Näytetään tekstit, joissa on tunniste akvaario. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akvaario. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 10, 2013

Sadepäivät nuuduttaa

Eilen oli aika sateinen päivä.  Istuin tietenkin työpöytäni ääressä ahkerasti koko päivän.  Ei päästy edes minnekään ulos lounaalle, kun ukkokulta oli ojamaiden ajopuuhissa traktorilla koko päivän.  Tosin lohisoppa oli erinomaista ja sitä oli riittävästi, joten ei lounaassa mitään valittamista ollut.

Valokuvaus jäi aika vähäiseksi, kun tosiaan istuin sisällä käytännössä koko valoisan ajan.  Minulla on työpöydällä pikkuinen mutteriakvaario ja jossain vaiheess päivää siinä asuva omenakotilo alkoi elvistellä tuntosarvillaan aika näyttävästi, joten siitä piti kesken töiden näpsäistä kuva.  Omenakotiloita ei muuten saa enää EU:n alueella kaupata.  Sääli, ne ovat aika hauskoja.

Kotilo heiluttelee välillä aika näyttävästi sarviaan ja toisinaan se tekee benji-hyppyjä altaassa
Töiden jälkeen ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa päivätirsoja, sateinen sää tekee minut aina uniseksi.  Torkkujen jälkeen pikkuannos telkkaria ja sitten olikin taas vuorossa viikottaiset agilityharkat pikkuhallilla Muijalassa.

Kleppa on kyllä tosi reipas, sehän vasta harjoittelee esteitä, mutta pikkupöydän päälle nostettu puominpalanen oli sille ihan pala kakkua, yhtään se ei hämmästellyt, miksi sitä piti edestakaisin ravata.  Kivaahan se oli, kun sai nameja ja kaikki.

Seuraavaksi harjoittelimme sen kanssa rengasta ja pikkukoira kyllä yllätti minut täydellisesti.  Harjoitus tehtiin siten, että minä kutsuin sitä renkaan toiselta puolelta ja kouluttajamme Ritva aina vei kaulapannasta takaisin hyppypaikalle.  Ei siinä mitään, ihan mukavasti se hyppäsi, mutta ilmeisesti se ei pitänyt kaulapantakuljettelusta, koska kun Ritva antoi namin, niin Kleppa sylkäisi sen tuhisten lattialle.   Vasta, kun minä annoin namin, se kelpasi.  Hassu otus.

Disaa ujostuttaa vielä koko agilityn telkeminen ja se himmailee aika lailla eikä oikein irtaannu minusta, mutta paikoitellen se lähti jo ihan mukavasti.  Ihmekös tuo, kun takana on niin pitkä tauko.

Kotimatkalla sateesta kiiltävä tie, ruskaiset puut ja katulamppu pysäyttivät ottamaan kuvan.
Tänään onkin jo torstai, meikäläisen perjantai.  Siitä se viikonloppu kohta alkaa, kun yhden päivän vielä jaksaa puurtaa tietokoneensa kanssa.


lauantaina, maaliskuuta 24, 2012

Tie

Tällä viikolla on tälle kylälle ilmestynyt uusi tie.  Poikani Mikko tyttöystävänsä Suvin kanssa on tilannut itselleen talon ja he ovat yhdessä ukkokullan ja muun talkooväen kanssa kaataneet puut  tontilta ja nyt oli vuorossa tien tekeminen talon paikalle.

Ei mikään pieni tiepahanen, tosin kuvakulma  jotenkin vielä suurentaa vaikutelmaa.
Minusta tie on tulevaisuuden synonyymi.  Sitä katsellessaan alkaa jopa uskoa, että tien päässä joskus vielä on talo.  Itseasiassa jos kaikki menee hyvin, jo loppukesällä talossa asutaan.

--

Romeon kuolemasta on jo kuukausi, keskiviikkona sytytin haudalle kynttilän sen muistoksi.  Enää ei tallille mennessäni  nouse pala kurkkuun, kun avaan oven ja sisältä ei kuulukaan onnellista hörinää.  Siitä olen iloinen, että pikkuinen sai helpon lopun, se kuoli ilmeisesti hyvin rauhallisesti nukkuessaan.

Kevät on tullut. Kevätpäivän tasaus oli tällä viikolla ja huomenna kellot siirretään kesäaikaan. Lumet sulavat vauhdilla, nytkin ulkona sataa kaatamalla.  Tarkoitukseni oli lähteä ratsastamaan, mutta sokerinen olemukseni ei halunnutkaan, kun katsoin, millainen sää on.

Kävin torstaina yhdessä Espoon faunattarista ja siellä oli marmorinvärisiä mustamolleja, joista pidän.  Olisin halunnut myös muutaman poikaplatyn, koska platyakvaariossani kävi jokin ihme kato ja lähes kaikki pojat kuolivat.  Altaassa oli kuitenkin karanteenilappu päällä eikä myyjätär osannut sanoa, milloin kalat tulevat myyntiin.  Soitin eilen sinne ja kysyin, milloin niitä kaloja voisi tulla ostamaan.  Myyjä puhelimessa kertoi, että eivät ne ole oikeasti karanteenissa, mutta iranilaisilla on nyt uusi vuosi. Se veti minut hieman hiljaiseksi ja puheluumme tuli aika pitkä tauko.  Myyjä naurahti ja selitti minulle, että iranilaisten juhlatapoihin kuuluu laittaa juhlapöytään punainen kala lasimaljassa.  On kuulemma helpompaa laittaa viikoksi karanteenilappu punaisia kaloja sisältävään akvaarioon kuin tapella maahanmuuttajien kanssa.  Aina sitä oppii jotain uutta!




sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Nappiajoituksia ja Pikku-Tsunami

Äijävapaan viikon ensimmäinen päivä sujui melko nappiin suunnitelmien mukaan.  Aamulla, kuten eilen jo kerroin, pesin kylpytynnyrin pohjan, täytin tynnyrin ja esilämmitin tynnyriä aamupäivän. Suunnitelmiin kuului lisäksi avotulen poltto pihalla. Leikkimökkimme kuistille pesän tehneet erilaiset vettyneet pakkauslaatikot - TV, näyttö, kylpyhuoneen kaappi, tiesmitä... ovat aina ärsyttäneet minua, koska ne ovat lähes ensimmäisinä silmissäni, kun ajan pihaan.

Oli kyllä ihanan keväinen olo, kun aamupäivän kuljeskelin kylpytynnyrissä loimuavan uunin ja etupihalla roihuavan nuotion välillä pitäen yllä tulta molemmissa. Savun haju, melkein liian kirkas auringonpaiste, leppeä tuuli - kaikki ne kuuluvat kevääseen.

Seuraavana ohjelmassa oli kauppareissu.  Aamusella olin tutkaillut karppaus.info -sivustoja jä päättänyt klassisen pääruokani uunilohen lisäksi tarjota alkupalaksi täytettyjä herkkusieniä ja jälkiruuaksi suklaamoussea. (Mihin sitä joutuisikaan ilman netin loistavia reseptilinkkejä.) Starkista samalla noudettu ilmainen puukuorma -Kiitokset taas Arskalle, konjakkia luvassa- kulki kiltisti pomppien perässäni aurinkoista tietä ajellessani ja olin lähes aikataulussa, kun tulin kotiin. Ehkä puolisen tuntia liian kauan meni reissussa, koska tie oli niin kaameassa kunnossa, etten peräkärryllä uskaltanut ajella normaalivauhtia.

Olin juuri virittelemässä alkuruuan tekoa, kun Kaisa soitteli ja kyseli, joko saisi lähteä tulemaan - Félagia oli kuulemma pikku heppatytöllä jo kaamea ikävä. Olin ajatellut kohta soittaa ja kehottaa lähtemään, joten nappiin meni ajoitus. Tein alkuruuan, uuniperunat ja jälkiruuan valmiiksi sillä aikaa, kun Kaisa ihasteli akvaarioni uusia pikku asukkeja - rusokiilakylkiä ja muitakin vipeltäjiä.

Ison akvaarion omaa kasvatustoimintaa pieni mustamolli. Taustalla uusin kasvihankintani - hatturuoho.

Pikkuakvaariossa on nyt varmasti noin 60 - 80 eri-ikäistä ja -väristä platynpoikasta. Noin 8 valkoista taitaa olla uusinta kantaa. -Anteeksi kuvanlaatu, mutta nämä ovat vain 2 mm mittaisia. -
Kun sain ruuat jääkaappiin, alkoi olla jo kiire. Kovistelin Kaisaa, ettei sitä hevosta sitten lääpitä tuntikausia - 5 min ja ratsaille, jotta ehditään saada ruoka valmiiksi klo 19:ksi.  Samassa tuli tekstari, jossa yksi illallisvieraista ketoi myöhästyvänsä vähän, jotta ehtisi liikuttaa kaikki hevoset. Siirrettiin illallisen alkua puoli tuntia. Nappiin meni taas tämäkin.

Suvikin ehti porukkaan, joten saimme kopsotella kolmisteen aurinkoista maantietä.  Kaisalla ja Félagilla tosin taisi olla aika yksinäistä välillä, koska Ísing ja Jekki painelivat laukkavauhtia 33km/h ja Félagin maksiminopeus on 24 km/h. Silti oli kivaa ratsastella yhdessä.  Porukalla laitoimme hikisille hevosille takit päälle,  annoimme vedet hevosille ja Romeolle yöruuat. Mukavaa vaihtelua minulle, joka yleensä puuhastelen yksin tallilla. Tosin eihän kukaan nyt niin hyvin osaa, kuin minä, joten koko ajan piti jotain neuvoja antaa toisille. Hymyhuulin tytöt jaksoivat, kävivät varmaan vuorotellen sitten piilossa puimassa nyrkkiä tai jotain besserwisserille.
Meitä oli viisi "hevoshullua" naista illallispöydässä - hyvin maittoi ruoka kaikille ja juttu kulki, vaikka kaikki eivät olletkaan keskenään ennestään tuttuja. Neljä meistä meni sitten loppujen lopuksi pönttöön, viides notkui tarjoilijana pöntön ulkopuolella viihdyttämässä pöntössä olijoita.

Kaisa oli tuonut minulle lahjaksi pienen vaaleanpunaisen kumiankan ja pönttöön mennessä tytöt heittivät sen iloisesti keskelle pönttöä kellumaan.

Pikkuankka ei ihan hallinnut uintia tai sitten se oli juopahtava (kuten lahjansaajakin...), kun ei yhtään kestänyt pystyssä.
Kun me hoikat ja tiukkapeppuiset ratsastajattaret olimme päässeet pönttöön, oli ehkä hieman vettä luiskahtanut pöntön laitojen yli ja hetken kuluttua aloimme kaivata pientä kumiankkaamme.  Voi ei, tämä pienimuotoinen tsunami oli vienyt pikkuisemme laidan yli. Sieltähän se löytyi sitten hangelta vain muutaman metrin päästä ja pääsi taas näyttämään uimataitojaan.  Samalla se sai sitten nimenkin itselleen: Tsunami.

Aamulla Pikku-Tsunami odotteli kylpyyn pääsyä turvallisesti tynnyrin laidalla.
Pöntössä juttu luisti ja aika kului nopeasti.  Kivan illan päätteeksi jäivät Suvi ja Rambo vielä yöksi, mutta muut juhlijat lähtivät autoilla kohti kotiaan. Pikkuisen piti vahtia, ettei kukaan heistä vienyt mennessään Disaa, joka oli tapansa mukaan hurmannut jokaisen lempeällä tuppautuvalla tavallaan.

Tässä iässä rajut juhlat päättyvät jo klo 23:55. Sinänsä hyvä, koska 5:45 herättelin Suvia aamukahville, jotta hän ehtisi aamuvuoroon töihin.  Nyt kello on 9:30 ja olen hoidellut tallihommat ja kaikki 4 koiraa ja kirjoitellut tätä kaikessa rauhassa. Seuraavaksi on päivän ohjelmassa aamupäivätorkut ja sen jälkeen "Katsotaan, mitä keksitään".

torstaina, helmikuuta 03, 2011

Rauhaa, hiljaisuutta ja mielipahaa

Olen ollut koko viikon yksin - piipahdan mummolassa aamuin illoin ja juttelen puhelimessa jonkun kanssa silloin tällöin ja pari kertaa olen käynyt kaupassa sanomassa kiitos ja näkemiin. Ja tietenkin ukkokulta soittaa joka ilta Flachausta ja kertoo ja kyselee kuulumisia. Olen ollut koko viikon etätöissä, joten aikaa puuhailla kotosalla on vähintään tunnin enenmmän joka päivä, koska työmatkoihin ei kulu yhtään aikaa. En ole oikeastaan tuntenut itseäni yksinäiseksi, sillä pienet ja isot karvakorvat ovat koko ajan läsnä. Koirille ja hevosille voi jutella kaikenlaista ja ne reagoivat usein fiksummin kuin ihmiset juttuihini.

Tällä viikolla olen tiistaina ja keskiviikkona pätkäissyt keskeltä päivää 45 min siihen, että otan Vissan tarhasta ja olen käynyt sillä ratsastamassa pienen, mutta vauhdikkaan session. Vissa on vaikuttanut alun jännityksen jälkeen tyytyväiseltä siihen, että se pääsee ratsastettavaksi. Tammaa ei tarvitse kuin hipaista kylkiin, niin jo mennään melkoisen haipakkaa laukkaa.  Istunnan tiivistäminen puolestaan saa sen hiljentämään. Disa on ollut mukana ja se nauttii suunnattomasti, kun saa juosta edellämme tai perässämme ja välillä tussahtaa umpihankeen kokeilemaan, kulkeeko siellä kovaa.

Minulla ei ole nyt muita ratsastettavia kuin Vissa, sillä sekä Félagi että Ìsing potevat kavioitaan. Vakikengittäjäni oli sairaana vuodenvaihteen tienoilla ja pyysin tilalle nuoren tytön, joka kertoi olevansa erään huippukengittäjän opissa oppisopimuksella. Valitettavasti ihan näin ei ollutkaan - neitosella oli pelkkä halu olla kengittäjä, ei kykyä siihen. Osaaminen oli sen verran heikkoa, että molemmat kengitettävät ovat nyt poteneet kavioitaan pitemmän aikaa.

Kipulääkkeisiin on mennyt useampi satanen ja mieleni on hevosten suhteen ollut melko maassa, kun molemmat virkeät ja leikkisät hevoset ovat useamman viikon pääasiassa maanneet ripirinnan hangella silmissään poissaoleva ilme. Mukavat, viikottaiset ratsastuspuuhat Kaisankin kanssa ovat toistaiseksi tauolla ja niitäkin minulla on hieman ikävä. Tämän viikon aikana olen ollut huomaavinani enemmän liikettä ja vähemmän ontumista ja toivonkin, että saisin molemmat kullanmurut kuntoon kun illat valostuvat.  Etenkin Ísingin surkea liikkumistapa tarhassa - köpötellen kuin vanha hevonen - saavat minut aina sisäisesti hieman käppyrään, koska tietenkin oikea syyllinen tilanteeseen olen minä, kun valitsin väärän kengittäjän. No, sitä virhettä en tee enää koskaan.

Onneksi elämässä on kaikenlaisia ilonaiheitakin. Uusia hankintojakin olen tehnyt, työhuoneeni on muuttanut kalustustaan ja nyt työpöydälläni nökottää talon toinen akvaario - 76 litrainen, kuusikulmainen. Akvaariossa on vain platyjä ja tarkoitus on, että sinne tulee paljon erivärisiä poikasia.  Halvempaa värikirjon hankintaa kuin issikkavarsotus. Tosin uskon kyllä, että jossain vaiheessa pihallakin taas kirmaa issikkavarsa tai kaksi.

Normiaamun tapaan tätä kirjoittaessani yksi nälkään kuoleva Kleo-cairn on jo alkanut raapia nilkkojani, koska en ymmärrä lopettaa kirjoittamista ilman. Ja niinhän se onkin, tähän tietokoneelle sitä herkästi jysähtää sekä työn että vapaa-ajan puitteissa.

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Oi! Lumi on maassa!

Yhtäkkiä on talvi. Ihanaa, että kura-aika päättyi nopeasti ja valkoinen lumi peittää maailman alleen. Eilen sanottiin uutisissa, että tämän vuoden marraskuu tulee ilmeisesti olemaan poikkeuksellisen kylmä ja se nyt ei ole kaikkein mukavin asia. Tarvontien ruuhkat Helsinkiin päin aamuisin myös haittaavat jonkin verran elämääni, mutta asuinpaikkamme taitaa kuitenkin olla oma valintamme, joten tuosta ei kannata kauheasti valittaa.

Aamut sensijaan ovat valostuneet kovasti ja nyt näenkin aamuisin mennä tallille ja hakea lehdet ilman otsalamppua.  Koirilla on valopannat ja etenkin Disa säntäilee sinne tänne aamuisen puolituntisemme aikaan ja sen poukkoilu näkyy hyvin pannan loisteessa.  Se ei kuutenkaan ryntää tielle, jos kiellän eikä ole yhtään kiinnostunut jahtaamaan autoja. Kleon "rääkkäys" on sen joka-aamuista hupia. Koiralapsi juoksee kahdeksikkoa Kleon ympärillä ja räkyttää ja Kleo yrittää varsin äreänä juosta sen kiinni. Eipä Kleo onnistu nopeaa pentua kiinni saamaan, koska yleensä kriitisellä hetkellä saalis singahtaa ojan yli syvään lumihankeen.  Sinne Kleo ei viitsi mennä perässä ja ärisee itsekseen.  Joskus tulee mieleen kauppakeskusten äreät eläkeläismummot, jotka rähjäävät penkit valtaaville peruskoululaisille.

En ole kieltänyt Disaa, koska Kleo saa hyvää liikuntaa laukatessaan otuksen perässä ja sisällä molemmat rauhoittuvat omiin hommiinsa.  Sisällä Disa ei juurikaan hauku - paitsi joskus ukkokulta innostaa sen haukahtelemaan televisio-ohjelmille. Onhan se hienoa, että heilläkin on yhteinen harrastus.  Iltaisin Disa katsookin aika paljon telkkaria. Ehkä se tuosta viisastuu vanhetessaan eikä katso aivan kaikkea moskaa.

Itsellä huonot tv-ohjelmat vaihtuvat usein siihen, että katselen "oman" sohvani päässä olevaa akvaariota.  Sain pari viikkoa sitten postista mielenkiintoisen, loiskuvan paketin.
Paketin päällä luki: aitoa mustaamakkaraa.

Sisällä oli punainen, pikkuriikkinen partamonni. Kuvassa keskellä "Nikke Knatterton",  kuulemma 14-vuotias musta partamonni ja rungon kyljessä ylempänä pieni punainen monni. Melkoinen ero koossa!
Mutta nyt hommiin, että ehdin illalla juhlistamaan Katjan syntymäpäiviä. Onnea sinne naapuriin! Katjan synttäriä en helposti unohda, koska oma äitinkin täyttäisi tänään vuosia. Lämmin ajatus elämästä tältä kohtaa myös äidilleni, jonka kanssa käytyjä keskusteluja joskus kelailen mielessäni. Paljonkohan muuten muistan niistä väärin ja muokkaan omien ajatusteni mukaisiksi? Kukaan ei taida tietää...

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Harrastukset yhdistävät

Kuten me kaikki tiedämme, niin yhteiset harrastukset saattavat ihmiset yhteen. Ja jos harrastaa eläinten kanssa, niin eläimistäkin tulee keskenään kavereita. Meillä on esim. nykyisin poikani kanssa ihan mukavia hetkiä akvaariojuttujen ympärillä, kun molemmilla on akvaario. (No, meidän kalat ei oo kavereita, sattuneesta syystä. Heh.)

Nyt Disakin on alkanut enemmän harrastaa paimennuksen ja Kleon kiusaamisen lisäksi: se istuu aamuisin hämärässä olohuoneessa ja katselee akvaariota.  Minä juon aina päivän enimmäisen kahvikupposen akvaarion ääressä - kalat saa aamupalaa ja minä kahvia ja me Disan kanssa saadaan rauhoittavaa viihdykettä ennen tallille menoa.
Nämä kännykkäkuvat ovat niin tasokkaita, mutta jos ei jaksa kävellä hakemaan kunnon kameraa, niin on tyydyttävä niihin.

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Uusi addiktio

Ne, jotka minut tuntevat, tietävät ettei ukkokulta ole mitenkään innokas uusien eläinten tullen.  Niitä kuitenkin tasaisen varmasti tulee, vaikka murinaa esiintyykin. Erään varsin kipakan riidan jälkeen teimme leikkimielisen sopimuksen, että vain kerran vuodessa saa ottaa eläimen ilman lupaa. Minulla on aika monta vuotta käyttämättä ja tänä vuonna pihapiiriin on ilmestynyt kesän alussa miniäkokelaan suomenpienhevonen Jekki sekä viime viikkoinen islanninlammaskoiranpentu Disa. 

BTW: Disan kutsumanimeksi tyttäreni ehdotti Tossua, koska se kuulemma muistuttaa sellaista, minusta Tossu on aika lällykkä nimi kipakalle Disalle ja päädyimme lopulta miettimään maalaisten suuhun paremmin sopivaa Risa Tossu -nimeä.  Upea kuulutus agikisoissa: "Seuraavana starttaa lähtönumerolla 13 islanninlammaskoira Risa Tossu". 

No, asiaan, minun piti kertoa näistä eläinten hankkimisista.  Tällä viikolla facebookissa tarjosi Tuulia myytäväksi 180-litran akvaariotaan pois remontin tieltä. Minä olen aina ajtellut, että semmoinen olisi hieno elementti olohuoneessa TV:n vieressä, kun ei kiinnosta urheilu eikä sotaleffa, mutta silti voisi istuksia ukkokullan kaa samassa tilassa.  Miljoonakalat ja monnit - ainaski miljoona kalaa, tämä ei oikein mahtuisi tuohon eläin/vuosi -sopimukseen.  Tuulia antoi vinkin, että voin kertoa, ettei kyseessä ole eläin, vaan kasvi ja kalat on lähinnä koristeina.  Näin sitten tein ja eilen kävimme hakemassa akvaariomme kotiin.

Oli melko jännittävää täyttää allasta ja miettiä, mitä minnekin laittaisi ja tutustua akvaarion hoito-ohjeisiin. Kiehtovana asukkaana juurakon alla asuu partamonni, joka on kuulemma hankittu vuonna 1998. Jotenkin sen toivoisi pysyvän hengissä ainakin jonkin aikaa muuton jälkeen, jottei tulisi murhaajaolo.  Nyt aamulla ainakin on kiva fiilis, kun yhtään kalaa ei vielä kellu pinnalla hengettömänä.

Tältä näyttää ensimmäisenä aamuna - vettä pitää hiukan lisätä ja "rymsteerata", että olisi hyvä.