Paistaa se päivä risukasaankin

Wau, eilisen päivän sää oli kerrassaan loistava! Ihanaa, että aurinkokin joskus paistaa tähän risukasaan, ettei tarvitse joka päivä vain ruikuttaa. Teimme tyttären kanssa kunnon lenkit hevosilla - hänellä ensin allaan Ísing ja sitten Vissa. Vissan kanssa meno näyttää välillä ihan tanssilta, kun poni ei millään malttaisi pyydettäessä pysähtyä, vaan tarjoaa pohkeenväistöä joka tilanteessa. Ísing taas on meko mukavan oloinen - yhden säpsyn se sai, kun tappajatintti hyökkäsi sireenipuskasta liian liki, mutta muuten meno oli tasaista ja mukavaa.

Lauantai menikin taas siihen, että nukahtelin päiväunia ja aamu- ja iltäpäivätorkkuja milloin minnekin. Olisi tyytyväinen, kun saisin jostain niin paljon energiaa, ettei yksi päivä viikonlopusta menisi pelkkään torkkumiseen. Ehkäpä, kun päästään vielä pitemmälle kevääseen...

---

Vaan nyt on maanantaiaamu ja kellojen kääntämisen vuoksi en ole kyllä pirteimmilläni. Eikä tunnu olevan peikkolapsikaan - pitää mennä katsomaan löytyisikö sille mistään virkistävää jääpalapussia tyynyn tilalle. Saisikohan sillä sen reippaammin liikkeelle?

Vihdoinkin!

Tämä työntäyteinen ja iloton viikko on viimeinkin perjantaissa. Älkää kysykö, miksi iloton. Ilo tulee ihmisen sisältäpäin ja jostain syystä minulla ei nyt ole oikein ilo irronnut. Voihan vika olla vaikka auringonpilkuissa tai siinä, ettei aurinko paista - tai niskakivussa tai... Anti olla, kyllä sitä joskus varmaan tulee vastaan parempiakin päiviä.

Tämä ilottomuus ei edes ole mitenkään dramaattista, onpahan normaalia keski-ikäisen akan rämpimistä arjessa ilman varsinaisia valopilkkuja elämässä. Asenteena "olen nähnyt kaiken, kokenut kaiken eikä missään ole mitään sykähdyttävää".

Mutta voihan olla, että minä olen kevään kukkasipuli - hiukan liian syvään istutettu, joten en vielä tunne lämpöä enkä ole herännyt. Kyllä se tästä vielä muuttuu ja sitten saatte lukea yltiöpostitiivisia lausuntoja tuhahdellen.

---

Elämä on sitä miksi me sen teemme, ja maailma on sellainen kuin miksi sen teemme. Iloisen ja melankolisen ihmisen silmät kohdistuvat samaan luomakuntaan; mutta se näyttää heille kovin erilaiset puolet. - Albert Pike

Harmaat ajatukset

Tänään on kevätpäiväntasaus. Se tarkoittaa sitä, että päivän valoisa ja pimeä aika ovat ihan yhtä pitkät. Varma kevään merkki.

Jotain minussa sisällä on hiukan vinksallaan, kun moni kevätpäivä on saanut minulle syksyisen olon. Yleensä kevät on ollut riemun aihe, mutta nyt tuntuu, että ei paljon naurata. No, ehkä tässä vielä piristyy, kun kevät saa suuremman vallan.

Tänään on kumminkin yksi asia paremmin: tytär menee kouluun vasta puolelta päivin, joten häntä ei tarvitse tänään herätellä - ainakaan vielä.

Sunnuntaina kierretään kelloja eteenpäin ja se tekee taas viikon verran aamuista hankalia. kun millään ei jaksaisi herätä. Jotkut väittävät, että heille ei tunti merkitse mitään, mutta minulle se on kyllä aina ollut vaikea paikka tuo kellojen kiertäminen. Kaikenlisäksi olen edelleen sitä mieltä, että se on aivan turhaa puuhaa.

Kylläpäs on tänä aamuna harmaat ja ankeat mietteet. No, sellaistahan se joskus on... itse kullakin.

Pakko mikä pakko

Pakkohan se on taas herätä ja liikkeelle lähteä. Sää ja yleiset tunnelmat eivät kyllä innosta pätkääkään lähtemään minnekään. Ilma on harmaa ja tuulinen ja olo jotenkin iloton.

Eilen oli taas agilitytreenit, kuten aina maanantaisin. Marju veti meille vauhdikkaat treenit, itse ilahduin siitä, kuinka mallikkaasti sain Marilynin kääntymään ja ylipäätään toimimaan. Tyttärellä ohjaus on ison koiran kanssa huomattavasti tarkempaa, homman onnistuminen on sekunnista kiinni. Hekin saivat kyllä muutaman todella onnistuneen pätkän aikaan. Ja rasti seinään, ilman puremia. Bondilla on tapana haukata aika reippaasti, kun se innostuu. Ikävä harrastaa käsivarret kipeillä mustelmilla.

Aamu on taas melkoisen rikkonainen, olen jo ainakin kolme kertaa herättänyt tuon tyttären. Joka kerta hän nousee istumaan ja ilmoittaa heränneensä. Kun palaan takaisin viiden minuutin päästä, siellä tuhistaan taas täydessä unessa. Voiskohan sen sängyn päälle virittää vaikka kauko-ohjattavan kastelukannun? Napista kun painaisi, niin neito saisi virkistävän lirauksen vettä kuonoonsa...

---

Mistä te muut saatte energiaa päiviinne? Minua ei ainakaan juuri nyt innosta mikään. Pitäisikö aloittaa b-vitamiinikuuri vai häh?

Vauvakuvia

Viikonlopun saalis: musta silmä. Menin sunnuntaiaamuna ruokkimaan hevosia ja portin metallinen linkku oli jäätynyt kiinni ja kun oikein reippaasti rytkäisin, sain se vauhdilla silmäkulmaani. Koko eilisen päivän silmää pakotti ja tykytti. Onneksi sitä ei niin hirveän hyvin huomaa silmälasien alta, yläluomi ja silmäkulma kuitenkin ovat mustanpuhuvat ja turvoksissa.

Lauantaina sain kuin sainkin kuvatuksi naapurin Pikku-Venlan kädet. Tuollainen vastasyntynyt on kyllä liikuttavan pieni. Toisaalta katselimme häntä ja mietimme, että onhan vauva yllättävän suuri, kun ajattelee, että hän on elänyt toisen ihmisen sisällä.








Toinenkin vaavi, Teijan pikkuinen Heta ( parson, 8 viikkoa) tarttui kameraan. Heta oli seuraamassa hallicuppia lauantaina. Ihana pentu, melko hyvä hermorakenne, siellä se puseron sisällä köllötteli ja katseli ja kuunteli kovaa menoa hallissa. Alussa hiukan vapisutti, mutta se meni pian ohi.




Minä ja Marilyn muuten voitimme hallicupin kokonaiskilpailun minimölleissä. Ihan mukava saavutus. Joskos ensi vuonna jo voisi olla mukana kisaavissa... Varsinainen kisaratasuorituksemme ei mennyt aivan putkeen, putkeltä tuli hylly, kun koira meni väärään päähän putkea. Uusinnassa sitten saimme virheettömän ratasuorituksen aikaan.

---

Ja-a, minun pitää nyt kyllä ryhtyä aktiivisemmin herättelemään tuota mielikuvitusmaailmassaan tuhisevaa jälkikasvua, jotta pääsisimme tänäänkin baanalle edes jonkinlaisessa aikataulussa.



Ulkona on muuten mahdottoman kylmä, tuuli on niin kova, että saa pitää päästään kiinni, ettei se irtoa. Takatalvi siis tosiaan tuli ja maassa on kymmenkunta senttimetriä märkää räntälunta,

Puuhapäivä edessä

Lauantaiaamuisin yleensä olen tähän aikaan jo uudelleen unten mailla, mutta nyt juon tässä aamukahvia ja ajattelein kuittailla jotain tännekin taas. Hereillä olen siksi, että tänään on hallicupimme - agilityä siis - grande finale ja kohtapuoleen pitäisi lähteä sinne.

Eilen jo valmistelin Marilynin vauhtikuntoon trimmamalla suuren osan karvoista pois. Kyllä nyt pitäisi kulkea. ;) Tosin ongelmana tuon koiran kanssa ei koskaan ole ollut vauhti vaan lähinnä ohjauksen toimimattomuus.

Takatalvea taitaa sittenkin pukata, äsken kun olin aamuhommissa tuiskutti terävää räntää naamaan. Melko ällöttävää. Eilen juuri tytär meni illaksi ystävien luokse ja he virittelivät kevään ekaa grilli-iltaa riemuissaan kesän tulosta. Eikös sitä sanota, että kevät on kuin oikullinen nainen? Tai jos kukaan muu ei ole niin sanonut, niin nytpä tulin sen todenneeksi.

Illalla tulee vieraita, tai siis tuttuja tietenkin. - Omituinen sanonta tuo "vieraita". - Ukon tytär perheineen tulee iltaa viettämään. Katsastavat samalla itselleen tontinpaikkaa - heillä on haaveena omakotitalon teko tähän meidän kylään. Se on mukava ajatus, että muuttaisivat ihan lähelle. Ilmeisesti aloitus olisi ihan pian, kunhan saadaan paperihommat alta pois.

Iltapäivällä menemme katsomaan toissapäivänä syntynyttä naapurin pikkutyttöä sairaalaan. Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan, jos saisi muutaman kuvan vaikka pikkusormista. Minusta vauvoissa melkein ihaninta ovat pienen pienet kädet ja aivan kävelemättömät jalkapohjat.

Joten, kun tässä katselen päivän ohjelmaa, niin puuhaa on aivan riittävästi. Toivottavasti tulee mukava päivä - ja mikä ettei tulisi?

Lisää nahkavekkareita

Perjantai - perjantai - perjantai. Hip - hip - hurraa.

Aamulla nahkavekkari nimeltä Nitti herätti pöyristyttävästi kahdeksan minuuttia ennen herätyskellon soittoa. Päästin koirat ulos ja kipitin ensimmäisenä katsomaan, onko tullut tekstiviestiä. Viime päivinä se on todellakin ollut aamun ensimmäinen tekoni. Unisin silmin näin kirjekuoren kuvan kännykässä ja !yes! viesti oli kuin olikin odottamani: naapurin Emma on saanut eilen pikkusiskon: 53 cm ja 4090 g. Mahtaa siellä olla Isä-Mikalla hymy päällä koko ajan. Nyt on perheessä kaksi pikkuista rimpsessaa (tai kaksi omaa nahkavekkaria, miten sen vain ajattelee).

Eilisissä kommenteissä Elinan kehuma ihanan mielikuvituksellinen jälkeläinen *keneltä lienee ominaisuutensa perinyt? ;)* meni velipojan luokse yöksi, joten ainoa nahkavekkari tässä talossa on tänä aamuna on tuo Nitti, joka siis on hommansa jo hoitanut. Huojentavaa, kun ei tarvitse koko ajan välillä karjahdella kun kirjoittaa.

Mulle muuten tulee mielikuvituksellisesta mieleen jotain epämuodostunutta tai muuten kummallisen näköistä - luulen kuitenkin Elinan tarkoittaneen, että tyttärellä on rikas mielikuvitus. Tietty on: vilkas mielikuvitus on köyhän ainut huvitus. Heh.

Mutta nyt pitää kiitää, jotta ehdin saada itseni ihmisen näköiseksi ennen aamun palaverisessioita. Tässä iässä se ei edes aina onnistu. :D

Kevät keikkuen tulevi

Huolestuttavaa, kun tämä kevät tuntuu tulevan liian aikaisin. Joko minä olen reippaasti ajastani jäljessä tai sitten talvi oli poikkeuksellisen lyhyt.

Lunta ainakin oli vähän, yhdessä viikonlopussa se humahti tiehensä ja kohta alkaa nurmi vihertää. Minä en jotenkin pääse vielä mukaan tähän kevättunnelmaan, odotan koko ajan nurkan takaa syöksyvää lumimyrskyä ja uusia lumihankia. Luultavasti aivan turhaan.

Eilen oli taas mukava ratsastussessio. Tytär kävi pikkuhevosen selkään ja teimme lyhyen lenkin peräkylään ja takaisin. Vastaan tuli yksi pelottava asia: traktori, jonka lumiketjut kilisivät ja kolisivat melkoisesti. Siirryimme syrjään sivutielle, mutta hieman sellainen hirvitys silti pelotti. Toivottavasti pikkuinen oppii, etteivät tiellä vastaantulevat autot ja muut kulkuvälineet ole uhkana sille ja siitä saisi luotettavan ratsun. Täytyy pitää peukkuja, että kokemukset ovat jatkossakin mukavia.

Eilen kävi taas kengittäjä. Tällä kertaa olivat vuorossa Vissan etujalat. Laitoin tamman odottelemaan hetkeksi sisäkarsinaan kengittäjää heinäkasan ääreen. Muutamassa sekunnissa se oli kiukuissaan tehnyt etujalallaan naurussa roikkuvasta ämpäristä päreitä. Otus inhoaa ja pelkää sisällä oloa. Kevät vielä pahentaa tilannetta, kun kiima tekee siitä levottomamman. Myöskään nuo sen varsalla tehtävät ratsastusretket eivät varsinaisesti rauhoita sitä. Otus on kuitenkin kiltti eikä halua ihmisille pahaa. Jätimme kuitenkin takajalkojen kengityksen uusimatta, kun kengät näyttävät vielä olevan lujassa.

---

Aamuissa raivostuttavinta on tämä elävänä herätyskellona olo. Jälkikasvu senkun puhisee ja kääntää kylkeä, vaikka kuinka herättelisin. Kaikenlisäksi olen toistuvasti niin tyhmä, että uskon, kun olento ilmoittaa jo nousseensa. Kun menen katsomaan, homma onkin peruuntunut.

Epäilen, että tyttären olotila on jotenkin tällainen: "En tajua asioita näin aikaisin päivällä. Tarkoitan sitä, että kuulen kyllä äänet, mutta en pysty erottamaan verbejä." - Jean Kerr

Kengurupallosta maastoratsuksi

Sain eilen houkuteltua tyttären Ísingin selkään ja sen ekalle maastolenkille. Luottavaisena pikkuhepo lähti kanssamme peräkylälle ja yhtä luottavaisena tytär istui selässä. Vaikka ohjaus oli hiukan hakusessa, reissu meni muuten mukavasti.

Pikkuhepo jopa ravasi pikku pätkiä ratsastaja selässään. Ravi näytti mukavan pehmeältä ja jotenkin letkeältä. Tytär sanoi, että hepo muutaman kerran hiukan "säpsähti sisältäpäin" ja otti muutaman reippaamman askelen, mutta sitten meno taas tasaantui. Varmaan sekin vaikutti hevosen mielialoihin, että ratsastaja itse ei turhia säpsyile ja istuu tasapainossa, jolloin hevosella on luottavainen olo koko ajan.

En olisi uskonut, että viisi vuotta menee niin nopeasti. Muistan hyvin aamun, jona Ísing syntyi. Yöllä oli ollut kova ukonilma ja rankkasade ja kun aamulla menin tallille, Vissalla oli useammat jalat. Sen vieressä seisoi laiha ja suloinen pikkuotus ja imemisen ääni kuului kauas. Pikkuvarsaa olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan, kun se laukkaili ja leikki laitumella.

Nyt tuo pikkuinen koipeliini on hyvää vauhtia kasvamassa ratsuksi. Erityisen iloinen olen tuon hevosen luonteesta, sillä on selvästi halu tehdä siten, kun siltä pyydetään. Sen katse on aina jotenkin luottavainen ja ystävällinen, kun sen kanssa jotain puuhailee.

---

Säästä voisi sanoa sen verran, että kevät on tullut, lumi on häipynyt muutamassa päivässä aivan kokonaan ja lämpöasteita on reippaasti. Elina voi laittaa sen untuvatakkinsa talvisäilöön, ettei tule unenpöpperössä laitetuksi sitä vahingossa päälle liikkelle lähtiessä.

Kengurupallojen kevätpäivää

Ensimmäinen sunnuntai pitkään aikaan, kun sää ulkona näyttää houkuttelevalta. Aurinko paistaa niin että melkein silmiin tekee kipeää valon määrä.

Olen tässä vetkutellut aamua kaikessa rauhassa. Kun olin ruokkinut hevoset ja koirat puoli seitsemän aikoihin, nukahdin uudelleen tunniksi, sitten joimme ukon kanssa yhdessä aamukahvit ja söimme pekonia ja munia. Nyt olen surffailut netissä, lueskellut blogeja ja keskustelupalstoja ja etsinyt halpoja lentolippuja Espanjaan toukokuulle.

Kohta varmaan voisi lähteä ratsastuslenkille. Eilenkin oli tarkoitus ratsastaa, ilma olisi ollut kohtuullinen, mutta laiskuus voitti. Olin päivällä agilitykurssilla Marilynin kanssa - Riikka oli taas meitä kouluttamassa. Huolestuttaa, että minun ja Marilynin välinen linkkiyhteys katkeilee välillä kesken radan. Epäilen, että en palkkaa riittävästi tai jotain, koska pikkuotuksen mielenkiinto herpaantuu niin helposti...

Erityisen vaikeat Marilynille olivat ne hetket, kun kentän toisessa päässä joku muu koira suoritti agilityä. Millään se ei olisi jaksanut keskittyä minun komentoihini, vaan olisi pitänyt mennä suorittamaan samaa kuin muutkin - doing doing doing vaan se pompotteli häntä ilosta viuhtoen muualle. Sellainen tilanne onkin Marilynille aivan uusi, koska omassa vakiotreeniryhmässämme olemme aina radalla yksin. Mukavaa oli se, että otus kuitenkin tuli takaisin meko pian, kun kutsuin.

Viikko on ollut jotenkin erityisen raskas ja olin eilenkin koko ajan hiukan väsynyt. Agitreenien jälkeen kotiin tultuani söimme ukon keittelemät hernerokat ja hänen katsellessaan mäkihyppyä minä menin "tunnin torkuille". Tarkoituksena oli ottaa tosiaan tunnit torkut ja mennä sitten tunniksi ratsaille, kun valo olisi vielä riittänyt, mutta torkut venähtivät kaksituntisiksi ja sitten olikin jo melkein pimeää. Hiukan harmitti, olin ajatellut ottaa Ísingin käsihevoseksi, jotta sekin saisi hieman liikuntaa ja laihtuisi ja kehittäisi vaikkapa jonkun lihaksen.

Yritimme sovittaa Ísingille viime viikolla satulaa. Kaiken asiasta kertoo tyhjentävästi se, että seuraavana yönä näin unta siitä, miten yritin sovittaa satulaa valtavalle oranssille kengurupallolle.

---

Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa. - Tove Jansson

Susijuttua

Ei ole tullut kirjoitettua pariin päivään. Valon lisääntyminen aamuissa saa puuhaamaan muuta kuin istumaan koneen äärellä. Kahviakaan ei tarvitse niin paljon kuin pimeinä aamuina, kun herää helpommin.

Tänä aamuna jäin lehden ääressä pohtimaan susia. Ne ovat kuulemma Uudellamaallakin lisääntymässä, jopa pentueen epäillään syntyneen Tammisaaren suunnalla. Ilveksiäkin on tosiaan laskennan mukaan enemmän, mutta niiden läsnäolo ei huolestuta ihmisiä varmaankaan samalla lailla kuin suden.

Tietenkin ilves voi viedä suloisen Bella-kissamme, mutta koska se saa kulkea vapaana luonnossa, se on alttiina vaaroille. Kissan elämään ei minusta kuitenkaan kuulu pelkkä sisälläolo, joten hyväksyn tuon riskin. Samalla laillahan hyväksyn riskin, kun lähden itse ulos talosta vaikkapa autolla tai kävellen. Eläminen tarkoittaa riskin ottoa.

Mutta susi, kotipihalla? Miten siihen pitäisi suhtautua? Ok, hyväksyn senkin, mikäli eläin suostuu käyttäytymään lajilleen ominaisella tavalla eli väistää ihmistä ja pysyy pääosin metsässä. Tästä suden läsnäolosta varmaan voidaan olla monta mieltä, mutta asun kuitenkin niin maaseudulla, että ei ole ihmeellistä, vaikka susi näillä seuduilla jolkottelisikin.

Urbaanisusi tai urbaanikarhu, joka käy roskalaatikoilla ja käyttäytyy ihmistä kohtaan täysin pelottomasti on mielestäni vaarallinen ja on perusteltua hävittää sellaiset yksilöt. Mutta varjo, joka häilähtää joskus metsässä ja nauttii aamupalakseen lähinnä rusakkoja ja kauriita kuuluu luontoon. Jos pelottaa, voi muuttaa kaupunkiin. Kaupungista voi saada halvalla kerrostaloasunnon eikä tarvitse tehdä lumitöitä, leikata nurmikkoa eikä surra susia. Leffateatterikin on lähempänä.

---

Mutta, nyt en ehdi pohdiskella enempiä, pitää painella töihin, jotta pääsee kotiinkin joskus.
Tähän kohtaan sopii taas yksi suomalainen sananlasku: "Jos työ olisi herkkua, niin herrat tekisivät sen itse."

Vielä aamun sää kiinnostuneille: +0,3C, sumuinen aamu

Hevosharrastusviikonloppu

Olipa hevosharrastuspainotteinen viikonloppu pitkästä aikaa. Välillä nimittäin tuntuu, etten harrasta hevosia ollenkaan, ruokin niitä vaan.

Perjantaina kävimme katsomassa, miten pitkälle naapurin viisivuotiaan ruunapojan koulutus oli edennyt kolmeviikoisella ratsutussessiolla. Ihan vakuuttava alku oli pienen hevosen ratsu-uralle tullut. Oli jotenkin liikuttavaa, kun se meni kentällä korvat tötteröllä. Nuoren hevosen ilme oli luottavainen ja kiinnostunutkin. Ratsun elämän esimmäiset viikot olivat selvästi olleet mukava kokemus. Oletettettavasti sille oli ollut terveellistä vaihtelua saada puuhastaa ihmisten kanssa ja olla uudessakin ympäristössä. Ratsuttaja esitti omana mielipiteenään, että ruunapoika oli kolmessa viikossa kasvanut henkisesti melkoisen harppauksen. Kiva nädä, miten homma etenee ja millainen hevonen siitä kuoriutuu.

Lauantaina tein pitkästä aikaa oikein kunnollisen ratsastuslenkin omalla hepolla. Ihanaa, että sillä on lopultakin tilsakumit alla, niin ei tarvitse koko ajan posottaa kovaa vauhtia. Félagista on välillä hauska seurata edellä menneen otuksen jälkiä, ihan nuuskimalla kuin koira. Nytkin oli hiljaisella mökkitiellä hiukan vastasatanutta lunta ja ennen meitä oli mennyt ihminen ja koira. Félagi seurasi koiran jälkiä välillä hirmuisesti tuhistellen. Huvittavaa.

Loppulenkille saimme vielä seuraksemme tyttären omalla ratsullaan ja siinä vaiheessa oma ratsuni virkistyi kuin olisi saanut lisää virtaa jostakin. Mukavaa sekin.

Eilinen päivä meni sitten issikkayhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Juu, ihan koko päivä. Ne kokoukset eivät ihan lyhyeen lopu - kokous kesti yhdeksän tuntia. Mukavaa oli se, että kokous oli hyvähenkinen siitäkin huolimatta, että kaikki eivät olleet koko ajan samaa mieltä. Toivottavasti se ei ollut vain uuden johtokunnan vieraskoreutta...

---

Mutta nyt pitä tehdä syöksähdys maanantaiaamun arkeen, jotta pääsisi tästä tekemään ansiotyötään edes jollain aikataululla. Kouluun kuljettettava lapsonen ei ole käynnistynyt, joten pitää mennä katsomaan, onko sen akussa yhtään virtaa jäljellä...

---

Ainiin, Elinan tarpeet meinasivat unehtua: -3C, ei tuule, ei sada.

Sananlaskuja arkikäyttöön

Kyllä sitä jonkin aikaa on vaikka aidanvittana, jos niikseen tulee
Perjantai - ihanaa. Todella rankka työviikko takana ja käytännössä se on jo ohi, kun nyt on jo perjantai. Kovin kauan ei jaksa aidanvittanaan olla (kiristää ja ahistaa liikaa ;)) ja siksi on ihanaa aikatauluttaa itselleen välillä tarkoituksella hieman löysempiä päiviä. Tänään pitäisi olla sellainen.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää
Aikataulutuksesta puheen ollen, kun tuossa eräänä päivänä kerroin kahden työn dilemmasta ja siitä johtuvasta mahdollisesti pitkästä päivästä, niin voin kertoa, että siinä hommassa kävi niin, että en ehtinyt kunnolla kumpaakaan. Keskityin sivulta hyökänneeseen kolmanteen juttuun. Ensi viikolla on sitten kaksin verroin taas tehtävää.

Laiska töitään lukee
Tämä sopii töiden suremiseen ja niiden suurenteluun oikein hyvin. Usein törmään siihen, että ihmiset, jotka eivät oikeasti saa paljon mitään aikaiseksi, luettelevat tekosiaan ja tekemättä jättämisiään varsin paljon. Tyypit, jotka saavat kovasti aikaiseksi, eivät ehdi kauheasti hommiaan luetella. (Tämä ei sitten koske kennelpoikaa, jonka projektieista on kiva lukea ja oletan, että vain murto-osa niistä pääsee plokiin.)

Sitä ei koskaan tiedä, mihin pystyy ennen kuin yrittää
Uusien haasteiden tullen tämä kannattaa muistaa. Kannattaa muistaa myös se, että jos haluaa onnistua, niin usein myös onnistuu. Jos etukäteen ajattelee, ettei jutusta tule mitään, niin juuri niin asiassa käykin. - Tämä pätee muuten agilityssäkin, ansaesteisiin ei kannata rataantutustumisvaiheessa keskittyä. Sitä tulee helposti ohjanneeksi koiran sinne ansaan, jos sen ansaksi mieltää...

Ilta on aamua viisaampi.
Se nähdään sitten illalla.

Hauskaa päivää!