Joulukuun jutut

Joulukuussa on muutettu läheisiä uusiin koteihin.  Ihan kuun alussa muutti mummo, anoppini 91 v, terveyskeskuksen vuodeosasltolta palvelutaloon.  Huonekaluja emme vieneet, mutta omia tekstiilejä, valokuvia ja joulukoristeita nyt alkuun.  Tuntui mukavalta saada hänet vähän virikkeellisempään, kotoisampaan ympäristöön ja hän onkin kuun aikana virkistynyt paljon.  Mummo on kovin dementinen ja ei ihan aina ole selvillä ajasta ja paikasta, mutta ei se hätä tunnu haittaavan.

Alkukuusta tehtiin toinenkin muutto: käytiin tekemässä tyttäremme Maijan Turun kodista kaksikin muuttokuormaa tänne Lohjalle.  Aika lailla sitä saa kamaa mahtumaan ihan Peugeotin farkkuunkin, kuten ao. kuvasta näkyy.  Toki yksi peräkärrykuormakin tuotiin, että ei se pökötti yksi riittänyt muuttokuormaan.

Just ja just mahduttiin vielä mukaan: kaksi naista ja koira

Lohjalta sitten tavarat lajiteltiin tänne jääviin ja Maijan uuteen asuinpaikkaan Leville lähteviin tavaroihin..  Muutto Lappiin tehtiin kahdella autolla siten, että autot lastattiin junaan ja ukkokulta lähti toisella autolla mukaan matkaan.  Mukana matkasi tietenkin myös Louhi-koira, jolle junamatkailu olikin ihan uusi juttu. Minä jouduin ihmettelemään linnan itsenäisyyspäivän juhlien pukuloiston ihan yksin telkkarin ääressä, kun Maija ja ukkokulta lähtivät iltajunalla Rovaniemelle.  Maija lähti siis Leville töihin elämyspalveluyritykseen, jossa on suomenhevosia ja rekikoiria.  (Se juttuhan ei sitten lopulta mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta Lappi on silti hyvä paikka asua...)

Minä jäin haikeana pihamaalle katsomaan, kun muuttokaravaani lähti.

Sain kuvaterveisiä säännöllisesti sieltä Leviltä, kyllä on kaunista ja lumista:
Ihan pikkuisen kävi kyllä ukkokultaa kateeksi, kun pääsi tuonne.

Viikon verran ukkokulta oli reissussa, teki Maijalle hankintoja sillä aikaa kun hän oli töissä ja kerkisipä tietenkin laskettelemaankin, joten ihan kiva pikkulomanen hänellekin tuli Maijan muutosta.

Lunta saatiin sitten tänne eteläänkin hiukan. 13.-14.12 viikonloppuna oli kovinkin lumista ja minä keskityin vierailemaan joulumarkkinoilla.  Lauantaina käytiin ukkokullan kanssa Somerniemen joulutorilla ja sunnuntaina piipahdin Lohajn menneen ajan joulumarkkinoilla.  Molemmat olivat siitä mukavia tapahtumia, että niissä ei myydä mitään kiinalaista muovirihkamaa vaan aitoja käsitöitä.

Somerniemen joulutori oli kyllä kesätoriin verrattuna aika pieni
tapahtuma, mutta olihan siellä sentään lumi-idylliä

Piipahdettiin mökkitontilla: mökkitie oli lumen koristelema

Mustan joulukuun jälkeen tämä näkymä kyllä ilahdutti 

Lumen kuorruttamat pensaat ja puut ovat niin koristeellisiä, muuta ei tarvita

Järvi ei ollut jäässä, rannalla oli vain pieni jäähyhmäkerros

Sunnuntaina suuntasin tosiaan perinteisille Lohjan menneen ajan markkinoille.  Ne pitää kyllä joka vuosi nähdä.  Tänä vuonna jäin kaipaamaan pienten pronssikorujen myyjiä, kun olisi pitänyt ostaa yksi possu.  Ei löytynyt.  Ovikranssi piti ostaa, mutta valikoima oli kai liian iso, kun en löytänyt sopivaa.

Kojut ovat aina niin kauniisti koristellut ja tuotteet hienosti esillä

Tässäkin kojussa olisi ollut kransseja, mutta eipä tullut hankittua.

Tämä oli hauska idea, kivistä tehdyt kynttilätelineet.

Lumihan sitten suli heti seuraavalla viikolla harmikseni pois, mutta olipahan yksi tunnelmallinen viikonloppu ja sopivasti juuri markkinoiden aikaan.

Tänään ollaankin jo päästy talvipäivnseisaukseen.  Huomenna alkaa päivä pidetä ja kevät tulee ennekuin tiedämmekään! 

Sain aamupäivällä aika lailla siivotuksi kotia joulun vastaanottoa varten ja iltapäivällä kävi kengittäjä laittamassa hevosille talvikengät.  Olin niin iloinen kahdestakin syystä:  Vissalle saatiin kengät ilman taistelua ja Isíngin kaviot ovat kuntoutuneet lähes terveen hevosen kavioiksi.  Perjantaina jo pelästyin, kun se ontui vähän, kun piti lenkille lähteä, mutta se ontuminen olikin tänään jo tiessään.

Joulutalot pääsivät taas pöytää koristamaan

Vissa huhuilee ulos Isíngille

Kuraprinsessan kengitysvuoro

Kengät viimeinkin jalkaan oikein päin: kaviot alkaa olla kunnossa!

Isíngin silmät on niin kauniit ja suuret

 Ja voi, miten iloitsenkaan lumisateesta.  Saamme lopultakin valoa tänne eteläänkin.  Saapas nähdä, pitääkö ennusteet paikkansa ja saadaan valkoinen Joulu tännekin.

Lumisade kotimatkalla autosta kuvattuna.

Tässäpä ne suurimmat joulukuun kuulumiset,  nyt on lomaa loppuvuosi, joten ehtii rauhassa nauttia Joulusta, Uuden Vuoden tulosta ja siitä mahdollisesta talvesta.  

Mukavaa loppuvuotta muillekin!

Tallinnan reissu

Jo viime Tallinnan reissulla päätettiin, että lähdetään joulumarkkinoille myös.  Viime torstaiaamuna anivarhain oli uninen joukko koolla: Maija, minä, ukkokulta ja Maijan kummivanhemmat, joiden kanssa on muutama kerta aiemminkin käyty päiväreissu Tallinnaan tekemässä.

Aamunälkä tainnutettiin laivan runsaalla buffetaamiaisella.  Se vie aina niin tehokkaasti nälän, että kaavailtu lounas Tallinnassa jää väliin. Niin kävi nytkin, mutta ei se haitannut.

Ihan ekaksi käytiin Karnaluksissa, jotta Aila sai tyydytetyksi käsityötarvikehankintahimon.  Sitten pongattiin Keskturg (Keskustori), jossa myytiin kirpputorivaatteita, uusia vaatteita ja elintarvikkeita. Minusta vaikutti, että se oli ainakin Tallinnan venäläisvästön suosiossa.  Siellä kiertelimme vain ihmettelemässä, mitään ei tarttunut ostoksiin.

Enpä tiedä, myydäänkö Suomessa missään kuivakalaa

Kuivattua haukea

Seuraavaksi suunnattiin vanhaan kaupunkiin varsinaiselle joulutorille.  Valitettavasti sää ei suosinut, oli harmaata ja hiukan rännänsekaista tihkua sateli.  Joulumarkkinoillahan tulisi olla -2C ja suurensuurten lumihiutaleiden tulisi kimallellen leijailla maahan.  No, kaikkea ei voi saada.

Minulle oli yllätys, ettei Maija ollut aiemmin käynytkään Tallinnassa,
siksi piti ottaa aito turistikuva vanhan kaupungin tornien juurella

Mikään ei muutu: Tallinnan muurin vieressä on aina mammoja myymässä villavaatteita

Vanhan kaupungin käytävät ovat minusta eksoottisia kulkea

Torilta ostettiin Maijalle kaikkea lämmintä: karvavuorinen hattu korvaläpillä, karvavuoriset nahkarukkaset ja vielä pitkät villaiset sukat. Tämä siksi, että ensi kuussa tyttö lähtee Lappiin, Leville, töihin ja siellä niille varmasti löytyy käyttöä.

Olihan joulutori kuitenkin aika tunnelmallisen näköinen

Vielä oli runsaasti aikaa kotiinpaluuseen, joten päätimme lähteä käymään KUMUssa eli Tallinnan taidemuseossa.  Siellä olisi saanut toki aikaa kulumaan enemmänkin, koska näyttelyitä oli useita eri kerroksissa.  Paikka on valtavan iso ja hieno.  Kiersimme siellä tunnin verran ihmettelemässä ja sitten olikin aika tehdä muut tuliaisostokset ja siirtyä laivaan.

Päänäyttely?

1920-luvun pukumuotia oli runsaasti esillä

Laivalla sitten olikin jo kova nälkä, joka saatiin onneksi torjutuksi iahn syömällä.  Loppumatka istuskeltiin laivan baarissa sivistyneesti viiniä siemaillen.  Taaskaan ei kukaan meistä lähtenyt karaokea laulamaan, mikä varmasti oli kaikille osapuolille hyvä ratkaisu. 

Mukava reissu, eihöhän sitä taas joskus piipahdeta uudelleen lähden takana. 

Haikea matka lapsuuden maisemiin

On marraskuu, kuoleman kuukausi.  (Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras.)  Tänä syksynä on tuntunutkin siltä, että läheiset ihmiset ovat kokeneet paljon kipeitä menetyksiä.  Minä sain viestin veljeltäni, että lapsuuden kesäpaikkamme naapurin isäntä, Antti, oli menehtynyt isänpäivänä.  Hän oli viimeiset vuodet sairastellut kovin ja oli yli 80-vuotias, joten uutinen oli tavallaan odotettu, mutta ei mieleinen.

Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Pyhärannassa, Nihtiön kylässä.  Isäni oli sieltä kotoisin ja hänen vanhempansa asuivat pienessä punaisessa torpassa siellä.  Isä oli opettaja ja kaikki pitkät kesälomat vietimme maalla.  Meille lapsille oli tehty pieni ullakkohuone ja äiti ja isä asuivat talon päähän rakennetussa kesähuoneessa.  Tilaa ei ollut paljon, mutta mielestäni sopu säilyi hyvin.

Eilen matkustimme ukkokullan kanssa Antin hautajaisiin ja ehdimme käydä myös mummolassa katsomassa, millaiselta se nyt näyttää.  Veljeni asustelee siellä suurimman osan vuodesta, vain lumisen ja kylmän ajan hän asuu vaimonsa kanssa Pikkiössä. 

Piipahdimme pikaiseen pihamaalla ja sisällä tuvassa.  Sisällä ei ole mikään muuttunut, jos 20 vuotta sitten kuollut äitini kävelisi sisään torppaan, hän ei ihmettelisi mitään.  Pihamaa on muuttunut melkoisesti, nurmikot ja polut ovat kasvaneet melkolailla umpeen.

Mökki on pikkuinen

Saunapolku on kasvanut umpeen ja on nyt sellainen "yhden miehen levyinen"

Polku puutarhan halki vie puuseehen

 Lapsuuden kesät olivat aina lämpimiä ja aurinkoisia.  Suurimman osan ajastani vietin naapurissa, Korpelassa.  Siellä asuivat hiukan minua nuorempi Paula-tyttö äitinsä Lainan ja isänsä Antin kanssa.  Heillä oli muutama lehmä, joita innolla hoidin heidän kanssaan.  Aamulla varhain talutimme yhdessä lehmät muutaman sadan metrin matkan laitumelle ja illalla ne tuotiin navettaan lypsylle.  Minäkin opettelin lypsämään ja harjailin ja rapsuttelin lehmiä mielelläni.  Haisin kuulemma aina navetalle.

Sain olla mukana muissakin talon töissä, heinäpellolla oli erityisen mukavaa.  Meidän lasten hommana oli sotkuminen kuorman päällä eli tallasimme pitkät irtoheinät tiiviimmiksi, jotta niitä saisi kuormaan enemmän.  Alussa heinät ajettin hevosvoimin ja kuorman päällä oli hienoa matkustaa.  Vilkutimme Paulan kanssa kaikille vastaantulijoille ja he vilkuttivat takaisin.  Kuskina oleva Antti ihmettelikin, miten kaikki vastaantulijat ovat niin iloisia, kunnes huomasi katsoa taakseen ja näki meidät siellä vilkuttelemassa innoissamme.

Antti oli kärsivällinen ja lempeä mies.  Hän suuttui harvoin ja silloinkin syystä (ja yleensä minun hölmöilyilleni, joita en nyt käy tässä luettelemaan).  Hän opetti meitä tyttöjä monissa asioissa ja hänellä oli aina aikaa vastailla kysymyksiin ja neuvoa. Rakkauteni maaseutuun ja eläimiin on varmaan osittain perua lapsuuteni kesien kokemuksista.

Vaarin kanssa kävimme merellä pienellä puisella paatilla.  Meri oli hieman pelottava, mutta kaunis.  Erityisen ihanaa järviin verrattuna meressä on sen kirkkaus ja vihreä väri.  Järvet ovat usein sameita ja harmaita.  Kävimme Nihtiön kylänrannassakin katsomassa ja siellä ei kyllä ole oikeastaan mikään muuttunut siitä ajasta kun olin lapsi.  Voi olla, että venevajat ovat harmaampia nyt, mutta harmaita ne olivat silloinkin.

Vaarin venepaikka, nyt siinä on jonkun muun vene

Verkonmerkit väriläikkinä harmaalla venevajan seinällä

Meri on niin tyyni kuin se vain voi olla

Vesi on edelleen kirkasta ja vihreää

Kylänrannan maisemaa

Nihtiöltä menimme Pyhärannan kirkolle hautajaisiin.  Nelisenkymmentä Antin ystävää ja sukulaista oli kokoontunut saattamaan hänet haudan lepoon.  Hautajaiset olivat koruttomat ja kauniit.

Kukkien lasku tapahtui sisällä ja tässä ne tuodaan haudalle arkun laskun jälkeen

Hautajaiskukat ovat aina kauniita

Pyhärannan vanha kivikirkko on koruttoman kaunis

Siunaustilaisuuden jälkeen oli tarjolla lihasoppaa ja kahvia.  Monta vanhaa tuttua mummoa lapsuuden naapurista tuli minua halaamaan ja kertomaan, kuinka muistavat meidän juoksennelleen kylänraitilla.  Pyhäranta ja siellä Nihtiön kylä onkin ollut lapsuuteni kiintopiste, koska muuten muutimme aika usein ja kotiseudut ja ystävät vaihtuivat melko tiuhaan.

On sääli, että nykyisin ei juurikaan tule vierailtua tuolla lapsuuden maisemissa.  Muistoista ne eivät silti häviä kuten ei häviä Anttikaan, lapsuuteni kakkosisä, joka opasti ja kasvatti minua ihan kuin omaansa.  

Hestbakkin ja Hestneistin vuosijuhlat: saa laukata!

Ohjekyltti Amazng Ride -kisan varrelta

Viime sunnuntaina vietettiin talli Hestbakkissa juhlia.  Juhliin oli kolmekin hyvää syytä:  talli Hestbakki täytti 8 vuotta, Sihyn islanninhevosyhdistyksen paikalliskerho Hestneisti ry puolestaan 3 vuotta ja näiden vuosijuhlien lisäksi juhlittiin Hestbakkin uutta tallirakennusta.  Vaanilan kartano, jossa hestbakki on viimeiset vuodet toiminut, vaihtoi omistajaa syksyllä ja sen jälkeen on tallille saatu paljon hyviä uusia asioita kuten tämä uusi, hieno talli.

Islanninhevostalli Hestbakki on siis perustettu 2006. Talli on viimeiset 4 vuotta toiminut Vaanilan kartanon upeissa maisemissa. Hestbakkin tallinpitäjä Satu Vuorio on harrastanut islanninhevosia 80-luvulta asti. Satu on matkan varrella on valmistunut harrasteohjaajaksi, I-tason SRL valmentajaksi ja paikalliskerhotuomariksi. Satu kouluttaa itseään jatkuvasti monipuolisesti hevosalalla, niin maasta kuin ratsain.  Hestbakki on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä harrastetalli.

Juhlapäivä avattiin ratsastuskilpailulla.  Tällä kertaa kilpailun ei tarvinnut olla yleisölaji, koska talli Hestbakki on muuttunut ratsastuskoulusta täysihoitotalliksi ja tarvetta tuntiratsastajien houkuttelemiseen ohjelmallisin keinoin ei oikeastaan ole.  Päätimme järjestää tehtävämaaston - nimekseen kilpailu sai Amazing Ride.  Kahden tai kolmen ratsukon joukkuein kierrettiin maastolenkki, jonka varrella joukkueet suorittivat erilaisia tehtäviä.  Nopein joukkue - aikasakot huomioiden - olisi kilpailun voittaja. Kisan aikana ja lopussa nähtiin paljon iloisia kasvoja, siitä saattoi päätellä, että kisa oli mukava.  Yhdessä tekeminen on hauskaa!

Tallin käytävällä oli melkoinen hässäkkä, kun sekä kisaajat
että asiakasmaastoilijat laittoivat hevosiaan kuntoon.

Issikat ovat sopuisaa sakkia, kuten useimmat issikkaihmisetkin, joten  ilman kommelluksia saatiin molemmat joukot ulos tallista.  Uusi talli on valoisa ja avara, kelpaa siellä hevosia kuntoon laittaa!

Pukukisan voittajat lähtöpaikalla.

Ensimmäiseen tehtävään hevosen ohjat laitettiin ristiin ja sen jälkeen piti pujotella puomien välistä.  Tämä tehtävä on itseasiassa issikalla aika helppo suorittaa, koska useimmat  hevoset toimivat erittäin hyvin painoavuilla.  Silloin ei ohjia tarvita kuin pään kääntämiseen.

Vauhdikas ja oikeaoppinen pujottelusuoritus.

Ensimmäinen joukkue matkalla tehtävämaastoon.

Seuraava tehtävä oli poimia hevosenkenkä pukilta.

Kolmanneksi piti ratsastaa se numero, jonka Hestbakki täytti eli kahdeksikko..
Rastivahtina tallinpitäjä Satu Vuotio.

Vuorossa taskuperuutus keilojen väliin.  Jotkut ratsukot tarvitsivat hieman apua,
mutta mallikkaasti ja ilman kommelluksia tämäkin sujui.

Maailmanympärimatka, aina asentoa vaihtaessa piti sanoa jokin hevosrotu.
Vaihtoehtona olisi ollut laulutehtävä, mutta kaikilta sujui maaimanympärimatka notkeasti.

Viimeisen maasto-osuuden saivat ratsukot laukata niin lujaa kuin pääsivät.

Kun hevoset oli laitettu lepäämään oli vielä vuorossa tunnistustehtävä, jossa piti nimetä erilaisia kuolaimia ja hevostarvikkeita.  Jos ei tiennyt jotain, niin sai aikasakkoa.

Hackamore, jenkatappi, sidepull (vai pullside?) ja monta muuta olivat tunnistuksen kohteina.

Kisan jälkeen kokoonnuimme kaikki nauttimaan tallikahvion lämmöstä, kahvista, pullista ja erinomaisista kakuista.  Kahvihetkeen oli kutsuttu lähiympäristön issikkaväkeä ja ilahduttavan paljon porukkaa oli paikalle saapunutkin. Tallinväki oli taas kerännyt pienen synttärikassan ja lahja annettiin Sadulle.  Uusi tallikahvio ja satulahuone ovat siistit ja mukavat.  "Paikka kaikille ja kaikki paikalleen"  on nyt helppoa toteuttaa, kun jokaisella on oma satulatelinen ja sen yhteydessä tilava hyllykkö.

Tallin väkeä - hymyileviä kasvoja tapaa täällä Hestbakkissa aina.

Mainitaan nyt vielä, että tallilaiset olivat kovin iloisia myös samalla viikolla avatusta sisävessasta.  Enää ei tarvitse otsalampun kanssa rämpiä pihan perälle puuseehen.  Sivistys on saapunut siinäkin mielessä Hestbakkiin!

Synttärikakkuja oli kaksikin - ne olivat kauniita ja hyvänmakuisia!

Iloinen tallinemäntä Satu Vuorio, islannista tuodun koiramummonsa. Iitun, kanssa.

Me Hestbakkin ja Hestneistin touhuissa mukana olevat toivotamme molemmille mukavaa ja aktiivista jatkoa!