Veikko pääsi lehteen! Veikko pääsi pois ojasta!

Meidän kylällä ei koskaan tapahdu mitään lehdessä mainitsemisen arvoista.  Päivät, viikot ja kuukaudet eivät eroa toisistaan kuin vuodenaikojen verran.  Kylälle ei synny ketään, ei (onneksi) kuolekaan kukaan, kaikki on aina tasaista ja rauhallista.  Ambulanssikin lienee vieraillut kylällämme viimeksi pari vuotta sitten.

Tämän viikon tiistai oli kuten kaikki muutkin tiistait, istuimme ukkokullan kanssa katsomaan varhaisillan telkkariohjelmia (uusintoja nekin, kuten aina kesällä), kun puhelimeni soi.  Näytöstä näin, että soittaja oli Mari, jonka Veikko-hevonen asuu naapurissa Suvin ja Mikon tallissa.

Vastasin iloisesti, mutta Mari oli itkuinen ja hätääntynyt ja soperteli, että tarvitaan eläinlääkäri, Veikko on vajonnut suohon.  En saanut selvää, ketä kaikkia oli jo kokeiltu ja lääkäri ei varmasti voisi auttaa, ennenkuin Veikko saadaan ylös, joten puhelu päättyi siihen.  Paikalla oli onneksi jo palokunta, joten apua oli saatavilla.

Lähdimme ukkokullan kanssa katsomaan, olisiko meistä mitään apua. Veikon vajoamispaikka oli melko lähellä kotiamme, joten olimme paikalla nopeasti.  Palokunnan tikasauto ja pari muutakin autoa olivat tien varressa ja pellolla merkkaamassa meille oikeaa kohtaa.

Perillä näky oli melko ankea, Veikon etujalat olivat syvällä mudassa ja hevonen piti päätään ojan reunalla.  Ympärillä hääri liinojen ja lapioiden kanssa palomiehiä ja -naisia. Hurjan näköistä kun teräväkärkiset lapiot huitoivat Veikon pään vieressä. Tosin ihan käsinkin pelastajat kauhoivat mutaa. Suvi piteli Veikkoa suitsista ja Mari istui puun juurella ja itki ja pelkäsi tietenkin hurjasti Veikon puolesta. Hevoset kuulemma luonnostaan lamaantuvat moisissa kiperissä tilanteissa, mikä on kyllä hyvä asia, sillä reuhtomalla tuossa pinteessä hevonen voisi saada itselleen pahojakin jalkavammoja aikaan.

Tytöt olivat lähteneet metsään koiralenkille ja Mari oli lähtenyt Veikolla ilman satulaa seuraksi. Tarkoitus oli mennä metsäpolkua pitkin harjun laelle ja takaisin.  "Pienen" ojan ylityksen se olisi vaatinut ja Mari olikin jo kääntymässä takaisin, kun paikka näytti niin petolliselta.  Silloin oli Veikko vajonnut etujaloistaan ojan silmäkkeeseen.  Mari oli huutanut niin kovaa, että "Älä, Veikko, kuole! Älä, Veikko, kuole!" ja Suvin isot koirat olivat haukkuneet hurjasti ja se oli hälyttänyt muutaman sadan metrin päästä talon pihassa olevat asukkaat katsomaan tilannetta.  He veivät Suvon koirat kotiin ja tytöt hälyttivät apua.

Melko syvässä on Veikon etupää

Pelastajat tuumailevat, mikä olisi paras tapa selvitä tilanteesta

Nyt Veikko on jo noussut hieman ja liinat saatiin kunnolla mahan alta

Ihan pian Veikko saa ponnistaa tosissaan!

Veikon takajalat ovat jäykkinä, mutta muuten vaikuttaa hyvävoimaiselta

Kotia kohti eläinlääkäriä odottamaan ja pesulle!

Puolisentoista tuntia oli kaksi palokunnan  yksikköä paikalla auttamassa.  Välillä hoikan neuvoteltiin siitä, mihin suuntaan sitä hevosta kannattaisi vetää, mutta pelastusmiehistö oli rauhallista ja osaavaa väkeä.  Iso kiitos Veikon ylös saamisesta kuuluu heille.  Kun tilanne oli ohi, he kertoivat iloisina ja mutaisina, että heillä onkin sauna asemalla sopivasti lämpiämässä. Sen he olivat ansainneet!

Seuraavana päivänä kuoppa näytti tältä, pian on varmaan lähteensilmässä juotava, kirkas vesi.

Veikko saa nyt toipua rauhassa.

Ja mitä me opimme tästä?  Jälkiviisaana voin nyt sormi pystyssä viisastella ja toivoa, että tytöt jatkossa harkitsevat tarkkaan, missä he rymyävät hevosten kanssa.  Aina ei ehkä käykään yhtä hyvin.

Ja niin, tämähän siis ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessämme:

Loppu hyin, kaikki hyvin.

Hiukan minua se harmittaa, että en huomannut ottaa mukaani parempaa kameraa ja näin ollen kuvat ovat taattua kännykkälaatua.

----

Miehistä ja virheistä ihminen oppii.
- Eeva Kilpi -

Paiseita, paineita ja arkea

Loma meni hurahtamalla ohi.  Viimeisellä lomaviikolla oli tarkoitus ratsastella kovasti, vaan haaveeksi jäi.  Isíng sai äkäisen ontuman, jonka ajattelin ensin olevan liukastumisvamman.  Odottelin viikon verran, josko se siitä tokenisi, mutta kun ei, niin kutsuin kengittäjän ja vaiva paikallistui suureksi kaviopaiseeksi.  Kavio oli ilmeisesti saanut iskun terävästä kivestä pohjaansa ja mustelman, joka kehittyi sitten paiseeksi.

Itseasiassa kutsuin ensin yhden kengittäjän, joka sai hiukan auki paisetta ja myöhemmin toinen kengittäjä sai paiseen kokonaan auki. Reikä kavion pohjassa oli lopulta niin suuri, että sinne olisi saanut työnnettyä kolme sormeaan ensimmäisen  nivelen verran sisään. Dramaattisen nopeasti ihan kolmijalkaisesta hevosesta tuli päivässä ontumaton. Olin niin iloinen, kun se oli taas kunnossa ja ajattelin, että teen seuraavana päivänä sen kanssa rauhallisen käyntilenkin lihasten vetreyttämiseksi.

Vaan kuinkas kävikään?  Seuraavan päivänä Isíng ontui taas, tällä kertaa toista etujalkaansa.  Siitä ajattelin ensin, että on rasittunut viikon ontumisesta, mutta kun kengittäjä lopulta pääsi eilen paikalle, oli siinäkin jalassa paise. Tämä taas johtui naulanpainaumasta, joka taas ehkä johtui siitä, että kenkä on lähtenyt liikkumaan ontumisen vuoksi. Nyt taas odottelen, jotta pääsen hiljalleen liikuttamaan ja kuntouttamaan Isígiä.

Kun Isíng oli kipeä, näin joka yö painajaisia siitä, miten se kuolee eri tavoin.  Välillä sitä peitettiin kaivurilla kuoppaan, vaikka se itse yritti sieltä ylös, välillä karhu juoksi sitä takaa ja välillä se vain katsoi minua tuskaisesti ja saatoin unessani tuntea sen kivun.  Nyt nuo painajaiset ovat poissa.  Tilalla ovat unet, joissa Felagi laukkaa nuorena ja innoissaan vihreällä niityllä isossa laumassa.  Ehkä uneni ertovat, että nyt on taas kaikki hyvin.

Tänään kävn Vissan kanssa pienen lenkin, en ole halunnut lähteä toisella ratsastamaan, kun ontuva ressukka jäisi tarhaan huutamaan ja kaipaamaan kaveriaan ja varmaan rasittaisi itseään sitten ihan turhaan.  Myöskin minun on kauhean vaikea lähteä ratsastamaan, kun toinen hevonen on kipeä, minulla on jotenkin niin hurjan kurja tunne ja onneton olo, että en vain pysty.

Eilen lopulta sitten nousin Vissan selkään ja tein vajaan tunnin lenkin.  Vissa oli kauhean peloissaan kaikesta.  Ihan muutaman kymmenen metrin jälkeen korvat olivat aivan stressihiessä.  En tiedä, vaikuttiko siihen se, että aamulla jo alettiin lähimetsissä ampua kyyhkysiä vai oliko pitkä tauko taas sekoittanut tamman pään.  Pahimmat säpsyilyt jäivät, kun otin sen kanssa pari oikein kovaa laukkapätkää.  Ehkä sillä oli vaan kertynyt höyryä korvien väliin ja siksi se tuntui paineistuvan ihan kaikesta.  Ihanahan se on silti enkä voisi kuvitellakaan sen haluavan tiputtaa minut selästään.  Tölttikin löytyi ihan heittämällä ja oli rentouttavaa ratsastaa.  Kohtapuoleen nousen uudelleen sen selkään.

Vissa lenkin jälkeen. Erityisesti ilahduttaa myös taustalla oleva Isíng, joka seisoo lopultakin paino molemmilla etujaloilla.

No, nyt olen siirtynyt tilapäisesti tekemään 4-päiväistä työviikkoa, joten saatan saada itseni useamminkin satulaan, kun vapaa-aikaa on enemmän.  Kaksi perjantaita olen jo pitänyt vapaata ja tuntuu, etten kumpanakaan saanut mitään ihmeempää aikaiseksi.  Pitää varmaan tehdä itselleen jonkinlainen työlista jatkoa ajatellen... tai tuossahan se työlista on nokan edessä, kun katsoo, millaiseen siivoon talo on taas joutunut.

Viime kuun lopulla ostin itselleni uuden auton, pikkuisen Citroen C4:n ja pikkupeikko sai käyttöönsä vanhan autoni.  Ei näkynyt tytössä mitään haikeutta, kun hän siivosi vanhaa Ibizaansa ja siirteli tavaroita uuteen, lasikattoiseen, ilmastoituun farkkuun.  Muutenkin pikkupeikkoprinsessalla on kivat fiilikset, kun uusi koti on löytynyt aivan koulun vierestä ja muutto on tässä kuussa.

Kuvassa tavaroiden vaihtoa autosta toiseen ja iloisena esitteelee uuden kodin avaimia, melkoinen nippu niitä olikin.

Ukkokulta puolestaan on käyttänyt viime aikoina hirmuisesti aikaa autojen korjaukseen: ensin tuo sininen Peugeot ajokuntoon, sitten Berlingo katsastuskuntoon. Berlingo lähtikin sitten vaihdossa, kun ostimme uuden auton minulle.  Nyt on työn alla hänen oma Peugeotinsa, jota on kolmisen viikkoa ihmetelty, kun vikaa savuttamiseen ja tehojen häviämiseen ei vaan löydy.  Sen jälkeen laitetaan tuo Ibiza myynti- ja katsastuskuntoon ja lopulta sitten puolisen vuotta tallissa korjausta odottanut Mikon Volvo. Ei tule ukkokullalta työt loppumaan, kun aloittaa (jos aloittaa) eläkepäivät kohtapuoleen.

Tämä kesä on ollut helteinen, mutta välillä on nähty melkoisia ukkos- ja sadekuuroja.  Viime viikolla satoi hurjasti ja Kleppa ilahtui siitä suunnattomasti ja juoksi ulos terassille vesisateeseen usita kertoja aivan kuin pikkulapset, joita yllytetään juoksemaan nakupelleinä kesäsateeseen suihkuun. 

Ikkunan takaa on kyllä mukavampi ihailla sadetta

Optimisti luulee, että tämä on paras mahdollinen maailma, ja pessimisti tietää sen.  
-- J. Robert Oppenheimer