Eilen oli se päivä, jota talvella melkein eniten odotan: talvipäivänseisaus. Tänään päivä on jo pitempi kuin eilen. Niin me sitten alamme pikkuhiljaa keikkua kohti valoisampaa aikaa.
Tämä talvi on ollut jotenkin erikoisen raskas - olen mielestäni ollut paljon väsyneempi kuin minään muuna vuonna. Talven alkuun pitkä sadekausi ja musta maailma varmaan masensivat, mutta vaikka nyt on tullut hurjasti lunta en ole piristynyt siinä määrin kuin voisi kuvitella. Kovat pakkaset ovat tosin estäneet kunnon ulkoilun, mutta silti lumen valo ei ole oikein herättänyt minua henkiin. Tympeä tunne, kun melkein aina on väsynyt.
Ehkäpä vanhuus hiipii kimppuuni? Hui!
---
Jouluaattoon on kaksi yötä. Joulusiivo on vielä tekemättä. Tänään laitan toivon pikkupeikkoon, joka jo eilen ilahdutti siivoamalla suuren osan huoneestaan. Se on merkittävä tapaus, yhtä siistinä en ole tuota huonetta nähnyt sitten vuoden 2006. Oikeasti!
Joulusiivo ei huoleta minua ihan kauheasti, tiedän jo, että Joulun hyvä tunnelma tulee, vaikka jossain apukeittiön perukoilla lymyilisisikin vihainen villakoira. Joinakin vuosina hyvä tunnelma on odotuttanut itseään siksi, että olen itse ollut niin väsynyt, turhautunut ja kiukkuinen kaikesta touhottamisesta. Tänä vuonna en halua olla sellainen.
Vielä pari työpäivää ja sitten on neljän päivän jouluvapaa. Mahtavaa. Toivottavasti ilmat hieman lämpenisivät, jotta viitsisi ulkoilla ja ratsastella. Siitä toivottavasti saisi lisäenergiaa ja iloa elämään.
Muksaa joulunalusaikaa teille kaikille!
tiistaina, joulukuuta 22, 2009
keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009
Pahaa omatuntoa potiessa
Joulu lähenee ja minä poden huonoa omaatuntoa. Miksi? Koska en ole sellainen kaappeja siivoava, hyllypapereita vaihtava, ikkunoita pesevä ja piparkakkutaloja rakenteleva jouluinen äitityyppi. Toki silloin, kun lapset olivat pieniä, teimme yhdessä joulukortteja ja lähetimme niitä kymmenittäin ja koristelimme talon ja siivosimmekin perinpohjaisemmin. (Tai ainakin siivooja siivosi...) Kun äitini ja isäni tulivat meille Joulua juhlimaan, äiti leipoi aina lasten kanssa piparkakkuja. Se oli aina odotettu tapahtuma. Äidin poismenon jälkeen meni monta vuotta ennekuin sain piparitaikinan otetuksi työn alle.
Pikkupeikko oli jossain vaiheessa aivan pöhkönä joulutorttuihin. Hän leipoi niitä useamminkin kuin kerran päivässä ja tuskin juuri muuta ravintoa edes tarvitsi Joulun alla. Kauniita torttuja tyttönen leipoikin.
Viime vuosina olen jostain syystä luopunut joulukorttien lähetyksestä. Itse askarreltujen korttien jälkeen kaupasta ostetut kortit, joihin kiireisesti kirjoittaa nimiä ja osoitteita, tuntuvat jotenkin latteilta. Ihmiset selvästi kyllä huomioivat, keneltä kortteja saavat, koska oma korttipinomme tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Vaikka en kortteja lähetäkään, niin olen kyllä iloinen, kun niitä saan.
Joulu ilma kauheaa hössötystä tuntuu silti omalta. Kunhan aattoilta on käsillä ja jouluateria katettu, on Joulun tunnelma täällä ja saan nauttia yhdessäolosta, kuusen tuoksusta ja harkitusti hankituista lahjoista yhdessä juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin Jouluni viettää.
Sitä odotellessa...
Pikkupeikko oli jossain vaiheessa aivan pöhkönä joulutorttuihin. Hän leipoi niitä useamminkin kuin kerran päivässä ja tuskin juuri muuta ravintoa edes tarvitsi Joulun alla. Kauniita torttuja tyttönen leipoikin.
Viime vuosina olen jostain syystä luopunut joulukorttien lähetyksestä. Itse askarreltujen korttien jälkeen kaupasta ostetut kortit, joihin kiireisesti kirjoittaa nimiä ja osoitteita, tuntuvat jotenkin latteilta. Ihmiset selvästi kyllä huomioivat, keneltä kortteja saavat, koska oma korttipinomme tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. Vaikka en kortteja lähetäkään, niin olen kyllä iloinen, kun niitä saan.
Joulu ilma kauheaa hössötystä tuntuu silti omalta. Kunhan aattoilta on käsillä ja jouluateria katettu, on Joulun tunnelma täällä ja saan nauttia yhdessäolosta, kuusen tuoksusta ja harkitusti hankituista lahjoista yhdessä juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa haluankin Jouluni viettää.
Sitä odotellessa...
torstaina, joulukuuta 03, 2009
Saunaan, saunaan suomalainen!
Olemme saaneet muutaman päivän nauttia pikkupakkasesta ja täysikuusta pilvettömältä taivaalta. Eilen illalla en edes tarvinnut otsalamppua, kun kävin iltaruokkimassa hevoset, vaan kuljin tietäni kuun hopeisesessa valossa. Monena iltana on ollut niin pimeää, että tuntuu, ettei näe omaa kättään, kun sen nostaa silmiensä eteen.
Hevoset ovat saaneet noin kuukauden loman, koska en saa itseäni motivoitua pimeään enkä sateeseen. Illat kuluvat takkatulen ja/tai television ääressä. Nyt ikävä kyllä loppuivat muutamat seuraamani ohjelmasuosikit, kuten Diili ja Amazing Race - mitähän tilalle? Ehkä elvytän lisää lukuharrastustani, kävimme viime sunnuntaina pikkupeikon kanssa kirjakaupan löytöhyllyjä selaamassa ja hnkkimassakin muutamia opuksia. Mahtavaa, että uusiakin kirjoja saa ostaa alle 10€. Tosin kirjailijoista se ei liene yhtä hienoa...
Menen yleensä nukkumaan ennen ukkokultaa ja keräilen silloin koirat kainalooni. Yleensä Marilyn on eteisen sohvalla odottamassa ja kiiruhtaa kovaa vauhtia sänkyyn. Se on aika iltauninen tyyppi. Eilen huutelin ja viheltelin eikä sitä tullut mistään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen kuumasta saunasta, ylälauteilta nautiskelemasta, silmät kiinni ja turkki kuumana. Jo pentuna Marilyn kävi usein saunomassa, se mahtuu saunan oven ali ja käy edelleenkin löylyttelemässä silloin tällöin. Taitaa koiratyttö saunoa useammin kuin minä.
Hevoset ovat saaneet noin kuukauden loman, koska en saa itseäni motivoitua pimeään enkä sateeseen. Illat kuluvat takkatulen ja/tai television ääressä. Nyt ikävä kyllä loppuivat muutamat seuraamani ohjelmasuosikit, kuten Diili ja Amazing Race - mitähän tilalle? Ehkä elvytän lisää lukuharrastustani, kävimme viime sunnuntaina pikkupeikon kanssa kirjakaupan löytöhyllyjä selaamassa ja hnkkimassakin muutamia opuksia. Mahtavaa, että uusiakin kirjoja saa ostaa alle 10€. Tosin kirjailijoista se ei liene yhtä hienoa...
Menen yleensä nukkumaan ennen ukkokultaa ja keräilen silloin koirat kainalooni. Yleensä Marilyn on eteisen sohvalla odottamassa ja kiiruhtaa kovaa vauhtia sänkyyn. Se on aika iltauninen tyyppi. Eilen huutelin ja viheltelin eikä sitä tullut mistään. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin sen kuumasta saunasta, ylälauteilta nautiskelemasta, silmät kiinni ja turkki kuumana. Jo pentuna Marilyn kävi usein saunomassa, se mahtuu saunan oven ali ja käy edelleenkin löylyttelemässä silloin tällöin. Taitaa koiratyttö saunoa useammin kuin minä.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
Äiti ja äitiys
Tänään äitini täyttäisi 76 vuotta. Hän on ollut poissa elämästäni jo 13 vuotta. Kun hän eli, pidimme yhteyttä usein. Kun minulle tapahtui jotain hyvää tai pahaa, soitin äidilleni ja jaoin iloni tai pettymykseni hänen kanssaan. Meillä oli hyviä, pitkiä keskusteluja, kun tuumailimme, miten asioiden pitäisi olla. Äidin kuoltua löysin usein itseni puhelin kädessä soittamassa hänelle. Oli karua, kun ei ollut enää ketään.
Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.
Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.
No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.
---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...
Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.
Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.
On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -
Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.
Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.
No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.
---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...
Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.
Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.
On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Harmaa villasukka päässä
No ei, en oikeasti ole harmaa villasukka päässä, mutta marraskuuta voisin kuvailla parhaiten niin. Kun aamulla lähden töihin, on ulkona pimeää ja kosteaa ja kun illalla palaan töistä on pimeämpää - jos mahdollista - ja edelleen kosteaa. Ulkoiltua tai etenkään ratsastettua ei tule oikeastaan ollenkaan, koska viikonloppuisin on ollut joko rankkasateita tai muita kiireitä. Hepoille tulee säännöliisesti heitettyä kolmasti päivässä heinät eteen ja tarkistettua, ettei otuksissa ole isompia vammoja, kuten pää irti tms.
Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.
Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!
Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.
Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!
lauantaina, lokakuuta 24, 2009
Yöperhosten aikaa
Olen muutamana iltana ollut autolla liikkeellä pimeän aikaan ja erehtynyt luulemaan, että sataa lunta. Syynä on ollut lukuisien lentävien yöperhosten joukko.En muista minään syksynä niitä olleen niin valtavasti. Tänä aamuna niitä tungeksi kuistimme ulkolamppujen ääressä ja etukuistin ikkunalla. Yritin ikuistaa tämän kiehtovan näyn, mutta jotenkin valokuva latistaa koko jutun.
sunnuntai, lokakuuta 18, 2009
Marilyn luonnetestissä
Olipa ratkiriemukasta olla Marilynin kanssa luonnetestissä, myös katsojien mielestä. Tyyppi ei kyllä vähästä hätkähdä.
Kun kelkkaukkoa vedettiin meitä kohti, niin otus tutki innokkaana lehtikasaa, kaivelikin sitä vähän ja katseli vain sivusilmällä koko juttua.
Kun kimppuumme yritettiin hyökätä raivokkaasti huutaen, Marilyn yritti päästä pusimaan hyökkääjää.
Kun tynnyri, jossa oli kiviä sisällä päristettiin meidän vierestä alas mäkeä, Marilyn meni tutkimaan tynnyristä singahtaneita kiviä.
Kun polun vierestä singahti haalari pystyyn, se ei taaskaan paljon hätkähtänyt ja palatessamme paikalle, se käveli haalarin yli aika muina miehinä ja nuuskuttaen siitä mahdollisesti löytyviä tuoksuja.
Pimeässä huoneessa se ei yhtään hätkähtänyt sen viereen heiteltyjä kolisevia ämpäreitä - kunhan jatkoi nurkkien tutkimista ruuan tai jyrsijoiden toivossa.
Laukausten kajahdettua se katseli tarkkana puihin, josko sieltä tipahtaisi lintu syliin ja haukahtelikin vähän. Tulos +156.
Testaajat kuulemma epäilivät, että on aika haastellinen otus koulutettavksi.
Koko stoori kuvineen löytyy kenneltyttö Kaisan blogista. Homma on myös videona, mutta se purkamiseksi täällä näkyvään muotoon tarvitsisin hiukan apua. Vapaaehtoisia?
Kun kelkkaukkoa vedettiin meitä kohti, niin otus tutki innokkaana lehtikasaa, kaivelikin sitä vähän ja katseli vain sivusilmällä koko juttua.
Kun kimppuumme yritettiin hyökätä raivokkaasti huutaen, Marilyn yritti päästä pusimaan hyökkääjää.
Kun tynnyri, jossa oli kiviä sisällä päristettiin meidän vierestä alas mäkeä, Marilyn meni tutkimaan tynnyristä singahtaneita kiviä.
Kun polun vierestä singahti haalari pystyyn, se ei taaskaan paljon hätkähtänyt ja palatessamme paikalle, se käveli haalarin yli aika muina miehinä ja nuuskuttaen siitä mahdollisesti löytyviä tuoksuja.
Pimeässä huoneessa se ei yhtään hätkähtänyt sen viereen heiteltyjä kolisevia ämpäreitä - kunhan jatkoi nurkkien tutkimista ruuan tai jyrsijoiden toivossa.
Laukausten kajahdettua se katseli tarkkana puihin, josko sieltä tipahtaisi lintu syliin ja haukahtelikin vähän. Tulos +156.
Testaajat kuulemma epäilivät, että on aika haastellinen otus koulutettavksi.
Koko stoori kuvineen löytyy kenneltyttö Kaisan blogista. Homma on myös videona, mutta se purkamiseksi täällä näkyvään muotoon tarvitsisin hiukan apua. Vapaaehtoisia?
lauantaina, lokakuuta 17, 2009
Päivät kiitää
Tuntuu välillä, että päivät menevät aivan hirveällä vauhdilla, mutta jotenkin en itse ehdi mukaan menoon ollenkaan. Aamut ovat pimeitä ja nyt sen taas havaitsee, koska viime sunnuntaina aloitimme taas hevosten säilöheinäruokinnan. Sunnuntaihin asti ne söivät vain tuoretta heinää maasta. 
Tosin kun avasin ensimmäisen säilöpaalin, olivat linnut kerinneet ensin ja paalin päällä kasvoi mielenkiintoinen homekasvusto (kuvassa). Seuraava paali olikin sitten aivan priimaa ja ilolla hepot sen ottivat ruokavalioonsa.
Nyt on siis taas joka aamu, kerran päivällä ja kerran illalla rutiineissa hevosten ruokkiminen. Omalla tavallaan se on mukavaa, etenkin aamuisin jään hetkeksi aina kuuntelemaan rouskutusta, kun hevoset syövät. Se on varmasti maailman rauhoittavin ääni. Päivä alkaa jotenkin leppoisasti, kun sitä seisahtuu kuuntelemaan ennenkuin kiiruhtaa taas päivän touhuihin.
Sitä tulee enemmän vietettyä aikaa sisällä, kun työpäivän jälkeen on pimeää ja päivät tuntuvat lyhyemmiltä. Jotenkin olen myös väsyneempi, kun pimeys laskeutuu niin aikaisin.
Joka syksy hankin jonkin uuden yrttikasvatushärpäkkeen keittiön pöydälle ikäänkuin kesän jatkeeksi. Ukkokultaa moinen aina huvittaa, koska yleensä lopputulos ei ole kovin kaunis, vaan aina jotain kitukasvuisia yrttejä tai sitten liian pitkäksi venähtäneitä rumia roikkuvia juttuja. Tänä vuonna vuorossa olivat tarjoustiskiltä tuollaset korkeat neliönmuotoiset purkit ja siemenet ovat hieman jo itäneetkin.
Mikäköhän siinäkin on, että on mukava seurata, kun jokin kasvaa?
Tosin kun avasin ensimmäisen säilöpaalin, olivat linnut kerinneet ensin ja paalin päällä kasvoi mielenkiintoinen homekasvusto (kuvassa). Seuraava paali olikin sitten aivan priimaa ja ilolla hepot sen ottivat ruokavalioonsa.
Nyt on siis taas joka aamu, kerran päivällä ja kerran illalla rutiineissa hevosten ruokkiminen. Omalla tavallaan se on mukavaa, etenkin aamuisin jään hetkeksi aina kuuntelemaan rouskutusta, kun hevoset syövät. Se on varmasti maailman rauhoittavin ääni. Päivä alkaa jotenkin leppoisasti, kun sitä seisahtuu kuuntelemaan ennenkuin kiiruhtaa taas päivän touhuihin.
Sitä tulee enemmän vietettyä aikaa sisällä, kun työpäivän jälkeen on pimeää ja päivät tuntuvat lyhyemmiltä. Jotenkin olen myös väsyneempi, kun pimeys laskeutuu niin aikaisin.
Joka syksy hankin jonkin uuden yrttikasvatushärpäkkeen keittiön pöydälle ikäänkuin kesän jatkeeksi. Ukkokultaa moinen aina huvittaa, koska yleensä lopputulos ei ole kovin kaunis, vaan aina jotain kitukasvuisia yrttejä tai sitten liian pitkäksi venähtäneitä rumia roikkuvia juttuja. Tänä vuonna vuorossa olivat tarjoustiskiltä tuollaset korkeat neliönmuotoiset purkit ja siemenet ovat hieman jo itäneetkin.
Mikäköhän siinäkin on, että on mukava seurata, kun jokin kasvaa?
lauantaina, lokakuuta 10, 2009
Ylellistä
Kerrassaan UPEA aamu! Pikkupakkasen jälkeen aurinko paistaa täydeltä terältä ja ilma lämpenee kovaa vauhtia. En ole vielä ulos ehtinyt, mutta näyttää siltä, että on myös aivan tyyntä.
Toistaiseksi voi vielä hetken nauttia siitä ylellisyydestä, että viikonloppuisin aamulla voi nukkua pitkään, mennä suihkuun ja vasta sitten lähteä ulos, koska hevoset elelevät edelleen laidunruoholla. Mikäli ukkokulta saa tänä viikonloppuna kasattua ruokintatason heposille, aloitan nyt kuivaheinän syötön, koska kovat sateet ovat pehmentäneet laitumet niin, että kengälliset kaviot tekevät pahaa jälkeä laitumelle.
Viherpellettisäkkikin pitää käydä tänään ostamassa, jotta sen voi lisätä Romeon ruokavalioon. Olen todella tyytyväinen Romeon syksykuntoon, se on jo kasvattanut itselleen paksun talvikarvan ja saanut melkoisen paljon lihaa luiden päälle. Toivon kovasti sen jaksavan vielä yhden talven. Aamuissani parasta on Romeon innokas hörina, kun menen sitä ruokkimaan.
Muutkin hevosemme, etenkin Félagi, ovat kovia hörisemään ja juttelemaan. Kun olen ollut viikonlopun poissa, ne höpöttävät matalalla hörinällä tervetulotoivotuksensa, kun kävelen polkua alas hakemaan lehteä, vaikka ei olisi edes ruoka-aika. Monet tuntemani hevoset eivät juttele niin kovasti. Ehkä se vaan on niin, että talossa talon tavalla.
Jahas, ehkäpä sitä voisi etsiä vaatteita päälleen, käväistä kaupungilla ja sitten siirtyä vaikkapa hevosen selkään. Sekin tuntuu tänään ylellisyydeltä, koska kiireiden ja kipeän jalkani vuoksi en ole pitkään aikaan moiseen pystynyt.
Toistaiseksi voi vielä hetken nauttia siitä ylellisyydestä, että viikonloppuisin aamulla voi nukkua pitkään, mennä suihkuun ja vasta sitten lähteä ulos, koska hevoset elelevät edelleen laidunruoholla. Mikäli ukkokulta saa tänä viikonloppuna kasattua ruokintatason heposille, aloitan nyt kuivaheinän syötön, koska kovat sateet ovat pehmentäneet laitumet niin, että kengälliset kaviot tekevät pahaa jälkeä laitumelle.
Viherpellettisäkkikin pitää käydä tänään ostamassa, jotta sen voi lisätä Romeon ruokavalioon. Olen todella tyytyväinen Romeon syksykuntoon, se on jo kasvattanut itselleen paksun talvikarvan ja saanut melkoisen paljon lihaa luiden päälle. Toivon kovasti sen jaksavan vielä yhden talven. Aamuissani parasta on Romeon innokas hörina, kun menen sitä ruokkimaan.
Muutkin hevosemme, etenkin Félagi, ovat kovia hörisemään ja juttelemaan. Kun olen ollut viikonlopun poissa, ne höpöttävät matalalla hörinällä tervetulotoivotuksensa, kun kävelen polkua alas hakemaan lehteä, vaikka ei olisi edes ruoka-aika. Monet tuntemani hevoset eivät juttele niin kovasti. Ehkä se vaan on niin, että talossa talon tavalla.
Jahas, ehkäpä sitä voisi etsiä vaatteita päälleen, käväistä kaupungilla ja sitten siirtyä vaikkapa hevosen selkään. Sekin tuntuu tänään ylellisyydeltä, koska kiireiden ja kipeän jalkani vuoksi en ole pitkään aikaan moiseen pystynyt.
keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009
Ei valoa
Tarkennuksena otsikkoon - ei luuvaloa eli kihtiä. Onneksi! Netistä lukemani perusteella tämä elintasovaiva ei olisi mitenkään tervetullut. Valoa ei paljon ole luonnossakaan, ulkona raivoaa syksyinen sade ja on aika pimeää.
Minulla on menossa viimeinen sairaslomapäivä, huomenna pitäisi päästä töihin. Jalka ei kyllä ole kunnossa, edelleen onnahtelen paikasta toiseen, mutta on se toki parempi kuin lauantaisen kisaurakan jälkeen, koska olen levännyt ja pitänyt koipea ylhäällä.
Eipä kuulu muuta uutta. Täällä neljän seinän sisällä ei paljon tapahdu.
Minulla on menossa viimeinen sairaslomapäivä, huomenna pitäisi päästä töihin. Jalka ei kyllä ole kunnossa, edelleen onnahtelen paikasta toiseen, mutta on se toki parempi kuin lauantaisen kisaurakan jälkeen, koska olen levännyt ja pitänyt koipea ylhäällä.
Eipä kuulu muuta uutta. Täällä neljän seinän sisällä ei paljon tapahdu.
tiistaina, lokakuuta 06, 2009
Tyhmästä päästä kärsii vasen jalka
Kuten aiemmin kerroin, olin torstaina agilityharkoissa ja jalka tuli kipeäksi. Kävin perjantaina ostamassa siihen tukisiteen, jotta voisin osallistua agilitykisoihin lauantaina. Olin ilmoittanut Marilynin 3 kilpailuun Riihimäelle, jossa olimme tammikuussa aloittamassa kisauraa kahden hyllyn verran.
Jalka oli niin kipeä, että olisi ehkä kannattanut jättää starttaamatta, mutta koska olin taas lopultakin saanut kisarimakauhun selätettyä, en malttanut olla menemättä. Ekalle radalle Marilyn karkasi, kävi moikkaamassa tuomaria ja lähti sitten mukaani melko mallikkaasti. Onnistuimme kuitenkin haalimaan radalta 3 kieltoa, joten tulos oli hylätty. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska otus tosiaan teki rataa kanssani paikoitellen varsin hyvin.
Jalka kylläkin oli pahuksen harmissaan ja nostinkin se penkille tunnin tauon ajaksi. Tokalle radalle Marilyn karkasi taas ja onnistuimme totutusti taas keräämään kolme kieltoa, joten lopputulos oli hylätty. Jalka oli vielä kipeämpi ja nostin sen taas penkille, jotta se ei turpoaisi aivan muodottomaksi.
Kolmas startti: tällä kertaa pikkukoiruuden mielenkiinto agilityyn vaikutti jokseenkin herpaantuneelta, kun se lähtölinjalla haukotteli ja katseli samalla sillä silmällä ympärilleen selvästi etsien jotain viihdykettä. Nyt se ei siis karannut lähdöstä, mutta kun olisi pitänyt kääntyä 90 asteen kulma kolmannelle esteelle, tyyppi menikin nenä maassa suoraan eteenpäin. Sain se kuitenkin runsaasti kehumalla ja innostamalla jatkamaan ja intokin löytyi uudelleen. Oma liikkuminen oli vain jo aika vaivalloista ja radan puolivälin paikkeilla otus töräytti itsensä väärään päähän putkea. Näin oli päivän kolmas hylly saavutettu. Onnuin maaliin, koska enää ei ollut taistelumieltä jäljellä juoksemiseen.
Positiivista on se, että kenneltytöksi mukaan houkuteltu Kaisa ei kertaakaan joutunut maalissa ottamaan koppia, vaan sain eläimen ihan itse kiinni. Toinen hyvä juttu oli kisapaikan maittavat tarjoamiset: aamupalaksi kahvia ja pizzaa ja ennen kotiinlähtöä muurinpohjaletut hillolla, namm.
Sunnuntai menikin sitten melkein levossa, kävin kyllä vetämässä yhdet agilitytreenit illalla, mutta siellä ei onneksi juurikaan tarvinnut liikkua. Meillä oli muuten varsinaiset invatreenit, koska yksi treenaajista oli paikalla polvikierukka hajonneena ja ohjasi koiraansa onnahdellen. Meikäläinen onnahdellen ohjasi sitten ohjaajaa. Para-agilityä parhaimmillaan.
Eilen tie veikin sitten lääkäritädin luokse. Kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeet ja verikokeet. Suurimpana epäilynä lääkäri piti vaivaan kihtiä. Hitsinpitsi, pitää jättää pihvit ja punaviinit vähemmälle. Voivoi, miten sitä kestää...
Jalka oli niin kipeä, että olisi ehkä kannattanut jättää starttaamatta, mutta koska olin taas lopultakin saanut kisarimakauhun selätettyä, en malttanut olla menemättä. Ekalle radalle Marilyn karkasi, kävi moikkaamassa tuomaria ja lähti sitten mukaani melko mallikkaasti. Onnistuimme kuitenkin haalimaan radalta 3 kieltoa, joten tulos oli hylätty. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska otus tosiaan teki rataa kanssani paikoitellen varsin hyvin.
Jalka kylläkin oli pahuksen harmissaan ja nostinkin se penkille tunnin tauon ajaksi. Tokalle radalle Marilyn karkasi taas ja onnistuimme totutusti taas keräämään kolme kieltoa, joten lopputulos oli hylätty. Jalka oli vielä kipeämpi ja nostin sen taas penkille, jotta se ei turpoaisi aivan muodottomaksi.
Kolmas startti: tällä kertaa pikkukoiruuden mielenkiinto agilityyn vaikutti jokseenkin herpaantuneelta, kun se lähtölinjalla haukotteli ja katseli samalla sillä silmällä ympärilleen selvästi etsien jotain viihdykettä. Nyt se ei siis karannut lähdöstä, mutta kun olisi pitänyt kääntyä 90 asteen kulma kolmannelle esteelle, tyyppi menikin nenä maassa suoraan eteenpäin. Sain se kuitenkin runsaasti kehumalla ja innostamalla jatkamaan ja intokin löytyi uudelleen. Oma liikkuminen oli vain jo aika vaivalloista ja radan puolivälin paikkeilla otus töräytti itsensä väärään päähän putkea. Näin oli päivän kolmas hylly saavutettu. Onnuin maaliin, koska enää ei ollut taistelumieltä jäljellä juoksemiseen.
Positiivista on se, että kenneltytöksi mukaan houkuteltu Kaisa ei kertaakaan joutunut maalissa ottamaan koppia, vaan sain eläimen ihan itse kiinni. Toinen hyvä juttu oli kisapaikan maittavat tarjoamiset: aamupalaksi kahvia ja pizzaa ja ennen kotiinlähtöä muurinpohjaletut hillolla, namm.
Sunnuntai menikin sitten melkein levossa, kävin kyllä vetämässä yhdet agilitytreenit illalla, mutta siellä ei onneksi juurikaan tarvinnut liikkua. Meillä oli muuten varsinaiset invatreenit, koska yksi treenaajista oli paikalla polvikierukka hajonneena ja ohjasi koiraansa onnahdellen. Meikäläinen onnahdellen ohjasi sitten ohjaajaa. Para-agilityä parhaimmillaan.
Eilen tie veikin sitten lääkäritädin luokse. Kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeet ja verikokeet. Suurimpana epäilynä lääkäri piti vaivaan kihtiä. Hitsinpitsi, pitää jättää pihvit ja punaviinit vähemmälle. Voivoi, miten sitä kestää...
perjantaina, lokakuuta 02, 2009
Lokakuu toi pakkasaamut
Kuukausi vaihtui lokakuuksi eilen ja ilokseni se toi samalla pikkupakkaset öihin ja aamuihin. Joku varmaan ihmettelee, mitä ihanaa siinä on ja selitys on siinä, että oikea talvi saisi tulla nopeammin ilman tyhmää vesisadetta ja loska-aikaa.
Erityisen kiehtovia ovat sumuiset aamut. Kun maa on kylmänkosteaa ja ilma lämpenee, nousee todella paksu sumu, joka kietoo kaiken pehmeään vaippaan. Kun kulkee sumun läpi, iho saa ihanan pisaramaisen raikastuksen.
Syksy on aina hyvien päätösten aikaa ja olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt saada itseäni kevenemään, tosin ilman lopputuloksia. Aina on jokin hyvä syy syödä jotain hyvää... Ehkä se tästä huonon omatunnon myötä alkaa kohenemaan.
Toinen hyvä päätös on aloittaa kunnolla tavoitteellinen agilityharrastus. Eilen olin pitkästä aikaa treeneissä ja Marilyn oli asiasta todella innoissaan. Pari korttelia ennen hallia en enää kuullut autoradiota, kun tyyppi ulvoi innoissaan. Marilyn olikin todella mukava, etenkin ekalla radalla se painalsi menemeään hirmuisella vauhdilla ja tiukoin käännöksin. Ilahduttavaa on se, että se toimii jokseenkin käskyjeni mukaan. Harmillista taas on se, että käskytys on mitä on...
No, joka tapauksessa jokin aivotoiminnan häiriö sai minut ilmoittamaan meidät huomiseksi kolmeen kisaan Riihimäelle. Ensimmäisella radalla se on luultavasti aivan sekaisin riemusta, koska on päässyt uuteen paikkaan ja siellä on ihan uusia rimannostajia moikattavaksi ja pussattavaksi. Toka rata saattaa mennä melko hyvin ja kolmannella sen keskittymiskyky on jo herpaantunut, joten se tekee ihan mitä se lystää... Tai sitten ei. Yritän keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä, miksi kaikki menisi todella hyvin.
Yksi ongelma minulla on: nilkka kipeytyy pahasti juoksemisesta. Päätin jäädä täksi päiväksi etätöihin, koska joudun nilkuttamaan kipeän nilkan vuoksi. Pitää pitää peukkuja, että huomenna on tuo kipu poissa. Lääkäriinhan ei pikkuvaivoissa voi mennä...
Erityisen kiehtovia ovat sumuiset aamut. Kun maa on kylmänkosteaa ja ilma lämpenee, nousee todella paksu sumu, joka kietoo kaiken pehmeään vaippaan. Kun kulkee sumun läpi, iho saa ihanan pisaramaisen raikastuksen.
Syksy on aina hyvien päätösten aikaa ja olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt saada itseäni kevenemään, tosin ilman lopputuloksia. Aina on jokin hyvä syy syödä jotain hyvää... Ehkä se tästä huonon omatunnon myötä alkaa kohenemaan.
Toinen hyvä päätös on aloittaa kunnolla tavoitteellinen agilityharrastus. Eilen olin pitkästä aikaa treeneissä ja Marilyn oli asiasta todella innoissaan. Pari korttelia ennen hallia en enää kuullut autoradiota, kun tyyppi ulvoi innoissaan. Marilyn olikin todella mukava, etenkin ekalla radalla se painalsi menemeään hirmuisella vauhdilla ja tiukoin käännöksin. Ilahduttavaa on se, että se toimii jokseenkin käskyjeni mukaan. Harmillista taas on se, että käskytys on mitä on...
No, joka tapauksessa jokin aivotoiminnan häiriö sai minut ilmoittamaan meidät huomiseksi kolmeen kisaan Riihimäelle. Ensimmäisella radalla se on luultavasti aivan sekaisin riemusta, koska on päässyt uuteen paikkaan ja siellä on ihan uusia rimannostajia moikattavaksi ja pussattavaksi. Toka rata saattaa mennä melko hyvin ja kolmannella sen keskittymiskyky on jo herpaantunut, joten se tekee ihan mitä se lystää... Tai sitten ei. Yritän keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä, miksi kaikki menisi todella hyvin.
Yksi ongelma minulla on: nilkka kipeytyy pahasti juoksemisesta. Päätin jäädä täksi päiväksi etätöihin, koska joudun nilkuttamaan kipeän nilkan vuoksi. Pitää pitää peukkuja, että huomenna on tuo kipu poissa. Lääkäriinhan ei pikkuvaivoissa voi mennä...
lauantaina, syyskuuta 26, 2009
MM-kisamatka Itävaltaan
Viime viikonloppu meni huikeissa maisemissa ja huikeissa tunnelmissa Itävällassa, Dornbirn-nimisessä kaupungissa agilityn MM-kisakatsomossa. Maisemat hallissa toki eivät olleet hienot, mutta matkat sinne ja takaisin majapaikastamme olivat upeat.Suomi sai kisoissa kaksi kultaa, joten kisakatsomossa oli syytäkin riemuita. Eräät matkalaiset olivatkin kotiinpalatessa lähes ilman ääntä, kurkusta tuli vain käheää röhinää.
Torstaina teimme pienimuotoisen ennätyksen maiden lukumäärän suhteen: lähdimme Suomesta, meillä oli välilasku Riikassa, Latviassa. Latviasta jatkoimme Sveitsiin Zürichiin ja sieltä Itävallaan puolelle. Kun olimme majoittuneet, päätimme lähteä Lichtensteiniin olusille ja vielä piipahdimme myös Saksan puolella samoissa merkeissä. Näin tulimme käyneeksi kuudessa maassa samana päivänä. Minulle ainakin tuo lienee henkilökohtainen ennätys yhden päivän aikana.
Olimme pikkupeikon kanssa matkalla 11 hengen ryhmässä ja porukka oli tosi mukavaa ja saimmekin runsaasti ikää lisää nauraessamme omituisille vitseillemme ja kaikenlaisille puolivillaisille jutuille. Samalla saimme muutaman uuden agilityhenkisen ystävyyssuhteen, joten kisoissa ja muissa tapahtumissa on taas uusia ihmisä moikattavaksi.
Itse kisoissa näki kyllä hyvin, millä tasolla agility maailman huipulla on. Koirat menevät todella kovaa, suorilla mennään aivan koiran maksimijuoksunopeutta. Huipuillakin oli taatusti tekemistä ja virheetön suoritus vaati todella hyviä hermoja ja teknistä osaamista.
Itse halli oli valokuvauksen kannalta varsin pimeä, joten kuvia sieltä ei ole oikeastaan ollenkaan. Alle oleva kuva rataantutustumisesta lienee ainoa kamerassani oleva, joka ei ole ihan hämärä.
Sen viiden päivän aikana, jonka olimme poissa, oli syksy Suomessa edennyt jo ruskavaiheeseen ja olemme saaneet nauttia kauniistä päivistä.
---
Tänään saan alkaa nauttia lempipuuhastani, siivouksesta - talo on kuin poltergeistin jäljiltä.
Ukkokulta on golfkisoissa ja pikkupeikko on agilitytreeneissä ja kilpailuissa tänään. Onnea molemmille!
torstaina, syyskuuta 10, 2009
Hajanaisia syyshavaintoja
Tänä vuonna on poikkeuksellisen lämmin syksy. Eilen pidin etäpäivää ja hyppäsin puoli neljän aikoihin ponin selkään ja teimme kolmen vartin vauhdikkaan lenkin Félagin kanssa ja palattuamme se oli monesta kohtaa aivan valkoisen vaahdon peitossa. Talvikarva on lyhyttä, mutta tuuheaa, joten lähes 20 asteen lämmössä ponilla on varmasti kuuma. Halukkaasti se silti liikkui eteenpäin.
Syksy etenee hyvää vauhtia. Nyt luonto on sellaisessa tummanvihreässä vaiheessa. Hyvin harvat puut ovat vaihtaneet värinsä jo punaiseen tai kellastumaan päin, suurin osa luonnosta on aivan tummaa, upeaa vihreää. Kevät on vaaleanvihreä ja syksy upean tummanvihreä. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän.
Äsken, kun kävin postilaatikolla, tupsahti painomusteen tuoksun myötä mieleen vanha muisto niiltä ajoilta, kun mummolassa haettiin yhteislaatikolta sanomalehti ja muukin posti ja ne piti kaikki plärätä läpi, jotta löysi omat postinsa. Mitenkähän nykyisin suhtauduttaisiin siihen, että naapuri voi käpälöidä (ja lukea) kaikki taloon tulevat postikortit ja katsoa lähettäjät kirjeistä?
On hieman masentavaa, kuinka vähän olen viime aikoina harrastanut yhtään mitään. Ratsastusta sentään tulee jonkin verran tehtyä, mutta usein olen töiden jälkeen löpsähtänyt sohvalle nukkumaan ja herättyä on jo ollut sen verran pimeää, etten ole viitsinyt lähteä minnekään. Loppukesästä en myöskään ole käynyt lainkaan agilitytreeneissä ja syksyn kaksi ekaakin vuoroa jäävät väliin. Toinen tosin sentään agilityn vuoksi, sillä lähdemme pikkupeikon kanssa katsomaan MM-kisoja Itävältaan.
Pikkupeikko täytti viime perjantaina 20-vuotta. Uskomaton lukema. On vaikeaa uskoa, että siitä on niin kauan, kun pieni, ryppyinen nunnannäköinen olento putkahti maailmaan. (Ihan totta, sairaalan kuvissa pimu näyttää ihan pieneltä nunnalta.) Peikkolapsi harjoitteli syntymäpäivänään lentokoneeseen ehtimistä. Keflavikissä pääsee koneeseen, vaikka tulisi kentälle vain 5 min ennen koneen lähtöä - se on nyt kokeiltu.
---
Luonto on ennen kaikkea tuhlaavainen. Älä usko niitä, jotka kertovat kuinka taloudellinen ja säästäväinen luonto on. Eikö olisi halvempaa jättää lehdet puihin? - Annie Dillard
Syksy etenee hyvää vauhtia. Nyt luonto on sellaisessa tummanvihreässä vaiheessa. Hyvin harvat puut ovat vaihtaneet värinsä jo punaiseen tai kellastumaan päin, suurin osa luonnosta on aivan tummaa, upeaa vihreää. Kevät on vaaleanvihreä ja syksy upean tummanvihreä. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän.
Äsken, kun kävin postilaatikolla, tupsahti painomusteen tuoksun myötä mieleen vanha muisto niiltä ajoilta, kun mummolassa haettiin yhteislaatikolta sanomalehti ja muukin posti ja ne piti kaikki plärätä läpi, jotta löysi omat postinsa. Mitenkähän nykyisin suhtauduttaisiin siihen, että naapuri voi käpälöidä (ja lukea) kaikki taloon tulevat postikortit ja katsoa lähettäjät kirjeistä?
On hieman masentavaa, kuinka vähän olen viime aikoina harrastanut yhtään mitään. Ratsastusta sentään tulee jonkin verran tehtyä, mutta usein olen töiden jälkeen löpsähtänyt sohvalle nukkumaan ja herättyä on jo ollut sen verran pimeää, etten ole viitsinyt lähteä minnekään. Loppukesästä en myöskään ole käynyt lainkaan agilitytreeneissä ja syksyn kaksi ekaakin vuoroa jäävät väliin. Toinen tosin sentään agilityn vuoksi, sillä lähdemme pikkupeikon kanssa katsomaan MM-kisoja Itävältaan.
Pikkupeikko täytti viime perjantaina 20-vuotta. Uskomaton lukema. On vaikeaa uskoa, että siitä on niin kauan, kun pieni, ryppyinen nunnannäköinen olento putkahti maailmaan. (Ihan totta, sairaalan kuvissa pimu näyttää ihan pieneltä nunnalta.) Peikkolapsi harjoitteli syntymäpäivänään lentokoneeseen ehtimistä. Keflavikissä pääsee koneeseen, vaikka tulisi kentälle vain 5 min ennen koneen lähtöä - se on nyt kokeiltu.
---
Luonto on ennen kaikkea tuhlaavainen. Älä usko niitä, jotka kertovat kuinka taloudellinen ja säästäväinen luonto on. Eikö olisi halvempaa jättää lehdet puihin? - Annie Dillard
tiistaina, elokuuta 25, 2009
Syksy saa...
On se vaan pakko myöntää, että syksy on tulossa. Aamulla maan peittää todella runsas kaste ja lämpötila on vain 7,5 C. Illat ovat jo säkkipimeitä. Syksyn kirpeys tuntuu kyllä mukavalta, koska kesällä saimme kunnon helteitäkin.
Eilen sain uutisia kahdeltakin serkkutytöltä: toisesta oli tullut mummo toisen kerran ja toisen lapsi oli juuri Jorvissa odottelemassa synnytyksen käyntiinlaittoa, jotta serkkutytöstä saisi kolminkertaisen mummelin. Pieniä tyttöjä putkahtaa sukuun, mukavaa. Hämmästyttävää minusta on se, että nämä molemmat monikertaiset mummelit ovat minusta ihan pikkutyttösiä vielä iältään, toinen ei ole vielä edes viittäkymmentä.
Tässä maatilan, koirien ja hevosten keskellä elämisessä on se varjopuoli, että tuntuu olevan kovin vaikeaa irtautua omista ympyröistään ja matkustaa tapaamaan kauempana (tai edes lähempänä) asuvia sukulaisiaan. Muutenkin yhteydenpito ihmisiin on kovasti vähentynyt. Minun ei ole vaikeaa kuvitella itseäni vanhana mummelina täysin erakoituneena tänne metsään... Kaiken voi hoitaa netin kautta, eikö?
Meidän ikäluokkamme ja etenkin meidän lapsemme tarvitsevat vanhainkotiin kunnon laajakaistayhteydet, että voivat irccailla naapurihuoneeseen ja kertoa Facebook-statukseen, toimiiko vatsa tänä aamuna vai ei. Varmaan tälle syntyy jokin upea lyhenne asian lyhyeen ilmaisuun, kuten on syntynyt muillekin usein tarvittaville fraaseille. Shit comes well = scw, problems with shitting = pws, have to piss 10 times in a night = P10. Ken elää, se näkee...
No, ehkäpä alan etsiä jotain jokseenkin säällistä päälle puettavaa, jotta pääsisin töihin. Tarvontiellä on kuulemma hirveä ruuhka, joten voipi olla, että lähdenkin Vihdintien kautta. Valtaisaa vaihtelua elämään.
Eilen sain uutisia kahdeltakin serkkutytöltä: toisesta oli tullut mummo toisen kerran ja toisen lapsi oli juuri Jorvissa odottelemassa synnytyksen käyntiinlaittoa, jotta serkkutytöstä saisi kolminkertaisen mummelin. Pieniä tyttöjä putkahtaa sukuun, mukavaa. Hämmästyttävää minusta on se, että nämä molemmat monikertaiset mummelit ovat minusta ihan pikkutyttösiä vielä iältään, toinen ei ole vielä edes viittäkymmentä.
Tässä maatilan, koirien ja hevosten keskellä elämisessä on se varjopuoli, että tuntuu olevan kovin vaikeaa irtautua omista ympyröistään ja matkustaa tapaamaan kauempana (tai edes lähempänä) asuvia sukulaisiaan. Muutenkin yhteydenpito ihmisiin on kovasti vähentynyt. Minun ei ole vaikeaa kuvitella itseäni vanhana mummelina täysin erakoituneena tänne metsään... Kaiken voi hoitaa netin kautta, eikö?
Meidän ikäluokkamme ja etenkin meidän lapsemme tarvitsevat vanhainkotiin kunnon laajakaistayhteydet, että voivat irccailla naapurihuoneeseen ja kertoa Facebook-statukseen, toimiiko vatsa tänä aamuna vai ei. Varmaan tälle syntyy jokin upea lyhenne asian lyhyeen ilmaisuun, kuten on syntynyt muillekin usein tarvittaville fraaseille. Shit comes well = scw, problems with shitting = pws, have to piss 10 times in a night = P10. Ken elää, se näkee...
No, ehkäpä alan etsiä jotain jokseenkin säällistä päälle puettavaa, jotta pääsisin töihin. Tarvontiellä on kuulemma hirveä ruuhka, joten voipi olla, että lähdenkin Vihdintien kautta. Valtaisaa vaihtelua elämään.
torstaina, elokuuta 20, 2009
Paluu arkeen
Eilen alkoivat sitten taas työt. Vaikealta tuntui nousta kuuden jälkeen ylös normaalin yhdeksän sijaan. Aamusumuinen, loppukesän kirpakka ilma herätti kuitenkin yllättävän pehmeästi. Tänä aamunakin on samanlaista: aurinko paistaa, mutta lämpöä on vain n. 7 astetta, sumu leijuu maiseman yllä ja voi aavistaa, että päivästä tulee kaunis.
Kun kuulee Romeon hörinän oven takaa mennessään antamaan sille aamumysliä, ei voi olla hymyilemättä. Vanhan hevosen into ja elämänhalu näkyy kirkkaista silmistä ja tuntuu ruokakauhassa, kun se malttamattomana tönii kättä saadakseen ruuan nopeammin. Kissakin pyörii jaloissa tyytyväisen oloisena. Nämä ovat mukavia aamuja verrattuna niihin sateisiin ja säkkipimeisiin, joita vielä on edessä.
Onneksi tämä työviikko on vain kolmipäiväinen! On pakko myöntää, että päiväunille oli kiire, kun pääsin eilen töistä. Ihminen lienee luonnostaan aika laiska eläin, kun sitä niin nopeasti tottuu myöhäisiin aamuherätyksiin ja päiväuniin. Vai lienenkö minä tällä hetkellä vain erityisen raukea yksilö?
----
Pysyvä viisauden merkki on se, että näkee ihmeellisen tavallisessa. - Ralph Waldo Emerson
Kun kuulee Romeon hörinän oven takaa mennessään antamaan sille aamumysliä, ei voi olla hymyilemättä. Vanhan hevosen into ja elämänhalu näkyy kirkkaista silmistä ja tuntuu ruokakauhassa, kun se malttamattomana tönii kättä saadakseen ruuan nopeammin. Kissakin pyörii jaloissa tyytyväisen oloisena. Nämä ovat mukavia aamuja verrattuna niihin sateisiin ja säkkipimeisiin, joita vielä on edessä.
Onneksi tämä työviikko on vain kolmipäiväinen! On pakko myöntää, että päiväunille oli kiire, kun pääsin eilen töistä. Ihminen lienee luonnostaan aika laiska eläin, kun sitä niin nopeasti tottuu myöhäisiin aamuherätyksiin ja päiväuniin. Vai lienenkö minä tällä hetkellä vain erityisen raukea yksilö?
----
Pysyvä viisauden merkki on se, että näkee ihmeellisen tavallisessa. - Ralph Waldo Emerson
perjantaina, elokuuta 14, 2009
Kesälomasta sairaslomaan
Onpas aika kulunut nopiaan, kun on ollut mukavaa! Kesäloma on ohi. Tai kesäloma vaihtui eilen sairaslomaksi, kun puhelindiagnoosin perusteella sain H1N1-epäilydiagnoosin ja 6 pv sairaslomaa. Lomaa ja eristystä jatkuu siis ainakin tiistaihin asti.
En ole hirveän kipeä, pieni kuume on päällä, kurkku on kipeä, nuha on alkamassa. Ekana yönä sairastin rajusti vatsaa, mutta onneksi se on ohi. Kovasti nukuttaa koko ajan, joten en ole tosiaan ihan tervekään.
Kesäloma meni oikeastaan kuin siivillä. Viime viikon olimme ukkokullan kanssa Rodoksella. Kreikka oli minulle kokonaan uusi maa, joten mielenkiintoista nähtävää riitti kyllä viikoksi. Upeinta oli ehkä meri - häikäisevän turkoosinsininen ja suhteellisen puhdas. Ukkokulta snorklaili joka päivä varmaan parisen tuntia. Söimme hyvää ruokaa ja joimme maittavia viinejä joka päivä. Mitäpä sitä muuta lomalta kaipaisi?
Toissapäivänä oli pikkupeikon vuoro lähteä. Hän lähti kolmeksi viikoksi Islantiin, tutulle maatilalle töihin. Hiukan tuntuu talo tyhjältä, kun peikko ei ole täällä. Siihen on taas tottuminen, koska samantien, kun hän palaa Islannista, hän muuttaa taas Muurlaan. Tosin Karmaa ei kyllä voi olla huomaamatta, se vie leijonanosan minulle tarkoitetusta sängynpuoliskosta ja murisee kovasti, kun sitä välillä joudun siirtelemään. Karman murina ei kylläkään ole mitenkään uskottavaa.
Tänä aamuna yritin nukkua pitkään, koska yksinäiset päivät kotona ovat niin tylsiä. Yhdeksän maissa Marilyn päätti tehdä siitä lopun: heräsin siihen, että pienen koiran molemmat etutassut pitelivät tukevasti korvaani, jota samalla tehokkaasti nuoltiin. Ylöshän se oli sitten noustava.
---
Mutta nyt lounaan valmistukseen.
En ole hirveän kipeä, pieni kuume on päällä, kurkku on kipeä, nuha on alkamassa. Ekana yönä sairastin rajusti vatsaa, mutta onneksi se on ohi. Kovasti nukuttaa koko ajan, joten en ole tosiaan ihan tervekään.
Kesäloma meni oikeastaan kuin siivillä. Viime viikon olimme ukkokullan kanssa Rodoksella. Kreikka oli minulle kokonaan uusi maa, joten mielenkiintoista nähtävää riitti kyllä viikoksi. Upeinta oli ehkä meri - häikäisevän turkoosinsininen ja suhteellisen puhdas. Ukkokulta snorklaili joka päivä varmaan parisen tuntia. Söimme hyvää ruokaa ja joimme maittavia viinejä joka päivä. Mitäpä sitä muuta lomalta kaipaisi?
Toissapäivänä oli pikkupeikon vuoro lähteä. Hän lähti kolmeksi viikoksi Islantiin, tutulle maatilalle töihin. Hiukan tuntuu talo tyhjältä, kun peikko ei ole täällä. Siihen on taas tottuminen, koska samantien, kun hän palaa Islannista, hän muuttaa taas Muurlaan. Tosin Karmaa ei kyllä voi olla huomaamatta, se vie leijonanosan minulle tarkoitetusta sängynpuoliskosta ja murisee kovasti, kun sitä välillä joudun siirtelemään. Karman murina ei kylläkään ole mitenkään uskottavaa.
Tänä aamuna yritin nukkua pitkään, koska yksinäiset päivät kotona ovat niin tylsiä. Yhdeksän maissa Marilyn päätti tehdä siitä lopun: heräsin siihen, että pienen koiran molemmat etutassut pitelivät tukevasti korvaani, jota samalla tehokkaasti nuoltiin. Ylöshän se oli sitten noustava.
---
Mutta nyt lounaan valmistukseen.
torstaina, heinäkuuta 23, 2009
Nynny-Félagi
Romeo-shettiksellä on oma laidun. Olen pitänyt ylintä aitalankaa kiinni, jotta issikat eivät pääsisi päivisin sinne, mutta Romeo voisi kulkea vapaasti. Tässä päivänä muutamana olivat kuitenkin Vissa ja Félagi karanneet aitalangan alitse syömään ennen aikojaan.
Ilmeisesti langasta oli tullut Félagille ohimennessä sähköisku, koska toissapäivän iltana, kun päästin issikoita yöksi laitumelle ei Félagi mennytkään muiden mukana portista, vaan jäi aidan toiselle puolelle epäluuloisena nököttämään. Ajattelin, että hetken harkittuaan se menee syömään.
Aamulla, kun tulin siirtämään ponit päiväksi pois laitumelta, oli Félagi edelleen portin pielessä eikä ollut uskaltanut mennä ollenkaan syömään. Se hirnui sydäntäsärkevän kovaa: "Mami, mä en oo syönyt yhtään, en yhtään!" Se piti riimulla kuljettaa portin ohi, jotta se uskalsi mennä syömään.
Todellinen iso nössö!
Ilmeisesti langasta oli tullut Félagille ohimennessä sähköisku, koska toissapäivän iltana, kun päästin issikoita yöksi laitumelle ei Félagi mennytkään muiden mukana portista, vaan jäi aidan toiselle puolelle epäluuloisena nököttämään. Ajattelin, että hetken harkittuaan se menee syömään.
Aamulla, kun tulin siirtämään ponit päiväksi pois laitumelta, oli Félagi edelleen portin pielessä eikä ollut uskaltanut mennä ollenkaan syömään. Se hirnui sydäntäsärkevän kovaa: "Mami, mä en oo syönyt yhtään, en yhtään!" Se piti riimulla kuljettaa portin ohi, jotta se uskalsi mennä syömään.
Todellinen iso nössö!
tiistaina, heinäkuuta 21, 2009
Loma-aamu
Kesälomani pääjakson toinen päivä on aluillaan. Eilinen päivä meni pääosin viikonlopusta toipuessa, nukuin pitkään, kävin ratsastamassa, nukuin lisää ja kävin vetämässä illansuussa agilitytreenit.
Olin viikonlopun Turussa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuissa kuuluttajana. Päivät kävivät kyllä työstä: ekana päivänä kisat kestivät klo 8-23 ja tokanakin klo 8-19. Onneksi oli toinenkin kuuluttaja koko ajan, että saimme vuorotella. Tunnelma kisoissa oli mahtava. Etenkin finaalipäivänä halliyleisö eli täysillä mukana joka radassa ja huutomyrsky ratojen jälkeen oli hirmuinen. Täytyy myöntää, että itsekin huusin mikrofoniin pelkkää öööö'tä, kun jokin huikea suoritus oli takana.
Pari koirakkoa jäi erityisesti mieleen: maksien Elina Jänesniemi & bordercollie Omie, jolla kisaikäkin on täyttynyt vasta runsas vuosi sitten sekä Carolina Pellikka & shetlanninlammaskoira Kerttu, joka oli varma lähtijä jo neljännen radan jälkeen ja teki koko karsintojen ajan varmoja ja tuulennopeita ratoja. Tulee olemaan jännittävää nähdä itse kisapaikalla Itävällassa, miten näillä koirakoilla menee.
Täällä kotona on tänään hyvin rauhallista: pikkupeikko on kesätöissä poimimassa saskatooneja ja ukkokulta lähti työmatkalle Turkuun, joten voin tämän päivän puuhastella ihan omiani omaan tahtiin. En ole tehnyt mitään suuria suunnitelmia: pyykinpesua, ratsastusta ja kauppareissu pitää tehdä, koska jääkaapissa on aika tyhjää. Toisessa kaapissa ei ole enää edes valoa.
Meillähän on kaksi jääkaappia: toisessa on vain avaamattomia tuotteita ja toiseen siirretään, kun tuote avataan. Se on varsin näppärää, koska avaamattomien jääkaappia ei usinkaan tarvitse pestä ja kertavilkaisulla näkee, mitä sinne pitää täydentää.
Taidanpa ottaa kolmannen kupposen kahvia...
---
Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia. - Jerome K. Jerome
Olin viikonlopun Turussa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuissa kuuluttajana. Päivät kävivät kyllä työstä: ekana päivänä kisat kestivät klo 8-23 ja tokanakin klo 8-19. Onneksi oli toinenkin kuuluttaja koko ajan, että saimme vuorotella. Tunnelma kisoissa oli mahtava. Etenkin finaalipäivänä halliyleisö eli täysillä mukana joka radassa ja huutomyrsky ratojen jälkeen oli hirmuinen. Täytyy myöntää, että itsekin huusin mikrofoniin pelkkää öööö'tä, kun jokin huikea suoritus oli takana.
Pari koirakkoa jäi erityisesti mieleen: maksien Elina Jänesniemi & bordercollie Omie, jolla kisaikäkin on täyttynyt vasta runsas vuosi sitten sekä Carolina Pellikka & shetlanninlammaskoira Kerttu, joka oli varma lähtijä jo neljännen radan jälkeen ja teki koko karsintojen ajan varmoja ja tuulennopeita ratoja. Tulee olemaan jännittävää nähdä itse kisapaikalla Itävällassa, miten näillä koirakoilla menee.
Täällä kotona on tänään hyvin rauhallista: pikkupeikko on kesätöissä poimimassa saskatooneja ja ukkokulta lähti työmatkalle Turkuun, joten voin tämän päivän puuhastella ihan omiani omaan tahtiin. En ole tehnyt mitään suuria suunnitelmia: pyykinpesua, ratsastusta ja kauppareissu pitää tehdä, koska jääkaapissa on aika tyhjää. Toisessa kaapissa ei ole enää edes valoa.
Meillähän on kaksi jääkaappia: toisessa on vain avaamattomia tuotteita ja toiseen siirretään, kun tuote avataan. Se on varsin näppärää, koska avaamattomien jääkaappia ei usinkaan tarvitse pestä ja kertavilkaisulla näkee, mitä sinne pitää täydentää.
Taidanpa ottaa kolmannen kupposen kahvia...
---
Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia. - Jerome K. Jerome
keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2009
Vesihevosia
Hevosten uittaminen järvessä on yksi kesän kohokohtia, varmaan myös hevosten mielestä.Viime kesä oli jotenkin niin kolea, ettei sellaista tullut ollenkaan tehtyä, mutta viime viikolla oli sopivan lämmintä ja pikkupeikko halusi lähteä homman hoitamaan.
Kuvista voi päätellä, että hepot nauttivat kovasti - varmaan paarmanpuremat ovat kutisevia ja ikäviä ja vesi viilentää mukavasti.
Toivottavasti tätä tulee useamminkin tehtyä.
tiistaina, heinäkuuta 07, 2009
Ei enää heinästressiä
Kaikki heinät on saatu taas tänä vuonna korjattua. Eilen illalla ajeli heinäurakoija suurimman osan pakettiin. Laatu vaikutti ihan hyvältä, mutta tietenkin jännittää, mitä paketista löytyy, kun ensimmäinen lokakuun alussa hevosille tarjoillaan.Laiskuri-minulle sopii tämä urakoijan toimesta tehty heinätyö mukavasti, kun ei tarvitse kun puhelimella soittaa ja laskunsa maksaa.
Laiskurista puheenollen, hiukan hävettää, kun eiliset agilitytreenit jäivät väliin pelkästään siksi, että olin niin julmetun väsynyt. Aika turhaahan tosin on treenata, jos oma vire on surkea. Nyt pian jostain energiaa tännepäin!
maanantaina, heinäkuuta 06, 2009
Yliannos Ypäjää
Kesän isot issikkatapahtumat ovat osaltani ohi. Mestaruuskisoissa ja ennen niitä urakoin apulaiskilpailunjohtajana ja jalostusnäyttelyssä johtajana. Tapahtumat osuivat peräkkäisille viikonlopuille. Edellisviikolla olin torstaista sunnuntaihin Ypäjällä ja viime viikonloppuna perjantaista lauantaihin. Minua alkaa välittömästi väsyttää, kun joku mainitsee Ypäjän nimen.
Huomaan kyllä olevani tavallista väsyneempi, kun viikonloputkin ovat menneet työn touhussa. Jonkin verran tulee valvottuakin, kun samanhenkisiä ihmisiä kokoontuu yhteen järjestämään näitä tapahtumia. Sehän on yksi syy olla mukana, että tapaa kivoja, samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä.
Nyt seuraava viikonloppu on varattu ihan vain itselle (lue: kodinsiivousta) ja sitten on agilityn MM-karsinnat Turussa, jonne olen luvannut mennä kuuluttajaksi. Samantien alkaa lomakin eli vielä kaksi viikkoa vietän töissä ja sitten luultavasti lomani myötä alkavat upeat kesäsäät uudelleen.
Tosin eilen kävi urakoija kaatamassa meillä heinää nurin, joten parin päivän pouta olisi taas toivottava ilmiö, jotta saisimme pakettiin hyvälaatuista heinää talven varalle. Pitäkäähän peukkuja sille.
Huomaan kyllä olevani tavallista väsyneempi, kun viikonloputkin ovat menneet työn touhussa. Jonkin verran tulee valvottuakin, kun samanhenkisiä ihmisiä kokoontuu yhteen järjestämään näitä tapahtumia. Sehän on yksi syy olla mukana, että tapaa kivoja, samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä.
Nyt seuraava viikonloppu on varattu ihan vain itselle (lue: kodinsiivousta) ja sitten on agilityn MM-karsinnat Turussa, jonne olen luvannut mennä kuuluttajaksi. Samantien alkaa lomakin eli vielä kaksi viikkoa vietän töissä ja sitten luultavasti lomani myötä alkavat upeat kesäsäät uudelleen.
Tosin eilen kävi urakoija kaatamassa meillä heinää nurin, joten parin päivän pouta olisi taas toivottava ilmiö, jotta saisimme pakettiin hyvälaatuista heinää talven varalle. Pitäkäähän peukkuja sille.
keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009
Heinänkorsia ja hellettä
Heinää on housuissa ja lattialla ja kaadettuna pellolla. Heinähommat saa tänä vuonna tehdä aivan unelmaolosuhteissa - heinäpoudilla. Ainoastaan loma puuttuu eli heinähommiin pitää joutua vielä oman työpäivän lisäksi.
Eilen tehtiin parin tunnin rupeama naapurin Katjan avustamana ja selkälihakseni kyllä tietävät, että hommissa on oltu. Kivulias jomotus tuntuu aivan joka lihaksessa. No, ehkäpä tänään helpottaa, kun työpäivän jälkeen taas jatketaan.
Vielä vajaat kolme viikkoa lomaan...
Eilen tehtiin parin tunnin rupeama naapurin Katjan avustamana ja selkälihakseni kyllä tietävät, että hommissa on oltu. Kivulias jomotus tuntuu aivan joka lihaksessa. No, ehkäpä tänään helpottaa, kun työpäivän jälkeen taas jatketaan.
Vielä vajaat kolme viikkoa lomaan...
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
22.6.2009 Romeo - 30 vuotta
Ihana vanhus on hyvinkin harmaantunut, mutta toissatalvisen sairastelun jälkeen kuntoutunut aivan entiselleen.Laukka, jopa pukkilaukka, sujuu ja elämä maistuu.
Poika on kova hörisemään ja seuraa tarkkana maailmaa ympärillään.
Eilistä syntymäpäiväänsä herra vietti lepäillen auringossa, syöden ja tyylikkäästi - ehkä hieman kuola suupielestä valuen - vettä siemaillen. Illalla pikkupeikko kävi rapsimassa talvikarvaa pois ja se oli kovasti nautittavaa.
Onnittelut vielä kerran!
keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009
Ihonkuorintalakanat ja muuta näpsää
Eilisen pitkän päivän jälkeen pötkähdin nukkumaan ja heti alkoi jotenkin tuntua kiusalliselta. Nousin uudelleen ylös katsomaan, minkä päälle olin käynyt nukkumaan ja lakanoilla oli sellaista hienoa, kuivaa hiesua n. 2 mm kerros. Sininen lakana oli kauttaaltaan kauniin punaruskea. En jaksanut enää puolen yön jälkeen lähteä vaihtamaan puhtaisiin, joten häädin ensin kolme onnellista, kerälle kiertynyttä koirakaveria alas sängystä ja rapsautin sitten suurimman osan hiekasta lattialle. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olisi voinut kokeilla nuorentaako tuollainen kokovartalokuorinta... heh.
Maanantaina piti olla Marilynin agilitytreenit, mutta jouduin kokouksen vuoksi perumaan menomme. Yritin olla vitsikäs sähköpostissani ja kerroin, että Marilyn tod.näk. osaa tulla itse paikalle, mutta ei pärjää ilman ohjaajaa. Toisinaanhan Marilyn karkureisuuillaan on käynyt ainakin melko lähellä Salimäenpolun treenikeskusta, sinne lienee meiltä n. km linnuntietä matkaa. Kun olin lähdössä kokoukseen viiden aikoihin, hyökkäsi Marilyn takaani ja ponkaisi oven vaudilla auki ja singahti hurjasti haukkuen kohti kylää. En voinut kuin naurahtaa itsekseni: "Nyt se tyttö on tuntia liian aikaisin treeneissä - voi voi - tyhmänä pitävät, kun ei edes kelloa tunne."
Kun lähes viiden tunnin reissun jälkeen palasin kotiin, istui keskellä ajotietä uupuneen ja tyytyväisen näköinen kurainen koiratyttö. Avasin auton oven ja se loikkasi syliini ja nukahti heti. Oli kuulemma pitemmän aikaa juoksennellut haukkuen pihapiirissä, mutta ei ollut ilman vaivaa antanut itseään ukkkokullalle kiinni. Hän oli vain ikkunasta naureskellut jaloista ja mahasta täysin mustaa koiraa. Sen verran oli koiratypykkä juoksennellut märässä nurmikossa ettei ollut aivan musta, kun pomppasi autossa syliini.
Luultavasti se ei kumminkaan ollut treeneissä käynyt.
---
Ja ihan muihin asioihin - kesäiseen pihapiiriimme: Saimme aikanaan tupaantuliaislahjaksi alppiruusun (lähes 20 vuotta sitten) ja koskaan se ei ole tehnyt niin upeita kukkia kuin tänä vuonna. Sitä tulee hyvälle mielelle aamuisin, kun se kurkistaa ikkunasta sisään.
Maanantaina piti olla Marilynin agilitytreenit, mutta jouduin kokouksen vuoksi perumaan menomme. Yritin olla vitsikäs sähköpostissani ja kerroin, että Marilyn tod.näk. osaa tulla itse paikalle, mutta ei pärjää ilman ohjaajaa. Toisinaanhan Marilyn karkureisuuillaan on käynyt ainakin melko lähellä Salimäenpolun treenikeskusta, sinne lienee meiltä n. km linnuntietä matkaa. Kun olin lähdössä kokoukseen viiden aikoihin, hyökkäsi Marilyn takaani ja ponkaisi oven vaudilla auki ja singahti hurjasti haukkuen kohti kylää. En voinut kuin naurahtaa itsekseni: "Nyt se tyttö on tuntia liian aikaisin treeneissä - voi voi - tyhmänä pitävät, kun ei edes kelloa tunne."
Kun lähes viiden tunnin reissun jälkeen palasin kotiin, istui keskellä ajotietä uupuneen ja tyytyväisen näköinen kurainen koiratyttö. Avasin auton oven ja se loikkasi syliini ja nukahti heti. Oli kuulemma pitemmän aikaa juoksennellut haukkuen pihapiirissä, mutta ei ollut ilman vaivaa antanut itseään ukkkokullalle kiinni. Hän oli vain ikkunasta naureskellut jaloista ja mahasta täysin mustaa koiraa. Sen verran oli koiratypykkä juoksennellut märässä nurmikossa ettei ollut aivan musta, kun pomppasi autossa syliini.
Luultavasti se ei kumminkaan ollut treeneissä käynyt.
---
Ja ihan muihin asioihin - kesäiseen pihapiiriimme: Saimme aikanaan tupaantuliaislahjaksi alppiruusun (lähes 20 vuotta sitten) ja koskaan se ei ole tehnyt niin upeita kukkia kuin tänä vuonna. Sitä tulee hyvälle mielelle aamuisin, kun se kurkistaa ikkunasta sisään.
sunnuntai, kesäkuuta 14, 2009
Suvisunnuntai
Viime yönä oli hurja ukonilma, vettä tuli ja salamoi. Päivällä olikin todella painostavaa ja ensimmäistä kertaa kesän ratsastuslenkin jälkeen huuhtelin hikisen Félagin letkulla. Se selvästi nautti siitä, vaikka vesi oli kaivokylmää.
Tänään olen hiukan yrittänyt kaunistaa pihapiiriä.
Tästä lähdettiin.
Ja tähän päädyttiin. Kunhan taimet hiukan kasvavat, niin tulos voi olla mukavan näköinen.
Muutapa en sitten ole tänään saanutkaan aikaiseksi. Tosin en tiedä, miksi kaiken aikaa pitäisikään puurtaa. Kesä etenee muutenkin: Ensi viikonloppuna on jo juhannus!
Tänään olen hiukan yrittänyt kaunistaa pihapiiriä.Tästä lähdettiin.
Ja tähän päädyttiin. Kunhan taimet hiukan kasvavat, niin tulos voi olla mukavan näköinen.
Muutapa en sitten ole tänään saanutkaan aikaiseksi. Tosin en tiedä, miksi kaiken aikaa pitäisikään puurtaa. Kesä etenee muutenkin: Ensi viikonloppuna on jo juhannus!
perjantaina, kesäkuuta 12, 2009
Kesä jatkuu
Nyt kesä on alun hellejakson jälkeen normalisoitunut sille "lyhyt ja vähäluminen" -tasolle, jota Suomessa odottaakin saavansa. Päivänä muutamana olemme saaneet nauttia jopa +4C -lämmöstä. Hrr.
Vielä on viikko juhannukseen ja siitähän päivät sitten alkavat lyhetä ja syksy tulee. No, en itseasiassa ajattele niin kovinkaan usein, etenkin kun oma lomani asettuu heinäkuun loppuun - elokuun alkuun. Olisin kyllä mielestäni jo kovin loman tarpeessa. Sitä huomaa niin hyvin, miten saamaton ja jaksamaton sitä nykyisin on. Päikkärit töiden jälkeen ei ole mikään harvinaisuus.
Tosin olenhan toki tehnyt aika paljon töitä issikkamestaruuskisojen eteen, joten ihan saamattomaksi en sentään ole jäänyt. Liikkuminen ja ratsastaminen vain on jäänyt kovin vähälle.
Josko tänään saisi edes sen verran intoa, että punkeaisi itsensä ruunapojan kyytiin ja kävisi heittämässä ratsastuslenkin. Säät ainakin taitaisivat suosia: ei ole liian kuuma eikä kylmä.
---
Onneksi on perjantai. Onneksi.
Vielä on viikko juhannukseen ja siitähän päivät sitten alkavat lyhetä ja syksy tulee. No, en itseasiassa ajattele niin kovinkaan usein, etenkin kun oma lomani asettuu heinäkuun loppuun - elokuun alkuun. Olisin kyllä mielestäni jo kovin loman tarpeessa. Sitä huomaa niin hyvin, miten saamaton ja jaksamaton sitä nykyisin on. Päikkärit töiden jälkeen ei ole mikään harvinaisuus.
Tosin olenhan toki tehnyt aika paljon töitä issikkamestaruuskisojen eteen, joten ihan saamattomaksi en sentään ole jäänyt. Liikkuminen ja ratsastaminen vain on jäänyt kovin vähälle.
Josko tänään saisi edes sen verran intoa, että punkeaisi itsensä ruunapojan kyytiin ja kävisi heittämässä ratsastuslenkin. Säät ainakin taitaisivat suosia: ei ole liian kuuma eikä kylmä.
---
Onneksi on perjantai. Onneksi.
sunnuntai, toukokuuta 31, 2009
Hellepäivää pukkaa..
Ajattelin illalla, että ihanaa, kun saa rauhassa nukkua pitkään. Pikkupeikon ja Karman startit Stadi Gamesissa on vasta illansuussa.
Niinhän se sitten menikin, aivan suunnitellusti:
klo 5:50 Karma juoksee edestakaisin ja vinkuu - sillä oli järkyttävä pissihätä, melkein talo upposi, kun vein kaikki koirat pisulle
klo 7:30 kuulin omituista kolinaa keittiöstä ja kuvittelin Karman oleva ruokatynnyrin kimpussa, mutta se olikin ukkokulta, joka yritti kiinnittää eilisen grilli-illan aikana irronnutta keittiönkaapin ovea takaisin paikalleen
klo 8:10 järkyttävä huutorääkyhaukku, kun pääskynen oli lennähtänyt sisälle ja koirat yrittivät sitä tavoitella
Jotta sellainen rauhaisa sunnuntaiaamu.
Tänään tulee todella kuuma päivä, aamulla jo enne yhdeksää oli yli 20C varjossa. Mukavaa, mutta hieman uuvuttavaa. Taidan siirtyä kuistille hörppimään aamukaffetta.
Mahtaa ukkokultaakin illalla uuvuttaa, hän lähti juuri golfkilpailuihin. Siellä aurinko porottaa aika esteettömästi.
Niinhän se sitten menikin, aivan suunnitellusti:
klo 5:50 Karma juoksee edestakaisin ja vinkuu - sillä oli järkyttävä pissihätä, melkein talo upposi, kun vein kaikki koirat pisulle
klo 7:30 kuulin omituista kolinaa keittiöstä ja kuvittelin Karman oleva ruokatynnyrin kimpussa, mutta se olikin ukkokulta, joka yritti kiinnittää eilisen grilli-illan aikana irronnutta keittiönkaapin ovea takaisin paikalleen
klo 8:10 järkyttävä huutorääkyhaukku, kun pääskynen oli lennähtänyt sisälle ja koirat yrittivät sitä tavoitella
Jotta sellainen rauhaisa sunnuntaiaamu.
Tänään tulee todella kuuma päivä, aamulla jo enne yhdeksää oli yli 20C varjossa. Mukavaa, mutta hieman uuvuttavaa. Taidan siirtyä kuistille hörppimään aamukaffetta.
Mahtaa ukkokultaakin illalla uuvuttaa, hän lähti juuri golfkilpailuihin. Siellä aurinko porottaa aika esteettömästi.
lauantaina, toukokuuta 30, 2009
Kesä on astunut ovesta sisään
On kesä. Käki kukkuu, linnut laulaa, maailmani on aivan vihreä.
Pikkupeikko muutti eilen kesäksi kotiin. Pieni auto oli aivan pullollaan talven aikana kerääntyneitä tavaroita. Ihan nauratti, kun takapenkillä oli ihan pieni, Karman kokoinen, tyhjä tila ja muuten auto oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa. Petauspatja, lakanoita, vaatteita, kasseja, koiranruokasaavi. Kauheasti pikkuinen oli tavaraa saanut haalituksi sinne Muurlaan talven aikana.
Olisipa kiva, kun hän saisi kesäksi jotain töitä. Samaten pojalle toivoisi jotain hommaa. Mihin tämä maailma onkaan menossa, kun meillä on varaa antaa kokonaisen sukupolven vain elellä ilman mielekästä työtä? Tunnen todella monta 20-25 -vuotiasta, joilla ei ole työtä eikä opiskelupaikkaa. Se on kyllä väärin!
Mutta se ei ole väärin, että täksi viikonlopuksi on luvattu hellettä. Nousin taas klo 6 ylös, koska lähden mukaan, kun pikkupeikko menee stadigamesiin Karman kanssa. Sekä tänään että huomenna heillä on kaksi starttia. Peukut pystyyn, että lopultakin tulisi nollia!
Pikkupeikko muutti eilen kesäksi kotiin. Pieni auto oli aivan pullollaan talven aikana kerääntyneitä tavaroita. Ihan nauratti, kun takapenkillä oli ihan pieni, Karman kokoinen, tyhjä tila ja muuten auto oli lattiasta kattoon täynnä tavaraa. Petauspatja, lakanoita, vaatteita, kasseja, koiranruokasaavi. Kauheasti pikkuinen oli tavaraa saanut haalituksi sinne Muurlaan talven aikana.
Olisipa kiva, kun hän saisi kesäksi jotain töitä. Samaten pojalle toivoisi jotain hommaa. Mihin tämä maailma onkaan menossa, kun meillä on varaa antaa kokonaisen sukupolven vain elellä ilman mielekästä työtä? Tunnen todella monta 20-25 -vuotiasta, joilla ei ole työtä eikä opiskelupaikkaa. Se on kyllä väärin!
Mutta se ei ole väärin, että täksi viikonlopuksi on luvattu hellettä. Nousin taas klo 6 ylös, koska lähden mukaan, kun pikkupeikko menee stadigamesiin Karman kanssa. Sekä tänään että huomenna heillä on kaksi starttia. Peukut pystyyn, että lopultakin tulisi nollia!
lauantaina, toukokuuta 23, 2009
Vain pakki puuttuu...
Pitkän viikonlopun vietto alkoi helatorstaina Marilynin kanssa luolakokeella. Paikka oli sama kuin viimeksikin ja matkaa koepaikalle vain 15 min. Joku oli tullut Jyväskylästä asti, joten osaisin kyllä arvostaa sitä, että matkaa on vain noin vähän.
Tällä kertaa yritettiin jo A-astetta ja luvassa oli vielä luonnonluolan tarkastus ja mikäli kaikki menisi hyvin tulisi Marilynistä käyttövalio. Kolmella kokeella kuulemma ei useinkaan onnistuta valioksi pääsemään, joten se olisi huomionarvoinen suoritus.
Tuomarin puhuttelussa hän sanoi, että edellyttää koirlta ainakin kolmea iskua, joten ihan vähällä ei koetta keskeytettäisikään. Saimme arvonnassa numeron 11, joten odotteluaikaa oli aivan riittävästi.
Tyhjän luolan tarkastus on molemmilla aiemmilla kerroilla mennyt Marilynilta aivan loistavasti ja luulinkin, ettei tämä kerta ole mikään poikkeus. Vaan kuinkas kävikään. Tyttö istui melkoisen pitkään ensimmäisellä pesällä ja haukkui ja raapi sitä haittaluukkua, jonka kautta kettu oli otettu pois. Ajattelin jo, ettemme edes pääse kokeeseen, koska Marilyn ei mennyt hakupesän ohi lainkaan. Yhtäkkiä tyttö sitten piipahtikin hakupesän takana - hädin tuskin - ja palasi heti takaisin raapimaan haittaa. Tuon pikku piipahduksen ansiosta pääsimme sitten mukaan varsinaiseen riistakokeeseen. Tuomari kävi naurahtamassa meille, että "kylläpä oli hilkulla kokeeseen pääsy".
Seurasin tarkkaan muiden koirien kokeita ja kovin oli erilainen tuomari kuin kahdessa aiemmassa kokeessa. Hän todella vaati koirilta kovaa luonnetta ja useita iskuja ketun kanssa. Moni koira nostettiin ulos luolastosta kuono veressä ketun iskemistä naarmuista.
Ennen Marilynia oli yksi A-asteen koira ja ajattelinkin, että se on nopeasti ohi, mutta ei - koira iski vain kerran ja jäi sitten haukkumaan ja niin senkin koe kesti 20 min. Minulla löivät jalat jännityksestä loukkua, kun odottelin Marilynin kanssa pihalla.
Lopulta sitten päästin Marilynin ahdinkoputkesta läpi ja se meni vaivattomasti luolastoon, mutta ei lähtenytkään kaivamaan itseään hiekasta huippuvauhdilla läpi kuten harjoitellessamme asiaa, vaan tuli taas istumaan siihen ensimmäiseen pesään. Se istui 8 min aivan hipihiljaa ja sitten yhtäkkiä se syöksyi hiekkaesteelle ja lävisti esteen (tuomarin sanoin) huippuvauhdilla ja suorastaan törmäsi haittaan, joka oli sen ja ketun välissä. Rämäys oli niin kova, että hetken ajattelin sen pyörtyneen. No ei se pyörtynyt, vaan aloitti kiivaan haukun ja välittömästi haitat poistettiin ja Marilyn syöksyi ketun perään kuin ammuttuna. Kaksi kertaa kettu iski ja kaksi kertaa Marilyn iski takaisin. Tuomari epäili, ettei siinä ole peruutusvaihdetta ollenkaan, koska se ei kuulemma perääntynyt tuumaakaan ketun iskuista, vaan iski itse kiivaasti heti takaisin. Näin ollen tuomari keskytti kokeen. Hymyillen kävin hakemassa koiran pois luolastosta. Sen poskesta valui verta, mutta ei siinä itsessään ollut naarmuakaan, vaan veri oli ilmeisesti tullut ketusta.
Tällä kertaa yritettiin jo A-astetta ja luvassa oli vielä luonnonluolan tarkastus ja mikäli kaikki menisi hyvin tulisi Marilynistä käyttövalio. Kolmella kokeella kuulemma ei useinkaan onnistuta valioksi pääsemään, joten se olisi huomionarvoinen suoritus.
Tuomarin puhuttelussa hän sanoi, että edellyttää koirlta ainakin kolmea iskua, joten ihan vähällä ei koetta keskeytettäisikään. Saimme arvonnassa numeron 11, joten odotteluaikaa oli aivan riittävästi.
Tyhjän luolan tarkastus on molemmilla aiemmilla kerroilla mennyt Marilynilta aivan loistavasti ja luulinkin, ettei tämä kerta ole mikään poikkeus. Vaan kuinkas kävikään. Tyttö istui melkoisen pitkään ensimmäisellä pesällä ja haukkui ja raapi sitä haittaluukkua, jonka kautta kettu oli otettu pois. Ajattelin jo, ettemme edes pääse kokeeseen, koska Marilyn ei mennyt hakupesän ohi lainkaan. Yhtäkkiä tyttö sitten piipahtikin hakupesän takana - hädin tuskin - ja palasi heti takaisin raapimaan haittaa. Tuon pikku piipahduksen ansiosta pääsimme sitten mukaan varsinaiseen riistakokeeseen. Tuomari kävi naurahtamassa meille, että "kylläpä oli hilkulla kokeeseen pääsy".
Seurasin tarkkaan muiden koirien kokeita ja kovin oli erilainen tuomari kuin kahdessa aiemmassa kokeessa. Hän todella vaati koirilta kovaa luonnetta ja useita iskuja ketun kanssa. Moni koira nostettiin ulos luolastosta kuono veressä ketun iskemistä naarmuista.
Ennen Marilynia oli yksi A-asteen koira ja ajattelinkin, että se on nopeasti ohi, mutta ei - koira iski vain kerran ja jäi sitten haukkumaan ja niin senkin koe kesti 20 min. Minulla löivät jalat jännityksestä loukkua, kun odottelin Marilynin kanssa pihalla.
Lopulta sitten päästin Marilynin ahdinkoputkesta läpi ja se meni vaivattomasti luolastoon, mutta ei lähtenytkään kaivamaan itseään hiekasta huippuvauhdilla läpi kuten harjoitellessamme asiaa, vaan tuli taas istumaan siihen ensimmäiseen pesään. Se istui 8 min aivan hipihiljaa ja sitten yhtäkkiä se syöksyi hiekkaesteelle ja lävisti esteen (tuomarin sanoin) huippuvauhdilla ja suorastaan törmäsi haittaan, joka oli sen ja ketun välissä. Rämäys oli niin kova, että hetken ajattelin sen pyörtyneen. No ei se pyörtynyt, vaan aloitti kiivaan haukun ja välittömästi haitat poistettiin ja Marilyn syöksyi ketun perään kuin ammuttuna. Kaksi kertaa kettu iski ja kaksi kertaa Marilyn iski takaisin. Tuomari epäili, ettei siinä ole peruutusvaihdetta ollenkaan, koska se ei kuulemma perääntynyt tuumaakaan ketun iskuista, vaan iski itse kiivaasti heti takaisin. Näin ollen tuomari keskytti kokeen. Hymyillen kävin hakemassa koiran pois luolastosta. Sen poskesta valui verta, mutta ei siinä itsessään ollut naarmuakaan, vaan veri oli ilmeisesti tullut ketusta.
Tässä tuomaripöytäkirjaa:
Koe alkoi: 13:37 Koe päättyi: 13:45
Ahdinkoputken läpäisy: ok, ok
Tyhjän luolan tarkastus: Hidas vain hakupesällä käynti
Arvostelu: Koira rauhallisesti luolaan ja käväisee hiekalla, jonka jälkeen siirtyy tulopesään 8 min kohdalla kaivautuu nopeasti läpi ja ilmoittaa riistan löytyneen. Kettu vas. peräpesään, jonne koira seuraa innolla. Kettu iskee ja koira ei väistä. Kettu iskee uudelleen ja koira ei väistä taaskaan. Koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi ja syystä että koiran erinomaisuus pystyttiin toteamaan.
Saavutettu kehitysaste: LUT A, 46 pistettä.
Vielä odotettiin toinen A-asteen koira, jonka koe hyväksyttiin ja sitten kaikkien tulokset luettiin. Marilyn oli kokeen toiseksi paras koira pisteillään. Tyhjän luolan tarkastus vähensi pisteitämme, mutta A-asteen siis saimme suoritetuksi.
Kokeen jälkeen oli vielä luonnonluolan tarkastus. Meitä oli kaksi koirakkoa. Menimme ison kiven juurelle, jonka alla oli jonkinlainen onkalo. Marilyniä ei kiinnostanut pätkääkään mennä sinne - tiesi taatusti, ettei kettua ole lähimaillakaan. Annoimme toisen koiran mennä ensin ja sen mentyä innokkaasti luolaan, Marilynkin innostui asiasta ja niin saimme luonnonluolastakin merkinnän hyväksytty.
Näin ollen meillä on nyt perheessä käyttövalio KVA-L cairn. No, anomuspaperit vielä pitää laittaa, jotta arvo olisi virallinen, mutta periaatteessa näin on jo. Toinen rodussaan Suomessa. Edellinen valio on tullut vuonna 1993. Olen aina tiennyt, että Marilyn on erityislaatuinen!
---
Mikäli olet kiinnostunut luolakokeen kulusta, tuolta löytyi erinomainen selvitys aiheesta.
tiistaina, toukokuuta 19, 2009
Kevään syntymäpäiviä
Marilynille tulee tänään 5 vuotta täyteen. Se ei osoita pienintäkään merkkiä aikuistumisesta tai arvokkuudesta. Odotellaan nyt ainakin toinen mokoma...
Félagi taas täytti eilen 17 vuotta. Sekään ei vaikuta vanhalta eikä arvokkaalta.
Félagi taas täytti eilen 17 vuotta. Sekään ei vaikuta vanhalta eikä arvokkaalta.
maanantaina, toukokuuta 11, 2009
Uupuneena uuteen viikkoon
Oivoi, miten sitä jaksaa tänään töissä? Kovasti väsyttää tänä aamuna ja hartiat ja selkä on totaalijumissa. Tuntuu, että sitä saa pinnistellä, että silmäluomet pysyvät auki.
Viikonloppu meni suunnitellusti Ypäjällä ja kaikki sujui erinomaisen hyvin. Olen valtavan iloinen talkooporukan osaamisesta ja hyvästä hengestä. Meillä oli paljon toimihenkilöitä, jotka olivat omassa tehtävässään ensimmäistä kertaa, mutta ilman isompia kommelluksia selvittiin.
Illalla tuli valvottua ja naurettua, mikä kuuluu tottakai asiaan, kun samasta asiasta kiinnostuneet, samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään jotain. Sellaisesta saa voimaa ja halua tulla toisenkin kerran tekemään juttuja yhdessä.
Näyttelyssä oli todella hienoja hevosia tänä vuonna. Erityisesti mieleeni jäivät kolmevuotiaat, ryhdikkäät ja upealiikkeiset oriit. Varsat tietenkin olivat taas niin hellyyttäviä, että mieluusti haluaisin pihalleni ensi kesänä pari sellaista laukkailemaan... Jaa-a. Pitänee miettiä asiaa lisää ja iskeä keskustelemaan ukkokullan kanssa asiasta silloin, kun hän ei ole aivan parhaimmillaan vastustamaan mitään...
---
Nyt on pakko lähteä etsimään konttoriin sopivia vaatteita. Toivottavasti edessä on mukava viikko.
Viikonloppu meni suunnitellusti Ypäjällä ja kaikki sujui erinomaisen hyvin. Olen valtavan iloinen talkooporukan osaamisesta ja hyvästä hengestä. Meillä oli paljon toimihenkilöitä, jotka olivat omassa tehtävässään ensimmäistä kertaa, mutta ilman isompia kommelluksia selvittiin.
Illalla tuli valvottua ja naurettua, mikä kuuluu tottakai asiaan, kun samasta asiasta kiinnostuneet, samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään jotain. Sellaisesta saa voimaa ja halua tulla toisenkin kerran tekemään juttuja yhdessä.
Näyttelyssä oli todella hienoja hevosia tänä vuonna. Erityisesti mieleeni jäivät kolmevuotiaat, ryhdikkäät ja upealiikkeiset oriit. Varsat tietenkin olivat taas niin hellyyttäviä, että mieluusti haluaisin pihalleni ensi kesänä pari sellaista laukkailemaan... Jaa-a. Pitänee miettiä asiaa lisää ja iskeä keskustelemaan ukkokullan kanssa asiasta silloin, kun hän ei ole aivan parhaimmillaan vastustamaan mitään...
---
Nyt on pakko lähteä etsimään konttoriin sopivia vaatteita. Toivottavasti edessä on mukava viikko.
perjantaina, toukokuuta 08, 2009
Aamu metsän laidassa
Valtavan ihana aamu! Miten etuoikeutettu sitä onkaan, kun saa herätä aamuun maalla, linnunlaulun ja luonnon keskellä. On virkistävää nähdä, miten vinhaa vauhtia maailma taas vihertyy ja kesä tulee.
Minulla on taas lomapäivä. On viides viikko peräjälkeen, kun olen joko lomalla tai minulla on nelipäiväinen viikko. Mitenhän sitä sopeutuu, kun pitää tehdä koko viikko putkeen töitä?
Starttaan iltapäivällä koko viikonlopuksi Ypäjälle. Luvassa on vaihtelua elämään issikkanäyttelyn parissa. Saan aina aivan valtavan varsakuumeen, kun katselen yksivuotiaiden arvosteluja. Unelmana oli jo pikkutyttönä saada hevostila, jossa syntyisi vuosittain varsoja. Osinhan tämäkin unelma on toteutunut, koska yksi pikkuinen täällä on jo maailmaan pullahtanut. Olen melko varma, ettei Isíng jää viimeiseksi varsaksi, jonka kasvattajaksi minut merkitään. Aamulla, kun kävin ruokkimassa Romeon, katselin ajosillan alla olevaa tilaa sillä silmällä ja haaveilin kantavan shettistamman ostosta.
Tänään varmaan ehdin pyörähtää vielä hevosen selässä pikku lenkin, koska Ypäjällä tarvitsee olla vasta iltapäivällä. Enpä olekaan taas viikkoon ratsastanut, jostain syystä sitä on niin uninen töistä tullessa, että monena päivänä olen nukkunut tunnin torkut ja olen ollut loppuillan ihan poikki. Mahtuuhan viikkooni yksi sairaslomapäiväkin. Nukuin yhden päivän putkeen päänsäryn vuoksi.
Hiukan harmittaa, kun en pääse pikkupeikon luokan valokuvausnäyttelyn avajaisiin tänään (ei tosin ole kutsuttukaan *ärinää*), mutta onneksi se on auki lähes kuukauden, joten varmasti ehdin näkemään, ovatko he saaneet otettua parempiakin kuvia kui nämä blogissa esitellyt huippuotokset. (Kun ottaa huomioon, että kyseessä on yksityinen, maksullinen koulu, niin välillä odottaisi parempia lopputuloksia *hihitystä*.)
Ehkä menen hakemaan lisää kahvia. että jaksan pakata auton täyteen. Hauskaa viikonloppua muillekin! Toivokaa tekin, että sateiset sääennusteet ovat erehtyneet.
---
Hevonen, jaloin, urhein, ylpein, rohkein ja taatusti uppiniskaisin ja raivostuttavin ihmisen koskaan kesyttämistä eläimistä. - Anne McCaffrey
Minulla on taas lomapäivä. On viides viikko peräjälkeen, kun olen joko lomalla tai minulla on nelipäiväinen viikko. Mitenhän sitä sopeutuu, kun pitää tehdä koko viikko putkeen töitä?
Starttaan iltapäivällä koko viikonlopuksi Ypäjälle. Luvassa on vaihtelua elämään issikkanäyttelyn parissa. Saan aina aivan valtavan varsakuumeen, kun katselen yksivuotiaiden arvosteluja. Unelmana oli jo pikkutyttönä saada hevostila, jossa syntyisi vuosittain varsoja. Osinhan tämäkin unelma on toteutunut, koska yksi pikkuinen täällä on jo maailmaan pullahtanut. Olen melko varma, ettei Isíng jää viimeiseksi varsaksi, jonka kasvattajaksi minut merkitään. Aamulla, kun kävin ruokkimassa Romeon, katselin ajosillan alla olevaa tilaa sillä silmällä ja haaveilin kantavan shettistamman ostosta.
Tänään varmaan ehdin pyörähtää vielä hevosen selässä pikku lenkin, koska Ypäjällä tarvitsee olla vasta iltapäivällä. Enpä olekaan taas viikkoon ratsastanut, jostain syystä sitä on niin uninen töistä tullessa, että monena päivänä olen nukkunut tunnin torkut ja olen ollut loppuillan ihan poikki. Mahtuuhan viikkooni yksi sairaslomapäiväkin. Nukuin yhden päivän putkeen päänsäryn vuoksi.
Hiukan harmittaa, kun en pääse pikkupeikon luokan valokuvausnäyttelyn avajaisiin tänään (ei tosin ole kutsuttukaan *ärinää*), mutta onneksi se on auki lähes kuukauden, joten varmasti ehdin näkemään, ovatko he saaneet otettua parempiakin kuvia kui nämä blogissa esitellyt huippuotokset. (Kun ottaa huomioon, että kyseessä on yksityinen, maksullinen koulu, niin välillä odottaisi parempia lopputuloksia *hihitystä*.)
Ehkä menen hakemaan lisää kahvia. että jaksan pakata auton täyteen. Hauskaa viikonloppua muillekin! Toivokaa tekin, että sateiset sääennusteet ovat erehtyneet.
---
Hevonen, jaloin, urhein, ylpein, rohkein ja taatusti uppiniskaisin ja raivostuttavin ihmisen koskaan kesyttämistä eläimistä. - Anne McCaffrey
maanantaina, toukokuuta 04, 2009
Vappu on ohitse
Taashan se ihan arvaamatta törkkäsi maanantaiaamun tähän kohtaan. Vappuviikonloppu meni suhteellisen rauhallisesti ratsastellen, syöden, kyläillen ja vieraita kestiten. Tämä viikko on taas vain nelipäiväinen, sillä perjantaina lomailen Ypäjällä. Olen issikkanäyttelyn johtajana tänä vuonna, joten kovin rennoksi en tulevaa viikonloppua luule. Onneksi on osaavaa, kokenutta porukkaa, joten olen etukäteen melko luottavaisin mielin näyttelyn sujumisen suhteen.
Kevät on edennyt taas tapansa mukaan hurjaa vauhtia. Pihan koivut ovat jo hiirenkorvalla ja heinä kasvaa melkein kohisten. Harjasin tänä aamuna Romeon, kun se näytti niin takkuiselta ja siitä irtosi muutamalla vedolla ainakin ämpärillinen talvikarvaa, jonka heittelin ulos lintujen pesämateriaaliksi. Luulisin, että meillä päin on melkoisen pehmeitä linnunpesiä, kun karvaa pehmusteeksi tulee aika tavalla sekä hevosista että koirista.
Oheisesta aamulla kännykällä nappaamastani kuvasta näkyy, että jotkut linnut eivät malta odottaa, vaan käyvät suoraan hevosten selästä hakemasta pesämateriaalia. Samalla ne myöskin napsivat suuhunsa itikoita, joita hepojen ympärillä pörrää. Siis jos oikein tarkasti katsoo, niin näkee Isíngin pepun päällä västäräkin.
Kevät on edennyt taas tapansa mukaan hurjaa vauhtia. Pihan koivut ovat jo hiirenkorvalla ja heinä kasvaa melkein kohisten. Harjasin tänä aamuna Romeon, kun se näytti niin takkuiselta ja siitä irtosi muutamalla vedolla ainakin ämpärillinen talvikarvaa, jonka heittelin ulos lintujen pesämateriaaliksi. Luulisin, että meillä päin on melkoisen pehmeitä linnunpesiä, kun karvaa pehmusteeksi tulee aika tavalla sekä hevosista että koirista.
Oheisesta aamulla kännykällä nappaamastani kuvasta näkyy, että jotkut linnut eivät malta odottaa, vaan käyvät suoraan hevosten selästä hakemasta pesämateriaalia. Samalla ne myöskin napsivat suuhunsa itikoita, joita hepojen ympärillä pörrää. Siis jos oikein tarkasti katsoo, niin näkee Isíngin pepun päällä västäräkin.
keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009
Kevään hurmaa
Haukottaa. Talvilomalla osittain palanut nahka kutiaa öisin ja makuuhuone on kuumannihkeä nukkua. Avaan aina illalla ikkunan ennen nukkumaanmenoa, jotta huone viilenee johonkin 15C:een, kun menemme nukkumaan, mutta aamuksi se on kohonnut yli 20C-asteeseen. Ehkä sen kaiken kestää, kun on kesä tulossa.Huomenna on vappuaatto. Talvi tuntuu taas häipyneen uskomattoman nopeasti. Ei siitä ole montakaan päivää, kun jahtasin Marilyniä lumihangessa ja nyt menen aamuisin hevoshommiin crocksit jalassa. Tosin nössömäisesti käytän vielä sukkia, kun kumminkin lämpötila on alle 10C, mutta pian nekin saa heittää pois. Olenhan kertonut, että jalkani inhoavat sukkia ja heti, kun on mahdollista, lopetan niiden käytön?
Monta päivää on täällä Suomessakin ollut aivan pilvetön taivas ja aurinko on paistanut. Tänään on pilvistä. Oikeastaan toivoisin vähän sadetta, niin nurmikko lähtisi kasvuun ja alkaisi oikea, vihreä kesä. Katselin aamulla toiveikkaasti puiden silmuja, ne ovat niin pullollaan, että kohta on taas hiirenkorvien aika.
Sitä odotellessa.
---
Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa. - Tove Jansson
---
tiistaina, huhtikuuta 28, 2009
Liikkeelle, mars!
Töihin tästä pitäisi luunsa laahata. Tai kaipa ne luut menisi ihan kepeästi, mutta on kertynyt tuota lihasmassaa luiden päälle sen verran, että se on raskaampaa saada kiihtymään. Paras puoli tässä työviikossa on se, että se on vain kolmipäiväinen. Ensi viikollakin olen vain 4 päivää töissä, joten pieni pehmeä lasku on edessä kaiken lomailun jälkeen.Katselin ottamiani lomakuvia ja ihan pikkasen ärsyttää, kun kaikissa merikuvissa on horisontti vinossa. Miksiköhän se on niin hankalaa saada suoraan - pitääkö sen aina ollakaan suorassa - aarrgghh.
Loma sujui todella leppoisissa merkeissä, rannalla käpöttely tosin kävi välillä raskaaksi +25C-lämmössä, kun joinain päivinä tuli teputeltua jopa yli 10 km yhden pienen oluen voimalla. Taisin saada kävelystä huolimatta pari kiloa elopainoa lisää tuolla reissussa. Pitänee sille asialle alkaa kohta tehdä jotain... lisätä liikuntaa, vähentää ruokaa ja olutta. Kaipa se on taas aloitettava vähintäinkin karppausjakso, jotta paino ei nouse infernaaleihin mittoihin.
Jotta arkipäivän totuus ei kuitenkaan unohtuisi, niin lähden etsiskelemään jotain työvaatteita itselleni. Mukavaa päivää - kevät ainakin on kauneimmillaan ja melkein kuulee, kun puiden silmut kasvavat - kohta on lehti puussa. Mahtavaa!
--- Ainiin, kiitokset kaikille luolakoeonnitteluista. Etenkin Marjun kiitos sai hämmentymään - että joku oikein odottaa näitä kirjoituksia... ohhoh! ---
maanantaina, huhtikuuta 27, 2009
Luolakokeessa
Kevään tullen pidetään taas luolakokeitakin ja lähdimme Marilynin kanssa 18.4.09 Vihtiin hakemaan toista B-tulosta luolakokeesta. Kyseessähän on taipumuskoe, ei kilpailu, ja taas Marilyn osoitti taipumuksensa loistavasti:
Ahdinkoputken läpäisy: OK, vaivaton
Tyhjän luolan tarkastus: Täydellinen, äänetön, rauhallinen
Arvostelu: Koira hetken mietittyään luolaan, rauhallisesti luukulle, hyvä haukku, kettu vasempaan päätypesään- Koira aloittaa voimakkaan painostuksen, ei väistä ketun iskuja, vaan koe keskeytetään tuomarin todettua koiran erinomaisuuden.
Koe alkoi: 10:36 Koe päättyi: 10:38
Saavutettu kehitysaste B 44 pistettä
Eli taas täydet pisteet ja D-B -asteen paras koira kokeessa. Viimeksi Marilynillä meni kokeeseen 8 min ja nyt huimat 2 min! On se vaan peloton epeli! Helatorstaina lähdetään sitten kokeilemaan A-astetta ja käyttövalioksi pääsemistä. Eniten minua epäilyttää valion arvoon vaadittava luonnonluolan tarkastus, kun epäilen, ettei tyyppi tule sieltä lainkaan ulos tai tulee eri reiästä, kun mistä se laitetan sisään... Siitä tulee sitten pitkä ilta...
Kuvassa näkyy, millainen tuo keinoluolasto on, jota kokeessa käytetään.
---
Olen muuten viimeistä päivää talvilomalla. Tulimme eilen illalla Playa del Inglesistä aurinkolomalta. Sen jäljiltä kirvelee nahkaa muutamin kohdin, mutta onhan tuota rusketustakin kertynyt. Oli ihana loma: aurinkoa, lepoa ja hyvää ruokaa oli riittämiin.
Tämä päivä menee pyykinpesussa ja kotisiivouksessa. Tosin ilma on niin mahtava, että on sitä ratsastamassakin käytävä.
Ahdinkoputken läpäisy: OK, vaivaton
Tyhjän luolan tarkastus: Täydellinen, äänetön, rauhallinen
Arvostelu: Koira hetken mietittyään luolaan, rauhallisesti luukulle, hyvä haukku, kettu vasempaan päätypesään- Koira aloittaa voimakkaan painostuksen, ei väistä ketun iskuja, vaan koe keskeytetään tuomarin todettua koiran erinomaisuuden.
Koe alkoi: 10:36 Koe päättyi: 10:38
Saavutettu kehitysaste B 44 pistettä
Eli taas täydet pisteet ja D-B -asteen paras koira kokeessa. Viimeksi Marilynillä meni kokeeseen 8 min ja nyt huimat 2 min! On se vaan peloton epeli! Helatorstaina lähdetään sitten kokeilemaan A-astetta ja käyttövalioksi pääsemistä. Eniten minua epäilyttää valion arvoon vaadittava luonnonluolan tarkastus, kun epäilen, ettei tyyppi tule sieltä lainkaan ulos tai tulee eri reiästä, kun mistä se laitetan sisään... Siitä tulee sitten pitkä ilta...
Kuvassa näkyy, millainen tuo keinoluolasto on, jota kokeessa käytetään.---
Olen muuten viimeistä päivää talvilomalla. Tulimme eilen illalla Playa del Inglesistä aurinkolomalta. Sen jäljiltä kirvelee nahkaa muutamin kohdin, mutta onhan tuota rusketustakin kertynyt. Oli ihana loma: aurinkoa, lepoa ja hyvää ruokaa oli riittämiin.
Tämä päivä menee pyykinpesussa ja kotisiivouksessa. Tosin ilma on niin mahtava, että on sitä ratsastamassakin käytävä.
tiistaina, huhtikuuta 07, 2009
Kolmannen kansion kolmas kuva
Sain kuvahaasteen Marilta.1. Avaa kolmas kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse kolmas kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään samoin
Tänä kuva on otettu 2.7.2005 klo 6:48 - kaadettu heinäpelto kimaltaa upeasti ja houkuttelee koirat myyrähommiin.
keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009
Aurinkoa
Pihatiet lirisevät - lumi sulaa kohisten auringonpaisteessa. Vietän tänään etätyöpäivää ja ajattelin kammeta ruhoni Félagin selkään jossain vaiheessa. Sovin myös lounastapaamisen, joten jotain vaihtelua luvassa tähän elämään.
Ensi viikolla lomailen suurimman osan viikkoa. Suunnitelmissa suursiivous. Talo on aina vain kuin pommin jäljiltä, hukumme kohta sanomalehtiin. Ryhdistäytyminen ei ole onnistunut, joten pitää yrittää kertarysäystyyppistä menettelytapaa. Joinkain päivinä ajattelen, että vain talon räjäyttäminen tekisi siivoa jälkeä, mutta ehkä kuitenkin kannattaa yrittää jotain muuta ensin.
Lomailen huhtikuussa peräti kaksi viikkoa - pääsiäisviikon "lomailen" kotosalla ja 19.4 lähdemme Playa del Inglesin aurinkoon ukkokullan kanssa. Olin vahingossa jättänyt viimevuotisia lomia pitämättä 3 pv, varsinainen lottovoitto tälle kevätväsymykselle! Muksaa, että peikkolapsi lupasi käydä koulua kotoa käsin, jotta pääsisimme lähtemään. *Muistathan sitten, että talossa on (luultavasti) siivottu!*
Eipä tässä muuta - jos tekisi taas töitä.
Ensi viikolla lomailen suurimman osan viikkoa. Suunnitelmissa suursiivous. Talo on aina vain kuin pommin jäljiltä, hukumme kohta sanomalehtiin. Ryhdistäytyminen ei ole onnistunut, joten pitää yrittää kertarysäystyyppistä menettelytapaa. Joinkain päivinä ajattelen, että vain talon räjäyttäminen tekisi siivoa jälkeä, mutta ehkä kuitenkin kannattaa yrittää jotain muuta ensin.
Lomailen huhtikuussa peräti kaksi viikkoa - pääsiäisviikon "lomailen" kotosalla ja 19.4 lähdemme Playa del Inglesin aurinkoon ukkokullan kanssa. Olin vahingossa jättänyt viimevuotisia lomia pitämättä 3 pv, varsinainen lottovoitto tälle kevätväsymykselle! Muksaa, että peikkolapsi lupasi käydä koulua kotoa käsin, jotta pääsisimme lähtemään. *Muistathan sitten, että talossa on (luultavasti) siivottu!*
Eipä tässä muuta - jos tekisi taas töitä.
maanantaina, maaliskuuta 30, 2009
Kevättä
SE taitaa olla tulossa nyt: räystäät tippuvat vettä ja ollaan plusasteilla. Viikon sääennuste näyttää aurinkoa. - Minua on muuten aina hieman ärsyttänyt, kun ihmiset ovat iloisia räystäiden tippumisesta keväisin. Itse ainakin katselen huolissani ylöspäin, josko tulee paljonkin rakennusmateriaalia niskaan, kun sellaista puhutaan. -
Viikonloppu hurahti taas vauhdilla. Lauantaina käytiin katsomassa Isíngiä, se oli päässyt jo töltistä jyvälle. Oli kyllä aika hasuu, kun sen mielestä ei ilmeisesti ollut kauhean helppoa koota itseään tölttiin ja se protestoi viskelemällä takajalkojaan pikkupukeilla. Virta ei ollut kadonnut mihinkään ja korvat olivat edelleen tötteröllä eteenpäin. Vielä viikko, niin neito tulee kotiin lomailemaan raskaan koulujakson jälkeen.
Sunnuntaina olin tolppana pikkupeikolle Kirkkonummen kisoissa. Se odotettu nolla oli kyllä vain pienen fiilauksen päässä. Karman lokikirjasta voi lukea lisää tunnelmia.
Kellojen kesäaikaan kiertäminen on muuten epäinhimillinen toimenpide. Ihmisrääkkäystä pahimmillaan, kun sitä repii itsensä lämpimien ja pehmeiden peittojen syleilystä irti ja tietää, että kello on oikeasti viisi ja on sunnuntaiaamu.
Sunnuntai-iltapäivä menikin issikkayhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Oli mukavaa päästä työskentelemään uuden porukan kanssa - toivon, että puuha antaa myös hyvää mieltä tänä vuonna. Viime vuonna meinasivat kiilteet hampaista irrota niitä kiristellessä...
No, nenu eteenpäin - ihan ekaksi pitäisi raahata itsensä työpaikalle. Muksaa viikkoa muillekin.
---
Ihminen, joka tekee työtä toisten hyväksi ilman itsekkäitä motiiveja, tekee todella hyvää itselleen. - Ramakrishna
Viikonloppu hurahti taas vauhdilla. Lauantaina käytiin katsomassa Isíngiä, se oli päässyt jo töltistä jyvälle. Oli kyllä aika hasuu, kun sen mielestä ei ilmeisesti ollut kauhean helppoa koota itseään tölttiin ja se protestoi viskelemällä takajalkojaan pikkupukeilla. Virta ei ollut kadonnut mihinkään ja korvat olivat edelleen tötteröllä eteenpäin. Vielä viikko, niin neito tulee kotiin lomailemaan raskaan koulujakson jälkeen.
Sunnuntaina olin tolppana pikkupeikolle Kirkkonummen kisoissa. Se odotettu nolla oli kyllä vain pienen fiilauksen päässä. Karman lokikirjasta voi lukea lisää tunnelmia.
Kellojen kesäaikaan kiertäminen on muuten epäinhimillinen toimenpide. Ihmisrääkkäystä pahimmillaan, kun sitä repii itsensä lämpimien ja pehmeiden peittojen syleilystä irti ja tietää, että kello on oikeasti viisi ja on sunnuntaiaamu.
Sunnuntai-iltapäivä menikin issikkayhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Oli mukavaa päästä työskentelemään uuden porukan kanssa - toivon, että puuha antaa myös hyvää mieltä tänä vuonna. Viime vuonna meinasivat kiilteet hampaista irrota niitä kiristellessä...
No, nenu eteenpäin - ihan ekaksi pitäisi raahata itsensä työpaikalle. Muksaa viikkoa muillekin.
---
Ihminen, joka tekee työtä toisten hyväksi ilman itsekkäitä motiiveja, tekee todella hyvää itselleen. - Ramakrishna
tiistaina, maaliskuuta 24, 2009
Talvi jatkuu
Hetken luulin jo kevään tulevan, mutta tänä aamuna oli taas pöllähtänyt pihalle monta senttiä uutta, puhdasta lunta. Ehkä olen hieman hassu, mutta se on minusta mahtavaa! Uusi lumi ja valkoisuus on niin kaunista. Viime öinen lumi on ollut vielä sellaista, että se on tarttunut puiden oksille ja peittänyt kaiken kauniilla, kimaltavalla ja valkoisella pehmoisen näköisellä peitolla.Viime viikot ovat olleet jotenkin raskaita - yhdistystoiminnassa issikkapuolella on tapahtunut paljon, olen laatinut budjettia ja istunut kokouksissa. Kevätkokouskin pidettiin ja johtokunta vaihtui melkoisen karkealla kädellä. Mikäli maailma olisi mustavalkoinen paikka, olisin vain iloinen. Koska se ei ole sellainen, olen myös hieman surullinen. Nyt on kuitenkin enemmän intoa kuin aiemmin lähteä tekemään asioita. Luulisin, että monella muullakin.
Marilyn on, itsepäisyyksissään varmaan, pantannut jo joulukuussa odottamaani juoksua ja nyt se tuli ajankohtaan, jolloin pennuttaminen ei sovi kokonaissuunnitelmaan. Pah ja puh.
Viereinen valokuva on Porkkalasta viime viikolta - vietimme siellä töissä teemapäivää jaksamisesta - kaislat kiiltelivät lumoavasti kevättalven auringon paisteessa. En saanut niiden viehätysvoimasta kuin murusen valokuvaan.
torstaina, maaliskuuta 19, 2009
Tekstiviestien kertomaa
Minä (klo 15:22): Marilyn karkasi jalkojeni välistä - juoksee tiellä kohti Lohjaa iso lintu suussaan. Pakko mennä kokoukseen. Ota sisään, jos tulee kotiin.
Ukko (klo 18:58): Tuli kotiin puolikkaan jäniksen kanssa
Minä (klo 18:59): :D
Ukko (klo 18:58): Tuli kotiin puolikkaan jäniksen kanssa
Minä (klo 18:59): :D
keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009
Harmaa maailmani
Viime vuonna odotettiin koko talvikauden ajan, että tulisi talvi. Kaikki maailmanlopun ennustajat kertoivat, että nyt se on loppu - ilmastonmuutos on tullut ja kasvihuoneilmiö ja Suomeen ei tule enää koskaan talvea. Etelä-Eurooppaan sitävastoin tulee lumi ja katastrofi.
No, niin ei sitten käynytkään ihan vielä ainakaan. Maaliskuu on lähes puolessa ja jotkut luulevat jo kevään tulevan ja mitä tuleekaan: lunta, lunta ja lisää lunta! Keksin tässä eräänä aamuna, mistä tulee kaunis nimitys "lumivaippa". Sen ymmärtää, kun miettii, mitä tarkoitusta varten vaipat ovat. Hevostarhat ovat tosiaan paljon siistimmät, kun on paljon lunta.
Suurin haitta omassa elämässäni lumesta on työmatkoilla. Kun pienikin ripe lunta sataa moottoritielle, niin eteläeurooppalaistuneet suomalaiskuskit menevät paniikkiin ja tiputtavat nopeudet puoleen. Näin saa työmatkan kestämään tuplat siitä, mitä normaalisti. Silloin se harmittaa, kun pitäisi ehtiä jonnekin. Muuten olen turhan kiukuttelun yläpuolella tuollaisissa asioissa. Kun on valinnut maalla asumisen ja pitkät työmatkat, niin sitten on valinnut niin.
Onneksi on työnantaja, joka sallii etäpäivät. Tänään jäin kotiin, kun alkuviikosta on työmatkoihin kulunut runsaan lumentulon vuoksi taas lähes tupla-aika ja hommiin kuuluu lähinnä kirjoittamista ja keskittymistä. Maisemassa se ei ole aina helppoa. Tällä viikolla tehdään vielä muuttoa, joten hulina työmaalla on melkoinen.
Hulinasta ei ollut täällä maalla aamulla tietoakaan, kun luminen, hiljainen, harmaa maisema ympäröi minua ja koiria hevosten aamuruokinnan aikaan. Joskus maailmassa on sellaisia sinisiä, upeita hetkiä, mutta tänä aamuna on ympärillä täysin harmaata.
Melko sopiva ilma istua sisällä tekemässä töitä.
---
Eteläinen ihminen elää väreissä. Pohjoinen ihminen elää valkeassa ja mustassa, valossa ja pimeydessä. - Kersti Bergroth
---
No, niin ei sitten käynytkään ihan vielä ainakaan. Maaliskuu on lähes puolessa ja jotkut luulevat jo kevään tulevan ja mitä tuleekaan: lunta, lunta ja lisää lunta! Keksin tässä eräänä aamuna, mistä tulee kaunis nimitys "lumivaippa". Sen ymmärtää, kun miettii, mitä tarkoitusta varten vaipat ovat. Hevostarhat ovat tosiaan paljon siistimmät, kun on paljon lunta.
Suurin haitta omassa elämässäni lumesta on työmatkoilla. Kun pienikin ripe lunta sataa moottoritielle, niin eteläeurooppalaistuneet suomalaiskuskit menevät paniikkiin ja tiputtavat nopeudet puoleen. Näin saa työmatkan kestämään tuplat siitä, mitä normaalisti. Silloin se harmittaa, kun pitäisi ehtiä jonnekin. Muuten olen turhan kiukuttelun yläpuolella tuollaisissa asioissa. Kun on valinnut maalla asumisen ja pitkät työmatkat, niin sitten on valinnut niin.
Onneksi on työnantaja, joka sallii etäpäivät. Tänään jäin kotiin, kun alkuviikosta on työmatkoihin kulunut runsaan lumentulon vuoksi taas lähes tupla-aika ja hommiin kuuluu lähinnä kirjoittamista ja keskittymistä. Maisemassa se ei ole aina helppoa. Tällä viikolla tehdään vielä muuttoa, joten hulina työmaalla on melkoinen.
Hulinasta ei ollut täällä maalla aamulla tietoakaan, kun luminen, hiljainen, harmaa maisema ympäröi minua ja koiria hevosten aamuruokinnan aikaan. Joskus maailmassa on sellaisia sinisiä, upeita hetkiä, mutta tänä aamuna on ympärillä täysin harmaata.Melko sopiva ilma istua sisällä tekemässä töitä.
---
Eteläinen ihminen elää väreissä. Pohjoinen ihminen elää valkeassa ja mustassa, valossa ja pimeydessä. - Kersti Bergroth
---
lauantaina, maaliskuuta 07, 2009
Ei lähde käyntiin...
Tänään oli alunperin valittavana kaksi menoa: olin ilmoittautunut Mynämäelle luolakokeeseen, mutta se peruutettiin joten ilmoittauduinkin sitten seuramme epäviralliseen hallicupiin (siis agilityä kisaamaan). Minun ja Marilynin kisaluokka on juuri alkamassa hallilla ja minä istun täällä kotona koneella. En vaan lähtenyt käyntiin kunnolla ja niin päätin jättää kisat väliin. Syyksi löysin selkäkivun, joka askeleella juilii niin, että tiedän, ettei ole kiva juosta.
Olen monena aamuna herännyt pari tuntia ennen kellon soittoa siihen, että selkää särkee niin, ettei pysty nukkumaan enää. Niin kävi myös tänä aamuna. Kun hiippailin venyttelemään ja nauttimaan jo tavaksi tulleita aamuburanoita, tuli eteisessä vastaan Karma ja pikkupeikko, joista jälkimmäinen kertoi, ettei ole vielä saanut unta. Nyt ne taitavat nukkua tuhistaa, mutta herätän otukset kohtapuoleen ja kysyn, haluaako peikkolapsi lähteä juoksemaan agilityrataa.
Harmittaa vietävästi tuo selkä. Etenkin siksi, kun se on aivan omaa syytä, ettei viitsi venytellä, jumpata tai yhtään mitään. Suurin osa vapaa-ajastani kuluu nykyisin joko tässä tietokoneella tai sohvalla. Motivaatio liikkumiseen on kadonnut jonnekin. Luulen, että vanha vartaloparkani odottelee kevättä... tai nuoruutta. Kumpikohan tulee aiemmin?
Olen monena aamuna herännyt pari tuntia ennen kellon soittoa siihen, että selkää särkee niin, ettei pysty nukkumaan enää. Niin kävi myös tänä aamuna. Kun hiippailin venyttelemään ja nauttimaan jo tavaksi tulleita aamuburanoita, tuli eteisessä vastaan Karma ja pikkupeikko, joista jälkimmäinen kertoi, ettei ole vielä saanut unta. Nyt ne taitavat nukkua tuhistaa, mutta herätän otukset kohtapuoleen ja kysyn, haluaako peikkolapsi lähteä juoksemaan agilityrataa.
Harmittaa vietävästi tuo selkä. Etenkin siksi, kun se on aivan omaa syytä, ettei viitsi venytellä, jumpata tai yhtään mitään. Suurin osa vapaa-ajastani kuluu nykyisin joko tässä tietokoneella tai sohvalla. Motivaatio liikkumiseen on kadonnut jonnekin. Luulen, että vanha vartaloparkani odottelee kevättä... tai nuoruutta. Kumpikohan tulee aiemmin?
lauantaina, helmikuuta 21, 2009
Lumimönkijä
Kleo on ihastunut lumessa möyrimiseen. Monena päivänä se on pikkupakkasessa kaivanut pellolla hankea toistakin tuntia uutterasti. Vain takkuinen pylly sojottaa lumihangesta porkkanahäntä pystyssä.Kotiin se tulee sitten kaikkia jalkojaan ontuen ja naama jäätyneenä ja nukahtaa jonkin torkkupeiton sisälle tuhisemaan tuntikausiksi.
Kleo onkin ollut perheemme innokkain ulkoilija viime viikkoina. Minullakin on pitkästä aikaa toimintavapaa viikonloppu, mutta en ainakaan vielä ole saanut oikein itseäni liikuntakuntoon.
Asiaan kyllä varmasti vaikuttaa se, että aamupäivän ohjelmassa oli maatilan viime vuoden kirjapitotositteiden etsiskely ja tallennus Exceliin. Onneksi on nettipankki ja tiliotteet saa suoraan Excel-muodossa - ennenvanhaan tuohon hommaan meni tuntikausia ja hermot kanssa!
Tämän viikonlopun aikana pitää myös tehdä yksi harrastepuolen budjetti, joten Excel-hommia on tarjolla melko lailla. Siinä sitä on tekosyytä sisällä istuskeluun kerrakseen.
Ukkokulta taas on käyttänyt aikaansa autoja korjailemalla. Näihin aikoihin on molempien lasten autot laitettu katsastuskuntoon ja omassakin autossaan esiintyi jotain vanhuuden kremppaa. Kumpikin lasten autoista otettiin työn alle viimeisenä mahdollisena katsastuspäivänä, mitähän se kertoo perheemme tavoista?
On muuten mahtavaa, että talossa on tuollainen handyman, joka todella korjaa minkä pelin ja vehkeen tahansa! On painonsa arvoinen kultaa (nykyisin siis huomattavasti kallisarvoisempi kuin siihen aikaan, kun tutustuimme). Minunkin arvoni on lähes tuplaantunut niistä ajoista, joten eipä siitä sen enempiä...
Minulla on muuten uusi läppäri, ihan pikkuinen - näyttö on jotain 12". Aika soman näköinen ja todella kevyt kuljetella, mutta veikkaan, että muutaman vuoden päästä pitää ottaa aina ulkoinen näyttö kainaloon, kun tätä aikoo käyttää. Tuppaa nimittäin tuo näkö heikkenemään ajan myötä... Mutta on tämä tuulennopea vanhaan verrattuna. Muksaa. Eli: eikun hommiin!
---
Auringonpaiste on herkullista, sade virkistävää, tuuli reipastuttaa meitä, lumi on ilahduttavaa; todellisuudessa ei ole huonoa säätä, vain erilaisia hyviä säitä. - John Ruskin
tiistaina, helmikuuta 17, 2009
Väsy
Nuutunut, väsynyt, innoton - sellainen katsoo peilistä, jos uskallan siihen vilkaista. Issikkayhdistyksen hommissa olin mukana järjestelemässä kaksipäiväistä passitapahtumaa ja sen jälkivaikutuksena olen kyllä melko mehuton tyyppi. Tapahtuma kylläkin onnistui hyvin enkä vielä ole onnistunut netistäkään bongaamaan kuin asiallista arvostelua.
Etenkin lauantain passiklinikka Erkylän kartanon maneesissa oli onnistunut tapahtuma. Paikka oli upea, moisissa puitteissa en ole tainnut koskaan ennen hevoshommissa olla. Valtava, valaistu, lämmitetty maneesi ja hieno kerhotila, jossa yksi seinä oli ikkunaa maneesiin ja toinen ulos. Varusteluna tiskikone, kiertoilmauuni, keraaminen liesitaso, 2 jääkaappia ja pakastin. Maneesin pohja oli jotain kuituhiekkasekoitetta ja ilmeisesti aika loistava, koska käsittääkseni kaikki 20 ratsukkoa saivat passit aikaan. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan innostunut ja innostava.
Sunnuntai oltiin Vermossa ja siellä sain valaistuksen siitä, miten suurta siellä kaikki on. Lisäksi 70-lukulainen rakennustyyli (pelkkiä portaita, ei juurikaan hissejä) sai kyllä pariin otteeseen maitohapoille, kun "juoksin" (lue: liikuin hitaasti, mutta erittäin runsaasti läähättäen) alhaalta totohallista kuuluttamoon. Pääosan tapahtumasta istuin kuuluttajan apuna tekemässä tulospalvelua. Lämmintä ja rattoisaa. Etenkin, kun ikkunasta näki, miten toiset ressukat värjöttelivät pikkupakkasessa ja tuulessa koko päivän.
Kuvassa (kuvaaja: pikkupeikko) Annika Kyrklund ja Mósi frá Nordenshof - issikka, johon olen parilla viime Lopen reissullani ihastunut kovasti.
Eilen pidin etäpäivän, koska en jaksanut lähteä työmaalle ajelemaan. Luulin, että aurinko ja kimaltava hanki houkuttelisivat minut päivällä hetkeksi ulos ratsastamaan, mutta lämpömittarin -7C houkutteli minut pysymään tietokoneen ääressä ja jokseenkin ahkerana tekemään hommia.
---
Mutta nyt kokoan itseni ja ryhdyn laittautumaan työvaatteisiin. Pirtsakkaa pakkaspäivää hiihtolomalaisille! -13C oli aamulla, kun kävin hepsut ruokkimassa.
---
Tee se tänään. Saattaahan olla, että se
osoittautuu niin palkitsevaksi, että haluat tehdä sen huomenna uudelleen.
Huomennakin on taas tänään ...
Etenkin lauantain passiklinikka Erkylän kartanon maneesissa oli onnistunut tapahtuma. Paikka oli upea, moisissa puitteissa en ole tainnut koskaan ennen hevoshommissa olla. Valtava, valaistu, lämmitetty maneesi ja hieno kerhotila, jossa yksi seinä oli ikkunaa maneesiin ja toinen ulos. Varusteluna tiskikone, kiertoilmauuni, keraaminen liesitaso, 2 jääkaappia ja pakastin. Maneesin pohja oli jotain kuituhiekkasekoitetta ja ilmeisesti aika loistava, koska käsittääkseni kaikki 20 ratsukkoa saivat passit aikaan. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan innostunut ja innostava.
Sunnuntai oltiin Vermossa ja siellä sain valaistuksen siitä, miten suurta siellä kaikki on. Lisäksi 70-lukulainen rakennustyyli (pelkkiä portaita, ei juurikaan hissejä) sai kyllä pariin otteeseen maitohapoille, kun "juoksin" (lue: liikuin hitaasti, mutta erittäin runsaasti läähättäen) alhaalta totohallista kuuluttamoon. Pääosan tapahtumasta istuin kuuluttajan apuna tekemässä tulospalvelua. Lämmintä ja rattoisaa. Etenkin, kun ikkunasta näki, miten toiset ressukat värjöttelivät pikkupakkasessa ja tuulessa koko päivän.Kuvassa (kuvaaja: pikkupeikko) Annika Kyrklund ja Mósi frá Nordenshof - issikka, johon olen parilla viime Lopen reissullani ihastunut kovasti.
Eilen pidin etäpäivän, koska en jaksanut lähteä työmaalle ajelemaan. Luulin, että aurinko ja kimaltava hanki houkuttelisivat minut päivällä hetkeksi ulos ratsastamaan, mutta lämpömittarin -7C houkutteli minut pysymään tietokoneen ääressä ja jokseenkin ahkerana tekemään hommia.
---
Mutta nyt kokoan itseni ja ryhdyn laittautumaan työvaatteisiin. Pirtsakkaa pakkaspäivää hiihtolomalaisille! -13C oli aamulla, kun kävin hepsut ruokkimassa.
---
Tee se tänään. Saattaahan olla, että se
osoittautuu niin palkitsevaksi, että haluat tehdä sen huomenna uudelleen.
Huomennakin on taas tänään ...
lauantaina, helmikuuta 07, 2009
Höyryveturia nähnytkään
... siis Félagia tarkoitan tuolla otsikolla. Tulin tuohon ajatukseen, kun olin eilen pellolla pörräämässä Vissan selässä ja siinä sitä on höyryveturia kerrakseen. Vissalla ei ole tämän vuoden puolella juurikaan ratsastettu eikä paljon muutenkaan ja reipas pikkuhevonen on kerännyt itseensä energiaa oikein kunnolla.
Lisäksi vähäinen käsittely tuo mielestäni jonkin verran Vissalle takaisin vanhoja taantumia ja pelkoja. Sehän oli uskomattoman arka, kun se tuli meille. Se pelkäsi ainakin miehiä, naruja, tallia, ahtaita paikkoja ja kengitystä. Yhdellä sanalla sanottuna se pelkäsi kaikkea. Yleensä käsiteltäessä sen silmistä näkyivät vain valkuaiset ja se hikosi ja puuskutti, kun sitä harjattiin. Historiaan nähden tamma on melko rauhallinen nykyään.
Sillä on kuitenkin mukava ratsastaa. Ylikuumenemisen ja punkemisen haitat unohtuvat, koska se kuitenkin käyttäytyy melko hyvin ratsastettaessa ja ylimääräiset höyryt haihtuvat, kun sille antaa pieniä tehtäviä - voltteja ja taivutuksia - ja kehuu sitä ratsastettaessa. Mikäli ratsastaja pysyy rauhallisena ja ote hevosen suuhun pehmeänä, Vissan kanssa pärjää hyvin.
Tänään uudelleen, sillä eräs työkaverini tulee kohtapuoleen kokeilemaan issikoilla ratsastusta. Harvinaista, että meidän hevosilla menee joku muu. Saas nähdä, mitä Félagi tykkää uudesta ratsastajasta.
---
En olekaan taas viikkoon ehtinyt, muistanut ja viitsinyt kirjoittaa mitään. Pitänee mainita, että Ísingillä vaikutti kaikki olevan hyvin koulutuksessa ja olipa se jotain oppinutkin. Parissa viikossa ei lihapullalle ihmeitä tehdä, mutta ehkäpä ajan kanssa siitä kehittyy mehevä pihvi. Tai jotain. Hih.
Agilityäkin olen ehtinyt yhden treenin verran harrastaa. Marilyn oli intopiukkana välistävetoharjoituksissa ja osoitti taas minulle taitavuutensa. Kiva koissu, vaikka kaikki ei sillä agilitya haluaisikaan harrastaa - kissa kun on. Juoksua sille ei vain kuulu, että päästäisiin astutuspuuhiin.
---
Hevosen selässä ihminen on sekä henkisestä että fyysisesti suurempi kuin jalkaisin. - John Steinbeck
Lisäksi vähäinen käsittely tuo mielestäni jonkin verran Vissalle takaisin vanhoja taantumia ja pelkoja. Sehän oli uskomattoman arka, kun se tuli meille. Se pelkäsi ainakin miehiä, naruja, tallia, ahtaita paikkoja ja kengitystä. Yhdellä sanalla sanottuna se pelkäsi kaikkea. Yleensä käsiteltäessä sen silmistä näkyivät vain valkuaiset ja se hikosi ja puuskutti, kun sitä harjattiin. Historiaan nähden tamma on melko rauhallinen nykyään.
Sillä on kuitenkin mukava ratsastaa. Ylikuumenemisen ja punkemisen haitat unohtuvat, koska se kuitenkin käyttäytyy melko hyvin ratsastettaessa ja ylimääräiset höyryt haihtuvat, kun sille antaa pieniä tehtäviä - voltteja ja taivutuksia - ja kehuu sitä ratsastettaessa. Mikäli ratsastaja pysyy rauhallisena ja ote hevosen suuhun pehmeänä, Vissan kanssa pärjää hyvin.
Tänään uudelleen, sillä eräs työkaverini tulee kohtapuoleen kokeilemaan issikoilla ratsastusta. Harvinaista, että meidän hevosilla menee joku muu. Saas nähdä, mitä Félagi tykkää uudesta ratsastajasta.
---
En olekaan taas viikkoon ehtinyt, muistanut ja viitsinyt kirjoittaa mitään. Pitänee mainita, että Ísingillä vaikutti kaikki olevan hyvin koulutuksessa ja olipa se jotain oppinutkin. Parissa viikossa ei lihapullalle ihmeitä tehdä, mutta ehkäpä ajan kanssa siitä kehittyy mehevä pihvi. Tai jotain. Hih.
Agilityäkin olen ehtinyt yhden treenin verran harrastaa. Marilyn oli intopiukkana välistävetoharjoituksissa ja osoitti taas minulle taitavuutensa. Kiva koissu, vaikka kaikki ei sillä agilitya haluaisikaan harrastaa - kissa kun on. Juoksua sille ei vain kuulu, että päästäisiin astutuspuuhiin.
---
Hevosen selässä ihminen on sekä henkisestä että fyysisesti suurempi kuin jalkaisin. - John Steinbeck
sunnuntai, helmikuuta 01, 2009
Höyryveturin selässä
Pakkanen paukkuu edelleen nurkissa, -10C. Tänään ei paista aurinko, joten ei tule niin riemullinen olo kuin eilen, kun katselee ulos.
Eilen käytiin pikkupeikon kanssa yhdessä ratsastelemassa. Ensin oli tarkoitus mennä eri suuntiin, koska peikkolapsi olisi halunnut mennä yksin. Totesi kuitenkin lähtiessä, että Vissa käy niin kuumana, että on aivan sama, vaikka menisimme yhdessäkin.
Se sopi minulle, sillä vetoapu tekee Félagista aina reippaamman. Se tassuttelikin alkumatkasta laukkaa paikallaan ja loppumatkasta pajanmäessä se jopa laukkasi koko matkan ylös. Otuksesta kuului puhina kuin höyryveturista. Se on jo 17-vuotias ja vaikuttaa ihan pikkupojalta välillä tohinoidensa ja tuhinoidensa kanssa. Vissa on jo 19-vuotias eikä sitäkään kyllä aina uskoisi. Nuo varmasti viettävät aika hyvää hevosenelämää isossa tarhassa ja saavat säännöllisesti ruokaa ja voivat liikkua omaehtoisesti, vaikka niitä ei niin paljon liikutetakaan.
Kun pikkupeikko laittoi rastat, minua suretti kovasti, että hänen tukkansa ei enää loista auringossa yhtä kullanvärisenä kuin Vissan vuohistupsut. Kyllä ne eilen taas olivat yhtä kiiltävät molemmat. Hymyilytti moinen ajatus, aivan kuin sellainen olisi ollenkaan tärkeää... tai huomaako moista edes koskaan kukaan muu kuin minä. Taidan olla kuitenkin vanha, tunteellinen hupsu.
Tänään mennään katsomaan, onko Ísing oppinut mitään kahdessa viikossa. En odota, että siinä ajassa olisi hirveästi tapahtunut, mutta on mielenkiintoista nähdä ihan valoisaan aikaan, missä pikkuinen on ja miten sillä menee. Onneksi pakkasen on luvattu lauhtuvan iltapäiväksi aika paljon. Ehkäpä sieltä saisi mukavia valokuviakin, jos vaikka aurinkokin tulisi esiin.
Eilen käytiin pikkupeikon kanssa yhdessä ratsastelemassa. Ensin oli tarkoitus mennä eri suuntiin, koska peikkolapsi olisi halunnut mennä yksin. Totesi kuitenkin lähtiessä, että Vissa käy niin kuumana, että on aivan sama, vaikka menisimme yhdessäkin.
Se sopi minulle, sillä vetoapu tekee Félagista aina reippaamman. Se tassuttelikin alkumatkasta laukkaa paikallaan ja loppumatkasta pajanmäessä se jopa laukkasi koko matkan ylös. Otuksesta kuului puhina kuin höyryveturista. Se on jo 17-vuotias ja vaikuttaa ihan pikkupojalta välillä tohinoidensa ja tuhinoidensa kanssa. Vissa on jo 19-vuotias eikä sitäkään kyllä aina uskoisi. Nuo varmasti viettävät aika hyvää hevosenelämää isossa tarhassa ja saavat säännöllisesti ruokaa ja voivat liikkua omaehtoisesti, vaikka niitä ei niin paljon liikutetakaan.
Kun pikkupeikko laittoi rastat, minua suretti kovasti, että hänen tukkansa ei enää loista auringossa yhtä kullanvärisenä kuin Vissan vuohistupsut. Kyllä ne eilen taas olivat yhtä kiiltävät molemmat. Hymyilytti moinen ajatus, aivan kuin sellainen olisi ollenkaan tärkeää... tai huomaako moista edes koskaan kukaan muu kuin minä. Taidan olla kuitenkin vanha, tunteellinen hupsu.
Tänään mennään katsomaan, onko Ísing oppinut mitään kahdessa viikossa. En odota, että siinä ajassa olisi hirveästi tapahtunut, mutta on mielenkiintoista nähdä ihan valoisaan aikaan, missä pikkuinen on ja miten sillä menee. Onneksi pakkasen on luvattu lauhtuvan iltapäiväksi aika paljon. Ehkäpä sieltä saisi mukavia valokuviakin, jos vaikka aurinkokin tulisi esiin.
lauantaina, tammikuuta 31, 2009
Viikon varrelta
Viikko on hupsahtanut tiehensä aivan omalla painollaan. Kertailenpa tähän viikon tapahtumia ihan omankin muistin virkistämiseksi.
Perhe tuli kotiin jo viime lauantaina. Lumiloma oli ilmeisesti muuten odotusten mukainen, mutta aurinkoa olisivat varmaan enemmänkin toivoneet matkaltaan. Pikkupeikon huono tuuri kännyköiden kanssa jatkui: nyt kopsahti kaksiviikkoisen kännykän näyttö taskussa avaimiin ja sen kännykän elämä oli sitten siinä. Hinta-arvion jälkeen voitaneen todeta, että uuden osto on edukkaampaa. Harmillista, että työn hinta on nykyisin sellainen, että hyviä tavaroita pitää heittää pois tai hylätä.
Viime sunnuntaina olin Félagin kanssa pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Meillä oli yhteinen tunti naapurin Alvarin ja Katjan kanssa. Félagi oli yli kuukauden mittaisen lomansa jälkeen melkoisen hyvässä vireessä. Yleensä se kiemurtelee ja punkee vastaan kentällä ja työskentelystä ei tule mitään. Nyt se meni ensimmäisen puolituntisen korvat tötteröllä ja työskenteli varsin halukkaasti. Lopputunnista se alkoi jo hiipua, mikä pantaneen huonon kunnon piikkiin.
Vasempaan kierrokseen askellajit sujuivat paremmin kuin oikeaan, vasemmassa kierroksessa töltti oli melko puhdasta ja oikeassa hyvinkin passitahtista. Kenttä oli raskas paksusta lumesta, mutta luulisin sen vain puhdistavan Félagin tölttiä. Oli myös kiva havaita, kuinka helppoa Félagin kanssa on tehdä temponvaihteluita ravissa. Se oli kuulolla ja tykkäsi liikkua. Muksaa, kuten toivoinkin. Mukavaa olla tunnilla, missä saa palautetta tekemisistään. Etenkin, kun tulee edes hiukan sellainen olo, että osaa ratsastaa, vaikka onkin vanha täti-ihminen.
Olin siis hurjan tyytyväinen tuntiin ja päivän aiemmat murheet kaikkosivat ainakin tunnin ajaksi kokonaan. Loppuverryttelyksi ravasimme reippaasti kilometrin matkan kotiin, laitoin hikisen ponin fleeceloimen sisään kuivumaan ja kurvasimme autolla takaisin Katjalle kahvittelemaan. Pikkupeikkokin pääsi mukaan, vaikka olikin hiukan heikossa hapessa ystävän 20v-synttäreiden jälkimainigeissa. Meillä oli oikein mukava yhteinen kahvihetki. Sellaista olinkin kaivannut yksinäisen viikkoni aikana.
Työviikosta en sitten muistakaan paljon mitään, päivät ja illat ovat ollet yllättävän kiireisiä. Tiistai meni Turussa tapaamassa muillakin paikkakunnilla työskenteleviä kollegoita. Kotona olin vähän klo 23 jälkeen ja sen seurauksena nukuin ensin aamulla pommiin normaalista heräämisajasta (pidin kylläkin etäpäivää ja silloinhan työmatkoihin ei kulu aikaa, mikä on näpsää) ja sitten vielä työpäivän jälkeen onnistuin nukkumaan pommiin agitreeneistä, jotka olisivat alkaneet klo 20:30. Kaksi muuta arki-iltaa meni kokouksissa, toinen issikkaväen kanssa ja toinen agilityporukan seurassa. Ihan muksaa vaihtelua, vaikka uuvuttaakin hieman.
Kaksi viikkoa jo ilman ainuttakaan agilityjuttua Marilynin kanssa, aika noloa. Tänään piti olla Sepon pitämät treenit, mutta Sepporessu tuli kuumeeseen, kun näki osallistujaluettelon. No, ensi kerralla en ole mukana, niin Seppokin kestää terveenä. (Todellisuudessa en usko enkä toivo olevani kenellekään noin merkityksellinen tyyppi.)
Tänä aamuna, kun menin tallille, oli sinne ilmestynyt uusi asukas. Tyynesti se nukkui roskakasan päällä eikä välittänyt minusta tai koirista. Pieni, musta kissa. Nappasin siitä kännykällä kuvankin todisteeksi. Pyysin äsken ukkokultaa viemään sille raksuja, tallista ei pääse omin voimin ulos ja ulkona oli aamulla kuitenkin ihan oikea talvi -16C. Emme oikein tajua, milloin se on sisälle mennyt, mutta ilmeisesti eilen, kun ukko on laskenut vesiä hevosille.
Se on muuten upea juttu, talvi! Aurinko paistaa, hanki kimaltaa ja kunhan pakkanen hiukan laantuu, niin kampean itseni ponin selkään ja annan lumen pöllytä!
Hauskaa päivää muillekin!
*** Ja vielä myöhästyneet synttärionnittelut Kleolle, joka eilen täytti 11 vuotta. Sen kunniaksi saa olla takkuinen, kunhan on puhdas. Lahjaksi se sai jo aiemmin viikolla luunmuotoisen vilkun, joka tunnistaa ollaanko pimeässä ja liikutaanko. ***
Perhe tuli kotiin jo viime lauantaina. Lumiloma oli ilmeisesti muuten odotusten mukainen, mutta aurinkoa olisivat varmaan enemmänkin toivoneet matkaltaan. Pikkupeikon huono tuuri kännyköiden kanssa jatkui: nyt kopsahti kaksiviikkoisen kännykän näyttö taskussa avaimiin ja sen kännykän elämä oli sitten siinä. Hinta-arvion jälkeen voitaneen todeta, että uuden osto on edukkaampaa. Harmillista, että työn hinta on nykyisin sellainen, että hyviä tavaroita pitää heittää pois tai hylätä.
Viime sunnuntaina olin Félagin kanssa pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Meillä oli yhteinen tunti naapurin Alvarin ja Katjan kanssa. Félagi oli yli kuukauden mittaisen lomansa jälkeen melkoisen hyvässä vireessä. Yleensä se kiemurtelee ja punkee vastaan kentällä ja työskentelystä ei tule mitään. Nyt se meni ensimmäisen puolituntisen korvat tötteröllä ja työskenteli varsin halukkaasti. Lopputunnista se alkoi jo hiipua, mikä pantaneen huonon kunnon piikkiin.
Vasempaan kierrokseen askellajit sujuivat paremmin kuin oikeaan, vasemmassa kierroksessa töltti oli melko puhdasta ja oikeassa hyvinkin passitahtista. Kenttä oli raskas paksusta lumesta, mutta luulisin sen vain puhdistavan Félagin tölttiä. Oli myös kiva havaita, kuinka helppoa Félagin kanssa on tehdä temponvaihteluita ravissa. Se oli kuulolla ja tykkäsi liikkua. Muksaa, kuten toivoinkin. Mukavaa olla tunnilla, missä saa palautetta tekemisistään. Etenkin, kun tulee edes hiukan sellainen olo, että osaa ratsastaa, vaikka onkin vanha täti-ihminen.
Olin siis hurjan tyytyväinen tuntiin ja päivän aiemmat murheet kaikkosivat ainakin tunnin ajaksi kokonaan. Loppuverryttelyksi ravasimme reippaasti kilometrin matkan kotiin, laitoin hikisen ponin fleeceloimen sisään kuivumaan ja kurvasimme autolla takaisin Katjalle kahvittelemaan. Pikkupeikkokin pääsi mukaan, vaikka olikin hiukan heikossa hapessa ystävän 20v-synttäreiden jälkimainigeissa. Meillä oli oikein mukava yhteinen kahvihetki. Sellaista olinkin kaivannut yksinäisen viikkoni aikana.
Työviikosta en sitten muistakaan paljon mitään, päivät ja illat ovat ollet yllättävän kiireisiä. Tiistai meni Turussa tapaamassa muillakin paikkakunnilla työskenteleviä kollegoita. Kotona olin vähän klo 23 jälkeen ja sen seurauksena nukuin ensin aamulla pommiin normaalista heräämisajasta (pidin kylläkin etäpäivää ja silloinhan työmatkoihin ei kulu aikaa, mikä on näpsää) ja sitten vielä työpäivän jälkeen onnistuin nukkumaan pommiin agitreeneistä, jotka olisivat alkaneet klo 20:30. Kaksi muuta arki-iltaa meni kokouksissa, toinen issikkaväen kanssa ja toinen agilityporukan seurassa. Ihan muksaa vaihtelua, vaikka uuvuttaakin hieman.
Kaksi viikkoa jo ilman ainuttakaan agilityjuttua Marilynin kanssa, aika noloa. Tänään piti olla Sepon pitämät treenit, mutta Sepporessu tuli kuumeeseen, kun näki osallistujaluettelon. No, ensi kerralla en ole mukana, niin Seppokin kestää terveenä. (Todellisuudessa en usko enkä toivo olevani kenellekään noin merkityksellinen tyyppi.)
Tänä aamuna, kun menin tallille, oli sinne ilmestynyt uusi asukas. Tyynesti se nukkui roskakasan päällä eikä välittänyt minusta tai koirista. Pieni, musta kissa. Nappasin siitä kännykällä kuvankin todisteeksi. Pyysin äsken ukkokultaa viemään sille raksuja, tallista ei pääse omin voimin ulos ja ulkona oli aamulla kuitenkin ihan oikea talvi -16C. Emme oikein tajua, milloin se on sisälle mennyt, mutta ilmeisesti eilen, kun ukko on laskenut vesiä hevosille.Se on muuten upea juttu, talvi! Aurinko paistaa, hanki kimaltaa ja kunhan pakkanen hiukan laantuu, niin kampean itseni ponin selkään ja annan lumen pöllytä!
Hauskaa päivää muillekin!
*** Ja vielä myöhästyneet synttärionnittelut Kleolle, joka eilen täytti 11 vuotta. Sen kunniaksi saa olla takkuinen, kunhan on puhdas. Lahjaksi se sai jo aiemmin viikolla luunmuotoisen vilkun, joka tunnistaa ollaanko pimeässä ja liikutaanko. ***
lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Talvea ja arkea
Lopultakin on odotettu talvi tullut! Lunta on tullut toistakymmentä senttiä ja on ihanan oloinen pikkupakkanen.
Pidin torstaina etäpäivän ja kiipesin pitkästä aikaa hevosen selkään. Félagi oli selvästi onnellinen päästyään liikeelle. Nosteli jopa laukkoja ihan itsekseen, kun hiukan naksautin kielellä, että menisi reippaammin. Etukenkä oli tipahtanut tauon aikana, mutta tie oli pehmeä lumesta enkä juurikaan huomannut sen puuttumisen haittaavan ponia. Eilen käväisi kengittäjä lyömässä uuden tilalle, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla ratsastaa.
Ukko ja lapset ovat jo startanneet Itävällasta kotia kohti, joten yksinäiset päivät ovat ohitse. Päivät ovatkin olleet aika monotonisia. Mitään ylimääräisiä liikkeitä ei ole tullut tehtyä, kun olen kiirehtinyt töistä kotiin, jotteivät koiruudet joutuisi kovasti olemaan yksin. Yksinäiseksi en ole itseäni tuntenut, kun aina on jossain lähellä pitkä koirankuono tai takkuinen pikkuotus valmiina ystävyyteen. Arki on rauhaisaa ja on mukavaakin olla yksinään välillä.
Karma ainakin tuntuu ikävissään jonkin verran huushollaavan, jos vähän viivyn. Se ei varsinaisesti ole rikkonut mitään, mutta esim. yksi joulupipari on kadonnut. Foliopaperi lattialla oli kantelemassa, muuten en olisi koko juttua huomannutkaan. Lenkkareistani toinen on etuovella ja toinen päätyovella, mutta niitä ei ole pureksittu. Yksi pahvilaatikko on muuttunut silpuksi etukuistilla, mutta sen sisältö on ehjänä lattialla. Täytyy sanoa, että otus on siis parantanut tapojaan ja täystuhosta on tullut melko normaali otus.
Eräänä aamuna tein muuten metkan havainnon. Karma leikkii mielellään koripallolla, joka on ollut meillä pihanurmikolla. Yhtenä aamuna se kieritti pallon tietä alas ja se jäi tallin eteen. Se lojui siinä pari viikkoa, mutta eräänä aamuna se oli lammen jäällä. Ihmettelin, miten se sinne oli joutunut ja näinkin lumessa peuhaamisen jäljet. Hymyilytti, kun saatoin jäljistä nähdä, mitä oli tapahtunut. Kettu oli jolkottanut pellon yli ja oli huomannut pallon ja oli jälkien perusteella selvästi alkanut leikkiä sillä. Kyllä harmitti, etten ollut näkemässä. Jäljistä päätellen mitään pitkää sessioita ei pallon kanssa olla pidetty, mutta jonkin aikaa palloa on pyöritelty.
Tänään olisi ollut Lägin hallicup-osakilpailu, mutta päätin vaihtaa aktiviteetit tänään siivoukseen ja ratsastukseen. Huomenna on pitkästä aikaa luvassa ratsastustuntikin. Muksaa.
---
Mutta nyt imurin varteen kiinni, että ehtii uloskin.
Pidin torstaina etäpäivän ja kiipesin pitkästä aikaa hevosen selkään. Félagi oli selvästi onnellinen päästyään liikeelle. Nosteli jopa laukkoja ihan itsekseen, kun hiukan naksautin kielellä, että menisi reippaammin. Etukenkä oli tipahtanut tauon aikana, mutta tie oli pehmeä lumesta enkä juurikaan huomannut sen puuttumisen haittaavan ponia. Eilen käväisi kengittäjä lyömässä uuden tilalle, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla ratsastaa.
Ukko ja lapset ovat jo startanneet Itävällasta kotia kohti, joten yksinäiset päivät ovat ohitse. Päivät ovatkin olleet aika monotonisia. Mitään ylimääräisiä liikkeitä ei ole tullut tehtyä, kun olen kiirehtinyt töistä kotiin, jotteivät koiruudet joutuisi kovasti olemaan yksin. Yksinäiseksi en ole itseäni tuntenut, kun aina on jossain lähellä pitkä koirankuono tai takkuinen pikkuotus valmiina ystävyyteen. Arki on rauhaisaa ja on mukavaakin olla yksinään välillä.
Karma ainakin tuntuu ikävissään jonkin verran huushollaavan, jos vähän viivyn. Se ei varsinaisesti ole rikkonut mitään, mutta esim. yksi joulupipari on kadonnut. Foliopaperi lattialla oli kantelemassa, muuten en olisi koko juttua huomannutkaan. Lenkkareistani toinen on etuovella ja toinen päätyovella, mutta niitä ei ole pureksittu. Yksi pahvilaatikko on muuttunut silpuksi etukuistilla, mutta sen sisältö on ehjänä lattialla. Täytyy sanoa, että otus on siis parantanut tapojaan ja täystuhosta on tullut melko normaali otus.
Eräänä aamuna tein muuten metkan havainnon. Karma leikkii mielellään koripallolla, joka on ollut meillä pihanurmikolla. Yhtenä aamuna se kieritti pallon tietä alas ja se jäi tallin eteen. Se lojui siinä pari viikkoa, mutta eräänä aamuna se oli lammen jäällä. Ihmettelin, miten se sinne oli joutunut ja näinkin lumessa peuhaamisen jäljet. Hymyilytti, kun saatoin jäljistä nähdä, mitä oli tapahtunut. Kettu oli jolkottanut pellon yli ja oli huomannut pallon ja oli jälkien perusteella selvästi alkanut leikkiä sillä. Kyllä harmitti, etten ollut näkemässä. Jäljistä päätellen mitään pitkää sessioita ei pallon kanssa olla pidetty, mutta jonkin aikaa palloa on pyöritelty.
Tänään olisi ollut Lägin hallicup-osakilpailu, mutta päätin vaihtaa aktiviteetit tänään siivoukseen ja ratsastukseen. Huomenna on pitkästä aikaa luvassa ratsastustuntikin. Muksaa.
---
Mutta nyt imurin varteen kiinni, että ehtii uloskin.
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Pikkukoululainen lähti maailmalle
Eilen minulla oli aamusta asti pieni jännityksenpoikanen päällä. Oli sovittu, että Ísing lähtee iltapäivällä ratsuttajan luokse opettelemaan kunnolla töltin salat ja miksei muutakin ratsun elämään kuuluvaa tärkeää hommaa.
Onneksi ystävälläni Sadulla on laadukas traileri, paljon kokemusta kuskaamisesta ja halu lähteä meitä viemään. Minulla on suhteellisen paljon kokemusta hevosten käsittelystä, mutta olen harvoin ollut mukana niitä kuljettelemassa ja aina minua jännittää, sattuuko matkalla jokin haaveri. Ísingin kanssa on kuitenkin lastausta harjoiteltu ja se on ollut ongelmaton traileriin menijä, joten se puoli ei huolestuttanut minua ollenkaan.
Vaan kuinkas kävikään? Hevosneito yllätti meidät täysin. Se tuli koppiin, mutta ryntäsi heti takaisin valtavalla vauhdilla siten, ettei ollut toivoakaan, että se pysähtyisi niin pitkäksi aikaa, että takapuomin, puhumattakaan lastaussillasta, saisi kiinni. Satu yritti sitomalla lujan riimunnarun kiinni puomiin ja yrittämällä pitää sitä voimalla paikallaan, mutta se oli melko turha toivo: otus veti itsensä väkisin ulos. Nahkariimun palaset vain singahtelivat, kun se hajosi osiksi. Otus ei kuitenkaan lähtenyt kauemmaksi karkuun, vaan antoi minun kiltisti paikallaan seisten laittaa uuden riimun.
Soitin Marjutin apuun ja onneksi hänellä oli aikaa tulla. Traileri oli sellaista mallia, jossa oli etupurku ja kun Marjut keksi, että kävelytämme ponin muutamia kertoja trailerin läpi, alkoi se ajatella enemmän eteenpäin ja saimme takapuomin ja takalastaussillan ensin kiinni ja sitten etupuomin ja etusillan. Marjut on melko paljon käsitellyt Ísingiä, koska ratsun ensiaskeleet on otettu Marjutin johdolla. Poni on koulutettu ymmärtämään kielellä naksautus palkan merkiksi, joten palkkaamisen saa täsmennetyksi hyvin, niin että se ymmärtää, mitä halutaan.
Puolisen tuntia siihen meni, että poni saatiin koppiin ja vain ensimmäiset sata metriä poni paukutti lattiaa protestiksi koppiin telkeämisestä, mutta noin tunnin kestävän loppumatkan se oli aivan hiljaa. ("Kuollut", minä tietenkin salaa ajattelin, mutta en oikeasti uskonut ajatuksiani.)
Kun perillä avasimme kopin oven, oli sisällä luottavainen ja rauhallisen oloinen pikku hevonen, jota kovasti kiinnosti tietää, minne se on joutunut. Matka oli sujunut rauhaisasti. Satu ottaa kopissa olevan hevosen huomioon ajotyylissään ja siellä on varmasti melko hyvä olla. Kun poni vietiin talliin, jossa oli paljon uusia kavereita, se hörisi kovasti ja tutki ponnekkaasti boxinsa lattiaa ja katseli kavereita kiinnostuneena.
Kuvassa pieni ihmettelee uutta elämäänsä huuli pyöreänä.
Kun tulin kotiin illalla ja ruokin jäljelle jääneet hevoset, huuteli Félagi kovasti ystävänsä perään. Se kuulosti sanovan: "Syömään, tule Ísing pian syömään." Melko pitkän tovin se pyöritteli korviaan yrittäen kuunnella, mistä kaveri tulee. Kun ystävää ei kuulunut, se alkoi syvään huokaisten imuroida heiniä kitusiinsa.
Aamulla laitoin koirat sisälle karsinaan siksi aikaa, että sain Romeolle kannetuksi vedet ja ruokituksi toiset hevoset. Kun karsinan ovi narahti ottaessani koirat ulos, hörisi Félagi toiveikkaasti. Kun ovesta ulos tuli vain minä ja koiria, sen iloinen ilme suorastaan lässähti. Sen ilme sanoi: "Ei Ísingiä - ei juoksuleikkejä."
Toivottavasti Ísing on ahkera ja oivaltava oppilas, että saamme sen pian kotiin. Mutta onhan ne koulut käytävä, jotta voisi edetä urallaan ja saada menestystä.
Onneksi ystävälläni Sadulla on laadukas traileri, paljon kokemusta kuskaamisesta ja halu lähteä meitä viemään. Minulla on suhteellisen paljon kokemusta hevosten käsittelystä, mutta olen harvoin ollut mukana niitä kuljettelemassa ja aina minua jännittää, sattuuko matkalla jokin haaveri. Ísingin kanssa on kuitenkin lastausta harjoiteltu ja se on ollut ongelmaton traileriin menijä, joten se puoli ei huolestuttanut minua ollenkaan.
Vaan kuinkas kävikään? Hevosneito yllätti meidät täysin. Se tuli koppiin, mutta ryntäsi heti takaisin valtavalla vauhdilla siten, ettei ollut toivoakaan, että se pysähtyisi niin pitkäksi aikaa, että takapuomin, puhumattakaan lastaussillasta, saisi kiinni. Satu yritti sitomalla lujan riimunnarun kiinni puomiin ja yrittämällä pitää sitä voimalla paikallaan, mutta se oli melko turha toivo: otus veti itsensä väkisin ulos. Nahkariimun palaset vain singahtelivat, kun se hajosi osiksi. Otus ei kuitenkaan lähtenyt kauemmaksi karkuun, vaan antoi minun kiltisti paikallaan seisten laittaa uuden riimun.
Soitin Marjutin apuun ja onneksi hänellä oli aikaa tulla. Traileri oli sellaista mallia, jossa oli etupurku ja kun Marjut keksi, että kävelytämme ponin muutamia kertoja trailerin läpi, alkoi se ajatella enemmän eteenpäin ja saimme takapuomin ja takalastaussillan ensin kiinni ja sitten etupuomin ja etusillan. Marjut on melko paljon käsitellyt Ísingiä, koska ratsun ensiaskeleet on otettu Marjutin johdolla. Poni on koulutettu ymmärtämään kielellä naksautus palkan merkiksi, joten palkkaamisen saa täsmennetyksi hyvin, niin että se ymmärtää, mitä halutaan.
Puolisen tuntia siihen meni, että poni saatiin koppiin ja vain ensimmäiset sata metriä poni paukutti lattiaa protestiksi koppiin telkeämisestä, mutta noin tunnin kestävän loppumatkan se oli aivan hiljaa. ("Kuollut", minä tietenkin salaa ajattelin, mutta en oikeasti uskonut ajatuksiani.)
Kun perillä avasimme kopin oven, oli sisällä luottavainen ja rauhallisen oloinen pikku hevonen, jota kovasti kiinnosti tietää, minne se on joutunut. Matka oli sujunut rauhaisasti. Satu ottaa kopissa olevan hevosen huomioon ajotyylissään ja siellä on varmasti melko hyvä olla. Kun poni vietiin talliin, jossa oli paljon uusia kavereita, se hörisi kovasti ja tutki ponnekkaasti boxinsa lattiaa ja katseli kavereita kiinnostuneena.
Kuvassa pieni ihmettelee uutta elämäänsä huuli pyöreänä.
Kun tulin kotiin illalla ja ruokin jäljelle jääneet hevoset, huuteli Félagi kovasti ystävänsä perään. Se kuulosti sanovan: "Syömään, tule Ísing pian syömään." Melko pitkän tovin se pyöritteli korviaan yrittäen kuunnella, mistä kaveri tulee. Kun ystävää ei kuulunut, se alkoi syvään huokaisten imuroida heiniä kitusiinsa.
Aamulla laitoin koirat sisälle karsinaan siksi aikaa, että sain Romeolle kannetuksi vedet ja ruokituksi toiset hevoset. Kun karsinan ovi narahti ottaessani koirat ulos, hörisi Félagi toiveikkaasti. Kun ovesta ulos tuli vain minä ja koiria, sen iloinen ilme suorastaan lässähti. Sen ilme sanoi: "Ei Ísingiä - ei juoksuleikkejä."
Toivottavasti Ísing on ahkera ja oivaltava oppilas, että saamme sen pian kotiin. Mutta onhan ne koulut käytävä, jotta voisi edetä urallaan ja saada menestystä.
lauantaina, tammikuuta 17, 2009
UGH - olen päällikkö
Tämän viikon johdan yksin tätä eläinorkesteria. Peikko, poika ja ukkokulta vahvistettuna pojan kaverilla starttasivat aamulla neljän jälkeen kohti lentokenttää. Menevät taas Itävaltaan laskettelemaan viikoksi, kuten niin monena vuotena aikaisemminkin. Sama kylä, sama hotelli, mutta tuskin tulee tylsää olemaan. Rinteitä, hissejä, maisemia ja lunta riittää.
Mutta on minullakin tässä, mistä valita. Autoja on kolme: voin ottaa pienen sinisen, pienen punaisen tai isomman beessin. Koiria on kolme: pieni ja takkuinen versio, pieni ja touhukas versio ja isompi ja pitkänokkaisempi tyyppi - jokainen yhtä innokas sekä kainaloon että lenkille. Issikoitakin on edelleen kolme: iso ja musta, pienempi punainen ja harmahtava pieni vauhtikone. Romeotakin saan rapsutella ja ruokkia mielin määrin, kuten tietenkin aina ennenkin. Harmittaa kyllä, ettei shettiksiäkin ole kolme: menee ikäänkuin harmonia sekaisin.
Työtäkin riittää. Tuskin uskoisitte, minkälaisen sotkun kolme pakkaajaa jättää jälkeensä. Tänään en ole kovin pirtsakkana, kun yöunet olivat aika katkonaiset, mutta kohta teen jonkinlaisen perussiivouksen, koska illalla tulee vieraita. Nuoremmat lähtijät eivät nimittäin käyneet ollenkaan nukkumaan. Kun lähtöaika läheni, alkoi heillä äänikin jostain syystä koveta. Olivat käyneet yöllä ohimennen myös Lohjalla grillillä, kun nälkä yllätti. Laiskaa väkeä, jääkaapit ja pakastimet olivat täynä sapuskaa. En kyllä enää jaksaisi valvoa kokonaista yötä putkeen. Vanhaksi on tunnustauduttava.
Pikkupeikko ottaa aina pakkaamisen aika rennosti - nappasi nytkin kuivurista läjän kosteita vaatteita kassiin päällimäiseksi ja totesi kuivattavansa ne perillä. Takkikin tuli kuivurista suoraan ylle. Mistäpäs sitä voisi aavistaa, että vaatteet pestä pitäisi ja kauanko niiden pesu ja kuivaus kestää. Ihan hyvin sitä voi istua tyhjä matkakassi jalkojen välissä ja kikattaa läppärilleen vielä paria tuntia ennen lähtöä. Ehkäpä elämä ei muutu paremmaksi nipottamalla?
Lähden silti hiukan nipottamaan - on parempi mieli, kun ympärillä on siistimpää.
Mutta on minullakin tässä, mistä valita. Autoja on kolme: voin ottaa pienen sinisen, pienen punaisen tai isomman beessin. Koiria on kolme: pieni ja takkuinen versio, pieni ja touhukas versio ja isompi ja pitkänokkaisempi tyyppi - jokainen yhtä innokas sekä kainaloon että lenkille. Issikoitakin on edelleen kolme: iso ja musta, pienempi punainen ja harmahtava pieni vauhtikone. Romeotakin saan rapsutella ja ruokkia mielin määrin, kuten tietenkin aina ennenkin. Harmittaa kyllä, ettei shettiksiäkin ole kolme: menee ikäänkuin harmonia sekaisin.
Työtäkin riittää. Tuskin uskoisitte, minkälaisen sotkun kolme pakkaajaa jättää jälkeensä. Tänään en ole kovin pirtsakkana, kun yöunet olivat aika katkonaiset, mutta kohta teen jonkinlaisen perussiivouksen, koska illalla tulee vieraita. Nuoremmat lähtijät eivät nimittäin käyneet ollenkaan nukkumaan. Kun lähtöaika läheni, alkoi heillä äänikin jostain syystä koveta. Olivat käyneet yöllä ohimennen myös Lohjalla grillillä, kun nälkä yllätti. Laiskaa väkeä, jääkaapit ja pakastimet olivat täynä sapuskaa. En kyllä enää jaksaisi valvoa kokonaista yötä putkeen. Vanhaksi on tunnustauduttava.
Pikkupeikko ottaa aina pakkaamisen aika rennosti - nappasi nytkin kuivurista läjän kosteita vaatteita kassiin päällimäiseksi ja totesi kuivattavansa ne perillä. Takkikin tuli kuivurista suoraan ylle. Mistäpäs sitä voisi aavistaa, että vaatteet pestä pitäisi ja kauanko niiden pesu ja kuivaus kestää. Ihan hyvin sitä voi istua tyhjä matkakassi jalkojen välissä ja kikattaa läppärilleen vielä paria tuntia ennen lähtöä. Ehkäpä elämä ei muutu paremmaksi nipottamalla?
Lähden silti hiukan nipottamaan - on parempi mieli, kun ympärillä on siistimpää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)