Uskomatonta, että taas on vuoden viimeinen päivä. Pitäisikö luodata katse menneisyyteen ja kelata pätkä vanhaa vuotta taaksepäin? Niinhän kaikki kalkkikset aina tekee? ;)
Vuoden aikana tuli tehdyksi kaksi ihanaa lomamatkaa.
Huhtikuussa oltiin ukon kanssa Egyptissä Sharm el Sheijk'ssä viikko. Silloin tuli täyteen 20 vuotta tätä taivalta avioliiton myrskyissä ja satamassa. Lomapaikka oli muuten ihan oiva, edullinen ja loistavat säät. Kauniit koralliriutat. Paljon tuli nukutuksi rannalla. Rento olo. Kiitos matkan onnistumisesta kuuluu tietenkin myös tyttärelle ja naapurin Katjalle ja Mikalle. Tytär hoiti eläimet ja Katja ja Mika huolehtivat siitä, että tytär pääsi koluluun ja koulusta pois.
Elokuussa oltimme sitten tyttären ja ystävämme Sadun kanssa kymmenen päivää Islannissa. Se oli toisella tavalla mahtava reissu. Islannin maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat. Maa on kaunis ja ihmeellinen. Yhteispelimme kolmistaan loman aikana oli myös mahtavaa, kolme eri-ikäistä naista, ystävinä - kenelläkään ei kampaa eikä hiusharjaa matkassa - rento fiilis ja reipas mieli koko matkan ajan. Tämän matkan ajan ukkokulta hoiti kodin ja eläimet. Joskus hän nurisee, että golfbägiä ei tarvitse ruokkia, kun hän on poissa. Minun "harrastevälineeni" osaavat kuitenkin lohduttaa ja lämmittävät sänkyä, kun olen poissa.
Vuoden kulkuun kuuluu myös oleellisesti Pikku-Wilman ja muiden tuttavapiirin pikkuihmisten kasvun ja kehityksen seuraaminen. Nuo alle kaksivuotiaat ovat muuttuneet vuoden aikana eniten. Kaikki ovat vaihtaneet askellajin nelijalkaisista kaksijalkaisiksi ja jokainen aloittaa kohta itsensä ilmaisun puheen kautta. Ehkä elän niin kauan, että näen kaikki nuokin vielä aikuisina...
Yhdistystoiminnan puolelta ensimmäinen vuosi moniin vuosiin, kun en kuulunut minkään yhdistyksen hallitukseen. Agiseuran puheenjohtajuuden jättäminen ei tapahtunut hetken mielijohteesta. Asiaan vaikutti kyllä erikoisen paljon nimetön ja ilkeämielinen viestintä seuramme vieraskirjalla, mutta muutenkin oli varmasti oikea aika jättää ruori muille. On ollut helppoa tottua siihen, että joka päivä ei saakaan kymmentä harrastustoimintaan liittyvää mailia ja viikottain soittoja agilitystä innostuneilta uusilta harrastajilta. Aikaa on jäänyt myös harrastamiseen. No, ensi vuosi saattaa olla taas toisenlainen, mutta se nähdään sitten helmikuussa...
Kuluneen vuoden aikana arki ja työ on ollut pääosin nautittavaa. Tokihan on sattunut ikäviäkin asioita ja elämä ei aina hymyile, mutta verrattuna moniin muihin (se köyhä neekeri, jolla ei ole tarpeeksi ruokaa ja joka on vielä onnettomuudekseen bingossa töissä) elämäni on hyvää. Onneksi osaan myös nauttia siitä enkä mielestäni käytä päiviäni nurisemiseen. Sellaisiakin tyyppejä näkee...
---
Nyt voisi vielä hehkauttaa eilistä. Seuran agimestaruuskisoissa Marilyn sai ihan kivan tuloksen: 10 virhepistettä ja alle (löysän) ihanneajan. Päästiin neljän koiran joukossa kakkostilalle. Mestaruus jäi saamatta, mutta olen iloinen, että sen sai nuori harrastaja. Menestys kannustaa. Marilyn oli huvittava, kun radan lopuksi sen piti vielä käydä heiluttamassa häntää ja hyppimässä innoissaan kaikkia ratatoimihenkilötä vasten kuin kiitokseksi. Se on kyllä iloinen ja ihmisiä rakastava otus. Hieman kuriton, mutta who cares. ;)
---
Ja aivan loppuun sopinee lainaus, jonka voisi yrittää muista ensi vuonnakin - edes ajoittain ;):
Keski-ikäisen Rukous
Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.
Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.
Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.
Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.
Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä.
sunnuntai, joulukuuta 31, 2006
lauantaina, joulukuuta 30, 2006
Vapaa-ajan ongelmia?
Jee, taas kolme päivää lomaa! Villi veikkaus kuitenkin on, että kovin levännyt en tämän viikonlopun jälkeen ole. Sen verran on tiedossa puuhaa.
Tänään on agilityseuramme sisäiset mestaruuskilpailut. Jotenkin salaa toivon, ettei osallistujia olisi hirveästi. Olen lupautunut töihin kisoihin ja se tarkoittaa sitä, että siellä saa olla koko kilpailun ajan. Miksi ihmeessä vapaaehtoisia ei koskaan ilmaannu enempää kuin kourallinen?
Osallistumme Marilynin kanssa taas mölliluokkaan. Pitäisköhän tehdä sellainen Uuden Vuoden lupaus, että emme kisaa enää mölleissä, kun Marilyn täyttää ...hmmm... vaikkapa ...hmmm... kahdeksan vuotta. ;) No, sehän on vasta 2 ja puol. Tuskin esteet oppinut ja nekin huonosti. :) Koulutusohjaajan painajainen: Kokenut ohjaaja, jolla on motorinen pyllistelyhäiriö ja hitaat liikkeet ja suunnattoman aktiivinen koira. :D
Huomenna on sitten vuoden viimeinen päivä. Talo täyttyy vieraista - 10 henkeä yhdessä juhlimassa. Tulee kivaa. Toivon ainakin niin.
---
Mutta nyt pitää kiitää, uni taas maittoi liiankin kanssa. Siitä pitää kyllä olla onnellinen, että saa nukutuksi. Monesta muustakin itsestäänselvästä asiasta pitäisi osata nauttia niin kauan kuin ne omaa.
Tänään on agilityseuramme sisäiset mestaruuskilpailut. Jotenkin salaa toivon, ettei osallistujia olisi hirveästi. Olen lupautunut töihin kisoihin ja se tarkoittaa sitä, että siellä saa olla koko kilpailun ajan. Miksi ihmeessä vapaaehtoisia ei koskaan ilmaannu enempää kuin kourallinen?
Osallistumme Marilynin kanssa taas mölliluokkaan. Pitäisköhän tehdä sellainen Uuden Vuoden lupaus, että emme kisaa enää mölleissä, kun Marilyn täyttää ...hmmm... vaikkapa ...hmmm... kahdeksan vuotta. ;) No, sehän on vasta 2 ja puol. Tuskin esteet oppinut ja nekin huonosti. :) Koulutusohjaajan painajainen: Kokenut ohjaaja, jolla on motorinen pyllistelyhäiriö ja hitaat liikkeet ja suunnattoman aktiivinen koira. :D
Huomenna on sitten vuoden viimeinen päivä. Talo täyttyy vieraista - 10 henkeä yhdessä juhlimassa. Tulee kivaa. Toivon ainakin niin.
---
Mutta nyt pitää kiitää, uni taas maittoi liiankin kanssa. Siitä pitää kyllä olla onnellinen, että saa nukutuksi. Monesta muustakin itsestäänselvästä asiasta pitäisi osata nauttia niin kauan kuin ne omaa.
perjantaina, joulukuuta 29, 2006
Lämpimät housut
Issikoilla kasvaa turkki, ei karva. Eilen kävi kengittäjä ja ihailimme ruunani mustaa paksua karvaa, joka otsahiuksien altakin on useamman sentin paksu, pehmeä villava turkki. Hän kaavaili moisesta aineesta itselleen housuja, kun ilmeisesti puuha on välillä päivän mittaan aika viluista. Siinä sitä on ruunapojalle tulevaisuutta: tehdään kengittäjälle siitä pöksyt, kun aika jättää. :D
---
BTW: Olispa ihanaa, jos kaikki työviikot olisivat kolmepäiväisiä, etenkin jos saisi samaa liksaa.
Mutta nyt lopetan jaarittelut lyhyeen ja yritän aloittaa työpäiväni aikaisin, jotta pääsisin aikaisin pois. Yleensä kyllä käy päinvastoin, kun tätä kokeilee. Saas nähdä, kuinka tänään käypi. :D
---
BTW: Olispa ihanaa, jos kaikki työviikot olisivat kolmepäiväisiä, etenkin jos saisi samaa liksaa.
Mutta nyt lopetan jaarittelut lyhyeen ja yritän aloittaa työpäiväni aikaisin, jotta pääsisin aikaisin pois. Yleensä kyllä käy päinvastoin, kun tätä kokeilee. Saas nähdä, kuinka tänään käypi. :D
torstaina, joulukuuta 28, 2006
Sisältöä elämään?
Eilinen oli täynnä ohjelmaa. Ensin töissä kiirettä, en tainnut edes kahvia muistaa hakea. Lisäksi tilasin heti aamulla eläinlääkärin kaikille koirillemme. "Tuon kaksi cairnterrieriä, ei kun kolme." -lause jostain syystä huvitti nuorta kunnanlääkärin sijaista. No, millä sitä voi muistaa kaikkea niin tarkkaan? Aamulla kahdeksalta ei aina aivo toimi.
Eläinlääkärissä kaikki kolme käyttäytyivät hienosti. Marilyn sai rokotuksen, vuotta aiemmin kuin olisi tarvinnut, että saatiin se samaan rytmiin Kleon kanssa. Nitti sai kanssa rokotuksen, mutta ei enää rabiesta, koska lääkäri piti sitä turhana noin vanhalle (selvä loukkaus, vasta 11 vuotta). Kleokin sai rokotteen ja sitä tutkittiin tarkemmin, koska se on ollut niin apaattinen ja outo ja janoinen. Epäilin sillä kohtutulehdusta. Pikkukoiran massu ajaeltiin paljaaksi ja ultrattiin. Ei se onneksi mitään tulehdusta ollut. Tyyppi on valeraskaana. Ekaa kertaa yhdeksänvuotiaana. Maitoa tuli ja kaikki. Tyttären antama masennushoito: agilityvideoiden katselu ja reippailu on siis ollut ihan oikeaa. Lisää vaan aktiviteettejä kehiin!
Illalla vielä teimme yhdessä poikani ruotsin rästikäännöksiä. Olisi niin mukavaa, jos hän saisi opintonsa loppuun ennen armeijaan menoa. Kuvittelin, että hän tarvitsisi enemmänkin apua ruotsin kielessä, koska kuulemma vihaa moista kieltä. Käännös sujui kuitenkin niin, että poika luki kirjaa ääneen ruotsista suomeksi ja minä sitten kirjoitin tekstin koneella. Opintojen lopuksi poika muutti omaan kotiinsa takaisin. Oli päivällä ollut jotain ongelmia saada kundi ladon kattoa korjaamaan ja tunnelma oli käsinkosketeltavan tiivis isän ja pojan välillä. Heillä kun on toisiaan kohtaan tuollainen vuorigorillan tapainen hienotunteisuus... etäisyys tekee hyvää taas välillä. ;)
Minä olen jo kauan sitten diagnosoinut poikani opintojen viivästymisen syyn: Laiskuus, laiskuus - se, jota nykyisin kutsutaan motivaation puutteeksi. Aika monella nuorella miehellä on ongelmia asennoitua opiskeluun vakavasti. Luulisin, että syy on myös siinä, että monet opettajista ovat turhan nipottavia naisihmisiä, joilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, miten poikia motivoidaan. Toisaalta, useimmat miehet joutuvat kuitenkin elämään elämänsä ja perustamaan perheensä sellaisten naisten kanssa. Naiset kun usein ovat tarkempia ja huolellisempia kuin miehet. Sellaista elämä on. Okei, myönnetään, keittiöfilosofiaa ja pahoja yleistyksiä, mutta camoon, nyt on vielä aamu. ;)
Sitä paitsi nukuin tänä aamuna pommiin, kun herätyskello oli pois päältä. Ukko oli säätänyt johtoja ja kello ei ollut ajassa. Laitoin sen illalla aikaan, mutta unohdin laittaa herätyksen päälle. Ukon vika, tietty. ;) Onneksi nukuin vain puoli tuntia yli ajan.
---
Ja kauhein uutinen paljastui, kun katsoin telkkariohjelmia tänään. Torstai, eikä tule Kotikatua. Pitäisiköhän hankkia lisää sisältöä elämään? ;)
Eläinlääkärissä kaikki kolme käyttäytyivät hienosti. Marilyn sai rokotuksen, vuotta aiemmin kuin olisi tarvinnut, että saatiin se samaan rytmiin Kleon kanssa. Nitti sai kanssa rokotuksen, mutta ei enää rabiesta, koska lääkäri piti sitä turhana noin vanhalle (selvä loukkaus, vasta 11 vuotta). Kleokin sai rokotteen ja sitä tutkittiin tarkemmin, koska se on ollut niin apaattinen ja outo ja janoinen. Epäilin sillä kohtutulehdusta. Pikkukoiran massu ajaeltiin paljaaksi ja ultrattiin. Ei se onneksi mitään tulehdusta ollut. Tyyppi on valeraskaana. Ekaa kertaa yhdeksänvuotiaana. Maitoa tuli ja kaikki. Tyttären antama masennushoito: agilityvideoiden katselu ja reippailu on siis ollut ihan oikeaa. Lisää vaan aktiviteettejä kehiin!
Illalla vielä teimme yhdessä poikani ruotsin rästikäännöksiä. Olisi niin mukavaa, jos hän saisi opintonsa loppuun ennen armeijaan menoa. Kuvittelin, että hän tarvitsisi enemmänkin apua ruotsin kielessä, koska kuulemma vihaa moista kieltä. Käännös sujui kuitenkin niin, että poika luki kirjaa ääneen ruotsista suomeksi ja minä sitten kirjoitin tekstin koneella. Opintojen lopuksi poika muutti omaan kotiinsa takaisin. Oli päivällä ollut jotain ongelmia saada kundi ladon kattoa korjaamaan ja tunnelma oli käsinkosketeltavan tiivis isän ja pojan välillä. Heillä kun on toisiaan kohtaan tuollainen vuorigorillan tapainen hienotunteisuus... etäisyys tekee hyvää taas välillä. ;)
Minä olen jo kauan sitten diagnosoinut poikani opintojen viivästymisen syyn: Laiskuus, laiskuus - se, jota nykyisin kutsutaan motivaation puutteeksi. Aika monella nuorella miehellä on ongelmia asennoitua opiskeluun vakavasti. Luulisin, että syy on myös siinä, että monet opettajista ovat turhan nipottavia naisihmisiä, joilla ei ole oikeaa käsitystä siitä, miten poikia motivoidaan. Toisaalta, useimmat miehet joutuvat kuitenkin elämään elämänsä ja perustamaan perheensä sellaisten naisten kanssa. Naiset kun usein ovat tarkempia ja huolellisempia kuin miehet. Sellaista elämä on. Okei, myönnetään, keittiöfilosofiaa ja pahoja yleistyksiä, mutta camoon, nyt on vielä aamu. ;)
Sitä paitsi nukuin tänä aamuna pommiin, kun herätyskello oli pois päältä. Ukko oli säätänyt johtoja ja kello ei ollut ajassa. Laitoin sen illalla aikaan, mutta unohdin laittaa herätyksen päälle. Ukon vika, tietty. ;) Onneksi nukuin vain puoli tuntia yli ajan.
---
Ja kauhein uutinen paljastui, kun katsoin telkkariohjelmia tänään. Torstai, eikä tule Kotikatua. Pitäisiköhän hankkia lisää sisältöä elämään? ;)
keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006
Arki
Olisko kiinnostavaa, jos kaikille arkipäiville laittaisi otsakkeeksi "Arki"? No, eipä tämä aina muutenkaan ole kiinnostavaa eikä välttämättä edes tarkoitettu miksikään best selleriksi.
Tiesin, että en lähtisi tänään innosta puhkuen töihin. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, että en ole tämän enempää harmissani töihin menosta. Koirat on jo ruokittu ja ulkoilutettu ja hepot ruokittu ja aamun lehti luettu. Kipaisin suihkussa ja nyt tässä kerään kahvikupillisilla voimia päästäkseni liikkeelle. Kaksi kuppia on koneistossa ja kolmatta alan kohta siemailla.
Poikanikin on palannut ja tuhisee tuossa vuodesohvalla takanani. Taitaa olla ennätys hänellä poismuuton jälkeen vanhassa kodissa viihtymiselle. Nuo "tekniset eväät" (xbox ja telkku) ja kinkku pitävät hänet paikalla, oletettavasti.
Eilinen ruokailu oli yhtä hulinaa. Wilma ei vielä jaksa istua pöydässä ja painelee ympäri taloa ja jonkun on sitten paineltava Wilman perässä. Muutenkin sakkia oli niin paljon, että joulurauhasta ei ole puhettakaan. Ei se minua kyllä haitannut.
Wilma oli kuumeessa ja hieman vaisu ja itkuinen, mutta tänne saatujen joulupakettien avaus kävi kyllä tottuneesti. "AU" (=auki tai auta, en tiedä kumpi), kuului jos paketti oli vaikea avata ja "LOP", kun paketti oli tyhjä. Sukat kokeiltiin jalkaan ja lapaset käsiin, vauhdilla päälle ja pois. Kaikki aikuiset olivat kerääntyneet kuvaamaan ja filmaamaan näitä erikoistaitoja. Onneksi Wilmalla on isän puolelta paljon kilpailijoita ja samanikäsiä lapsia sukulaispiirissä, niin ei tule niin hemmotelluksi kuin tulisi pelkästään meidän piirissä.
Toisaalta hassua, että sitä on niin hyväosainen, että on huolissaan lapsen hemmottelusta sellaisessa maailmassa, missä lapsia kuolee nälkään ja jossa lapset saattavat joutua vaikka minkälaisiin töihin jo muutaman vuoden ikäisinä. Pitäisi ehkä kuitenkin olla iloinen siitä, että Suomessa lapsia yleisesti ottaen kohdellaan hyvin ja rakastavasti. Hemmottelu ei jätä varsinaisesti vammoja lapsiin. Raja hemmottelun ja rakastamisen välillä on myöskin aika häilyväinen.
---
Mutta kello alkaa olle sen verran, että taitaisi olla aika kerätä kamppeensa ja lähteä baanalle. Siellä ei varmasti ole ruuhkaa, joten ainakin yksi piste siitä välipäivän työssäkäynnille. Ukkokulta lupasi huolehtia eilisen aterian tiskit koneeseen. Siinäkin on jo riittävä syy häipyä päiväksi. Niitä tiskejä ei meinaan ole ihan vähän.
Hauskaa päivää muillekin!
Tiesin, että en lähtisi tänään innosta puhkuen töihin. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, että en ole tämän enempää harmissani töihin menosta. Koirat on jo ruokittu ja ulkoilutettu ja hepot ruokittu ja aamun lehti luettu. Kipaisin suihkussa ja nyt tässä kerään kahvikupillisilla voimia päästäkseni liikkeelle. Kaksi kuppia on koneistossa ja kolmatta alan kohta siemailla.
Poikanikin on palannut ja tuhisee tuossa vuodesohvalla takanani. Taitaa olla ennätys hänellä poismuuton jälkeen vanhassa kodissa viihtymiselle. Nuo "tekniset eväät" (xbox ja telkku) ja kinkku pitävät hänet paikalla, oletettavasti.
Eilinen ruokailu oli yhtä hulinaa. Wilma ei vielä jaksa istua pöydässä ja painelee ympäri taloa ja jonkun on sitten paineltava Wilman perässä. Muutenkin sakkia oli niin paljon, että joulurauhasta ei ole puhettakaan. Ei se minua kyllä haitannut.
Wilma oli kuumeessa ja hieman vaisu ja itkuinen, mutta tänne saatujen joulupakettien avaus kävi kyllä tottuneesti. "AU" (=auki tai auta, en tiedä kumpi), kuului jos paketti oli vaikea avata ja "LOP", kun paketti oli tyhjä. Sukat kokeiltiin jalkaan ja lapaset käsiin, vauhdilla päälle ja pois. Kaikki aikuiset olivat kerääntyneet kuvaamaan ja filmaamaan näitä erikoistaitoja. Onneksi Wilmalla on isän puolelta paljon kilpailijoita ja samanikäsiä lapsia sukulaispiirissä, niin ei tule niin hemmotelluksi kuin tulisi pelkästään meidän piirissä.
Toisaalta hassua, että sitä on niin hyväosainen, että on huolissaan lapsen hemmottelusta sellaisessa maailmassa, missä lapsia kuolee nälkään ja jossa lapset saattavat joutua vaikka minkälaisiin töihin jo muutaman vuoden ikäisinä. Pitäisi ehkä kuitenkin olla iloinen siitä, että Suomessa lapsia yleisesti ottaen kohdellaan hyvin ja rakastavasti. Hemmottelu ei jätä varsinaisesti vammoja lapsiin. Raja hemmottelun ja rakastamisen välillä on myöskin aika häilyväinen.
---
Mutta kello alkaa olle sen verran, että taitaisi olla aika kerätä kamppeensa ja lähteä baanalle. Siellä ei varmasti ole ruuhkaa, joten ainakin yksi piste siitä välipäivän työssäkäynnille. Ukkokulta lupasi huolehtia eilisen aterian tiskit koneeseen. Siinäkin on jo riittävä syy häipyä päiväksi. Niitä tiskejä ei meinaan ole ihan vähän.
Hauskaa päivää muillekin!
tiistaina, joulukuuta 26, 2006
Tapania
Nukuttaa vielä. Enemmän nukuttaa, kun katselee ympärilleen. Talo on kuin pommin jäljiltä ja ruokavieraat tulevat iltapäivällä. Keittiön pöytä notkuu tyhjiä viinipulloja, oluttölkkejä, kokistölkkejä, kotikaljapulloja, likaisia astioita. Imuroitavakin olisi, kun Wilma tulee ja hän voi vielä välillä ryömiä ja konttaillakin. Kohta, ihan kohta, kerään itseni kasaan ja alan hyöriä.
Sitä ennen voisi muistella vaikka eilisen päivän menoa. Sain kun sainkin ratsun alleni, tytär antoi lainata Vissaa ja sen kanssa käpöttelimme jäistä kylätietä. Hyvin pitivät hokit ja Vissa on ihana, kun se on aina niin reipas. Tyttärellä ja minulla on kylläkin varsin erilaiset ratsastustavat, tyttären antamat avut ovat pumpulinpehemeät, vauhdinmuutoksetkin kaiketi lähinnä ajatellaan eikä paljon pohkeitakaan anneta. Kun painoin pohkeet Vissan kylkiin kiihdyttääkseni sen menoa hieman, se pysähtyi ja katsoi minua närkästyneesti. Varmasti halusi sanoa, että pienempikin riittäisi. No, yritin pehmeämmin ja yhteistyömme oli aika saumatonta. Hohhoijaa, ensi kesänä minulla on kolme ratsastettavaa, kun tytär lähtee sinne Islantiin ja varmaankin Ísingkin alkaa olla ratsukunnossa. Toivottavasti on kivat säät, etteivät jää kopukat ihan käyttämättä.
Poika läksi kavereiden kanssa illalla baariin. Olimme ukon siskon luona viemässä 50-vuotislahjaamme, kun pojalle soitettiin ja tietenkin hänen mielensä teki jo kalkkisten parista oman ikäistensä seuraan. Isänsä hänet vei ja poika epäili tulevansa yöllä taksilla takaisin, kun omassa kodissa ei ole ruokaa eikä mitään. Ei kumminkaan tullut, tuli tekstari, jossa kertoi kuitenkin menevänsä omaan himaan yöksi. Palaa tänään, kun on tapanipäiväinen jouluateria täällä meillä. Se onkin sitten juhlien isoin porukka, 13 ruokailijaa. Varmasti on mukavaa, kun on niin iso porukka yhdessä.
Kokeilin muuten aamulla tuota uutta sohvaa, kun se oli valmiiksi levitettynä mahdollista pojan kotiinpaluuta varten. Siinä oli hyvä nukkua. Hieman hymyilytti, kun seinän läpi kuului tyttären miehekäs ja kumea kuorsaus. Eilen juuri nauroimme, että pojan kuorsaus on vaatimatonta piipitystä tyttären kuorsaukseen verattuna. Tosi on. :)
---
Taidan mennä hakemaan lisää kahvia, että saisin koneen käyntiin. Voi olla, että vaatii pienen aamukävelynkin, että saisi itsensä niin pirteäksi, että jaksaisi kaiken taas laittaa kuntoon. No, huomenna tähän aikaan olen jo työpaikalla. Ihan kiitämällä nämä pyhät aina menevät ohi.
Sitä ennen voisi muistella vaikka eilisen päivän menoa. Sain kun sainkin ratsun alleni, tytär antoi lainata Vissaa ja sen kanssa käpöttelimme jäistä kylätietä. Hyvin pitivät hokit ja Vissa on ihana, kun se on aina niin reipas. Tyttärellä ja minulla on kylläkin varsin erilaiset ratsastustavat, tyttären antamat avut ovat pumpulinpehemeät, vauhdinmuutoksetkin kaiketi lähinnä ajatellaan eikä paljon pohkeitakaan anneta. Kun painoin pohkeet Vissan kylkiin kiihdyttääkseni sen menoa hieman, se pysähtyi ja katsoi minua närkästyneesti. Varmasti halusi sanoa, että pienempikin riittäisi. No, yritin pehmeämmin ja yhteistyömme oli aika saumatonta. Hohhoijaa, ensi kesänä minulla on kolme ratsastettavaa, kun tytär lähtee sinne Islantiin ja varmaankin Ísingkin alkaa olla ratsukunnossa. Toivottavasti on kivat säät, etteivät jää kopukat ihan käyttämättä.
Poika läksi kavereiden kanssa illalla baariin. Olimme ukon siskon luona viemässä 50-vuotislahjaamme, kun pojalle soitettiin ja tietenkin hänen mielensä teki jo kalkkisten parista oman ikäistensä seuraan. Isänsä hänet vei ja poika epäili tulevansa yöllä taksilla takaisin, kun omassa kodissa ei ole ruokaa eikä mitään. Ei kumminkaan tullut, tuli tekstari, jossa kertoi kuitenkin menevänsä omaan himaan yöksi. Palaa tänään, kun on tapanipäiväinen jouluateria täällä meillä. Se onkin sitten juhlien isoin porukka, 13 ruokailijaa. Varmasti on mukavaa, kun on niin iso porukka yhdessä.
Kokeilin muuten aamulla tuota uutta sohvaa, kun se oli valmiiksi levitettynä mahdollista pojan kotiinpaluuta varten. Siinä oli hyvä nukkua. Hieman hymyilytti, kun seinän läpi kuului tyttären miehekäs ja kumea kuorsaus. Eilen juuri nauroimme, että pojan kuorsaus on vaatimatonta piipitystä tyttären kuorsaukseen verattuna. Tosi on. :)
---
Taidan mennä hakemaan lisää kahvia, että saisin koneen käyntiin. Voi olla, että vaatii pienen aamukävelynkin, että saisi itsensä niin pirteäksi, että jaksaisi kaiken taas laittaa kuntoon. No, huomenna tähän aikaan olen jo työpaikalla. Ihan kiitämällä nämä pyhät aina menevät ohi.
maanantaina, joulukuuta 25, 2006
Jouluaamu
Lapset nukkuu, istun taas kahvikupin kanssa tässä koneella. Joulupäivän traditioaamiainen on nautittu: ruisleipää, jonka päälle on kasattu valtava kerros lohta sekä keitetty kanamunanpuolikas lohipasteijalla ja mädillä. Ihanaa.
Jouluaatto tohinoineen on ohi. Ainoa iso harminaihe oli se, etten päässytkään päivällä ratsastamaan. Félagin kengät olivat singahtaneet tiehensä, tai kaksi niistä. Toinen jopa tipahti siinä vaiheessa, kun laitoin eläintä kiinni puomiin. Vissalla olisi ollut kengät, mutta kylätie oli niin vilkkaasti liikennöity ja jäinen ja Vissa niin ratsastamaton, että päätin jättää sikseen. Meillä on kyllä kiva kengittäjä naapurissa, mutta joulunpyhinä en tietenkään häntä vaivaa. Rajansa kaikella.
Jouluaaton ruuat ovat kyllä emännän kannalta helppoja, kun laatikot voi vaan valmiina laittaa uuniin, mutta kyllähän yhdeksän hengen aterialle saa aika paljon painaa tuota kylmäkön puuhaa. Pikkuisen nousi mustaa savua korvistani, kun muut jo rentoutuivat telkkarin ääressä viinilasista siemaillen tai saunassa ja meikämanne fileroi lohta lasilautaselle kauniiseen asetelmaan. Yksikään korva ei lotkahtanut, kun kyselin vapaaehtoisia pöytäliinansilittäjiä.
Suihkuun ryntäsin 5 min ennen kuin loput vieraat - anoppi ja appiukko - tulivat. Kun tulin suihkusta kylpytakissani, huomasin tiskikoneen olevan tukossa: oma vika, ruiskuoren jämät uunipellillä olivat sille liikaa... Ukko kallisti tiskikonetta, jotta ylivuotanut vesi tulisi ulos ja minä moppasin kuin viimeistä päivää vettä pois lattialta. Kylpytakki ei ole tuollaiseen ihanteellisin asuste ja se meinasi pyrkiä hieman siirtymään. Tyttären: "Kattokaa, melkein alaston siivooja!" kirvoitti kyllä naurua joka puolelle tupaa, itsellekin.
Ateria oli taas loistava, pidän kovasti jouluruuista. Leivinuunissa yön yli hiljaisella muhinut kinkku oli todella hyvää ja lohet, silakat ja sillit tekivät reilusti kauppansa. Aterian aluksi appiukko piti pienen puheen, jossa hän kertoi olevansa kiitollinen, että saamme taas kaikki olla yhteisen pöydän ääressä. Kaikilla aikuisilla oli tippa linsissä ja nuorempi väki oli huvittunut vanhusten tunteellisuudesta.
Lahjat jaettiin. Niitä oli taas aivan hirveästi. Sopimuksemme siitä, että aikuisille ei anneta lahjoja ei tietenkään pitänyt. Itse sain uuden kylpytakin, 160GB ulkoisen kovalevyn ja uuden pikkurahakukkaron. Kaikkia niitä olin pyytänyt. Kohta alan organiseerata valokuviani ja photoshop albumia sekä yksityisiä tiedostojani tuonne uudelle levylle, jotta olen "iskussa", kun saan uuden tietokoneen työpaikalta. Minullahan ei ole omaa tietokonetta, vaan teen kaikki hommat firman läppärillä.
Innokkain lahjojen odottaja oli muuten Nitti-koira 11-vee, joka on koko viikon tonkinut ja nuuskinut kaikkia lahjapaketteja omaansa etsien. :)
Lahjojen jaon jälkeen nautittiin konjakkia tai glögiä. Lapsemme pomppivat isänsä päällä traditionaaliseen tyyliin. Alkavat vaan olla aika isoja kaikki, meinaa huonekalut hajota, kun ne rytyää. Tuosta tilanteesta on valokuvakin, tekisi mieleni liittää se tähän, mutta kun se on tyttären kamerassa, niin en kehtaa. Ehkä hän toimittaa sen minulle julkaisua varten?
Ukon sisko sai järkyttävän issiaskohtauksen ja vinkui ja vaapotti ympäri huushollia. Vanhojen naisten ei pitäisi konttailla lattioita siivoamassa. (Ukon siskohan on siis jo yli 50-vee, käytännössä jo ikäloppu ;) Puoli pitkää vuotta vanhempi kuin minä...).
---
No, siirryn muihin puuhiin tästä jaarittelemasta. Saunan ovi kävi juuri, ukko meni joulusaunaan. Poika kuorsaa vienosti tuossa takanani. Koira makaa jalkojen päällä. Uusi kovalevy odottaa. Ulkona paistaa aurinko. Ideaali vapaapäivä. Vain ratsu puuttuu. Ehkä lähden kävelylle, ehkä en.
Hauskaa Joulun jatkoa muillekin!
Jouluaatto tohinoineen on ohi. Ainoa iso harminaihe oli se, etten päässytkään päivällä ratsastamaan. Félagin kengät olivat singahtaneet tiehensä, tai kaksi niistä. Toinen jopa tipahti siinä vaiheessa, kun laitoin eläintä kiinni puomiin. Vissalla olisi ollut kengät, mutta kylätie oli niin vilkkaasti liikennöity ja jäinen ja Vissa niin ratsastamaton, että päätin jättää sikseen. Meillä on kyllä kiva kengittäjä naapurissa, mutta joulunpyhinä en tietenkään häntä vaivaa. Rajansa kaikella.
Jouluaaton ruuat ovat kyllä emännän kannalta helppoja, kun laatikot voi vaan valmiina laittaa uuniin, mutta kyllähän yhdeksän hengen aterialle saa aika paljon painaa tuota kylmäkön puuhaa. Pikkuisen nousi mustaa savua korvistani, kun muut jo rentoutuivat telkkarin ääressä viinilasista siemaillen tai saunassa ja meikämanne fileroi lohta lasilautaselle kauniiseen asetelmaan. Yksikään korva ei lotkahtanut, kun kyselin vapaaehtoisia pöytäliinansilittäjiä.
Suihkuun ryntäsin 5 min ennen kuin loput vieraat - anoppi ja appiukko - tulivat. Kun tulin suihkusta kylpytakissani, huomasin tiskikoneen olevan tukossa: oma vika, ruiskuoren jämät uunipellillä olivat sille liikaa... Ukko kallisti tiskikonetta, jotta ylivuotanut vesi tulisi ulos ja minä moppasin kuin viimeistä päivää vettä pois lattialta. Kylpytakki ei ole tuollaiseen ihanteellisin asuste ja se meinasi pyrkiä hieman siirtymään. Tyttären: "Kattokaa, melkein alaston siivooja!" kirvoitti kyllä naurua joka puolelle tupaa, itsellekin.
Ateria oli taas loistava, pidän kovasti jouluruuista. Leivinuunissa yön yli hiljaisella muhinut kinkku oli todella hyvää ja lohet, silakat ja sillit tekivät reilusti kauppansa. Aterian aluksi appiukko piti pienen puheen, jossa hän kertoi olevansa kiitollinen, että saamme taas kaikki olla yhteisen pöydän ääressä. Kaikilla aikuisilla oli tippa linsissä ja nuorempi väki oli huvittunut vanhusten tunteellisuudesta.
Lahjat jaettiin. Niitä oli taas aivan hirveästi. Sopimuksemme siitä, että aikuisille ei anneta lahjoja ei tietenkään pitänyt. Itse sain uuden kylpytakin, 160GB ulkoisen kovalevyn ja uuden pikkurahakukkaron. Kaikkia niitä olin pyytänyt. Kohta alan organiseerata valokuviani ja photoshop albumia sekä yksityisiä tiedostojani tuonne uudelle levylle, jotta olen "iskussa", kun saan uuden tietokoneen työpaikalta. Minullahan ei ole omaa tietokonetta, vaan teen kaikki hommat firman läppärillä.
Innokkain lahjojen odottaja oli muuten Nitti-koira 11-vee, joka on koko viikon tonkinut ja nuuskinut kaikkia lahjapaketteja omaansa etsien. :)
Lahjojen jaon jälkeen nautittiin konjakkia tai glögiä. Lapsemme pomppivat isänsä päällä traditionaaliseen tyyliin. Alkavat vaan olla aika isoja kaikki, meinaa huonekalut hajota, kun ne rytyää. Tuosta tilanteesta on valokuvakin, tekisi mieleni liittää se tähän, mutta kun se on tyttären kamerassa, niin en kehtaa. Ehkä hän toimittaa sen minulle julkaisua varten?
Ukon sisko sai järkyttävän issiaskohtauksen ja vinkui ja vaapotti ympäri huushollia. Vanhojen naisten ei pitäisi konttailla lattioita siivoamassa. (Ukon siskohan on siis jo yli 50-vee, käytännössä jo ikäloppu ;) Puoli pitkää vuotta vanhempi kuin minä...).
---
No, siirryn muihin puuhiin tästä jaarittelemasta. Saunan ovi kävi juuri, ukko meni joulusaunaan. Poika kuorsaa vienosti tuossa takanani. Koira makaa jalkojen päällä. Uusi kovalevy odottaa. Ulkona paistaa aurinko. Ideaali vapaapäivä. Vain ratsu puuttuu. Ehkä lähden kävelylle, ehkä en.
Hauskaa Joulun jatkoa muillekin!
sunnuntai, joulukuuta 24, 2006
Aattoaamua
Tällä taas, aamukahvilla.
Takanani sohvalla rönöttää poikani, joka tuli Joulua viettämään kotiin ja otti "omat eväät" mukaan: Xbox 360 ja 32" LCD-telkku asustelevat nyt tuossa työhuoneen kirjahyllyssä kuulemma tapaninpäivään asti. Räiske on kuin ennenvanhaan, kun poika asui kotona. Luulisi, että on maailmansota käynnissä ja niinhän se varmaan onkin. Tytär olisi halunnut, että on myös jotain kivoja hyppelypelejä, mutta ei löydy - sotaa ja rähinää vaan. Silti mukavaa, että poika on useamman päivän paikalla.
Olkkarin sohvalla rönöttää ukko, katsoo jotain remonttiohjelmaa ja tytär taitaa vielä nukkua.
Eilen illalla tehtiin pieni naapurikierros, vietiin lähellä asuville agility-ystäville joulukukkaset ihan pienimmille vietiin lahjuksetkin. Minnan ja Jarin Emmi-tyttö oli ujolla tuulella ja kiersi rastatukkaista tytärtäni ympäri ja ympäri, mielessä selvästi se, että pitäisi päästä kokeilemaan hiuksia. Lopulta uskalsi ja oli ihana, kun välillä piti käydä äidin jalan juuresta hakemasta rohkaisua.
Katjan ja Mikan Emma taas oli saanut Fazerin sinistä suklaata ja oli selkeässä sokerihumalassa ja hyppi ja juoksi ja hyppi ja juoksi ihan villinä. Olen aina luullut, että Emma on rauhallinen ja hillitty eikä juuri juoksentele, mutta elinen totuus näytti tosiaan toisenlaiselta.
---
Mutta, nyt taitaa olla aattoaamun rauha ohi. Keittiöstä kuuluu äkeää murinaa, kun akka ei ole tekemässä jo viime hetken siivoja, jos vaikka tulee vieraita taloon kohta. Joulun tunnelmia. ;) Iltaan mennessä on varmasti jo rauhallisempaa.
Sitä odotellessa. Hyvää Joulua Kaikille!
Takanani sohvalla rönöttää poikani, joka tuli Joulua viettämään kotiin ja otti "omat eväät" mukaan: Xbox 360 ja 32" LCD-telkku asustelevat nyt tuossa työhuoneen kirjahyllyssä kuulemma tapaninpäivään asti. Räiske on kuin ennenvanhaan, kun poika asui kotona. Luulisi, että on maailmansota käynnissä ja niinhän se varmaan onkin. Tytär olisi halunnut, että on myös jotain kivoja hyppelypelejä, mutta ei löydy - sotaa ja rähinää vaan. Silti mukavaa, että poika on useamman päivän paikalla.
Olkkarin sohvalla rönöttää ukko, katsoo jotain remonttiohjelmaa ja tytär taitaa vielä nukkua.
Eilen illalla tehtiin pieni naapurikierros, vietiin lähellä asuville agility-ystäville joulukukkaset ihan pienimmille vietiin lahjuksetkin. Minnan ja Jarin Emmi-tyttö oli ujolla tuulella ja kiersi rastatukkaista tytärtäni ympäri ja ympäri, mielessä selvästi se, että pitäisi päästä kokeilemaan hiuksia. Lopulta uskalsi ja oli ihana, kun välillä piti käydä äidin jalan juuresta hakemasta rohkaisua.
Katjan ja Mikan Emma taas oli saanut Fazerin sinistä suklaata ja oli selkeässä sokerihumalassa ja hyppi ja juoksi ja hyppi ja juoksi ihan villinä. Olen aina luullut, että Emma on rauhallinen ja hillitty eikä juuri juoksentele, mutta elinen totuus näytti tosiaan toisenlaiselta.
---
Mutta, nyt taitaa olla aattoaamun rauha ohi. Keittiöstä kuuluu äkeää murinaa, kun akka ei ole tekemässä jo viime hetken siivoja, jos vaikka tulee vieraita taloon kohta. Joulun tunnelmia. ;) Iltaan mennessä on varmasti jo rauhallisempaa.
Sitä odotellessa. Hyvää Joulua Kaikille!
lauantaina, joulukuuta 23, 2006
Heti sen huomasi
Oli tosi paljon valoisampaa tänä aamuna kuin eilen, kun menin hevosia ruokkimaan ja lehteä hakemaan koirien kanssa. Siitä ne päivät tosiaan lähti ihan kiitämällä pitenemään! Voisko se muuten mitenkään vaikuttaa, että olin puolitoista tuntia myöhemmin liikkeellä kuin yleensä. :) No - ei kai nyt sentään, niin pieni ero.
Istun uuden työpöydän ääressä uudistetussa työ/vierahuoneessa ja ihan hulppea fiilis jotenkin, kun homma on saatu tehdyksi. Seinälle lopultakin päässyt issikkakelloni (tuliainen Islannista itselleni) raksuttaa mukavasti ja on taas kovin rauhaisaa, kun muu väki nukkuu. Vielä puuttuvat valokuvat seiniltä, tähän alleni olisi ihan kiva saada matto ja kirjat ja valokuva-albumit ovat vielä suuressa pinossa apukeittiön päässä, mutta periaatteessa kaikki on valmista.
Kohta alkaa viime hetken joulutohinat. Minua odottaa tuolla kaksi kinkkua á 5,5 kg. Sanoivat, että ovat ruiskuorta ja uunia vailla, kun kahvia keittelin siinä.
Ihan pikkuisen on vielä kauppahommiakin jäljellä. Tottakai meidän perheessä ollaan niin myöhässä, että joululahjojakin puuttuu jokunen. Ideat sentään ovat jo olemassa. Ruokakauppaankin pitää vielä mennä. Siellä olessa aina hämmästyttää, että uskovatko ihmiset, että ruoka loppuu maailmasta, kun sitä niin hirveästi pitää ostaa. Ja joukon jatkona, yksi pahimmasta päästä olen tietnkin minä. Varmaan olen ollut entisessä elämässäni hamsteri tai joku semmoinen. :)
No, ihaninta on se, että on neljä päivää vapaata. Upeaa.
---
Ukko heräsi, sillä on kiire lähteä hakemaan metsästä uutta joulukuusta. Joo, niitä haettiin viime sunnuntaina jo mummolaan, Katariinalle, Liisalle ja meille. Olivat auton peräkärryyn pakattuina kaikki 5 (Katariinalle kaksi, että se saa valita, kun ei päässyt itse paikalle). Kun pojat tulivat metsästä sanoin, että ne kuuset kannattaisi ehkä ottaa pois siitä kasasta ja nostaa johonkin pystyyn, ettei alimmaisista oksat katkeilisi. No, ei kuulemma katkee. Siihen jätettiin. Ja nyt oli sitten alimmaisesta kuusesta jotenkin - pakkausvaiheessa vissiin, tuumasi ukko - oksat katkenneet. Piisaahan noita kuusia metsässä ja saapi hepot ihan heti joulunakerreltavaa tuoreeltaan. :D Toivottavasti löytyy kuusi kivutta ja on mukava samoilla metsässä tovi.
Mukavia jouluvalmisteluja muillekin!
Istun uuden työpöydän ääressä uudistetussa työ/vierahuoneessa ja ihan hulppea fiilis jotenkin, kun homma on saatu tehdyksi. Seinälle lopultakin päässyt issikkakelloni (tuliainen Islannista itselleni) raksuttaa mukavasti ja on taas kovin rauhaisaa, kun muu väki nukkuu. Vielä puuttuvat valokuvat seiniltä, tähän alleni olisi ihan kiva saada matto ja kirjat ja valokuva-albumit ovat vielä suuressa pinossa apukeittiön päässä, mutta periaatteessa kaikki on valmista.
Kohta alkaa viime hetken joulutohinat. Minua odottaa tuolla kaksi kinkkua á 5,5 kg. Sanoivat, että ovat ruiskuorta ja uunia vailla, kun kahvia keittelin siinä.
Ihan pikkuisen on vielä kauppahommiakin jäljellä. Tottakai meidän perheessä ollaan niin myöhässä, että joululahjojakin puuttuu jokunen. Ideat sentään ovat jo olemassa. Ruokakauppaankin pitää vielä mennä. Siellä olessa aina hämmästyttää, että uskovatko ihmiset, että ruoka loppuu maailmasta, kun sitä niin hirveästi pitää ostaa. Ja joukon jatkona, yksi pahimmasta päästä olen tietnkin minä. Varmaan olen ollut entisessä elämässäni hamsteri tai joku semmoinen. :)
No, ihaninta on se, että on neljä päivää vapaata. Upeaa.
---
Ukko heräsi, sillä on kiire lähteä hakemaan metsästä uutta joulukuusta. Joo, niitä haettiin viime sunnuntaina jo mummolaan, Katariinalle, Liisalle ja meille. Olivat auton peräkärryyn pakattuina kaikki 5 (Katariinalle kaksi, että se saa valita, kun ei päässyt itse paikalle). Kun pojat tulivat metsästä sanoin, että ne kuuset kannattaisi ehkä ottaa pois siitä kasasta ja nostaa johonkin pystyyn, ettei alimmaisista oksat katkeilisi. No, ei kuulemma katkee. Siihen jätettiin. Ja nyt oli sitten alimmaisesta kuusesta jotenkin - pakkausvaiheessa vissiin, tuumasi ukko - oksat katkenneet. Piisaahan noita kuusia metsässä ja saapi hepot ihan heti joulunakerreltavaa tuoreeltaan. :D Toivottavasti löytyy kuusi kivutta ja on mukava samoilla metsässä tovi.
Mukavia jouluvalmisteluja muillekin!
perjantaina, joulukuuta 22, 2006
Tätä olen odottanut koko syksyn!
On vuoden pimein päivä. Aurinko nousee Helsingissä 9:24 ja laskee klo 15:13 (Oulussa 10:29 ja 14:04). Miksi sitä olen odottanut? Tietenkin siksi, että nyt alkavat päivät pidetä. Täällä maalla se huomaa aika pian. Tiedän kokemuksesta.
Aamu on tavallistakin hiljaisempi. Täällä kotona kaikki muut nukkuvat vielä väsyneenä viime yön lentokentälle ajelusta. Viime yönä lensivät muuttolintumme Espanjasta Joulua viettämään. Siis ukon sisko, hänen miehensä ja heidän tyttärensä (16v). Jouluun tulee enemmän vipinää, kuin normaalisti. Jouluaaton ruokapöydässä on 9 henkeä täällä meillä ja Tapaninpäivänä 13. Joulupäivänä matkustamme tuohon mummolaan syömään. Onneksi matkaa on vain 200 m, niin ei tarvitse hirveästi reissata. ;)
---
No, kerään luuni kasaan ja lähden töihin. Luultavasti siellä on vähemmän hommaa kuin täällä kotona, kun kaikki viime hetken hankinnat ja askareet ovat tekemättä. Pimeää päivää muillekin!
Aamu on tavallistakin hiljaisempi. Täällä kotona kaikki muut nukkuvat vielä väsyneenä viime yön lentokentälle ajelusta. Viime yönä lensivät muuttolintumme Espanjasta Joulua viettämään. Siis ukon sisko, hänen miehensä ja heidän tyttärensä (16v). Jouluun tulee enemmän vipinää, kuin normaalisti. Jouluaaton ruokapöydässä on 9 henkeä täällä meillä ja Tapaninpäivänä 13. Joulupäivänä matkustamme tuohon mummolaan syömään. Onneksi matkaa on vain 200 m, niin ei tarvitse hirveästi reissata. ;)
---
No, kerään luuni kasaan ja lähden töihin. Luultavasti siellä on vähemmän hommaa kuin täällä kotona, kun kaikki viime hetken hankinnat ja askareet ovat tekemättä. Pimeää päivää muillekin!
torstaina, joulukuuta 21, 2006
Ostelemassa
Ukon kysymys: "Pitääkö sun vielä käydä ostelemassa jotain?"
Vastaus: "Ostelemassa, ostelemassa?!!! Minä en ostele mitään huvikseni, ostan, mitä tarvitaan ja siinä se!"
--Hiljaisuus--
Herkkää aikaa tämä joulunalusaika, kannattaa kaikkien ukkomieseten ja miksei vaimoväenkin pitää kieli keskellä suuta, ettei tule sanotuksi mitään kevytmielistä. ;)
No, kävin kumminkin Ikeassa ostelemassa.
Kauppalapun onnistuminen, kun tarkoituksena oli ostaa
Vastaus: "Ostelemassa, ostelemassa?!!! Minä en ostele mitään huvikseni, ostan, mitä tarvitaan ja siinä se!"
--Hiljaisuus--
Herkkää aikaa tämä joulunalusaika, kannattaa kaikkien ukkomieseten ja miksei vaimoväenkin pitää kieli keskellä suuta, ettei tule sanotuksi mitään kevytmielistä. ;)
No, kävin kumminkin Ikeassa ostelemassa.
Kauppalapun onnistuminen, kun tarkoituksena oli ostaa
- yölamput - onnistui,
- jalkalamppu - loppu, etsin varmaan vartin oikeaa laatikkoa,
- iloisen värisiä tyynyjä piristämään sitä ankeanharmaata sohvaa - ostin mustia, jee, mikä älyn kirkkaus taas valaiseekaan maailmaa, mutta tämä on ihan toinen tarina!
- lisäksi ostin pari uudenlaista uunipeltiä - selitys: kaksi kinkkua ja leivinuuni
- valokuvakehyksiä - juuri haluamani malli ja väri poistettu valikoimasta
- ja piti ostaa jotain muuta kivaa, ostin tassuja huonekalujen alle
- verhot - ostettu jonkinlaiset, ne on pöydällä sen ikkunan edessä, mihin ne on tarkoitettu - kauankohan? ;)
- viherkasvi, iso - energia loppui jo siinä vaiheessa, ei hankintoja
Loppuviimeksi kierroksella tuli taas väsy ja jano. Seuraakin olisin kaivannut, mutta ei mahda mitään, kun ei ollut.
---
Mutta nyt karkuun, siivoojat tulee ihan just. Onneksi tytär jää kotiin, ettei sitä tarvitse repiä sängystä ylös. Hauskaa lomapäivää vaan!
keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006
Help! Keskiviikko jo!
Apua, keskiviikko - sunnuntaina on jouluaatto. Eipä ole monta päivää jäljellä jouluvalmisteluihin. Tosin kinkut on jo ostettu ja kaupassa näytti vielä olevan valmisruokaa, joten no panic.
Lahjavinkkejä voisin ottaa vastaan, kun alkaa olla kiire - (salaisuus, kuiskaten: yhtään lahjaa en ole vielä ostanut...)
---
Mutta parasta siinä on se, että ensi keskiviikkona on joulu vietetty ja pääsee taas töihin. :D Vai onko sittenkään? ;) Kun joulun tunnelmaan pääsee kotona ja saa massunsa muutaman kerran täyteen ja nauttii kuusen ja kynttilöiden tuoksusta, niin tuskinpa sitä aivan innoissaan on töihin matkalla silloinkaan.
Jos on nytkään... vaan mentävä on. Vilkuti vilkuti. :)
Lahjavinkkejä voisin ottaa vastaan, kun alkaa olla kiire - (salaisuus, kuiskaten: yhtään lahjaa en ole vielä ostanut...)
---
Mutta parasta siinä on se, että ensi keskiviikkona on joulu vietetty ja pääsee taas töihin. :D Vai onko sittenkään? ;) Kun joulun tunnelmaan pääsee kotona ja saa massunsa muutaman kerran täyteen ja nauttii kuusen ja kynttilöiden tuoksusta, niin tuskinpa sitä aivan innoissaan on töihin matkalla silloinkaan.
Jos on nytkään... vaan mentävä on. Vilkuti vilkuti. :)
tiistaina, joulukuuta 19, 2006
Kaikki ei tykkää lumesta
... eikä pakkasesta. Oli aamulla naurussa jarruttelemista, kun yleensä melko rauhallisin askelin tarkkaan kaikki paikat nuuskutellen lehdenhakureissusta täysillä nauttiva Nitti-vanhus kipitti kuin viimeistä päivää kotia kohti hätääntyneenä taakseen vilkuillen: "Eikö sitä voisi tulla lujempaa? Maassa on lunta ja ilmassa pakkasta, eräillä on kiire sohvannurkkaan fleecehuovan päälle lämmittelemään."
Siellä sitä siis nyt on: lunta. Heti tuli valoisampaa. Toivon, että tulevien päivien sääennusteet ovat väärässä, pikkupakkanen saisi jatkua vielä pyhien yli ja vaikka lopputalven.
---
Jouluvalmistelut jatkuvat: tänään pestään mummolan lattiat yhdessä ukon vanhimman tyttären kanssa. Siinä on minusta sopiva joululahja yli kahdeksankymppiselle anopille.
Siellä sitä siis nyt on: lunta. Heti tuli valoisampaa. Toivon, että tulevien päivien sääennusteet ovat väärässä, pikkupakkanen saisi jatkua vielä pyhien yli ja vaikka lopputalven.
---
Jouluvalmistelut jatkuvat: tänään pestään mummolan lattiat yhdessä ukon vanhimman tyttären kanssa. Siinä on minusta sopiva joululahja yli kahdeksankymppiselle anopille.
maanantaina, joulukuuta 18, 2006
Pienestä on ilo kiskaistava
Jepujee - maanantaiaamun iloksi oli pakkasherra töräyttänyt pihalle kaksi millimetriä lunta. Pienestä on ilo kyllä ilo elämään kiskaistava, kun semmoinen asia hymyilyttää.
Herään aamulle yleensä uutisiin. Nyt en herää, kun kello on pari hassua minuuttia väärässä ajassa, vaan kuulen ensimmäiseksi jotain musiikkia. Tänä aamuna päätin, että en nouse, ennekuin sieltä radiosta ei kuulu joululaulua. Vaan noustava oli - varmaan makoilisin siellä vieläkin, jos jotain muuta haluaisin kuulla. Terrorismia, sanon minä.
Toisaalta, taitaa olla ihan sama, olenko ylhäällä vai sängyssä. Aivotoiminta ei ainakaan vielä ole suuremmin käynnistynyt. Tosin, jos makoisilin vielä sängyssä, olisi tässä lähipiirissä kahdeksan nälkäistä eläintä odottelemassa aamun sapuskaa. Joten en ole aivan hyödytön tyyppi unisenakaan.
---
Mutta nyt - edessä on aamun raskain homma: kerää kaikki energiasi ja herätä tytär.
Herään aamulle yleensä uutisiin. Nyt en herää, kun kello on pari hassua minuuttia väärässä ajassa, vaan kuulen ensimmäiseksi jotain musiikkia. Tänä aamuna päätin, että en nouse, ennekuin sieltä radiosta ei kuulu joululaulua. Vaan noustava oli - varmaan makoilisin siellä vieläkin, jos jotain muuta haluaisin kuulla. Terrorismia, sanon minä.
Toisaalta, taitaa olla ihan sama, olenko ylhäällä vai sängyssä. Aivotoiminta ei ainakaan vielä ole suuremmin käynnistynyt. Tosin, jos makoisilin vielä sängyssä, olisi tässä lähipiirissä kahdeksan nälkäistä eläintä odottelemassa aamun sapuskaa. Joten en ole aivan hyödytön tyyppi unisenakaan.
---
Mutta nyt - edessä on aamun raskain homma: kerää kaikki energiasi ja herätä tytär.
sunnuntai, joulukuuta 17, 2006
Pelottavia uusia asioita
Olen parina päivänä nähnyt jonkin omituisen valoilmiön taivaalla. Se tuo mieleeni jonkin muiston nuoruuden onnellisista päivistä, mutta en saa päähäni sen nimeä. Sitä voisi kuvailla parhaiten valtavaksi tulipalloksi, joka hiljaa liikkuu taivaalla.
Tuolla se nytkin möllöttää. Hui! Jotenkin tuollainen uusi ja outo saattaa olla pelottavakin. Taivas on kyllä omituisen värinen, se ei ole harmaa, kuten yleensä, vaan sininen.
Aaamulla, kun kävin ruokkimassa hevoset oli maakin omituinen. Se ei ollut märkä ja iljanteinen, vaan kova ja valkea.
Perin juurin merkillistä.
---
Talvi tulee, talvi tulee, talvi tulee sittenkin. :D Taidan lähteä ruunapojalla tallustelemaan tietä pitkin.
Tuolla se nytkin möllöttää. Hui! Jotenkin tuollainen uusi ja outo saattaa olla pelottavakin. Taivas on kyllä omituisen värinen, se ei ole harmaa, kuten yleensä, vaan sininen.
Aaamulla, kun kävin ruokkimassa hevoset oli maakin omituinen. Se ei ollut märkä ja iljanteinen, vaan kova ja valkea.
Perin juurin merkillistä.
---
Talvi tulee, talvi tulee, talvi tulee sittenkin. :D Taidan lähteä ruunapojalla tallustelemaan tietä pitkin.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
Checkpoint1: Soffa hankittu
Juu, yksi iso ennen-joulua-tehtävä on tehty: eilen ostimme sohvan. Se on harmaa, tummanharmaa ja sitä voisi myös kuvata "ankeanharmaaksi". Eikö kuulosta hienolta? ;)
Sohva jopa mahtui Berlingon takaluukkuun, hiukan jäi luukku raolleen ja oli melko kylmää kyytiä ajella kotiin, mutta onneksi ei ole talvisempi keli. Ukko onnistui iskemään päänsä takaluukkuun ja sai kivan vekin otsaan kesken sohvan pakkauksen. Siitä sitä voi sitten väännellä vitsiä perheväkivallasta, kun sitä arpea katsellaan...
Vielä on pari rastia uudessa huoneessa suorittamatta:
- työpöydän hankinta
- jalkalampun hankinta
- kirjahyllyn siivous ja täyttö
Sitten onkin vaan jäljellä jouluun ja normaaliarkeen liittyviä hommeleita, eiköhän tästäkin taas jotenkin selvitä...
Mutta ennen kaikkea aion kruunata lauantaiaamun aamutorkuilla, niin jaksaa paremmin tehdä hommia loppupäivän.
---
Päivän motto: Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla.
Sohva jopa mahtui Berlingon takaluukkuun, hiukan jäi luukku raolleen ja oli melko kylmää kyytiä ajella kotiin, mutta onneksi ei ole talvisempi keli. Ukko onnistui iskemään päänsä takaluukkuun ja sai kivan vekin otsaan kesken sohvan pakkauksen. Siitä sitä voi sitten väännellä vitsiä perheväkivallasta, kun sitä arpea katsellaan...
Vielä on pari rastia uudessa huoneessa suorittamatta:
- työpöydän hankinta
- jalkalampun hankinta
- kirjahyllyn siivous ja täyttö
Sitten onkin vaan jäljellä jouluun ja normaaliarkeen liittyviä hommeleita, eiköhän tästäkin taas jotenkin selvitä...
Mutta ennen kaikkea aion kruunata lauantaiaamun aamutorkuilla, niin jaksaa paremmin tehdä hommia loppupäivän.
---
Päivän motto: Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla.
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
Perjantai - lopultakin
Perjantai, lopultakin on perjantai. Salaa toivon, että olisi jo Joulukin mennyt. Miksi ihmeessä Joulua pitää stressata? Ei ymmärrä. Stressaa silti.
Joulu vaan lähestyy vääjäämättä, eilen oltiin Ikeassa ostoksilla. Mukaan tarttui pyöreä matto. Se näyttää oikein mukavalta tuolla uudessa työhuoneessa. Työpöytä ja sohva vaan puuttuu... sehän ei ole paljon. Eihän?
Viime yönä syysmyrsky (vai onko oikeampi termi talvimyrsky?) riehui ulkona. Melkoinen myräkkä ravisteli välillä ikkunaakin. Hevoset olivat onneksi aamulla ihan kunnossa, jossain vaiheessa pelkäsin, että niiden päähän kaatuu puu.
---
Katselin äsken säätiedotuksia netistä ja tänne eteläänkin on luvattu ensi viikon keskivaiheilla lunta. Oi.
Joulu vaan lähestyy vääjäämättä, eilen oltiin Ikeassa ostoksilla. Mukaan tarttui pyöreä matto. Se näyttää oikein mukavalta tuolla uudessa työhuoneessa. Työpöytä ja sohva vaan puuttuu... sehän ei ole paljon. Eihän?
Viime yönä syysmyrsky (vai onko oikeampi termi talvimyrsky?) riehui ulkona. Melkoinen myräkkä ravisteli välillä ikkunaakin. Hevoset olivat onneksi aamulla ihan kunnossa, jossain vaiheessa pelkäsin, että niiden päähän kaatuu puu.
---
Katselin äsken säätiedotuksia netistä ja tänne eteläänkin on luvattu ensi viikon keskivaiheilla lunta. Oi.
torstaina, joulukuuta 14, 2006
Painimatsi
Joulustressi painaa työstressiä, enkä osaa arvioida, kumpi on voitolla. Melkoinen painimatsi. :) Luulisin, että sellaisesta kärsitään muissakin perheissä, en voi olla aivan yksin tämänkään asian kanssa.
---
No, Joulu on aika pian ohi, joten ei tästä kauan tarvitse kärsiä. Vanhan kansa sanoi aikanaan: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."
Tietysti voisi myös yrittää laittaa jonkun toisen vaihteen päälle, mutta tuntuu hiukan siltä, että tämä stressivaihde on jotenkin jumittunut. :)
---
No, Joulu on aika pian ohi, joten ei tästä kauan tarvitse kärsiä. Vanhan kansa sanoi aikanaan: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."
Tietysti voisi myös yrittää laittaa jonkun toisen vaihteen päälle, mutta tuntuu hiukan siltä, että tämä stressivaihde on jotenkin jumittunut. :)
keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006
Materialistin murheita
Pah, tässä päivänä muutamana elvistelin sitä, että pääsee tuossa remonttipuolessa hankintoihin ja sisustamiseen. Unohdin kokonaan, että inhoan tallustelemista isoissa huonekalukaupoissa, joissa ei ole ollenkaan mittoja esillä ja kaikki valtaisatkin huonekalut näyttävät pikkiriikkisiltä ja ihan sopivilta omaan kotiisi.
Eilisen ostoskierroksen jälkeen tuntuu totisesti siltä, että huone jää sittenkin kalustamatta. Sinänsä pieni ja materialistinen murheen aihe, mutta riittää kyllä pilaamaan ennestäänkin pimeää ja harmaata päivää.
---
Mitäpä jos en olisikaan yhtään positiivinen tänään? Ainakaan tähän aikaan päivästä. Hmmm - pitääpä yrittää pysyä apeana. Ja se ei totisesti aina ole edes vaikeaa...
Eilisen ostoskierroksen jälkeen tuntuu totisesti siltä, että huone jää sittenkin kalustamatta. Sinänsä pieni ja materialistinen murheen aihe, mutta riittää kyllä pilaamaan ennestäänkin pimeää ja harmaata päivää.
---
Mitäpä jos en olisikaan yhtään positiivinen tänään? Ainakaan tähän aikaan päivästä. Hmmm - pitääpä yrittää pysyä apeana. Ja se ei totisesti aina ole edes vaikeaa...
tiistaina, joulukuuta 12, 2006
Koukussa?
Ryhdikkäästi olen joka ikinen päivä kirjoittanut jotain tähän blogiin. Joku voisi tietenkin sanoa, että olen "koukussa" blogikirjoittamiseen, mutta minusta se on hieman liioitteleva ilmaus. "Aamukahvitapa" olisi varmaan sopivampi termi tähän puuhaan.
Minusta on mukavaa ajatella, että voin muutaman vuoden kuluttua itsekin palata näihin päiviin helposti. Minulla on vanhoja päiväkirjoja muuallakin tallella ja kun niihin joskus törmää, on mukava lukaista pätkä ja muistella, miltä elämä siihen aikaan maistui.
Tämän hetkisen elämän maistumisesta voisin olla montakin mieltä. Korvat ovat edelleen tukossa ja ulkona on pimeää ja kuraista. Joulu on tulossa, mutta sitä en varsinaisesti odota. Ripaus positiivista mieltä siroteltuna ylleni jostain muualta voisi tehdä terää. Sen varmistamiseksi olen ajatellut tänään tehdä etätyöpäivän, täällä maallahan liikkuu väkeä yleensä ihan simona ilahduttelemassa akkoja, jotka istuvat tuvassa hakkaamassa tietokonetta mustin silmin. ;)
Toisaalta minulla ei ole varsinaisesti pahakaan mieli mistään. Olen elänyt jo niin monta pimeää ja kuraista kautta täällä maallakin, että tiedän pimeyden joskus väistyvän. Ensi viikolla on jo talvipäivän seisaus ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkaa aueta. Jonain aamuna huomaa, ettei tarvitsekaan otsalamppua pysyäkseen tiellä lehdenhaku- ja hevosenruokintareissullaan.
---
Sitä odotellessa :)
Minusta on mukavaa ajatella, että voin muutaman vuoden kuluttua itsekin palata näihin päiviin helposti. Minulla on vanhoja päiväkirjoja muuallakin tallella ja kun niihin joskus törmää, on mukava lukaista pätkä ja muistella, miltä elämä siihen aikaan maistui.
Tämän hetkisen elämän maistumisesta voisin olla montakin mieltä. Korvat ovat edelleen tukossa ja ulkona on pimeää ja kuraista. Joulu on tulossa, mutta sitä en varsinaisesti odota. Ripaus positiivista mieltä siroteltuna ylleni jostain muualta voisi tehdä terää. Sen varmistamiseksi olen ajatellut tänään tehdä etätyöpäivän, täällä maallahan liikkuu väkeä yleensä ihan simona ilahduttelemassa akkoja, jotka istuvat tuvassa hakkaamassa tietokonetta mustin silmin. ;)
Toisaalta minulla ei ole varsinaisesti pahakaan mieli mistään. Olen elänyt jo niin monta pimeää ja kuraista kautta täällä maallakin, että tiedän pimeyden joskus väistyvän. Ensi viikolla on jo talvipäivän seisaus ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkaa aueta. Jonain aamuna huomaa, ettei tarvitsekaan otsalamppua pysyäkseen tiellä lehdenhaku- ja hevosenruokintareissullaan.
---
Sitä odotellessa :)
maanantaina, joulukuuta 11, 2006
Arkea kohti
Eilinen oli varsin mukava päivä: tytär todella lähti kanssani ratsastamaan ja oli vauhdikas lenkki yhdessä pitkästä aikaa. Taitaa olla niin, että viimeksi Islannissa olimme yhteisellä ratsastusretkellä. Laukkakilpailuissa jäämme kuin seisomaan, kun tytär ampaisee ohi, mutta ei se tietenkään haittaa. Toivottavasti näitä yhteisiä lenkkejä tulee jatkossa lisääkin.
Iltapäivällä olimme sitten kuitenkin mummolassa kahvilla ja nauramassa Wilmalle. Tuommoista elohiirtä katsellessa meinaa itselle ihan tulla väsy, niin loppumaton on pienen pomppimis- ja kiipeilyinto. Sanoja tapaillaan jo melko lailla ja ilmeet ovat niin hassut, että väkisinkin tulee naurettua toiselle melko lailla.
Illansuussa piipahdimme sitten tapaamassa Katjan perhettä ja siellä samanikäistä Emmaa katsomassa. Emma on paljon rauhallisempi ja herkkätunteisempi kuin Wilma. Jos nämä lapset olisivat koirarotuja, niin Wilma olisi varmaan terrieri ja Emma jokin sensitiivinen paimenkoira.
---
No, ne on panneet kuitenkin tähän kohtaan taas maanantain ja pitää taas lähteä liikkeelle. Teksisi kyllä mieli valittaa, korvaa särkee ja väsyttää, mutta en taida nyt jaksaa. Katsotaanpas, saisinko pienen terrierin nuolemaan tyttären hereille...
Iltapäivällä olimme sitten kuitenkin mummolassa kahvilla ja nauramassa Wilmalle. Tuommoista elohiirtä katsellessa meinaa itselle ihan tulla väsy, niin loppumaton on pienen pomppimis- ja kiipeilyinto. Sanoja tapaillaan jo melko lailla ja ilmeet ovat niin hassut, että väkisinkin tulee naurettua toiselle melko lailla.
Illansuussa piipahdimme sitten tapaamassa Katjan perhettä ja siellä samanikäistä Emmaa katsomassa. Emma on paljon rauhallisempi ja herkkätunteisempi kuin Wilma. Jos nämä lapset olisivat koirarotuja, niin Wilma olisi varmaan terrieri ja Emma jokin sensitiivinen paimenkoira.
---
No, ne on panneet kuitenkin tähän kohtaan taas maanantain ja pitää taas lähteä liikkeelle. Teksisi kyllä mieli valittaa, korvaa särkee ja väsyttää, mutta en taida nyt jaksaa. Katsotaanpas, saisinko pienen terrierin nuolemaan tyttären hereille...
sunnuntai, joulukuuta 10, 2006
Sunnuntaiaamulöpinää
Tapetit ovat seinässä. Aika kivuttomasti, jopa. Tällä siis tarkoitan sitä, että emme saaneet ukon kanssa edes kunnon riitaa aikaiseksi. Kun oppii rutiinit, niin homma sujuu melkein ajatustenlukupohjalta. Ja kun ei puhu, ei tule riitaakaan. :)
Seuraava vaihe on uusien huonekalujen hankinta. Siitä saattaa tulla kivaa. Viimeisin ostokseni on Ikean yöpöydät, jonka valkkasimme tyttären kanssa nettisivuilta ja ostin suoraan paketissa näkemättä niitä livenä lainkaan. Kiersin kyllä koko hallin, mutta missään ei osunut silmään. Hyvin kelpasi.
Tänään en aio tehdä paljon mitään. Ehkä pesen tuon uudistetun huoneen lattiat ja siirrän eteisaulassa olevat romut sinne. Ehkä on jopa pakko, koska Pikku-Wilma on tulossa kylään ja tuollainen rojukasa saattaa olla melko houkutteleva puolitoistavuotiaalle.
Tytär lupasi lähteä ratsastamaan kanssani puolenpäivän aikaan. Se olisi mukavaa. Haluaisinkin nähdä sen päivän, että hän ratsastaa kahtena päivänä peräkkäin. Tai edes kahtena päivänä samassa kuussa. ;) Hiukan on nämä viimeaikaiset kelit hillineet omaakin intoani ratsastaa, joten ymmärrän toki tyttöä.
Olen alkanut haaveilla molempien tammojen astuttamisesta ensi kesänä. En kyllä mihinkään tarvitse viittä islanninhevosta, mutta olisi ihanaa taas saada varsakesä. Varsat ovat niin kauniita ja huvittavia. Olisi mahtavaa, jos jostain löytyisi joku, joka haluaisi ostaa varsan jo kohtuun, niin ei olisi pelkoa siitä, että pihalla tallustelisi viisi liikuttamatonta, pulskaa karvamammuttia turhan panttina. Täytyypä varmaan alkaa pikkuhiljaa tiedustella löytyykö sellaisia halukkaita. Ukon taivuttelu moiseen hommaan on myös oma lukunsa. Tosin en ole pariin vuoteen hankkinut yhtään uutta eläintä ilman lupaa, joten nyt taas alkaisi olla aika... ;)
---
Joskus kun kirjoitan tätä blogia, mietin, minkälainen tyyppi haluaa lukea näin tylsää tekstiä? Mutta en mieti sitä nyt, lähden piipahtamaan anoppilassa ja ottamaan Romeon ulos. Se on siis sisällä syömässä kaikessa rauhassa omia viherpellettipöperöitään etteivät isot hevoset varasta sen ruokaa. Sitten katson, riittävätkö rahkeet lattian pesuun. Jään jännityksellä odottamaan, mitä päivä tuo tullessaan...
Uskooko kukaan, että elämässäni voisi olla mitään jännitystä?
Uskooko kukaan, että en edes kaipaa hirveästi jännitystä?
Uskooko kukaan, että silti voi olla ihan mukavaa?
Seuraava vaihe on uusien huonekalujen hankinta. Siitä saattaa tulla kivaa. Viimeisin ostokseni on Ikean yöpöydät, jonka valkkasimme tyttären kanssa nettisivuilta ja ostin suoraan paketissa näkemättä niitä livenä lainkaan. Kiersin kyllä koko hallin, mutta missään ei osunut silmään. Hyvin kelpasi.
Tänään en aio tehdä paljon mitään. Ehkä pesen tuon uudistetun huoneen lattiat ja siirrän eteisaulassa olevat romut sinne. Ehkä on jopa pakko, koska Pikku-Wilma on tulossa kylään ja tuollainen rojukasa saattaa olla melko houkutteleva puolitoistavuotiaalle.
Tytär lupasi lähteä ratsastamaan kanssani puolenpäivän aikaan. Se olisi mukavaa. Haluaisinkin nähdä sen päivän, että hän ratsastaa kahtena päivänä peräkkäin. Tai edes kahtena päivänä samassa kuussa. ;) Hiukan on nämä viimeaikaiset kelit hillineet omaakin intoani ratsastaa, joten ymmärrän toki tyttöä.
Olen alkanut haaveilla molempien tammojen astuttamisesta ensi kesänä. En kyllä mihinkään tarvitse viittä islanninhevosta, mutta olisi ihanaa taas saada varsakesä. Varsat ovat niin kauniita ja huvittavia. Olisi mahtavaa, jos jostain löytyisi joku, joka haluaisi ostaa varsan jo kohtuun, niin ei olisi pelkoa siitä, että pihalla tallustelisi viisi liikuttamatonta, pulskaa karvamammuttia turhan panttina. Täytyypä varmaan alkaa pikkuhiljaa tiedustella löytyykö sellaisia halukkaita. Ukon taivuttelu moiseen hommaan on myös oma lukunsa. Tosin en ole pariin vuoteen hankkinut yhtään uutta eläintä ilman lupaa, joten nyt taas alkaisi olla aika... ;)
---
Joskus kun kirjoitan tätä blogia, mietin, minkälainen tyyppi haluaa lukea näin tylsää tekstiä? Mutta en mieti sitä nyt, lähden piipahtamaan anoppilassa ja ottamaan Romeon ulos. Se on siis sisällä syömässä kaikessa rauhassa omia viherpellettipöperöitään etteivät isot hevoset varasta sen ruokaa. Sitten katson, riittävätkö rahkeet lattian pesuun. Jään jännityksellä odottamaan, mitä päivä tuo tullessaan...
Uskooko kukaan, että elämässäni voisi olla mitään jännitystä?
Uskooko kukaan, että en edes kaipaa hirveästi jännitystä?
Uskooko kukaan, että silti voi olla ihan mukavaa?
lauantaina, joulukuuta 09, 2006
Täynnä intoa?
Eilinen päivä päättyi kuumeenpoikaseen ja läpsähdinkin lopenuupuneena sänkyyni parin peiton alle jo kahdeksan aikoihin. Ukko, jonka kuorsaus on aina infernaalisen kovaa, valitteli aamulla unenpuutettaan kuorsaukseni vuoksi. Vuoroin vieraissa. :)
Tänä aamuna lämpölukemat olivatkin jo normaalit 35,2. Olo kuitenkin on vetämättömän surkea. Se saattaa kyllä johtua siitäkin, että vasta toinen kahvimukillinen on menossa.
Jotenkin sitä taas on itsesä kokoon kasattava ja saatava hommat alkuun. Vartin kuluttua tulee kengittäjä - se, jonka piti eilen jo tulla, mutta oli kuulemma nukahtanut sohvalle - laittamaan Vissalle uuden etukengän. Sitten alkaa taas tapetointiurakka. Onneksi yli puolet on jo tehtynä, joten homma valmistunee tänään.
---
Tulee ihan mieleen yhden työkaverini hissikertomus. Hän oli maanantaiaamuna ollut hississä aivan lysähtäneenä ja unisena menossa töihin ja naapurifirman mies oli hänet nähtyään tokaissut: "Täynnä intoa?"
Tänä aamuna lämpölukemat olivatkin jo normaalit 35,2. Olo kuitenkin on vetämättömän surkea. Se saattaa kyllä johtua siitäkin, että vasta toinen kahvimukillinen on menossa.
Jotenkin sitä taas on itsesä kokoon kasattava ja saatava hommat alkuun. Vartin kuluttua tulee kengittäjä - se, jonka piti eilen jo tulla, mutta oli kuulemma nukahtanut sohvalle - laittamaan Vissalle uuden etukengän. Sitten alkaa taas tapetointiurakka. Onneksi yli puolet on jo tehtynä, joten homma valmistunee tänään.
---
Tulee ihan mieleen yhden työkaverini hissikertomus. Hän oli maanantaiaamuna ollut hississä aivan lysähtäneenä ja unisena menossa töihin ja naapurifirman mies oli hänet nähtyään tokaissut: "Täynnä intoa?"
perjantaina, joulukuuta 08, 2006
Kurjantai
Eilisen valemaanantain jälkeen tuli heti perjantai, se hieman helpottaa aamun tunnelmia. Tosin on vaikeaa tietää, että on aamu. Sataa aivan järkyttävän kylmää vettä vaakasuoraan ja on aivan pimeää. Erittäin vähän joulukuinen tunnelma. Ehkä tämän sään vuoksi päivän nimeksi sopisikin paremmin vaikkapa "kurjantai".
Eilen sattui monelaista. Töissä sain hyviä ja huonoja uutisia. En kylläkään ole aivan varma kumpi oli kumpi, mutta sen varmasti aika näyttää. ;)
Lisäksi sain sähköpostia Islannista. Viimekesäisen lomamatkamme aikana minulle ja tyttärelle tuli yhteinen haave: saada tyttärelle kesätöitä islantilaiselta hevostilalta. Eilen sieltä tuli vastaus, että tytär on tervetullut ensi kesänä. Kaavailimme kuutta viikkoa, jolloin hänelle jäisi kaksi viikkoa ennen ja jälkeen lomailuaikaa Suomessakin.
Mielestäni olen ollut aina äiti, joka opettaa lapsilleen itsenäisyttä ja rohkeutta. Ajatukset siitä, että vanhin lapsistani lähtee kuukauden kuluttua armeijaan ja nuorin puolen vuoden kuluttua Islantiin on kuitenkin haikea ja hieman pelokaskin - vaikeaa analysoida, kun kaikkeen liittyy niin monelaisia tunteita. Päällimmäisenä on kuitenkin hatarahko ymmärrys siitä, että minulla ei ole enää lapsia, vaan aikuisia, jotka ovat lapsiani.
---
Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. "Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä." "Älä pane", sanoi Muumipeikko, "se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia" (Tove Jansson: Taikatalvi)
Eilen sattui monelaista. Töissä sain hyviä ja huonoja uutisia. En kylläkään ole aivan varma kumpi oli kumpi, mutta sen varmasti aika näyttää. ;)
Lisäksi sain sähköpostia Islannista. Viimekesäisen lomamatkamme aikana minulle ja tyttärelle tuli yhteinen haave: saada tyttärelle kesätöitä islantilaiselta hevostilalta. Eilen sieltä tuli vastaus, että tytär on tervetullut ensi kesänä. Kaavailimme kuutta viikkoa, jolloin hänelle jäisi kaksi viikkoa ennen ja jälkeen lomailuaikaa Suomessakin.
Mielestäni olen ollut aina äiti, joka opettaa lapsilleen itsenäisyttä ja rohkeutta. Ajatukset siitä, että vanhin lapsistani lähtee kuukauden kuluttua armeijaan ja nuorin puolen vuoden kuluttua Islantiin on kuitenkin haikea ja hieman pelokaskin - vaikeaa analysoida, kun kaikkeen liittyy niin monelaisia tunteita. Päällimmäisenä on kuitenkin hatarahko ymmärrys siitä, että minulla ei ole enää lapsia, vaan aikuisia, jotka ovat lapsiani.
---
Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. "Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä." "Älä pane", sanoi Muumipeikko, "se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia" (Tove Jansson: Taikatalvi)
torstaina, joulukuuta 07, 2006
Kaks maanantaita samalla viikolla
Se siinä on vikana, että on vapaata keskellä viikkoa - taas tuntuu maanantailta.
Plääh, väsy. Harteissä, olkapäissä ja jalkapohjissani (se varvistelu tikkailla) on aivan outoja, kipeytyneitä lihaksia. Jalkapohjissa! Uskomatonta.
Mutta se ilahduttaa, että seinistä vaikuttaisi tulevan hienot. Kolmasosa on jo tehtynä, joten eiköhän tuo saada valmiiksi ennen kriittisiä joulunaikoja.
Olin jopa hevosen selässä eilen. Ratsuttaja poikkesi iltapäivällä ja kapusin Ísingin selkään antamaan eteenpäin ajavia pohjeapuja. Se vaikutti siltä kuin se muistaisi jotain edellisestä kerrasta, joka taisi olla joskus kuukausi sitten. Hiljaa hyvä tulee.
---
Oho, tytär yllätti ja pomppasi ylös sängystä, joten nyt pitää lähteä liikkeelle. Hauskaa päivää!
Plääh, väsy. Harteissä, olkapäissä ja jalkapohjissani (se varvistelu tikkailla) on aivan outoja, kipeytyneitä lihaksia. Jalkapohjissa! Uskomatonta.
Mutta se ilahduttaa, että seinistä vaikuttaisi tulevan hienot. Kolmasosa on jo tehtynä, joten eiköhän tuo saada valmiiksi ennen kriittisiä joulunaikoja.
Olin jopa hevosen selässä eilen. Ratsuttaja poikkesi iltapäivällä ja kapusin Ísingin selkään antamaan eteenpäin ajavia pohjeapuja. Se vaikutti siltä kuin se muistaisi jotain edellisestä kerrasta, joka taisi olla joskus kuukausi sitten. Hiljaa hyvä tulee.
---
Oho, tytär yllätti ja pomppasi ylös sängystä, joten nyt pitää lähteä liikkeelle. Hauskaa päivää!
keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006
Itsepäisyyspäivää
Eilen pääsin jo tapetinirrotuspuuhiin. Jos joku luulee, että on terapeuttista repiä tapetteja seinästä, niin tervetuloa vaan kokeilemaan. Yli puolet on vielä repimättä ja tässä vielä istutaan. Voin vihjaista, että minusta se ei ollut mukavaa puuhaa. Saattaa se johtua siitäkin, että olen niin lyhyt, että joudun varvistelemaan tikkailla, että saisin katonrajasta irti tapetit. Tai enhän minä toki lyhyt ole - katto vaan on liian korkealla. :)
Ukkoakaan ei vissiin isosti kiinostaisi itsenäisyyspäivänä moinen homma. Nukkuu vielä.
Keitin jopa itse itselleni kahvit tänä aamuna, koskakohan sellaista olisi viimeksi tapahtunut? Ei jaksa muistaa. Yleensä palvelu on pelannut vapaapäivinäkin kiitettävästi.
No, kun olen kolmannenkin kupposen juonut, niin lähden lätkimään tapetinirrotusainetta seiniin. Kyllä se ukkokin vielä töihin ehtii, sitä on ihan riittävästi jäljellä.
---
"Kun heräät aamulla, Puh", sanoi Nasu vihdoin, "mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?" "Mitähän tänään on aamiaiseksi?" sanoi Puh. "Mitä sinä sanot, Nasu?" "Minä sanon: Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?" sanoi Nasu. Puh nyökkäsi mietteliäänä. "Se on sama asia", hän sanoi. (A.A.Milne)
Ukkoakaan ei vissiin isosti kiinostaisi itsenäisyyspäivänä moinen homma. Nukkuu vielä.
Keitin jopa itse itselleni kahvit tänä aamuna, koskakohan sellaista olisi viimeksi tapahtunut? Ei jaksa muistaa. Yleensä palvelu on pelannut vapaapäivinäkin kiitettävästi.
No, kun olen kolmannenkin kupposen juonut, niin lähden lätkimään tapetinirrotusainetta seiniin. Kyllä se ukkokin vielä töihin ehtii, sitä on ihan riittävästi jäljellä.
---
"Kun heräät aamulla, Puh", sanoi Nasu vihdoin, "mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?" "Mitähän tänään on aamiaiseksi?" sanoi Puh. "Mitä sinä sanot, Nasu?" "Minä sanon: Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?" sanoi Nasu. Puh nyökkäsi mietteliäänä. "Se on sama asia", hän sanoi. (A.A.Milne)
tiistaina, joulukuuta 05, 2006
Lomapäivä mielessä
"Lomapäivän" suunniteltua ohjelmaa:
---
No, en ajatellut ottaa aiheesta kauheasti stressiä - teen minkä ehdin. Onhan jouluaattoon vielä monta viikkoa... onhan? (Juu, tarkistin: kokonaista viisi virallista vapaapäivää ennen Joulua.)
Tähänkin sopii tämä: "Ilman viime tippaa ei koskaan tulisi mitään valmiiksi".
---
Tässä päivänä muutamana juttelin yhden ystäväni kanssa, joka kertoi blogini vaikuttaneen sillä tavalla, että ei tarvitse enää soitella ja kysellä kuulumisia, kun ne voi lukea netistä. Tuo panee vakavasti harkitsemaan blogin muuttamista salaiseksi. Tai sitten voisi kysyä, kuinka monta kertaa vuodessa sitä tuleekaan soiteltua? ;)
- tytär ylös ja kouluun
- tapettiostoksille
- vanhan makuuhuoneen lopputyhjennys
- vanhojen tapettien irrotus seinästä
- tytär koulusta
- siinä jossain välissä sitten ruokitaan hepot ja käydään itsenäisyyspäivän ruuat hankkimassa
---
No, en ajatellut ottaa aiheesta kauheasti stressiä - teen minkä ehdin. Onhan jouluaattoon vielä monta viikkoa... onhan? (Juu, tarkistin: kokonaista viisi virallista vapaapäivää ennen Joulua.)
Tähänkin sopii tämä: "Ilman viime tippaa ei koskaan tulisi mitään valmiiksi".
---
Tässä päivänä muutamana juttelin yhden ystäväni kanssa, joka kertoi blogini vaikuttaneen sillä tavalla, että ei tarvitse enää soitella ja kysellä kuulumisia, kun ne voi lukea netistä. Tuo panee vakavasti harkitsemaan blogin muuttamista salaiseksi. Tai sitten voisi kysyä, kuinka monta kertaa vuodessa sitä tuleekaan soiteltua? ;)
maanantaina, joulukuuta 04, 2006
Maanantaimietteitä
Onko kukaan muu huomannut, että suunnilleen joka seitsemäs päivä on maanantai? Melko älytöntä, maanantaithan ovat ikäviä ja ankeita ja väsyttäviä... miksi ihmeessä niitä niin usein pitää laittaa viikonpäiväkalenteriin? Voishan joka toinen maanantai olla vaikka riemuntai tai joku muu sellainen iloisempi päivä?
Eilinen päivä meni taas melko lailla suunnitelmien mukaan. Ukon vaatekaappi tuli tyhjennetyksi - yllätyksekseni löysin sieltä mappeja ja muuta helposti laatikkoon siivottavaa. Elän edelleenkin toivossa, että Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan meillä tällä kertaa tapetoimalla. Tämä tosin toteutuu vain, jos onnistun saamaan itselleni huomisen päivän vapaapäiväksi ja huomisen aikana tyhjennetyksi kirjahyllyn ja näin ollen koko vanhan makuuhuoneemme.
Kävin taas ratsastamassakin. Félagi oli kuorruttanut itsensä märällä mudalla ja oli oikein rattoisaa harjata se puhtaaksi: jostain syystä sualla raputtaessani se muta lensi omaan naamaani. Minusta mutakuorrutus kuuluu paremminkin tuonne ravipuolelle, mutta näköjään ratsastuksessakin joskus onnistuu saamaan ilmaisen kasvonaamion.
Kun menimme jo ennestään hyvää vauhtia peräkylään ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan naapurin kanssa, ohitti meidät hevonen kärryjen kanssa. Siitäkös Félagi innostui ikihyviksi ja kun lähdin yhdistelmän perään, sain melkoisen hienoa lisättyä tölttiä aikaan. Lisäksi onnistuin saamaan otuksen innostaan huolimatta hallitusti pysähtymään, tekemään muutamia rauhallisia voltteja ja lähtemään vielä takaisinpäin samaa riemukasta vauhtia. Ihan kiva, silloin kun ostin tämän hevosen ja näimme muita ratsukoita, se yleensä hyppeli takajalaloillaan, kunnes hevoset olivat kadonneet horisonttiin ja senkin jälkeen sen hallitseminen oli mekoisen hankalaa puuhaa. No, siitä on jo seitsemän vuotta ja olemme sen jälkeen tehneet monenmoista yhdessä.
---
Mutta ok, nyt on taas maanantai ja pitää ryhtyä arjen hommiin. Mottona: hymyile, pahin on vielä edessä. (lue: tytär nukkuu vielä ja hänet pitää herättää ;))
Eilinen päivä meni taas melko lailla suunnitelmien mukaan. Ukon vaatekaappi tuli tyhjennetyksi - yllätyksekseni löysin sieltä mappeja ja muuta helposti laatikkoon siivottavaa. Elän edelleenkin toivossa, että Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan meillä tällä kertaa tapetoimalla. Tämä tosin toteutuu vain, jos onnistun saamaan itselleni huomisen päivän vapaapäiväksi ja huomisen aikana tyhjennetyksi kirjahyllyn ja näin ollen koko vanhan makuuhuoneemme.
Kävin taas ratsastamassakin. Félagi oli kuorruttanut itsensä märällä mudalla ja oli oikein rattoisaa harjata se puhtaaksi: jostain syystä sualla raputtaessani se muta lensi omaan naamaani. Minusta mutakuorrutus kuuluu paremminkin tuonne ravipuolelle, mutta näköjään ratsastuksessakin joskus onnistuu saamaan ilmaisen kasvonaamion.
Kun menimme jo ennestään hyvää vauhtia peräkylään ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan naapurin kanssa, ohitti meidät hevonen kärryjen kanssa. Siitäkös Félagi innostui ikihyviksi ja kun lähdin yhdistelmän perään, sain melkoisen hienoa lisättyä tölttiä aikaan. Lisäksi onnistuin saamaan otuksen innostaan huolimatta hallitusti pysähtymään, tekemään muutamia rauhallisia voltteja ja lähtemään vielä takaisinpäin samaa riemukasta vauhtia. Ihan kiva, silloin kun ostin tämän hevosen ja näimme muita ratsukoita, se yleensä hyppeli takajalaloillaan, kunnes hevoset olivat kadonneet horisonttiin ja senkin jälkeen sen hallitseminen oli mekoisen hankalaa puuhaa. No, siitä on jo seitsemän vuotta ja olemme sen jälkeen tehneet monenmoista yhdessä.
---
Mutta ok, nyt on taas maanantai ja pitää ryhtyä arjen hommiin. Mottona: hymyile, pahin on vielä edessä. (lue: tytär nukkuu vielä ja hänet pitää herättää ;))
sunnuntai, joulukuuta 03, 2006
Sateinen joulukuun sunnuntaiaamu
Minusta on irvokasta, että vieläkin sataa, vaikka jo kielsin sen. Isällä oli tapana naureskellen aina kysyä, jos lapset olivat laiskoja: "Eikö sana kuulu, vai eikö se tehoa?"
Eilen meni suunnitelmien mukaan - ei mitään tekosyitä tarvittu tekemättömiin töihin. :) Tämä johtuu tietenkin myös siitä, että enemmänkin kykenisi päivässä ehtimään. Onneksi kuitenkin ihminen saa itse hyvin pitkälti päättää, mitä haluaa tehdä ja miksi. Kaappi kuitenkin tuli tyhjäksi ja vieläpä siirretyksi appivanhemmillekin, kuten oli suunnitelmissakin.
Ratsastamassakin kävin. Olen koko ajan ajatellut, että omat hevoseni eivät kerää energiaa, jos ne ovat pidemmän aikaa ratsastamatta. Olen väärässä. Félagi paineli vähän väliä riemukasta laukkaa, kun se sille sallin.
Ratsastuskaveriksi sain Marilynin. Marilyn nimittäin pääsi karkuun ovesta poikani jalkojen välistä ja lähti seuraamaan minua peräkylälle iloisesti. Houkuttelin sen mukaani ihan tahallaan ja oli mukava tunne, kun pieni koira laukkasi vieressämme tietä pitkin, kun menimme reipasta tölttiä. Marilyn on kyllä oikea pieni metsästäjä, naapurin hylätyn navetan vieressä sitä vastaan tuli iso rotta eikä siinä hampaat naksahtaneet kuin pari kertaa, kun rotta oli vainaa. Kehuin pikkukoiraa urotyöstä kovasti, sillä rotta taitaa olla ainoa eläin, jota inhoan.
Marilynin kiinniottohan ei ole kotiväeltä yleensä helppoa ja soitinkin hätiin matkan varrella asuvan naapurin rouvan, jonka omaa koiraa olen silloin tällöin karkureissuilta kuskannut kotiin. Marilyn antoi hänelle iloisesti kiinni ja kotiväki haki Marilynin autolla pois ja minä sain jatkaa matkaani yksin. Hiukan haikeaa, olisi oikeasti mukavaa, jos koira tottelisi niin hyvin, että sitä voisi pitää mukana ratsastusretkillä. Olen haaveillut, että seuraava koirani on jonkinlainen pieni paimenkoira... siitä olisi apua myös silloin kun hevosia siirtää laidunpalstalta toiselle. Islannin lammaskoiraa olen ajatellut. Mutta uuteen koiraan on toivottavasti vielä pitkä matka, sillä koiralukumäärää en halua nostaa yhtään isommaksi.
Illalla oli agilityseuramme kouluttajien pikkujoulujuhla. Oli siellä pari "piilolägiläistäkin" mukana, mutta he kyllä kuuluvat jotenkin joukkoon. :) Saimme kuulla lyhyen luennon koiran stressistä - kiinnostavaa asiaa. Luulisin, että aika moni tuttu koira kärsii stressistä. Syy taitaa useimmiten löytyä sieltä remmin toisesta päästä, kuten niin monissa muissakin omia lemmikkejämme koskevissa asioissa. Harrastuskoirien stressi varmaankin usein johtuu ohjaajien liian suuresta innosta harrastaa. Usein ohjaajat ovat liiankin kunnianhimoisia ja harjoittelevat liikaa ja liian pitkäkestoisissa harjoituksissa. Toisaalta hyvä asia, että harrastajia lajissa on niin paljon, että harkka-aikoja ei kerta kaikkiaan saa niin paljon kuin jotkut haluaisivat. ;) Toinen iso syy koirien stressiin johtuu tietenkin siitä, että omistajan stressi "tarttuu" koiraan. Ajattelen, että koiran käyttäytyminen kertoo paljon omistajan elämäntilanteesta. Lisäksi olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, etta kaikki koirat eivät sovi kaikille ihmisille. Luennolla tulikin ilmi, että joskus on viisasta luopua lemmikistä ja etsiä sille sopivampi koti. Hyvä ja huolehtiva omistaja osaa itse päättää, milloin on sellainen tilanne.
---
Mutta nyt päivän tehtäviin: vielä toinenkin kaappi pitäisi tyhjentää ja sen olisi syytä tapahtua tänään. Ukko lähti purjehtijoiden majatalkoisiin, joten voin rauhassa siirtää hänen vaateaarteistoaan parempaan talteen. Kukaan ei varmaan arvaa, minne? ;)
Eilen meni suunnitelmien mukaan - ei mitään tekosyitä tarvittu tekemättömiin töihin. :) Tämä johtuu tietenkin myös siitä, että enemmänkin kykenisi päivässä ehtimään. Onneksi kuitenkin ihminen saa itse hyvin pitkälti päättää, mitä haluaa tehdä ja miksi. Kaappi kuitenkin tuli tyhjäksi ja vieläpä siirretyksi appivanhemmillekin, kuten oli suunnitelmissakin.
Ratsastamassakin kävin. Olen koko ajan ajatellut, että omat hevoseni eivät kerää energiaa, jos ne ovat pidemmän aikaa ratsastamatta. Olen väärässä. Félagi paineli vähän väliä riemukasta laukkaa, kun se sille sallin.
Ratsastuskaveriksi sain Marilynin. Marilyn nimittäin pääsi karkuun ovesta poikani jalkojen välistä ja lähti seuraamaan minua peräkylälle iloisesti. Houkuttelin sen mukaani ihan tahallaan ja oli mukava tunne, kun pieni koira laukkasi vieressämme tietä pitkin, kun menimme reipasta tölttiä. Marilyn on kyllä oikea pieni metsästäjä, naapurin hylätyn navetan vieressä sitä vastaan tuli iso rotta eikä siinä hampaat naksahtaneet kuin pari kertaa, kun rotta oli vainaa. Kehuin pikkukoiraa urotyöstä kovasti, sillä rotta taitaa olla ainoa eläin, jota inhoan.
Marilynin kiinniottohan ei ole kotiväeltä yleensä helppoa ja soitinkin hätiin matkan varrella asuvan naapurin rouvan, jonka omaa koiraa olen silloin tällöin karkureissuilta kuskannut kotiin. Marilyn antoi hänelle iloisesti kiinni ja kotiväki haki Marilynin autolla pois ja minä sain jatkaa matkaani yksin. Hiukan haikeaa, olisi oikeasti mukavaa, jos koira tottelisi niin hyvin, että sitä voisi pitää mukana ratsastusretkillä. Olen haaveillut, että seuraava koirani on jonkinlainen pieni paimenkoira... siitä olisi apua myös silloin kun hevosia siirtää laidunpalstalta toiselle. Islannin lammaskoiraa olen ajatellut. Mutta uuteen koiraan on toivottavasti vielä pitkä matka, sillä koiralukumäärää en halua nostaa yhtään isommaksi.
Illalla oli agilityseuramme kouluttajien pikkujoulujuhla. Oli siellä pari "piilolägiläistäkin" mukana, mutta he kyllä kuuluvat jotenkin joukkoon. :) Saimme kuulla lyhyen luennon koiran stressistä - kiinnostavaa asiaa. Luulisin, että aika moni tuttu koira kärsii stressistä. Syy taitaa useimmiten löytyä sieltä remmin toisesta päästä, kuten niin monissa muissakin omia lemmikkejämme koskevissa asioissa. Harrastuskoirien stressi varmaankin usein johtuu ohjaajien liian suuresta innosta harrastaa. Usein ohjaajat ovat liiankin kunnianhimoisia ja harjoittelevat liikaa ja liian pitkäkestoisissa harjoituksissa. Toisaalta hyvä asia, että harrastajia lajissa on niin paljon, että harkka-aikoja ei kerta kaikkiaan saa niin paljon kuin jotkut haluaisivat. ;) Toinen iso syy koirien stressiin johtuu tietenkin siitä, että omistajan stressi "tarttuu" koiraan. Ajattelen, että koiran käyttäytyminen kertoo paljon omistajan elämäntilanteesta. Lisäksi olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, etta kaikki koirat eivät sovi kaikille ihmisille. Luennolla tulikin ilmi, että joskus on viisasta luopua lemmikistä ja etsiä sille sopivampi koti. Hyvä ja huolehtiva omistaja osaa itse päättää, milloin on sellainen tilanne.
---
Mutta nyt päivän tehtäviin: vielä toinenkin kaappi pitäisi tyhjentää ja sen olisi syytä tapahtua tänään. Ukko lähti purjehtijoiden majatalkoisiin, joten voin rauhassa siirtää hänen vaateaarteistoaan parempaan talteen. Kukaan ei varmaan arvaa, minne? ;)
lauantaina, joulukuuta 02, 2006
Suunnitelmia
Tänään, pakollista:
- vanhan makuuhuoneemme vaatekaapeista ainakin yksi pitää tyhjentää
- mieluusti saada perheen miehet kuskaamaan se mummolle ja vaijalle uudeksi vaatekaapiksi alakerran makuuhuoneeseen
- toinenkin kaappi olisi kiva saada tyhjäksi, mutta tää ei oo pakollista ennekuin huomenna
- ratsastuslenkki omalla hevosella - nyt saa kuukauden (vai pitempi?) loma olla ohi
- illalla on mieluisa pakko lähteä agilityseuramme kouluttajien pikkujoulua viettämään
---
Yhden homman olen jo hoitanut, päätin herätä kunnolla vasta yhdeksän aikaan, kun tuntuu, että viikko on ollut niin väsyttävä ja hepot ruokittuani kellahdinkin soffalle vielä puoleksitoista tunniksi ja heräsin vasta kahvin tuoksuun (kiitos ukkokullalle aamukahveista :))
---
Hauska nähdä, mitä keksin huomenna syyksi, kun hommat on tekemättä :)
- vanhan makuuhuoneemme vaatekaapeista ainakin yksi pitää tyhjentää
- mieluusti saada perheen miehet kuskaamaan se mummolle ja vaijalle uudeksi vaatekaapiksi alakerran makuuhuoneeseen
- toinenkin kaappi olisi kiva saada tyhjäksi, mutta tää ei oo pakollista ennekuin huomenna
- ratsastuslenkki omalla hevosella - nyt saa kuukauden (vai pitempi?) loma olla ohi
- illalla on mieluisa pakko lähteä agilityseuramme kouluttajien pikkujoulua viettämään
---
Yhden homman olen jo hoitanut, päätin herätä kunnolla vasta yhdeksän aikaan, kun tuntuu, että viikko on ollut niin väsyttävä ja hepot ruokittuani kellahdinkin soffalle vielä puoleksitoista tunniksi ja heräsin vasta kahvin tuoksuun (kiitos ukkokullalle aamukahveista :))
---
Hauska nähdä, mitä keksin huomenna syyksi, kun hommat on tekemättä :)
perjantaina, joulukuuta 01, 2006
Lopeta jo!
Taas voisi ihmetellä sitä, että kuu vaihtui. On joulukuu jo. On kuraista ja sateista ja lämmintä on +7C. Mikähän tähän auttaisi?
Minä tiedän tämän: Nyt täytyy kyllä meikäläisen kieltää tuo vesisade ja lämpöaalto, eihän se muuten lopu ikinä. Taisi olla virhe tuolla aiemmin, kun sanoin, että "Antaa sataa vaan". Nyt siis käsky kuuluu: "LOPETA! HE-TI!"
Eiköhän tuo auta. :D
---
Onneksi on jo perjantai - tällä viikolla sen tuleminen kesti minusta kauemmin kuin muina viikkoina. Olisi kiva, jos tuo ajatus tarkottaisi sitä, että olisin saanut enemmän aikaiseksi, mutta totisesti ei tunnu ainakaan siltä.
Tosin onhan sitä jotain saatu aikaan. Lägin kisoissa Kennelpoika lainasi autoani ja huomautti, että siellä vilkkuu jakoavaimen kuva kojetaulussa. Kertoi, että se tarkoittaa sitä, että määräaikaishuollon aika on ohitettu. No, just niin, totta kai tiesin sen ja sanoinkin hoitavani homman asap. Kisat oli 5.11 ja ajan jotain 1000 km viikossa. Tänään vien tuon auton huoltoon. Melko reipasta toimintaa, vai mitä? ;)
---
Kohta pitää rientää vaihtamaan konsulttihyntteet ylle, että pääsen asiakkaan kanssa palaveeraamaan... Josta muuten tupsahti mieleen tuo asianmukainen pukeutuminen. Tässä päivänä muutamana kerroin siitä, kuinka joskus hävettää, kun on mutaiset kengät työpaikalla. Kerran muistan puolestaan, kun joku nauroi agilitykentän laidalla asiallista tyyliäni, kun minulla oli jakkupuku ja pikkukengät agilityharkkojen kouluttajana. Taisi puku mennä pesuun, kun joku kuolaava iso koira kävi tassujen ja naaman kanssa kiittämässä koulutussessiosta. Aina ei aikataulut mene ihan suunnitelmien mukaan...
---
Eikä mene tänäänkään, jos en lähde kiitämään. Mukavaa pikkujouluviikonloppua kaikille!
Minä tiedän tämän: Nyt täytyy kyllä meikäläisen kieltää tuo vesisade ja lämpöaalto, eihän se muuten lopu ikinä. Taisi olla virhe tuolla aiemmin, kun sanoin, että "Antaa sataa vaan". Nyt siis käsky kuuluu: "LOPETA! HE-TI!"
Eiköhän tuo auta. :D
---
Onneksi on jo perjantai - tällä viikolla sen tuleminen kesti minusta kauemmin kuin muina viikkoina. Olisi kiva, jos tuo ajatus tarkottaisi sitä, että olisin saanut enemmän aikaiseksi, mutta totisesti ei tunnu ainakaan siltä.
Tosin onhan sitä jotain saatu aikaan. Lägin kisoissa Kennelpoika lainasi autoani ja huomautti, että siellä vilkkuu jakoavaimen kuva kojetaulussa. Kertoi, että se tarkoittaa sitä, että määräaikaishuollon aika on ohitettu. No, just niin, totta kai tiesin sen ja sanoinkin hoitavani homman asap. Kisat oli 5.11 ja ajan jotain 1000 km viikossa. Tänään vien tuon auton huoltoon. Melko reipasta toimintaa, vai mitä? ;)
---
Kohta pitää rientää vaihtamaan konsulttihyntteet ylle, että pääsen asiakkaan kanssa palaveeraamaan... Josta muuten tupsahti mieleen tuo asianmukainen pukeutuminen. Tässä päivänä muutamana kerroin siitä, kuinka joskus hävettää, kun on mutaiset kengät työpaikalla. Kerran muistan puolestaan, kun joku nauroi agilitykentän laidalla asiallista tyyliäni, kun minulla oli jakkupuku ja pikkukengät agilityharkkojen kouluttajana. Taisi puku mennä pesuun, kun joku kuolaava iso koira kävi tassujen ja naaman kanssa kiittämässä koulutussessiosta. Aina ei aikataulut mene ihan suunnitelmien mukaan...
---
Eikä mene tänäänkään, jos en lähde kiitämään. Mukavaa pikkujouluviikonloppua kaikille!
torstaina, marraskuuta 30, 2006
Ei sitä aina ehdikään
Tänäänkään en usko ehtiväni kaikkea sitä, mitä haluaisin ehtiä. Stressin välttämisen ensimmäinen askel taitaa kuitenkin olla se, että ei jää tuijottamaan tekemättä jättämisiään, vaan tekee plan b:n niiden asioiden hoitamiseksi, jotka tänä aamuna/hetkenä tuntuvat välttämättömiltä.
Näin on.
terveisin nimimerkki "muutaman vatsahaavan kokemuksella"
---
Joulukiireisille voisin jakaa eilen lehdestä lukemani Marttojen siivousohjeen: "Ei kannata siivota kaappeja, jos ei aio viettää Jouluaan niissä" :D
Näin on.
terveisin nimimerkki "muutaman vatsahaavan kokemuksella"
---
Joulukiireisille voisin jakaa eilen lehdestä lukemani Marttojen siivousohjeen: "Ei kannata siivota kaappeja, jos ei aio viettää Jouluaan niissä" :D
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Miten sitä ehtii?
Miten sitä ehtii mitään? Miten sä ehdit kirjoittaa jotain blogia? Miten ehdit harrastaa mitään? Miten töissä, kun aina on kiire ja tulee 100 sähköpostia päivässä? Miten ehdit hoitaa hevoset, koirat, kodin? (Viimeinen tuleekin melko huonosti hoidetuksi, mutta jostain pitää tinkiä - minä tingin mielelläni pölyjen pyyhkimisestä. ;) Onneksi on keksitty siivoojat.)
Eihän kukaan ihan kaikkea ehdikään tehdä, mitä haluaisi tai on suunnitellut. Joka päivä ainakin itse teen uudet suunnitelmat kullekin päivälle.
Sitä ehtii loppujen lopuksi aika paljon, kun tekee asian kerrallaan ja lopettaa sitten, kun kaikki välttämätön on tehty, jos ei jaksa enempää.
Välttämättömiä asioita ovat ruoka, juoma ja lepo itselle ja eläimille ja ne asiat joita ei voi jättää tekemättä tänään.
So simple.
---
Mutta nyt juoksuun, mars. Pitäkää hauskaa, vaikka onkin pimeää. Kai pimeässäkin jotain kivaa voi tehdä?
ps. Kukaan ei kuitenkaan ole maailmassa yksin. Joskus apuakin tarvitsee ja silloin on ihanaa, kun on olemassa joku, jolta sitä voi pyytää. Olen kuitenkin iloinen elämästä, jossa vielä en tarvitse avustajaa joka päivä.
Eihän kukaan ihan kaikkea ehdikään tehdä, mitä haluaisi tai on suunnitellut. Joka päivä ainakin itse teen uudet suunnitelmat kullekin päivälle.
Sitä ehtii loppujen lopuksi aika paljon, kun tekee asian kerrallaan ja lopettaa sitten, kun kaikki välttämätön on tehty, jos ei jaksa enempää.
Välttämättömiä asioita ovat ruoka, juoma ja lepo itselle ja eläimille ja ne asiat joita ei voi jättää tekemättä tänään.
So simple.
---
Mutta nyt juoksuun, mars. Pitäkää hauskaa, vaikka onkin pimeää. Kai pimeässäkin jotain kivaa voi tehdä?
ps. Kukaan ei kuitenkaan ole maailmassa yksin. Joskus apuakin tarvitsee ja silloin on ihanaa, kun on olemassa joku, jolta sitä voi pyytää. Olen kuitenkin iloinen elämästä, jossa vielä en tarvitse avustajaa joka päivä.
tiistaina, marraskuuta 28, 2006
Pimeää
On pimeää - kun katsoo ulos, luulee, että on yö vielä. Voi, kun voisi mennä takaisin peiton alle ja ottaa uudet yöunet.
Vaan ei, mentävä on. Velvollisuudet kutsuvat.
Kuka kumma meni keksimään teollisen yhteiskunnan ja kaupungit ja palkkatyön? Siinä tyyppi, jota pitäisi jotenkin rangaista ja vaikka jälkeenpäin tuomita jalkapuuhun häpeämään.
Olipa pimeä ajatus pimeän aamun kunniaksi. :)
Vaan ei, mentävä on. Velvollisuudet kutsuvat.
Kuka kumma meni keksimään teollisen yhteiskunnan ja kaupungit ja palkkatyön? Siinä tyyppi, jota pitäisi jotenkin rangaista ja vaikka jälkeenpäin tuomita jalkapuuhun häpeämään.
Olipa pimeä ajatus pimeän aamun kunniaksi. :)
maanantaina, marraskuuta 27, 2006
Miten saisi itsensä arkeen taas?
Ratsastus oli kivaa. Garpur, jolla ratsastin oli vetäväaskelinen menopeli. Parin viikon lomailun jälkeen sen piteleminen rauhallisessa kuosissa ei tosin ollut ihan helppoa. Keskityin istumaan alas ja olemaan mahdollisimman rauhallinen, vaikka jouduinkin koko ajan sormet kipeinä hillitsemään eläimen vauhtia. Ensimmäisen suunnitellun tölttipätkän tullen, kun annoin inasen vapautta ohjiin ja pohkeita lähti otus kuin tykin suusta laukkaan. Sain laukan tosin hillityksi hiljaisemmaksi, mutta pysähtymään en sitä heti saanut. Koska olin vetäjän roolissa, se ei ollut ihan kivaa ja minua hirvittikin se, miten perässä tulevat, mahdollisesti kokemattomammat ratsastajat pärjäävät. Onneksi he pärjäsivät ihan hyvin. Paluumatkalla sain jo pitää vapaita ohjiakin, kun se lopulta hieman rauhottui. Loistava hevonen, se omaa hienot askellajit. Uskoisin, että kun se saa säännöllistä käyttöä jälleen, alkavat jarrutkin löytyä.
Erityisen tyytyväinen olin siitä, että Satu antoi minulle tuollaisen menopelin. Sanoin tyttärelle edellisenä iltana, että varmaan saan jonkin terapiaratsun, ettei täti tipu. No, olin ihan kunnolla väärässä. :D Toivottavasti on aikaa ja mahdollisuus testailla vielä muitakin tallin hevosia ennenkuin kaikki tunnit ovat loppuun varattuja. Uskon ja toivon, että paikasta tulee menestys. Hevosten taso ainakin oli hieno.
Kun luin eilisen päivän tekstin, niin huomasin että sen perusteella voisi kuvitella, että minulla ei aviomiestä olisikaan. Vaan kyllähän se ukkokulta tässä menossa mukana pyörii. Viime viikonloppuna hänkin oli risteilyllä - tosin Ruotsiin, joten viipyi kauemmin reissussa kuin minä.
Eilisen suunnitelmista jäi väliin ravintolassa käynti lasten kanssa. Katjan tonnikalapiirakka oli niin täyttävää, ettei me jaksettukaan mennä yhtään mihinkään. Ukkokin oli kuulemma syönyt laivan loistavassa buffet-pöydässä itsensä ihan täyteen. Tallinkin vastaavaa ei kyllä voi kehua, lämpimät ruuat oli varmasti tarkoitettu juuri sellaisille risteilymatkustajille, joita tuolla eilen kuvailinkin. Rasvaista krapularuokaa halvalla.
No, en muistele sitä. Muuten viikonloppu oli aivan priima. :)
---
Mutta nyt arkea kohti. Viikon vaikein tehtävä on edessä: tyttären maanantaiaamun herätys.
Erityisen tyytyväinen olin siitä, että Satu antoi minulle tuollaisen menopelin. Sanoin tyttärelle edellisenä iltana, että varmaan saan jonkin terapiaratsun, ettei täti tipu. No, olin ihan kunnolla väärässä. :D Toivottavasti on aikaa ja mahdollisuus testailla vielä muitakin tallin hevosia ennenkuin kaikki tunnit ovat loppuun varattuja. Uskon ja toivon, että paikasta tulee menestys. Hevosten taso ainakin oli hieno.
Kun luin eilisen päivän tekstin, niin huomasin että sen perusteella voisi kuvitella, että minulla ei aviomiestä olisikaan. Vaan kyllähän se ukkokulta tässä menossa mukana pyörii. Viime viikonloppuna hänkin oli risteilyllä - tosin Ruotsiin, joten viipyi kauemmin reissussa kuin minä.
Eilisen suunnitelmista jäi väliin ravintolassa käynti lasten kanssa. Katjan tonnikalapiirakka oli niin täyttävää, ettei me jaksettukaan mennä yhtään mihinkään. Ukkokin oli kuulemma syönyt laivan loistavassa buffet-pöydässä itsensä ihan täyteen. Tallinkin vastaavaa ei kyllä voi kehua, lämpimät ruuat oli varmasti tarkoitettu juuri sellaisille risteilymatkustajille, joita tuolla eilen kuvailinkin. Rasvaista krapularuokaa halvalla.
No, en muistele sitä. Muuten viikonloppu oli aivan priima. :)
---
Mutta nyt arkea kohti. Viikon vaikein tehtävä on edessä: tyttären maanantaiaamun herätys.
sunnuntai, marraskuuta 26, 2006
Vauhtiviikonloppu meneillään
Nyt on vasta sunnuntaiaamu ja tuntuu, että yksi viikonloppu on jo vietetty, vaikka kokonainen päivä on vielä edessä. Tänään on luvassa hevosten testailua tuossa aivan naapurissa, Sadun uudella issikkatallilla (www.hestbakki.net). Kurjaa, että taitaa sataa, mutta eiköhän meille aika hyvät varusteet löydy täältä kotoa. Olen iloisen odottavalla mielellä retken suhteen.
Maastoilun jälkeen pitäisi hakea poika kaupungista heinäkuormia tekemään. Naapurin Katja on luvannut meille ihanaa tonnikalapiirakkaansa kuorman tuonnin palkaksi. Mmmm. Sitten varmaan mennään lasten kanssa kolmistaan jonnekin ravintolaan syömään.
Ai miksikö tuntuu, että yksi viikonloppu on jo vietetty? No, perjantai-illalla starttasimme työpaikan pikkujouluja viettämään Tallinnan laivalle 24 h risteilylle M/S Galaxyllä. Satamaan tullessa meinasi tunnelma hiipua heti alkuunsa - oli aika nimittäin ankeaa katsottavaa laivasta tulijoiden kunto.
Yhden pariskunnan nyrkkitappelun kävi yksi työtovereistani katkaisemassa. Perheriita oli täydessä käynnissä ja mies mäiski nyrkillä siippaansa naamaan. Muut ohikulkijat menivät vain ohi, mutta tämä työtoverini -nainen muuten- meni väliin ja kutsui paikalle poliisit, jotka veivät naisen turvaan. Upea teko, aina ei saa mennä ohi. Muutenkin laivasta tulijoista osa oli siinä kunnossa, että pystyivät vain vaivoin kävelemään. Eräs risteilyturisti kaatui kadulle (ote lipsahti kaljakärrystä, jota oli työntämässä) ja hänen päänsä mäjähti kadun kuraan vain vaaksan päähän taksin etupyöristä. Surullista.
Oma risteily meni ihan mukavasti - valvottua tuli ja höpötettyä työkavereiden kanssa kaikenlaista. Yritän aina noissa tilaisuuksissa välttää niitä hetkiä, joissa avaudutaan kauheasti liian henkilökohtaisella tasolla ja sanotaan työtovereista asioita, joita ei pitäisi. Nyt ei ollut edes mainittavaksi sellaisia hetkiä. Porukka pääosin näytti lähinnä pitävän hauskaa.
Pääsin jopa laivasta ulos huolimatta vain muutaman tunnin yöunista ja vietimme Tallinnassa mukavan päivän. Vanha kaupunki on todella idyllinen ja kaunis. Siellä on sellaisia kadunkulmia, joissa voisi vain seisoskella siksi, että miljöö on niin rauhoittava ja tasapainoinen. Onneksi oli niin tasaisen harmaa ja sateinen päivä, että kameran puuttuminen matkasta ei harmittanut aivan tolkuttomasti. Vanhan kaupungin torille oli pystytetty joulutori, joka muistutti kovasti Lohjan Vanhan ajan markkinoita ja siellä kyllä tuli muutamia kertoja kameraa ikävä.
Erityisesti voisin ostella Tallinnasta ihania villavaatteita ja lapasia, joita vanhat mummelit kauppaavat. Nytkin jäi harmittamaan, että en ostanut niitä enemmän. Tyttären kanssa sovittiin eilen, että kevättalvella pitää tehdä yhteinen risteilymatka vain villavaateostokset, valokuvaus ja juhlinta mielessä. Löytyyköhän ketään, joka haluaisi lähteä kaveriksi?
---
Mutta nyt haaveilut ja muut seis ja kahvia koneeseen, että herään kunnolla ja päästään pitkästä aikaa ratsaille. Omat konit seisovat pihassa edelleen koristeina. Harmittavan kuraisia koristeita, pliis, pakkasta ja lunta nyt kehiin... pliis.
Maastoilun jälkeen pitäisi hakea poika kaupungista heinäkuormia tekemään. Naapurin Katja on luvannut meille ihanaa tonnikalapiirakkaansa kuorman tuonnin palkaksi. Mmmm. Sitten varmaan mennään lasten kanssa kolmistaan jonnekin ravintolaan syömään.
Ai miksikö tuntuu, että yksi viikonloppu on jo vietetty? No, perjantai-illalla starttasimme työpaikan pikkujouluja viettämään Tallinnan laivalle 24 h risteilylle M/S Galaxyllä. Satamaan tullessa meinasi tunnelma hiipua heti alkuunsa - oli aika nimittäin ankeaa katsottavaa laivasta tulijoiden kunto.
Yhden pariskunnan nyrkkitappelun kävi yksi työtovereistani katkaisemassa. Perheriita oli täydessä käynnissä ja mies mäiski nyrkillä siippaansa naamaan. Muut ohikulkijat menivät vain ohi, mutta tämä työtoverini -nainen muuten- meni väliin ja kutsui paikalle poliisit, jotka veivät naisen turvaan. Upea teko, aina ei saa mennä ohi. Muutenkin laivasta tulijoista osa oli siinä kunnossa, että pystyivät vain vaivoin kävelemään. Eräs risteilyturisti kaatui kadulle (ote lipsahti kaljakärrystä, jota oli työntämässä) ja hänen päänsä mäjähti kadun kuraan vain vaaksan päähän taksin etupyöristä. Surullista.
Oma risteily meni ihan mukavasti - valvottua tuli ja höpötettyä työkavereiden kanssa kaikenlaista. Yritän aina noissa tilaisuuksissa välttää niitä hetkiä, joissa avaudutaan kauheasti liian henkilökohtaisella tasolla ja sanotaan työtovereista asioita, joita ei pitäisi. Nyt ei ollut edes mainittavaksi sellaisia hetkiä. Porukka pääosin näytti lähinnä pitävän hauskaa.
Pääsin jopa laivasta ulos huolimatta vain muutaman tunnin yöunista ja vietimme Tallinnassa mukavan päivän. Vanha kaupunki on todella idyllinen ja kaunis. Siellä on sellaisia kadunkulmia, joissa voisi vain seisoskella siksi, että miljöö on niin rauhoittava ja tasapainoinen. Onneksi oli niin tasaisen harmaa ja sateinen päivä, että kameran puuttuminen matkasta ei harmittanut aivan tolkuttomasti. Vanhan kaupungin torille oli pystytetty joulutori, joka muistutti kovasti Lohjan Vanhan ajan markkinoita ja siellä kyllä tuli muutamia kertoja kameraa ikävä.
Erityisesti voisin ostella Tallinnasta ihania villavaatteita ja lapasia, joita vanhat mummelit kauppaavat. Nytkin jäi harmittamaan, että en ostanut niitä enemmän. Tyttären kanssa sovittiin eilen, että kevättalvella pitää tehdä yhteinen risteilymatka vain villavaateostokset, valokuvaus ja juhlinta mielessä. Löytyyköhän ketään, joka haluaisi lähteä kaveriksi?
---
Mutta nyt haaveilut ja muut seis ja kahvia koneeseen, että herään kunnolla ja päästään pitkästä aikaa ratsaille. Omat konit seisovat pihassa edelleen koristeina. Harmittavan kuraisia koristeita, pliis, pakkasta ja lunta nyt kehiin... pliis.
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Äksy-Alma vauhdissa
Kun tytär oli pieni ja alkoi kiukutella, hänet otettiin syliin tai käsipuoleen ja lähdettiin metsään huutelemaan, että voisko arvon peikkomuori Äksy-Alma palauttaa oman lapseni ja ottaa tämän Mutrunellansa takasin. Tytärtä huudeltiin nimeltä ja valitettiin suureen ääneen, että ihana pieni kullannuppu on salaa vaihdettu peikkolapsi Mutrunellaksi. Alkoihan semmoinen lopulta naurattaa pikkuista tyttöä ja niin oli vaihto tapahtunut.
Oma "sivupersoonani" on siis peikkoäiti Äksy-Alma. Sitä on viime päivinä täällä kotona nähty aika usein. Lienee aika tyypillistä, että sitä jaksaa olla positiivinen ja iloinen muualla ja sitten kotona saattaa räpsähtää pienimmästäkin syystä. Stressi painaa ja jotenkin sitä pitää vapauttaa.
Joskus sitä miettii, että pitäisi osata olla kiltimpi. Tai sitten ei, kyllä ihmisellä pitää olla jokin paikka maailmassa, missä saa olla vapaasti kiukkuinenkin. Työpaikka ei valitettavasti mielestäni ole se paikka, vaikka usein perimmäinen syy löytyy sieltä. Jäljelle jää siis koti tai urheilukenttä tai joku muu vastaava.
Hmm - pitäisköhän ottaa selvää, voiko Lohjalla harrastaa potkunyrkkeilyä? :D
--- Ihan niinkuin ehtisin mitään muuta harrastaa kuin näitä nykyisiä juttuja :D
Missäköhän ihmeen välissä ne illan agilitytreenitkin suunnitellaan :O ??? ---
Oma "sivupersoonani" on siis peikkoäiti Äksy-Alma. Sitä on viime päivinä täällä kotona nähty aika usein. Lienee aika tyypillistä, että sitä jaksaa olla positiivinen ja iloinen muualla ja sitten kotona saattaa räpsähtää pienimmästäkin syystä. Stressi painaa ja jotenkin sitä pitää vapauttaa.
Joskus sitä miettii, että pitäisi osata olla kiltimpi. Tai sitten ei, kyllä ihmisellä pitää olla jokin paikka maailmassa, missä saa olla vapaasti kiukkuinenkin. Työpaikka ei valitettavasti mielestäni ole se paikka, vaikka usein perimmäinen syy löytyy sieltä. Jäljelle jää siis koti tai urheilukenttä tai joku muu vastaava.
Hmm - pitäisköhän ottaa selvää, voiko Lohjalla harrastaa potkunyrkkeilyä? :D
--- Ihan niinkuin ehtisin mitään muuta harrastaa kuin näitä nykyisiä juttuja :D
Missäköhän ihmeen välissä ne illan agilitytreenitkin suunnitellaan :O ??? ---
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Ketä kiinnostaa?
Voi, miten toivonkaan, että lumi tulisi takaisin. Kuraisia hevosia, rapaisia koirantassuja, likainen auto, mutaiset kengät. Konsulttihommissa tosi vakuuttavan oloista - suorastaan luottamusta herättävää, kun kengissä on savikokkareita.
Heh, kilometrin päähän stadilaiset näkevät, että olen maalainen. Vika on siinä, että yleensä en tarkkaile ulkonäköäni niin kauheasti. Monet muut paljon mielenkiintoisemmat asiat vievät huomioni muualle. Onneksi. Minun onnekseni, sillä kaipa se on harmillista niiden mielestä, jotka joutuvat minua katselemaan.
Mutta oikeasti, tähän taitaa sittenkin sopia parhaiten nämä nuorekkaat ilmaisut:
- "Ketä kiinnostaa?"
- "Who cares?"
- "EVVK"
- "CCL"
Heh, kilometrin päähän stadilaiset näkevät, että olen maalainen. Vika on siinä, että yleensä en tarkkaile ulkonäköäni niin kauheasti. Monet muut paljon mielenkiintoisemmat asiat vievät huomioni muualle. Onneksi. Minun onnekseni, sillä kaipa se on harmillista niiden mielestä, jotka joutuvat minua katselemaan.
Mutta oikeasti, tähän taitaa sittenkin sopia parhaiten nämä nuorekkaat ilmaisut:
- "Ketä kiinnostaa?"
- "Who cares?"
- "EVVK"
- "CCL"
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Kontaktit kuntoon ja kisaamaan
Olipas kivaa pitkästä aikaa vetää agilitytreenit. Meillä on seuran treeneissä tällä viikolla "kouluttajien vaihtoviikot" ihan siksi, että vakikouluttajat saisivat joskus vapaaillan ja koulutettavat erilaista treeniä.
Se ryhmä, jolle vedin treenit, oli ihan mahtava. Alkeisia tosin, eli ei sillä tavalla mahtavia, mutta hienoa oli se, että kaikki olivat agilityyn innostuneita ja kaikilla oli perusasiat kunnossa. Esteet ja kontaktit hallittiin hyvin ja koira oli hanskassa mukavalla tavalla. Toivottavasti heille eri kouluttaja oli yhtä mukava kokemus kuin minulle oli treenin veto.
Perään oli sitten meidän omat treenit. Marju tuli niitä vetämään ja ainakin itselläni oli upea draivi päällä Marilynin kanssa. Tietty tuli hiukan harhalyöntejä, kun koira pongahteli innoissaan, mutta jokunen radanpätkä meni mielestäni niin hyvin kuin voi. Tällä tarkoitan siis sitä, että koiran ja ohjaajan tasoon nähden teimme parhaan mahdollisen suorituksen.
Marilyn kuunteli ja teki kanssani yhteistyötä. Loistava fiilis, tehdä jotain yhdessä koiran kanssa, joka haluaa tehdä jotain sinun kanssasi. Juuri sitähän agility parhaimmillaan on.
Marjun sanoin: "Nyt vaan kontaktit kuntoon ja kisaradoille."
Jep jep, kaikki agilityä harrastavat tietävät, kuinka yksinkertainen neuvo tuo on. :D
---
Ainiin, meinasi unohtua (kuvitelkaa tähän variksen ääni):
"PAAALJOON OONNEEAA VAAN, PAAALJOON OONNEEAA VAAN, PAAALJOON OONNEEAA VAAN, LIISA!
Ei sitä joka päivä noin nuori nainen täytä viis ja nolla."
Nämä siis menivät kauas Espanjan aurinkorannikolle kälyllle ja toivottaja oli siis natosi.
Se ryhmä, jolle vedin treenit, oli ihan mahtava. Alkeisia tosin, eli ei sillä tavalla mahtavia, mutta hienoa oli se, että kaikki olivat agilityyn innostuneita ja kaikilla oli perusasiat kunnossa. Esteet ja kontaktit hallittiin hyvin ja koira oli hanskassa mukavalla tavalla. Toivottavasti heille eri kouluttaja oli yhtä mukava kokemus kuin minulle oli treenin veto.
Perään oli sitten meidän omat treenit. Marju tuli niitä vetämään ja ainakin itselläni oli upea draivi päällä Marilynin kanssa. Tietty tuli hiukan harhalyöntejä, kun koira pongahteli innoissaan, mutta jokunen radanpätkä meni mielestäni niin hyvin kuin voi. Tällä tarkoitan siis sitä, että koiran ja ohjaajan tasoon nähden teimme parhaan mahdollisen suorituksen.
Marilyn kuunteli ja teki kanssani yhteistyötä. Loistava fiilis, tehdä jotain yhdessä koiran kanssa, joka haluaa tehdä jotain sinun kanssasi. Juuri sitähän agility parhaimmillaan on.
Marjun sanoin: "Nyt vaan kontaktit kuntoon ja kisaradoille."
Jep jep, kaikki agilityä harrastavat tietävät, kuinka yksinkertainen neuvo tuo on. :D
---
Ainiin, meinasi unohtua (kuvitelkaa tähän variksen ääni):
"PAAALJOON OONNEEAA VAAN, PAAALJOON OONNEEAA VAAN, PAAALJOON OONNEEAA VAAN, LIISA!
Ei sitä joka päivä noin nuori nainen täytä viis ja nolla."
Nämä siis menivät kauas Espanjan aurinkorannikolle kälyllle ja toivottaja oli siis natosi.
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
Paluu arkeen
Vielä viikonlopusta sananen: Hautajaisissa oli mukava tunnelma, se oli muistojuhla tyylikkäällä tavalla. Serkun lapset ja puoliso olivat nähneet vaivaa tekemällä esimerkiksi valokuvakavalkadin hänen elämästään ja oli ihanaa kuulla vanhempien sukulaisten hajamuistelmia siitä, missä tilanteessa mikäkin kuva oli otettu.
Saimme yövieraaksemme serkun tyttären lapsista kaksi ja oli mukavaa vaihtelua kun talossa oli pitkästä aikaa enemmän nuoria ihmisiä.
Tästä viikosta voi ennustaa kiireistä jo nyt. Olen luvannut vetää kahdet agiltytreenitkin tällä viikolla ja perjantaina on lähtö Tallinanristeilylle pikkujoulujen parissa. Töissä riittää töitä, tekemällä niitä ei saa loppumaan. Mihin saa valittaa? ;)
Niinhän se on melkein kaikilla ihmisillä, että arki on loputtoman samanlaista. Kello soi useimmilla ihmisillä samaan aikaan joka päivä ja velvollisuudet kutsuvat. Itse kyllä mielummin olenkin hieman kiireinen koko ajan, kuin joutilaana aina. Olisihan se ikävää, jos ei olisi mitään vipinää elämässä. Silti nautin siitä, että joskus voi ottaa päiväunet ja siitä, että joka aamu voi hetken kiireettä vaikka kuunnella hevosten heinänsyöntiä ennen kuin lähtee liikkeelle.
CMX:n sanoin (tytär valitsee meillä autossa musiikin):
jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa... jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa... jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa
Saimme yövieraaksemme serkun tyttären lapsista kaksi ja oli mukavaa vaihtelua kun talossa oli pitkästä aikaa enemmän nuoria ihmisiä.
Tästä viikosta voi ennustaa kiireistä jo nyt. Olen luvannut vetää kahdet agiltytreenitkin tällä viikolla ja perjantaina on lähtö Tallinanristeilylle pikkujoulujen parissa. Töissä riittää töitä, tekemällä niitä ei saa loppumaan. Mihin saa valittaa? ;)
Niinhän se on melkein kaikilla ihmisillä, että arki on loputtoman samanlaista. Kello soi useimmilla ihmisillä samaan aikaan joka päivä ja velvollisuudet kutsuvat. Itse kyllä mielummin olenkin hieman kiireinen koko ajan, kuin joutilaana aina. Olisihan se ikävää, jos ei olisi mitään vipinää elämässä. Silti nautin siitä, että joskus voi ottaa päiväunet ja siitä, että joka aamu voi hetken kiireettä vaikka kuunnella hevosten heinänsyöntiä ennen kuin lähtee liikkeelle.
CMX:n sanoin (tytär valitsee meillä autossa musiikin):
jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa... jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa... jos mikään ei muutu kaikki vain jatkuu loputtomasti samaa
lauantaina, marraskuuta 18, 2006
Antaa sataa vaan
Pah - kaikki lumi katosi.
On satanut vettä ja lämpötila on +7C. Yäk. Ja vielä juuri, kun noille hevosille sai talvikengät ja ne tilsakumit alle. Minusta olisi ollut mukavampaa, jos lumi olisi kestänyt maassa ja talvi olisi oikeasti tullut. Siitäkin huolimatta, että joutuu käyttämään niitä inhottavia sukkia ja lämpimämpiä vaatteita muutenkin, niin on mukavampaa, kun on oikea talvi.
Mutta turha tuota on harmitella. Isäni sanoi aina: "Jos sataa, antaa sataa vaan". Hän tarkoitti sillä sitä, että turha rutista asioita, joille ei mitään mahda. Ihan koko elämäänsä hänkään ei jaksanut optimistina eleillä, mutta parhaina päivinään isä oli ihana. Hän opetti juuri tuollaisia totuuksia melkoisen liudan ja opetti muutenkin, että kannattaa tarttua sellaisiin epäkohtiin ja asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan.
Kun hän ei pitänyt niistä oppikirjoista, joilla opetti matematiikkaa kauppaoppilatoksessa, hän kirjoitti itse uudet. Hän kaiketi tienasikin niillä melko mukavasti, vaikka sitten vastaavasti kaikki loma-ajat menivät niiden parissa. Mutta ei isä valittanut.
Ruikuttaminen ja nariseminen on minusta lasten puuhaa. Minua suututtaa aina aivan suunnattomasti, jos aikuiset ihmiset kitisevät ja narisevat olosuhteita. Toki sitä saa sanoa, että on inhottavaa, kun sataa tai on kylmää, kun tuulee. Mutta se, että sillä pilaa päivänsä ja etenkin toisten ihmisten päivän, on minusta ällöttävää.
Ja siksi tästä siirrynkin ensin tekemään aamiaista ukkokullalle ja sitten ulos sateeseen rämpimään. Tarkoituksena on taistella turvepaalien ja rehusäkin kanssa tässä aamupäivällä. Laitan hevosille lisää kuiviketta pihattoon, että niiden on mukava siellä makoilla, kun kaikkialla muualla on märkää ja kylmää.
Iltapäivällä lähdemmekin sitten hautajaisiin toivottamaan kevyet mullat serkkutytölle. Minusta hautajaispäivinä jotenkin kuuluukin asiaan sade. Sillä tavalla taivaskin itkee yhdessä omaisten kanssa.
---
Huomasitteko, keksin sittenkin jotain positiivista sateestakin? Joskus yllätän itsenikin....
On satanut vettä ja lämpötila on +7C. Yäk. Ja vielä juuri, kun noille hevosille sai talvikengät ja ne tilsakumit alle. Minusta olisi ollut mukavampaa, jos lumi olisi kestänyt maassa ja talvi olisi oikeasti tullut. Siitäkin huolimatta, että joutuu käyttämään niitä inhottavia sukkia ja lämpimämpiä vaatteita muutenkin, niin on mukavampaa, kun on oikea talvi.
Mutta turha tuota on harmitella. Isäni sanoi aina: "Jos sataa, antaa sataa vaan". Hän tarkoitti sillä sitä, että turha rutista asioita, joille ei mitään mahda. Ihan koko elämäänsä hänkään ei jaksanut optimistina eleillä, mutta parhaina päivinään isä oli ihana. Hän opetti juuri tuollaisia totuuksia melkoisen liudan ja opetti muutenkin, että kannattaa tarttua sellaisiin epäkohtiin ja asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan.
Kun hän ei pitänyt niistä oppikirjoista, joilla opetti matematiikkaa kauppaoppilatoksessa, hän kirjoitti itse uudet. Hän kaiketi tienasikin niillä melko mukavasti, vaikka sitten vastaavasti kaikki loma-ajat menivät niiden parissa. Mutta ei isä valittanut.
Ruikuttaminen ja nariseminen on minusta lasten puuhaa. Minua suututtaa aina aivan suunnattomasti, jos aikuiset ihmiset kitisevät ja narisevat olosuhteita. Toki sitä saa sanoa, että on inhottavaa, kun sataa tai on kylmää, kun tuulee. Mutta se, että sillä pilaa päivänsä ja etenkin toisten ihmisten päivän, on minusta ällöttävää.
Ja siksi tästä siirrynkin ensin tekemään aamiaista ukkokullalle ja sitten ulos sateeseen rämpimään. Tarkoituksena on taistella turvepaalien ja rehusäkin kanssa tässä aamupäivällä. Laitan hevosille lisää kuiviketta pihattoon, että niiden on mukava siellä makoilla, kun kaikkialla muualla on märkää ja kylmää.
Iltapäivällä lähdemmekin sitten hautajaisiin toivottamaan kevyet mullat serkkutytölle. Minusta hautajaispäivinä jotenkin kuuluukin asiaan sade. Sillä tavalla taivaskin itkee yhdessä omaisten kanssa.
---
Huomasitteko, keksin sittenkin jotain positiivista sateestakin? Joskus yllätän itsenikin....
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Hepoille talvikengät
Kaikki ei varmaan tiedäkään, että hevosilla käytetään erikseen talvikenkiä ja kesäkenkiä. Talvikenkiin ruuvataan kiinni hokit (vähän niinkuin nastat), joiden avulla hevonen kestää paremmin pystyssä jäällä.
Kengittäjillä on aina kiire. Tämän ammattiryhmän edustajia on niin vähän, että he voisivat halutessaan ilmeisesti tehdä töitä aamusta aamuun nukkumatta välillä lainkaan. Useimmat tekevätkin töitä aamusta myöhäiseen iltaan. Silti kuulemma jää asiakkaita hoitelematta. Työ on raskasta, usein tulee potkituksi ja muuten vaan runnelluksi ihan kaupan päälle. Lisäksi työtä tehdään hämärässä, ulkona, vetoisissa paikoissa ja ties missä. Selälle homma on erityisen raskasta, sillä työasennot ovat ikävät ja hevosten jalat saattavat olla yllättävän painavat.
Joten jos haluat varman työpaikan eläinten parissa, opiskele kengittäjäksi. ;) Pidä kuitenkin huolta siitä, että olet asiakaspalveluhenkinen, luotettava, hyvä autolla ajaja ja kartturi, niin saat myös pitää työsi.
Meidän nykyinen kengittäjä asuu tässä samassa kylässä. Hän ajoittaa saapumisensa yleensä niin, että olen illan viimeinen asiakas tai sitten "vapaapäivän" ainoa. Eilen hän oli pari tuntia myöhässä (ilmoitti kyllä asiasta kuten kuuluukin) ja oli siis paikalla klo 19.
Ensin kengitettiin Felagi, se on helppoa puuhaa. Felagi on herrasmies ja sen elämässä ei juurikaan ole ikäviä kokemuksia. Melko nopsaan oli herran alla 4 uudelleen kiinnitettyä kesäkenkää, joihin oli porattu reiät hokkeja varten ja joka jalassa oli myös tilsakumit. Ihanaa sinänsä, olen pitänyt jo lähes kuukauden ratsastustaukoa, joten nyt jo mielellään käyn selkäänkin joskus.
Sitten vuoltiin vanhaherra Romeon jalat. Sekin on helppoa, joskin herra on niin matala, että on eduksi, jos kengittäjä on lyhyt.
Lopuksi tytär toi käsittelyyn Vissan, jonka kengitys on ollut viime aikoina ongelmallisempaa kuin ennen, mutta ei niin pulmallista kuin meille tullessa. Silloin kun Vissa tuli, sitä ei ollut kukaan saanut vuolluksi tai kengitetyksi, koska se oli niin arka ja pelokas ja hyppi pystyyn pienimmästäkin liikahduksesta. Viime kerralla Vissalle laitettiin takakengät, valmiiksi hokkireiälliset ja silloin se potkaisi kengittäjää. Tällä kertaa pantiin uudet etukengät ja se meni suhteellisen hyvin.
Takajalkojen nosto ja hokinreikien putsaus ja hokkien ruuvaus meinasi olla tammalle aivan liikaa. Sydän hakkasi ja koko hevonen huohotti tosi levottomana. Tytär oli paikalla siksi, että Vissa luottaa häneen eikä koskaan sen jälkeen kun luottamus on saatu syntyneeksi, ole jyrännyt tyttären yli tai yrittänyt potkia.
Eilen kuitenkin tytärkin sai maistaa takajalkaa. Tamma potkaisi, kun he yhdessä kengittäjän kanssa yrittivät saada vasenta takajalkaa nousemaan. Silmänräpäyksessa tamma kuitenkin tajusi, että osoite oli väärä ja veti jalan takaisin, niin että tytär sai vain pienen kopsun. Isompi kopsu taisi tulla tyttären itseluottamukselle. Potkun jälkeen hevonen kuitenkin antoi ruuvata sen viimeisenkin hokin nätisti kiinni. Ilmeisesti se itsekin järkyttyi, kun huomasi potkaisseensa väärää tyyppiä.
Tuon urakan jälkeen päätettiin jättää vielä Ísingin etukengitys tekemättä. Kello oli nimittäin jo lähes 21 kun homma saatiin tehdyksi ja Ísingiä ei olla vielä koskaan kengitetty, joten siihenkin olisi varmasti kulunut aikaa.
Toivoisin kovasti, että tytär innostuisi hieman enemmän käsittelemään hevostaan. Noita ongelmallisia takajalkojen nostoja voisi harjoitella ja opettaa otus seisomaan nätisti paikoillaan, kun jalka on ilmassa. Näin ei tarvitsisi potkiskella näitä maksullisia, mutta mukavia miehiä. Kengittäjiksi nimittäin, varmaan työn luonteen vuoksi, valikoituu mielestäni aika kärsivällisiä ja kivoja ihmisiä.
---
Mutta jospa taas lopettaisi jaarittelun ja alkaisi työnteon.
Kengittäjillä on aina kiire. Tämän ammattiryhmän edustajia on niin vähän, että he voisivat halutessaan ilmeisesti tehdä töitä aamusta aamuun nukkumatta välillä lainkaan. Useimmat tekevätkin töitä aamusta myöhäiseen iltaan. Silti kuulemma jää asiakkaita hoitelematta. Työ on raskasta, usein tulee potkituksi ja muuten vaan runnelluksi ihan kaupan päälle. Lisäksi työtä tehdään hämärässä, ulkona, vetoisissa paikoissa ja ties missä. Selälle homma on erityisen raskasta, sillä työasennot ovat ikävät ja hevosten jalat saattavat olla yllättävän painavat.
Joten jos haluat varman työpaikan eläinten parissa, opiskele kengittäjäksi. ;) Pidä kuitenkin huolta siitä, että olet asiakaspalveluhenkinen, luotettava, hyvä autolla ajaja ja kartturi, niin saat myös pitää työsi.
Meidän nykyinen kengittäjä asuu tässä samassa kylässä. Hän ajoittaa saapumisensa yleensä niin, että olen illan viimeinen asiakas tai sitten "vapaapäivän" ainoa. Eilen hän oli pari tuntia myöhässä (ilmoitti kyllä asiasta kuten kuuluukin) ja oli siis paikalla klo 19.
Ensin kengitettiin Felagi, se on helppoa puuhaa. Felagi on herrasmies ja sen elämässä ei juurikaan ole ikäviä kokemuksia. Melko nopsaan oli herran alla 4 uudelleen kiinnitettyä kesäkenkää, joihin oli porattu reiät hokkeja varten ja joka jalassa oli myös tilsakumit. Ihanaa sinänsä, olen pitänyt jo lähes kuukauden ratsastustaukoa, joten nyt jo mielellään käyn selkäänkin joskus.
Sitten vuoltiin vanhaherra Romeon jalat. Sekin on helppoa, joskin herra on niin matala, että on eduksi, jos kengittäjä on lyhyt.
Lopuksi tytär toi käsittelyyn Vissan, jonka kengitys on ollut viime aikoina ongelmallisempaa kuin ennen, mutta ei niin pulmallista kuin meille tullessa. Silloin kun Vissa tuli, sitä ei ollut kukaan saanut vuolluksi tai kengitetyksi, koska se oli niin arka ja pelokas ja hyppi pystyyn pienimmästäkin liikahduksesta. Viime kerralla Vissalle laitettiin takakengät, valmiiksi hokkireiälliset ja silloin se potkaisi kengittäjää. Tällä kertaa pantiin uudet etukengät ja se meni suhteellisen hyvin.
Takajalkojen nosto ja hokinreikien putsaus ja hokkien ruuvaus meinasi olla tammalle aivan liikaa. Sydän hakkasi ja koko hevonen huohotti tosi levottomana. Tytär oli paikalla siksi, että Vissa luottaa häneen eikä koskaan sen jälkeen kun luottamus on saatu syntyneeksi, ole jyrännyt tyttären yli tai yrittänyt potkia.
Eilen kuitenkin tytärkin sai maistaa takajalkaa. Tamma potkaisi, kun he yhdessä kengittäjän kanssa yrittivät saada vasenta takajalkaa nousemaan. Silmänräpäyksessa tamma kuitenkin tajusi, että osoite oli väärä ja veti jalan takaisin, niin että tytär sai vain pienen kopsun. Isompi kopsu taisi tulla tyttären itseluottamukselle. Potkun jälkeen hevonen kuitenkin antoi ruuvata sen viimeisenkin hokin nätisti kiinni. Ilmeisesti se itsekin järkyttyi, kun huomasi potkaisseensa väärää tyyppiä.
Tuon urakan jälkeen päätettiin jättää vielä Ísingin etukengitys tekemättä. Kello oli nimittäin jo lähes 21 kun homma saatiin tehdyksi ja Ísingiä ei olla vielä koskaan kengitetty, joten siihenkin olisi varmasti kulunut aikaa.
Toivoisin kovasti, että tytär innostuisi hieman enemmän käsittelemään hevostaan. Noita ongelmallisia takajalkojen nostoja voisi harjoitella ja opettaa otus seisomaan nätisti paikoillaan, kun jalka on ilmassa. Näin ei tarvitsisi potkiskella näitä maksullisia, mutta mukavia miehiä. Kengittäjiksi nimittäin, varmaan työn luonteen vuoksi, valikoituu mielestäni aika kärsivällisiä ja kivoja ihmisiä.
---
Mutta jospa taas lopettaisi jaarittelun ja alkaisi työnteon.
keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006
Pitäskö agilitystä jotain sanoa?
Uskon, että moni tähän blogiin blogilistan tms. kautta hakusanoilla eksynyt on todella pettynyt agilitysisältöön. Tämähän kuitenkin on melko puhdasverista haircuttia - pitäiskin muuten ehtiä siihenkin.
Agilitystä nyt kuitenkin sananen tai kaksi. Sen harrastushan jää aivan liian vähälle, etenkin siihen nähden, miten paljon siitä pidän. Maanantai-iltaisin on harkat ja siinä se melkein on. Tämän viikon maanantaina meinasin joutua vain kuskin asemaan, kun Marilynillä oli juoksu ja tyttären piti silti päästä harkkoihin. Naapurin Terhi pelasti tilanteen ottamalla mukaan koiransa Unin, jota sain kokeilla.
Uni kuumuu agilitystä ja harrastuksen alussa Uni ja Terhi aina kisoissa onnistuivat saamaan hylyn, kun Uni seikkaili milloin minnekin laajoissa ja innostuneissa kaarroksissa. Nyttemmin Uni on saanut paljon harjoitusta ja kun ikääkin on tullut lisää, se on paljon ohjattavampi ja kuuliaisempi. Unille uusi ohjaaja oli pieni stressin aihe ja kun se tajusi, että minulta tulee nameja, se yritti näykiskellä niitä käsistäni melkoisella vauhdilla. Lisäksi se yritti kannustaa minua nopeampaan toimintaan tai yleensä toimintaan ratojen välillä haukkumalla. Kun otin askeleen, se haukkui entistä kiivaammin tyyliin "Tule, tule, mennään, mennään!!". Minä en oikein hyväksy sitä, että koira liikuttaa minua haukkumalla, joten pysähdyin aina, kun Uni alkoi haukkua ja heti kun se lopetti, lähdin liikkeelle. (Periaattessahan se silti liikutti minua, mutta niin pitkälle koira ei onneksi osaa ajatella ;)).
Uni on periaatteessa helppo ohjattava, jos saa vartalon liikkeet kuntoon ja osaa hienosäätää niiden voimakkuutta sopivasti. Me teimme vain 5-6 esteen rataa ja sain toki Unin tekemään radan virheettömästi, mutta melko ala-arvoinen suoritus minusta kaiken kaikkiaan oli. Lähinnä siksi, että se ainoa kaarros, mikä radalla oli, meni joka kerta hervottoman pitkäksi ja tietenkin vieraan koiran kanssa tuntuu siltä, kuin ei olisi keskinäistä suhdetta ollenkaan, kun koiran ilmeitä ei oikein osaa täydelleen lukea. Silti oli kiva kokeilla - olisi kiva välillä pitää "koiranvaihtoviikkoja" muutenkin. Kiitti vaan, Terhi, ideasta ja lainasta. :)
Kun toiset suorittivat rataa ja me Unin kanssa odoteltiin, oli mukava rapsutella pehemeäturkkista Unia, joka todella nautti rapsuttelusta ja painautui ihan jalkaani kiinni. Omat koirat kun ovat turkiltaan lähempänä jouhta kuin karvaa, niin sormissa tuntui kivana vaihteluna pehmeys. Onhan se ihanaa, kun joku nauttii kosketuksestani.
Mutta kyllä oli Nitti mustiksen näköinen, kun huomasi Unin hajun jalastani kotiin tultuamme.
-- Mut nyt hommiin, moikkelis taas.
Agilitystä nyt kuitenkin sananen tai kaksi. Sen harrastushan jää aivan liian vähälle, etenkin siihen nähden, miten paljon siitä pidän. Maanantai-iltaisin on harkat ja siinä se melkein on. Tämän viikon maanantaina meinasin joutua vain kuskin asemaan, kun Marilynillä oli juoksu ja tyttären piti silti päästä harkkoihin. Naapurin Terhi pelasti tilanteen ottamalla mukaan koiransa Unin, jota sain kokeilla.
Uni kuumuu agilitystä ja harrastuksen alussa Uni ja Terhi aina kisoissa onnistuivat saamaan hylyn, kun Uni seikkaili milloin minnekin laajoissa ja innostuneissa kaarroksissa. Nyttemmin Uni on saanut paljon harjoitusta ja kun ikääkin on tullut lisää, se on paljon ohjattavampi ja kuuliaisempi. Unille uusi ohjaaja oli pieni stressin aihe ja kun se tajusi, että minulta tulee nameja, se yritti näykiskellä niitä käsistäni melkoisella vauhdilla. Lisäksi se yritti kannustaa minua nopeampaan toimintaan tai yleensä toimintaan ratojen välillä haukkumalla. Kun otin askeleen, se haukkui entistä kiivaammin tyyliin "Tule, tule, mennään, mennään!!". Minä en oikein hyväksy sitä, että koira liikuttaa minua haukkumalla, joten pysähdyin aina, kun Uni alkoi haukkua ja heti kun se lopetti, lähdin liikkeelle. (Periaattessahan se silti liikutti minua, mutta niin pitkälle koira ei onneksi osaa ajatella ;)).
Uni on periaatteessa helppo ohjattava, jos saa vartalon liikkeet kuntoon ja osaa hienosäätää niiden voimakkuutta sopivasti. Me teimme vain 5-6 esteen rataa ja sain toki Unin tekemään radan virheettömästi, mutta melko ala-arvoinen suoritus minusta kaiken kaikkiaan oli. Lähinnä siksi, että se ainoa kaarros, mikä radalla oli, meni joka kerta hervottoman pitkäksi ja tietenkin vieraan koiran kanssa tuntuu siltä, kuin ei olisi keskinäistä suhdetta ollenkaan, kun koiran ilmeitä ei oikein osaa täydelleen lukea. Silti oli kiva kokeilla - olisi kiva välillä pitää "koiranvaihtoviikkoja" muutenkin. Kiitti vaan, Terhi, ideasta ja lainasta. :)
Kun toiset suorittivat rataa ja me Unin kanssa odoteltiin, oli mukava rapsutella pehemeäturkkista Unia, joka todella nautti rapsuttelusta ja painautui ihan jalkaani kiinni. Omat koirat kun ovat turkiltaan lähempänä jouhta kuin karvaa, niin sormissa tuntui kivana vaihteluna pehmeys. Onhan se ihanaa, kun joku nauttii kosketuksestani.
Mutta kyllä oli Nitti mustiksen näköinen, kun huomasi Unin hajun jalastani kotiin tultuamme.
-- Mut nyt hommiin, moikkelis taas.
tiistaina, marraskuuta 14, 2006
Jäljet lumessa
Vastasatanut lumi helpottaa sen ymmärtämistä, miksi koiruudet ovat ihan tohkeissaan välillä. Hännät heiluttavat kokonaisia koiria ja tuhina on infernaalisen kovaa ja välillä pääsee pieniä haukkuja ja murinoitakin jotenkin hallitsemattomasti.
Sunnuntaiaamuna, kun lähdin hieman myöhemmin liikkeelle näin tuossa kotitiellämme ensin ketun jolkottaneen tietä pitkin, pissitkin oli laskenut houkuttelevasti koirien reitille. Voi sitä nuuskinnan ja tuhinan määrää, kun kolme koiraa yhdessä tarkasteli paikkaa. Sitten oli kettua vastaan tullut jänis ja sen perässä oli otettu kunnon spurtti, lumi oli oikein pöllähtänyt ja kynnen jäljetkin erottuivat. Tallin edessä puolestaan oli pikkiriikkisen verta, ilmeisesti kettu (tai kissamme) oli onnistunut niittaamaan siihen pienen pienen hiirulaisen.
Ja mustan maan aikaan tulee aika usein ihmeteltyä, mitä kummaa voi yhdessä heinänkorressa olla niin paljon nuuskimista.
Kyllä ihminen aisteineen on aika rajallisten havaintojen varassa.
Sunnuntaiaamuna, kun lähdin hieman myöhemmin liikkeelle näin tuossa kotitiellämme ensin ketun jolkottaneen tietä pitkin, pissitkin oli laskenut houkuttelevasti koirien reitille. Voi sitä nuuskinnan ja tuhinan määrää, kun kolme koiraa yhdessä tarkasteli paikkaa. Sitten oli kettua vastaan tullut jänis ja sen perässä oli otettu kunnon spurtti, lumi oli oikein pöllähtänyt ja kynnen jäljetkin erottuivat. Tallin edessä puolestaan oli pikkiriikkisen verta, ilmeisesti kettu (tai kissamme) oli onnistunut niittaamaan siihen pienen pienen hiirulaisen.
Ja mustan maan aikaan tulee aika usein ihmeteltyä, mitä kummaa voi yhdessä heinänkorressa olla niin paljon nuuskimista.
Kyllä ihminen aisteineen on aika rajallisten havaintojen varassa.
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
Voi rähmä, se loppui taas
Siis mikä? No, viikonloppu, tietenkin.
Ei ole kivaa, ei. Mistähän sitä löytäisi tälle viikolle innon taas jatkaa arkista puurtamista?
No - Kaipa sitä innonpoikasta on lähdettävä etsimään. Huomenta vaan kaikille tasapuolisesti. *IISOOO Haukotus*
Ei ole kivaa, ei. Mistähän sitä löytäisi tälle viikolle innon taas jatkaa arkista puurtamista?
No - Kaipa sitä innonpoikasta on lähdettävä etsimään. Huomenta vaan kaikille tasapuolisesti. *IISOOO Haukotus*
sunnuntai, marraskuuta 12, 2006
Perhe on paras!
Ihanaa viettää viikonloppua perheen kanssa. Luen perheekseni aika laajan joukon tässä lähipiirissä olevia ihmisiä: ukon, omat lapseni, ukkokullan vanhimman tyttären ja hänen miehensä ja lapsensa, appivanhempani sekä appiukon siskon.
Appiukkoa en kyllä ikinä sano appiukoksi enkä oikeastaan edes ajattele sellaisena, hän on Vaija, se on vanha karjalainen isoisänimitys. Anoppi on Mummo, mummo edustaa ihanasti mummon prototyyppiä. Hän on se pullantuoksuinen ihana ihminen, jonka soisi kaikille lapsille isoäidiksi.
Tietenkin omaan perheeseeni kuuluu sitten lisäksi velipoika vaimoineen, joihin vain ei tule tarpeeksi pidettyä yhteyttä.
Lauantaina pidettiin yhdistettyjä syntymäpäiviä/isänpäiväjuhlia - ukon tytär Katariina täyttti 3.11 aika monta vuotta ja poikani 10.11 sen 19 vuotta. Pojasta piti tulla Katariinalle 18-vuotislahja, joten Kake siis taisi täyttää 29 tai jotain sinnepäin. Lisäksi vietettiin ennakkoon isänpäiväjuhlaa, kun oltiin onnistuttu saamaan kaikki yhteen.
Poika oli juhlinut aika railakkaasti edellisenä iltana. Pitää kunnioittaa sitä, että hän ylipäätään saapui paikalle. Tosin aika ison osan ajasta hän oli nukkumassa, mutta ei se haitannut.
Pikku-Wilma piti kyllä taas huolen siitä, että naurua riitti. Katselimme telkkarin kautta valokuvia Wilman Espanjanmatkasta ja pikkuihminen ei meinannut nahoissaan pysyä, kun kaikki jutut piti esittää, mitä valokuvissa nähtiin. Näimme mm. esitykset "kävelyllä rantabulevardilla", "auringonotto", "unessa", "uimassa", "miten pestään iho", "miten hierotaan aurinkorasvaa" iahn vain murto-osan mainitakseni.
Kuvassa Wilkku on hetkeksi taas saatu istumaan, mutta kovasti pitää selittää, että "Poing" tai jotain muuta. Lisäksi juostessa pitää koko ajan huutaa "Äitii!" ja sitten äidin pitää vastata "Wilmaa!". Hassua porukkaa.
Tänään sitten käytiin ihan neljästään syömässä Lohjan keskustassa Martinassa pihvit. Ukko oli sitä ennen käynyt pojan kotona käymässä rajua taistelua television kaukosäätimestä. Pojalla on hieno, uusi litteänäyttöinen telkkari, jota isäukon taitaa loppujen lopuksi käydä hiukan kateeksi. Hassuja, nuo poikalapset, oli ne minkä ikäisiä tahansa. :)
Sitten käytiin vielä mummolassa isänpäiväkahvilla - ilman poikaani, joka tätä kirjottaessani on nauttimassa Helsingin Jäähällissa Unholy Alliance -konsertista. Konserttiliput huusin hänelle ja ystävälleen huuto.netistä - kaikkea sitä joutuukin lasten eteen tekemään.
Appiukkoa en kyllä ikinä sano appiukoksi enkä oikeastaan edes ajattele sellaisena, hän on Vaija, se on vanha karjalainen isoisänimitys. Anoppi on Mummo, mummo edustaa ihanasti mummon prototyyppiä. Hän on se pullantuoksuinen ihana ihminen, jonka soisi kaikille lapsille isoäidiksi.
Tietenkin omaan perheeseeni kuuluu sitten lisäksi velipoika vaimoineen, joihin vain ei tule tarpeeksi pidettyä yhteyttä.
Lauantaina pidettiin yhdistettyjä syntymäpäiviä/isänpäiväjuhlia - ukon tytär Katariina täyttti 3.11 aika monta vuotta ja poikani 10.11 sen 19 vuotta. Pojasta piti tulla Katariinalle 18-vuotislahja, joten Kake siis taisi täyttää 29 tai jotain sinnepäin. Lisäksi vietettiin ennakkoon isänpäiväjuhlaa, kun oltiin onnistuttu saamaan kaikki yhteen.
Poika oli juhlinut aika railakkaasti edellisenä iltana. Pitää kunnioittaa sitä, että hän ylipäätään saapui paikalle. Tosin aika ison osan ajasta hän oli nukkumassa, mutta ei se haitannut.
Pikku-Wilma piti kyllä taas huolen siitä, että naurua riitti. Katselimme telkkarin kautta valokuvia Wilman Espanjanmatkasta ja pikkuihminen ei meinannut nahoissaan pysyä, kun kaikki jutut piti esittää, mitä valokuvissa nähtiin. Näimme mm. esitykset "kävelyllä rantabulevardilla", "auringonotto", "unessa", "uimassa", "miten pestään iho", "miten hierotaan aurinkorasvaa" iahn vain murto-osan mainitakseni.
Kuvassa Wilkku on hetkeksi taas saatu istumaan, mutta kovasti pitää selittää, että "Poing" tai jotain muuta. Lisäksi juostessa pitää koko ajan huutaa "Äitii!" ja sitten äidin pitää vastata "Wilmaa!". Hassua porukkaa.
Tänään sitten käytiin ihan neljästään syömässä Lohjan keskustassa Martinassa pihvit. Ukko oli sitä ennen käynyt pojan kotona käymässä rajua taistelua television kaukosäätimestä. Pojalla on hieno, uusi litteänäyttöinen telkkari, jota isäukon taitaa loppujen lopuksi käydä hiukan kateeksi. Hassuja, nuo poikalapset, oli ne minkä ikäisiä tahansa. :)
Sitten käytiin vielä mummolassa isänpäiväkahvilla - ilman poikaani, joka tätä kirjottaessani on nauttimassa Helsingin Jäähällissa Unholy Alliance -konsertista. Konserttiliput huusin hänelle ja ystävälleen huuto.netistä - kaikkea sitä joutuukin lasten eteen tekemään.
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
Paljon onneaaa vaaaan!
Poikani täyttää tänään 19 vuotta. Uskomatonta, kun itse en mielestäni ole kuin vähän päälle kolmekymppinen. Lapset nuorentavat. On mukavaa (ja toisinaan aika sydäntä riipivääkin) päästä kurkistamaan heidän elämäänsä. Ihanaa, kun saa nauraa heidän kanssaan ja ihanaa, jos saa osallistua suruihinkin.
On suorastaan hurjaa, miten nopeasti aika kiitää. Ei sitä olisi uskonut 19-vuotiaana, että niin pian on jo tämän ikäinen ja joutuu jäämään syrjään nuorempien bileistä. Onneksi, sillä tuskinpa sitä jaksaisikaan enää juhlia aamuun asti.
---
Eilen illalla, kun tulin kotiin, minua odotti ukkokullan tekemä yllätys. Uusi makkarihan saatiin tapiseeratuksi ja melkein muuttokuntoon sunnuntaina. Eilen päivällä ukko oli siirtänyt sängyt, seinällä olevan pikkuisen kirjahyllyn ja yöpöydät herätyskelloineen uuteen huoneeseen. Vanhat yöpöydät kyllä saavat melkoisen nopeasti äkkilähdön, mutta oli silti mukavaa muuttaa uuteen huoneeseen.
Koiria se hiukan stressasi. Nitti ja Kleo seisoivat pitkään vanhan huoneen lattian keskellä pöllämistyneen näköisinä, kun ei ollut sänkyä minne hypätä. Marilyn, viisas Pikku-Marilyn sensijaan hyppäsi suoraan sänkyyn ja oli jo kauan ollut unessa, ennekuin kalkkiskoirat tajusivat, minne ollaan menossa.
Huvittavia otuksia.
---
Mutta nyt täytyy taas siirtyä arkisempiin hommiin. Saas nähdä, saako tyttären ylös ja kouluun... Saas nähdä, ehtiikö sitä tänään tehdä kaiken, mitä on suunnitellut.
Stressiä pukkaa, täytyy yrittää pukata takaisin.
On suorastaan hurjaa, miten nopeasti aika kiitää. Ei sitä olisi uskonut 19-vuotiaana, että niin pian on jo tämän ikäinen ja joutuu jäämään syrjään nuorempien bileistä. Onneksi, sillä tuskinpa sitä jaksaisikaan enää juhlia aamuun asti.
---
Eilen illalla, kun tulin kotiin, minua odotti ukkokullan tekemä yllätys. Uusi makkarihan saatiin tapiseeratuksi ja melkein muuttokuntoon sunnuntaina. Eilen päivällä ukko oli siirtänyt sängyt, seinällä olevan pikkuisen kirjahyllyn ja yöpöydät herätyskelloineen uuteen huoneeseen. Vanhat yöpöydät kyllä saavat melkoisen nopeasti äkkilähdön, mutta oli silti mukavaa muuttaa uuteen huoneeseen.
Koiria se hiukan stressasi. Nitti ja Kleo seisoivat pitkään vanhan huoneen lattian keskellä pöllämistyneen näköisinä, kun ei ollut sänkyä minne hypätä. Marilyn, viisas Pikku-Marilyn sensijaan hyppäsi suoraan sänkyyn ja oli jo kauan ollut unessa, ennekuin kalkkiskoirat tajusivat, minne ollaan menossa.
Huvittavia otuksia.
---
Mutta nyt täytyy taas siirtyä arkisempiin hommiin. Saas nähdä, saako tyttären ylös ja kouluun... Saas nähdä, ehtiikö sitä tänään tehdä kaiken, mitä on suunnitellut.
Stressiä pukkaa, täytyy yrittää pukata takaisin.
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
Maanantaiaamuisinkin on pakko...
... herätä. Niin sanoi Nitti, vanhin koirani. Se on viisas otus, mutta turhan kaavoihinsa kangistunut, kuten aikuiset yleensä. Joka aamu pitää päästä pissille, joka aamu pitää saada ruokaa, joka aamu tallilla pitää saada oma porkkana, kun hevoset ruokitaan.
Minä kysyn: Missä on vaihtelu? Milloin me nautimme täkin lämmöstä nukkuen pitkään ja hartaasti? Milloin hullutellaan? Milloin levätään?
Ja Nitti vastaa: saahan sitä ihan koko päivän nukkua sohvalla. Tai olla nukkumatta. ;)
Tasan ei käy onnen lahjat. :D
---
Joten mentävä on. Työ ja arki kutsuu.
Minä kysyn: Missä on vaihtelu? Milloin me nautimme täkin lämmöstä nukkuen pitkään ja hartaasti? Milloin hullutellaan? Milloin levätään?
Ja Nitti vastaa: saahan sitä ihan koko päivän nukkua sohvalla. Tai olla nukkumatta. ;)
Tasan ei käy onnen lahjat. :D
---
Joten mentävä on. Työ ja arki kutsuu.
sunnuntai, marraskuuta 05, 2006
Kuka pöhkö on tähän aikaan sunnuntaina hereillä?
No, agilityharrastaja tietenkin. :D Lähdössä kisoihin töihin.
Paikalla pitää olla kahdeksalta ja tästä ajaa autolla sinne vartin, mutta olen jo käynyt hoitamassa hevoset, ruokkinut koirat, keittänyt kahvit ja nyt yritän vielä herätä ennen liikkeelle lähtöä. Normaalit aamutoimethan voi hoidella kytkemättä varsinaisesti aivoja vielä päälle.
Aijoo, pitää laittaa auto pistokkeen päähän. Ulkona on miinus kuus astetta.
Testailin jo vaateusta, vaikutti riittävän lämpimältä, sillä tuli hiukan hiki kun kävelin tallille ja takaisin. Mun hommanahan on seistä paikallaan ja kuuluttaa, joten liike ei lämmitä.
Toivottavasti tulee kiva kisapäivä - yleensä on ollut.
---
Eilisestä: tapetit saatiin seinään. Poikanikin haettiin kaupungista auttamaan. Se söi ensin nuudeleita ja sitten se nukahti kolmeksi tunniksi. Sitten se ajoi tyttären kanssa valmiiksi lastatun kuorman huonekaluja navetan vintille odottamaan uusiokäyttöä. Kävivät yhdessä isovanhempia moikaamassa. Sitten poika söi taas. Sitten se rapsutteli Nittiä ja sanoi sitä omaksi rakkaakseen. Tytär kiilasi siihen väliin ja sai kanssa rapsutuksia ja kehuja. Tosi auttavainen nuori mies. Hohhoijaa näiden kanssa. Pakko näitä kumminkin on rakastaa, kun ne on itte kotona tehtykin.
Tytär sentään teki ruuan ystävänsä kanssa. Hyvää lihapataa tuli kaksi isoa padallista. (Tiiän mitä tänä iltana syödään,. ;)) Minä huutelin ruuanvalmistusohjeita läträtessäni tapettiliisterin kanssa, mutta ei se tytär paljon ohjeita tarvinnut.
Ukko asetteli tapetteja seinään, minä liisteröin. Huone tosiaan on valmis. Patteri vaan pitää laittaa uudestaan kiinni, pestä lattiat ja kantaa sängyt sisään, ni meillä on uusi makkari. Vähän verhoja ja verhotankoja pitää shoppailla. Ja tapetoinnista huolimatta voidaan jatkaa yhteiseloa yhteisessä parisängyssä. Jossain vaiheessa eilen en ihan uskonut sitäkään, on tuo sen verran tarkkaa ja hermoja kysyvää puuhaa. ;) Homman kunniaksi avattiin pieni kuoharipullo. Elämän pieniä huippuhetkiä pitää muistaa vaalia.
Ja voip olla, että tulee jonnekin aika outoon kohtaan taulu, mutta mitäpä siitä, yhdessä me amatöörit on tehty tämä talokin ja hyvin on kestänyt. :)
---
Mutta nyt tytärtä herättämään ja sinne agilitykisoihin.
Paikalla pitää olla kahdeksalta ja tästä ajaa autolla sinne vartin, mutta olen jo käynyt hoitamassa hevoset, ruokkinut koirat, keittänyt kahvit ja nyt yritän vielä herätä ennen liikkeelle lähtöä. Normaalit aamutoimethan voi hoidella kytkemättä varsinaisesti aivoja vielä päälle.
Aijoo, pitää laittaa auto pistokkeen päähän. Ulkona on miinus kuus astetta.
Testailin jo vaateusta, vaikutti riittävän lämpimältä, sillä tuli hiukan hiki kun kävelin tallille ja takaisin. Mun hommanahan on seistä paikallaan ja kuuluttaa, joten liike ei lämmitä.
Toivottavasti tulee kiva kisapäivä - yleensä on ollut.
---
Eilisestä: tapetit saatiin seinään. Poikanikin haettiin kaupungista auttamaan. Se söi ensin nuudeleita ja sitten se nukahti kolmeksi tunniksi. Sitten se ajoi tyttären kanssa valmiiksi lastatun kuorman huonekaluja navetan vintille odottamaan uusiokäyttöä. Kävivät yhdessä isovanhempia moikaamassa. Sitten poika söi taas. Sitten se rapsutteli Nittiä ja sanoi sitä omaksi rakkaakseen. Tytär kiilasi siihen väliin ja sai kanssa rapsutuksia ja kehuja. Tosi auttavainen nuori mies. Hohhoijaa näiden kanssa. Pakko näitä kumminkin on rakastaa, kun ne on itte kotona tehtykin.
Tytär sentään teki ruuan ystävänsä kanssa. Hyvää lihapataa tuli kaksi isoa padallista. (Tiiän mitä tänä iltana syödään,. ;)) Minä huutelin ruuanvalmistusohjeita läträtessäni tapettiliisterin kanssa, mutta ei se tytär paljon ohjeita tarvinnut.
Ukko asetteli tapetteja seinään, minä liisteröin. Huone tosiaan on valmis. Patteri vaan pitää laittaa uudestaan kiinni, pestä lattiat ja kantaa sängyt sisään, ni meillä on uusi makkari. Vähän verhoja ja verhotankoja pitää shoppailla. Ja tapetoinnista huolimatta voidaan jatkaa yhteiseloa yhteisessä parisängyssä. Jossain vaiheessa eilen en ihan uskonut sitäkään, on tuo sen verran tarkkaa ja hermoja kysyvää puuhaa. ;) Homman kunniaksi avattiin pieni kuoharipullo. Elämän pieniä huippuhetkiä pitää muistaa vaalia.
Ja voip olla, että tulee jonnekin aika outoon kohtaan taulu, mutta mitäpä siitä, yhdessä me amatöörit on tehty tämä talokin ja hyvin on kestänyt. :)
---
Mutta nyt tytärtä herättämään ja sinne agilitykisoihin.
lauantaina, marraskuuta 04, 2006
Talviaamun löpinää
Jep jep - on outoa, että nyt on jo talvi. Pakkasta on tätä kirjoittaessani kymmenen astetta ja kaunis lumipeite lepää maiseman yllä. Se tuli niin yhtäkkiä, että puutarhaletkut kiemurtelevat lumen alla ja kesäkukkaruukut ovat jäätyneet asetelmiinsa. En ole ainoa tänä vuonna. Heh heh. Monena vuonna ne ovat siis silti unohtuneet minulta, vaikka talvi ei ole tullut yhtäkkiä.
---
Eilen vietin paljon aikaa puhumalla puhelimessa ystävien ja sukulaisten kanssa. Omat sukulaiseni ovat harvinaista "herkkua", sillä kun muutin tänne Lohjalle aviomiehen maatilalle ja hankimme lauman eläimiä ja omaa puuhaa, on ollut vaikea matkustella tapaamaan serkkuja ja serkkujen lapsia, jotka monet asuvat kauempana. Monethan tosin asuvat lähempänä, mutta laiskuus ja kotona viihtyminen ovat varmaan oikeita syitä siihen, että harvoin tulee kyläiltyä missään.
Vaikka tapaammekin harvoin, minulla on moniin sukulaisiini lämpimät välit. Haluaisin oikeastaan tavata ja jutella useamminkin, mutta silti vaaka usein kallistuu oman takkatulen ja sohvan puolelle.
Yksi serkuistani kuoli lokakuussa ja eilen sain kuulla, että hänelle pidetään isohko muistojuhla parin viikon päästä. Mielelläni osallistun tilaisuuteen ja oikeastaan odotankin sitä, että saan muistella vanhoja aikoja sellaisten ihmisten kanssa, jotka muistavat myös minun lapsuuttani ja nuoruuttani. Oli mukavaa, että tytärkin halusi ilman muuta lähteä mukaan, kun asiasta eilen illalla juttelimme.
---
Asiasta kuudenteen:
Eilen oltiin tapettikaupassa ukkokullan kanssa. Päätettiin tehdä tyttären huoneesta työhuoneen sijasta oma makuuhuoneemme. Nykyisestä makuuhuoneestamme, joka on paljon isompi, saa sitten jo oikein mukavan vieras-työhuoneen, kun ei tarvitse miettiä niin paljon tilaongelmia. Meillä oli selvät suunnitelmat, kun astelimme tapettia valitsemaan. Vihreää, vihreä on rauhoittava ja mukava väri makuuhuoneeseen.
Tuolla ne nyt odottavat, keltaiset tapettirullat, että saisimme huoneen lopullisesti tyhjennettyä ja uudet seinäpinnat pikkuiseen huoneeseen. Keltainen on valoisa ja aurinkoinen ja suurentaa pientä huonetta. Saas nähdä, miltä näyttää valmiina.
Mutta se on mukavaa, että päätökset tehdään etukäteen ja niitä ei sitten muuteta. :D
---
Eilen vietin paljon aikaa puhumalla puhelimessa ystävien ja sukulaisten kanssa. Omat sukulaiseni ovat harvinaista "herkkua", sillä kun muutin tänne Lohjalle aviomiehen maatilalle ja hankimme lauman eläimiä ja omaa puuhaa, on ollut vaikea matkustella tapaamaan serkkuja ja serkkujen lapsia, jotka monet asuvat kauempana. Monethan tosin asuvat lähempänä, mutta laiskuus ja kotona viihtyminen ovat varmaan oikeita syitä siihen, että harvoin tulee kyläiltyä missään.
Vaikka tapaammekin harvoin, minulla on moniin sukulaisiini lämpimät välit. Haluaisin oikeastaan tavata ja jutella useamminkin, mutta silti vaaka usein kallistuu oman takkatulen ja sohvan puolelle.
Yksi serkuistani kuoli lokakuussa ja eilen sain kuulla, että hänelle pidetään isohko muistojuhla parin viikon päästä. Mielelläni osallistun tilaisuuteen ja oikeastaan odotankin sitä, että saan muistella vanhoja aikoja sellaisten ihmisten kanssa, jotka muistavat myös minun lapsuuttani ja nuoruuttani. Oli mukavaa, että tytärkin halusi ilman muuta lähteä mukaan, kun asiasta eilen illalla juttelimme.
---
Asiasta kuudenteen:
Eilen oltiin tapettikaupassa ukkokullan kanssa. Päätettiin tehdä tyttären huoneesta työhuoneen sijasta oma makuuhuoneemme. Nykyisestä makuuhuoneestamme, joka on paljon isompi, saa sitten jo oikein mukavan vieras-työhuoneen, kun ei tarvitse miettiä niin paljon tilaongelmia. Meillä oli selvät suunnitelmat, kun astelimme tapettia valitsemaan. Vihreää, vihreä on rauhoittava ja mukava väri makuuhuoneeseen.
Tuolla ne nyt odottavat, keltaiset tapettirullat, että saisimme huoneen lopullisesti tyhjennettyä ja uudet seinäpinnat pikkuiseen huoneeseen. Keltainen on valoisa ja aurinkoinen ja suurentaa pientä huonetta. Saas nähdä, miltä näyttää valmiina.
Mutta se on mukavaa, että päätökset tehdään etukäteen ja niitä ei sitten muuteta. :D
keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006
Vauhdilla vaihtuu kuukaudet
On marraskuun eka päivä.
Marraskuu on se kuukausi, jona kalenterissani on eniten ystävien ja sukulaisten syntymäpäiviä. Miksi muuten? Onko helmikuussa (vai millon nuo marraskuun syntymäpäiväsankarit on tilattu?) niin kylmä, että suomalaiset mielummin viettävät aikaa yhteisen vällyn alla? Haluaako luonto, että lapset syntyvät talveksi ja niitä hoidellaan luolissa sydäntalven yli suojassa ja sitten keväällä puolivuotias on jo kestävämpi reissaamaan?
Näistä kysymyksistä ei varmaan huomaa, että Untinen-Auel on yksi lempikirjailijoitani?
Eilen satoi ensilumen, kerrankin olivat säätiedotukset oikeassa. Minusta se on ihan mukavaa, että on lunta. Varmaan niistä autoilijoista, jotka taas kerran ensilumi ja pakkanen yllätti, valtaosa on eri mieltä. Minua kyllä yleensä talven tullen yllättää enemmän tuo, että talven tuloon yllättyneitä tuntuu olevan aina vaan enemmän. Ovatko ihmiset saaneet liikaa informaatiota kasvihuoneilmiöstä ja ajattelevat, että jonain vuonna talvi ei tulekaan?
Toistakymmentä senttiä lunta yhdessä iltapäivässä on kyllä paljon. Hetkessä maa on saanut valkoisen peiton ja koko ympäristö näyttää toisenlaiselta. Kiehtovaa.
Ihan hirveän innoissaan lämpimään tottunut kehoni ei kyllä ole illan ja aamun hevosenruokintahetkistä. Tuuli iskee läpi koko kropan ja vesiä vaihdellessaan voi kuvitella, miltä vanhana tuntuu, kun reuma kolottaa sormissa ja nivelissä. Kolikon toinen puoli sitten tulee hevosen iloisesta hörinästä, kun se kuulee minun tulevan. Luulisin, että harva ihminen ilahtuu tulostani niin kovin kuin Romeo aamuisin. Romeohan on tyttären 27-vuotias shettisruuna, joka on virkeä, hyvätapainen ja suloinen kaikin puolin.
Aamun parhaita tunnelmia saan lisäksi siitä, kun jään heinien annon jälkeen hetkeksi kuuntelemaan sitä rauhoittavaa rouskutusta, mikä syntyy, kun kolme hevosta syö levollisena heinää. Työpäivät ja elämä voi olla vaikka kuinka hektistä, kun muistaa välillä olla ihan hiljaa ja kuunnella. Mielummin päivittäin. Mielummin miettimättä sitä, kuinka surkeaa kaikki voi joskus olla.
Ja nythän tämän aamurauhan hetket ovatkin jo ohi ja pitää melko pian lähteä katsomaan, pääseekö tuolla ollenkaan liikkeelle vai ovatko eurooppalaistuneet suomalaiset kokonaan unohtaneet talviajon niksit.
Marraskuu on se kuukausi, jona kalenterissani on eniten ystävien ja sukulaisten syntymäpäiviä. Miksi muuten? Onko helmikuussa (vai millon nuo marraskuun syntymäpäiväsankarit on tilattu?) niin kylmä, että suomalaiset mielummin viettävät aikaa yhteisen vällyn alla? Haluaako luonto, että lapset syntyvät talveksi ja niitä hoidellaan luolissa sydäntalven yli suojassa ja sitten keväällä puolivuotias on jo kestävämpi reissaamaan?
Näistä kysymyksistä ei varmaan huomaa, että Untinen-Auel on yksi lempikirjailijoitani?
Eilen satoi ensilumen, kerrankin olivat säätiedotukset oikeassa. Minusta se on ihan mukavaa, että on lunta. Varmaan niistä autoilijoista, jotka taas kerran ensilumi ja pakkanen yllätti, valtaosa on eri mieltä. Minua kyllä yleensä talven tullen yllättää enemmän tuo, että talven tuloon yllättyneitä tuntuu olevan aina vaan enemmän. Ovatko ihmiset saaneet liikaa informaatiota kasvihuoneilmiöstä ja ajattelevat, että jonain vuonna talvi ei tulekaan?
Toistakymmentä senttiä lunta yhdessä iltapäivässä on kyllä paljon. Hetkessä maa on saanut valkoisen peiton ja koko ympäristö näyttää toisenlaiselta. Kiehtovaa.
Ihan hirveän innoissaan lämpimään tottunut kehoni ei kyllä ole illan ja aamun hevosenruokintahetkistä. Tuuli iskee läpi koko kropan ja vesiä vaihdellessaan voi kuvitella, miltä vanhana tuntuu, kun reuma kolottaa sormissa ja nivelissä. Kolikon toinen puoli sitten tulee hevosen iloisesta hörinästä, kun se kuulee minun tulevan. Luulisin, että harva ihminen ilahtuu tulostani niin kovin kuin Romeo aamuisin. Romeohan on tyttären 27-vuotias shettisruuna, joka on virkeä, hyvätapainen ja suloinen kaikin puolin.
Aamun parhaita tunnelmia saan lisäksi siitä, kun jään heinien annon jälkeen hetkeksi kuuntelemaan sitä rauhoittavaa rouskutusta, mikä syntyy, kun kolme hevosta syö levollisena heinää. Työpäivät ja elämä voi olla vaikka kuinka hektistä, kun muistaa välillä olla ihan hiljaa ja kuunnella. Mielummin päivittäin. Mielummin miettimättä sitä, kuinka surkeaa kaikki voi joskus olla.
Ja nythän tämän aamurauhan hetket ovatkin jo ohi ja pitää melko pian lähteä katsomaan, pääseekö tuolla ollenkaan liikkeelle vai ovatko eurooppalaistuneet suomalaiset kokonaan unohtaneet talviajon niksit.
tiistaina, lokakuuta 31, 2006
Serkkuterveiset
Hauska huomata, että näitä luetaan sittenkin. :)
Esko-serkku oli laittanut terveisiä tuonne kauas syyskuun alkuun. Pahaan auto-onnettomuuteen kun joutuu, niin sitä pysähtyy sairaalaan moneksi kuukaudeksi. On silti mukavaa kuulla, että sieltä pääsee poiskin ja paranemista tapahtuu.
Ehkä kannattaisi syysmasiksessaan huomata, että lokakuu sentään pysäyttää vaan osan elämänilosta, ei jalkoja. Ja huomenna lokakuukin on ohi! :D
Ja Marja-serkku, edellisen sisko, soitti eilen, kun halusi kuulla äänestäni, olenko ihan lamassa. Varmaan olisi piristänyt, jos olisin ollut. Mutta piristihän hän toki silti, vaikka olinkin iloisella tuulella.
Mutta enpäs olekaan enää syysmasentunut - mukavat ihmiset saavat hymyilemään, vaikka olisi kuinka pimeää. Kiitos kaikille niille, jotka ovat kivoja.
Jos tänään tulee lunta, olen valmistautunut talvirenkain. Tulisikin, tulisi valoa elämään ihan konkreettisestikin.
Esko-serkku oli laittanut terveisiä tuonne kauas syyskuun alkuun. Pahaan auto-onnettomuuteen kun joutuu, niin sitä pysähtyy sairaalaan moneksi kuukaudeksi. On silti mukavaa kuulla, että sieltä pääsee poiskin ja paranemista tapahtuu.
Ehkä kannattaisi syysmasiksessaan huomata, että lokakuu sentään pysäyttää vaan osan elämänilosta, ei jalkoja. Ja huomenna lokakuukin on ohi! :D
Ja Marja-serkku, edellisen sisko, soitti eilen, kun halusi kuulla äänestäni, olenko ihan lamassa. Varmaan olisi piristänyt, jos olisin ollut. Mutta piristihän hän toki silti, vaikka olinkin iloisella tuulella.
Mutta enpäs olekaan enää syysmasentunut - mukavat ihmiset saavat hymyilemään, vaikka olisi kuinka pimeää. Kiitos kaikille niille, jotka ovat kivoja.
Jos tänään tulee lunta, olen valmistautunut talvirenkain. Tulisikin, tulisi valoa elämään ihan konkreettisestikin.
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
Talviaikaan
Minusta kellojen kääntö on ihan turhaa puuhaa.
Kaksi kertaa vuodessa minulla menee rytmi viikoksi tai pariksi ihan sekaisin, kun kelloja pitää siirrellä. Normaalisti herään 2 min ennen kelloa torkkuakseni sitten vielä parin torkkuherätyksen ajan tai enemmän, jos on koomapäivä. Joskus jopa nousen ihan heti.
Mutta nyt, kun on siirrytty taas talviaikaan joudun puoliväkisin nukkumaan vielä tunnin, koska en todellakaan halua olla viideltä pystyssä kuin joku ylipirtsakka mummeli.
Ja keväällä, kun kellot käännetään toiseen suuntaan, en meinaa millään päästä ylös. Koko päivä on pilalla, kun herään väsyneenä.
Miksi ihmeessä aika ei voisi pysyä paikoillaan oli kesä tai talvi?
Nih.
Kaksi kertaa vuodessa minulla menee rytmi viikoksi tai pariksi ihan sekaisin, kun kelloja pitää siirrellä. Normaalisti herään 2 min ennen kelloa torkkuakseni sitten vielä parin torkkuherätyksen ajan tai enemmän, jos on koomapäivä. Joskus jopa nousen ihan heti.
Mutta nyt, kun on siirrytty taas talviaikaan joudun puoliväkisin nukkumaan vielä tunnin, koska en todellakaan halua olla viideltä pystyssä kuin joku ylipirtsakka mummeli.
Ja keväällä, kun kellot käännetään toiseen suuntaan, en meinaa millään päästä ylös. Koko päivä on pilalla, kun herään väsyneenä.
Miksi ihmeessä aika ei voisi pysyä paikoillaan oli kesä tai talvi?
Nih.
sunnuntai, lokakuuta 29, 2006
Naura itsellesi
Lokakuu ei tosiaankaan ole kuukausista armain, minusta se on jotenkin julma kuukausi. Masentuneet masentuvat lisää, optimistitkin tipahtelevat elämän asettamiin ansakuoppiin. Joskus tuntuu, että kaikki läheisetkin ovat siirtyneet manan majalle lokakuussa - vaikka oikeasti vain yksi läheisimmistä, äitini, sinne lähti kymmenen vuotta sitten. Tuntuu uskomattomalta, että äidin kuolemasta on jo kymmenen vuotta, sen verran kirpeinä jotkut muistot välillä tuntuvat.
Varmaan tämä lähes kahden viikon kirjoittamattomuuskin on lokakuun syytä. On vaikeaa saada energiaa riittämään, kun tuntuu, että on pimeää kuin peikon ** hmm, sanotaan nyt vaikka ** anuksessa. ;)
Lokakuusta huolimatta on ollut ihan mukaviakin hetkiä: eilen oli agilityhallilla ykkös/möllitasoisille koirille (lue: ohjaajille) erikoiskoulutusta. En ole pitkään aikaan saanut niin loistavaa treeniä kuin eilen aamulla sain. Jaakko-kouluttajamme oli laatinut kohtuullisen vaikean radan, jota lähdimme käymään läpi. Rata oli agilityluokissa ehkä semmoista vitostasoa (kolmonen on agilityn voittajaluokka ja isompia numeroita ei ole ;)) ja sillä oli 20 estettä. Itse pääsin noin 40 minuutin hiertämisen jälkeen Marilynin kanssa esteelle 12 asti, mikä oli nelisen estettä enemmän kuin kuvittelin.
Perusasiota on toki paljon, mielettömän paljon hierottavana tuo pienen iloisen cairntytön päähän ja sikäli ehkä osaisimme niitä jopa itsekin hiertää, mutta itse kymmenen vuotta harrastaneena sain taas paljon uusia oppeja ja mietittävää omaan ohjaukseeni ja siihen, miten yhteistyötä koiran kanssa teemme.
On naurettavaa, kuinka vartalo ei vain osaa tehdä eri tavalla asioita, kun on jotkut jutut aina toisella tavalla tehnyt. Sitten kun lopulta saa kroppansa ja harteensa kiertymään kouluttajan haluamalla tavalla ja pieni valkoinen nuoli kiitää parin esteen verran sulavasti ja kaunislinjaisesti ja muut ryhmäläiset huutelevat hurraata ja taputtavat (ajatelkaa, miten mieletön yhteishenki!), niin saa taas tuntea, miten älyttömän kivaa agility voi olla.
Siitäkin huolimatta, että minä itse ja koirani myös olemme möllitasoa tarvitsemme välillä erikoiskursseja ja palautetta myös muilta kuin omilta, tutuilta ohjaajilta. Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki. :)
Se hieman harmitti, että oman treenin jälkeen piti hypätä autoon ja ajella kiireellä kotiin vaihtamaan vaatteet, jotta ehtisin Ypäjälle islanninhevosyhdistyksen syyskokoukseen. Olisi ollut todella kehittävää nähdä, kuinka "mopokorttinen" Teija ajeli "ferrarillaan" Oskulla.
Puhumattakaan siitä, että tyttären ja naapurin Bondin suorituskin jäi näkemättä. Toivottavasti moni seurakaveri ymmärsi, että näkemällä oppii ehkä jopa enemmän kuin tekemällä ja kuunteluoppilaita oli enemmän kuin se yksi, joka ilmottautui mukaan.
Näitä kursseja pitää saada lisää, näin päätimme Teijan kanssa. Tosin Teija-parka starttasi tänään aurinkoiseen Brasiliaan yli pariksi viikoksi ja jää näin ollen paitsi ihanan kirpeistä pihlajanmarjoistamme täällä syksyisessä Suomessa - voi raukkaa. ;)
Issikkayhdistyksen kokoukseen meitä lähti yhteisellä autolla neljä naista (kokonaistaloudellista ajattelua) Lohjan suunnalta. Syyskokous oli ihanan toimiva ja hyvähenkinen. Olikin ensimmäinen kerta, kun koskaan kerkisin mukaan ko. yhdistyksen kokouksiin. Saattaapa olla, että tulen niissä viihtymään huomattavasti enemmän jatkossa, koska olin paikalla siksi, että minua oli nykyinen puheenjohtaja pyytänyt manttelinperijäkseen. Se nähdään lopullisesti kevätkokouksen jälkeen, kuka valitaan, mutta olen asiaa vakavasti harkittuani päättänyt suostua ehdolle. Onhan tuota yhdistysten hallituksissa istumista tullut kokeiltua aika monissa yhdistyksissä. Muistaakseni ainakin Turun Käyttökoirayhdistyksessä, Cairnterrieriseurassa, Turun Yliopiston atk-opiskelijoiden aineyhdistys asteriskissa, Lohjan Purjehtijoissa ja Lägissä olen ollut mukana hallituksissa. Joissakin olen ollut pari vuotta ja joissakin paljon useampia. Tämä uusin tarjottu pesti tulee varmasti olemaan kokemuksena sekä arvokas, haastava ja mielenkiintoinen että raskas ja työllistävä. Odotan sitä kovasti.
Kokous jatkui vielä kasvattajapäivillä ja saimme kuunnella kaksi erittäin kiinnostavaa ja hyvin valmisteltua luentoa. Toinen tamman tiineydestä ja varsomisesta ja toinen nuoren hevosen kouluttamisesta. Oli mukava huomata, että oman varsan asiat ovat aika hyvällä tolalla koulutuksen suhteen. :)
Mutta nyt pitää taas käydä oman arjen askareisiin kiinni. Tämä sunnuntaipäivä on ainoa "vapaapäiväni" ja pitänee hiukan satsata kodin siivous- ja pyykinhuoltotehtäviin. Taitaa olla niin, että issikkalauma saa edelleen kasvattaa turkkiaan rauhassa. Aika lutusilta pörriäisiltä ne tänä aamuna näyttivät, kun koko porukka laukkasi aamun kuivaheinäannoksilleen. Ekat kuivaheinät on annettu tänä viikonloppuna - ihanan kauan kesti laidunkausi tänä vuonna. :)
Ainiin, eilispäivän mottona tuli siellä agilitytreenissä mieleen seuraava: "Kun oppii nauramaan itselleen, on helppoa hymähdellä toisten tekemisille."
Varmaan tämä lähes kahden viikon kirjoittamattomuuskin on lokakuun syytä. On vaikeaa saada energiaa riittämään, kun tuntuu, että on pimeää kuin peikon ** hmm, sanotaan nyt vaikka ** anuksessa. ;)
Lokakuusta huolimatta on ollut ihan mukaviakin hetkiä: eilen oli agilityhallilla ykkös/möllitasoisille koirille (lue: ohjaajille) erikoiskoulutusta. En ole pitkään aikaan saanut niin loistavaa treeniä kuin eilen aamulla sain. Jaakko-kouluttajamme oli laatinut kohtuullisen vaikean radan, jota lähdimme käymään läpi. Rata oli agilityluokissa ehkä semmoista vitostasoa (kolmonen on agilityn voittajaluokka ja isompia numeroita ei ole ;)) ja sillä oli 20 estettä. Itse pääsin noin 40 minuutin hiertämisen jälkeen Marilynin kanssa esteelle 12 asti, mikä oli nelisen estettä enemmän kuin kuvittelin.
Perusasiota on toki paljon, mielettömän paljon hierottavana tuo pienen iloisen cairntytön päähän ja sikäli ehkä osaisimme niitä jopa itsekin hiertää, mutta itse kymmenen vuotta harrastaneena sain taas paljon uusia oppeja ja mietittävää omaan ohjaukseeni ja siihen, miten yhteistyötä koiran kanssa teemme.
On naurettavaa, kuinka vartalo ei vain osaa tehdä eri tavalla asioita, kun on jotkut jutut aina toisella tavalla tehnyt. Sitten kun lopulta saa kroppansa ja harteensa kiertymään kouluttajan haluamalla tavalla ja pieni valkoinen nuoli kiitää parin esteen verran sulavasti ja kaunislinjaisesti ja muut ryhmäläiset huutelevat hurraata ja taputtavat (ajatelkaa, miten mieletön yhteishenki!), niin saa taas tuntea, miten älyttömän kivaa agility voi olla.
Siitäkin huolimatta, että minä itse ja koirani myös olemme möllitasoa tarvitsemme välillä erikoiskursseja ja palautetta myös muilta kuin omilta, tutuilta ohjaajilta. Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki. :)
Se hieman harmitti, että oman treenin jälkeen piti hypätä autoon ja ajella kiireellä kotiin vaihtamaan vaatteet, jotta ehtisin Ypäjälle islanninhevosyhdistyksen syyskokoukseen. Olisi ollut todella kehittävää nähdä, kuinka "mopokorttinen" Teija ajeli "ferrarillaan" Oskulla.
Puhumattakaan siitä, että tyttären ja naapurin Bondin suorituskin jäi näkemättä. Toivottavasti moni seurakaveri ymmärsi, että näkemällä oppii ehkä jopa enemmän kuin tekemällä ja kuunteluoppilaita oli enemmän kuin se yksi, joka ilmottautui mukaan.
Näitä kursseja pitää saada lisää, näin päätimme Teijan kanssa. Tosin Teija-parka starttasi tänään aurinkoiseen Brasiliaan yli pariksi viikoksi ja jää näin ollen paitsi ihanan kirpeistä pihlajanmarjoistamme täällä syksyisessä Suomessa - voi raukkaa. ;)
Issikkayhdistyksen kokoukseen meitä lähti yhteisellä autolla neljä naista (kokonaistaloudellista ajattelua) Lohjan suunnalta. Syyskokous oli ihanan toimiva ja hyvähenkinen. Olikin ensimmäinen kerta, kun koskaan kerkisin mukaan ko. yhdistyksen kokouksiin. Saattaapa olla, että tulen niissä viihtymään huomattavasti enemmän jatkossa, koska olin paikalla siksi, että minua oli nykyinen puheenjohtaja pyytänyt manttelinperijäkseen. Se nähdään lopullisesti kevätkokouksen jälkeen, kuka valitaan, mutta olen asiaa vakavasti harkittuani päättänyt suostua ehdolle. Onhan tuota yhdistysten hallituksissa istumista tullut kokeiltua aika monissa yhdistyksissä. Muistaakseni ainakin Turun Käyttökoirayhdistyksessä, Cairnterrieriseurassa, Turun Yliopiston atk-opiskelijoiden aineyhdistys asteriskissa, Lohjan Purjehtijoissa ja Lägissä olen ollut mukana hallituksissa. Joissakin olen ollut pari vuotta ja joissakin paljon useampia. Tämä uusin tarjottu pesti tulee varmasti olemaan kokemuksena sekä arvokas, haastava ja mielenkiintoinen että raskas ja työllistävä. Odotan sitä kovasti.
Kokous jatkui vielä kasvattajapäivillä ja saimme kuunnella kaksi erittäin kiinnostavaa ja hyvin valmisteltua luentoa. Toinen tamman tiineydestä ja varsomisesta ja toinen nuoren hevosen kouluttamisesta. Oli mukava huomata, että oman varsan asiat ovat aika hyvällä tolalla koulutuksen suhteen. :)
Mutta nyt pitää taas käydä oman arjen askareisiin kiinni. Tämä sunnuntaipäivä on ainoa "vapaapäiväni" ja pitänee hiukan satsata kodin siivous- ja pyykinhuoltotehtäviin. Taitaa olla niin, että issikkalauma saa edelleen kasvattaa turkkiaan rauhassa. Aika lutusilta pörriäisiltä ne tänä aamuna näyttivät, kun koko porukka laukkasi aamun kuivaheinäannoksilleen. Ekat kuivaheinät on annettu tänä viikonloppuna - ihanan kauan kesti laidunkausi tänä vuonna. :)
Ainiin, eilispäivän mottona tuli siellä agilitytreenissä mieleen seuraava: "Kun oppii nauramaan itselleen, on helppoa hymähdellä toisten tekemisille."
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
Oravanpyörässä
Viime viikko vilisti taas sellaista vauhtia ohi, että ei oikein edes ehtinyt tajuta.
Torstaina naapurin Katja kutsui porkkanasäkin noutoon ja samalla kahville. Hänellä käy "porkkanaukko" säännöllisesti tarjoamassa porkkanasäkkejä ja samalla Katja aina ostaa meille muillekin säkin. Erinomainen järjestely. :) Ilta oli kiva, istuskeltiin kolmistaan -Pikku-Emma kolmantena- ja päivitettiin parin viikon kuulumiset. Hiukan se keskusteleminen on sellaista rikkonaista kun tuollaisella yksivuotta ja 5 kk -ikäisellä on siinä aika paljon sanomista väliin... Se ei kyllä haittaa yhtään, kun Emma on niin ihana.
Perjantai meni töitä tehdessä- illalla laitoin jotain hyvää ruokaa ja sohvaperunoitiin.
Lauantaina aamulla yhdeksäksi jo agilityhallille HalliCupiin töihin ja kisaamaan. Mukana olivat naapurin Bondi tyttären ohjattavaksi ja oma Marilyn, jotka molemmat käyvät aika kuumina, kun väkeä on paikalla paljon. Marilynin kisasuoritus mölliluokassa meni aivan kohtuullisesti, kun ottaa huomioon, että tajusin ottaa koiran haltuuni jo 2 min ennen kisasuoritusta, joten se ei oikein tiennyt minne sinkoaisi ja kenen kanssa. Tuloksen kolmas sija ja 45 virhepistettä. Tyttären ohjaama mali Bondi kävi niin ylikierroksilla, että hitaampia heikotti. Tuloksena melkoisesti virhepisteitä ja jonkinalinen pieni ruhje tyttären etutassussa.
Kisaradan nollakoirana Marilyn teki sitten jo omaan tasoonsa (lue: minun tasooni) nähden mielestäni ihan mallikkaan radan. Ehkä me vielä kisaamaan päästään...
Lauantaina iltapäivällä sitten meinimme Katjan ja Katjan äidin ja Emman kanssa katsastamaan ystävämme käynnistelemää islanninhevostallihanketta tuossa melkein naapurissa. Siellä oli aidantekotalkoot käynnissä ja porukalla melkoinen draivi päällä. Melkein pystyi koskettamaan unelmia Sadun ympärillä, niin konkreettiksiksi ne ovat tulossa. :) GO, Satu, GO!
Lauantaina illalla kuulimme iloisen suru-uutisen: poikani kaksi kaveria olivat jääneet pakettiautolla junan alle. Ensi kauhistuksen jälkeen selvisi, että juna ei voittanut. Pojilla on luunmurtumia ja viiltohaavoja ja ruhjeita, mutta ei mitään kauhean vakavaa. Molempien, todella mukavien kaksikymppisten elämä jatkuu yhtä kokemusta viisaampana. Tuollaisesta viisastuu varmaan aika paljon, ihan koko ystäväpiirikin.
Sunnuntaina lisää agilityä, harkattiin hallissa Teijan ja tyttären kanssa parisen tuntia. Nittikin pääsi tekemään agilityä, tosi matalia hyppyjä, putkia, keppejä ja puomia ja pieni koira oli niin iloinen, että itsellekin tuli todella hyvä mieli. Ja Bondi oli paljon tyynempi ja teki upeaa rataa.
Sunnuntai-iltapäivällä heinäkuormia ja aidan tekoa. Puuhaa riittää. Hevoset saa lomailla, kun selkään ei ehdi.
Hiiret ei muuten näytä onnettomilta oravanpyörissään. Älä sinäkään. :)
Torstaina naapurin Katja kutsui porkkanasäkin noutoon ja samalla kahville. Hänellä käy "porkkanaukko" säännöllisesti tarjoamassa porkkanasäkkejä ja samalla Katja aina ostaa meille muillekin säkin. Erinomainen järjestely. :) Ilta oli kiva, istuskeltiin kolmistaan -Pikku-Emma kolmantena- ja päivitettiin parin viikon kuulumiset. Hiukan se keskusteleminen on sellaista rikkonaista kun tuollaisella yksivuotta ja 5 kk -ikäisellä on siinä aika paljon sanomista väliin... Se ei kyllä haittaa yhtään, kun Emma on niin ihana.
Perjantai meni töitä tehdessä- illalla laitoin jotain hyvää ruokaa ja sohvaperunoitiin.
Lauantaina aamulla yhdeksäksi jo agilityhallille HalliCupiin töihin ja kisaamaan. Mukana olivat naapurin Bondi tyttären ohjattavaksi ja oma Marilyn, jotka molemmat käyvät aika kuumina, kun väkeä on paikalla paljon. Marilynin kisasuoritus mölliluokassa meni aivan kohtuullisesti, kun ottaa huomioon, että tajusin ottaa koiran haltuuni jo 2 min ennen kisasuoritusta, joten se ei oikein tiennyt minne sinkoaisi ja kenen kanssa. Tuloksen kolmas sija ja 45 virhepistettä. Tyttären ohjaama mali Bondi kävi niin ylikierroksilla, että hitaampia heikotti. Tuloksena melkoisesti virhepisteitä ja jonkinalinen pieni ruhje tyttären etutassussa.
Kisaradan nollakoirana Marilyn teki sitten jo omaan tasoonsa (lue: minun tasooni) nähden mielestäni ihan mallikkaan radan. Ehkä me vielä kisaamaan päästään...
Lauantaina iltapäivällä sitten meinimme Katjan ja Katjan äidin ja Emman kanssa katsastamaan ystävämme käynnistelemää islanninhevostallihanketta tuossa melkein naapurissa. Siellä oli aidantekotalkoot käynnissä ja porukalla melkoinen draivi päällä. Melkein pystyi koskettamaan unelmia Sadun ympärillä, niin konkreettiksiksi ne ovat tulossa. :) GO, Satu, GO!
Lauantaina illalla kuulimme iloisen suru-uutisen: poikani kaksi kaveria olivat jääneet pakettiautolla junan alle. Ensi kauhistuksen jälkeen selvisi, että juna ei voittanut. Pojilla on luunmurtumia ja viiltohaavoja ja ruhjeita, mutta ei mitään kauhean vakavaa. Molempien, todella mukavien kaksikymppisten elämä jatkuu yhtä kokemusta viisaampana. Tuollaisesta viisastuu varmaan aika paljon, ihan koko ystäväpiirikin.
Sunnuntaina lisää agilityä, harkattiin hallissa Teijan ja tyttären kanssa parisen tuntia. Nittikin pääsi tekemään agilityä, tosi matalia hyppyjä, putkia, keppejä ja puomia ja pieni koira oli niin iloinen, että itsellekin tuli todella hyvä mieli. Ja Bondi oli paljon tyynempi ja teki upeaa rataa.
Sunnuntai-iltapäivällä heinäkuormia ja aidan tekoa. Puuhaa riittää. Hevoset saa lomailla, kun selkään ei ehdi.
Hiiret ei muuten näytä onnettomilta oravanpyörissään. Älä sinäkään. :)
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
"Yheksän"
Kaikkea epäolleellista sitä jääkin mieleen: "-Montaks söit?" "-Yheksän"
- Nuoremmille tiedoksi, että kyseessähän on siis popsi-nakkimainos ajalta miekka ja kirves, jolloin paketissa oli yhdeksän nakkia (nythän niitä taitaa olla kymmenen).
Tässä tapauksessa "yheksän" näyttää olevan tiistain ja keskiviikon välillä vakiintumaan pääsevä a) nukkumaannemoaika ja b) nukuttujen tuntien lukumäärä. Yleensä nukun nykyisin kahdeksan tuntia yössä, mutta maanantai-illan agility venyttää nukkumaanmenon puolille öille ja tiistai-iltana väsyttää niiiiin makeasti.
Syksyn ja talven tv-sohvaperunaa tämä hieman harmittaa, koska tiistaisin tuleva "Pako" on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Ja ko. sarjassa kyllä on jonkin verran kohtauksia, joista jää äklö olo pitkäksi aikaa - mutta niinhän elämässäkin joskus on, jotkut jutut ällöttävät ja tekevät kipeää. Jos noilla pahoilla kohtauksilla ei herkutella, niin ne ovat mielestäni realismia ja sitä voi katsoakin.
Mikä ihmeen tv-kriitikko minusta tänä aamuna sukeutuukaan? :)
Mutta jos sitten jatkan samoilla linjoilla ja ilmoitan, että ajattelin tänään klo 18:35 katsoa saippuasarjaa mangustien elämästä. Kuulostaa juuri siltä saippuasarjalta/tirkistelyohjelmalta, johon haluan jäädä koukkuun. BB:tä en ole katsonut jaksoakaan, en myöskään Kauniita ja rohkeita, Kotikatuun olen jäänyt koukkuun jo kauan sitten. Samoin Lost kuuluu ohjelmiin, joita katson aina, Salkkareita katson vain 5 min kerrallaan (lopusta) kerran viikossa.
Ja mitä tästä kaikesta voi päätellä. No, lauletaan vaikka yhdessä: "Olen keski-ikäinen, olen keski-ikäinen - takana on raju putki säännöillisten vuosien..." :) - Ja mainittakoon vielä, että hyvä niin. Ei vanha kaikkea jaksa.
Nyt työmaalle puurtamaan ahkerasti ja luottamusta herättävästi.
- Nuoremmille tiedoksi, että kyseessähän on siis popsi-nakkimainos ajalta miekka ja kirves, jolloin paketissa oli yhdeksän nakkia (nythän niitä taitaa olla kymmenen).
Tässä tapauksessa "yheksän" näyttää olevan tiistain ja keskiviikon välillä vakiintumaan pääsevä a) nukkumaannemoaika ja b) nukuttujen tuntien lukumäärä. Yleensä nukun nykyisin kahdeksan tuntia yössä, mutta maanantai-illan agility venyttää nukkumaanmenon puolille öille ja tiistai-iltana väsyttää niiiiin makeasti.
Syksyn ja talven tv-sohvaperunaa tämä hieman harmittaa, koska tiistaisin tuleva "Pako" on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Ja ko. sarjassa kyllä on jonkin verran kohtauksia, joista jää äklö olo pitkäksi aikaa - mutta niinhän elämässäkin joskus on, jotkut jutut ällöttävät ja tekevät kipeää. Jos noilla pahoilla kohtauksilla ei herkutella, niin ne ovat mielestäni realismia ja sitä voi katsoakin.
Mikä ihmeen tv-kriitikko minusta tänä aamuna sukeutuukaan? :)
Mutta jos sitten jatkan samoilla linjoilla ja ilmoitan, että ajattelin tänään klo 18:35 katsoa saippuasarjaa mangustien elämästä. Kuulostaa juuri siltä saippuasarjalta/tirkistelyohjelmalta, johon haluan jäädä koukkuun. BB:tä en ole katsonut jaksoakaan, en myöskään Kauniita ja rohkeita, Kotikatuun olen jäänyt koukkuun jo kauan sitten. Samoin Lost kuuluu ohjelmiin, joita katson aina, Salkkareita katson vain 5 min kerrallaan (lopusta) kerran viikossa.
Ja mitä tästä kaikesta voi päätellä. No, lauletaan vaikka yhdessä: "Olen keski-ikäinen, olen keski-ikäinen - takana on raju putki säännöillisten vuosien..." :) - Ja mainittakoon vielä, että hyvä niin. Ei vanha kaikkea jaksa.
Nyt työmaalle puurtamaan ahkerasti ja luottamusta herättävästi.
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Lisää iloja
Viikonloppu on taas ohi ja työviikko on edessä. Toivon, ettei tarvitsisi ajatella, että raskas työviikko on edessä, mutta sellainen siitä taitaa taas tulla.
Agilityn harrastajana oli tietenkin ilo havaita, että Suomi ei edellakaan ole mikään tumpelomaa lajissa. Kuudessa lajissa ratkottiin viime viikonloppuna lajin MM Baselissa, Sveitsissä (joukkue ja yksilökisat, mini, medi & maksi) ja kaksi mestaruutta tuli Suomeen. Nämä olivat medien joukkuemestaruus ja medien yksilökisan mestaruus. Jari Suomalaisen ja Frodon meno oli jo Suomen karsinnoissa (joissa olin kuuluttajana) henkeäsalpaavan varmaa ja nopeaa, joten en ihmettele yhtään parin menestystä. Kisoissa oli mukana edustajia 34 maasta, joten ei noita mestaruuksia ihan lahjaksi otettu. :)
Kahden vuoden kuluttua maailmanmestaruuskisat ovat Suomessa - silloin pääsee näkemään huippuagilityä ihan kunnolla.
Henkilökohtaisia viikonloppuiloja olivat MM-voittoa pienemmät asiat:
Agilityn harrastajana oli tietenkin ilo havaita, että Suomi ei edellakaan ole mikään tumpelomaa lajissa. Kuudessa lajissa ratkottiin viime viikonloppuna lajin MM Baselissa, Sveitsissä (joukkue ja yksilökisat, mini, medi & maksi) ja kaksi mestaruutta tuli Suomeen. Nämä olivat medien joukkuemestaruus ja medien yksilökisan mestaruus. Jari Suomalaisen ja Frodon meno oli jo Suomen karsinnoissa (joissa olin kuuluttajana) henkeäsalpaavan varmaa ja nopeaa, joten en ihmettele yhtään parin menestystä. Kisoissa oli mukana edustajia 34 maasta, joten ei noita mestaruuksia ihan lahjaksi otettu. :)
Kahden vuoden kuluttua maailmanmestaruuskisat ovat Suomessa - silloin pääsee näkemään huippuagilityä ihan kunnolla.
Henkilökohtaisia viikonloppuiloja olivat MM-voittoa pienemmät asiat:
- Wilman ja Katariinan vierailu lauantaina, valokuvat vierailusta
- muutaman ystävän puhelinsoitot
- onni siitä, että ainakin yhden ystävän haave aloittaa kokonaan uusi elämä näyttää lähtevän käyntiin
- tekstariraportit parin ystävän menestyksestä agilitykisoissa
- puuhastelu maatilan hommissa oman ukon kanssa
- hiekkakuorman saaminen mutaisen pihaton eteen
- neljäveen selässä istuminen kun opetimme sille ratsuttajan kanssa eteenpäin vieviä apuja (kohta pääsee ratsastamaan, jarrut vaan puuttuu enää)
- ratsastusretket Félagilla
- kahvihetki anoppilassa
- raakojen tomaattien ripustus ikkunaan (kypsyy ne siinä, kypsyyhän?)
Muutakin kivaa olisi lueteltavaksi, mutta nyt töihin, ei auta laiskotella.
lauantaina, lokakuuta 07, 2006
Iloja
Viikko sitten lauantaina käytiin tapaamassa ukon tyttären perhettä. Olen tainnut ennenkin sanoa, että noista vähän päälle yksivuotiaista saa paljon iloa irti. Sen ikäisen toiminta on niin kokonaisvaltaista ja ilmeet huimia , että nauramatta ei voi olla.
Katsokaa nyt vaikka, millainen voi tytön selitysilme omasta purkistaan olla.
Jotain jännää siellä purkissa oli sisällä ja itse sitä ei saanut auki.
Syksyn värit ilahduttavat aina minua. Erityisesti vaahteranlehdet ovat ihania, kun niitä on niin paljon.
Mutta toisaalta, onhan villiviinikin aika upea, kun se hehkuu punaisena.
Monia ihania asioita voi tehdä syksyllä - ulkonakin. Ihanaa, kun on keksitty sateenpitäviä, hengittäviä vaatteita ja kenkiä.
Mikäs siinä on köpötellessä, hevosen selässä tihkusateessa, nauttien omasta rauhasta ja kavioiden kopseesta, kun on mukavat ja lämpimät vaatteet päällä. Tai koirien kanssa lehteä hakiessa, kun ei ole pakko tulla sisään viluissaan ja märkänä kuin kissa, vaan voi vaan ottaa ulkovaatteet pois ja nauttia kynttilänvalosta sisällä.
Mutta nyt on jo lauantai-ilta, massu täynnä lämmintä hirvenlihapataa ja punaviinilasi odottelee sohvaperunointia. Hyviä öitä muillekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)