Eilen vietin ihan oikean lomapäivän. Serkkuni Marja (myös veljeni vaimo, kumpikohan olisi oikea sukulaisnimitys, mielelläni käytän tuoita serkkua, kun se oli niinkuin ensin ;)) on aloitellut ratsastusharrastusta uudelleen noin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen ja sain hänet houkutelluksi luokseni ratsastamaan kilttiä herrasmiespulleroruunaani, Félagia. Välimatkaa välillämme on vain runsaan tunnin ajomatka, mutta silti ei tule tavatuksi juuri koskaan, kun kummallakin on aina omat kiireet.
Ukko ja tytär lähtivät yhdessä töihin ja ennen Marjan tuloa (klo 11) kerkisin tyhjentää kasvihuoneesta jonkun ötökän syömät kurkkukasvin jämät (kaamea seitti peitti kasvin pinnan, yök), koulia riiviöcairnia luoksetulossa (vain kerran piti hakea se kilometrin päästä risteyksestä, kun jokin houkutti sen muualle) - sen jälkeen otus pysyikin pari tuntia pihamaalla ihan nätisti. Lisäksi kävin karhunpainia pölynimurin kanssa, joka aina päättää mennä tukkoon, kun meillä imuroidaan. Sillähän ei ole mitään merkitystä, että imuroidaan liian harvoin... eihän? Tottakai vika on imurissa. ;)
Kun Marja tuli, lähdimme laittamaan hevosia kuntoon - issikkasuitset hieman hämmästyttivät. "Kato, nää on irronneet toisistaan, mitä nyt tehdään?" Issikkasuitsissa on suitset ja turparemmi eri paloina. En tiedä miksi, varmaan siksi, että se on mahdottoman kätevää.
Naapurin hevosta silloin tällöin liikuttava kummityttäreni kaksoissisko Liisakin pölähti hevosella paikalle ihan sattumalta ja niin päästiin kolmistaan liikkeelle.
Tyttären hepo ei liiemmälti pidä siitä, että ratsastan sillä. Alussa se on aina hirveän jännittynyt ja pitää olla ylirauhallinen sen kanssa, että viulunkieli hiukan laukeaa. Varmaan syynä on se, että käytän satulaa enkä osaa niin paljon ratsastaa painolla kuin tytär. Rassaahan se hevosta, kun ohjilla pysäytellään...
Tänään hepon suu oli erikoisen levoton ja huomasinkin, että otuksella on se turparemmin leukahihna suussa. Ei tullut mieleen tarkistaa remmien pituutta, ne oli ihan älyttömässä kuosissa, kun tytär oli putsannut suitset ja laittanut soljet pisimpiin reikiin eli turpis roikkui aivan liian alhaalla. No sitten päätin loppumatkasta ottaa koko turpiksen pois, kun se oli niin hankalaa. Puhuin just tyttären kanssa puhelimessa ja jotain se yritti selittää asiasta, mutta sanoin, että olen nyt hepon selässä enkä ehdi pitempiä rupatella.
Olis ehkä pitänyt kuunnella, koska ilman turpista jarrut katosivat kokonaan. Onneksi oli kumminkin ohjaus kunnossa ja päästiin kunnialla tallin pihalle. Liisaa taisi kovasti naurattaa "tätiratsastajien" meno. Ei haittaa, kyllä maailmaan naurua mahtuu ja olen oikeastaan ylpeä itsestäni, kun pärjään, vaikkei hevonen aina olekaan ihan rauhallinen ja helppo...
Vielä haettiin tytär töistä ja hän laittoi meille katkarapu-valkosipuli-tomaattisoppaa (vai muhennosta?). Oli se kumminkin parempaa kuin se Islannissa tehty, jossa oli suolaa aika paljon yli tarpeen, kun tyttären makuaisti oli nuhan takia häviksessä silloin... Ja ihan kiva saada välillä jonkun muun tekemää ruokaa.
Marja oli kovin tyytyväinen itseensä, kun pärjäsi niin hyvin ruunani kanssa. Ja hienostihan se menikin ja reissu oli tosi kiva. Kuulemma Félagilla on kiva laukka, keinuhevoslaukka. Toivottavasti saadaan sovituksi uusi reissu pikapuoleen.
Illalla vielä kauppareissu ja kirjastoreissu ja siinä se päivä olikin. Loppuillan katselin rauhassa telkkaria, Hovimäen uusintaa, helppoa viihdettä ja oikeastaan ihan mielenkiintoista.
Koko päivä melkein ilman töitä, ihanaa lomaillakin välillä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti