Kaikenlaisia kotkotuksia!

Äkkiä sitä tapahtuu, kun facebookkia selailee. Viime vuoden lopulla selailin älypuhelintani ja sytyttelin takkaan tulta, kun pongasin facebookista ilmoituksen kivan värisistä myytävistä tyrnävänkannan nuorikkokanoista.  Ne asustelivat Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa, joten olivat väistämättä liian kaukana meiltä.  Olisi aika kohtuutonta pyytää ukkokultaa ajelemaan yli 500 km muutaman kanan vuoksi!  Pitihän niitä kuitenkin tiedustella ja myyjä kertoi kuljetusongelmaani, että Suomusjärveltä joku olisi tulossa paria kanaa noutamaan, joten jos haluaisin, niin kanat tulisivat siinä samalla tähän lähelle.

No eipä siinä mitään, näin sovittiin, että minulle tulisi yksi splashed white -värinen kana ja yksi vaaleanruskea.  Vaaleanruskeista oli valita, joko mustalla tai harmaalla pyrstöllä.  Niin siinä sitten kesken takan sytyttelyn jouduin tunnustamaan ukkokullalle, että "Hups! Tuli ostettua 2 kanaa." 

En sitten osannutkaan valita, että haluanko mustalla vai harmaalla pyrstöllä, joten tilanne jatkui: "Hups! Ostinkin 3 kanaa!"  Ukkokultaa tämä ei hetkauttanut, hiukan vaan naureskeli, että eikös sinun takkaa pitänyt sytytellä eikä kanoja ostaa - missään ei ole enää turvassa moiselta.

Siis ottaisko harmaalla pyrstöllä...

...vai mustalla? Ratkaisu: OTA MOLEMMAT!

 Kuljetus ei onnistunut ihan heti, kun noutajan auto piti ensin korjata, mutta perjantaina sitten sain tiedon, että lauantai-iltana kanaporukka olisi noudettavissa Suomusjärveltä.  Lauantai-iltana klo 19, jolloin ollaan tavallisesti jo käperrytty sohvannurkkaan miettimään iltapalaa ja katselemaan telkkaria vienosti viiniä siemaillen, me lähdimmekin kovassa räntäsateessa ajelemaan lähes tunnin suuntaansa kestävää matkaa hakemaan kanoja.  Ihan mukisematta ukkokulta lähti kuskiksi.

Katsastettuamme noutopaikan eläimet - kanit, kanat, lampaat ja vuohet - ajelimme kotiin ja olimme kotona noin klo 21.  Hyvä aika siinä mielessä, että kanalassa olisi vielä tunnin valot päällä ja sitten alkaisi yörauha.

Vanhat kanat olivatkin jo yöpuulla, kun avasin pahvilaatikon ja päästin nuorikot porukkaan.  Voi, mikä potpotus ja tiirailu alkoi molemmin puolin.  Pikkuiset katselivat ihmeissään yläpuolella kiikkuvia isompia kanoja ja orrelta katseltiin hieman varauksella uusia tulokkaita.  En tiedä, mitä sanoivat, mutta äänimaailma oli aika huvittava!

Pikkukanat alhaalla ja isot ja kukko orrella

Pienen hetken jatkui potpotus ja sitten Sylvesteri-kukko kävi katsastamassa tulokkaat alhaalla.  Ei nokkinut eikä hätistellyt, kiersi vain ympäri porukan ja hypähti sitten takaisin orrelle.  Yksi kanoistakin kävi katsomassa uusia tyyppejä, se hätisti niitä ja oli nokkaisevinaankin: "Menetkös siitä, mokoma alempiarvoinen!"

Yksi pikkuisista ponnhti ketterästi ja rohkeasti orrelle katsomaan muita,
jotka vaikuttivat lähinnä hämmästyneiltä moisesta julkeudesta.

Heittelin vähän jyviä maahan ja jätimme porukat tutustumaan toisiinsa.  Aika levolliseltahan tuo tutustumispuuha näytti.

Tänä aamuna sitten menin katsomaan, mitä porukalle kuului ja isot kanat ja kukko olivat lattialla  kuopimassa ja pikkuporukka hyppeli orsilla.  Eivät ilmeisesti uskaltautuneet vielä mukaan porukkaan.

Pikkuiset ihmettelevät orrella, mitä ihmeen hyvää ruokaa isot saivat

Olin keittänyt jengille riisipuuroa, se piti annostella kahteen paikkaan, että nuorikotkin saisivat syödäkseen.  Laitoin pienille jyviä ja puuroa raejuustoastiaan munituskopin päälle, että nekin saivat syödäkseen.  Myöhemmin vielä vein niille vesikipon, ettei niille tule jano, jos eivät uskallakaan mennä alas juomaan toisten joukkoon.

Ruoka maistuu ja tirpat ovat pirtsakoita.

Minähän olen varsin kehittymätön kanojen nimien antaja, meillä on tällä hetkellä valkoinen kana, jonka nimi on Karviainen, musta kana nimeltä Mustikka ja kolme ruskeanharmaata, joiden yhteisnimi on Pulut (, koska en erota niitä toisistaan).  Kukon nimi on Sylvesteri (koska hain sen Sylvin päivänä meille). 

Mitähän nimiä näille uusille antaisi?  Tuo splashed white voisi ehkä olla Valkoherukka ja vaaleanruskeat vaikka Aprikoosi ja Persikka. Minäpä mietin tätä, mutta alustavasti vaikuttaa hyvältä.

Jotta sellaisia kotkotuksia tänä viikonloppuna!

Kleppa-koiran kynästä

Nyt kerron minä, Kleppa, millaista tässä talossa on, kun täyttää 2 vuotta.

Aloitetaan aamusta:  Aamulla saa heti vikistä ja tökkiä emäntää märällä nenällä, kun se ei itsekseen herää koirien aikoihin ulos.  Yhtään se ei onnitellut, mutisi vaan, ettei valopantaa laiteta suuhun, vaan kaulaan.  Taisi sanoa hönöksi taas! Onko se laitaa?

Sitten me päästiin ulos ja oli tosi jännää taas, kun ne pari tyyppiä painelee tota Vanhakyläntietä sellaiset keltaiset liivit päällä ihan pimeässä. Ne kuulemma hölkkää. Mun mielestä se näyttää ihan juoksemiselta.  Ja hei, ne juoksee vielä lujempaa, kun me äidin kanssa haukutaan niille ja juostaan pellossa siinä vieressä.  Me ei ees menty tielle tällä kertaa ja silti emäntä haukku, kun tultiin takasin.  Ei semmoiset ole oikealla asialla, jotka pimeässä juoksee.  Luulis emännnänkin tietävän, kun se ei juokse edes valoisassa.

No, päivä meni siinä sitten köllötellessä ja ikivanhoja jouluisia luita nakerrellessa (huomatkaa, en siis saanut edes synttärilahjaluuta, tosi epistä) - emäntä teki kuulemma töitä.  Se näyttää ihan siltä samalta neissä surffaamiseltakin kun muulloinkin. Mitään töitä tee, höh.  Sitten emäntä näytti, että Kossi oli laittanut onnittelukuvan sisaruksille:

Kossi onnittelee sisaruksiaan, siinä kuulemma luki ohessa.

Mä yritin sanoa, että kyllä meiltäkin voisi laittaa onnittelukuvan, semmoisen kauniin ja iloisen,  missä me kirmataan Äiti-Disan kanssa valkealla hangella.  Vaikka korpin perässä, niinku me tehtiin päivällä.  Mut ei, kuvaa ei ehtinyt ottaa, kun muka puhui työpuhelua.  Mut arvatkaa, kerkeskö haukkua meidät, kun tultiin takasin? No kerkes, ja murisikin mulle.  Eikä me käyty kun tien tällä laidalla, ei ees yli menty, vaikka se korppi kovin houkutteli taas.

Ja sitten (voi myötähäpeä!) - Kleiman emäntä laittoi kanssa Kleimasta onnittelukuvan meille kaikille.  Ja hei, mitä siinä kuvassa näkyi? Kleiman peräpää!  Oli kuulemma semmoinen hyvin trendikäs belfie - elikkä peppuselfie.  Kaikkee sitä kuulee, kun elää 2-vuotiaaksi. Kuvateksti sentään oli kiva - mut arvaatkaa vaan, saataisko me koirat siellä tapaamisella mitään syötävää - no ei varmalla ku jotain temppuja vastaan vähän namia vaan.

Tässä mun virallinen synttärikuva kun ollaan emännän kanssa oltu vähän kiireisiä
kuva kuvastaa mun ensivuoden tavoitteitani
ja voitaisiinko pitää taas keväämmällä meillä haukkujaiset hyvän syötävän kera ?
olisi kiva tavata Terkkuja ja nuolaisuja t.Kleima

Eilen emäntä näytti, miten hienon kakun Mysla (Mat-Saint Mainio Mimmi) sai, kun täytti 14 vuotta. Mysla asuu mun veljen Krókurin kanssa.  Tosin se vaihtoi nimensä Hemuliksi, kun pääsi muuttamaan Helsinkiin, se on kai hienompaa kun asuu pääkaupungissa ja sitten pitää olla joku taiteilijanimi - toisin, kun meillä maalaiskoirilla.

Kattokaa nyt, kakku ruokakupissa - vaan arvatkaa, mitä mä sain iltapalaksi - nappuloita! Pöh.
Tosin söin mä ne ihan vauhdilla, kun syöminen ja ruoka on niiiiin ihanaa.

***No, Hemulista ei oo ainakaan vielä laitettu ollenkaan synttärikuvaa sinne facebookkiin, jos semmoinen tulee myöhemmin vielä tänään, niin mä lisään sen sitten tähän alle.  Siellä pääkaupungissa on varmaan vielä kiireisempää ja pimeämpää, kun täällä maalla ikinä. En tiiä, kun en oo käyny siellä.  Vai oliko se "Messukeskus" siellä Helsingissä? Se paikka, missä mulle tehtiin teurastarkastus tai joku muu pelottava juttu kuukausi sitten.)***

Tässä nyt se Hemulin laittama kuva synttärikakustaan (!!!) ja itsestään.(Hiukan mua se kismittää, kun mulla ei ollut kakkua ollenkaan - mutta ehkä emäntä petraa ensi vuonna.  Saas nähdä..)

Kleppalle terveisiä: vähän meinasi huolestuttaa että ne mokomat oli unohtaneet mun synttärit, mutta sainhan mä sittenkin aika herkullisen kakun. Nuo kynttilät olivat kuulemma islantilaista kuivakalaa. Veljeäkin kiinnosti, mutta sen synttärit oli jo ja tää kakku oli mun. Terkkuja myös Disalle, Kleimalle, Kossille ja Rimille. T. Hemuli

 Hemulista on kuulemma kasvamassa ihana aikuiskoira, kertoi emäntänsä siellä facebookissa.  Jotain sellaista, mihin mä en kyllä pyri. Mä olen ihan varmasti isännän lellikki.  Se sanookin mua aina Murreksi.  Sillai lempeästi.

 Ja Kossi oli päässyt synttäripäivän kunniaksi juoksemaan jäälle.  Varmaan kivaa,  (Tietäs vaan, mitä se jää on? Hmm)

Tossa on kuva Kossista jäällä - ei se näytä peltoa kummemmalta. Mihinhän se jää?

Sitten illalla, kun oli jo pimeää, emäntä rupesi ottamaan meistä poseerauskuvia äidin kanssa.  Ei me haluttu - heliuteltiin vaan päitä, niin että meistä tuli vaan sellaisia viiruvalokuvapullia.  Hangella piti ottaa hieno kuva, hölmöistä hölmöin emäntä!

Siinä me sit ollaan, minä murkku 2 vee ja mun alatihuolissanolevan näköinen äiti Disa.
(Vaikka oon mä kyl aika kaunis - voi olla että mä meen vielä naimisiin
tai ainakin teen pentuja, kunhan aikuistun hiukan)

Hyvää syntymäpäivää mulle ja mun pikkusisaruksille. 

toivottaa Tassumäen Kleppa 

Vanha vuosi on juhlittu loppuun, on uuden aika!

Joulu ja Uuden Vuoden 2015 vastaanottojuhlat on pidetty, arki on edessä.  Vuosi on vielä kovi nuori, vasta kaksipäiväinen.  Ehkä siksi se on koko ajan märkänä.  Sataa, sataa ja sataa.  Kaunis, taianomainen lumimaisema on pikkuhiljaa poissa ja tiet muuttuneet luistinradoista märiksi hiekkapoluiksi.  Harmi, sillä lumi valaisee ja kaunistaa.

Jouluaattopäivänä käytiin viemässä kynttilät hautausmaalle,
siellä oli hiljaista ja tunnelmallista

 Jouluaattoiltaa vietettiin yhdessä Mikon ja Suvin kanssa.  Kinkku oli hyvää ja erilaiset sillit ja lohet maistuivat.  Lahjojakin vaihdettiin.  Suvi ja minä saimme suuren lahjan: pojat lupasivat rakentaa meille kunnon kokoisen ratsastuskentän.  Kun saimme lahjakorttimme, ei meinannut Suvi nahoissan pysyä.  Hieno juttu, laajentaa harrastusmahdollisuuksiamme täällä kotona. 

Maija vietti joulunsa Levillä, kyllä minulla oli häntä ikävä.  Isoin joululahjatoiveeni olisi se, että hän löytäisi sieltä mieleisen työpaikan mahdollisimman pian.  (Muuten kyllä minun käy häntä hieman kateeksi, siellä on lunta ja pakkasta ja oikea talvi.  Varmaan lähden helmikuulla katsomaan, millaista siellä on.)  On jotenkin hassulla tavalla syyllinen olo, kun yllytin Maijan muuttamaan Lappiin, niin kauas kaikista ystävistään ja läheisistään.  Toivon, että hänelle kuitenkin löytyy sieltä oma hyvä kolo viettää elämää, että haluaisi siellä olla ja kokea Lapin elämää hieman pitemmänkin ajan. Asuntohan hänellä on kuulemma aivan hieno, mutta tarkoitan siis kaikkea muutakin.

Joulupäivä hemmotteli meitä auringonpaisteella ja valolla.

Tapaninpäivänä tuli Katariina perheineen viettämään kanssamme päivää ja iltaa.  Pukki oli tuonut erehdyksessä Wilman lahjan tänne Vanhakylään.  Kylläpä hän innoissaan räpelsikin uuden älypuhelimensa kanssa. Vietimme yhdessä mukavan illan ruuasta ja toistemme seurasta nauttien. Joulu ei oikein ole se juhla, jota eniten odotan, mutta on mukavaa, että on vapaata aikaa viettää yhdessä läheisten kanssa.

Kun Maijaa ei ollut paikalla, niin jouduin itse leipomaan tortut. 
Hyvin onnistui, kun ensin katsoi netistä taitteluohjeet.

Tapaninakin oli hieno keli ja lumi kimalsi kauniisti.

Uuden vuoden alla saimme tänne eteläänkin kunnon pakkasen, tottumattomalle -21C on aika paljon ja tulikin vietettyä aikaa etupäässä sisätiloissa.  Lapissahan paukkui samoihin aikoihin yli 30 asteen pakkanen, mutta siellä kylmä on erilaista, kun on paljon kuivempaa.

Vissan harja ja korvat saivat pakkasella soman huurrekerroksen.

Puutkin saivat soman sokerikuorrutuksen

Uuden vuoden aattoiltaa vietettiin perinteisesti Leikolan Ailan ja Eeron kanssa.  Mukavana lisänä he toivat Ailan pikkusiskon Annelin.  Aluksi pönttöiltiin kylpytynnyrissä, sitten syötiin hyvin.  Olin haudutellut lihapataa nelisen tuntia uunissa ja se oli kyllä melkoisen makoisaa.  Lisukkeina oli mädillä ja lohitahnalla koristeltuja kananmunia, lohta, salaattia ja kermaperunoita. Hyvää oli *Slurps*, vaikka itse sanonkin.

Kun aatto kääntyi uuden vuoden päivn puolelle, huomasin, että olinkin joutunut ainoana työläisenä eläkeläisten juhliin!  (Suom. huom: Anneli aloitti eläkeaikansa silloin, muut kolme olivat jo  eläkkeellä.)  No, onneksi olen sopeutuvainen ja juhlamieli ei tästä laantunut.  Ammuimme raketteja ja nostimme maljat uuden vuoden kunniaksi.

Pätkäisin palasen kuvaamaani ilotulitusvideota tähän kaikille ystävilleni hyvän uuden vuoden toivotukseksi:

Disa hiukan pelkää raketteja, mutta pysyy sisätiloissa aika rauhallisena. Meidän hevosetkin ovat suhteellisen rahallisia ja katselevat vain rakettien kumua taivaalla.  Minusta rakettien ampuminen on ihan ok, mutta aikarajoja niiden ampumisessa olisi kyllä hienoa noudattaa paukkuarkojen koirien ja muidenkin eläinten  vuoksi.  On tosi kurjaa pelätä useita tunteja.

Kuten näkyy, on suojakeli vienyt jo lähes kaiken lumen. 
Harmillista, tulisipa pian taas talvikelit!

Vuoden ekana päivänä oli vielä keli kohdallaan.  Oli sumuista, mutta mukavan lämpöistä eikä tuullut ja lähdinkin pienelle ratsastuslenkille Isíngillä.  Ilokseni se oli nyt liikkeiltään ihan puhdas.  Viimeksi se oli hurjan jäykkä, mutta nyt se tuntui ihan normaalilta itseltään.  Varmuuden vuoksi se saa kuitenkin kraniosakraalihoidon kunhan Marjut ehtii. 

Sitä aina pysähtyy miettimään vanhan loppuessa ja uuden alkaessa, että missä sitä ollaan ja mihin tahtoisi päästä.  Minulla on kaikki aika hyvin, toki voisin olla ahkerampi liikkumaan ja aktiivisempi pitämään ystäviini yhteyttä.  En silti tee lupauksia tulevalle, en ainakaan julkisesti.  Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Kiitos, että olette olemassa.