Yksinäisyyden poistoon

Ihan vaan lyhyesti: jos tunnet itsesi yksinäiseksi ja kaipaat välillä hyvää seuraa, niin on monia tapoja houkutella kivoja tyyppejä. Kerron tässä nyt aamukiireen vuoksi vain pari tapaa.

Ensinäkin on olemassa sellainen ihmistyyppi kuin "puutarhaintoilija" - hän on ystävänä mukava, koska hän ymmärtää luonnon ja rauhan päälle ja on yleensä melko kärsivällinen, koska hän on tottunut odottamaan, että talvi loppuu, siemen itää ja kasvi kasvaa.

Puutarhaitoilijoita on toki monia alalajeja, kuten se tyyppi, johon *melkein* itse kuulun, joka rakastaa nähdä, miten siemen itää, mutta jolla on suuria vaikeuksia ehtiä/jaksaa/motivoitua kitkemiseen, jolloin saattaa olla, että valmis tulos jää melko vaatimattomaksi.

Puutarhaintoilijan voi nimittäin houkutella paikalle hevosenlannalla. Sitä tavaraa taas minulla riittää ihan riesaksi asti, joten siinäpä oiva symbioosi. Puutarhaintoilija vie tavaran pois onnellisena ja minä olen yhtä onnellinen, kun pääsen enimmistä eroon. Lisäksi noutotapahtumaan liittyy mukavaa yhdessäoloa ja seurustelua, mikäli ystävälläsi ei ole liian kiire.

Toinen hyvä tapa houkutella puutarhaintoilijaa on raikas juoma. Kun naapurissa eleilevä intoilija saa hommansa hoidettua, hän mielellään pitää tauon tai lopettajaisiksi nauttii raikkaan juoman ja haluaa keskustella tekemisistään/suunnitelmistaan. Siitäkin kehkeytyy usein mukavia hetkiä.

Tietysti näitä molempia yhdessäkin voi käyttää ja keksiä jotain muutakin kivaa. Mielikuvitus vaan liikkeelle, kyllä se siitä... :)

Ei se tehnytkään kipeää

Siis töihin meno, se ei sattunutkaan. :) Jotenkin arkirutiineihin siirtyminekin on ihan ok. Taidan olla oikeasti ärsyttävän positiivinen - ainakin silloin kun en ole ärsyyntynyt jostakin. ;)

Sunnuntaipäivä meni myös mukavasti, ensin naapurin Katjan kanssa piiiitkästä aikaa yhteinen ratsastuslenkki. Se on aina mukavaa, kun mennään yhdessä lenkille ja ponitkin pitävät siitä, kun on seuraa. (Poniksi ei muuten issikkaa saa sanoa kuin hellyttelynimenä ja jos omistaa sellaisen ihan itse, issikka on oikeasti hevonen.)

Lisäksi tehtiin visiitti ystäväperheeseen Takakulmaan. Siellä olivatkin melkein kaikki paikalla, kun oli akan - sen perheen äitiä on varmaan aina sanottu pohjalaisittain "akaksi" - synttärit lauantaina Me vaan oltiin päivä myöhässä juhlista, mut saatiinpa ihan oma kakku :). Oli tosi rattoisaa, kun joimme yhdessä kahvia, rupattelimme, tarkastimme puuseetyömaan, kasvihuoneen ja kasvimaan. Kiva, kun jollain muullakin on samanlainen huumorintaju. Ja eri kiva nähdä, kuinka perhe pelaa yhteen, vaikka jokainen on ihan oma yksilönsä.

Mutta nyt pitäisi panna kone kiinni ja käynnistää auton moottori ja lähteä Tarvontielle Kehä III alle jonottelemaan töihin pääsyä. Se on erityisen rattoisaa puuhaa. ;)

Sumuinen sunnuntaiaamu

On taas niin rauhallista, on aamuyhdeksän ja olen noussut jo seitsemän aikaan.

Olen päästänyt koirat pissille, käynyt suihkussa ja siirtänyt hevoset laitumelta pois köyhemmälle tarha-alueelle. En voi antaa niiden syödä laidunta koko päivää, koska muuten ne eivät mahtuisi enää portista ulos, joten olen kokenut kätevimmäksi antaa niiden syödä yöt ja olla vähemmällä päivät.

Nyt kun työt alkavat ja aamut pimenevät, vaihdan rytmin niin, että syövät uutta, keväällä perustettua laidunta päivät ja siirrän ne öiksi pois. Tämä siksi, ettei niitä löydä tuolta hehtaarilaitumelta pimeinä aamuna ja sit saattaa mennä pinna. Lisäksi on ihan mukavaa, että laidunta riittänee syyskuun loppuun asti. Etenkin tuon vanhan Romeo-shettiksemme vuoksi, joka korkean ikänsä (27-vuotta) ei oikein saa kuivaheinää syödyksi. Toki annan Romeolle viherpellettiä talvisin, ettei se nälkää näe.

Vielä keitin kahvit ja juotuamme yhteiset aamukahvit, ukko lähti golfaamaan. Se on hänen tapansa unohtaa arjen murheet ja varmaan siellä onkin hienoa, kun sumu lepää kentän yllä ja on rauhallista ja voi keskittyä vain osumaan palloon oikeaan kohtaan.

Sain vielä aamulla laitetuksi 242 valokuvaa Islannista albumiin. Vielä pitää albumi tekstittää ja sitten on muistojen arkisto kannettavassa muodossa. Niin ihanaa kun digikuvaus onkin, kun kuvamäärän voi kasvattaa vaikka kuinka isoksi niin minusta kuvat on kiva saada paperikuviksi ja albumeihin ihan "vanhaan" malliin. Albumeita on kiva selailla ja antaa ihmisille katsottavaksi ja he voivat sitten viettää kuvien äärellä sen ajan, minkä haluavat eikä tule pakotetuksi ketään katsomaan jokaista kuvaa edes viiittä sekuntia slide-show -muodossa.

Eilinen päivä oli siis viimeinen virallinen lomapäiväni ja taas huomaan, että tekemäni työlistat ovat editoituneet mielenkiintoisesti ajan kuluessa ja monet ikävät työt ovat taas tekemättä. ;)

Eilen meni kyllä aika hyvin aika sukulaisten seurassa. Ensin tein täällä kotona kaksi suurta kattilallista lohisoppaa. Siihen tuli siis 5, porkkanaa, 24 perunaa, 4 sipulia, 2 purjosipulia, 400 g katkarapuja, 2 kg lohifilettä kuutioina, kalbuljongia ja kalaliemikuutioita ja sitruunapippuria.

Siiten siirsin sopan naapuriin anoppilaan ja sinne siis tuli seuraavanlainen joukko syömään: anoppi, appiukko, appiukon sisko, mieheni, tyttäreni, mieheni tytär aviomiehineen ja 1-vuotiaan oman tyttärensä kanssa, mieheni sisko miehineen ja edellisten tytär. Vain oma poikani puuttui "ydinjoukosta", koska oli kavereidensa kanssa pelittämässä jossakin. Sitä asiaa ei moni tainnut huomata, koska Wilma yksvee vie kaikkien huomion koko ajan, mikä onkin ihanaa. Ukkoni kyllä illalla sanoi, että olisi ollut mukavaa, jos poikakin olisi ollut mukana. Ja olisihan se ollut. Häntäkin olisi Wilman puuhat naurattaneet.

Yksivuotiasta on ihana katsella ja kutitella. Mikä rajaton riemu ja suru voikaan syttyä minuutissa. Kiva seurata, kuinka juttua tulee, mutta oikeita sanoja ei juuri ole. Tuttuja tyyppejä valokuvissa kuitenkin luetellaan täsmällisesti: "tinga, tonga ja tonga" tms. ja aikuisilla naurua riittää. "Tiitti" sanotaan kun saadaan jotain. Kun jäljellä on kaksi rusinaa ja menet pyytämään toista, saat auliisti suuhusi rusinan, mutta jos niitä on enää yksi niin pienen harkinnan jälkeen rusina menee ovelasti hymyillen omaan suuhun. Sääli, ettei monillakaan pienten lasten vanhemmilla ole aikaa kirjoittaa muistiin noita juttuja päivittäin. Tuossa iässä lapsi muuttuu joka päivä ja vain murto-osa jutuista jää muistiin.

Illalla vielä istuimme ukon siskon ja miehensä kanssa heidän hirsisaunansa kuistilla, ihailimme Marilyniä, joka pitkässä liinassa kaiveli metsänpohjaa niin että multa lensi kaaressa ja mustaksi muuttunut koiranturpa nauroi ilosta. Niinpä niin, liinassa jatkuvat ne luoksetuloharjoitukset, koska luotto koiralapseen on mennyt.

Ihmislapsi, tytär, taas lähti jonnekin katsomaan öistä elokuvaa ystävien kanssa. Kun hän hiipi sisään niin hiljaa, etteivät koiratkaan kuulleet (yöllä kello kaksi), nukahdin kunnolliseen, syvempään uneen. Äidin korva on tarkempi kuin koiran. Mutta luotto tyttäreen on tallella, ei sitä tarvitse narussa pitää. ;)

Loppukesäkin on ihanaa

Eilen oli taas yksi upea päivä.

Aamun aloitin matonpesulla, pesin kolme suurinta mattoamme painepesurilla ja mäntysuovalla sekä Teepolilla. Päivän mainospala: Kaikkien kannattaisi tutustua Shellistä myytävään Teepol-pesuaineseen. Se on ympäristöystävällinen ja hajuton ja tekee silti puhdasta ja kiiltävää. Niin matoista kuin koirista ja hevosistakin.

Matoista tuli puhtaita ja taas kerran huomasin, että eräät harmaat raidat ovatkin valkoisia. Aina yhtä mielenkiintoinen ja ilahduttava havainto, kun meillä mattoja pestään.

Tyttärellä oli vapaapäivä työharjoittelusta ja otimme yhteiset päivätorkut töiden lomassa, ihanan rentouttavaa tuhista viereisillä sohvilla kuumana hellepäivän vaikka töitä olisi muille jakaa.

Sitten hieman varsankoulutusta ratsuttajan kanssa, yhdessä opetimme sitä kuolamiin. Hän laittoi kuolaimia suuhun ja kun suu oli rauhallinen, hän naksautti, otti kuolaimet pois ja minä annoin otukselle hyvin pienen porkkananpalasen. Tätä tehtiin pienen ukkoskuuron aikaan tallin sisällä. Ratsuttaja pelkää suunnattomasi ukkosta ja me tyttären kanssa kiusasimme, että kun salama iskee, jää vain märkä läntti ja rasvapallo jäljelle. (Se rasvapallo on se varsa, on aika tukevassa kunnossa.)

Sateen loputtua ratsuttaja opetti varsalle pihalla raippamerkkiä eli sitä, että pitää lähteä liikkeelle kun raippa laitetaan taakse vaakasuoraan. Varsaa napsutellaan taakse hiljaa raipalla ja kun se astuu askeleen, lopetetaan. Aika pian varsa tajuaa, että kannattaa liikkua jo ennen napsuttelua. (Paitsi jos varsa on ahne ja syö vaan, kuten meillä tapahtuu aika usein...)

Vielä kauppareissu aviomieheni sisaren kanssa- olin kuskina kun hän ei halua ajella Suomessa autoa. Se onkin varmasti hankalampaa täällä kuin Costa del Solilla ;). No, onhan se mukava käydä yhdessä. Ostin lohisoppa-aineet 12:lle. Keittelen suvulle soppaa tässä samalla kuin kirjoittelen, monitoimihenkilö kun olen ;)

Vielä illalla omalla ruunanrupukalla vauhtilenkille - ravia, laukkaa ja lopuksi ihanaa sumussa tölttäilyä sänkipellolla illan hämyssä. Tietenkin välillä on pakko antaa pallon levätä kävelemällä, ettei se ihan tikahdu, sillekin kun on päässyt kertymään tuota massaa. Mutta ei haittaa, me molemmat pallot olimme kovin tyytyväisiä, kun pääsimme suihkun jälkeen omiin iltapuuhiimme. Se syömään ja minä lojumaan sohvalle.

Marilyn, Marilyn - mä täällä ootan...

Koirankoulutus on tosiaan välillä aika palkitsevaa ja välillä sitten taas ei. Koko loman ajan olen tehnyt aktiivisesti enemmän Marilyn-koiran luoksetulon vahvistamiseksi, koska en halua rakentaa aitaa koiria varten (ihme jääräpää kun olen) enkä haluaisi aina pitää koiraa kytkettynäkään.

Muutkin koirat (4 kpl samanrotuisia) ovat ajan kanssa oppineet, että minun lähelläni ja pihapiirissä on mukavinta olla. Marilynillä on vain valtaisan kova metsävietti ja sen korvaaminen tällaisen kesi-ikäisen tantan perässä kävelemiseen on melkoisen ... hmmm... haastavaa.

Olen tietenkin yrittänyt toistoja ja palkintaa eri tilanteissa mm. menen talon sisällä jonnekin ja kutsun Marilyniä ja kun se tulee laukaten se saa palkkaa, jos se tulee muuten vaan en ole huomaavinani koko otusta. Ja samaa ulkona ja liinassa ja ilman liinaa rauhallisissa oloissa. Koko ajan luoksetulo on vahvistunut ja koira on tullut oikealla riemulla luokseni. Jopa tilanteessa, jossa sen edestä on lähtenyt lintu lentoon se on valinnut luokseni tulon.

Kolmisen päivää Marilyn on ollut jo vapaana pihamaallamme, josta on muutama sata metriä peltoa ja alamäkeä läheiselle kylätielle, joten on hyvin aikaa pysäyttää koira, kunhan ehtii antaa käskyn hiukan ennen kuin korvat kytkeytyvät pois päältä. Olen puuhalillut sisällä ja pihamaalla jotakin ja aina tasaisin väliajoin kutsunut Marilynin luokse ja se on saanut palkaksi vuoroin namin, vuoroin leikin, pallon tai jotain kivaa vinkuvaa, mistä se tykkää. Välillä olen nakannut jalkojeni juureen kasan nameja, joita se innoissaan on etsinyt muiden koirieni kanssa ja on todella tuntunut, että kontakti koiraan on vahvistunut.

Mutta eilen se sitten taas tapahtui. Näin ikkunasta Marilynin ruusuaitamme vieressä ja sen ilmeestä jo näki, että jokin haju nappasi korvat kiinni, kun se seisoi jähmettyneenä yhteen suuntaan. Menin ulos ja yritin samaa kutsua kuin jo muutaman sata kertaa aiemmin sinä päivänä onnistuneesti olin tehnyt. Koira vilkaisi minua kohti ja lähti kiitolaukkaan kohti metsää, täysin äänettä.

Seuraava havainto olikin sitten puhelinsoitto ystävälliseltä naapurilta, joka kertoi Marilynin olevan matkalla kohti Lohjaa aivan tien sivussa määrätietoisen näköisenä noin 2 km meiltä kotoa. Eikun autoon ja tähyilemään näkyisikö vaaleaa koiraa ja lippuna loistavaa valkoista häntää missään. No ei näkynyt.

Nähtiin toinen naapuri, joka kertoi Marilynin olevan kylätietämme matkalla kotiin "älykkään näköisenä kuin kissa aivan tien laitaa kävellen" n. 500m meiltä. Oli kuulemma tullut leikkuupuimurikin vastaan ja koira ei ollut väistänyt ojaan, vaan oli kävelyyt ihan kuin olisi jostain liikennesääntöjä oppinut.

Naapurin pihasta ukkoni sen sitten oli saalistanut (itse lähdin jo viemään tytärtä toisen koiran kanssa agiharkkoihin, koska kuulin Marilynin haukkuvan aivan kodin lähellä ja tiesin, että se on palamassa kuistille makoilemaan ja juomaan) ja teljennyt koiran siten, että se voi katsella kuistilta ulos, mutta ei enää pääse muualle. Reissussa se oli siinä vaiheessa ollut jo kolmisen tuntia ja vaikutti aika uupuneelta.

Kun tulin kotiin, en ollut iloisena tervehtivää Marilynia huomaavinanikaan vaan odotin, että se lähtisi pois. Kun se oli päässyt omaan koppaansa makuulleen, kutsuin sitä ja annoin palkaksi namin. ... Nyt tässä yritän miettiä, mitä seuraavaksi tuon otuksen kanssa tekisin, vai rukkaset?

No, ei meillä päin ole ollut tapana vähästä lannistua, joten treenit jatkuvat. Lisää toistoja vaan peliin.

Kuvassa Marilyn haikailee kuistilta metsään.


MARILYN

Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun
vain nähdäkseni sun hännänhuiskun.
Mä silmäni suljin ja sinut näin pihassa naapurin.
Olin vanha, ja keuhkoissa kirveli juoksu.
Sua vaan houkutti riistan tuoksu.
Sä olit mun koira, koira, Marilyn!

Mä tuijottelin silloin vain sinun perään
ja kuuta ulvoin illoin langenneena loveen!
Ja ma lauloin:
Marilyn, Marilyn!
Milloin tulet takaisin?
Marilyn, Marilyn!
Tuon koiran saanko koskaan takaisin?
Mä tulisesti sua nameilla lemmin
vaikka aina en saanut sua päähän remmin.

Mua mitkään voimat silloin masentaneet ei.
Mä rahani tuhlasin sun joka leluun,
ja vapaa-aika kului luoksetulon opetteluun.
Oli kaikkein pyhin sinun koulutusnaksu!
Ja kun sut naapurista löysi meidän Markku,
se remmissä sua kotiin kiskoi! Sä olit pelkkä narttu!

Marilyn...

Sun kuvasi kanssa mä sänkyyn hiivin
ja siitä agikentille aatosten siivin.
Mä itseni uneen itkin ja sua mietin.
Mä jengissä näyttelin kovaa tyyppiä.
Muut jumaloi mua ja minun skootteria.
Muut jumaloi mua, mä sinua jumaloin!

Marilyn...
Marilyn, Marilyn!
Milloin palaat takaisin?
Marilyn, Marilyn!
Täällä ootan kanssa namipussin!

Oikea lomapäivä

Eilen vietin ihan oikean lomapäivän. Serkkuni Marja (myös veljeni vaimo, kumpikohan olisi oikea sukulaisnimitys, mielelläni käytän tuoita serkkua, kun se oli niinkuin ensin ;)) on aloitellut ratsastusharrastusta uudelleen noin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen ja sain hänet houkutelluksi luokseni ratsastamaan kilttiä herrasmiespulleroruunaani, Félagia. Välimatkaa välillämme on vain runsaan tunnin ajomatka, mutta silti ei tule tavatuksi juuri koskaan, kun kummallakin on aina omat kiireet.

Ukko ja tytär lähtivät yhdessä töihin ja ennen Marjan tuloa (klo 11) kerkisin tyhjentää kasvihuoneesta jonkun ötökän syömät kurkkukasvin jämät (kaamea seitti peitti kasvin pinnan, yök), koulia riiviöcairnia luoksetulossa (vain kerran piti hakea se kilometrin päästä risteyksestä, kun jokin houkutti sen muualle) - sen jälkeen otus pysyikin pari tuntia pihamaalla ihan nätisti. Lisäksi kävin karhunpainia pölynimurin kanssa, joka aina päättää mennä tukkoon, kun meillä imuroidaan. Sillähän ei ole mitään merkitystä, että imuroidaan liian harvoin... eihän? Tottakai vika on imurissa. ;)

Kun Marja tuli, lähdimme laittamaan hevosia kuntoon - issikkasuitset hieman hämmästyttivät. "Kato, nää on irronneet toisistaan, mitä nyt tehdään?" Issikkasuitsissa on suitset ja turparemmi eri paloina. En tiedä miksi, varmaan siksi, että se on mahdottoman kätevää.

Naapurin hevosta silloin tällöin liikuttava kummityttäreni kaksoissisko Liisakin pölähti hevosella paikalle ihan sattumalta ja niin päästiin kolmistaan liikkeelle.

Tyttären hepo ei liiemmälti pidä siitä, että ratsastan sillä. Alussa se on aina hirveän jännittynyt ja pitää olla ylirauhallinen sen kanssa, että viulunkieli hiukan laukeaa. Varmaan syynä on se, että käytän satulaa enkä osaa niin paljon ratsastaa painolla kuin tytär. Rassaahan se hevosta, kun ohjilla pysäytellään...

Tänään hepon suu oli erikoisen levoton ja huomasinkin, että otuksella on se turparemmin leukahihna suussa. Ei tullut mieleen tarkistaa remmien pituutta, ne oli ihan älyttömässä kuosissa, kun tytär oli putsannut suitset ja laittanut soljet pisimpiin reikiin eli turpis roikkui aivan liian alhaalla. No sitten päätin loppumatkasta ottaa koko turpiksen pois, kun se oli niin hankalaa. Puhuin just tyttären kanssa puhelimessa ja jotain se yritti selittää asiasta, mutta sanoin, että olen nyt hepon selässä enkä ehdi pitempiä rupatella.

Olis ehkä pitänyt kuunnella, koska ilman turpista jarrut katosivat kokonaan. Onneksi oli kumminkin ohjaus kunnossa ja päästiin kunnialla tallin pihalle. Liisaa taisi kovasti naurattaa "tätiratsastajien" meno. Ei haittaa, kyllä maailmaan naurua mahtuu ja olen oikeastaan ylpeä itsestäni, kun pärjään, vaikkei hevonen aina olekaan ihan rauhallinen ja helppo...

Vielä haettiin tytär töistä ja hän laittoi meille katkarapu-valkosipuli-tomaattisoppaa (vai muhennosta?). Oli se kumminkin parempaa kuin se Islannissa tehty, jossa oli suolaa aika paljon yli tarpeen, kun tyttären makuaisti oli nuhan takia häviksessä silloin... Ja ihan kiva saada välillä jonkun muun tekemää ruokaa.

Marja oli kovin tyytyväinen itseensä, kun pärjäsi niin hyvin ruunani kanssa. Ja hienostihan se menikin ja reissu oli tosi kiva. Kuulemma Félagilla on kiva laukka, keinuhevoslaukka. Toivottavasti saadaan sovituksi uusi reissu pikapuoleen.

Illalla vielä kauppareissu ja kirjastoreissu ja siinä se päivä olikin. Loppuillan katselin rauhassa telkkaria, Hovimäen uusintaa, helppoa viihdettä ja oikeastaan ihan mielenkiintoista.

Koko päivä melkein ilman töitä, ihanaa lomaillakin välillä. :)

Viimeistä lomaviikkoa viedään

Edellisestä lomatyölistasta oli unohtuneet kaikki ulkotyöt.

Viime kerran jälkeen on nimittäin pitänyt tehdä seuraavia ulkotöitä

• ostaa uusi auto, se homma hoidettu torstaina
• perjantaina päivällä tavata ja kahvittaa vanha hyvä ystävä ulkokuistillamme (ulkona siksi, että sisällä ei kehtaa olla, onneksi oli hyvä ilma) ;)
• saunoa ja kokoustaa perjantaina Lägin kouluttajien kanssa, oli kivaa
• käydä lauantaina purjehduskisassa, tuloksena DNF (tuuli loppui eikä päästy perille maalipaikkaan Kaljaasille),
• käydä sunnuntaina uudelleen Kaljaasissa moottoriveneellä, jotta saisi sen lihapiirakan juustolla kaikin maustein, joka on ihan must muutaman kerran kesässä ainakin
• ja kaikkina päivinä on pitänyt kouluttaa nuorinta riiviöcairniamme luoksetulossa sekä sisällä että ulkona ja vaikuttaa siltä että jatkuva palkitseminen erilaisin namein ja leluin alkaa auttaa - vielä me täältä tullaan ja kisataankin :)
• lisäksi koulutetaan neljävee-issikkatammaa kuolaimiin joka päivä

Jos kohta on sitä sisälläkin puuhailtu, loma-aamuina olen tainnut aina herätä jo ennen klo 8:aa. Vielä neljä päivää ja kaikkia edellisen listan sisähommia on jo lupaavasti aloiteltu..

Kaikkea en varmasti ehdikään, mutta en ota stressiä siitä - vielä on toivottavasti elämää jäljellä. :)

Erään pyykkikorin elämä

Tätä ohjelmaa ei suositella lapsille ja herkkämielisille.

Olipa kerran - tämä tapahtui noin viisitoista vuotta sitten ja tarina on jokseenkin tosi - punainen pyykkikori, joka toiveikkaana odotti marketin kasassa, että joku ystävällinen ja mukava ihminen sen huomaisi ja sitä huolella hoitelisi. Pyykkikori oli punainen ja iloisen näköinen.

Paikalle tulikin nuori nainen, joka taas kerran oli päättänyt laittaa perheen vaatehuollon kuntoon ja samalla hankkia jopa useampia samanlaisia mutta erivärisiä koreja, jotta perheenjäsenet voisivat sitten itse laitella äidin rakkaudella pesemät ja koriin viikkamat vaatteet omiin kaappeihinsa. Punainen oli naisesta kiva väri ja siksi pyykkikori joutui kaksilapsiseen perheeseen orjaksi.

Niin, orjaksi, sillä ensin kaikki näytti ihan kivalta pyykkikorin mielestä, vaatteita siihen laitettiin sopivasti ja ne oli huolella viikattu ja siitä ne vaatteet joutuivat jonnekin. Minne, sitä ei pyykkikori tiennyt, mutta välillä iloinen jäälleennäkeminen vaatteiden kanssa, jotka saapuivat uudelleen, oli tosi kivaa. Joskus oli aikaa vaihtaa kuulumisa jopa kuukausia, kun vaatteet viipyivät kauankin samassa korissa. Vaatteet kertoivat myöhemmin kuulleensa talon ihmisten juttelevan, että joko niistä ei "tykätty" tai sitten ne oli "hukkuneet". Välillä pyykkikori oli tosi lujilla, kun vaatteita vain tuli ja tuli sen sisuksiin ja se ei tiennyt, miten se kestäisi.

Samaa menoa kesti useita vuosia - välillä pyykkikorilla jopa kannettiin pahvinpalasia poltettavaksi ja silloin se hieman jo itsekin kärähti. Toisinaan se jopa vietti öitä ulkona pakkasessa, kun perheen julma äiti oli sen unohtanut. Kesäsateessa ei ollut niin hirveää, mutta pakkanen oli pahinta.

Sitten taloon hankittiin uusi kone, kuivuri, ja sen myötä pyykkikorin elämä kokonaan muuttui. Ulkoilemaan ei päässyt enää ollenkaan vaan piti vaan istua tyhmän ja helposti kuumenevan kuvauskoneen kannella odottamassa, että tulikuumaa pyykkiä paiskottiin kitusiin. Pyykkikori muisteli onnellisia aikoja, jolloin se sai lojua auringossa pyykkinarun alla ja jutella tuulessa lepattavien pyykkien kanssa. Kuorma pyykkikorin päällä oli niin iso, että kaikki perheen jäsenet eivät edes muistaneet, että kori oli siellä alla.


Ja tänään se tapahtui - pyykkikorin elämä päättyi.

Jos kestätte vielä nähdä, niin näin nolosti kävi ahkeralle pyykkikorille piittaamattoman ja laiskan äidin ja perheen käsittelyssä.

Loma jatkuu - työn merkeissä

Olen lomalla - välillä ei tunnu siltä, kun hommailee noita taloustöitä.

Talomme on saanut taas pikkuhiljaa varsin boheemin sisustuksen (lue: on mielettömän sotkuista) ja olisi pakko saada asialle tehdyksi jotain radikaalia, jotta sitten voisi taas jatkaa samaa menoa ja talo saada uudelleen boheemin ulkonäön.

Tehtäviä jäljellejäävälle kaksiviikoiselle olisi talon sisäpuolella:

1. pyykkipinoja (useampi kuutiometri, oikeasti) olisi viikattava ja laitettava vaatehuoneeseen tai komeroon
2. vaatehuoneeseen tai komeroon tarvitsisi saada järjestys, että saisi sinne viikattuja vaatteita
3. noin 500 valokuvaa albumeihein - kaksi albumia 1)vuoden 2006 kuvat ja 2)Islannin kuvat (ja ne 300 jotka jäi viime vuodelta laittamatta ovat kirjahyllyssä odottamassa...)
4. pyykkituvan putsaus - ne pestävät vaatteet, joita kukaan ei enää käytä voisi arkistoida tai hävittää, sukkavarastoa voisi tarkistaa ja parittaa - sukkia on puhtaana pari pyykkikorillista, mutta ne eivät ole pareina
5. tyttären vanhan huoneen tyhjennys ja sen muutto työ/vierashuoneeksi (tytär siis muutti uuteen huoneeseen jo lähes vuosi sitten ja vanha jäi 'tyhjilleen')

Tänään yritän saada tehdyksi tehtävän nro 3 ja samalla aloittelen tehtäviä 1, 2 ja 4 - tehtävä 5 olisi kiva, mutta tytär pyysi jälleen kerran armonaikaa omien papereidensa poisvientiin... kauan sitä ei enää heru, mutta kun on itselläkin tuota muuta puuhaa, niin olkoon...

Puoleltapäivin aamupalalla

Eilinen oli tosiaan aikas kiireinen päivä. Ensin Lägin kisoissa kuuluttajana - just luin ylitoimitsijan kertomuksen, jossa oli erikoismaininta kuuluttajalle kivasta kommentoinnista. Eipä ole sellaistakaan ikinä ennen tullut. :) Ehkä olin sen mielestä kannustuksen tarpeessa. ;)

Sitten kotiin hetkeksi istahtamaan ja illan viiletessä oli pakko päästä kokeilemaan, miltä se oma polle tuntuu Islannin ratsastusten jälkeen. Ja vaikka se on paksu (pienet teekutsut voisi pitää selän päällä) ja ei aina niin viljakas ni se on oma ja tuntuu, että sen ajatukset voi kuulla, kun sen selässä on. Pitänee yrittää viritellä sen eteenpäinpyrkimystä jotenkin ja laihduttaa sitä kanssa. *Nämä on niitä ikuisia kunnonkohtuspäätöksiä, jotka sitten repsahtaa pimeän ja talven tullen, mutta joita on ihan kiva tehdä.*

Vielä illalla tulivat espanjan vieraat istumaan iltaa. laitoin siinä nälissäni ja kiireissäni jotain kanamössöä. En tiedä oliko hyvää, mutta oma nälkä lähti ainakin. Olutta ja valkoviiniäkin tuli nautittua ja tänä aamuna heräsin oikeesti vasta klo 10, mutta ei mulla mitään kapulaa ole.. oikeasti ei ole.

Pakko laittaa tähän blogini eka kuva, kun sain toissapäivänä lopulta trimmatuksi yhden hurjan näköisen cairnimme cairnin näköiseksi. Siitä lähti melkoisen paljon karvaa. :)



Nyt on kiire hakea puhtaat kuivat matot pois ulkoa, jos vaikka saataisiin lopultakin sadetta. Vai tulisiko se helpommin, jos jättäisi ne matot sinne?

Pikaiset huomenet

Eipä tätä moni lue, mutta ei se haittaa. Itselleni muistiin merkkailen asioita.

Takana on 10 ihanaa päivää Islannissa. Ihana loma. Ihania maisemia, ratsastusta, raikasta ilmaa, naurua, ystävyyttä, huumoria, ihanampia maisemia. Upea maa. Upeat fiilikset.
Omia valokuvia tuli otettua tasan 500 ja osa aika onnistuneitakin. Tytär kuvasi yli 1200 kuvaa (ei ollut turha ostos tuo kamera) -osa aivan loistavia- ja mukana ollut ystävämme Satu otti valokuvia yli 300 ja videota melkein 2 tuntia. Siinä sitä on talvi-illoille muistelemista. Loppukesäloman (2 viikkoa) aikana on tarkoitus koostaa valokuvista ihan perinteinen albumi , johon kokoasisin n 250 parasta otosta lähinnä omista kuvistani ja napsisin toisilta parhaat tukemaan omia kuviani.

Mutta nyt liikkeelle, homma agilitykisojen kuuluttajana koko päiväksi on edessä ja tytär ei ole vielä noussut ylös ja lähdön h-hetki on N - Y - T-nyt. (Meinaa sitä, että 10 minuutin päästä ollaan autossa, kun saan tytön ylös).