Se oli kyllä kummallinen viikko. Emäntä lupasi jo viikon alussa, että me mennään kahdestaan islanninhevoskilpailuihin.
Termejä: Issikka=islanninhevonen ja issikka=islanninlammaskoira, vossikka on joku muu hevosyhdistelmä, ei koiraa ollenkaan.
Emäntä (se sanoo joskus itsestään "matte"). Matte -sana on kai ruotsia ja tarkoittaa emäntää, mutta ei tarkoita äippää eikä maatalon emäntää vaan on niinku eläimen emäntä - ehkä. Emäntä sanoo ettei se tahdo olla jonkun eläimen äiti.
En ymmärrä - oonhan minäkin aika monen eläimen äiti ja isoäiti ja isoisoäiti. Nii ja ihmiset on eläimiä... En tiiä oikeesti yhtään mitään.) Matte kuulostaa kyllä ankarammalta tyypiltä. Kieltämättä. Hmm.
Emäntä kävi viime viikolla koko ajan jossain, se sanoi, että lääkärissä tai terveydenhoidossa tai hammashoidossa. Se sanoi että on taas kerran yksi terveysviikko.
Voi että, kyllä on ihmisillä monta terveyshoitajaa. Meillä on vaan elli ja se ei aina oo nainen, melkein vaan aina.
Ei juurikaan käydä elleillä. Rokotukset vaan. Saas nähdä, joku hammashoito kuulemma tarvitaan... en tykkää. En oo käyny. Ikinä.
Terveysviikko (emännän):
Emännällä oli siis joku terveysviikko eli maanantaina:
Työterveyslääkäri, oli joku
- röntgenjuttu (polvet) - mullakin on polvet, ne oli 0/0 - emännän polvet oli romuna, en ymmärrä sitäkään - se puhu siitä, kun se työterveyslääkäri oli soittanu - oli jotenkin onneton... mut silitti kissaa kovasti.
Maanantaina syödessä illalla emäntä meni ihan harmaaksi ja sitä sattui ja se nukkui ja oli kuulemma illalla sit ylimääräisenä joku hammasjuttu - emännälle tehtiin kolme uutta hammasta jotenki vanhojen hampaitten ympärille ja muka geelikynsilakasta - höh ei oo ihan totta varmaan ei oo! Siksi ei oo, koska en ymmärrä.
Keskiviikkona oli kuulemma kiinalainen akupunktio ja emäntä tuli vielä leppoisammaksi kuin maanantaina sen hammassäryn takia (mäkin tykkään Marjutista, se on hieronut mua ja nukahdin silloin pöydälle).
Hmm. Marilyn nukkui usein pöydällä se oli kuulemma koira, joka halusi olla kissa...mut Marilyn kuoli. Tiiän. Haistoin sen asian.
Perjantaina oli sitten taas sitä hammashoitoa. Emäntä oli tosi iloinen ja sanoi, että se Sateenkaaren hammas Lohjalla teki kaikki jutut superihanasti ja seuraavaksi ne tapaa emännän hammashoidon merkeissä vasta joulukuussa. Ei kuulemma sattunut kuin hurjan paljon mut sit ei enää yhtään.
Emäntä on outo, kuka nyt sattumisesta tykkäisi... tai niin no - muakin sattu kauan sittenja sitten tuli Kleppa ja sen sisarukset Kleima ja Hemuli ja Kossi. Olihan se oikeastaan hyvä juttu, se kipu siis. Hmm. Pitää miettiä.
Kleppa on mun paras kaveri. Tai Krakkikissa ehkä on, se nuolee karkeammin... sen kieli on kiva.
Puhu se emäntä jotain viime viikolla työstäkin jotain työn ilosta, mut sitä mä en ymmärrä. Mä vaan juoksen ja pidän hauskaa ja mä oon muka työkoira.
--
Lauantai tuli, emäntä oli lu-van-nut että mennään Ypäjälle katsoon islanninhevosia, kilpailuihin. Ehkä. Se lupasi. Ei menty. Se oli muka väsynyt. No mä lohdutin ja se ei yhtään levännyt. Oli kuulemma kivaa: emäntä lepäsi sohvalla aamupäivän ja katsoi telkkaria ja rapsutti mua, teki puutarhatöitä, tuli Telle, tuli mopotyttöjä, tuli ja meni ja meille vaan naurettiin. Mitä se, naurakoot vaan, silti meistä tykättiin.
Nii ja me saatiin Kleppan kanssa lauantaina aamupäivällä katsoa myös livelähetyksenä sitä issikkakisaa ennen kuin ne kaikki vieraat (siis tutut, ei meillä käy vieraita) tuli.
Ulvottiin, mutta matte käski meidän mennä omaan huoneseen ja me mentiin ja tultiin heti pois ja sitte ulvottiin heti taas. Kisat on kivoja. Sitte matte katso meitä vihaisesti ja osoitti sormella ja taas me mentiin sinne sen työhuoneeseen.
Se katsoi niitä kisoja ja selitti jotain isännälle, isäntä nukahti kuulemma viidennen hevosen kohdalla. Me hiivittiin pöydän alle katsomaan ja nukahdettiin. Tylsiä kisoja, menevät hevoset ympyrää vaan.
Mut mä -Disa, äitikoira- en siis lauantainakaan päässyt katsomaan kisoja, vaikka emäntä lu-pa-si. Tyhmä!
No sunnuntai tuli. Kleppakin oli luullut pääsevänsä kisoja katsomaan ja juoksenteli mun perässä, kun innostuin joka jutusta. Selvästi emäntä jotain järkkäili. Reppu tyhjäksi, turhia pois, reppuun tavaraa. Sitten se tuttuun tapaan sanoi isännälle, että älä höpötä, sekotat mun ajatukset. Vaikka isäntä sanoi vaan niitä, mitä matte ajatteli. Siitä mä tiesin, et nyt mennään... nyt mennään... men-nään.
Juu, mentiin. Mut pantiin takaluukkuun. Kleppa yritti kanssa, mutta isäntä otti sen pois. Mä pääsin yksin. Oli remmikin! Jee! Yksi remmi! Yksi koira!
No Lohjalta lähdettiin ja Pusulan kohdalla alkoi jo nukuttaa. Mökkitien kohdalla havahduin. Ei menty mökille! Jee, nyt mennään hevoshommiin, on luvattu niin.
No yhdessä kohtaa -Somerolla- emäntä sanoi, että hyppää tänne etupenkille nukkumaan, kun on nahkapenkit ja kaikki. Hyppäsin ja nukahdin ja se meni heti Shellille. Ei ehtinyt ees sanoa, että meni vessaan, mut näky se vauhdista. Tuli sämpylän kanssa takaisin ja mä sain juustoa! Nukahdin taas.
Varsanojantiellä Ypäjällä heräsin taas, istuin polleana etupenkillä ja katselin sivusilmällä hevosia. Ne nukkui, hevoset tien varressa. Kaikki. Aamun rauhaa. En haukkunut. Jos Kleppa olis ollu, olis haukuttu ja matte olis taas ollut ankarana. Emäntä vaan rapsutteli ja oli tyytyväinen. Ei muakaan haukuttanu.
Lippukioski sekosi, kun mä oon niin kaunis ja kiltti. Ikinä en hauku, jos ei haukututa. Ypäjällä ei saa haukkua. Matte on kieltänyt. Nii ja olin mä 8-viikkoisena jossain Dynurissa ja kaikki sano, että mä oon söpö, sielläkään ei saanut yhtään haukkua, matte kielsi - jo silloin. Mä vaan tärisin ja sain nameja. Olin pieni ihan.
Nykyisin mä en tärise, mä tottelen. Mä vedän välillä emäntää ylämäessä hiljaa, kun se käskee. Sen polvet kuulemma ei oo 0/0. Nolla on huono, en ymmärrä. Kehut tajuan. Niitä saa, jos osaa olla koiraksi (vrt ihmisiksi).
Me oltiin siellä kisoissa ja mua kehui kaikki. Emäntäkin kehui. Sillä oli ruokaa mukana. Itselle ja mulle. Kahviakin. En juo kahvia. Emäntä joi. Mä nukahdin taas. Emäntä otti jonkun valokuvan. Oli kuulemma upea. En tajunnut, mikä. Joku patsas kuulemma. (Rođull frá Hóltsmulan muistokiertopalkinto. Roope se on eikä mikään Rođull - oon mä sitä haistanut. Ori se oli. Punainen, niinkuin minäkin. Punaisempi, mut ei oo valkoista kaulusta niinku meillä, Klepalla ja mulla ja sisaruksilla.)
Se pysti, upea minunkin mielestä, tekijä Iina Vilén, Äkäslompolo *tehty kuulemma viulunkielistä* - outoa, mut kai se totta on.
Mä ja Kleppa (tänään, kiltillä hetkellä):
Emäntä oli ihan innoissaan hevosista ja ratsastuksesta. Sydän löi kuulemma tyhjää. Ei lyönyt, kuulin. Tuli ihmisiä, jotka ei halanneet mua, emäntää halas ja se tykkäs. Kyllä muakin rapsuteltiin ja ihailtiin. Emäntää ei muuten kukaan rapsuttanut.
Sanoin emännälle ohimennen, että ei noi tyypit yhtä hyvin ratsasta kuin mä. Näytin yhden tukin kanssa, miten pitäisi istua keskilinjalla. Ne nauro, isomummot muka osaa mitä vaan. No, osaan mä nyt istua. Sitähän ratsastaminen on. Varmalla. Oon ratsastanu. Pienenä.
Kauheen kauan me siellä oltiin ja hevoset kiersi rinkiä ja eri tyypit moikkaili emäntää tai ei moikannu.
Passit (passijuoksut) on kivoja, mut mä olin kuulemma meetoo -koira, kun vähän haistoin yhtä tätiä hännän alta. Taas ne nauro. Ei tytöt oo meetoo enkä mä mitään pahaa. Mut se pitkä islantilainen mies ei nauranut, se sanoi mua kauniiksi. Mut ei mun nimi oo Eyafjallajökull, mä oon Disa - jumalatar. En ymmärtänyt, mitä ne puhui emännän kanssa.
Passien aikaan haukahdin, ainoon kerran koko kisoissa. Emäntä sanoi: Wow, mitä hevosia. Mäkin sanoin whow! Taas naurettiin, ystävällisesti. Kivoja ihmisiä.
Sitten mentiin kotiin. Mä nukuin Somerolle asti, sitten tuli 60-nopeusrajoitus ja vahdin takaikkunaa loppumatkan. Välillä vaan vähän pötkötin.
Kotona oli Kleppa ja heti me yhdessä loiskutettiin kuralätäkössä ja nuoltiin Krakkikissaa ja... ja... käytiin metsässä.
Sitten emäntä söi ukkokullan tekemää lihapiirakkaa ja joi alkoholitonta siideriä ja sit ne meni kylpytynnyriin ja emäntä oli siellä kaksi tuntia, isäntä oli tunnin ja sitten mä heräsin, kun ne tuli pois. Ehkä mua väsytti.
Mut en oo vanha, oon kokenut. Kleppa on harmaampi. Miksiköhän? Joku mustapigmenttijuttu se on. Mulla ei oo ja Klepalla on. Ei kiinnosta. Ollaan kauniita. Kaikki.
Ja emäntä oli vielä tänäänkin -maanantaina- iloinen ja tyytyväinen ja meille tuli aamulla elli, sen nimi oli Minna. Minnat on kivoja. Me haukuttiin hevosia sydämen kyllyydestä Mavericin takaluukusta ja Minna sanoi meitä söpöiksi ja sanoi, että hammashoito ei olis paha juttu.
Sit se Minna hoiti - lälläslää - Vissan ja Dugurin hampaat. Vissa nukkui ja Dugur tuli iloiseksi, vaikkei rauhotettu. Joku hammaspiikki otettiin molemmilta pois takaa. Piikit ei oo kivoja. Ei yhtään.
Sit se arvosteli jotain lihavuuskuntoa, emännänkin. Kaikki me oltiin sopivia. Se elliminna on viisas!
Mä nukun taas. Emäntä kuulemma menee kohta improvisaatioon. Mäkin tahdon. Hohhoijaa. Ehkä huomenna.
Rakkain terveisin Disaäiti-mummo-isomummokoirakaunotar.
