Oi! Lumi on maassa!

Yhtäkkiä on talvi. Ihanaa, että kura-aika päättyi nopeasti ja valkoinen lumi peittää maailman alleen. Eilen sanottiin uutisissa, että tämän vuoden marraskuu tulee ilmeisesti olemaan poikkeuksellisen kylmä ja se nyt ei ole kaikkein mukavin asia. Tarvontien ruuhkat Helsinkiin päin aamuisin myös haittaavat jonkin verran elämääni, mutta asuinpaikkamme taitaa kuitenkin olla oma valintamme, joten tuosta ei kannata kauheasti valittaa.

Aamut sensijaan ovat valostuneet kovasti ja nyt näenkin aamuisin mennä tallille ja hakea lehdet ilman otsalamppua.  Koirilla on valopannat ja etenkin Disa säntäilee sinne tänne aamuisen puolituntisemme aikaan ja sen poukkoilu näkyy hyvin pannan loisteessa.  Se ei kuutenkaan ryntää tielle, jos kiellän eikä ole yhtään kiinnostunut jahtaamaan autoja. Kleon "rääkkäys" on sen joka-aamuista hupia. Koiralapsi juoksee kahdeksikkoa Kleon ympärillä ja räkyttää ja Kleo yrittää varsin äreänä juosta sen kiinni. Eipä Kleo onnistu nopeaa pentua kiinni saamaan, koska yleensä kriitisellä hetkellä saalis singahtaa ojan yli syvään lumihankeen.  Sinne Kleo ei viitsi mennä perässä ja ärisee itsekseen.  Joskus tulee mieleen kauppakeskusten äreät eläkeläismummot, jotka rähjäävät penkit valtaaville peruskoululaisille.

En ole kieltänyt Disaa, koska Kleo saa hyvää liikuntaa laukatessaan otuksen perässä ja sisällä molemmat rauhoittuvat omiin hommiinsa.  Sisällä Disa ei juurikaan hauku - paitsi joskus ukkokulta innostaa sen haukahtelemaan televisio-ohjelmille. Onhan se hienoa, että heilläkin on yhteinen harrastus.  Iltaisin Disa katsookin aika paljon telkkaria. Ehkä se tuosta viisastuu vanhetessaan eikä katso aivan kaikkea moskaa.

Itsellä huonot tv-ohjelmat vaihtuvat usein siihen, että katselen "oman" sohvani päässä olevaa akvaariota.  Sain pari viikkoa sitten postista mielenkiintoisen, loiskuvan paketin.

Paketin päällä luki: aitoa mustaamakkaraa.

Sisällä oli punainen, pikkuriikkinen partamonni. Kuvassa keskellä "Nikke Knatterton",  kuulemma 14-vuotias musta partamonni ja rungon kyljessä ylempänä pieni punainen monni. Melkoinen ero koossa!

Mutta nyt hommiin, että ehdin illalla juhlistamaan Katjan syntymäpäiviä. Onnea sinne naapuriin! Katjan synttäriä en helposti unohda, koska oma äitinkin täyttäisi tänään vuosia. Lämmin ajatus elämästä tältä kohtaa myös äidilleni, jonka kanssa käytyjä keskusteluja joskus kelailen mielessäni. Paljonkohan muuten muistan niistä väärin ja muokkaan omien ajatusteni mukaisiksi? Kukaan ei taida tietää...

Kiireen keskeltä talvitunnelmia

Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen vauhdikas: Perjantai-iltana teimme porukalla pikkupeikon muuttokuorman, kaikki mahtui yhteen pieneen pakuun ja peräkärryyn. Apuna oli sen verran paljon porukkaa, että kaikki saivat suurimmaksi osaksi pitää käsiä kantohommien suhteen taskussa. Perillä Raaseporissa oli pimeää ja liukasta, koska pikkuinen yöpakkanen oli tuloillaan ja huurrutti muuten märkää maisemaa. Muuttoporukka oli sensijaan aika tulista väkeä, onneksi mökki on keskellä metsää ja oli pimeää, ettei meitä voi tunnistaa, kun vierailemme seuraavan kerran siellä.

Tässä se on: pikkupeikon uusi koti. Soma pieni mökki Raaseporin metsässä.

Oma leivinuuni, puuhella ja kamina luovat lämpöä tupaan.

Toivon, että talvi on vähäluminen, ettei peikkolapsen peppu palellu, kun se rämpii metsän keskellä halkoja hakemaan tai autoansa etsimään. No, onneksi mökissä on sähkölämmityskin ja oma sauna, että voi sulatellakin, jos tulee välillä lunta tupaan ja on kylmä. Onnea siis uuteen kotiin!

Lauantaina Kaisa ja Lasse pitivät perinteiset räntämestaruuskisat ja minutkin kutsuttiin toisen kerran mukaan. Olin siis viime vuonna läpäissyt tiukan seuraanpääsemisseulan. Huisia. Heidän talossaan on oikeasti Huisia, kun pieni whippetinpoikanen nimeltään Huisi sulatteli kaikkien sydämiä raitatakissaan ja jäniksenkoivissaan.Ilta meni nopsaan ja aamuyöstä sain kyydin kotiin nukkumaan. Talossa oli viisi koiraa -pikkupeikko oli yökylässä - eikä niistä yksikään haukkunut, kun hiivin päätyovesta sisään. Kummallista.

Sunnuntaina pääsimme taas ratsastamaan Kaisan kanssa, koska osteopaatin hoito ja lepo oli kuntouttanut Félagin käpälät eikä se enää ontunut. Maailma ympärillämme oli ihanan kimalteleva, kun pieni lumisade ja auringonpaiste osui kohdalle. Tuntui siltä, kuin olisi pienimuotoinen taivas maan päällä. Isingissä oli puhtia kuin pienessä hevosessa, nautin suunnattomasti, kun sen kengät kopsuivat tarmokkaasti tiehen ja korvat törröttivät positiivisesti eteenpäin. Olen itsekin käynyt kaksi kertaa osteopaatilla enkä ole enää niin vino, hevonen menee suoraan, vaikka istun normaalisti.  Vuosien jäykkyyden jälkeen sekin tuntui käsittämättömän hyvältä.

Maanantai-aamuna olin aivan koomassa ja kun päästin koirat aamupissalle unohdin, että Marilyn pitäisi laittaa juoksuliinaan, ettei se karkaisi. Käsittämätön moka. No, pakkasta oli peräti 6C, joten oli pakko pitää etäpäivä ja jäädä odottelemaan neitokoiran paluuta. Se tulikin melko pian pihapiiriin ja parin tunnin ulkonaolon jälkeen se tuli itse mielellään sisälle. Päästin sen uudelleen iltapäivällä varustettuna heijastinliivillä ja valopannalla ja noin kolmen tunnin juoksentelun jälkeen (josta suurin osa kotipihalla) se tuli taas vapaaehtoisesti luokseni ja pyysi päästä sisään. Kävin sitä tietenkin namittelemassa välillä, jottei keskinäinen kontaktimme ulkona aina päättyisi sisälle ottoon. Eilenkin päästin koiran kaksi kertaa vapaana ulos ja se tuli parin tunnin kylillä pyörimisen jälkeen sisään. Sisällä odotteleva lihaisa ydinluu tosin vaikutti asiaan paljonkin, mutta kaipa kaikki konstit ovat sallittuja.

Otin maanantai-aamun auringonkimalluksessa valokuvia lumen ja kuuran riehannuttamasta Pikku-Disasta - se kasvaa melkein silmissä ja osaa jopa tehdä pikkuisen pahojaan. Sitä on varsin vaikeaa rangaista, kun se on niin suunnattoman söpö. Varmasti vika on muissa, jos tulee rähinänpoikasta jne...  Kleon kanssa rähinää tuntuu tulevan, Kleo on mustasukkainen ja Disa kiusaa sitä välillä aivan tahallaan.

Ja eilen poikani muuten täytti 23 vuotta. Käsittämätöntä, kun itse olen hädin tuskin täyttänyt 35. Onnea!

---
Mutta nyt hihat ylös ja hommiin! Etäpäivää pukkaa ja työtä on paljon ennen pojan illan synttärijuhlia.

Harrastukset yhdistävät

Kuten me kaikki tiedämme, niin yhteiset harrastukset saattavat ihmiset yhteen. Ja jos harrastaa eläinten kanssa, niin eläimistäkin tulee keskenään kavereita. Meillä on esim. nykyisin poikani kanssa ihan mukavia hetkiä akvaariojuttujen ympärillä, kun molemmilla on akvaario. (No, meidän kalat ei oo kavereita, sattuneesta syystä. Heh.)

Nyt Disakin on alkanut enemmän harrastaa paimennuksen ja Kleon kiusaamisen lisäksi: se istuu aamuisin hämärässä olohuoneessa ja katselee akvaariota.  Minä juon aina päivän enimmäisen kahvikupposen akvaarion ääressä - kalat saa aamupalaa ja minä kahvia ja me Disan kanssa saadaan rauhoittavaa viihdykettä ennen tallille menoa.

Nämä kännykkäkuvat ovat niin tasokkaita, mutta jos ei jaksa kävellä hakemaan kunnon kameraa, niin on tyydyttävä niihin.