Kauniit ja rohkeat - kasvattini

Syksy tekee minusta aina hetkeksi hieman haikean ja saamattoman, tämä vuosi ei tee poikkeusta.  Olen edelleen lomautettuna ja sekin hieman masentaa.  Toivottavasti syksyn kuluessa asiaan tulee korjaus.  Olen moneen kertaan harkinnyt bloginpäivitystä, mutta en ole saanut aikaiseksi, vaikka kivaakin kerrottavaa olisi vaikka kuinka.

Olen koettanut nauttia kauniista syyspäivistä, ratsastellut ja käynyt jopa irtohypyttämässä Vissaa koska meillä on nyt lopultakin oma ratsastuskenttä. Etenkin Suvi on sitä varmaan kovasti odottanut, mutta luultavasti se lisää minunkin intoani ratsastaa pimeän tullen, kun muuten maanteillä on pelottavaa.

Sielä se häämöttää, pääsen jatkossa peltoja pitkin kentälle, kunhan saadaan silta aikaan.

Olen yksin kuljeskellessani miettinyt kaikenlaisia juttuja esim. sitä, että ketkä ovat oikeita ystäviäni ja miten ystävyys ilmenee ja voiko ystävyys vain kadota.  Onko sellainen ystävyyttä, jos toinen osapuoli ei oikein koskaan ota yhteyttä, mutta sitten tavatessa kuitenkin on mukavaa olla yhdessä.  Voihan selitys olla sekin, että kaikilla muilla vain on niin kova kiire, etteivät he enää ehdi pitää kontaktia, vaikka haluaisivatkin.  Olen kuitenkin ajatellut, että tosiystävät varmaan jossain vaiheessa huomaavat, ettei olla tavattukaan pitkään aikaan ja ehkä jopa ottavat kontaktia.  Kovasti tuntuu siltä, että olen pieneltä osin muuttumassa erakoksi, joka on tekemisissä lähinnä vain tuon oman ukkokullan kanssa.  Onneksi hän sentään on aika mukava ajoittain. 

Ja toki tässä syksyssä on valoa tuonut elämään juuri päättynyt Pusulan kesäteatterin syysesitysviikko, jolloin tas saimme toteuttaa itseämme ja hullutela kulissien takana ja lämppäreissä mielin määrin.  "Tämmöistä ei töissä voi tehdä, ei!"

Esitys on juuri alkanut, näkymä takahuoneesta

Kaikille avoin viimeinen esitys oli eilen, vielä heitämme yhden kelkan, eikun keikan, Jokelan toipilaskotiin lokakuussa ja sitten aloitamme varmaan keväällä innolla uuden esityksen suunnittelun ja teon.

----

Rohkeat:

Elo-syyskuussa on kyllä ollut kaikenlaista muutakin mukavaa menoa: ensin oli kasvattieni Kleppan ja Kleiman luonnetesti.  Siitä minulla on video, joka on nyt odottanut editointia kuukauden päivät. Kyllä minä tässä joku päivä sen editoin...

Molemmat typykät olivat äitiään urheampia.  Kleppa jopa puolusti minua hyökkääjää vastaan piiruakaan perääntymättä, mitä en ikinä olisi uskonut.  Ihan sydän suli, kun sitä ihailin, minun pieni urhea koirani.

Kleima sai tuloksen 153, ainoa vähennys oli -1 Puolustushalu, haluton, josta vähennettiin 1 piste.
Kleppa sai tuloksen 112, vähennykset tulivat kahdesta kohtaa: Toimintakykyky, pieni -1 ja Taisteluhalu, pieni -1, joista vähennettiin yhteensä 25 pistettä

Tässä molempien pisteet:

	Kleppa	Kleima
Toimintakyky	-1 Pieni	+1a Kohtuullinen
Terävyys	+1b Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä	+1b Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu	+3 Kohtuullinen, hillitty	-1 Haluton
Taisteluhalu	-1 Pieni	+2b Kohtuullisen pieni
Hermorakenne	+1b Hermostunein pyrkimyksin	+1b Hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti	+3 Vilkas	+2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus	+1 Hieman pehmeä	+1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys	+3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin	+3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus	++ Laukauskokematon	++ Laukauskokematon
TULOS	137 - 25 = 112	154 - 1 = 153

Oli taas kyllä mahtavan mukava päivä yhdessä Leilan ja lapsenlapsensa Adan - 7 vuotta -  kanssa. Etenkin Adan reippautta jaksan aina ihailla.  Siinä on malliesimerkki lapsesta, joka on otettu joka paikkaan mukaan ja joka osaa olla ihmisiksi.  Ikinä ei mitään turhaa kiukuttelua esiinny, reippaana ollaan mukana oli rankkasade tai helle.

Kauniit:

Meillä oli toinekin yhteinen reissu, syyskuun alussa käytiin yhdessä Vantaalla näyttelyssä.  Avoimessa luokassa oli 3 narttua: Kleima, Disa ja Kleppa.   Disa sai EH:n - arvostelussa tosin hilpeyttä herätti määre "keskikokoinen", kun Disa taitaa olla yksi Suomen suurimpia narttuja.  Kookkaat korvat arvostelusta taas löytyivät ja tuomari olikin sitä mieltä, että ne tiputtivat koiran EH-tulokseen.

Kleima ja Kleppa saivat molemmat SA:t Kleppa oli AVO-narttujen kaunein ja Kleima kakkonen.  Parhaan nartun valinnassa junioriluokan narttu kiilasi väliimme, mutta kovasti tuomari kehui koiriamme. Kauniita ja rodunomaisia, äitiään parempia.  Kleppa sai ensimmäien serttinsä ja oli lisäksi ROP.  Ryhmäkehään emme jääneet, sillä vettä tuli kuin aisaa.  Nyt Kleppalla ja Kleimalla on molemmilla 1 sert.  Ensi vuonna lähdetään metsästämään seuraavia. 

Erityisesti pitää taas mainita Ada, joka luokan alussa juoksutti Kleppan, koska en tietenkään voinut kahta koiraa yhtäaikaa esittää.  Lisäksi vaikka tosiaan kastuimme likomäriksi emmekä edes pysähtyneet ostamaan metrilakua näyttelypaikalla, niin Ada mennä puksutti mammojen mukana ja varmisteli sitten vaan autossa, että pääsisikö subiin syömään, kun se on niin hyvää. No pääsihän hän Subiin ja hyvää oli.


Rohkeat, osa kaksi:
Seuraavana päivänä ratsastin Isíngillä Hestbakkiin Marcin Machin 'luottamuskurssille', jossa hevonen laitetaan menemään erilaisten esteiden läpi ja yli.  On keinulautaa, liehuvaa nauhaa, kuormalavoja ja maahan aseteltua muovia esteinä.  Isíng meni kanssani käytännössä kaikki esteet iman pienintäkään epäröintiä.  Yhden esteen kohdalla se esitti komean pystyynnousun, mutta sekin saatiin kunnialla läpi.  Ensin maasta käsin ja sitten ratsain.  Ratsain tuntui olevan helpompaa.  Marcin kommentoi meitä, että olemme 'old friends' ja sitähän me kyllä jo olemme.

Tässä yllä pieni video edelliseltä kurssilta, jotta ymmärrätte, millaisesta kurssista oli kyse.

Kurssin aikana satoi paikoitellen taas rankasti, kyllä oli öljykangastakki paikallaan.  Kun ratsastin iltapäivällä kotiin, oli hymyni herkässä.  Hienoa, että oma kasvatti on niin luotettava ja kuitenkin herkkä.

Ensi viikonloppuna lähdemme taas Leila, Ada ja minä reissuun, islanninkoirien leirille Virroille.  Luulen, että jätän syyshaikeuden kotiin odottelemaan ja pakkaan reppuun jotain muuta. Sitä odotellessa.