Tallinnan reissu

Jo viime Tallinnan reissulla päätettiin, että lähdetään joulumarkkinoille myös.  Viime torstaiaamuna anivarhain oli uninen joukko koolla: Maija, minä, ukkokulta ja Maijan kummivanhemmat, joiden kanssa on muutama kerta aiemminkin käyty päiväreissu Tallinnaan tekemässä.

Aamunälkä tainnutettiin laivan runsaalla buffetaamiaisella.  Se vie aina niin tehokkaasti nälän, että kaavailtu lounas Tallinnassa jää väliin. Niin kävi nytkin, mutta ei se haitannut.

Ihan ekaksi käytiin Karnaluksissa, jotta Aila sai tyydytetyksi käsityötarvikehankintahimon.  Sitten pongattiin Keskturg (Keskustori), jossa myytiin kirpputorivaatteita, uusia vaatteita ja elintarvikkeita. Minusta vaikutti, että se oli ainakin Tallinnan venäläisvästön suosiossa.  Siellä kiertelimme vain ihmettelemässä, mitään ei tarttunut ostoksiin.

Enpä tiedä, myydäänkö Suomessa missään kuivakalaa

Kuivattua haukea

Seuraavaksi suunnattiin vanhaan kaupunkiin varsinaiselle joulutorille.  Valitettavasti sää ei suosinut, oli harmaata ja hiukan rännänsekaista tihkua sateli.  Joulumarkkinoillahan tulisi olla -2C ja suurensuurten lumihiutaleiden tulisi kimallellen leijailla maahan.  No, kaikkea ei voi saada.

Minulle oli yllätys, ettei Maija ollut aiemmin käynytkään Tallinnassa,
siksi piti ottaa aito turistikuva vanhan kaupungin tornien juurella

Mikään ei muutu: Tallinnan muurin vieressä on aina mammoja myymässä villavaatteita

Vanhan kaupungin käytävät ovat minusta eksoottisia kulkea

Torilta ostettiin Maijalle kaikkea lämmintä: karvavuorinen hattu korvaläpillä, karvavuoriset nahkarukkaset ja vielä pitkät villaiset sukat. Tämä siksi, että ensi kuussa tyttö lähtee Lappiin, Leville, töihin ja siellä niille varmasti löytyy käyttöä.

Olihan joulutori kuitenkin aika tunnelmallisen näköinen

Vielä oli runsaasti aikaa kotiinpaluuseen, joten päätimme lähteä käymään KUMUssa eli Tallinnan taidemuseossa.  Siellä olisi saanut toki aikaa kulumaan enemmänkin, koska näyttelyitä oli useita eri kerroksissa.  Paikka on valtavan iso ja hieno.  Kiersimme siellä tunnin verran ihmettelemässä ja sitten olikin aika tehdä muut tuliaisostokset ja siirtyä laivaan.

Päänäyttely?

1920-luvun pukumuotia oli runsaasti esillä

Laivalla sitten olikin jo kova nälkä, joka saatiin onneksi torjutuksi iahn syömällä.  Loppumatka istuskeltiin laivan baarissa sivistyneesti viiniä siemaillen.  Taaskaan ei kukaan meistä lähtenyt karaokea laulamaan, mikä varmasti oli kaikille osapuolille hyvä ratkaisu. 

Mukava reissu, eihöhän sitä taas joskus piipahdeta uudelleen lähden takana. 

Haikea matka lapsuuden maisemiin

On marraskuu, kuoleman kuukausi.  (Suomen kielessä erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras.)  Tänä syksynä on tuntunutkin siltä, että läheiset ihmiset ovat kokeneet paljon kipeitä menetyksiä.  Minä sain viestin veljeltäni, että lapsuuden kesäpaikkamme naapurin isäntä, Antti, oli menehtynyt isänpäivänä.  Hän oli viimeiset vuodet sairastellut kovin ja oli yli 80-vuotias, joten uutinen oli tavallaan odotettu, mutta ei mieleinen.

Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Pyhärannassa, Nihtiön kylässä.  Isäni oli sieltä kotoisin ja hänen vanhempansa asuivat pienessä punaisessa torpassa siellä.  Isä oli opettaja ja kaikki pitkät kesälomat vietimme maalla.  Meille lapsille oli tehty pieni ullakkohuone ja äiti ja isä asuivat talon päähän rakennetussa kesähuoneessa.  Tilaa ei ollut paljon, mutta mielestäni sopu säilyi hyvin.

Eilen matkustimme ukkokullan kanssa Antin hautajaisiin ja ehdimme käydä myös mummolassa katsomassa, millaiselta se nyt näyttää.  Veljeni asustelee siellä suurimman osan vuodesta, vain lumisen ja kylmän ajan hän asuu vaimonsa kanssa Pikkiössä. 

Piipahdimme pikaiseen pihamaalla ja sisällä tuvassa.  Sisällä ei ole mikään muuttunut, jos 20 vuotta sitten kuollut äitini kävelisi sisään torppaan, hän ei ihmettelisi mitään.  Pihamaa on muuttunut melkoisesti, nurmikot ja polut ovat kasvaneet melkolailla umpeen.

Mökki on pikkuinen

Saunapolku on kasvanut umpeen ja on nyt sellainen "yhden miehen levyinen"

Polku puutarhan halki vie puuseehen

 Lapsuuden kesät olivat aina lämpimiä ja aurinkoisia.  Suurimman osan ajastani vietin naapurissa, Korpelassa.  Siellä asuivat hiukan minua nuorempi Paula-tyttö äitinsä Lainan ja isänsä Antin kanssa.  Heillä oli muutama lehmä, joita innolla hoidin heidän kanssaan.  Aamulla varhain talutimme yhdessä lehmät muutaman sadan metrin matkan laitumelle ja illalla ne tuotiin navettaan lypsylle.  Minäkin opettelin lypsämään ja harjailin ja rapsuttelin lehmiä mielelläni.  Haisin kuulemma aina navetalle.

Sain olla mukana muissakin talon töissä, heinäpellolla oli erityisen mukavaa.  Meidän lasten hommana oli sotkuminen kuorman päällä eli tallasimme pitkät irtoheinät tiiviimmiksi, jotta niitä saisi kuormaan enemmän.  Alussa heinät ajettin hevosvoimin ja kuorman päällä oli hienoa matkustaa.  Vilkutimme Paulan kanssa kaikille vastaantulijoille ja he vilkuttivat takaisin.  Kuskina oleva Antti ihmettelikin, miten kaikki vastaantulijat ovat niin iloisia, kunnes huomasi katsoa taakseen ja näki meidät siellä vilkuttelemassa innoissamme.

Antti oli kärsivällinen ja lempeä mies.  Hän suuttui harvoin ja silloinkin syystä (ja yleensä minun hölmöilyilleni, joita en nyt käy tässä luettelemaan).  Hän opetti meitä tyttöjä monissa asioissa ja hänellä oli aina aikaa vastailla kysymyksiin ja neuvoa. Rakkauteni maaseutuun ja eläimiin on varmaan osittain perua lapsuuteni kesien kokemuksista.

Vaarin kanssa kävimme merellä pienellä puisella paatilla.  Meri oli hieman pelottava, mutta kaunis.  Erityisen ihanaa järviin verrattuna meressä on sen kirkkaus ja vihreä väri.  Järvet ovat usein sameita ja harmaita.  Kävimme Nihtiön kylänrannassakin katsomassa ja siellä ei kyllä ole oikeastaan mikään muuttunut siitä ajasta kun olin lapsi.  Voi olla, että venevajat ovat harmaampia nyt, mutta harmaita ne olivat silloinkin.

Vaarin venepaikka, nyt siinä on jonkun muun vene

Verkonmerkit väriläikkinä harmaalla venevajan seinällä

Meri on niin tyyni kuin se vain voi olla

Vesi on edelleen kirkasta ja vihreää

Kylänrannan maisemaa

Nihtiöltä menimme Pyhärannan kirkolle hautajaisiin.  Nelisenkymmentä Antin ystävää ja sukulaista oli kokoontunut saattamaan hänet haudan lepoon.  Hautajaiset olivat koruttomat ja kauniit.

Kukkien lasku tapahtui sisällä ja tässä ne tuodaan haudalle arkun laskun jälkeen

Hautajaiskukat ovat aina kauniita

Pyhärannan vanha kivikirkko on koruttoman kaunis

Siunaustilaisuuden jälkeen oli tarjolla lihasoppaa ja kahvia.  Monta vanhaa tuttua mummoa lapsuuden naapurista tuli minua halaamaan ja kertomaan, kuinka muistavat meidän juoksennelleen kylänraitilla.  Pyhäranta ja siellä Nihtiön kylä onkin ollut lapsuuteni kiintopiste, koska muuten muutimme aika usein ja kotiseudut ja ystävät vaihtuivat melko tiuhaan.

On sääli, että nykyisin ei juurikaan tule vierailtua tuolla lapsuuden maisemissa.  Muistoista ne eivät silti häviä kuten ei häviä Anttikaan, lapsuuteni kakkosisä, joka opasti ja kasvatti minua ihan kuin omaansa.  

Hestbakkin ja Hestneistin vuosijuhlat: saa laukata!

Ohjekyltti Amazng Ride -kisan varrelta

Viime sunnuntaina vietettiin talli Hestbakkissa juhlia.  Juhliin oli kolmekin hyvää syytä:  talli Hestbakki täytti 8 vuotta, Sihyn islanninhevosyhdistyksen paikalliskerho Hestneisti ry puolestaan 3 vuotta ja näiden vuosijuhlien lisäksi juhlittiin Hestbakkin uutta tallirakennusta.  Vaanilan kartano, jossa hestbakki on viimeiset vuodet toiminut, vaihtoi omistajaa syksyllä ja sen jälkeen on tallille saatu paljon hyviä uusia asioita kuten tämä uusi, hieno talli.

Islanninhevostalli Hestbakki on siis perustettu 2006. Talli on viimeiset 4 vuotta toiminut Vaanilan kartanon upeissa maisemissa. Hestbakkin tallinpitäjä Satu Vuorio on harrastanut islanninhevosia 80-luvulta asti. Satu on matkan varrella on valmistunut harrasteohjaajaksi, I-tason SRL valmentajaksi ja paikalliskerhotuomariksi. Satu kouluttaa itseään jatkuvasti monipuolisesti hevosalalla, niin maasta kuin ratsain.  Hestbakki on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä harrastetalli.

Juhlapäivä avattiin ratsastuskilpailulla.  Tällä kertaa kilpailun ei tarvinnut olla yleisölaji, koska talli Hestbakki on muuttunut ratsastuskoulusta täysihoitotalliksi ja tarvetta tuntiratsastajien houkuttelemiseen ohjelmallisin keinoin ei oikeastaan ole.  Päätimme järjestää tehtävämaaston - nimekseen kilpailu sai Amazing Ride.  Kahden tai kolmen ratsukon joukkuein kierrettiin maastolenkki, jonka varrella joukkueet suorittivat erilaisia tehtäviä.  Nopein joukkue - aikasakot huomioiden - olisi kilpailun voittaja. Kisan aikana ja lopussa nähtiin paljon iloisia kasvoja, siitä saattoi päätellä, että kisa oli mukava.  Yhdessä tekeminen on hauskaa!

Tallin käytävällä oli melkoinen hässäkkä, kun sekä kisaajat
että asiakasmaastoilijat laittoivat hevosiaan kuntoon.

Issikat ovat sopuisaa sakkia, kuten useimmat issikkaihmisetkin, joten  ilman kommelluksia saatiin molemmat joukot ulos tallista.  Uusi talli on valoisa ja avara, kelpaa siellä hevosia kuntoon laittaa!

Pukukisan voittajat lähtöpaikalla.

Ensimmäiseen tehtävään hevosen ohjat laitettiin ristiin ja sen jälkeen piti pujotella puomien välistä.  Tämä tehtävä on itseasiassa issikalla aika helppo suorittaa, koska useimmat  hevoset toimivat erittäin hyvin painoavuilla.  Silloin ei ohjia tarvita kuin pään kääntämiseen.

Vauhdikas ja oikeaoppinen pujottelusuoritus.

Ensimmäinen joukkue matkalla tehtävämaastoon.

Seuraava tehtävä oli poimia hevosenkenkä pukilta.

Kolmanneksi piti ratsastaa se numero, jonka Hestbakki täytti eli kahdeksikko..
Rastivahtina tallinpitäjä Satu Vuotio.

Vuorossa taskuperuutus keilojen väliin.  Jotkut ratsukot tarvitsivat hieman apua,
mutta mallikkaasti ja ilman kommelluksia tämäkin sujui.

Maailmanympärimatka, aina asentoa vaihtaessa piti sanoa jokin hevosrotu.
Vaihtoehtona olisi ollut laulutehtävä, mutta kaikilta sujui maaimanympärimatka notkeasti.

Viimeisen maasto-osuuden saivat ratsukot laukata niin lujaa kuin pääsivät.

Kun hevoset oli laitettu lepäämään oli vielä vuorossa tunnistustehtävä, jossa piti nimetä erilaisia kuolaimia ja hevostarvikkeita.  Jos ei tiennyt jotain, niin sai aikasakkoa.

Hackamore, jenkatappi, sidepull (vai pullside?) ja monta muuta olivat tunnistuksen kohteina.

Kisan jälkeen kokoonnuimme kaikki nauttimaan tallikahvion lämmöstä, kahvista, pullista ja erinomaisista kakuista.  Kahvihetkeen oli kutsuttu lähiympäristön issikkaväkeä ja ilahduttavan paljon porukkaa oli paikalle saapunutkin. Tallinväki oli taas kerännyt pienen synttärikassan ja lahja annettiin Sadulle.  Uusi tallikahvio ja satulahuone ovat siistit ja mukavat.  "Paikka kaikille ja kaikki paikalleen"  on nyt helppoa toteuttaa, kun jokaisella on oma satulatelinen ja sen yhteydessä tilava hyllykkö.

Tallin väkeä - hymyileviä kasvoja tapaa täällä Hestbakkissa aina.

Mainitaan nyt vielä, että tallilaiset olivat kovin iloisia myös samalla viikolla avatusta sisävessasta.  Enää ei tarvitse otsalampun kanssa rämpiä pihan perälle puuseehen.  Sivistys on saapunut siinäkin mielessä Hestbakkiin!

Synttärikakkuja oli kaksikin - ne olivat kauniita ja hyvänmakuisia!

Iloinen tallinemäntä Satu Vuorio, islannista tuodun koiramummonsa. Iitun, kanssa.

Me Hestbakkin ja Hestneistin touhuissa mukana olevat toivotamme molemmille mukavaa ja aktiivista jatkoa!  

Team Ahma: Tehtävä Turussa

Eilen iltapäivällä kilahti puhelin ja langattoman päässä oli pieni tyttäreni 'pikkupeikko', jolla oli taas murhe auton kanssa.  "Se ei lähde käyntiin, ei inahdakaan,  ja nyt siellä on kyllä bensaakin." kuului tilannekatsaus. (Suom. huom. Viimeksi, kun ukkokulta meni Turkuun auttamaan, niin akun lisäksi oli autossa tyhjänä myös bensatankki.  Ja joskus paljon aiemmin Tampereen moottoritielle keskellä yötä lähti Team Ahma - kokoonpanolla ukkokulta ja poikamme Mikko - laittamaan öljyä ja jäähdytinnestettä autoon, jonka kojetaulu vilkkui kuin ostoskeskuksen joulukuusi. )

Pikkupeikko arveli, että mukava suunnitelma olisi se, että koko perhe tulisi sunnuntaina Turkuun syömään isänpäiväruuan jossain kivassa ravntolassa ja siinä samassa korjattaisiin sitten se autokin.  Muuten hyvä idea, mutta koska isänpäivänä kaikki autotarvikeliikkeet ovat kiinni, niin korjauksen kuluessa jossain vaiheessa saattaisi tulla hieman kädetön olo.

Niin sitten päätettiin, että minä ja ukkokulta lähtisimme tänään Turkuun ja korjattaisiin se auto. (Minullahan tätä autonkorjaustaitoa on erityisen paljon ja etenkin ymmärrystä autoista -  Joskus muinoin minut on hinattu kotiin 25 asteen pakkasella Kirrkonummelta, kun moottori leikkasi kiinni - en ollut kiinnittänyt mitään erityistä huomiota punaiseen merkkivaloon kojetaulussa, koska "Ainahan autossa joku valo palaa kojetaulussa".  Ei ole siis omena kauas puusta pudonnut, ehkäpä pikkupeikon loppuelämän harmiksi.  Tosin olen minäkin jotain vuosien kuluessa oppinut, joten on se mahdollista hänellekin.)

Menomatka meni mukavasti.  Turkuunhan ei ole kuin kivenheitto täältä Lohjalta, siellä voisi piipahtaa vaikka joka viikonloppu.  Kävin silloin töissäkin siellä muutaman päivänä viikossa, kun odotin pikkupeikkoa.

Perille päästyä ukkokulta tutkaili vikaa ja neuvoi tyttöstä myös, miten mitataan akun jännite.  Todettiin, ettei siinä ole sellaista juuri lainkaan ja että viisainta olisi hankkia uusi, koska nykyinen on alkuperäinen.

Akku, siinä se - siinä se vika!

Minusta ei paljon ollut hyötyä ja niinpä valokuvailin hiukan ympäristöä, minusta Port Arthur on aika hieno ja idyllinen kaupunginosa.  Miksi ihmeessä en itse ymmärtänyt asua siellä silloin kuin olin nuori ja opiskelin Turussa?

Mukulakivikatu.  Soma. (Mutta hankala nilkoille)

Kaikki sähkökaapit on maalattu erilaisiksi, tässä tämmöinen versio.  Löytyy myös auringokukkia ja muuta kivaa.

Pikkupeikon kotipihan pihlaja,  Hauska, kun lehdet ovat poissa, mutta marjoja
on vaikka kuinka.  Nappurin mummot siinä haastelevat säästä kuvan alareunassa.

Käytiin sitten ostamassa Motonetistäuusi akku ja samalla piipahdettiin pikkupeikon työpaikalla, kirpputorilla, joka on ihan siinä Motonetin vieressä.  Minä menetin kirpputorineitsyyteni ja ostin ensimmäistä kertaa käytetyn vaatteen: talvitakin tallikäyttöön huimaan 15€ hintaan.  Olen toki muuta ostanut kirppiksiltä, mutta en ikinä vaatteita.

Peikko itse putsaa akunkengät.

Ja eipä aikaakaan, kun auto taas käynnistyy ja hyrisee.  Erittäin onnistunut tiepalvelukeikka!

Sen kunniaksi mentiin sitten yhdessä pizzalle ja juhlistettiin isänpäivää kolmisteen vähän etuajassa.  Olen aina niin onnellinen saadessani tavata Pikku-Maijan, vaikkei hän aina näin aurinkoiselta näytäkään kuin ao.  kuvassa.   Rakkaitahan ne ovat, omat lapset, ihan itse tehdyt.
 

Denniksen pizzat ovat takuuvarma, hyvä tuote! (Hyvä ruoka, parempi mieli)

Huomenna tulevat muut läheiset tänne meille syömään isänpäivän kunniaksi.  Kivaa sekin.  Mukavaa vaihtelua vähän yksinäisiin viikkoihin.  Tosin onhan minulla aina nuo kippurahännät, pikkuinen porkkanahäntä Marilyn ja ukkokulta seurana, ettei täällä kyllä ikinä yksinkään ole, mutta silti lisäporukka tuo iloa ja vaihtelua elämään.

Ensiräntä on täällä

Eilinen jäi kyllä bloggaamatta, kun oli olevinaan niin kiire.  Eipä tuo päivä ihmeitä tuonut tullessaan:  Ensin tein töitä päivän, sitten olimme koirien kanssa agilityharkoissa ja loppuilta menikin rattoisasti teeveen ääressä.  Koirat väsyttivät aivonsa vaikealla putkikulmaharjoituksella ja minä olin väsyttänyt omani jo päiväisellä työnteolla, joten iltaohjelma oli meille kaikille varsin passeli.  Koirat torkkuivat lattialla ja minä sohvalla. Ihan kiva, kun on yhteisiä harrasteita enemmänkin.

Tänään nousin taas varhain ja kömmin työpöytäni ääreen.  Taas saivat aivot ihan riittävästi voimistelua.  Tänään piti sataa lunta vaakasuoraan, mutta aika vaatimaton tuo oli myräkäksi.  Huomenna luultavasti on taas jo maa vihreänä.  Kyllä minulle sopisi, että tulisi lumi ja pikkupakkanen.

12:30 näytti tältä, hiukan oli maa valkeana

15:15 oli lumiräntää jo vähän enemmän

Olen ihan sekaisin viikonpäivistä, koska olen viime aikoina tehnyt työpäiväni maanantaista keskiviikkoon, mutta tällä viikolla teen keskiviikosta perjantaihin, joten huomenna onkin ylläriksi perjantai ja viikonloppu edessä. Ensi viikolla sotken itseäni lisää työskentelemällä luultavasti tiistaista torstaihin.   Aika mukavaa, kun voi itse säädellä, milloin töitä tekee, vain palaveripäivät on pakko olla määrättyyn aikaan hommissa.  Vapaus ja luottamus, ne tekevät työpaikastani ihan mielekkään ja mukavan.

Odotankin kovin viikonloppua, toivottavasti sää suosisi siten, että tekisi mieli ulkoillakin.  Meinaa mennä elämä sisällä nyhjöttämiseksi, vaikka omistankin muutamia mukavia ulkoiluvaatteita.

Läpi harmaan päivän...

... voi yrittää vaikka siten, että onkin aktiivisempi.  Eilisen tunnelmat saivat minut ajattelemaan, että pitää tehdä asioita, joista pitää, jotta elämästä voisi nauttia.

Siksi aamukahvit juotuani lähdinkin Isíngin kanssa halki harmaan tihkusateisen maiseman metsälenkille.  Jo aamulla puoli yhdeksän aikoihin sovittelin satulaa ikirapaisen saturatsuni harjattuun selkään.  Olin myöskin päättänyt, että tänään reittivalinnat teen minä eikä se.  Alun pukittelujen jälkeen tahti olikin selvä ja meillä oli oikein mukava reissu.

Metsä oli hämärä ja tunnelmallinen. Kiva, että tuli lähdettyä.

Kun pääsin ratsailta kotiin, tein nopean vaatteidenvaihdon ja pakattiin Disa ja Kleppa autoon ja työkaluja peräkärryyn ja lähdettiin kohti Somerniemen tonttia.  Päämääränä kaataa pari puuta ja purkaa mansikkamaan ympärille tehty aitaus, koska se tulee olemaan aivan rakennustyömaan tiellä.

Jee, mennään!  Eräiltä ei intoa puutu.

Päivän tehtävänä oli siis purkaa tällainen verkkoaitahökötys, johon verkot on naulattu ja "ommeltu" kiinni.  Varsin mukavaa puuhaa sateisessa ja viileässä ilmassa.

Ukkokullan pituus onneksi riittää katon purkuun - itsellä oli hiukan vaikeuksia ylettää.

Tässä on siis verkot punottu yhteen rautalangalla ja se pujotellaan pienin kohmeisin sormin auki.

Edellisellä viikolla olivat ukkokulta ja Mikko olleet metsurihommissa ja tehneet mökkiä varten aukion. Ehkäpä tästä rantasaunahaaveesta tosiaan tulee totta!

Punainen puusee menee purkuun ja sen tilalle tulee saunamökki - oi, ollapa kaikki jo valmista!

Pikkuisen oli jo vilu ja nälkä, vaikkei urakka muutamaa tuntia kauemmin kestänytkään.  Onneksi kotona oli valmiina pakastimessa itse hauduteltua hernekeittoa, joka lämmitti mukavasti, kunhan sen ensin sai sulaksi ja kuumaksi.

Sen jälkeen olisi ollut tosi mukava mennä vaikka päiväunille lämpöisen viltin alle, mutta mepä lähdettiinkin mummoa katsomaan ja kauppaan.  Sitten lähdin vielä pieneen palaveriin Hestbakkiin. 

Nyt ei ole enää muuta iltapuhdetta kun tehdä jotain iltapalaa ja töllöttä telkkaria.  Normipäivääni nähden tässä kyllä oli ihan riittävästi aktiviteettejä.  Eipä päässyt tylsyys yllättämään tänään!

Harmaampi päivä

Jos eilen oli sateista ja harmaata, niin tänään sitä oli vielä vielä enemmän.  Aamulla piti laittaa auton nokka kohti Olaria ja en kyllä taas muistanut, miten vauhdikas tuo Turun moottoritie on kahdeksan jälkeen.

Vauhti ei ruuhkassa todellakaan päätä huimaa

Konttorilla saamani uutiset olivat mustemmat kuin mikään ja lähdinkin kotiin kesken päivän silmänurkat kyynelissä miettien sitä, miten äkkiä kaikki voikaan päättyä.  Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän.  Mitenhän sitä oppisi muistamaan, että jokainen hetki on arvokas ja tärkeä?  (Tämä ei siis liity työhöni mitenkään, vaan läheisen kollegan perhettä kohdanneeseen suruun.)

Kun pääsin kotiin, nukuin päiväunilla edellisen yön univelat pois.  Sen jälkeen pyörähdimme viemässä Hestbakkiin muutaman heinäpaalin, kuten viikottain teemme.  Sielläkin oli harmaata ja hiljaista.

Sumun hevoset päivätorkuilla.

Kello ei ole vielä kuuttakaan illalla ja ulkona on jo sysipimeää.  Voi, miten toivon, että maahan sataisi lumi, joka antaisi hiukan valoa iltoihin.  Tosin vanhasta muistista tiedän, että kevät tulee taas nopeammin kuin uskommekaan.  Sitä odotellessa.

_____________________________
Huolten keskellä,
keskellä toivoa,
keskellä pelkoa ja vihaa,
ajattele aina aamun valjettua,
että elät enää tämän päivän;
mieluinen on sinulle silloin
jokainen saamasi elon hetki. (Horatius)

Harmaa, sateinen päivä

Tänään sää ei kyllä ole ulos houkutellut.  Koko päivän on satanut enemmän tai vähemmän ja maailma on pukeutunut harmaaseen asuun.  Tokihan ulkoilusää on pääasiassa pukeutumskysymys, mutta tänään ei kyllä tosiaan ole mieli ulos tehnyt.

Olen ajatellut, että pikkuhiljaa voisi alkaa siistiä taloamme sen näköiseksi, että täällä asuu kaksi aikuista ihmistä.  Meillä on mm. keittiössä pieni kulmahyllykkö, johon talon rakennusvaiheessa jo suunnittelin laittavani muutaman kauniin esineen ja pari kukkasta.  Se on ollut oikeastaan aina pikkutavaroiden kaatopaikkana -auton vara-avaimia, tarpeettomia silmälaseja, reseptejä, katsastuspapereita, ylimääräisiä postikortteja ja mitä ikinä vaan on keksitty käsistä siinä kohtaa työntää pois, on tyrkätty juuri siihen.  Tänään sitten siivosin sen ja törkkäsin suurimman osan kamasta roskikseen tai jonnekin muualle.

Mitään pieniä, somia kasveja ei juuri tähään hätään löytynyt, mutta laitoin hyllykölle muutamia Maijan ja minun itse tekemiämme rakukeramiikkaesineitä ja jotain muita pikkuesineitä. Ihan soma siitä tuli.  Kunhan törmään johonkin somaan huonekasviin, niin sellaiset pääsevät myös hyllykköä koristamaan.

Kuva: "jälkeen" - "ennen" -kuvaa en kehdannut
ottaa enkä kehtaisi julkaistakaan.

Seuraavaksi luultavasti inspiraation saadessani käyn jonkin kaapin tai kaapinhyllyn kimppuun.  Niissäkin lienee sisältönä tavaraa 90-luvun alusta asti koskemattomana ja tarpeettomana.

Tänään pyörähdettiin, samalla kun käytiin anoppia tapaamassa terveyskeskuksessa, syömässä kiinalaisessa ravintolassa ukkokullan tyttären perheen kanssa.  Juhlistettiin etukäteen tyttösen huomisia synttäreitä. Hän on kuulemma 20-vuotta isäänsä nuorempi ja 20 vuotta sisarpuoltaan Maijaa vanhempi.  Melko nuori siis vielä. Onnittelut näin etukäteen huomisen synttärin johdosta!

Luulen, ettei kiinalainen päässyt pikku Wilman lempiravintolaksi, koska kaikki ruoka oli "tahrittu johonkin oudon makuiseen kastikkeeseen".   No, ehkä se lohduttaa, että Maijakaan ei vielä pari vuotta sitten oikein tykännyt, nyt vasta aikuistumisen myötä on alkanut kiinalainen ruokakin maistua...

 No, ensi viikonloppuna juhlistetaan etukäteen Mikko-poikaa, jonka piti syntyä isosiskolle 18-vuotissynttärilahjaksi, mutta myöhästyi viikon.  Ehkä sitten mennään jonnkin muualle kuin kiinalaiseen ravintolaan?

Marraskuu alkoi - upeat pilvimaisemat

On jo marraskuun ensimmäinen päivä, pöyristyttävää.  Aika kiitää kuin pikajuna, perässä en meinaa pysyä.  Ehkä olenkin jossain onni-moodissa, nautiskelen kaikesta hitaassa, onnellisessa tahdissa ja siksi tuntuu, että aika kiitää ohi.

Toki töissä on ollut kovinkin kiirettä, yksi projekti saatiin juuri eilen kunnialla päätökseen.  Siitä olen hyvin onnellinen.  Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut ja on hienoa, että on sellainen olo, että asiakkaasta on saanut (ainakin melkein) ystävän itselleen.

Tänään erityisesti olen ihaillut upeita pilviä.  Mielettömän hienot näkymät aivan kotiportailta. Ylellisyyttä, jota ei ihan jokaisella olekaan!

Tällainen oli taivas, kun vein koirat aamupissille tänään.  Aivan huikeaa!

Kun lähdin ratsastamaan 10 maissa oli väri muuttunut tällaiseksi,
mutta edelleen taivas oli todella henkeäsalpaavan kaunis.

Sama näkymä, mutta lisäbonuksena heijastus lammestamme.

Töissä on tosiaan pitänyt hiukan kiirettä, kolmena viime viikkona olen ajellut Joensuuhuun työpalavereihin joka viikko.  Hassua, miten pitkiin matkoihin tottuu, nykyisin sitä ajattelee jo Lahden kohdalla olevansa melkein kotona ja matkaa on kuitenkin vielä jäljelä 120 km.  Silti 6 tuntia suuntaansa tuntuu välillä aika puuduttavalta ja etenkin selkä siitä kärsii kovasti, se on kipeä ja aivan lukossa noiden ajomatkojen seurauksena.  Pitäisi osata ja viitsiä venytellä ja jumpata, vaan ilmeisesti en ole tarpeeksi kipeä, kun sellainen aina vaan jää tekemättä.  Joka viikko haaveilen siitä, että kävisin vaikka viikottain uimassa, vaan en sitten kumminkaan käy.  Mistähän saisi itselleen siihen kipinän?

Tänään sentään sain kavutuksi hevosen selkään, kerrankin oli kelit kohdallaan.  Voi että, miten nautinkin taas lenkistä Isíngin kanssa.  Mukavaa, kun tuntuu siltä, että hevonenkin on mielissään, kun pääsee lenkille ja saa laukata sydämensä kyllyydestä neulasten reunustamaa metsätietä.  Ihanaa.

Ihana ratsastuslenkki tänään Isíngillä, kaikki kimaltaa ja taivaskin. Nautin!

Elämässä on paljon pieniä hyviä asioita, joita ei aina huomaa.  Kun katsoo tarkemmin, niin tajuaa kuinka hyväosainen sitä onkaan.  Toivottavasti muillakin on tällaisia fiiliksiä...

Ajattelin koettaa taas tässä kuussa blogata joka päivä.  Saapas nähdä, onnistuuko.