Aamulla katselin ikkunasta ulos ankein ajatuksin. Lumisade näytti piiskaavan kovalta ja terävältä ja tuuli kylmältä. Värisytti sisäisesti ajatuskin ulos menosta.
Pakkohan ulos kuitenkin oli mennä: koiratytöt odottelivat pisulle pääsyä, hevoset aamuruokiaan ja aamun lehti kaipasi laatikossaan aamukahviseuraksi pääsyä.
Totuus oli toisenlainen: Lumi oli pehmeää, tuuli oli leppeä. Itseasiassa vastasataneen lumen päällä kävely tuntui aivan pumpulilta, aivan kuin olisin ääneti voinut liidellä maata pitkin. (Näillä kiloilla se on saavutus, että voi noin ajatella.)
---
Uusi maisemakonttorimme näytti ankean harmaalta eilen. Lähes kaikki työtoverit olivat pahantuulisia ja ympärillä oli käsittämätön muuttokaaos, kun melkein jokainen oli muuttanut majaa viikon alussa. Jokaisella oli jotain valittamista, myös itselläni.
Pliis, anna senkin olla väärä ensivaikutelma, pliis....
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
tiistaina, tammikuuta 30, 2007
Kuunvalossa
Tänä aamuna hevoset näyttivät jotenkin romanttisilta. Lumi kimalsi tuhansin tähdin ja tummat hevosensiluetit sitä vasten olivat kauniita. Jalkojen alla narisi pakkaslumi ja tähdet loistivat mustalta yötaivaalta valoisampina kuin kesällä.
---
Toivottavasti siitä seesteisyydestä saa osan vietyä mukanaan tänä aamuna. Ensimmäinen päivä maisemakonttorissa on edessä, enkä totisesti odota sitä varsinaisesti riemusta kiljuen.
---
Toivottavasti siitä seesteisyydestä saa osan vietyä mukanaan tänä aamuna. Ensimmäinen päivä maisemakonttorissa on edessä, enkä totisesti odota sitä varsinaisesti riemusta kiljuen.
maanantaina, tammikuuta 29, 2007
Jalkahikinen koira?
Pakkasta, -22 C-astetta. Vähempikin riittäisi, etenkin Kleon mielestä. Kleolla on pakkaselle erikoisen herkät tassunpohjat. Muutaman minuutin ulkoilu saa jo aikaan sen, että koiratyttö ontuu kaikkia jalkojaan. Erikoisen surkean näköinen otus. Muut koiramme eivät reagoi niin voimakkaasti pakkasilmoihin. Onkohan Kleolla jalkahikeä tai jotain?
---
Taitaa tytär olla hieman dieselkäynnisteinen tänään - eka kouluaamu loman jälkeen ei ole helpoin. Pitää mennä tökkimään sitä, että päästään liikkeelle.
---
Taitaa tytär olla hieman dieselkäynnisteinen tänään - eka kouluaamu loman jälkeen ei ole helpoin. Pitää mennä tökkimään sitä, että päästään liikkeelle.
sunnuntai, tammikuuta 28, 2007
Kleo kertoo
Eilinen päivä alkoi yhtä tylsästi kuin aina ennenkin. Olin juuri kääntämässä kylkeä ja päättänyt nukkua niiiin pitkään kuin mahdollista kun Nitti-mamma alkoi vikistä. Äiti on nykyisin niin omituinen, kun se ei jaksa nukkua edes kahtatoista tuntia yhteen mittaan. Taitaa vanhuus vaivata.
No, uloshan se oli lähdettävä - venyttelin ihan rauhassa, kun muut jo kipitti hirveetä vauhtia ulos. Hirveetä hoputtamista aina aamuisin, kuka sitä nyt heti jaksaa. Sit kuului vierashuoneesta haukkumista - joo, se mustavalkoinen pitkänokka oli meillä yötä. Se on ihme tyyppi, muuten, kun ei kerrasta tajua, että mun kanssa ei kannata yrittää leikkiä, hyppelee ympärillä ja ei usko, vaikka murisen. Islannista on kuulemma tullut, en usko, että sellaista paikkaa edes on olemassa. Emäntä kyllä kanssa kesällä valehteli semmoisessa Islannissa olleensa, mutta en usko kumminkaan.
No, se vieras koira laittoi typerän näköisen keltaisen takin päällensä - ei kunnon koirat mitään takkeja käytä, niillä on turkki - ja lähti onneksi pois. Sitten tuo emännän äitikin - sanon sitä ruuanantaja-emännäksi - lähti pois jonnekin ja sain lopultakin ryhtyä lempipuuhaani, nukkumiseen.
Kun se sitten tuli takaisin - se ruuanantaja-emäntä, niin mikä siinäkin on, ettei se voi avata ovea heti reippaasti, vaikka kuinka kauan saa raapia ovilasia ja vinkua ennekuin se tajuu. Ja vesikuppi oli taas jätetty ihan liian tyhjäksi, ihan hyvin olis voitu kuolla janoon sillä aikaa - mitään noi ihmiset ei ymmärrä tarpeeksi hyvin.
Sitten se tuijoitteli tietokonettaan ja kelloa ja aika pian otti harjan - ja alkoi harjata mua. Ihan niinkuin olisin edes joskus takkuinen tai jotain. Yhtään en tykkää harjauksesta, mutta toisaalta se meinaa jotain erikoista, jos harjataan. Eläinlääkäri? Yäk, eikä. Miksi se harjasi vaan mut? Sit se otti mukaan vaan mut. Eikä laittanut peräluukkuun, vaan takapenkille, sanoi että on kova pakkanen ja siellä on lämpimämpää. Oli aika jännää. Hetken katselin innokkaana ja heiluttelin häntää, mut sitten nukahdin kumminki, kun auto lähti. Ei autolla ajossa oo mitään jännää.
Sitten kun tultiin perille jonnekin, niin en olisi yhtään halunnut niitä tyhmiä valjaita päälle. Kyllä kunnon koirat voi kulkee aina vapaana. Enhän minä minnekään lähtisi, aina olen totellut. Tai melkein aina olen. Perillä oli hirveästi autoja ja semmoinen omituinen ovi, joka oli lasia ja liukui edes takaisin sivulle ja takaisin. Panin ihan täydet jarrut päälle, ajattelin että se on varmaan semmoinen giljotiini, kerran näin emännän vidofilmillä kun jonkun pää putos irtipoikki just tommoisessa. Se tuli ylhäältä kyllä, mutta samanmoinen oli. No, ihan vahingossa päästiin siitä elävinä sisälle.
Siellä sisällä oli kamalan liukkaat ja kiiltävät lattiat. Ei mua kyllä liukastuttanut, menin vaan reippaana eteenpäin. Vähän muistui mieleen, että tänne on ennekin tultu. Jotain kuulutuksia kuului, ihan kuin agilitykilpailuissa, mutta eri kielillä. Ruuanantajaemäntä sanoi, että lento on hiukan myöhässä. Lento? Emäntäkin on puhunut joskus lentokoneista, ja se pitkänokka leuhki kanssa lentäneensä sieltä Islannista (mitä ei edes oo olemassa). Mun häntä alkoi yhtäkkiä viuhtoa ihan kuin itsestään ja mieleen tuli emäntä ja se, että se sanoi, että se lentää jonnekin ja takaisin. Ihan piti istahtaa. Istuin ja heilutin häntää, kun näin semmoisen harmaan giljotiinioven - muistin, että emäntä oli kerran tullut semmoisesta. Ruuanantaja sanoi, että se on väärä ovi, mutta en heti kyllä uskonut. Sit se sanoi, että mennään ensin kahville ja mentiin.
Istuin ja katselin kaikkia ihmisiä, tosi kivoja olivat kaikki. Ne hymyili mulle melkein jokainen ja heilutin niille häntää. Mut sitten kumminkin nukahdin, kuorsasinkin kuulemma.
Sitten mentiin semmoisen toisen harmaan giljotiinioven luokse ja odotin, heilutin häntää ja odotin, heilutin häntää ja odotin. Ihan varma olin, että nyt emäntä ja sen isä tulee sieltä ihan just. No, ei ne tullu ihan just. Taas ehdin nukahtaakin.
Ja sitten yhtäkkiä - siinä ne oli! Emäntä otti mut syliin ja rutisti ja oli niin hyvä olla. Se kantoi mut koko matkan autolle ja piti mua koko matkan kotiin sylissä ja nukuin koko matkan. Oli ihanaa, oli turvallista, oli lämmintä. Koko lauma on taas koossa. Mullakin on taas nälkä. Ihanaa.
No, uloshan se oli lähdettävä - venyttelin ihan rauhassa, kun muut jo kipitti hirveetä vauhtia ulos. Hirveetä hoputtamista aina aamuisin, kuka sitä nyt heti jaksaa. Sit kuului vierashuoneesta haukkumista - joo, se mustavalkoinen pitkänokka oli meillä yötä. Se on ihme tyyppi, muuten, kun ei kerrasta tajua, että mun kanssa ei kannata yrittää leikkiä, hyppelee ympärillä ja ei usko, vaikka murisen. Islannista on kuulemma tullut, en usko, että sellaista paikkaa edes on olemassa. Emäntä kyllä kanssa kesällä valehteli semmoisessa Islannissa olleensa, mutta en usko kumminkaan.
No, se vieras koira laittoi typerän näköisen keltaisen takin päällensä - ei kunnon koirat mitään takkeja käytä, niillä on turkki - ja lähti onneksi pois. Sitten tuo emännän äitikin - sanon sitä ruuanantaja-emännäksi - lähti pois jonnekin ja sain lopultakin ryhtyä lempipuuhaani, nukkumiseen.
Kun se sitten tuli takaisin - se ruuanantaja-emäntä, niin mikä siinäkin on, ettei se voi avata ovea heti reippaasti, vaikka kuinka kauan saa raapia ovilasia ja vinkua ennekuin se tajuu. Ja vesikuppi oli taas jätetty ihan liian tyhjäksi, ihan hyvin olis voitu kuolla janoon sillä aikaa - mitään noi ihmiset ei ymmärrä tarpeeksi hyvin.
Sitten se tuijoitteli tietokonettaan ja kelloa ja aika pian otti harjan - ja alkoi harjata mua. Ihan niinkuin olisin edes joskus takkuinen tai jotain. Yhtään en tykkää harjauksesta, mutta toisaalta se meinaa jotain erikoista, jos harjataan. Eläinlääkäri? Yäk, eikä. Miksi se harjasi vaan mut? Sit se otti mukaan vaan mut. Eikä laittanut peräluukkuun, vaan takapenkille, sanoi että on kova pakkanen ja siellä on lämpimämpää. Oli aika jännää. Hetken katselin innokkaana ja heiluttelin häntää, mut sitten nukahdin kumminki, kun auto lähti. Ei autolla ajossa oo mitään jännää.
Sitten kun tultiin perille jonnekin, niin en olisi yhtään halunnut niitä tyhmiä valjaita päälle. Kyllä kunnon koirat voi kulkee aina vapaana. Enhän minä minnekään lähtisi, aina olen totellut. Tai melkein aina olen. Perillä oli hirveästi autoja ja semmoinen omituinen ovi, joka oli lasia ja liukui edes takaisin sivulle ja takaisin. Panin ihan täydet jarrut päälle, ajattelin että se on varmaan semmoinen giljotiini, kerran näin emännän vidofilmillä kun jonkun pää putos irtipoikki just tommoisessa. Se tuli ylhäältä kyllä, mutta samanmoinen oli. No, ihan vahingossa päästiin siitä elävinä sisälle.
Siellä sisällä oli kamalan liukkaat ja kiiltävät lattiat. Ei mua kyllä liukastuttanut, menin vaan reippaana eteenpäin. Vähän muistui mieleen, että tänne on ennekin tultu. Jotain kuulutuksia kuului, ihan kuin agilitykilpailuissa, mutta eri kielillä. Ruuanantajaemäntä sanoi, että lento on hiukan myöhässä. Lento? Emäntäkin on puhunut joskus lentokoneista, ja se pitkänokka leuhki kanssa lentäneensä sieltä Islannista (mitä ei edes oo olemassa). Mun häntä alkoi yhtäkkiä viuhtoa ihan kuin itsestään ja mieleen tuli emäntä ja se, että se sanoi, että se lentää jonnekin ja takaisin. Ihan piti istahtaa. Istuin ja heilutin häntää, kun näin semmoisen harmaan giljotiinioven - muistin, että emäntä oli kerran tullut semmoisesta. Ruuanantaja sanoi, että se on väärä ovi, mutta en heti kyllä uskonut. Sit se sanoi, että mennään ensin kahville ja mentiin.
Istuin ja katselin kaikkia ihmisiä, tosi kivoja olivat kaikki. Ne hymyili mulle melkein jokainen ja heilutin niille häntää. Mut sitten kumminkin nukahdin, kuorsasinkin kuulemma.
Sitten mentiin semmoisen toisen harmaan giljotiinioven luokse ja odotin, heilutin häntää ja odotin, heilutin häntää ja odotin. Ihan varma olin, että nyt emäntä ja sen isä tulee sieltä ihan just. No, ei ne tullu ihan just. Taas ehdin nukahtaakin.
Ja sitten yhtäkkiä - siinä ne oli! Emäntä otti mut syliin ja rutisti ja oli niin hyvä olla. Se kantoi mut koko matkan autolle ja piti mua koko matkan kotiin sylissä ja nukuin koko matkan. Oli ihanaa, oli turvallista, oli lämmintä. Koko lauma on taas koossa. Mullakin on taas nälkä. Ihanaa.
lauantaina, tammikuuta 27, 2007
Jäähyväisiä
En jaksa olla ihastelematta sitä, että on lopultakin talvi. Puhdas lumivaippa peittää kaiken alleen ja aamuisin otsalampun valo heijastuu takaisin tuhansin pikku timantein kuurasta ja lumesta.
Hevoset ovat pörhöllään, ilmava 'turkki' saa ne näyttämään paljon paksummilta kuin ne oikeasti ovat. Oikeastikin ne ovat tosi paksuja, joten nyt ne näyttävät tölttäävältä mammuttilaumalta, kun ne kiirehtivät aamulla ruokintapaikalle. Ne pukittelevat ja hyppelevät pystyyn ja ovat selvästi saaneet energiaa pikkupakkasesta.
Ikävä vain, että tuskin tänäänkään ehdin selkään kiivetä. Pitää käydä kaupoilla, yksinollessani en käynyt kuin kerran ja nyt jääkaapissa suorastaa kaikuu, kun huutelen sieltä ruokaa itselleni. Iltapäivällä tulevat Alppimatkailijat takaisin kotiin, käyn heidät noutamassa lentokentältä. Matkailijat ovat kuulostaneet niin onnellisilta päivittäisissä puhelinraporteissaan. Ihanaa, että reissu toteutui ja kivaa, että siellä on ollut luntakin.
Itsellä oli eilen hieman haikea päivä. Työpaikkani on ollut koko viikon hyrskyn myrskyn ja muuttolaatikoita on ollut kaikki käytävät täynnä. Eilen pakkasin omatkin tavarani ja maanantaina muutamme uusiin tiloihin Pitäjänmäkeen. Pienestä on tullut suuri. Oli mukavaa olla pikkufirman pikkukonttorissa töissä - varmasti on erilaista olla ison talon maisemassa.
---
Illalla myöhään kännykkääni oli tullut viesti, että pieni Osku-koira on siirtynyt koirien taivaaseen. Varmasti Oskun on parempi olla siellä, kivut ja vanhuuden kolotukset ovat nyt poissa.
En kuitenkaan luultavasti koskaan unohda sitä, millaista oli seurata häkissä eläneen, aran, käyräjalkaisen ja lähes liikuntakyvyttömän takkuisen peikon muuttumista luottavaiseksi ja iloiseksi pieneksi kiinanpalatsikoiraksi.
Mieleeni on piirtynyt kuva kukkapurkin takana lymyilevästä otuksesta, joka ärisi, haukkui ja yritti purra lähes hampaattomalla suullaan heti, kun jokin meni sen luo. Vastakohtana muistan pienen häntää heiluttavan karvakasan, joka luottavaisin mielin kipitti hevosia katsomaan. Ei olisi uskonut samaksi otukseksi, jollei olisi tiennyt.
Hevoset ovat pörhöllään, ilmava 'turkki' saa ne näyttämään paljon paksummilta kuin ne oikeasti ovat. Oikeastikin ne ovat tosi paksuja, joten nyt ne näyttävät tölttäävältä mammuttilaumalta, kun ne kiirehtivät aamulla ruokintapaikalle. Ne pukittelevat ja hyppelevät pystyyn ja ovat selvästi saaneet energiaa pikkupakkasesta.
Ikävä vain, että tuskin tänäänkään ehdin selkään kiivetä. Pitää käydä kaupoilla, yksinollessani en käynyt kuin kerran ja nyt jääkaapissa suorastaa kaikuu, kun huutelen sieltä ruokaa itselleni. Iltapäivällä tulevat Alppimatkailijat takaisin kotiin, käyn heidät noutamassa lentokentältä. Matkailijat ovat kuulostaneet niin onnellisilta päivittäisissä puhelinraporteissaan. Ihanaa, että reissu toteutui ja kivaa, että siellä on ollut luntakin.
Itsellä oli eilen hieman haikea päivä. Työpaikkani on ollut koko viikon hyrskyn myrskyn ja muuttolaatikoita on ollut kaikki käytävät täynnä. Eilen pakkasin omatkin tavarani ja maanantaina muutamme uusiin tiloihin Pitäjänmäkeen. Pienestä on tullut suuri. Oli mukavaa olla pikkufirman pikkukonttorissa töissä - varmasti on erilaista olla ison talon maisemassa.
---
Illalla myöhään kännykkääni oli tullut viesti, että pieni Osku-koira on siirtynyt koirien taivaaseen. Varmasti Oskun on parempi olla siellä, kivut ja vanhuuden kolotukset ovat nyt poissa.
En kuitenkaan luultavasti koskaan unohda sitä, millaista oli seurata häkissä eläneen, aran, käyräjalkaisen ja lähes liikuntakyvyttömän takkuisen peikon muuttumista luottavaiseksi ja iloiseksi pieneksi kiinanpalatsikoiraksi.
Mieleeni on piirtynyt kuva kukkapurkin takana lymyilevästä otuksesta, joka ärisi, haukkui ja yritti purra lähes hampaattomalla suullaan heti, kun jokin meni sen luo. Vastakohtana muistan pienen häntää heiluttavan karvakasan, joka luottavaisin mielin kipitti hevosia katsomaan. Ei olisi uskonut samaksi otukseksi, jollei olisi tiennyt.
perjantaina, tammikuuta 26, 2007
Aina joku myötäeläjä
Huomenna tulevat laskettelijat Itavallasta kotiin. Tämä on viimeinen yksinäinen aamu, sillä illalla tulee ystävä yökylään.
En ole tuntenut itseäni kovin yksinäiseksi, sillä perässä kulkevat "hännät" ovat seurana. Nytkin, kun istun tässä, makaa Kleo varpaideni päällä. Tai ainakin luulen, että se on Kleo. - (Tarkistan: Joo, Kleo se on.) Koirat tunnistaa näkemättä karvanlaadusta ja tuhinasta, Kleolla karva on karkein ja tuhina kovin.
Ymmärrän hyvin, että tutkimustulokset kertovat lemmikkieläinten parantavan esimerkiksi vanhainkodeissa viihtyvyyttä. Eläimet ovat sensitiivisiä ja vaistovat hyvin ihmisten tunnelmia. En esimerkiksi voi olla pahoilla mielin kovinkaan kauaa, kun Nitti on jo vieressäni. Mikäli yritän salaa ääneti kyynelehtiä jotain, Nitin kieli on aika nopeasti kyyneliä kuivaamassa.
Kaikki koiramme ovat erilaisia, vaikka ovat samaa rotua. Nitti meillä huomaa haikean mielen nopeasti ja on lohduttajana kaikille. Marilyn on koirista se, joka lähtee ilonpitoon heti mukaan. Hiukan jos hymyilet, niin Marilyn jo pomppii riemusta. Kleo on koiristamme se uskollinen puurtaja, merimiehen koira, joka istuu laiturilla kaipaamassa. Kleo on aina mukana aidanteossa, siivoamassa ja kaikissa askareissa. Mikäli sen tassut eivät olisi niin kömpelöt, niin se varmaan hallitsisi kaikki hommat - sen verran tarkasti se on työvaiheet läpi tarkkaillut. Kleo on koirista se, joka lakkaa syömästä, jos joku puuttuu. Nytkin alkuviikon Kleo on syönyt huonosti, vaikka herkkujakin on kuppiin annettu.
Kohta on koko lauma riemusta sekaisin, kun ukko ja tytär tulevat kotiin.
---
Vielä loppuun ISOT onnittelut Kirkkonummelle - serkkuni tytär Aija sai toisen poikalapsen tiistaina 24.1.2007 ja nyt perheessä on siis kaksivuotias ja vaavi. Touhua tulee riittämään ja voimiakin tarvitaan. Uskon kuitenkin Aijan hyvin jaksavan: jo pikkutyttönä hänellä oli luontainen lahja olla lasten kanssa. Tosin luulen, että se johtuu siitä, että hänelle lapsetkin ovat ihmisiä jo vaavista lähtien. Lämmöllä muistan niitä päiviä, jolloin Aija oli minua auttelemassa, kun omat lapseni olivat aivan pieniä.
En ole tuntenut itseäni kovin yksinäiseksi, sillä perässä kulkevat "hännät" ovat seurana. Nytkin, kun istun tässä, makaa Kleo varpaideni päällä. Tai ainakin luulen, että se on Kleo. - (Tarkistan: Joo, Kleo se on.) Koirat tunnistaa näkemättä karvanlaadusta ja tuhinasta, Kleolla karva on karkein ja tuhina kovin.
Ymmärrän hyvin, että tutkimustulokset kertovat lemmikkieläinten parantavan esimerkiksi vanhainkodeissa viihtyvyyttä. Eläimet ovat sensitiivisiä ja vaistovat hyvin ihmisten tunnelmia. En esimerkiksi voi olla pahoilla mielin kovinkaan kauaa, kun Nitti on jo vieressäni. Mikäli yritän salaa ääneti kyynelehtiä jotain, Nitin kieli on aika nopeasti kyyneliä kuivaamassa.
Kaikki koiramme ovat erilaisia, vaikka ovat samaa rotua. Nitti meillä huomaa haikean mielen nopeasti ja on lohduttajana kaikille. Marilyn on koirista se, joka lähtee ilonpitoon heti mukaan. Hiukan jos hymyilet, niin Marilyn jo pomppii riemusta. Kleo on koiristamme se uskollinen puurtaja, merimiehen koira, joka istuu laiturilla kaipaamassa. Kleo on aina mukana aidanteossa, siivoamassa ja kaikissa askareissa. Mikäli sen tassut eivät olisi niin kömpelöt, niin se varmaan hallitsisi kaikki hommat - sen verran tarkasti se on työvaiheet läpi tarkkaillut. Kleo on koirista se, joka lakkaa syömästä, jos joku puuttuu. Nytkin alkuviikon Kleo on syönyt huonosti, vaikka herkkujakin on kuppiin annettu.
Kohta on koko lauma riemusta sekaisin, kun ukko ja tytär tulevat kotiin.
---
Vielä loppuun ISOT onnittelut Kirkkonummelle - serkkuni tytär Aija sai toisen poikalapsen tiistaina 24.1.2007 ja nyt perheessä on siis kaksivuotias ja vaavi. Touhua tulee riittämään ja voimiakin tarvitaan. Uskon kuitenkin Aijan hyvin jaksavan: jo pikkutyttönä hänellä oli luontainen lahja olla lasten kanssa. Tosin luulen, että se johtuu siitä, että hänelle lapsetkin ovat ihmisiä jo vaavista lähtien. Lämmöllä muistan niitä päiviä, jolloin Aija oli minua auttelemassa, kun omat lapseni olivat aivan pieniä.
torstaina, tammikuuta 25, 2007
Kilisee, kilisee...
Meidän hevoset kilisee. Pakkasta on taas lähemmäs kymmenen astetta. Tammoilla on sellaiset partakarvat ja juomistavat, että niihin jäätyy isot pallukat jäätä roikkumaan. Kun hepo hiukankin heiluttaa päätään, niin kuuluu mahtava kilinä.
Jos olisin jompikumpi noista hevosista, niin olisin varmaan ihan raivon partaalla kilinästä ja alaleuan painosta.
No onneksi en ole tamma. :D
---
Mutta nyt on mentävä töihin - Hmmm... ehkä sitten olisin kumminkin mielummin tamma... voisi vaan kilisyttää partakarvoja tämänkin päivän.
Jos olisin jompikumpi noista hevosista, niin olisin varmaan ihan raivon partaalla kilinästä ja alaleuan painosta.
No onneksi en ole tamma. :D
---
Mutta nyt on mentävä töihin - Hmmm... ehkä sitten olisin kumminkin mielummin tamma... voisi vaan kilisyttää partakarvoja tämänkin päivän.
keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007
Pumpulielämää
Täydellistä - tänä aamuna kaikki oli täydellistä:
Pakkasta alle 5 C-astetta, yöllä oli satanut noin 5 cm puuterilunta ja oli aivan tyyntä. Hevoset odottelivat ruokaansa pumpulinpehmeinä palleroina karvat puhtaina pörhöllään kuin satukirjan kuvissa. Félagin selässä oli muutaman senttimetrin paksuinen lumivaippa - turkki eristää lämpöä niin hyvin, että selkään satanut lumi ei sula.
---
Juuri tällainen pitäisi talvipäivän aamun olla.
Pakkasta alle 5 C-astetta, yöllä oli satanut noin 5 cm puuterilunta ja oli aivan tyyntä. Hevoset odottelivat ruokaansa pumpulinpehmeinä palleroina karvat puhtaina pörhöllään kuin satukirjan kuvissa. Félagin selässä oli muutaman senttimetrin paksuinen lumivaippa - turkki eristää lämpöä niin hyvin, että selkään satanut lumi ei sula.
---
Juuri tällainen pitäisi talvipäivän aamun olla.
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Ollapa talviunilla
Kuten eilen kerroin, talvi tuli: nyt on jo -15,4 C-astetta pakkasta. Heräsin aamun säätiedotukseen ja oli todellisia vaikeuksia päästä pois lämpimän peiton alta. Yhden torkkuherätyksen aikana jo näin varsin elävän unen siitä, kuinka olin karhumamma talviunilla parin pikkupennun kanssa. Syy karhunpentu-uniin oli varmaankin se, että kaksi koiristani oli myös peiton alla visusti, vain kirsunpää näkyi peitonreunan alta.
Koirat sairastavat lievää vatsatautia, Marilyn on oksennellutkin, mutta muille vaan ei maistu ruoka. Kaikki ovat hieman apeita. Lieneekö osasyy siinä, että kotiväestä on kaksi ihmistä kadonnut. Oman kokemukseni mukaan koirat ovat yleensä aika rutiiniin sidottuja otuksia, joten aivan mahdotonta ei ole sekään, että ikävä vaivaa koirien massuja.
Eilen oli anopin syntymäpäivä - hän tarjosi illalla kahvia ja omenapiirakkaa. Pikku-Wilma perheineen tuli myös paikalle. Melkoinen epeli tuo toukokuussa kaksi vuotta täyttävä typykkä on! Hetkeäkään ei malta istua paikallaan, koko ajan pitää juosta, hyppiä ja kiipeillä. Siinä ei sovi kotijoukkojen herpaantua kovin pitkiksi ajoiksi. On se hyvä juttu, että lapsia ei yleensä saada enää tässä iässä.
---
Mutta pitänee pistää työhyntteet päälle, lähteä ja matkalla ottaa Romeo ulos tallista, missä se on syömässä aamumössöjään. Romeohan on jo 28-vuotias ja saa siksi ruuastaan ison osan veteen sekoitetuuna viherpellettinä.
Ja mitä hajamielisyyteen tulee, niin pitää tuoda talliin unohtunut Kleokin vielä kotiin ennenkuin pääsee työmatkaa taas taittamaan.
Koirat sairastavat lievää vatsatautia, Marilyn on oksennellutkin, mutta muille vaan ei maistu ruoka. Kaikki ovat hieman apeita. Lieneekö osasyy siinä, että kotiväestä on kaksi ihmistä kadonnut. Oman kokemukseni mukaan koirat ovat yleensä aika rutiiniin sidottuja otuksia, joten aivan mahdotonta ei ole sekään, että ikävä vaivaa koirien massuja.
Eilen oli anopin syntymäpäivä - hän tarjosi illalla kahvia ja omenapiirakkaa. Pikku-Wilma perheineen tuli myös paikalle. Melkoinen epeli tuo toukokuussa kaksi vuotta täyttävä typykkä on! Hetkeäkään ei malta istua paikallaan, koko ajan pitää juosta, hyppiä ja kiipeillä. Siinä ei sovi kotijoukkojen herpaantua kovin pitkiksi ajoiksi. On se hyvä juttu, että lapsia ei yleensä saada enää tässä iässä.
---
Mutta pitänee pistää työhyntteet päälle, lähteä ja matkalla ottaa Romeo ulos tallista, missä se on syömässä aamumössöjään. Romeohan on jo 28-vuotias ja saa siksi ruuastaan ison osan veteen sekoitetuuna viherpellettinä.
Ja mitä hajamielisyyteen tulee, niin pitää tuoda talliin unohtunut Kleokin vielä kotiin ennenkuin pääsee työmatkaa taas taittamaan.
maanantaina, tammikuuta 22, 2007
Talviset tunnelmat
Talvi tuli - lopultakin. Pakkasta on yli 10 astetta. Kun kävin aamuhommat hoitelemassa, ohut lumikerros narisi jalkojen alla ja tähtikirkas taivas valaisi aavistuksen tietäni. Upeaa.
Eilinen meni ihan vilauksessa ohi. Nyt pääsin jopa ratsastamaan, ei mennyt koko päivä päiväunien merkeissä. Olen kyllä iloinen issikoiden selväpäisyydestä: matkan varrella naapurin kuusivuotias pikkupoika oli päättänyt mennä piiloon ojaan ja hypähtää sieltä ylläriksi ylös juuri kun olemme kohdalla. Félagi toki pelästyi, mutta järkevällä tavalla - se lähti reippaassa töltissä pohkeenväistöllä toiselle puolen kylätietä ja pysähtyi ja pörähti pojalle korvat tötteröllä. Varmaan tarkoitti sanoa: "Kylläpäs pelästytit!". Luulisin, että mikäli olisin ollut jonkin muunrotuisen hevosen selässä, olisi hepo pysähtynyt vasta toisella puolen kylää eikä 4 metrin päässä toisella puolen tietä.
Postilaatikkooni kolahtelee tasaisin väliajoin raporttia Itävallasta, kännykkäkuvia paikan päältä. Niistä saa kyllä lähinnä sellaisen käsityksen, että tytär on kulinaarilomalla: kuvateksteinä on ollut "ranskanperunoita sumussa", "repsahdus illallisella" (=iso olut) sekä "aamupalalla". Oli siellä yksi kuva, jossa tytär "nauttii ekasta laskusta", joten kaipa siellä on lumilaudankin päälle päästy.
Eilisillan kruunasi alokaspoikani, joka tuli saunomaan ja syömään. Appiukolle tuli ylpeydestä kyynel silmäkulmaan, kun näki pojan lomapuvussa. Olen kyllä itsekin ylpeä pojastani, joka on hyvää vauhtia kasvamassa aikuiseksi. Ehkä armeija pystyy opettamaan pojillemme kärsivällisyyttä ja kuuliaisuutta sopivassa määrin. Nykyajan ihmiset ovat kovasti tyyppiä mullekaikkihetinyt ja minusta se on merkki lapsellisuudesta ja lyhytnäköisuudestä.
---
Näin yksinollen täällä talossa on liian hiljaista ja rauhallista - kohta unohdan lähteä töihin, kun istun ja nautin siitä, että ei ole ketään herätettävänä. Taidan kuitenkin lähteä liikkelle, kiireinen viikko on vielä edessä päin.
Eilinen meni ihan vilauksessa ohi. Nyt pääsin jopa ratsastamaan, ei mennyt koko päivä päiväunien merkeissä. Olen kyllä iloinen issikoiden selväpäisyydestä: matkan varrella naapurin kuusivuotias pikkupoika oli päättänyt mennä piiloon ojaan ja hypähtää sieltä ylläriksi ylös juuri kun olemme kohdalla. Félagi toki pelästyi, mutta järkevällä tavalla - se lähti reippaassa töltissä pohkeenväistöllä toiselle puolen kylätietä ja pysähtyi ja pörähti pojalle korvat tötteröllä. Varmaan tarkoitti sanoa: "Kylläpäs pelästytit!". Luulisin, että mikäli olisin ollut jonkin muunrotuisen hevosen selässä, olisi hepo pysähtynyt vasta toisella puolen kylää eikä 4 metrin päässä toisella puolen tietä.
Postilaatikkooni kolahtelee tasaisin väliajoin raporttia Itävallasta, kännykkäkuvia paikan päältä. Niistä saa kyllä lähinnä sellaisen käsityksen, että tytär on kulinaarilomalla: kuvateksteinä on ollut "ranskanperunoita sumussa", "repsahdus illallisella" (=iso olut) sekä "aamupalalla". Oli siellä yksi kuva, jossa tytär "nauttii ekasta laskusta", joten kaipa siellä on lumilaudankin päälle päästy.
Eilisillan kruunasi alokaspoikani, joka tuli saunomaan ja syömään. Appiukolle tuli ylpeydestä kyynel silmäkulmaan, kun näki pojan lomapuvussa. Olen kyllä itsekin ylpeä pojastani, joka on hyvää vauhtia kasvamassa aikuiseksi. Ehkä armeija pystyy opettamaan pojillemme kärsivällisyyttä ja kuuliaisuutta sopivassa määrin. Nykyajan ihmiset ovat kovasti tyyppiä mullekaikkihetinyt ja minusta se on merkki lapsellisuudesta ja lyhytnäköisuudestä.
---
Näin yksinollen täällä talossa on liian hiljaista ja rauhallista - kohta unohdan lähteä töihin, kun istun ja nautin siitä, että ei ole ketään herätettävänä. Taidan kuitenkin lähteä liikkelle, kiireinen viikko on vielä edessä päin.
sunnuntai, tammikuuta 21, 2007
Yksin kotona
Harvainaista, olen yksin kotona. Itseasiassa koko viikon.
Eilen aamulla herätyskello soitteli jo klo 4:00. Ukko ja tytär lähtivät Itävaltaan laskettelemaan ja heidät piti käydä heittämässä lentokentälle. Uskomattoman hiljaista on kehä III:nkin liikenne lauantaiaamuna viiden aikaan.
Kotiin palattuani otin parinkymmenen minuutin torkut ja sitten lähdin vauhdilla agilityhallille kurssille, joka alkoi klo 8.30. Anne-Mari tuli pitämään koko päiväksi koulutusta Lägin ykkösille ja melkein kisaaville. Olin aika tyytyväinen Marilyniin - vain yksi kontaktivirhepomppu koko treenin aikana ja muutenkin se meni juuri sinne, minne näytin. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisimme suorittaneet virheettömiä ratoja - ei todellakaan. :D Kurssilla kuitenkin alkoi vahvistua se, että joskus voisi jopa mennä kisoihinkin...
Kurssin jälkeen menin ruokaostoksille hankkimaan ravintoa illan vieraille, Sadulle ja Johannalle. Heistä muuten oli kiva juttu lauantaina paikallislehdessä. Kuvat olivat raikkaat ja tekstikin jokseenkin asiallista. Kuvateksti "Paksalon hevoskuiskaaja" pani hiukan naurattamaan, mutta muuten asiallista kamaa.
Eilinen sää oli harvinaisen kaunis, kirkas aurinkoinen pakkaspäivä ja suunnittelinkin ensin ratsastusretkeä, mutta sitten päiväunet veivät voiton. Päiväunien jälkeen olikin kiva laitella ruokaa ja trimmailla paikkoja hiukan kuntoon, kynttilöitä palamaan ja takkatuli vireille vieraita varten. Ruokakin onnistui valtavan hyvin, tein uunilohta, jossa päällä oli katkarapu-valkosipulituorejuusto-purjosipulipeti ja valkosipuliperunoita. Kiitos vaan vinkistä pastanjauhantaa -blogille.
---
Tapasin ystäviä Cittarin foodi-kahviossa päivällä ja mieleeni tuli, että seuraavaksi voisi pitää "hajamielisten pileet".
Mukaan kutsuttaisiin ainakin
Eilen aamulla herätyskello soitteli jo klo 4:00. Ukko ja tytär lähtivät Itävaltaan laskettelemaan ja heidät piti käydä heittämässä lentokentälle. Uskomattoman hiljaista on kehä III:nkin liikenne lauantaiaamuna viiden aikaan.
Kotiin palattuani otin parinkymmenen minuutin torkut ja sitten lähdin vauhdilla agilityhallille kurssille, joka alkoi klo 8.30. Anne-Mari tuli pitämään koko päiväksi koulutusta Lägin ykkösille ja melkein kisaaville. Olin aika tyytyväinen Marilyniin - vain yksi kontaktivirhepomppu koko treenin aikana ja muutenkin se meni juuri sinne, minne näytin. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisimme suorittaneet virheettömiä ratoja - ei todellakaan. :D Kurssilla kuitenkin alkoi vahvistua se, että joskus voisi jopa mennä kisoihinkin...
Kurssin jälkeen menin ruokaostoksille hankkimaan ravintoa illan vieraille, Sadulle ja Johannalle. Heistä muuten oli kiva juttu lauantaina paikallislehdessä. Kuvat olivat raikkaat ja tekstikin jokseenkin asiallista. Kuvateksti "Paksalon hevoskuiskaaja" pani hiukan naurattamaan, mutta muuten asiallista kamaa.
Eilinen sää oli harvinaisen kaunis, kirkas aurinkoinen pakkaspäivä ja suunnittelinkin ensin ratsastusretkeä, mutta sitten päiväunet veivät voiton. Päiväunien jälkeen olikin kiva laitella ruokaa ja trimmailla paikkoja hiukan kuntoon, kynttilöitä palamaan ja takkatuli vireille vieraita varten. Ruokakin onnistui valtavan hyvin, tein uunilohta, jossa päällä oli katkarapu-valkosipulituorejuusto-purjosipulipeti ja valkosipuliperunoita. Kiitos vaan vinkistä pastanjauhantaa -blogille.
---
Tapasin ystäviä Cittarin foodi-kahviossa päivällä ja mieleeni tuli, että seuraavaksi voisi pitää "hajamielisten pileet".
Mukaan kutsuttaisiin ainakin
- kummityttö Maria, joka sai alokas-poikaystävän asunnon käyttöönsä ja hävitti avaimen. Samalla katosi reppukin selittämättömästi. Molemmat löytyivät pojan ekan loman tultua - sieltä asunnosta
- sisarensa Liisa voisi poimia matkaan naapurista stringinsä
- äitinsä Aila voisi myöskin tulla, samalla saisi matkaansa meille unohtuneen kaulakorun, taskulampun sekä yöpuvun - miten ne voi kaikki unohtaa samalla reissulla? (yhtä epäillään kun mietitään, mistä tyttäret on perineet hajamielisyytensä)
- eilinen vieraani Satu saisi pileissä kännykkänsä - mitäs tuore hevosyrittäjä nyt puhelimella päivittäin tekisikään? ;)
- poikani voisi pitää kännykkälaturin tarpeesta armeijassa pikku luennon
- naapurin Jari voisi samaten opastaa koirien etsintää öisestä maastosta (tarina löytyy myös täältä)
- puheenjohtajaksi kutsuisin entisen esimieheni Mikan vaimoineen - he unohtivat kerran mökille lähtiessään perheen kolmannen lapsosen olohuoneen lattialle turvakaukalossa
Noihin pileisisin ei varmaan tarttisi kauheasti valmistaa tarjottavaakaan, tuskin kaikki kumminkaan muistaisivat tulle ;).
Jaa-a - josko lopettaisin jaarittelun ja lähden katsomaan tyttöjä ja heppoja Hestbakkiin - saapas nähdä, onko sanomalehti, jonka unohdin aamulla tallin taakse vielä yhtenä kappaleena ;)
torstaina, tammikuuta 18, 2007
Kosteutta silmänurkissa
Viikko on ollut mielenkiintoinen ja työntäyteinen. Olen tainnut joka päivä tehdä töitä vähän yli päivän tarpeen. Siellähän ovat sitten tunnit liukumavarastossa.
Sunnuntaina käytiin perheemme valtionelättiä tapaamassa. Tytär näki matkalla vankila-kyltin ja olisi halunnut sinne, koska ei ole koskaan käynyt vankilassa. Sovimme, että menemme sinnekin yhdessä velipoikaansa tapaamaan, mikäli sinne joutuu... -Tässä kohtaa voi heti todeta, että perheemme sisäinen hirtehishuumori ei ehkä aukene kaikille.-
Pojalla tuntui huumorintaju, fysiikka ja äly riittävän hyvin armeijan hommiin. Miehen ympärillä leijuvaa testosteronipilveä pystyi melkein koskettamaan, sen verran miehinen oli ilmapiiri ollut. Tyttären sanoin: "Oli niin äijää, niin äijää!" Oli jotenkin outoa nähdä normaalisti mustiin pukeutunut poikani armeijan maastonvärisessä lomapuvussa. Epäilimme, että oli varusvarastolla varmuuden vuoksi kysynyt saako niitä mustina ollenkaan. ;) Kaikesta yhteisestä naurusta huolimatta, olin kotimatkalla jotenkin haikea siitä, että pieni poikani (syntymäpaino vähän yli 3kg, nyt 90 kg) on armeijassa ja iso mies.
Maanantaina oli agilityilta, kuten aina. Minulle erityisen vaikeaa on oppia uusia temppuja, kuten takaperin juokseminen. Jonain päivänä läpsähdän sinne matolle selälleni. No, sitten nauretaan. Tytär ja naapurin Bondi-mali ovat viime aikoina edistyneet aimo harppauksen. Bondi suorittaa välillä rataa keskittyneesti ja kauniisti. Ihanaa katsottavaa. Tosin vain paikoitellen, mutta uskoisin, että kasvavassa määrin.
Eilen ostin jotain, mistä en ole varma, kadunko asiaa myöhemmin. Ai mitä ostin? Tyttären lentoliput Islantiin ja takaisin. Melkein kaksi kuukautta hän viettää siellä ensi kesänä. En tiedä kostuivatko silmäni etukäteisikävästä vai kateudesta, kun painoin confirm-nappia.
---
Niiskuneiti oli löytänyt kevän ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
Sunnuntaina käytiin perheemme valtionelättiä tapaamassa. Tytär näki matkalla vankila-kyltin ja olisi halunnut sinne, koska ei ole koskaan käynyt vankilassa. Sovimme, että menemme sinnekin yhdessä velipoikaansa tapaamaan, mikäli sinne joutuu... -Tässä kohtaa voi heti todeta, että perheemme sisäinen hirtehishuumori ei ehkä aukene kaikille.-
Pojalla tuntui huumorintaju, fysiikka ja äly riittävän hyvin armeijan hommiin. Miehen ympärillä leijuvaa testosteronipilveä pystyi melkein koskettamaan, sen verran miehinen oli ilmapiiri ollut. Tyttären sanoin: "Oli niin äijää, niin äijää!" Oli jotenkin outoa nähdä normaalisti mustiin pukeutunut poikani armeijan maastonvärisessä lomapuvussa. Epäilimme, että oli varusvarastolla varmuuden vuoksi kysynyt saako niitä mustina ollenkaan. ;) Kaikesta yhteisestä naurusta huolimatta, olin kotimatkalla jotenkin haikea siitä, että pieni poikani (syntymäpaino vähän yli 3kg, nyt 90 kg) on armeijassa ja iso mies.
Maanantaina oli agilityilta, kuten aina. Minulle erityisen vaikeaa on oppia uusia temppuja, kuten takaperin juokseminen. Jonain päivänä läpsähdän sinne matolle selälleni. No, sitten nauretaan. Tytär ja naapurin Bondi-mali ovat viime aikoina edistyneet aimo harppauksen. Bondi suorittaa välillä rataa keskittyneesti ja kauniisti. Ihanaa katsottavaa. Tosin vain paikoitellen, mutta uskoisin, että kasvavassa määrin.
Eilen ostin jotain, mistä en ole varma, kadunko asiaa myöhemmin. Ai mitä ostin? Tyttären lentoliput Islantiin ja takaisin. Melkein kaksi kuukautta hän viettää siellä ensi kesänä. En tiedä kostuivatko silmäni etukäteisikävästä vai kateudesta, kun painoin confirm-nappia.
---
Niiskuneiti oli löytänyt kevän ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.
keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007
sunnuntai, tammikuuta 14, 2007
Blogitauon paikka?
Pitäskö pitää pieni blogitauko? Aika tylsää juttua nimittäin syntynyt viime aikoina.
Voisinhan toki laittaa tähän päivän sään: 0,8 astetta Celsiusta, pilvistä. Lumitilanne: 3-4 cm.
Eilisestä: Onkohan kellään muulla samaa ongelmaa Jumboon mennessä. Itse en nimittäin koskaan osu sinne ekasta liittymästä, vaan posahdan aina sadatellen ohi. Tytär sanoi jo lähtiessä, että "se on se ostoskeskus, jonka ohi aina ajat". Niin oli eilenkin. Naurettavaa.
Illalla ajellaan tapaamaan poikaa Säkylään. Unohti laturinsa kotiin, ruoja. Mitähän kaikkea hänellä oli mukaan otettavien listalla: 1) rahaa, 2) laturi, 3) palvelukseenastumismääräys. No, ei kaikkea voi muistaa :D. Toisaalta mukavaa mennä katsomaan, millainen on nykypäivän sotku. Olen sellaisessa ollut varmaan viimeksi jotain 30-vuotta sitten.
Päivä ei oikein ole vielä lähtenyt käyntiin, istun tässä vielä aamukahvilla. Ihan mukavaa olla joutilaana. Kerään intoa ratsastuslenkkiä varten. Yritän muistella, kauanko siitä on, kun olen viimeksi ollut hevosen selässä. Varmaan kolmisen viikkoa. En kyllä ihmettele asiaa yhtään, pimeää ja märkää on riittänyt ja viikonloput ovat menneet muissa puuhissa. Eilinenkin kauppakierros vei kaikki mehut ja tassut olivat kävelystä kipeät.
Mutta kaipa minä kohta jaksan lähteä...
---
Aloita ja epäonnistu aina uudelleen. Joka kerta kun epäonnistut, aloita taas alusta ja kasvat vahvemmaksi kunnes olet saavuttanut päämäärän - et ehkä sitä mikä aluksi oli mielessäsi, mutta päämäärän jonka muistat mielelläsi. - Anne Sullivan
Voisinhan toki laittaa tähän päivän sään: 0,8 astetta Celsiusta, pilvistä. Lumitilanne: 3-4 cm.
Eilisestä: Onkohan kellään muulla samaa ongelmaa Jumboon mennessä. Itse en nimittäin koskaan osu sinne ekasta liittymästä, vaan posahdan aina sadatellen ohi. Tytär sanoi jo lähtiessä, että "se on se ostoskeskus, jonka ohi aina ajat". Niin oli eilenkin. Naurettavaa.
Illalla ajellaan tapaamaan poikaa Säkylään. Unohti laturinsa kotiin, ruoja. Mitähän kaikkea hänellä oli mukaan otettavien listalla: 1) rahaa, 2) laturi, 3) palvelukseenastumismääräys. No, ei kaikkea voi muistaa :D. Toisaalta mukavaa mennä katsomaan, millainen on nykypäivän sotku. Olen sellaisessa ollut varmaan viimeksi jotain 30-vuotta sitten.
Päivä ei oikein ole vielä lähtenyt käyntiin, istun tässä vielä aamukahvilla. Ihan mukavaa olla joutilaana. Kerään intoa ratsastuslenkkiä varten. Yritän muistella, kauanko siitä on, kun olen viimeksi ollut hevosen selässä. Varmaan kolmisen viikkoa. En kyllä ihmettele asiaa yhtään, pimeää ja märkää on riittänyt ja viikonloput ovat menneet muissa puuhissa. Eilinenkin kauppakierros vei kaikki mehut ja tassut olivat kävelystä kipeät.
Mutta kaipa minä kohta jaksan lähteä...
---
Aloita ja epäonnistu aina uudelleen. Joka kerta kun epäonnistut, aloita taas alusta ja kasvat vahvemmaksi kunnes olet saavuttanut päämäärän - et ehkä sitä mikä aluksi oli mielessäsi, mutta päämäärän jonka muistat mielelläsi. - Anne Sullivan
lauantaina, tammikuuta 13, 2007
Shop until you drop
Suuntaamme Jumboon. Ostamaan. Kaikkea, mitä tarvitaan. Saattaa olla uuvuttavaa tai hauskaa tai molempia.
Nyt lopultakin sataa lunta ja maa on täysin valkoinen. Hiukan iloani hälventää se, että Félagille ei laitettu tilsakumeja viime kengityksessä. Nyt jos on märkää lunta kauankin maassa, pitänee pyytää kenkääjä paikalle nopeammin kuin normaalisti. Silti olisi mukavaa, jos tulisi oikea talvi.
Tänään taitaa olla Kirkkonummella serkuntyttärellä laskettu aika. Olisi kiva kuulla sieltä jotain hyviä uutisia.
---
Nyt aamukahville. Hauskaa päivää muillekin.
Nyt lopultakin sataa lunta ja maa on täysin valkoinen. Hiukan iloani hälventää se, että Félagille ei laitettu tilsakumeja viime kengityksessä. Nyt jos on märkää lunta kauankin maassa, pitänee pyytää kenkääjä paikalle nopeammin kuin normaalisti. Silti olisi mukavaa, jos tulisi oikea talvi.
Tänään taitaa olla Kirkkonummella serkuntyttärellä laskettu aika. Olisi kiva kuulla sieltä jotain hyviä uutisia.
---
Nyt aamukahville. Hauskaa päivää muillekin.
perjantaina, tammikuuta 12, 2007
Ämmänpätkän tolppapulmat
Aamulla tuli vastaan Romeo-poni, poissa aidoista. Taas yksi tolppa katkennut. :( Tyhmää, viime kesä oli niin kuiva, että tolppia ei oikeen saanut maahan, kun ei saanut aikaan kunnon reikiä. Syksy ja talvi ovat sitten olleet niin märkiä, että kyllästämättömät purilastolpat, joita käytän aidantolppina, lahoavat juuresta ja katkeavat. Ne katkeavat jopa tuulen voimasta. Ärsyttävää.
Ukkokulta lisäksi inhoaa jostain syystä juuri tolppien lekaamista. Tottakai, tietenkin voisin sen tehdä itsekin. Kun on alle 160 cm pitkä ja yrittää lyödä lekalla maahan 160 cm pitkää tolppaa, niin tuntee itsensä tosi pieneksi ja naurettavaksi. Saunajakkarakin tuntuu aika kiikkerältä, mutta joskus sitäkin on joutunut hommassa apuna käyttämään.
Mutta nyt on perjantai. Ei surra. Eihän?
---
Pari toivetta tämän päivän loppuun:
- saisikos lunta Itävällan Alpeille?
- voisikos poikani saada jossain puhelimen akkunsa ladattua, että kuulisi armeijakuulumisia?
Kiitos etukäteen.
Ukkokulta lisäksi inhoaa jostain syystä juuri tolppien lekaamista. Tottakai, tietenkin voisin sen tehdä itsekin. Kun on alle 160 cm pitkä ja yrittää lyödä lekalla maahan 160 cm pitkää tolppaa, niin tuntee itsensä tosi pieneksi ja naurettavaksi. Saunajakkarakin tuntuu aika kiikkerältä, mutta joskus sitäkin on joutunut hommassa apuna käyttämään.
Mutta nyt on perjantai. Ei surra. Eihän?
---
Pari toivetta tämän päivän loppuun:
- saisikos lunta Itävällan Alpeille?
- voisikos poikani saada jossain puhelimen akkunsa ladattua, että kuulisi armeijakuulumisia?
Kiitos etukäteen.
torstaina, tammikuuta 11, 2007
Kick off
Eilinen positiivisuuskampanjan aloitus poiki kaksi hyvää asiaa: aamunavaukseksi poistin kuusesta koristeet ja päätin itselleni, että en karju uneliaalle perilliselle, vaikka hän ei saakaan itseään ylös sängystä. Päätös jopa piti ja auton ovi säästyi hieman, kun hän ei poistuessaan yrittänyt saada sitä enää osumaan kuljettajan jalkoihin. Tai mihin sillä paiskomisella nyt pyritään?
Illalla kävi ratsuttaja ja harmaa palloponi sai opetella pidätteitä ja peruutusta selästä käsin. Ei mikään tyhmä otus: Koska se sai palkkaa peruuttamisesta, se tarjosi sitä ihan muutenkin vaan. Jee: kohta mulla on maastoponi, jonka kanssa voi peruuttaa retket! :D Vakavasti puhuen, hyvä siitä tulee, otus on luottavainen ja ystävällinen ja vaikuttaa siltä, että tykkää työskentelystä.
Mutta nyt aamun arkeen: pitää mennä karjumaan perilliselle, että sen saisi ylös. Tai jotain. ;)
---
Huomenna on uusi päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
Muumimamma
Illalla kävi ratsuttaja ja harmaa palloponi sai opetella pidätteitä ja peruutusta selästä käsin. Ei mikään tyhmä otus: Koska se sai palkkaa peruuttamisesta, se tarjosi sitä ihan muutenkin vaan. Jee: kohta mulla on maastoponi, jonka kanssa voi peruuttaa retket! :D Vakavasti puhuen, hyvä siitä tulee, otus on luottavainen ja ystävällinen ja vaikuttaa siltä, että tykkää työskentelystä.
Mutta nyt aamun arkeen: pitää mennä karjumaan perilliselle, että sen saisi ylös. Tai jotain. ;)
---
Huomenna on uusi päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
Muumimamma
keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007
Iloa elämään?
Pitäisiköhän aloittaa positiivisuuskampanja omassa elämässään? "Iloa elämään." -kampanja.
Kun lukee taakspäin tätä blogia saa mielikuvan, että tänä vuonna ei oikein mikään ole vielä naurattanut. Tosin se tilanne on tietenkin ihan blogiharhaa, totta kai välillä naurattaa kovastikin. Mutta se on myönnettävä, että jossain pohjalla on mielialoissa on koko ajan jonkinlainen väsynyt alavireisyys. Sellainen on useimmiten kiinni omista asenteista (tai PMS vaivaa, mutta ei nyt antauduta sen valtaan :D).
Voin muuten lämpimästi suositella www.positiivarit.fi -sivujen Ajatusten aamiaista. Usein sieltä aamuisin sähköpostiin saadut mietteet ja ajatukset elämänmenosta osuvat kohdalleen juuri omassa tilanteessa.
Mistähän sen positiivisuuden aloittaisi? No, mietin sitä lisää illalla... tai matkalla töihin.
---
Tässä malliksi tämän aamun ajatus:
Älä anna periksi. Mikäli peräännyt, voi elämä tuntua helpommalta, mutta samalla siitä katoaa mielenkiinto.
Kun lukee taakspäin tätä blogia saa mielikuvan, että tänä vuonna ei oikein mikään ole vielä naurattanut. Tosin se tilanne on tietenkin ihan blogiharhaa, totta kai välillä naurattaa kovastikin. Mutta se on myönnettävä, että jossain pohjalla on mielialoissa on koko ajan jonkinlainen väsynyt alavireisyys. Sellainen on useimmiten kiinni omista asenteista (tai PMS vaivaa, mutta ei nyt antauduta sen valtaan :D).
Voin muuten lämpimästi suositella www.positiivarit.fi -sivujen Ajatusten aamiaista. Usein sieltä aamuisin sähköpostiin saadut mietteet ja ajatukset elämänmenosta osuvat kohdalleen juuri omassa tilanteessa.
Mistähän sen positiivisuuden aloittaisi? No, mietin sitä lisää illalla... tai matkalla töihin.
---
Tässä malliksi tämän aamun ajatus:
Älä anna periksi. Mikäli peräännyt, voi elämä tuntua helpommalta, mutta samalla siitä katoaa mielenkiinto.
tiistaina, tammikuuta 09, 2007
Saamaton, saamaton...
Jotkut kalkkiset muistaa tuon ällöttävän laulun: "Sanoa et saisi koskaan, että olen saamaton, saamaton..."
Minulla se soi päässä, kun näen tuvassamme tököttävän joulukuusen koristeineen. Jospa jo tänään...
---
Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa.
(Muumipapan urotyöt)
Minulla se soi päässä, kun näen tuvassamme tököttävän joulukuusen koristeineen. Jospa jo tänään...
---
Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa.
(Muumipapan urotyöt)
maanantaina, tammikuuta 08, 2007
Rutiineja
Rutiinimaanantai - aamulla painoin kuusi kertaa torkkuherätystä ennen kuin nousin ylös. Niin on melkein joka maanataiaamu. Mielessäni kutsun sitä turhapuronukkumiseksi - jossain leffassahan Uuno sai unen päästä kiinni, kun herätyskello soi ja käytti sitä unettomuutensa apuna.
Outoa on se, että Nitti puuttuu. Tytär ja Nitti lähtivät viimeistä siviili-iltaa viettämään pojan kanssa. Muutkin koirat olivat selvästi hämillään, kun yksi puuttui.
Mutta yhtä ei puutu: räntää sataa aina vaan. Alkaa kyllä tosiaan optimistinkin vitsit olla vähissä, kuten tässä on tullut muutaman kerran mainittua.
No, työt kutsuvat ja onneksi on keksitty sähkölamput.
---
Muista, että on pilvistä. Tiedäthän että kaikki näyttää hiukan synkältä, kun aurinko on poissa.
-Muumipeikko-
Outoa on se, että Nitti puuttuu. Tytär ja Nitti lähtivät viimeistä siviili-iltaa viettämään pojan kanssa. Muutkin koirat olivat selvästi hämillään, kun yksi puuttui.
Mutta yhtä ei puutu: räntää sataa aina vaan. Alkaa kyllä tosiaan optimistinkin vitsit olla vähissä, kuten tässä on tullut muutaman kerran mainittua.
No, työt kutsuvat ja onneksi on keksitty sähkölamput.
---
Muista, että on pilvistä. Tiedäthän että kaikki näyttää hiukan synkältä, kun aurinko on poissa.
-Muumipeikko-
sunnuntai, tammikuuta 07, 2007
Kaamosmasennus?
Mistähän se johtuu, että joskus on vaan huonommat fiilikset kuin joskus toiste? Nyt just tuntuu siltä, että olisi hyvä idea muuttaa Lappiin ja tehdä sellainen periaatepäätös, että on valveilla vain valoisaan aikaan.
Itseasiassa olen nukkunutkin paljon enemmän kuin yleensä. Saattaahan se olla, että tuo perheenjäsenten flunssa juilii minussa väsymystä kehittelemässä.
Toinen vaihtoehto on, että minulle on kehittymässä taas yksi ikäkriisi: olen niin vanha, että vanhin lapseni lähtee huomenna armeijaan. Vastahan poika tuossa köpötteli pihalla vihreissä kurahaalareissa ja osoitteli koppakuoriaisia sormellaan eikä osannut ärrää. Mihin ihmeeseen se kaikki aika on mennyt? Miten ihmeessä niin nopeasti?
---
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
Itseasiassa olen nukkunutkin paljon enemmän kuin yleensä. Saattaahan se olla, että tuo perheenjäsenten flunssa juilii minussa väsymystä kehittelemässä.
Toinen vaihtoehto on, että minulle on kehittymässä taas yksi ikäkriisi: olen niin vanha, että vanhin lapseni lähtee huomenna armeijaan. Vastahan poika tuossa köpötteli pihalla vihreissä kurahaalareissa ja osoitteli koppakuoriaisia sormellaan eikä osannut ärrää. Mihin ihmeeseen se kaikki aika on mennyt? Miten ihmeessä niin nopeasti?
---
Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.
lauantaina, tammikuuta 06, 2007
Hemmetin hevonen
Siis tuo viisvee - hemmetin aituri, GRRR. Sain eilen sähkön kiertämään ihan kunnolla aidassa. Ollin aitatesteri näytti täpöjä 4000V ja mitä näinkään tänä aamuna: langat löysällä ja kaakki ulkopuolella laukkailemassa. Äsken näin sen menevän suoraan läpi siitä langasta. Sähköä on, mutta otus vaan ikään kuin kerää rohkeutta ja laittaa simmut kiinni ja työntää niskallaan langan ylös ja siinä se. Ulkopuolella ollaan. Todella kivaa.
No, kunhan tukkani on kuivunut suihkun jäljiltä lähden palauttamaan sen aitaukseen ja parantelemaan tuota aitaa. Lankoja tiuhempaan ja leveämpinä... Pakkohan sen on jossain vaiheessa loppua tuon karkaamisen taas. Ihan pakko!
---
Talossa on flunssa-aalto eli ukko ja tytär molemmat kipeinä. Muutin majani vierashuoneeseen viime yönä, kun siinä nuhansekaisessa korinassa on mahdoton nukkua. Onneksi ukko ei sentään ole pahantuulinen. Tuo toinen potilas on ja sitä ei kestä mikään. Toivottavasti hän paranee pian...
No, kunhan tukkani on kuivunut suihkun jäljiltä lähden palauttamaan sen aitaukseen ja parantelemaan tuota aitaa. Lankoja tiuhempaan ja leveämpinä... Pakkohan sen on jossain vaiheessa loppua tuon karkaamisen taas. Ihan pakko!
---
Talossa on flunssa-aalto eli ukko ja tytär molemmat kipeinä. Muutin majani vierashuoneeseen viime yönä, kun siinä nuhansekaisessa korinassa on mahdoton nukkua. Onneksi ukko ei sentään ole pahantuulinen. Tuo toinen potilas on ja sitä ei kestä mikään. Toivottavasti hän paranee pian...
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Ei paljon huvita
Se, mikä ei ensteks huvita, on nämä säät. Miten kukaan voi olla kaipaamatta lunta ja pakkasta näissä säissä? No, tietty heti hyppäävät esiin ne optimistit, jotka kaipaavat aurinkoa ja kesää, mutta kaikki tulee aikanaan. Kai.
Toinen tympäiseva juttu on eilinen koulutus. Herättää heti innostuksen, kun samaan huoneeseen, jossa ennestään on tuoleja tusinalle, tungetaan noin 60 ihmistä. Paikalle tuleva kouluttaja toteaa lisäksi välittömästi, että ei ymmärrä, miksi on täällä, kun hänellä olisi parempaakin tekemistä. Koulutuksen oppikirja, osa yksi: mitä älä ikinä tee. Kaksi hukkaan kulunutta tuntia elämästäni. No, noitahan riittää: Hukkaan menneitä elämän tunteja.
---
Tänään parasta on se, että on lopultakin taas perjantai eli just nyt en voi leuhkia motivaatiolla yhtään enempää kuin eilinen kouluttajamme.
Kun ajelen töihin, aloitan ajattelun tästä lauseesta:
Kyky on se mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää sen mitä teet. Asenne ratkaisee kuinka hyvin teet sen. - Lou Holtz
Toinen tympäiseva juttu on eilinen koulutus. Herättää heti innostuksen, kun samaan huoneeseen, jossa ennestään on tuoleja tusinalle, tungetaan noin 60 ihmistä. Paikalle tuleva kouluttaja toteaa lisäksi välittömästi, että ei ymmärrä, miksi on täällä, kun hänellä olisi parempaakin tekemistä. Koulutuksen oppikirja, osa yksi: mitä älä ikinä tee. Kaksi hukkaan kulunutta tuntia elämästäni. No, noitahan riittää: Hukkaan menneitä elämän tunteja.
---
Tänään parasta on se, että on lopultakin taas perjantai eli just nyt en voi leuhkia motivaatiolla yhtään enempää kuin eilinen kouluttajamme.
Kun ajelen töihin, aloitan ajattelun tästä lauseesta:
Kyky on se mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää sen mitä teet. Asenne ratkaisee kuinka hyvin teet sen. - Lou Holtz
torstaina, tammikuuta 04, 2007
Erikoinen aamu
Aamulla pää kolahti hevosen otsaan, kun työnsin koiria ulos takaovesta. Oikeesti. Siinä seisoi meidän neljävee (oikeastaan jo viisvee, kun vuosi onkin jo vaihtunut) heppatyttö ja piti päätään kuistin sisäpuolella. Nukkui vissiin, kun ei huomannut väistää. Puolikas heinäpaali on saanut typykän houkuteltua sähkölankojen väärälle puolelle. Taaskin jossain sähkökatko langoilla. Pah. Illalla korjaan , jos jaksan tai ehdin.
Aamulla kävin myös hyvästelemässä espanjalaiset. Kohta ne jo huristavat lentokoneessa kotia kohti haikein ja iloisin mielin. Kaksi viikkoa meni taas nopeasti. Justhan tässä vasta Joulua odoteltiin ja stressattiin...
----
Mutta nyt on kiirus taas ja siinä ei ole mitään erikoista. Heippa!
Aamulla kävin myös hyvästelemässä espanjalaiset. Kohta ne jo huristavat lentokoneessa kotia kohti haikein ja iloisin mielin. Kaksi viikkoa meni taas nopeasti. Justhan tässä vasta Joulua odoteltiin ja stressattiin...
----
Mutta nyt on kiirus taas ja siinä ei ole mitään erikoista. Heippa!
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Yömenoa
Otsikko antaa aavistaa, että menoa on ollut. Jep, viime yö oli jotenkin levoton.
Itse menin kyllä jo jotain puoli yhdentoista aikaan nukkumaan unisena kuin kypsä makarooni.
Rauhallinen yö voi joskus sujua näinkin:
---
Kyllä tämä tästä taas liikkeelle lähtee, hiukan kahvia ja huumorintajua koneeseen, niin päivä sujuu kuin itsestään. Tuli vuoden ekana päivänä myös nukutuksi vähän niinkuin varastoon. Joku rakettisavuallergia tai vastaava pani nukkumaan päivälläkin. ;)
Itse menin kyllä jo jotain puoli yhdentoista aikaan nukkumaan unisena kuin kypsä makarooni.
Rauhallinen yö voi joskus sujua näinkin:
- Herätys yksi: ukko tuli nukkumaan ja luki hetken kirjaa.
- Herätys kaksi: tytär palautti koiran, jonka piti nukkua hänen kanssaan.
- Herätys kolme: tytär ilmeisesti harjoitteli kanta-astujaa (tiedättehän sen tyypin, joka asuu Viivin ja Wagnerin yläkerrassa?) laittaessan yövieraalleen petiä.
- Herätys neljä: hullu kissa juoksee ympäri tupaa.
- Herätys viisi: jano.
- Herätys kuusi: ukko kuorsaa.
- Herätys seitsemän: luonto kutsuu - pissille.
- Herätys kahdeksan: koira läähättää.
- Herätys yhdeksän: ukko kuorsaa.
- Herätys kymmenen: koiran maha murisee pään vieressä.
- Herätys yksitoista: ukko närkästyy, kun koira läähättää korvan vieressä ja ajaa sen lattialle.
- Herätys kaksitoista: herätyskello.
- Herätys kolmetoista: herätyskello ekan torkkuherätyksen jälkeen.
- Herätys neljätoista: herätyskello tokan torkkuherätyksen jälkeen.
- Herätys viisitoista: herätyskello kolmannen torkkuherätyksen jälkeen.
---
Kyllä tämä tästä taas liikkeelle lähtee, hiukan kahvia ja huumorintajua koneeseen, niin päivä sujuu kuin itsestään. Tuli vuoden ekana päivänä myös nukutuksi vähän niinkuin varastoon. Joku rakettisavuallergia tai vastaava pani nukkumaan päivälläkin. ;)
tiistaina, tammikuuta 02, 2007
Uusia piirteitä
Uusi vierahuoneemme saa ihmisistä uusia piirteitä esiin. Huoneessa on nyt asustellut kahdet vieraat: poikani ensin joulunaikaan ja ukon vanhin tytär perheineen Uuden Vuoden yön. Ai mitä piirteitä? No, poikani kotiin lähtiessään pakkasi mukaansa huoneen verhot. Katariina taas pakkasi huoneen maton matkaansa. Omituinen juttu. Saas nähdä, mitä seuraava vieras vie mennessään? ;)
Marilynkin yllätti Uuden Vuoden yönä. Jossain vaiheessa ilmeisesti joltain oli mennyt ulko-ovi huonosti kiinni, koska Marilyniä ei yhtäkkiä löytynyt mistään. Ulkona satoi kaatamalla ja raketit räiskyivät taivaalla melkoisella paukkeella. Pihalla ja ajotien varrella paloivat ulkolyhdyt ja isot jätkänkynttilät. Ajattelin, että pikkukoira on taatusti pelästynyt tuota menoa ja häipynyt kauas. Huolestumistani peitellen ryntäsin ovesta ulos melkoinen namipalavarasto taskussani ajatellen, että tulee mukava yö pikkukoiraa etsiessä. Vaan mitäpä tapahtui? Huutaessani koiraa nimeltä, se juoksi mäkeä ylös suoraan syliini. Arvatkaapas, saiko se palkakseen jackpotin herkkuja?
---
Vuoden 2007 ensimmäinen työpäivä on edessäni. Todennäköisesti vuodesta tulee erilainen ja haasteellisempi kuin edellisestä, koska myös työt vaihtuvat hieman toisenlaisiin.
Nautin elämästä. Erityisesti aamuisin, jolloin alan toteuttaa uutta ja lujaa päätöstä. - Anais Nin
Marilynkin yllätti Uuden Vuoden yönä. Jossain vaiheessa ilmeisesti joltain oli mennyt ulko-ovi huonosti kiinni, koska Marilyniä ei yhtäkkiä löytynyt mistään. Ulkona satoi kaatamalla ja raketit räiskyivät taivaalla melkoisella paukkeella. Pihalla ja ajotien varrella paloivat ulkolyhdyt ja isot jätkänkynttilät. Ajattelin, että pikkukoira on taatusti pelästynyt tuota menoa ja häipynyt kauas. Huolestumistani peitellen ryntäsin ovesta ulos melkoinen namipalavarasto taskussani ajatellen, että tulee mukava yö pikkukoiraa etsiessä. Vaan mitäpä tapahtui? Huutaessani koiraa nimeltä, se juoksi mäkeä ylös suoraan syliini. Arvatkaapas, saiko se palkakseen jackpotin herkkuja?
---
Vuoden 2007 ensimmäinen työpäivä on edessäni. Todennäköisesti vuodesta tulee erilainen ja haasteellisempi kuin edellisestä, koska myös työt vaihtuvat hieman toisenlaisiin.
Nautin elämästä. Erityisesti aamuisin, jolloin alan toteuttaa uutta ja lujaa päätöstä. - Anais Nin
maanantaina, tammikuuta 01, 2007
Kosteeta on
Hohhoijaa - tulipa taas otetuksi uusi vuosi vastaan iloisesti juhlien ja *liikaa* viiniä nauttien. Nyt sitä sitten väsyttää, kuten aina Uudenvuodenpäivänä. No, tästä ei elämä voi mennä kuin paremmaksi. :)
Muistan sellaisenkin Uudenvuodenpäivän, että oli niin kylmä, ettei oikein ulos tarjennut mennä. Nyt sataa kaatamalla vettä.
---
"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."
Muistan sellaisenkin Uudenvuodenpäivän, että oli niin kylmä, ettei oikein ulos tarjennut mennä. Nyt sataa kaatamalla vettä.
---
"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)