Marraskuu on uusi musta

Marraskuun viimeistä päivää viedään. Kun ajattelen taaksepäin, niin koko kuukaudessa on ollut pari aurinkoista pakkaspäivää, muuten on ollut lämmintä ja/tai sateista. Päivän valoisa aika on muutenkin toivottoman lyhyt, joten lumettomuus tekee maailman vielä pimeämmäksi.

Marraskuun alun aamun pikkupakkanen ja ihana aamu-usva leijuu peltojen yllä.

Hevostarhasta osa on aivan toivotonta mutavelliä. Onneksi hevoset pääsevät myös tänne mäelle, missä on kuivaa ja mukavampi oleskella. Isíng on vieläkin Kytäjällä opettelemassa parempaa tölttiä. Alku oli kokemattomalle maalaishevoselle kuulemma vaaranpaikkoja täynnään: maneesin seinät pelottivat - varmaan aikoivat kaatua päälle milloin tahansa.  Muutenkin kuulemma pelottavia juttuja riitti päivittäin: talliin meno, karsinaan meno jne. Nyt uskoisin sen jo tottuneen oloonsa, kun on ollut maailmalla jo kohta kolme viikkoa.

Perjantaina, jos kurssi toteutuu, haemme Isíngin viikonlopuksi kanssani Sara Ástþórsdóttir'n pitämälle kurssille Siuntioon maneesitallille. Maanantaina sitten Annika pitää meille ratsastustunnin ja tiistaina Isíng palautetaan jatkamaan koulunkäyntiään Kytäjällä.  Minulla on pari lomapäivää, joten itsenäisyyspäivän kera saan 5 vapaapäivää.

Viikonlopun ohjelmassa on myös koiranäyttely: vaatimattomasti päätin ilmoittaa Disan messukeskukseen voittaja 2011 -näyttelyyn. Esittämistä ja koiran seisomista emme ole vielä "ehtineet" harjoitella.  On ollut mukavampaa opettaa koiruutta pyörittämään jumppapalloa tassullaan. Ehkä tässä vielä ehtii...

Pikkupeikolle elämä on lykännyt eteen Myrkyn.  Hän muuttaa ensi viikolla poikaystävänsä kera Etelä-Pohjanmaalle Myrkyn kylään.  Ovat vuokranneet ihan kirkonkylästä pienen omakotitalon. (Iso muutos metsämökin jälkeen.) Välimatkaa Myrkkyyn on täältä Lohjalta jotain 350 km. Pikkupeikko aloittaa ensi syksynä huonekalumuotoilijan opinnot Jurvassa ja päätti muuttaa jo nyt sinnepäin.  Myrkystä on koululle vielä aika pitkä matka, mutta jospa paikan päällä olisi helpompi etsiskellä asuntoa lähempää koulua. Kun ajattelen tuota muuttoa, tulee ikävä jo nyt, vaikka olenkin pikkuhiljaa tottunut siihen, että pikkupeikkoa aika harvoin näkee.

Joulu lähenee uhkaavasti - toistaiseksi olen välttynyt joulustressiltä, mutta eiköhän sitä ole odotettavissa lähiaikoina.   Ajattelin taktisesti vielä unohtaa koko jutun, jotta vältyn turhilta murheilta.

Pimiää on!

Marraskuinen aamu on pimeä kuin yö

Piemeydessä on jotain kiehtovaakin, vaikka tunnenkin pääasiassa sen väsyttävän ja masentavan vaikutuksen.  Ylläolevan kuvan nappasin takakuistiltamme toissa-aamuna puoli kahdeksan aikoihin. Vielä siihenkin aikaan on pimeää kuin yöllä. Odotan ensilunta kuin pikkulapsi. Lumi maassa tarjoaisi aamu- ja iltahetkiin hiukan valoa. Sääennusteet ovat luvanneet lunta sunnuntaiksi, saapas nähdä, tuleeko ennusteisiin taas kuitenkin muutos.

Keskiviikkona tapahtui hevoslaumassani muutos, kun Isíng lähti ainakin pariksi viikoksi Kytäjälle opiskelemaan lisää töltin saloja Annikan johdolla.  Marras-joulukuussa minun ei tule ratsastettua pimeyden vuoksi juurikaan, joten ajankohta on sopiva hevosen olla treenissä. Isíng tulee joulukuun ensimmäiseksi viikonlopuksi takaisin, kun Hestbakkin järjestämälle kurssille tulee Sara opettamaan.  Álfhólar on maatila, jossa pikkupeikko on ollut parina kesänä töissä, joten tiedän Saran taidot hyvin. Toivottavasti omat taitoni riittävät... hiukan jännittää jo nyt.  Kurssin jälkeen arvioidaan, lähteekö Isíng vielä jatkamaan treeniä Annikan kanssa.

Olen aika iloinen siitä, että Isíngin lastaus kävi hienosti.  Laitoimme sille kuljetussuojat jalkoihin ja se nosteli ensin jalkojaan todella hämmentyneenä ja selvästi sitä hieman pelottikin.  Sadun trailerissa on etupurku ja kun kävelytin ponin pari kertaa läpi trailerista, se oli helppo pysäyttää oikeaan kohtaan ja ensin sulkea takapuomi ja sitten etupuomi.  Suhteellisen rauhallisena se matkusti tunnin matkan Hyvinkäälle.  Tosin riimu oli ollut sen verran väljä, että typy oli onnistunut riuhtaisemaan riimun vain kaulalle.  En myöskään ollut ymmärtänyt lukita etupuomia, joka oli irronnut kannakkeistaan. Onneksi sisällä traikussa oli kaikki hyvin, kun otimme innostuneen typykän ulos perillä.

Toiset hevoset ovat selvästi hieman erilaisia, kun yksi porukasta puuttuu.  Vielä eilenkin ne silloin tällöin huhuilivat puuttuvaa laumanjäsentä takaisin.  Minusta se hirnunta on toisenlaista kuin se, mitä ne muuten keskenään pitävät. Kun sen kuulee, tulee heti jotenkin haikea olo.  Katselin eilen Vissaa ja totesin, että voi olla hyvä juttu, että lempiratsuni Isíng on hetken poissa, niin Vissakin saa liikuntaa. Jospa sen valtava maha hieman liikunnasta sulaisi pois...  (Pitääpä napata tuosta maapallon kokoisesta ja muotoisesta otuksesta kuva jossain vaiheessa, niin voin tarkistaa jälkeenpäin, tapahtuuko siinä mitään muutosta.)

Tänään on onneksi perjantai - edessä ohjelmoimaton viikonloppu ilman erikoissuunnitelmia.Sitä odotellessa täytyy tehdä vielä yksi työpäivä. 

Varokaa lapsia?

Marraskuu.  Jos on jokin kuukausi, josta en pidä, se on marraskuu.  Niinä vuosina, kun lumi ei ole maassa vielä silloin, on marraskuu pimein kaikista.  Aamulla, kun aloitat työt, on pimeää.  Iltapäivällä, kun lopetat työt, on pimeää.  Pimeää. Lisäksi on märkää, kylmää ja kuraista.  No, onneksi sisällä on lämmintä ja mukavaa ja kynttilät voi sytyttää jo aikaisin, kun koko ajan on hämärää.

Marraskuu on se kuukausi vuodesta, jolloin ratsastan vähiten. Nyt on jo 9.s päivä enkä vielä ole noussut ratsaille lainkaan. Osasyynä on se, että viime viikonloppuna oli muuta ohjelmaa ja arkipäivisin en ole ehtinyt keskellä päivää nousta ratsaille.  Varmaan hevosille tekee pieni lomanen hyvää.

Pari viikkoa sitten olin Eerika Häkkisen  Centered Riding -viikonloppukurssilla Félagin kanssa.  Ratsastin Félagin Hestbakkiin perjantaina. Matkaa on noin 7 km.  Loppumatkasta pysähdyimme taas Félagin kanssa hetkeksi keräämään rohkeutta odottamattoman vaaran edessä:

Raippa tanaan ja rohkeasti eteenpäin!

Loppumatkasta alkoi poikaa kauheasti väsyttää ja se kiemurteli tietä pitkin vastahakoisena kuin onkimato koukkuun aseteltaessa, mutta kun Félagi näki Hestbakkin hevoset oli väsymys tiessään ja tämä luonnontölttäri lähti painelemaan vauhdikkaasti joka askeleella höristen. Oli helppoa antaa sille anteeksi aiempi kiemurtelu, kun se oli innoissaan kuin maalaispoika lelukaupassa.

Kurssin anti oli hyvää ja Eerika varsin miellyttävä kurssinpitäjä, hurtti huumori maustoi mukavasti sekä ratsastustunteja että teoriaa. Ikävä kyllä Félagin kunto petti ja sen kanssa tunnilla olo ei ollut loppuvaiheessa varsinaista herkkua.  Ilmeisesti hevosen lihakset kipeytyivät tai sitten se ei oikein uudessa paikassa levännyt ollenkaan - tai molempia.  Annoinkin Féagin Anniinalle viimeiseksi tunniksi ja seurasin tuntia kuunteluoppilaana. Seuraava kurssi onkin traikkumatkan päässä joten silloin otan kurssihevoseksi Isíngin.

Maanantaina Kaisa ratsasti Félagin  kotiin ja ruunapoika kuulemma puksutti kotiipääsyn riemua jo kilometrin päässä.  Hassu hevonen.

Marraskuun paras uutinen on kuitenkin teräsmummomme Kleon paraneva kunto. Ilmeisesti nesteenpoistolääkkeet ovat auttaneet ja toimimaton keuhko on tyhjentynyt nesteestä tulehtumatta.  Nyt koiravanhus painelee taas ikäänsä nähden pirteänä. Yskä on muuttunut pääosin pikku tuhinaksi. Koira ei luultavasti näe mitään ja kuuleekin vain oleellisen (lue: "Syömään!"), mutta hajuaisti on kohdallaan. 

Kleo haluaa olla aina siellä, missä minäkin.  Eilen illalla menin saunaan ja kukas muu se pyykkituvan ovesta tulikaan lasioven taakse tuhisten odottelemaan saunojaa kuin Kleo. Öisin se herättää enää korkeintaan kerran aiemman neljän kerran sijaan.  Tuo neljä kertaa kyllä kieltämättä alkoi näkyä omassa yöunessakin, joten hyvä näin. Juuri nyt Kleo taas istuu jalkojeni juuressa ja raapii nilkkaani, koska on aamuruuan aika.


Kalastajat tietävät,
että meri on vaarallinen
ja myrskyt voivat olla kauheita,
mutta he eivät pidä näitä vaaroja
riittävinä syinä pysyä rannassa.

-Vincent Van Gogh