Lumimönkijä

Kleo on ihastunut lumessa möyrimiseen. Monena päivänä se on pikkupakkasessa kaivanut pellolla hankea toistakin tuntia uutterasti. Vain takkuinen pylly sojottaa lumihangesta porkkanahäntä pystyssä.

Kotiin se tulee sitten kaikkia jalkojaan ontuen ja naama jäätyneenä ja nukahtaa jonkin torkkupeiton sisälle tuhisemaan tuntikausiksi.

Kleo onkin ollut perheemme innokkain ulkoilija viime viikkoina. Minullakin on pitkästä aikaa toimintavapaa viikonloppu, mutta en ainakaan vielä ole saanut oikein itseäni liikuntakuntoon.

Asiaan kyllä varmasti vaikuttaa se, että aamupäivän ohjelmassa oli maatilan viime vuoden kirjapitotositteiden etsiskely ja tallennus Exceliin. Onneksi on nettipankki ja tiliotteet saa suoraan Excel-muodossa - ennenvanhaan tuohon hommaan meni tuntikausia ja hermot kanssa!

Tämän viikonlopun aikana pitää myös tehdä yksi harrastepuolen budjetti, joten Excel-hommia on tarjolla melko lailla. Siinä sitä on tekosyytä sisällä istuskeluun kerrakseen.

Ukkokulta taas on käyttänyt aikaansa autoja korjailemalla. Näihin aikoihin on molempien lasten autot laitettu katsastuskuntoon ja omassakin autossaan esiintyi jotain vanhuuden kremppaa. Kumpikin lasten autoista otettiin työn alle viimeisenä mahdollisena katsastuspäivänä, mitähän se kertoo perheemme tavoista?

On muuten mahtavaa, että talossa on tuollainen handyman, joka todella korjaa minkä pelin ja vehkeen tahansa! On painonsa arvoinen kultaa (nykyisin siis huomattavasti kallisarvoisempi kuin siihen aikaan, kun tutustuimme). Minunkin arvoni on lähes tuplaantunut niistä ajoista, joten eipä siitä sen enempiä...

Minulla on muuten uusi läppäri, ihan pikkuinen - näyttö on jotain 12". Aika soman näköinen ja todella kevyt kuljetella, mutta veikkaan, että muutaman vuoden päästä pitää ottaa aina ulkoinen näyttö kainaloon, kun tätä aikoo käyttää. Tuppaa nimittäin tuo näkö heikkenemään ajan myötä... Mutta on tämä tuulennopea vanhaan verrattuna. Muksaa. Eli: eikun hommiin!

---

Auringonpaiste on herkullista, sade virkistävää, tuuli reipastuttaa meitä, lumi on ilahduttavaa; todellisuudessa ei ole huonoa säätä, vain erilaisia hyviä säitä. - John Ruskin

Väsy

Nuutunut, väsynyt, innoton - sellainen katsoo peilistä, jos uskallan siihen vilkaista. Issikkayhdistyksen hommissa olin mukana järjestelemässä kaksipäiväistä passitapahtumaa ja sen jälkivaikutuksena olen kyllä melko mehuton tyyppi. Tapahtuma kylläkin onnistui hyvin enkä vielä ole onnistunut netistäkään bongaamaan kuin asiallista arvostelua.

Etenkin lauantain passiklinikka Erkylän kartanon maneesissa oli onnistunut tapahtuma. Paikka oli upea, moisissa puitteissa en ole tainnut koskaan ennen hevoshommissa olla. Valtava, valaistu, lämmitetty maneesi ja hieno kerhotila, jossa yksi seinä oli ikkunaa maneesiin ja toinen ulos. Varusteluna tiskikone, kiertoilmauuni, keraaminen liesitaso, 2 jääkaappia ja pakastin. Maneesin pohja oli jotain kuituhiekkasekoitetta ja ilmeisesti aika loistava, koska käsittääkseni kaikki 20 ratsukkoa saivat passit aikaan. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan innostunut ja innostava.

Sunnuntai oltiin Vermossa ja siellä sain valaistuksen siitä, miten suurta siellä kaikki on. Lisäksi 70-lukulainen rakennustyyli (pelkkiä portaita, ei juurikaan hissejä) sai kyllä pariin otteeseen maitohapoille, kun "juoksin" (lue: liikuin hitaasti, mutta erittäin runsaasti läähättäen) alhaalta totohallista kuuluttamoon. Pääosan tapahtumasta istuin kuuluttajan apuna tekemässä tulospalvelua. Lämmintä ja rattoisaa. Etenkin, kun ikkunasta näki, miten toiset ressukat värjöttelivät pikkupakkasessa ja tuulessa koko päivän.


Kuvassa (kuvaaja: pikkupeikko) Annika Kyrklund ja Mósi frá Nordenshof - issikka, johon olen parilla viime Lopen reissullani ihastunut kovasti.

Eilen pidin etäpäivän, koska en jaksanut lähteä työmaalle ajelemaan. Luulin, että aurinko ja kimaltava hanki houkuttelisivat minut päivällä hetkeksi ulos ratsastamaan, mutta lämpömittarin -7C houkutteli minut pysymään tietokoneen ääressä ja jokseenkin ahkerana tekemään hommia.

---

Mutta nyt kokoan itseni ja ryhdyn laittautumaan työvaatteisiin. Pirtsakkaa pakkaspäivää hiihtolomalaisille! -13C oli aamulla, kun kävin hepsut ruokkimassa.

---

Tee se tänään. Saattaahan olla, että se
osoittautuu niin palkitsevaksi, että haluat tehdä sen huomenna uudelleen.
Huomennakin on taas tänään ...

Höyryveturia nähnytkään

... siis Félagia tarkoitan tuolla otsikolla. Tulin tuohon ajatukseen, kun olin eilen pellolla pörräämässä Vissan selässä ja siinä sitä on höyryveturia kerrakseen. Vissalla ei ole tämän vuoden puolella juurikaan ratsastettu eikä paljon muutenkaan ja reipas pikkuhevonen on kerännyt itseensä energiaa oikein kunnolla.

Lisäksi vähäinen käsittely tuo mielestäni jonkin verran Vissalle takaisin vanhoja taantumia ja pelkoja. Sehän oli uskomattoman arka, kun se tuli meille. Se pelkäsi ainakin miehiä, naruja, tallia, ahtaita paikkoja ja kengitystä. Yhdellä sanalla sanottuna se pelkäsi kaikkea. Yleensä käsiteltäessä sen silmistä näkyivät vain valkuaiset ja se hikosi ja puuskutti, kun sitä harjattiin. Historiaan nähden tamma on melko rauhallinen nykyään.

Sillä on kuitenkin mukava ratsastaa. Ylikuumenemisen ja punkemisen haitat unohtuvat, koska se kuitenkin käyttäytyy melko hyvin ratsastettaessa ja ylimääräiset höyryt haihtuvat, kun sille antaa pieniä tehtäviä - voltteja ja taivutuksia - ja kehuu sitä ratsastettaessa. Mikäli ratsastaja pysyy rauhallisena ja ote hevosen suuhun pehmeänä, Vissan kanssa pärjää hyvin.

Tänään uudelleen, sillä eräs työkaverini tulee kohtapuoleen kokeilemaan issikoilla ratsastusta. Harvinaista, että meidän hevosilla menee joku muu. Saas nähdä, mitä Félagi tykkää uudesta ratsastajasta.

---

En olekaan taas viikkoon ehtinyt, muistanut ja viitsinyt kirjoittaa mitään. Pitänee mainita, että Ísingillä vaikutti kaikki olevan hyvin koulutuksessa ja olipa se jotain oppinutkin. Parissa viikossa ei lihapullalle ihmeitä tehdä, mutta ehkäpä ajan kanssa siitä kehittyy mehevä pihvi. Tai jotain. Hih.

Agilityäkin olen ehtinyt yhden treenin verran harrastaa. Marilyn oli intopiukkana välistävetoharjoituksissa ja osoitti taas minulle taitavuutensa. Kiva koissu, vaikka kaikki ei sillä agilitya haluaisikaan harrastaa - kissa kun on. Juoksua sille ei vain kuulu, että päästäisiin astutuspuuhiin.

---

Hevosen selässä ihminen on sekä henkisestä että fyysisesti suurempi kuin jalkaisin. - John Steinbeck

Höyryveturin selässä

Pakkanen paukkuu edelleen nurkissa, -10C. Tänään ei paista aurinko, joten ei tule niin riemullinen olo kuin eilen, kun katselee ulos.

Eilen käytiin pikkupeikon kanssa yhdessä ratsastelemassa. Ensin oli tarkoitus mennä eri suuntiin, koska peikkolapsi olisi halunnut mennä yksin. Totesi kuitenkin lähtiessä, että Vissa käy niin kuumana, että on aivan sama, vaikka menisimme yhdessäkin.

Se sopi minulle, sillä vetoapu tekee Félagista aina reippaamman. Se tassuttelikin alkumatkasta laukkaa paikallaan ja loppumatkasta pajanmäessä se jopa laukkasi koko matkan ylös. Otuksesta kuului puhina kuin höyryveturista. Se on jo 17-vuotias ja vaikuttaa ihan pikkupojalta välillä tohinoidensa ja tuhinoidensa kanssa. Vissa on jo 19-vuotias eikä sitäkään kyllä aina uskoisi. Nuo varmasti viettävät aika hyvää hevosenelämää isossa tarhassa ja saavat säännöllisesti ruokaa ja voivat liikkua omaehtoisesti, vaikka niitä ei niin paljon liikutetakaan.

Kun pikkupeikko laittoi rastat, minua suretti kovasti, että hänen tukkansa ei enää loista auringossa yhtä kullanvärisenä kuin Vissan vuohistupsut. Kyllä ne eilen taas olivat yhtä kiiltävät molemmat. Hymyilytti moinen ajatus, aivan kuin sellainen olisi ollenkaan tärkeää... tai huomaako moista edes koskaan kukaan muu kuin minä. Taidan olla kuitenkin vanha, tunteellinen hupsu.

Tänään mennään katsomaan, onko Ísing oppinut mitään kahdessa viikossa. En odota, että siinä ajassa olisi hirveästi tapahtunut, mutta on mielenkiintoista nähdä ihan valoisaan aikaan, missä pikkuinen on ja miten sillä menee. Onneksi pakkasen on luvattu lauhtuvan iltapäiväksi aika paljon. Ehkäpä sieltä saisi mukavia valokuviakin, jos vaikka aurinkokin tulisi esiin.