Never say never again...

Varmaan jotkut muistavat - ei siitä nimittäin ole kauankaan- kun sanoin varsin syvällä rintaäänellä: "Meidän perheeseen ei malia tule!"

Tämmöinen otus pompahti autoni takaluukusta tänään meidän pihalle ja voi erittäin hyvin olla niinkin, että paluuta ei ole:

---

Ei aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on

Syksy ja sukat

Taas on murheenani sukat, kuten viime syksynäkin. En millään haluaisi laittaa sellaisia jalkaan, ne ahdistavat ja vangitsevat ihmisen varpaat. Vapaus on mennyttä. Luonnonlapsi on taas kahlittu.

Lisäksi perhe-elämämme suurin kriisinaihe on sukat. Kun ukko ei löydä sukkaparia aamulla, se on vihainen kuin ampiainen. Syy moiseen on tietenkin vaimon. Kunnon kodinhengettärien pitäisi kulkea perässä ja kerätä sukat nopeasti pareiksi, kun ne tippuvat jalasta ja toimittaa ne koneeseen pareina, koneesta ulos pareina ja sitten vielä jonnekin ihanasti löydettäviksi pareina ja väriläjiteltuina kulloinkin valittujen housujen mukaan.

Kääk - ja pesukoneet syövät sukkia, senhän tietävät kaikki. Ja muutenkin, sukat vaeltavat itsekseen, senkin tietävät kaikki. Ja sukat kerääntyvät yhteen viettämään eriparibileitä, ihan varmasti. Täysin mahdoton tehtävä, mission impossible.

Lisäksi miehet ovat omituisia, käyttävät sukkia myös kesäisin. Karseaa.

---

Onneksi auringonkukat ilahduttavat syksyisin, niin ei tarvitse pelkästään sukkia miettiä.

Yhtä aikaa!, sanoi akka kun yksin veti.

Irtovapaa

Olen lomapäivän vietossa tänään. Oikeastaan ihan mukavaa viettää keskellä viikkoa vapaata, vaikka ehkä olisin tykännyt yhtenäisestä kuuden viikon kesälomasta enemmän. Eihän minulla tietenkään ollut kuin 4 viikkoa lomaa ja siitäkin jäi yli tämmöisiä irtopäiviä tarpeeseen.

Autoiluun taitaa tämäkin päivä mennä pääosin, sillä lomapäivän tarve tuli siksi, että ukon sisko perheineen lentää tänään takaisin kotiin, Espanjaan. Lupasin kuljettaa heidät lentoasemalle. Kuulin kurkienkin huutavan eräänä aamuna matkallaan etelää kohti, joten muitakin muuttolintuja on näin syksyn tullen matkalla takaisin lämpimään. Eilen illalla oli sanomattoman haikea tunnelma, kun istuimme heidän mökissään hetkisen viettämässä viimeistä iltaa.

Leijonan osa eilistä päivääni meni autossa, joten siitä on tulossa tapa. Ensin Lohja-Nummela-Helsinki työmatka (pikkupeikko aamulla kouluun) ja sitten kotiin Helsinki-Lohja. Ukkokulta toi poikkeuksellisesti pikkupiltit kotiin, poikakin piipahti meitä ilahduttamassa ennen takaisin Säkylään menoa. Kotona vietin puolisentoista tuntia ruokaa tehden ja pyykäten.
(Pikkupeikko ratsasti sillä aikaa kaksi hevospalloa! Aploodit sille energialle!) Sitten loikkasimme taas peikkolapsen ja parin koiran kanssa autoon ja ajoimme Lohja-Hakunila-Lohja.

Olimme mukana Janitan agilitykurssilla illalla. Sain tuomisiksi itselleni hieman lisää itsevarmuutta Marilynin kanssa. Mielestäni otus toimi hyvin eikä kertaakaan yrittänyt lähteä livohkaan. Kerran kyllä valssin pyörteissä kompastuin omiin jalkoihini ja läpsähdin kämmenpohjilleni ja mahalleni maahan. Auts, mutta onneksi ei sattunut pahasti. Pikkuinen tuli heti naamaa nuuskimaan eikä lähtenyt karkuun!!! Omille ohjauskuvioilleni toki olisi edelleen paljonkin tehtävää, mutta välillä menee ihan nappiinkin.

Mutta nyt menen kyllä kurkistamaan, minkä lämpöinen on eilen pojalle lämmitetty kylpytynnyri. Kaipa lomapäivänä saa jostain nauttiakin! Jotenkin tällaiset irtopäivät yleensä kuluvat siivotessa ja muissa hommeleissa, senhän kaikki naiset tietävät (ja jotkut miehetkin...)

---

Vesi vanhin voitehista.

Eipä ollut paljon ohjelmaa...

Luin tuon perjantaina kirjoittamani tekstin ja "viikonlopulle ei ole paljon mitään ohjelmaa" tuntuu kyllä omituiselta lauseelta näin maanantaiaaamun vinkkelistä.

Perjantai-iltana poika sanoi tuovansa yhden kaverin kylpytynnyriin. Toi kuusi. Määrä ei kyllä haitannut, olivat ihan hauskoja tyyppejä edelleen. Ilta vaan venyi omaltakin oslata aika myöhäiseksi.

Lauantaina ukon sisko perheineen tuli kyläilemään ja taas vietimme aikaa kylpytynnyrin kanssa, me tytöt istuimme siellä huomaamattamme yli tunnin. Aika raukeaksi veti olon, jopa ilman viinin kanssa lutraamista. Ihan oli rattoisaa ja laittamani lämpimät voileivät tekivät kauppansa.

Sunnuntaina seitsemän aikoihin starttasimme Tuomarinkylään terrierien erikoisnäyttelyyn Marilynin kanssa. Palauduimme kolmen maissa iltapäivällä nälkäisinä ja uupuneina yhden punaisen muovinauhan kanssa. Arvostelu oli kyllä ihan ok, merkitsevintä oli liikeiden esittämisessä tämä "Needs more training". No älä, hyppelihiiriyökkipyökkimetsässä vai terrieri?
Sain myös samassa yhteydessä teetetyksi jalostustarkastuksen Marilynistä ja sen tulos antaa ymmärtää, ettei se ole tarpeeksi hyvälaatuinen pennutukseen. Cairneja on niin paljon, että mielestäni ei kannata käyttää huonolaatuisia yksilöitä siitokseen, joten kaipa me jätämme sen puuhan muille...

Pojan piti tulla sunnuntaina illalliselle, mutta samalla hetkellä, kun hän astui ovesta sisään, ukkonen jyrähti todella massiivisesti ja sähköt katkesivat. Ennuste sähkön takaisin saamiseksi oli yli kolme tuntia, joten kun olimme viettäneet yhteistä laatuaikaa (tytär, poika ja minä) nukkumalla parin tunnin päikkärit, niin vein pojan kaupan kautta omaan kotiinsa syömään. Tuo päiväunet on muuten yksi hyvä tapa tehdä yhdessä jotain ja samalla välttää turhat riidat. (vinkvink)

Illalla teimme vielä tyttären kanssa kolmen vartin vauhtilenkin hevosten kanssa. Félagi on ihan kuin eri hevonen, kun sillä on vetoapua.

Kymmennen maissa ilalla laitoin kynttilät palamaan kylpytynnyrin vierelle hankkimiimme lyhtyihin ja lötköttelin siellä jonkin aikaa kuumassa vedessä. Sitten jaksoinkin taas nukkua yöunet hyvin pitkistä päiväunista huolimatta.

---

Mutta nyt pitää sulkea kone ja loikkia autoon, työ ja ihana aamuruuhka ykköstiellä kutsuvat.

Hiljaa jonossa, kaikki saa mutt' komiat ensin.

Ukkosta, jytinää ja kiirettä

Heräsin aamulla tuntia ennen kellonsoittoa salamointiin ja jyrinään. Istuin hetken lasikuistilla katsomassa, kun salamat valaisivat koko tienoon. Upean näköistä. Sitten väsymys vei voiton ja menin takaisin nukkumaan. Väsyttää vieläkin, mutta onneksi on perjantai eikä viikonlopulle ole hirveästi varattuna ohjelmaa.

Viime päivät ovat olleet yhtä haipakkaa. Kiireistä menoa, mutta pääosin mukavaa. Yhteen turhaan mutta tuliseen riitaan jouduin alkuviikosta välimieheksi, mutta siinä hommassa epäonnistuin kyllä. Taitaa olla niin, että kahden luupään väliin ei kannata mennä vaikka pyydettäsiin. Ne kun hakkaavat päitään yhteen ja oma pääsi on välissä, niin kipiää se tekee.

Eilen pääsin taas pitkästä aikaa Marilynin kanssa agilityä treenaamaan. Kun tutustun rataan, minulla on nykyisin aina suhteettoman kädetön ja toivoton olo. Eilenkin teki mieleni lähteä pois jo ennen rataa. En ymmärrä, mistä nuo suorituspaineet ovat tulleet. Kun teimme kolme pikkuista radanpätkää, Marilyn meni pääosin juuri sinne minne sen ohjasin - siis myös väärille esteille, koska valssailin liian aikaisin yms. - ja tuntui siltä, että pikkukoiruus oli kiinnostunut sekä minusta että porsaanfileestä. Mukava tunne.

Pitkällä radalla taas oli Marilynin keskittyminen huonoa, varmaan omankin huonon skarppaukseni vuoksi. Mikä ihme siinä on, ettei jaksa olla terävänä edes sitä varttia, minkä oikeasti radalla viettää?

Tänään varmaan mennään pihacuppiin kokeilemaan yhteistyön laatua vieraassa paikassa.
---

Mutta nyt pitää liikkua, että pääsen töihinkin tänään. Tai siis lähinnä poiskin sieltä.

---

Suuttua saa vaan ei äkeissään olla.

Kylläpä aika rientää, kun on rattoisaa!

Moneen päivään en ole ehtinyt mitään kirjoitella. Pikapäivitys tästäkin taitaa tulla. Ajatuksia hajauttaa myöskin tuo peikonherättely aika-ajoin, joten tekstistä voi tulla sekavaa.

Viikonlopun ilonaiheet alkoivat jo perjantaina, kun tapasin lounaalla vanhan pomoni seitsemän vuoden takaa. Mehän ei oltu kumpikaan yhtään vanhempia ulkonäöltämme, viisaus vaan oli karttunut ja edelleen olimme kumpikin älyttömän hyviä tyyppejä. Semmoiseksi hyvä pomo saa sinut tuntemaan itsesi. Toivottavasti lounastamme toistekin yhdessä ja saamme sekaan vielä muitakin vanhoja, hyviä duunikavereita.

Lauantaina aamupäivällä laitettiin sitten auton nokka pikkupeikkosen kanssa kohti Pyhärantaa ja Raumaa. Käytiin velipoikaa moikkaamassa yhteisellä kesämökillämme. Mökin viereen oli ilmestynyt *kauhistuksen-kamaluus* omakotitalo, mutta muuten kaikki oli ennallaan. "Aika on pysähtynyt täällä", kuten velipoikani totesi onnellisena. Joskus ihmettelen, miksi en ehdi käydä tuolla edes kertaa kesässä, nytkin oli edellisestä visiitistä jo kaksi vuotta.

Lauantai-ilta vietettiin sitten vanhan opiskelukaverin, tyttären kummitädin, luona Raumalla. Hänkään ei ollut vanhentunut yhtään, muuten oli kyllä parissa vuodessa paljon muuttunut: uusi talo oli valmistunut ja muuttunut jo kodiksi. Tytär kiteytti tämän visiitin seuraavana päivänä sarkastisen ytimekkäästi: "Vanhat naiset muistelivat nuoruuttaan. Oli tosi rattoisaa."

Sunnuntaina istuin Porissa 6½ tuntia erään yhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Sielläkin oli mukavaa, mutta välillä kaipaisin vähän napakampaa puheenjohtajaotetta, jotta kokoukset eivät kestäisi niin loputtoman kauan. Itsekin voin jaaritella niitä näitä, jos kukaan ei siirrä asiaa eteenpäin...

Sunnuntain peikkolapsi vietti pojan vanhan tyttöystävän hoteissa Laitilassa ja heilläkin taisi olla mukavaa. Minullekin tarjottiin kahvia ja voileipää ja istuksimme tytön vanhempien kanssa juttelemassa leppoisia. Siitä perheestä olisi ehkä tullut kivat appivanhemmat pojalle. No, nyt se on myöhäistä, tyttö odottelee vauvaa ja perustaa omaa perhettään jo. Ehkä on hyvä, että isänä ei ole oma poikani, joka ei todellakaan ole siihen vielä kypsä. (Hmm. Herättää kyllä mielessäni kysymyksen, että voiko kukaan mies koskaan olla aikuinen ja kypsä... hmmm, tuota pitää miettiä enemmän...)

Eilenkin oli kivaa, vaikka oli maanantai. Poika piipahti asentamassa appivanhemmille kiukaan, laittamassa meille lämpimät voileivät iltapalaksi ja istuksi isänsä kanssa kylpytynnyrissä sillä aikaa, kun minä kuskasin pikkupeikkoa agilityharkkoihin. Sitten taas kuskailin poikaa kotiin Lohjan keskustaan. Hyväntuulista seuraa oli saatavana koko ajan. Autolla on muuten taas tullut ajeltua muutamassa päivässä yli tuhat kilometriä.

---

Tässä samalla olen karjahdellut ja saanut typykän hereille, joten kohta toivottavasti päästään liikkeelle...

Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.

Juhlahumua

Eilen oli juhlan tuntua ilmassa, kun appiukko täytti 85-vuotta. Jalka ei enää nouse, kuten muutamia vuosia sitten, mutta mieli on pirteä, kun nuoriso käy tapaamassa. Erityisesti Pikku-Wilma 2-vee saa sydämen sulamaan. Sitä on mukavaa katsoa.


Lupasin appiukolle onnittelukorttina ja lisälahjana pienen kirjasen valokuvia juhlilta. Kuvia tuli räpsittyä lähes 400, joten pikkuisen saattaa olla vaikeuksia päättää, mitä valitsisin. Onneksi vieraita oli vain kourallinen, joten riittänee, kun otan parhaan otoksen jokaisesta, ryhmäkuvan ja lisäksi sikermän villinä kirmaavasta Wilmasta nurmikolla.


Tiesittekö muuten, että 2-vuotiaan saa uskomaan, että kiven sisällä on mörkö ja sen murinaa voi kuulla, jos laittaa korvan sitä vasten?
*kuvan copyright pikkupeikko-takkutukka*

---

Ei ilman toimeenkaan tule, ettei yhtä kertaa päivässä hullutella saa.

Syksy on kivaa aikaa

Vuodenajoista minulle tuntuisi sopivan parhaiten joko syksy tai kevät. Viime päivinä ainakin on tuntunut siltä, että syksyn tullen olen paljon toimeliaampi. Kesä meni aika tavalla löntystellessä paikasta toiseen, mutta nyt viileämpien kelien ja upeiden sumuisten aamujen myötä tuntuu olo heti aamusta tosi energiseltä. Onpa mennyt muutama päivä, etten ole kaivannut päiväuniakaan. Tietenkään en pääse päiväunille työpäivinä, mutta voihan sitä silti kaivata.

---

Eilen oli Marilynin parturipäivä. Olen mennyt ystävän yllytyksestä ilmoittamaan sen Tuomarinkylään terriereiden erikoisnäyttelyyn. Siellä on varmaan massiiviset mahdollisuudet pärjätä. Typykän eka näyttely, itse en ole esittänyt koiraa näyttelyssä varmaan 20 vuoteen ja cairneja on kuulemma paikalla n. 60 kpl. Lisäksi koira on liian niukassa turkissa. Trimmaaja kuitenkin kehui pikkuisen hyviä puolia: kauniit korvat, kiva ilme, runsas, hyvälaatuinen turkki. Haluaisin kuitenkin siitä jonkinlaisen tuomariarvion tietääkseni, kannattaisiko se pennuttaa. Yllättäen se on yhtäkkiä jo yli 3 v ja asialla alkaa olla kiire... Tahtooko joku jo tilata pennun? Etuostajille 10% alennus. Heh.

---

Naapurihuoneessa tapahtuu ihmeitä. Pikkupeikko heräsi yhdellä hihkaisulla ja laittelee itseään kuntoon kouluun laittoa varten. Upeaa.

Nättinä korppikin poikaansa pitää.

Vapaaehtoinen pakko

Siihen aikaan, kun meidän lapsia vielä pystyi kasvattamaan (nythän he alkavat olla siihen jo liian vanhoja), oli käytössä termi vapaaehtoinen pakko. Tämä tarkoittaa mielestäni käsitteenä sitä, että paljon muita järkeviä vaihtoehtoja ei ole kuin se, minkä aikuinen on hyväksi ajatellut. Yleensä vapaaehtoisella pakolla pakotetaan siis johonkin, jossa vanhempi on ajatellut asian olevan eduksi lapselle. Yhteiskunta tekee samaa, joitain äitiyskorvauksia ei taida saada, jollei ole lopputarkastus tehtynä jne.

Olen viime päivinä saanut maistaa omaa lääkettäni. Takkulapsi on "pakottanut" minut joka päivä ratsastamaan. Maanantaisin olen lähes poikkeuksetta väsymystä tekosyynä käyttäen nukkunut työpäivän jälkeen sohvalla, vaikka olisin aivan hyvin voinut piristää mieleni ratsastamalla.

Kyllä oli eilenkin hauskaa. Ensin tallilla tietenkin oli normaalia lapsi-vanhempi -tappelua, jonka vuoksi tytär ja harmaa pallo ampuivat pihasta kuin tykin suusta. Meikäläinen ampui perään hetkisen kuluttua ei-aivan-niin-nopealla uljaalla mustalla. Takaisin tullessa tytär päätti koettaa eräällä suoranpätkällä kuinka kovaa pallon saa laukkaamaan. Minä seisoin oman hevoseni kanssa suoran päässä odottamassa, kun valtavaa vauhtia laukkaava lihapulla korvat riemusta tötteröllä tuli kohti.

Hetkisen oli sellainen tunne, että pienimuotoinen tankki aikoo jyrätä minut. Suoran lopussa tytär jarrutti, mutta hieman liian myöhään. Lihat olivat jo sen verran reippaassa liikkeessä, että ainoa mahdollisuus oli kääntää otus niin, että se ei mennyt päistikkaa ruusuaidan läpi, vaan päätyi ainoastaan aidassa olevan kolon läpi naapurin takapihalle. Taisivat islantilaiset pikkuheposet olla yleisesti ottaen kevyemmässä lihassa ja näin ollen pysähtyivät lyhyemmällä matkalla. Mielestäni ei nimittäin näyttänyt siltä etteikö hepo olisi heti aloittanut pysähtyä, se ei vaan saanut itseään tarpeeksi nopeasti seisahtumaan.

---

Ja juu, tyttären ekasta aamuherätyksestä olisi hieman narisemista. Mutta en jaksa nyt, en etenkään, kun sitä valittamista on vain hieman.

Ei elämä irvistellen somene.

Sekalaista aamulöpinää

Ulkona ei kyllä näytä siltä, että kesä olisi ohi, vaikka suurin osa kouluista alkaa tänään. On todella kaunis aamu, tuntuu kylläkin siltä, että tulee taas *liian* lämmin päivä.

Siirsimme eilen hevoset uudelle laidunlohkolle ja pikkulauma oli kaunis puhtaalla vihreällä. Kyseessä on siis palanen, josta korjattiin heinä pois ja nyt se kasvaa upeaa uutta ruohoa.

Matkalla pihatietä alas huomasin rusakon nurmikolla aivan minun ja koirien vieressä. Se yritti silminnähden painautua littanaksi, korvakin olivat ihan takana. Kumpikaan koirista ei huomannut sitä, kun se lyhyin syöksyin karkasi metsään. Takasin tullessamme flexissä ollut Marilyn sai siitä vainun ja ja syöksähti valtavalla vauhdilla tismalleen rusakon jälkiä niin pitkälle kuin flexiä riitti. Toiminto, joka vakuuttaa minut siitä, että pihassa pysyminen ei tule olemaan Marilynin juttu ainakaan muutamaan vuoteen. Huoh.

Eilisen päivän imurointi- ja siivoussuunnitelmat painuivat jonnekin ruuanlaiton ja muun puuhastelun taakse, joten se homma on edelleen tekemättä. Vinkkejä luotettavista kotisiivoojista Lohjan seudulla otetaan vastaan, lisäpisteitä saa siitä, ettei päästä koiraa karkuun...

Pikkupeikko ratsastaa edelleen ainakin yhdellä hevosella päivässä. Eilen hän kapusi harmaan pallon selkään ja minä olin Félagilla kirittäjän hommassa. Lyhyt, nopeatempoinen lenkki peräkylään ja takaisin sai koko porukan tursumaan hikeä. Eniten sitä tuli joko minusta tai Félagista, melkoisesti Ísingistäkin ja taisi typykältäkin jokunen pisara irrota. Tyttären ratsastuskunto ja -varmuus ovat Islannin viikkojen jälkeen kyllä kehittyneet valtavasti. Jos hän ennenkin näytti siltä, että on kotonaan hevosen selässä, niin nyt hän näyttää siltä vielä enemmän.

---

Siirryn kakkoskahvikupillisen ajaksi lukemaan aamun lehteä. Sitten on pakko lähteä päivän touhuihin sorvin ääreen, vaikka ei kauheasti nappaisi näin maanantaiaamuna. Taitaa olla viimonen aamu, kun ei tarvitse typykkää repiä sängystä ylös kouluun, kun koulu alkaa vasta puolelta päivin. Huomenna sitä varmaan sitten taas on siitäkin valittamista...

Herrathan ne työn tekis jos se herkkua oes.

Sateen jälkeen

Ai mahtava, miten ihanaa oli herätä tänään, kun pieni sade pyyhki maisemaa. On ollut kuuma, helle ja lomalaisten ihannesää (lainauksia lehtien jutuista). Joo, eri kivaa viettää vapaapäivää, kun ei jaksa edes hengittää ja iho on koko ajan hieman kostea. No ei ole! Kohtuus kaikessa, sanon minä.

Nyt kun on hieman viileämpää jaksaa ehkä hiukan tehdäkin jotain. Lueskelin tuossa yhtenä päivänä viime vuotisia lomamerkintöjä ja siellä olevaa tehtävälistaa ja huomasin, että osa viimevuoden hommista on jäänyt tänäkin vuonna tekemättä. Hui, hai - ei mahda mitään, kun tämänkin vuoden kesälomat on melkein pidetty!

Sitten päätin, että tänään voisin imuroida ja pestä lattioita ja laittaa puhtaita mattoja lattiaan. Ja siksipä syöksähdin ulos ja vietin siellä rapiat puoli tuntia ja kuvasin vesipisaroita. Takkutyttären kommentti näistä oli, että keskityn liikaa siihen, että olennainen on kuvan keskellä. Otin jotain kolmisenkymmentä kuvaa ja valkkasin tähän muutamia. Pitäisi varmaan raapia rahaa kasaan ja ostaa kunnon makroputki.

Tyttären huoneesta kaikuu niin raukeaa musiikkia, että jos en kohta lähde liikkeelle, istun tässä koko päivän haaveksimassa jotain ja kaikki moskan siivoaminen kotoa jää tekemättä. Siinäköhän on syy siihen, että en tätä Islannissa ahkeraksi kuvattua tytärtä meinaa saada kotona motivoitua mihinkään hommaan? Täytynee mennä tuonne ja kieltää raukean musiikin kuuntelu.

Palloille kengät

Meidän pikkuhevonen on aikuinen. Eilen kengittäjä kävi laittamassa sille kengät. Ensimmäiset. Otus käyttäytyi mallikelpoisesti, aivan kuin sille olisi ihan jokapäiväistä, että jalkapohjia hakataan vasaralla ja niihin naulataan rautaiset kengät kiinni.

Kengittäjä ihaili tyypin tyyneyttä ja kyseli, onko jalkojen nostoa paljonkin harjoiteltu, kun homma sujui niin mallikkaasti. Viimeksi jalat nosteltiin heinäkuussa, kun pikkuinen ontui hieman. Ja sitä ennen varmaan viimeksi, kun kengittäjä kävi ne vuolemassa muutama kuukausi sitten.

Oletin, että otusta olisi enemmänkin häirinnyt uusi paino jaloissa, mutta ei se siltä näyttänyt. Tyynesti se käveli takaisin tarhaan, hieman nuuski koipiaan ja paineli tiehensä. Tänä aamuna näytti siltä, että nostelee hieman korostetusti jalkojaan, ehkä uusi paino kuitenkin tuntuu oudolta.

Kengittäjä sanoi pikkuista jytkyksi - meidän pikkuinen onkin iso jytky. Omituista, minustakin se näytti siltä. Varsahan tuo vasta on. Vai onko?

Toinenkin pallo, Vissa, sai kengät jalkaan. Se on kesän saanut olla ilman, kun takkutyttö on ollut poissa. Vissakin yllätti tyyneydellään. Kengittäjä on viime aikoina pelännyt sitä ja asia on heijastunut heposeen. Nyt vieressä mekko päällä seissyt paljasjalkainen luonnonlapsi rauhoitti sekä kengittäjän että hevosen ja kengitys sujui oikein mukavasti.

Ja perheen kolmas pallo, minä itse, sai myös eilen uudet kengät. Työkaveri on kehunut kehumistaan, kuinka ihanat jalassa ovat nämä tämän vuoden hittikengät ja lopultakin löysin omankokoiseni. Voin vakuuttaa, että niissä on sitä jotain. Juuri sopivat pihakuljeskeluun kodin, kasvihuoneen ja tallin väliä. Liian kalliit ne kyllä ovat, mutta elämä on.

---

Aamun rauha on poissa, ukko heräsi ja hötkyilee taas jotain, joten mentävä on.

Sunnuntaiksi naamioitunut torstai

Minulla oli kaksi lomapäivää tällä viikolla: keskiviikko ja torstai. Eilen olisi ollut se torstai. Päivällä pyyhältelin Lohjan suuressa kaupungissa tekemässä - tai pikemminkin yrittämässä - kaikenlaisia pikkujuttuja ja erikoisostoksia, joita ei muulloin muka ehdi. Jossain kaupassakin myyjä epäili haluamani tuotteen tulevan torstaina, jolloin kerroin hänelle, että tänään on torstai. Sitä sitten yhdessä nauroimme, kuinka kummasti päivät kiitää. Ko. tavaraa ei tietenkään ollut eikä myyjällä mitään tietoa, milloin sellaista oikeasti tulisi. Että sellaista palvelua.

Illansuussa sovimme pikkupeikon ja naapurin Katjan kanssa aikataulun, joka käsitti hevostelua, koiran noutoa pikkuharkkoihin ja kolmistaan yhdessä ratsastusta (mitä emme ole tehneet varmaan vuoteen, kun on ollut kaikenlaisia vauvan saamisia ja Islannin kesiä tiellä). Félagi on aina ihanasti reippaampi, kun väkeä on enemmän ja pikku lenkkime oli mukavan vauhdikas ja itsellekin tuli hienosti hiki. Joskus on mukavaa ratsastaa yksin, mutta seurakin on ihan mukavaa, vallankin kun sitä ei juuri ole ollut.

Lenkin jälkeen menin suihkuun ja sitten istahdin katsomaan Lostin kertausjaksoa. Kauhea torstaiongelma: katsooko Lostia vai ER:ää jatkossa - näitä kiintoisan elämäni suurimpia pulmia - pyöriskeli päässäni. Olin jo päätynyt Lostiin, kun tajusin, että on torstai. Ei sunnuntai, joka henkisesti minulla oli koko ajan ollut. En siis muistanut mennä agilityharkkoihin Marilynin kanssa.

Täällä dementikko-osastolla on muuten melko samannäköiset olot kuin meillä kotona on. Ja nyt pitäisi muistaa lähteä töihin, koska tänään on perjantai. Kai.

Mattopyykkiraportti

Oletteko koskaan menneet kunnan julkiselle matonpesupaikalle pesemään mattoa (koko 4*2 m), jonka sisältä paljastuu auki leväytettäessä Neitsyt Marian kuva homeella piirrettynä?

Minä tein niin eilen. Pojan matto oli yllättäen alkanut kasvaa harmaata karvaa, kun siihen oli armeijassaollessa kaatunut lähes täysinäinen mehupurkki. Pojan viime lomalla siivoilimme yhdessä ja silloin tuo rullalle kääritty ilmestysmatto kulkeutui minulle kotiin pesua odottamaan. En halunnut sitä kotona alkaa ollenkaan käsitellä, joten nostin nyytin auton takapaksiin ja kannoin sen muina miehinä matonpesupaikalle. Paikalla olikin jo pienehkö lauma niitä ihannekotirouvia muoviessuineen, jotka pesevät niitä lähes puhtaita matojaan hiljalleen hyräillen mäntysuovan puhdas tuoksu ympärillään leijuen.

Avasin maton, pläjäytin valtaisan tahrakohdan täyteen Bäckmanin tahrasuolaa ja aloin hinkata nukkapintaa pois kevyesti hymyillen. Ihannerouvien katset harhailivat mattoni pinnalla muutamia kertoja, mutta sitten heidän mielenkiintonsa keskittyi muualle. Luulen silti, että ompeluseurassa saatetaan jälkeenpäin ihmetellä moista iljetystä.

---

Ja odotettu pikkupeikko saapui eilen kotiin aikataulun mukaisesti. Kodissa on taas hieman enemmän ääntä ja elämää. Musiikkia ilmassa ja likapyykkiä lattialla. Olimme tytärtä vastassa tyttären parhaan ystävän kanssa varustettuna Kleolla, ruusulla ja valtaisalla plakaatilla, jossa oli tyttären nimi. Höpsöiksi nimitteli meitä. Ja mikä ettei, sellaisia ollaan.

Niin, pakko vielä mainita, että kaksi läskipossuhevosta sai jo eilen kyytiä tyttäreltä luvatun mukaisesti. Islannissa saatu hevoskärpäsen purema vaikuttaa vielä.

Pikkupeikon paluupäivä

Koko aamun olen vain ajatellut, paljonko kello on nyt Islannissa ja missä kohtaa matkaa mahdollisesti pikkupeikkotytär on. Nyt kello on siellä n. 7 ja hän on jo lentokentällä, näin uskoisin.

Eilen puhelimessa hän sanoi iloisella äänellä olevansa ihan masentunut, koska hänet on varastettu kotoa. Ihanaa, että hänellä on tuollainen tunne Islannissa vietetyn kesän jälkeen. Ajatelkaa, miten kauheaa olisi tuntea syvää koti-ikävää koko ajan, kun kulkee maailmalla näkemässä ja kokemassa uusia asioita.

Koti pikkuipeikolla on täälläkin ja kovasti yritämme tehdä siitä paikan, jonne olisi mukava palata. Kodin pitäisi olla lapsille kuin leiritulen kivikauden aikaan. Sitä kohden on ihana kulkea kylmänä iltana ja sen läheisyyten on mukava käpertyä lepäämään. Sen ääreen voi tulla lämmittelemään ja tulen loimottaessa on mukava kertoa siitä, mitä maailmalla on nähnyt. Mikäli haluaa, voi vain istuskella, tuijotella tuleen ja muistella kaikkea kokemaansa. Kun on riittävän kauan lepäillyt ja nauttinut, voi taas lähteä.

Jonakin päivänä lapset ovat niin isoja, että ne sytyttävät jonnekin oman nuotion, jonka ääressä voi sitten vaikka vanha sukulainen käydä puolestaan lämmittelemässä. Ja niin kauan, kun me vanhemmat jaksamme, pidämme omaa tultamme odottamassa lapsia, ystäviä ja vieraita lämmittelemään ja jutustelemaan.

Tervetuloa!

---

Minulla on lomapäivä ja nyt lähden mattopyykille. Sillä aikaa, kun pikkuinen lentää ilmojen halki minä ehdin hyvin pestä pari mattoa.

Aamusumun aikaan

Elokuisina hellepäivien aamuina sumu elää omaa nopeaa elämäänsä. Kun nousen ylös ja kävelen alas pihatietämme siirtämään hevoset pois laidunlohkolta, sumu lepää maassa ja sen kosteat pisarat hyväilevät ihoa. Tänä aamuna se tuntui erityisen mukavalta, koska kasvoni saivat eilen aivan liikaa aurinkoa.

Kun tulen takaisin noin 15 minuutin kuluttua, sumu roikkuu jo puiden alaoksilla ja nouseva aurinko häämöttää sumun keskellä.

Kun lähden töihin noin puolen tunnin kuluttua, sumua ei enää ole.

Näiden hetkien vuoksi kannattaa herätä aikaisin.

Harrastustoimintaa

Minulla on kasvihuone. On taas mukava huomata, kuinka kivasti ja vähällä vaivalla itselleen saa kurkkuja ja vieläpä paljon paremman makuisia kuin kaupan kurkut.

Kasvattamani pesusienikurkku sen sijaan saattaa jääda kypsymättä, kun on vielä noin pieni (huomaathan, että vieressä tallustelee muurahainen, johon voit kurkkua verrata helposti).

Loppuun on pakko laittaa otos pihamaalta, siitä voi hyvähoksottiminen henkilö (jollaisia kaikki blogiani lukevat ovat) päätellä, kuinka ahkerassa käytössä meillä ovat agilityesteet ollet tänä kesänä. (Minulla on siis kaksi minikoiraa.)

---

Ja ihan loppuun Viivi ja Wagner kaikille muille bloggaajille, tällaistahan tämä teilläkin on. :D

Osaa ne kumminkin kellon

Hevoset tuntevat näköjään kellon. Tänä aamuna olin parikymmentä minuuttia myöhässä viikon aikataulusta, kun oli tyyny niin kovin hyvin aamulla.

Kun avasin oven, niin näin, että hevoset olivat matkalla aamupalalleen pitkässä jonossa kuin alakoululaiset koulun ovella välitunnin jälkeen. Kovin kuuliaisen ja rauhallisen näköinen joukko. En jaksanut hakea kameraa, kun olin muutenkin niin myöhässä töihin lähdöstä *sehän olisi kestänyt ainakin 2 min*, mutta voin vakuuttaa, että oli näkemisen arvoinen juttu.

Vielä kun tämän päivän jaksaisi, niin olisi viikko taas pulkassa. On ollutkin niin helppoa käydä töissä loman jälkeen kun on ollut tuo antabusvaikutteinen antibioottikuuri päällä. Viime aikoinahan on kovasti uutisoitu siitä, että naisillekin jää ryyppy päälle ja joutuu menemään klinikalle, kun työt alkavat. Minulla ei ole ollut mitään hankaluuksia. Suosittelen muillekin, vaikka Matti Nykänen on kuulemma sanonut, ettei antabusta suosittele kenellekään, kun siitä tulee alkoholin kanssa niin hemmetin paha olo.

Hevosetko viisaita?

Aina kaikki eläintenkouluttajat kehuvat hevosten ylivertaista viisautta. No, älyähän on tietenkin useaa lajia. Omat heppani ainakin ovat viime päivinä osoittaneet päättelykyvyttömyytensä täydelleen.

Olen tällä viikolla alkanut antaa niille kivennäisiä, leipää, ruokaöljyä ja kauraa, jotta syyskarva kasvaisi komeana. Jatkossa ajattelin myös kauran antavan energiaa laiskalle Félagi-ruunalleni. Homma siis menee niin, että hevoset ovat yön 2 hehtaarin laitumella ja aamulla tulen portille ja rapistelen muovipussia. Ne laukkaavat pois laitumelta, laitan portin kiinni ja jakelen otuksille herkkuruokavadit: 2 rkl kauraa, leipäpala, hiukan mineraaleja & 1 rkl ruokaöljyä.

Ne vaihtavat siis 2 hehtaarin laidunpalasen 2 ruokalusikalliseen kauraa! Voi jee, kun pääsisi tuollaisten ihmistyyppien kanssa vaihtokauppoja tekemään tyyliin vaihdatko 10 senttiä euroon?

On muuten melko nopeaa nykyisin saada nuo otukset pois laitumelta. Tyhmähän olen ollut minä, kun en ole tehnyt tuota koko kesää. Parin päivän kuluttua nuo nimittäin tulevat vihellyksestä pois laitumelta. Ja se on näppärää siinä vaiheessa, kun aamut ovat säkkipimeitä.

Laitetaan nyt loppuun potretit koko porukasta:

Vasemmalla ylhäässä Ísing, alla Romeo. Oikealla ylhäällä Félagi, alla Vissa.