Kun sain itseni eilen töihin laahatuksi oli se sittenkin mukavaa vaihtelua. Johan sitä tuli kotona lötköteltyäkin ihan tylsyyteen asti. Lisäbonuksena sai aamun ja iltapäivän ruuhkattomat tiet. Superbonuksena lihapullat ja muusi työmaaruokalassa.
Illalla oli Lägin mestaruuskisat. Voisin jopa ylpeänä kertoa, että Marilyn voitti möllimestaruuden. Iloa hälventää huomattavasti epäonnistunut suoritus. Ei Marilynin, vaan minun. Keuhkoni huusivat - sopivasti välipäivien teemaan - hoosiannaa, kun yritin liikkua ja ohjaukseni oli epämääräistä sohimista. Keuhkojen vinkuminen ei silti selitä mitään. Alku meni aika ok - miksei ylipäätään menisi, kun edessä on vain suoraa. Ensimmäisen vaikean paikan tullen ohjasin otuksen väärään päähän putkea ja ilmeisesti tästä hämmentyneenä hukkasin ratakuvion päässäni ja ohjasin koiran väärälle esteelle. Eipä siitä sen enempiä ole kommentoitavaa. Kummastuttaa, että olen silti edelleen menossa virallisiin kisoihin asap.
Pikkupeikko ja Karma starttasivat maksimölleissä ja - voi turhuus - Karma täräytti ensimmäisen esteen alitse. Ilmeisesti se tuntee itsensä aika epävarmaksi levottomissa kisatilanteissa ja kun peikkolapsi meni aavistuksen liian kauas kutsumaan, sille tuli kauhea kiire luokse. Nopein reitti kevyelle ja pienehkölle koiralle on riman alitse ja siitä sitä on sitten mentävä. Kun aloittivat alusta uudelleen, rata meni hyvin.
Kiitos muuten Saijalle mukavista radoista. Niissä oli ideaa, eivätkä olleet liian helppoja tai vaikeita.
Jäimme kisojen jälkeen vielä hetkeksi treenaamaan kisaavien rataa ja peikkolapsi meni ensin Marilynillä, se toimi hyvin ja menee kovaa sinne minne ohjataan, kun ohjaaja osaa. Voi, kunpa minäkin pystyisin samaan kuin peikkolapsonen.
Karma puolestaan menee helposti ekan riman alitse ja tekee saman myös tiukoissa käännöksissä. Harmi sinänsä, mutta homma on varmasti treenattavissa kuntoon. Nyt uskaltaa myös Lägin hallissa hyppyyttää korkeammilla esteillä, kun pohja joustaa ja on kunnossa.
---
Mutta, hupsista, aika on taas lipsahtanut kuin huomaamatta jonnekin ja pitää kiirehtiä kohti työmaata.
tiistaina, joulukuuta 30, 2008
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Plääh..
Töihin pitäisi jaksaa lähteä. Pitkät, kiireettömät Joulun vapaat ovat takana eikä oikein nappaisi. Yleensä en ole haluton töihinlähtijä, kunhan saan itseni hereille. Joulunajan olen tehokkaasti lähinnä laittanut ruokaa, syönyt ja nukkunut. Yhtään en ole ratsastanut enkä juurikaan ole puuhaillut koirien kanssa.
Hiukan tunnen syyllisyttä passivisuudestani, mutta toisaalta uskon siihen, että väsymykseen on olemassa jokin muukin syy kuin tylsistyminen. Ehkä elimistö ja aivot kaipaavat lepoa ja uni on siihen hyvä tapa.
Tänä aamuna tuntuu, että kurkussa on kaktus ja yskänpuuskat saavat pelkäämään, että olen jostain onnistunut saamaan Lohjalla pyörivän keuhkoinfektion. Se on tauti, jota en todellakaan halua. Peukut pystyyn, että tämä on vain normaaliflunssaa.
Hiukan tunnen syyllisyttä passivisuudestani, mutta toisaalta uskon siihen, että väsymykseen on olemassa jokin muukin syy kuin tylsistyminen. Ehkä elimistö ja aivot kaipaavat lepoa ja uni on siihen hyvä tapa.
Tänä aamuna tuntuu, että kurkussa on kaktus ja yskänpuuskat saavat pelkäämään, että olen jostain onnistunut saamaan Lohjalla pyörivän keuhkoinfektion. Se on tauti, jota en todellakaan halua. Peukut pystyyn, että tämä on vain normaaliflunssaa.
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Vuoden pimein
Lopultakin : vuoden pimein päivä oli eilen. Nyt alkaa taas valo voittaa. Täällä maalla asuessa luonnonvalo ja sen määrä on aika konkreettinen osa arkea. Katuvalojen paisteessa ei aina tajuakaan sitä, kuinka pimeä taivas on. Ilman lamppua ei ole helppoa kulkea ulkona, kun kuu ei kumota ja taivas on täysin pilvessä.
Valo vaikuttaa myös mielialaan. Vaikka en tehnyt mitään raskasta, olin viime viikolla erityisen väsynyt koko ajan. Voihan se tosin johtua siitäkin, että jotkut työt eivät vain huvita ja niitä on helppoa vältellä vain väsymystään.
Tämän viikon olen lomalla. Tänään aamupäivällä on tarkoitus tehdä joulusiivoa ja iltapäivällä lähteä pikkupeikon kanssa pääkaupunkiseudulle jouluostoksille. Illalla olen taatusti väsynyt, vaikka olisi kuinka valoisaa. Aloittaminen tässä tosin tuntuu hieman viivästyvän netissä surfatessa... Mikäli joulusiivo jää hieman vähemmälle, täytyy ottaa käyttöön Plan B: "Vähennä valoja ja sytyttele kynttilöitä".
Viikko on muutenkin erikoinen, koska molemmat lapset asuvat kotona. Poika muutti vierashuoneen sohvalle jo perjantai-iltana. Hän toi taas tullessaan XBoxin ja ison telkkarin ja eipä tuo paljon paikaltaan hievahda, vaan istuu tai löhöää välillä pelaten, välillä leffaa katsoen, toisinaan torkahtaen. Melkoisen passiivi yksilö. Jonkin verran sitä saa halkohommiin, mutta lähinnä rautakangella vääntäen. Totisesti toivon, että poika pääsee pian taas töihin, että elämässä olisi muutakin sisältöä kuin koneen ääressä istuminen.
Passiivisuudesta puheen ollen: Joulu ei saa minua mitenkään innostumaan. Jotkut ihmiset vääntävät kortteja ja koristeita monta viikkoa ennen Joulua. Monet ostavat lahjatkin jo kesällä, mutta minä en tänäkään vuonna saanut yhtään korttia postiin ja lahjoja olen ostanut pari kappaletta. Silloin, kun lapset olivat pieniä tai heitä ei vielä ollut, sain sentään kortteja ja koristeita aikaiseksi taloon jo ennen jouluaattoa.
---
Nyt hommiin. Pitäkääpä peukkuja, etten tule viskanneeksi ukkoa ulos imurointiraivon seurauksena. Tulisi lapsille ankea joulu, kun isi on mustelmilla ja surkea.
Valo vaikuttaa myös mielialaan. Vaikka en tehnyt mitään raskasta, olin viime viikolla erityisen väsynyt koko ajan. Voihan se tosin johtua siitäkin, että jotkut työt eivät vain huvita ja niitä on helppoa vältellä vain väsymystään.
Tämän viikon olen lomalla. Tänään aamupäivällä on tarkoitus tehdä joulusiivoa ja iltapäivällä lähteä pikkupeikon kanssa pääkaupunkiseudulle jouluostoksille. Illalla olen taatusti väsynyt, vaikka olisi kuinka valoisaa. Aloittaminen tässä tosin tuntuu hieman viivästyvän netissä surfatessa... Mikäli joulusiivo jää hieman vähemmälle, täytyy ottaa käyttöön Plan B: "Vähennä valoja ja sytyttele kynttilöitä".
Viikko on muutenkin erikoinen, koska molemmat lapset asuvat kotona. Poika muutti vierashuoneen sohvalle jo perjantai-iltana. Hän toi taas tullessaan XBoxin ja ison telkkarin ja eipä tuo paljon paikaltaan hievahda, vaan istuu tai löhöää välillä pelaten, välillä leffaa katsoen, toisinaan torkahtaen. Melkoisen passiivi yksilö. Jonkin verran sitä saa halkohommiin, mutta lähinnä rautakangella vääntäen. Totisesti toivon, että poika pääsee pian taas töihin, että elämässä olisi muutakin sisältöä kuin koneen ääressä istuminen.
Passiivisuudesta puheen ollen: Joulu ei saa minua mitenkään innostumaan. Jotkut ihmiset vääntävät kortteja ja koristeita monta viikkoa ennen Joulua. Monet ostavat lahjatkin jo kesällä, mutta minä en tänäkään vuonna saanut yhtään korttia postiin ja lahjoja olen ostanut pari kappaletta. Silloin, kun lapset olivat pieniä tai heitä ei vielä ollut, sain sentään kortteja ja koristeita aikaiseksi taloon jo ennen jouluaattoa.
---
Nyt hommiin. Pitäkääpä peukkuja, etten tule viskanneeksi ukkoa ulos imurointiraivon seurauksena. Tulisi lapsille ankea joulu, kun isi on mustelmilla ja surkea.
lauantaina, joulukuuta 13, 2008
Reikäpäistä menoa
Tässähän on vierähtänyt jo kokonainen viikko ja viikonloppu. Viikonloppu olisi minun puolestani voinut vaikka jatkua vielä hiukan, väsyttää edelleen. Viime viikolla vietin pari päivää Turussa, yhtenä iltana piipahdin nopsasti Muurlassa nuuskimassa takkulandian uutta pikkupentua - ihana pötkylähän tuo oli. Pentukuume on itselläkin nousussa.
Samalla reissulla vein pikkupeikolle uuden kännykän. Hän ilmeisesti opiskeleekin kemiaa eikä valokuvausta, sillä demonstraatiot kännykän liottamisesta erilaisissa nesteissä eivät olleetkaan tuottaneet haluttua lopputulosta. Vaiheessa 1 kuuluvuuden parantamista ja rikkoutunutta näyttöä oli yritetty korjata oluttuopissa liottamalla - tuloksena *yllätys-yllätys* mykkä kännykkä. Vaiheessa 2 kännykkä upotettiin 10 sekunniksi Sinoliin. Siitä oli lopputuloksena mattapintainen, läpinäkymätön näyttö ja täydellinen mykistys. Kokeen lopputulos: ei suositella täysjärkisille.
Uuden kännykän hienoin ominaisuus on ohjelma, jolla voi heittää kolikkoa. Ostamani halpismalli on ilmeisesti tarkoitettu niin köyhille ihmisille, ettei heillä ole edes kolikkoa. Sopii taiteilijalle kuin nyrkki silmään.
Lauantaina oli taas Jaakon vetämät agilitytreenit. Vietin ensin hallilla parituntisen katselemassa pikkupeikon treeniryhmää. Peikko ja Karma osoittivat, ettei harjoittelu ole mennyt hukkaan. Karma sai Jaakolta ihailua sairaan hienoista käännöksistä, jollaisia Jaakon omat koirat eivät kuulemma pysty tekemään. Peikkupeikon ohjaus on niin eleetöntä ja tyylikästä, että agility näyttää lastenleikiltä. Vauhti on myöskin kova, mutta se ei näytä siltä. Toivoisinpa, että pari saisi pian kepit kuntoon ja pääsisimme ihailemaan heitä kisakentillä. Jaakko kyllä toivoi parin yhteistyöhön jatkossa enemmän reikäpäistä menoa ja irroittelua. (Sitä luulisi agilityynkin löytyvän...)
Omissa treeneissäni näimme luokatonta menoa ja vauhtia. Vauhdista vastasi Marilyn ja minä siitä luokattomuudesta. Jostain syystä tuntui jo rataan tustustuessa, että itsellä on kaksi vasenta jalkaa ja kaksi oikeaa kättä. Tämä tulikin muutaman kerran todistetuksi: kun Jaakko pyysi ottamaan koiran oikealla kädellä, kääntymään ja heittämään vasemmalla yli riman, niin otin vasemmalla, käännyin ja heitin oikealla. Lopputuloksena oli katastrofi: tämän älyttömyyden tuloksena olin tietenkin menossa väärään suuntaan!
Takaaleikkaus yhdessä kohtaa oli melko pahasti myöhässä: se tuli jonkinlaiseen kuntoon, kun Jaakko oli uhkaamassa minua hyppyriman iskulla, jos etenen liian pitkälle. Luulen, että mikäli Jaakko olisi poistunut siitä kohtaa, niin olisin taas tehnyt saman virheen.
Poispäinkäännöstä en taaskaan onnistunut tekemään oikein. Ilmeisesti olen harjoitellutkin sen tekemisen väärin: vedän koiran liikaa ohitseni ennen käännöstä, jolloin käännös menee aina pitkäksi ja pieni notkea koira kääntyykin väärinpäin.
Hyvää treenissä oli taas kerran se, että alan nähdä, että voin luottaa Marilyniin. Se tekee sitä, mitä siltä pyydänkin. Lisäksi se on aikuistunut ja kestää paljon enemmän toistoja. Kieli vain pitenee ja into lisääntyy, kun harjoittelemme. Se on myös siitä huvittava, että se ei hauku radalla muuta kuin silloin, jos käsky tulee liian myöhään. Tyyliin: "Prkle, minne?" Se haukkuu myös, jos jään miettimään aloituksessa hetkeksikin. "Äkkiä, mennään, äkkiä!"
Miinuspuolena olen siis minä itse: olen niin kaavoihini kangistunut ja teen samat virheet uudelleen ja uudelleen, vaikka yrittäisin kuinka saada aivoni toimimaan toisin, niin vartaloraukkani ei osaa toimia. Harmillista on se, että aivoni oikeasti yrittävät... kaipa siellä on se reikä jossain, missä kaikki poispäinkäännökset, pakkovalssit, jaakotukset ja sylikäännökset ovat kauniissa pinossa ilman kunnon indeksointia.
Silti on aina mukavaa olla Jaakon treeneissä, toivottavasti saamme niitä vielä lisää (vinkvink: Lägin koulutustoimikunta).
---
Indeksoinnista päästäänkin siihen, että töihin tästä olisi kuitenkin jouduttava. Vielä tämä viikko, niin edessä on viikon mittainen joululoma. Tuntuukin, että olen loman tarpeessa.
---
Maailmassa ei ole rajoja, ellei sinussa ole.
-Jouko Lehtonen
Samalla reissulla vein pikkupeikolle uuden kännykän. Hän ilmeisesti opiskeleekin kemiaa eikä valokuvausta, sillä demonstraatiot kännykän liottamisesta erilaisissa nesteissä eivät olleetkaan tuottaneet haluttua lopputulosta. Vaiheessa 1 kuuluvuuden parantamista ja rikkoutunutta näyttöä oli yritetty korjata oluttuopissa liottamalla - tuloksena *yllätys-yllätys* mykkä kännykkä. Vaiheessa 2 kännykkä upotettiin 10 sekunniksi Sinoliin. Siitä oli lopputuloksena mattapintainen, läpinäkymätön näyttö ja täydellinen mykistys. Kokeen lopputulos: ei suositella täysjärkisille.
Uuden kännykän hienoin ominaisuus on ohjelma, jolla voi heittää kolikkoa. Ostamani halpismalli on ilmeisesti tarkoitettu niin köyhille ihmisille, ettei heillä ole edes kolikkoa. Sopii taiteilijalle kuin nyrkki silmään.
Lauantaina oli taas Jaakon vetämät agilitytreenit. Vietin ensin hallilla parituntisen katselemassa pikkupeikon treeniryhmää. Peikko ja Karma osoittivat, ettei harjoittelu ole mennyt hukkaan. Karma sai Jaakolta ihailua sairaan hienoista käännöksistä, jollaisia Jaakon omat koirat eivät kuulemma pysty tekemään. Peikkupeikon ohjaus on niin eleetöntä ja tyylikästä, että agility näyttää lastenleikiltä. Vauhti on myöskin kova, mutta se ei näytä siltä. Toivoisinpa, että pari saisi pian kepit kuntoon ja pääsisimme ihailemaan heitä kisakentillä. Jaakko kyllä toivoi parin yhteistyöhön jatkossa enemmän reikäpäistä menoa ja irroittelua. (Sitä luulisi agilityynkin löytyvän...)
Omissa treeneissäni näimme luokatonta menoa ja vauhtia. Vauhdista vastasi Marilyn ja minä siitä luokattomuudesta. Jostain syystä tuntui jo rataan tustustuessa, että itsellä on kaksi vasenta jalkaa ja kaksi oikeaa kättä. Tämä tulikin muutaman kerran todistetuksi: kun Jaakko pyysi ottamaan koiran oikealla kädellä, kääntymään ja heittämään vasemmalla yli riman, niin otin vasemmalla, käännyin ja heitin oikealla. Lopputuloksena oli katastrofi: tämän älyttömyyden tuloksena olin tietenkin menossa väärään suuntaan!
Takaaleikkaus yhdessä kohtaa oli melko pahasti myöhässä: se tuli jonkinlaiseen kuntoon, kun Jaakko oli uhkaamassa minua hyppyriman iskulla, jos etenen liian pitkälle. Luulen, että mikäli Jaakko olisi poistunut siitä kohtaa, niin olisin taas tehnyt saman virheen.
Poispäinkäännöstä en taaskaan onnistunut tekemään oikein. Ilmeisesti olen harjoitellutkin sen tekemisen väärin: vedän koiran liikaa ohitseni ennen käännöstä, jolloin käännös menee aina pitkäksi ja pieni notkea koira kääntyykin väärinpäin.
Hyvää treenissä oli taas kerran se, että alan nähdä, että voin luottaa Marilyniin. Se tekee sitä, mitä siltä pyydänkin. Lisäksi se on aikuistunut ja kestää paljon enemmän toistoja. Kieli vain pitenee ja into lisääntyy, kun harjoittelemme. Se on myös siitä huvittava, että se ei hauku radalla muuta kuin silloin, jos käsky tulee liian myöhään. Tyyliin: "Prkle, minne?" Se haukkuu myös, jos jään miettimään aloituksessa hetkeksikin. "Äkkiä, mennään, äkkiä!"
Miinuspuolena olen siis minä itse: olen niin kaavoihini kangistunut ja teen samat virheet uudelleen ja uudelleen, vaikka yrittäisin kuinka saada aivoni toimimaan toisin, niin vartaloraukkani ei osaa toimia. Harmillista on se, että aivoni oikeasti yrittävät... kaipa siellä on se reikä jossain, missä kaikki poispäinkäännökset, pakkovalssit, jaakotukset ja sylikäännökset ovat kauniissa pinossa ilman kunnon indeksointia.
Silti on aina mukavaa olla Jaakon treeneissä, toivottavasti saamme niitä vielä lisää (vinkvink: Lägin koulutustoimikunta).
---
Indeksoinnista päästäänkin siihen, että töihin tästä olisi kuitenkin jouduttava. Vielä tämä viikko, niin edessä on viikon mittainen joululoma. Tuntuukin, että olen loman tarpeessa.
---
Maailmassa ei ole rajoja, ellei sinussa ole.
-Jouko Lehtonen
sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008
Itsenäisyyspäivän iloja
Itsenäisyyspäivä on juhlittu. Meillä oli aika tasaista menoa tuon juhlinnan kanssa. Pikkupeikko ei tullut viikonlopuksi kotiin, joten sekin hiljensi elämää talossa. Anopin telkkarista alkoi kuva pätkiä pahasti - ilmeisesti antennissa on vikaavikaa. Mummo oli koko viikon odottanut Linnan juhlien näkemistä ja niinpä haimme hänet meille katsomaan telkkaria.
Ihan rauhaisasti tuo sujui näköjään kättelykin. Kukaan ei pyörtynyt eikä kaatunut, itse meinasin tosin nuupahtaa sohvalla uneen kesken kaiken, sen verran huono juoni tuossa ohjelmassa on. Vähän kun lukisi puhelinluetteloa.
Tosin se on kai hiukan lukijastakin kiinni, onko puhelinluettelo kiinnostava vai ei. Eräs ystäväni kertoi viimeisillään raskaana aukaisseensa puhelinluettelon ja alkaneensa selata sitä mukavia nimiä lapselle etsien. Jotkut nimet olivat niin ihania hormonimyrskyssä seilaavalle, että ystäväni alkoi kyynelehtiä: *Oi, jos meidän lapsen nimi olisikin Saana, Lapissa oli niiin ihanaa! Ehkä Pinja olisi kiva, rakastan männyn hajua! Tai rehti Antero, jos se on poika!* Ehkä voitte kuvitella, miten hämmästynyt oli aviomies, kun hän tuli kotiin ja löysi vaimon itkemästä ja lukemasta puhelinluetteloa!
---
Itsenäisyyspäivän kunniaksi ja mukavan sään piristämänä lähdin päivällä ratsastamaan. Tarkoitus oli ottaa ensin Félagi ja sitten Ísing, mutta Félagi oli taas kadottanut toisen etukengän. Torstaina kävi kengittäjä ja silloin tarkistettiin, että herralla on vielä kengät tallella. Lisäksi ne on olleet jaloissa vasta kaksi viikkoa, mutta Félagi polkee aika usein kenkiä pois ja lisäksi tuo pahuksen mutalillu irroittaa tilsakumilliset kengät helposti. Vissa oli niin kurainen, ettei huvittanut edes ajatella sen puhtaaksi kaapimista.
No, otin alleni Ísingin, jolla ei ole tainnut kukaan ratsastaa miesmuistiin. Kävimme peräkylällä, tahtina oli käynti-laukka-käynti-laukka-käynti ja otus puhisti aika mukavaan malliin vauhdikkaana, kuten aina. Yritän käynnissä koota sitä töltin suuntaan, jotta sekin alkaisi sieltä lopulta löytyä. Paikka paikoin tuntuikin siltä, että energinen poni meni ihan väkisinkin töltille, koska se olisi halunnut liikkua kovempaa. Painoin takapuoleni tiukasti alas ja homma maistui mukavalle.
Olimme jo kääntyneet takaisinpäin ja ajattelin mielessäni, että on mukavaa, kun otus reippaudestaan huolimatta on kuuliainen eikä rymistele mielin määrin oman tahtonsa mukaisesti. Se varmasti kuuli, koska sitten mammaa vietiin: typy tempaisi itsensä täyteen laukkavauhtiin, jonka hiljentäminen ei tullut kysymykseenkään. No, tiellä ei ollut muita liikkujia, joten aikansa laukattuaan se tietenkin rauhottui ja pysähtyi. Se innostui omasta menemisestään niin kovasti, että kuului sellaista pienen lohikäärmeen puhinaa ja sieraimet olivat teevadin kokoiset.
Käännyin tieltä metsään, jossa menee erittäin jyrkkä rinne ylös. Ajattelin, että se voisi väsyttää itseään vielä hiukan lisää, kun kerran energiaa on päässyt kertymään. Pölöä alkoi pelottaa metsässä. Ehkä se ei ole ollut siellä suunnalla pitkään aikaan, koska se pälyili ympärilleen ja puhisi isomman lohikäärmeen puhinaa kuin aiemmin. Kun pääsimme mäen ylös, päätin nousta alas selästä ja kävellä loppumatkan, koska olo oli kuin viritetyn pommin päällä istuisi.
Mukavaa tuossa hevosessa on se, että se ei pidä tapanaan pukitella, vaan liikkuu ihan vain maata pitkin. Kuvailisin Ísingiä rehelliseksi hevoseksi, joka yrittää aina tehdä parhaansa ratsastajan kanssa. Eipä sitä voi siitä syyttää, jos se nuoruuttaan hiukan intoutuu, kun pääsee kylille. Mutta kyllä otus kaipaisi säännöllisempää käyttöä ja hiukan lisää koulutusta. Onneksi sellaista onkin alkuvuonna luvassa.
Jaa-a, taidan mennä värkkäämään meille jotain aamupalaa. Sitten voisi ehkä ottaa sunnuntai-aamupäivän torkut, jotta jaksaa tämän päivän touhut.
Ihan rauhaisasti tuo sujui näköjään kättelykin. Kukaan ei pyörtynyt eikä kaatunut, itse meinasin tosin nuupahtaa sohvalla uneen kesken kaiken, sen verran huono juoni tuossa ohjelmassa on. Vähän kun lukisi puhelinluetteloa.
Tosin se on kai hiukan lukijastakin kiinni, onko puhelinluettelo kiinnostava vai ei. Eräs ystäväni kertoi viimeisillään raskaana aukaisseensa puhelinluettelon ja alkaneensa selata sitä mukavia nimiä lapselle etsien. Jotkut nimet olivat niin ihania hormonimyrskyssä seilaavalle, että ystäväni alkoi kyynelehtiä: *Oi, jos meidän lapsen nimi olisikin Saana, Lapissa oli niiin ihanaa! Ehkä Pinja olisi kiva, rakastan männyn hajua! Tai rehti Antero, jos se on poika!* Ehkä voitte kuvitella, miten hämmästynyt oli aviomies, kun hän tuli kotiin ja löysi vaimon itkemästä ja lukemasta puhelinluetteloa!
---
Itsenäisyyspäivän kunniaksi ja mukavan sään piristämänä lähdin päivällä ratsastamaan. Tarkoitus oli ottaa ensin Félagi ja sitten Ísing, mutta Félagi oli taas kadottanut toisen etukengän. Torstaina kävi kengittäjä ja silloin tarkistettiin, että herralla on vielä kengät tallella. Lisäksi ne on olleet jaloissa vasta kaksi viikkoa, mutta Félagi polkee aika usein kenkiä pois ja lisäksi tuo pahuksen mutalillu irroittaa tilsakumilliset kengät helposti. Vissa oli niin kurainen, ettei huvittanut edes ajatella sen puhtaaksi kaapimista.
No, otin alleni Ísingin, jolla ei ole tainnut kukaan ratsastaa miesmuistiin. Kävimme peräkylällä, tahtina oli käynti-laukka-käynti-laukka-käynti ja otus puhisti aika mukavaan malliin vauhdikkaana, kuten aina. Yritän käynnissä koota sitä töltin suuntaan, jotta sekin alkaisi sieltä lopulta löytyä. Paikka paikoin tuntuikin siltä, että energinen poni meni ihan väkisinkin töltille, koska se olisi halunnut liikkua kovempaa. Painoin takapuoleni tiukasti alas ja homma maistui mukavalle.
Olimme jo kääntyneet takaisinpäin ja ajattelin mielessäni, että on mukavaa, kun otus reippaudestaan huolimatta on kuuliainen eikä rymistele mielin määrin oman tahtonsa mukaisesti. Se varmasti kuuli, koska sitten mammaa vietiin: typy tempaisi itsensä täyteen laukkavauhtiin, jonka hiljentäminen ei tullut kysymykseenkään. No, tiellä ei ollut muita liikkujia, joten aikansa laukattuaan se tietenkin rauhottui ja pysähtyi. Se innostui omasta menemisestään niin kovasti, että kuului sellaista pienen lohikäärmeen puhinaa ja sieraimet olivat teevadin kokoiset.
Käännyin tieltä metsään, jossa menee erittäin jyrkkä rinne ylös. Ajattelin, että se voisi väsyttää itseään vielä hiukan lisää, kun kerran energiaa on päässyt kertymään. Pölöä alkoi pelottaa metsässä. Ehkä se ei ole ollut siellä suunnalla pitkään aikaan, koska se pälyili ympärilleen ja puhisi isomman lohikäärmeen puhinaa kuin aiemmin. Kun pääsimme mäen ylös, päätin nousta alas selästä ja kävellä loppumatkan, koska olo oli kuin viritetyn pommin päällä istuisi.
Mukavaa tuossa hevosessa on se, että se ei pidä tapanaan pukitella, vaan liikkuu ihan vain maata pitkin. Kuvailisin Ísingiä rehelliseksi hevoseksi, joka yrittää aina tehdä parhaansa ratsastajan kanssa. Eipä sitä voi siitä syyttää, jos se nuoruuttaan hiukan intoutuu, kun pääsee kylille. Mutta kyllä otus kaipaisi säännöllisempää käyttöä ja hiukan lisää koulutusta. Onneksi sellaista onkin alkuvuonna luvassa.
Jaa-a, taidan mennä värkkäämään meille jotain aamupalaa. Sitten voisi ehkä ottaa sunnuntai-aamupäivän torkut, jotta jaksaa tämän päivän touhut.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Kuorsauksia ja yskintää
Kuiskauksia ja huutoja olisi ollut melkein mukavampaa yöääntä, mutta eiei, meillä kaikui kuorsaus ja yskintä. Meidän makkarissahan kyllä kuorsataan aina, välillä jopa viidellä kurkunpäällä (ukko, koirat ja minä, minä vienosti), joten se ei hirmusti haittaa.
Eilen alkoi Marilyniä yskittää ja sen yskä on sellaista koiramaista tukehtumiskarjuntaa. Köh-kööh-kräh-kräääh-kräää-krä-krä-yöks. Sen tahdissa on melkein mahdotonta nukkua. En tiedä yskivätkö muut rodut noin, mutta cairnterrierit ainakin yskän saadessaan ovat aina melkoisen kovaäänisiä.
Heräsin yöllä ja juotin mussukalle kuumaa hunajavettä nappuloiden kera ja yskiminen laantui hetkeksi. Olin puolet yötä hereillä, kunnes tajusin, ettei Marilyiniä ole pakko pitää samassa makuuhuoneessa, vaan sen voi työntää ovesta pihalle ja se osaa mennä muuallekin nukkumaan. Kleon olen joskus yrittänyt vastaavanlaisen yskän tullen työntää muualle nukkumaan. Kleo viettää sitten vaikka lopun yötä tassullaan ovea kaapien: tahtoo takaisin, tahtoo takaisin - klonk klonk klonk.
Marilyn, joka on itsenäinen olento, hypähti tyynesti työhuoneen sohvalle nukkumaan, kun tuuppasin sen ovesta ulos. Työhuoneesta äänet kuuluvat melko hyvin meidän makkariin, enkä kuullut otuksen kertaakaan yskähtävän enää tuon jälkeen. Huoh.
Tänään taidan siirtyä ihan pelipaikalle Helsinkiin töihin, joten - otanpa toisen kupposen kahvia vielä.
---
Näytä minulle ihminen, joka ei vaivaudu tekemään pikkujuttuja ja minä näytän sinulle ihmisen, jolle ei kannata antaa suuria luottamustehtäviä. -Lawrence Bell
Eilen alkoi Marilyniä yskittää ja sen yskä on sellaista koiramaista tukehtumiskarjuntaa. Köh-kööh-kräh-kräääh-kräää-krä-krä-yöks. Sen tahdissa on melkein mahdotonta nukkua. En tiedä yskivätkö muut rodut noin, mutta cairnterrierit ainakin yskän saadessaan ovat aina melkoisen kovaäänisiä.
Heräsin yöllä ja juotin mussukalle kuumaa hunajavettä nappuloiden kera ja yskiminen laantui hetkeksi. Olin puolet yötä hereillä, kunnes tajusin, ettei Marilyiniä ole pakko pitää samassa makuuhuoneessa, vaan sen voi työntää ovesta pihalle ja se osaa mennä muuallekin nukkumaan. Kleon olen joskus yrittänyt vastaavanlaisen yskän tullen työntää muualle nukkumaan. Kleo viettää sitten vaikka lopun yötä tassullaan ovea kaapien: tahtoo takaisin, tahtoo takaisin - klonk klonk klonk.
Marilyn, joka on itsenäinen olento, hypähti tyynesti työhuoneen sohvalle nukkumaan, kun tuuppasin sen ovesta ulos. Työhuoneesta äänet kuuluvat melko hyvin meidän makkariin, enkä kuullut otuksen kertaakaan yskähtävän enää tuon jälkeen. Huoh.
Tänään taidan siirtyä ihan pelipaikalle Helsinkiin töihin, joten - otanpa toisen kupposen kahvia vielä.
---
Näytä minulle ihminen, joka ei vaivaudu tekemään pikkujuttuja ja minä näytän sinulle ihmisen, jolle ei kannata antaa suuria luottamustehtäviä. -Lawrence Bell
maanantaina, joulukuuta 01, 2008
Pitäviä päätöksiä
Eilen illalla päätin hiljaa itsekseni, että tänä maanantaiaamuna nousen reippaasti ylös, lähden ajoissa liikenteeseen ja olen oikein ajoissa töissä, ihan työmaalla asti.
Nousin vasta viidennen torkkukytkimen painalluksen jälkeen ylös, tein normit aamutoimet - tallille koirien kanssa, hevosten ruokintaa ja hiukan vesiämpäreiden kanniskelua. Sitten vääntäydyin suihkuun uudestaan, ulkona sai jo ensimmäisen, kylmän suihkun - ja tässä minä nyt istun haukottelemassa tietokoneen ääressä.
Kello on kohta kahdeksan. Tosi reipasta menoa. Loppupeleissä se ei silti haittaa yhtään, koska luulisin, että työni jälki on parempaa, jos olen hereillä.
---
Onnistumisen paras mitta on se, voitko
suoda itsellesi sen ylellisyyden, että
sinulla on aikaa tehdä mitä tahdot.
-Leontyne Price
---
Lisäinfoa aamusta: Juuri, kun olin julkaissut tämän tekstin ekan kerran, soitti ukkokulta ja kertoi, että ei kannata lähteä kohti Helsinkiä, jos ei ole pakko, koska moottoritiellä suma seisoo jonkin onnettomuuden vuoksi. Koska minulla ei ole varsinaisesti mitään syytä mennä Helsinkiin, niin jäänkin tänne tekemään paperihommiani. Onni on olla sopivan laiska!
Nousin vasta viidennen torkkukytkimen painalluksen jälkeen ylös, tein normit aamutoimet - tallille koirien kanssa, hevosten ruokintaa ja hiukan vesiämpäreiden kanniskelua. Sitten vääntäydyin suihkuun uudestaan, ulkona sai jo ensimmäisen, kylmän suihkun - ja tässä minä nyt istun haukottelemassa tietokoneen ääressä.
Kello on kohta kahdeksan. Tosi reipasta menoa. Loppupeleissä se ei silti haittaa yhtään, koska luulisin, että työni jälki on parempaa, jos olen hereillä.
---
Onnistumisen paras mitta on se, voitko
suoda itsellesi sen ylellisyyden, että
sinulla on aikaa tehdä mitä tahdot.
-Leontyne Price
---
Lisäinfoa aamusta: Juuri, kun olin julkaissut tämän tekstin ekan kerran, soitti ukkokulta ja kertoi, että ei kannata lähteä kohti Helsinkiä, jos ei ole pakko, koska moottoritiellä suma seisoo jonkin onnettomuuden vuoksi. Koska minulla ei ole varsinaisesti mitään syytä mennä Helsinkiin, niin jäänkin tänne tekemään paperihommiani. Onni on olla sopivan laiska!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)