Heinäkuu loppuu!

Järjetöntä, heinäkuu loppuu tänään! Minne se on mennyt? :O

Mutta hei! Laulakaamme yhdessä, sillä elokuu on vielä ihan kokonaan kesää:

Sä etsit vielä tilaisuutta,
kaipaat jotain,
etsit uutta,
on kuin ois kuuma kesä
jo mennyt menojaan.

Mutta vielä tulee noita
lämpimiä öitä joita
sä koko pitkän talven
jaksoit odottaa.

Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä,
vielä voit löytää ystävän,
vielä tilaisuuden saat.

Kesä sulle paljon antaa,
lämpö sylissään kun kantaa,
sen hetken toivot ikuisesti kestävän.

Elämä on niin kuin unta,
kukkii koko luomakunta,
sydän vain uutta tilaisuutta odottaa.

Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä,
vielä voit löytää ystävän,
vielä tilaisuuden saat.

Vielä on kesää jäljellä,
vielä tulee kauniita päiviä,
vielä voit löytää ystävän,
vielä tilaisuuden saat.

(Mamba - Vielä on kesää jäljellä)

Puhiseva harmaa pallo

Otsikosta luulisi, että kyseessä on siili. Mutta ei, kyseessä on tietenkin Ísing. Kuvasta näkee, että se on epäilemättä harmaa ja pallo.Puhina syntyi siitä, kun eilen iltapäivällä hyppäsin lopultakin sen selkään (kiipesin jakkaralta, suom.huom.) ja lähdin sen kanssa tietä pitkin peräkylää kohti. Koska pikkuinen oli ensimmäistä kertaa liikkellä ilman turvahevosta, kaikelle piti puhista. *Puh* korjauksen alla oleva aitatolppa, *Puh* naapurin navettaremontti, *Puh* autotallin seinällä roikkuva pölykapseli... sitä rataa koko matka perälle asti.

Se hyöty heposen hämmästys-kauhistus-puhinasta oli, että se meni ajoittain tölttiä. Kun kehuin sitä, se meni jopa kymmenkunta metriä kerralla tölttiä. Sitä askellajia en ole selästä sille vielä saanutkaan. Tätä pitää saada lisää!

Mukavinta tuossa hevosessa on se, että kauhistuksestaan huolimatta sillä ei kaikesta päättäen ollut mitään sitä vastaan, että istuin sen selässä ja ohjailin sitä noita kauhistuksia kohtaamaan. Takaisin tullessa kuului jo suusta rentoutunutta pörinää ja pikkuhevonen muuttui huomattavasti letkeämmäksi. Aivan ihana hevonen!

--

Ennen kuin voin kiivetä uudelleen sen selkään on pakko mennä töihin, joten "näihin kuviin ja tunnelmiin".

Sunnuntaitunnelmia

Sunnuntaiaamun rauha lepää taas talossa. Eilen olivat pojan kaverit saunomassa ja kylpytynnyrissä. Yhteensä 8 nuorta. Taisivat nauttia olostaan. Oli ihan mukavaa saada taloon vähän elämää ja kiva nähdä, että nuorten miesten joukosta löytyy iso porukka ihan mukavia kavereita. Tai olihan joukossa yksi tyttökin. Ovat kyllä tervetulleita toistekin, niin mukavia ovat.
Loppukesä alkaa jo näkyä luonnossa. Tosin kesä loppui ennenvanhaan vasta elokuun lopussa, kun koulut alkoivat aina syyskuussa. Nyt tuntuu, että kesä loppuu jo elokuun puolessa välissä, koska koulut alkavat aikaisemmin. Tyhmä muutos, kyllä minusta koko elokuukin voisi olla lomaa. (Tämän toiveen varmaan allekirjoittavat kaikki koululaiset ja opiskelijat kanssani.)





Liitän tähän pari kesäkukkakuvaa sen varmistamiseksi, ettei syksyä vielä näy.

---

Ja nyt voisi vaihtaa kylpytakin kunnon vaatteisiin ja mennä katsomaan, mitä ukon tyttärentytär vanhempineen puuhaa tuolla toisella mäellä.

En ole muuten tainnut mainitakaan, että espanjalaisvieraamme (ukon sisko perheineen) tulivat Suomeen samana päivänä kun me lähdimme Islantiin. Viipyvät taas toista kuukautta hellettä paossa täällä Suomessa.

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

Nythän tietenkin kaikkia on kiinnostanut jo pitkään, että minkälainen maku sillä tyttärellä on, kun hän on niin pohjiaan myöden rakastunut.

Kas tässä teille pari kuvaa Reksistä:

Se on tuollaista matalajalkaista paimenkoiratyyppiä ja pään väritys on aikas hauska, se on myönnettävä. Tuskin otus tyhmäkään on, päinvastoin.

Kun näin sen juoksemassa vapaana hevosten mukana ja kierimässä mudassa ja taas riemuissaan kiitämässä lähes ääretöntä peltoa järjettömän kovaa sydäntäni riipaisi eniten ajatus siitä, miltä pienestä koirasta tuntuisi olla sisään teljettynä sillä aikaa kun me muut olemme töissä ja koulussa. Tuskin sellainen ihan helppoa olisi vapaalle islantilaiselle koiransielulle.

Tietenkin sydäntäni riipaisee sekin, että tyttären tulee pikkueläintä varmasti ikävä - enhän toki ole kovasydäminen, päinvastoin. Kuitenkin oma sydämeni ja järkeni sanovat, että ei olisi oikein riistää sitä omasta vapaasta ympäristöstään.

Onko kenelläkään kokemuksia siitä, miten kokonaan ulkokoirana elänyt eläin sopeutuu seurapiirielämään? Alkaako yksinollessa riemukas sisustusvimma vai tuleeko apatia? Osoittaako otus mieltään sotkemalla, kakkimalla, puremalla ja rikkomalla vai sopeutuuko hyvin?

---

juokse henkesi edestä
taivas on täynnä kuumaa terästä

vangitsin valkoisen kyyhkysen
panin häkkiin ja kuulin sen nyyhkytyksen

(Pelle Miljoona/Kulkurin kyynel)

Islantiraportti

Eilen jo loppui lomakin ja työmaalle oli pakko ajella. Töissä on hiljaista, tänäänkin paikalla olen toistaiseksi yksin (normaalisti meitä on n. 20 tässä maisemassa). Ei tarvinne kertoa kenellekkään, että on hiukan tylsää.

Lomaraportin Islannista voisin antaa kuvareportaasina, joka tulee siis tässä:

Þingvellir

Vuorimaisema

Reykjavikin satamaa
Geysir


Kerid on tuo kraateri tuossa alapuolella (tässä bloggerissa ei oikein ole helppoa laitella kuvatekstejä)

Reynishverfi

Reynishverfi

Lunneista sai tänä vuonna mukavasti kuvia Dyrhólaeyn kallioilta

Yö laskeutui jo Islantiin kun lähdimme pois maatilalta ja sinne tytär jäi - keskelle ei-mitään - pieneen taloon Islannin etelärannikolle. Haikeaa oli jotenkin hänet jättää, mutta oli ihanaa nähdä, että hän viihtyy. Kahden viikon kulutuua tytär on jo kotona ja uskoisin, että hänen lähtönsä Islannista on paljon haikeampi.

Tuntui oudolta eilen illalla, kun täällä Koto-Suomessa illat ovat jo aivan pimeät ja siellä Islannissa oli vielä puolen yön aikaan noin valoisaa.

---

Blogi täyttää muuten tänään vuoden. Ihmeen ahkerasti olen viime vuoden kirjoitellut tänne, 213 tekstiä yhteensä eli 80% päivistä on saanut jonkin merkinnän.

Lähtötunnelmissa

Pakattavat tavarat odottavat eteisen sohvalla. Vieressä tavaroille suunniteltu laukku, joka on selvästi liian pieni tuolle määrälle. Shit happens.

Eilen vasta *shit* kävikin. Olen pari yötä kärvistellyt särkylääkkeillä, kun ien on ollut niin kipeä. Nyt sitten päätin, että on pakko kuitenkin mennä hammaslääkäriin. Ja *iik*, homma oli niin huonossa hapessa, että oli pakko repiä yksi hammas pois. Nyt sitten on tikki suussa ja särkylääkkeet ja antibiootit matkassa. Antibiootteja tosin saa lykätä matkan ohi, jos siltä tuntuu. Niillä on kuulemma niin vahva antabusvaikutus, että illallisviinit saa jättää väliin, jos niitä nauttii. Harkitsen vielä.

Ja nyt on loputkin heinät paaleissa. Eilen illalla 22 jälkeen tuli valtava kone pellolle ja pläjäytti muoviin n. 30 paalia heinää. Sai hepatkin mukavasti liikuntaa, kun pörräävä kone naapuripellolla oli niin hirmuisa.

---

Mutta nyt pakkaamaan. Blogitaukoa tulee ainakin maanantai-iltaan. Onnea tutuille agilityn MM-karsintoihin!

Heinästressi on poissa!

Veks, poissa, ihan koko stressi heinien saamisesta sisätiloihin kuivana! Upea fiilis! Ulkona makaa tosin vielä kaadettuna n. 3 ha heinää, mutta jotenkin ne ei tunnu omalta murheelta, koska ne käy paalamassa urakoija isoihin pyöröpaaleihin. Hiukan tietenkin harmitti se, että niiden piti saada viime yönä sadekuuro niskaansa (onko heinäkarhella niska?) Sääennusteet kuitenkin lupaavat hellettä koko loppuviikoksi, joten niiden heinien tilanne on ok.

Eilen tosiaan ahkera heinätalkooväki kävi kolmessa tunnissa pyöräyttämässä paalit peräkärryihin. Kolme peräkärryä on odottamassa pyrkua katon alla nyt. Ihanaa, että heinäväkeä vielä saa tulemaan. Illalla vielä kylpytynnyröitiin yhdessä. Oli mukavaa välillä tavata muitakin ihmisiä kuin tuo oma mörökölliukko. Joka tosin on ihan hyvää seuraa silloin, kun se ei ole mörököllituulella...

---

Ukko tuolla hoputtaa, pitäisi lähteä Selloon ostamaan sille ulkoiluvaatteita, että sen kehtaa ottaa mukaan Islantiin. No - ehkä tässä itsekin voisi ostaa parit farkut, ku kerran sinne asti lähdetään. Mutta ilman kolmatta kahvikupillista en kyllä lähde minnekkään, nih.

Viimeistä viedään

Viimeinen lomaviikko alkamassa, muutaman päivän pörräämme tässä kotopuolessa ja sitten nokka kohti Islantia.

Huoli heinäsadosta edelleen päällimäisenä, vasta sitten voi miettiä lomamatkaa. Äsken soitti pyöröpaaliurakoija ja kertoi, että niittää voisi tänään. Hieman huolettaa, kun keskiviikkona kuulemma sataa - en jaksa uskoa, että nuo päivässä kuivuisivat pyöröpaaliinkaan sopiviksi. Tosin se sade näyttäisi ennusteiden mukaan olevan keskiviikkoyönä ja keskiviikkona päivällä sitten olisi taas jo kova helle. Hermostuttavaa, kun elämä on säistä kiinni.

Hermostuttavaa tuntuu olevan ukostakin. Sitä huomaa taas, miten miehet vanhemmiten muuttuvat mörökölleiksi. Puheisiin vastataan yksittäisin murahduksin tai ei ollenkaan. No, riitaahan tuo ei haasta, kunhan menee ja murisee. Toki on murinankin aihetta: heinänpöyhimestä katkesivat ketjut ja se pitää korjata. Lisäksi hän on siirtänyt viljaa puimalassa paikasta toiseen saadakseen yhden laarin tyhjäksi mahdollista heinänkuivausta varten. Se työ on raskasta, pölyistä ja yksitoikkoista. Ei käy kateeksi.

Eipä taida moni nykypäivän palkkatyöntekijä maataloustukia kadehtiessaan ajatella, miten ankeaa olisi, mikäli palkka tulisi sen mukaan sataako vai paistaako. Voisi hiukan harmittaa, jos palkkapussi jossain kuussa olisikin vain puolet edellisestä ja selityksenä vähennykseen olisi: 10 sadepäivää tässä kuussa. Olen kyllä iloinen, että elanto ei tule maanviljelyksestä.

---

Ajattelin tänään jossain vaiheessa lähteä mattopyykille. En ole koskaan kokeillut noita kunnan tarjoamia matonpesupaikkoja ja sunnittelin tänään katsastaa sellaisen. Pojan kämpästä tuli jokseenkin epämääräisen näköinen matto, noinkohan tuon kanssa kehtaa julkisesti näyttäytyä...

No, en ole herkkä häpeämään...

Plääh, satoi sittenkin

Tottahan se oli: aamu valkeni sateisena. Harmittaa. Sääennusteet näyttävät nyt siltä, että heinät on korjattava huomenna, satoi tai paistoi. Ne pitää latoa kuivuriin ja kuivata loppuun siellä. No, toivoa on, että heinät saadaan kuitenkin syömäkelpoisiksi niin.

Eilenen pojan kämpän siivousoperaatio onnistui suhteellisen hyvin. Pojan keittiö oli totuttuun tapaan aivan täynnä melkoisen vanhaa tiskiä. Yököttävää tavaraa. Ladoin astiat leipälaatikkoon ja toin ne kotiin koneella tiskattaviksi. Inhoan käsin tiskaamista ja niin inhoavat kätenikin. Pojan kämpästä tuli 4 jätesäkillistä mainospostia ja muuta roskaa pois heitettäväksi. Aika hyvin, kun kyseessä on kuitenkin pieni yksiö. Pojan pitäisi kyllä saada tyttöystävä!

Miten ällöttävän stereotyyppistä, jos hänellä olisi tyttöystävä, se raukka joutuisi siivoamaan tuon moskan. En muista itse siivonneeni kenenkään poikaystäväni kämppää. Itseasiassa muistan kerran lopettaneeni suhteen siihen, kun poika olisi välttämättä halunnut minun silittävän paitansa ulos lähtiessämme. Emme sitten menneet enää yhdessä ulos, emme sinä iltana emmekä koskaan myöhemminkään.

---

Pari päivää sitten valjastin Romeon kärryjen eteen. Se aivan nuoreni silmissä ja silmiin syttyi ilo toiminnasta. Kepeää ravia poni päästeli peräkylään ja takaisin. Se ei edes hionnut. Takaisin tullessamme pitkän suoran päässä se ryösti vielä laukallekin. Romeo on aivan ihana ajettava, pienellä ohjan hipaisulla se muuttaa suuntaa ja pienellä suun naksauksella lisää vauhtia.

Päivät liitää

Käsittämättömän nopeasti aika kuluu. Pojan intti on puolessa välissä ja tyttären Islannissaolo on myös puolessa välissä.

Tytär on rakastunut siellä Islannissa. Koiraan tosin, ei poikaan. Haluaisi tuoda tullessaan vuoden vanhan Rex-paimenkoirapojan. Aiheesta on käyty kiivasta keskustelua viime aikoina. Uskon kyllä, että otus on söpö ja mukava ja vaikka mitä... Eniten harmittaa kuitenkin se, että haaveet päästä agilityn huipulle se sitten hautaisi. X-rotuisella kun ei arvokisoihin toistaiseksi mennä. Jonkun ei-agilityä harrastavan mielestä varmaan aika typerä syy haluta nimenomaan rotukoira. Minusta se ei kuitenkaan ole vähäpätöinen asia. Harmittaahan tuo minua siksikin, että olen jo pennun tilannutkin, vaikka sen saaminen ei varmaa olekaan.

Tänään on luvassa ahkerointia. Lupasin auttaa poikaa asunnon raivaamisessa. Tai siivoukseksi hän sitä kutsuu, mutta hommaan sopisi varmaan puskutraktori paremmin kuin moni muu vehje. Toivottavasti päivästä pojan kanssa kuitenkin tulee mukava.

Ukko puolestaan rehkii tänään golfkisoissa. Toivottavasti pärjää. Harjoittelemaan ei ole tänä vuonna ehtinyt kuin kerran.

Ja säästä vielä sananen: aluesää lupaa huomiseksi sadetta Lohjalle, älä anna sen olla totta! Kaadetut heinät eivät suuresti kaipaisi nyt sadetta.

13. päivä ja perjantai

Onneksi en ole taikauskoinen. Sen huomaa jo siitä, että ekan kerran tällä viikolla heräsin jo ennen yhdeksää - 8:57 näytti kello, kun rämmin suihkuun. Ihmeesti on uni maittanut. Yleensä minä nousen ensin ja käyn kastelemassa kasvihuoneen, siirtämässä hevoset pois laitumelta ja haen lehden. Tällä viikolla ukko on tehnyt nuo hommat joka aamu, kun minä olen vain käännellyt kylkeä.

Paitsi tänään - ei ole vielä edes aamulehteä, kun molemmat vaan surfaa netissä ilman aikomustakaan lähteä liikkeelle. Kohta varmaan tarttis liikkua ulospäin.

Eilen kaadetuista heinistä toinen pelto oli ihan kummallinen, melkein pelkkää vahvaa saunakukkaa täynnä. Sitä eivät hevoset syö, mietimme, kannattaako moista edes paalata. Se on juuri uudistettu laidun ja ennen kylvöä se on asianmukaisesti myrkytetty. Omituista.

Säätiedotukset näyttävät, että iltapäivällä sataisi hieman ja sitten olisi koko loppuviikon taas poutaa. Paikkakuntakohtaiset ennusteet heittelevät kyllä melkoisesti päivien mittaan. Taitaa olla aika vaikea laji tuo sään ennustaminen.

Poikakin tulee taas vaihteeksi intistä lomille. Heillä oli tällä viikolla melko rankka harjoitus: maanantaista keskiviikkoon marssivat n. 150 km. Eilen kertoi olevansa portinvartijana kahden muun kaverin kanssa 24 h. Kuulemma tylsä homma.

Kävin eilen taas ratsastamassa. Vaikka olinkin ajatellut alunperin ottaa Ísingin, niin päätin sittenkin tehdä pitkän, rentouttavan lenkin Félagilla. Se on kuitenkin noista ratsuista se ikioma tuttu lapanen, jonka mielenliikkeet tietää tarkkaan etukäteen korvan liikahduksesta. Oli mukavaa. Lenkin jälkeen pesin ja öljysin otuksen Prob-shampoolla ja -öljyllä. Olen ollut viime aikoina yllättävän reipas ratsastelemaan. Varmaan tänäänkin tulee jollain kopukalla lähdettyä liikkeelle.

Kesämökkinaapuri pysähtyi juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Kun kerroin tyttären olevan Islannissa hevostilalla töissä, hän totesi, että meidän pitää sitten varmaan vaihtaa hevoset issikoihin, jos hän niistä kovasti innostuu. Suuri oli naisen hämmästys, kun kerroin hevostemme olevan issikoita jo valmiiksi.

Se loppui sittenkin!

Sade on loppunut. Eilen en nenääni ulos juuri laittanut, kun vettä tuli koko ajan kuin ämpäristä kaatamalla. Nyt säätiedotus näyttäisi siltä, että loppuviikon on kaunista. Illalla varmasti kaadetaan lisää heinää, kunhan maa on hieman kuivunut. Sunnuntaina sitten saisi taas rehkiä pellolla paaleja kantaen (vinkvink, talkooväki!)

Eilen en kuitenkaan juurikaan saanut taloa siivotuksi, joten tänään pitää tarttua imuriin ja alkaa pörryyttää ympäri taloa. Pyykkitupakin on - ylläri, ylläri - aivan samassa tilassa kuin eilenkin. Sadeilma tekee minusta aina laiskan ja velton. Tosin ihan saman tekee aurinkoinenkin ilma, joten erityisen energinen olen vain pilvipoutaisella kelillä. Jos silloinkaan...

Olen alkanut odottaa matkaamme Islantiin. Viikon päästä mennään. Uskomattoman nopeasti kuluvat päivät ja viikot. Pian on tytärkin taas kotona ja syksy käsillä. Mutta ei mietitä nyt syksyä, kauniit kesäpäivät ovat taas täällä ja niistä pitää osata nauttia nyt.

Mikä päivä menossa?

Ohhoh, taitaa olla jo keskiviikko. Lomalla päivät jotenkin soljuvat niin ettei yhtään tiedä mikä päivä milloinkin on menossa. Tytär sanoi samaa olostaan Islannissa. Hyvähän se niin on, ettei tarvitse stressata viikonpäiviä.

Ulkona sataa kaatamalla. Pitäisi saada itseään niskasta kiinni ja aloittaa talon siivous, kun ulkona ei viitsi olla. Pyykkitupa kaipaisi erikoishuomiota, siellä on niin törkeä kaaos ettei paremmasta väliä. Jotenkin sitä vaan jysähtää tähän netin ääreen eikä saa mitään aikaiseksi.

Ratsastin eilen pitkästä aikaa Vissalla. Tamma oli ekat 500 m aivan hermona, mutta sitten se rentoutui ja loppulenkki oli kiva. Se on mukava, kun se rakastaa kovavauhtista laukkaa ja päästinkin sen posottamaan ihan tosissaan yhden suoranpätkän. Itsellekin tuli todella hyvä mieli, pää jotenkin tuulettuu, kun saa painaa menemään niin kovaa kun pääsee.

Tänään, jos tuo sade lakkaa illaksi, olen päättänyt ottaa alleni Ísingin. Sillä ei ollakaan koskaan menty ilman seurahevosta. Voi olla mielenkiintoista...

Ohi on!

Päivä on mennyt levätessä. Viikonloppu issikkakisojen parissa oli mukava, mutta perin juurin uuvuttava. Olen kuitenkin saanut ihanan paljon positiivisia kommntteja siitä, miten kisat läpi vedin ja olo on onnellinen. Jotkut ovat ihmetelleet sitä, että olin niin tyyni ja rauhallinen kaikkien tilanteiden tullen.

Sanoinkin alussa, että jos minä hermostun, niin olemme kusessa. En hermostunut, joten emme kai sitten olleet. Pahimmillaan kisat olivat yli tunnin myöhässä aikataulusta, mutta se olikin pahinta, mitä tapahtui.

Kaikki toimihenkilöt olivat ihania, iloisia ja tunnollisia.

Ehkä ensi vuonna uudelleen?

Ilman viime tippaa ei mikään valmistuisi

Ypäjälle pitäisi kohtapuoleen startata, mutta ei voi pakata kassia, kun vaatteet on kuivurissa. Joo, lomalla oon ollut koko viikon enkä ole oikeastaan suurinta osaa noista vaatteista edes käyttänyt, joten suunnitelmallisuus on taas huipussaan.

Toisaalta mentaliteettiini ei ole koskaan kuulunut etukäteen höseltäminen. Eilen illalla jo suunnittelin näin toimivani, joten kaipa se sitten kumminkin on suunnitelmallisuutta.

Mutta se ei ole, että kaikenlaista piti printata mukaan ja nyt kun olen kaiken printannut on enää 6 arkkia paperia jäljellä. No, eipä loppunut kesken.

---

Eilinen Kleon elänlääkärikäynti ei ollut varsinaisesti enää käynti, eläinlääkäriviipyminen voisi olla sopivampi sana. Kolme ja puoli tuntia pikkuotuksen nenää roplattiin. Otetiin verikokeet. Kaikki aivan normaalia. Otettiin röntgenkuvat alta ja sivulta, suu auki ja suu kiinni. Tulos: ei kasvainta, ei vierasesineitä. Otettiin näytteet molemmista sieraimista. Tulos: pieni tulehdus, bakteereita, joita kuuluukin olla. Diagnoosi on siis edelleen arvailun varassa. Nenäpunkkilääkkeet uudistettiin, nyt molemmille koirillemme 3 kertaa 2 viikon välein. Lisäksi viikon antibioottikuuri mahdollista tulehdusta nutistamaan.

Kallista oli, melkein 300 egee. Lääkäri oli kyllä mukava ja asiantuntevan oloinen, mutta vaiva lienee sellinen, ettei siitä oikein saa selvää. Tuon pikkuisen sieraimet kun ovat niin ahtaat, etti sinne oikein mitään näe eikä sopivia välineitä ole.

Hassua oli Kleon rauhoitukseen vaipumisaika. Lääkäri pisti piikin ja sanoi, että kestänee 10 min. Otin Kleon syliin ja kävelin kolme askelta ovelle. Sillä aikaa otus simahti totaalisti.

---

Mutta ehkä ne vaatteet nyt olisi kuivuneet, niin pääsisi baanalle.

Kolotusta hartioissa

Ehkä se on hyvä merkki, että hiukan kolottaa. Tietää ainakin olevansa vielä elossa. Kaikki tällä erää kaadetut heinät on saatu katon alle. Suuri kiitos siitä kuuluu akalle tyttärineen, jotka riuskasti tulivat meitä eilen illalla auttamaan. Kyllä on mukavaa, kun saa heinätalkoisiin porukkaa. Ja mikä ilo, että saa vielä kauniita ihmisiä talkoisiin, kuten toinen tyttäristä totesi lähtiessään.

Appiukko se on ihme teräsvaari, ajeli paalainta muutaman tunnin avuksemme. Ikää tulee elokuussa hänelle 85 v.

Juon tässä aamun ekaa kahvikupillista. Vielä on sanomalehti hakematta ja hepot siirtämättä pois laitumelta, mutta eipä tässä kiirettä. Tänään on Kleolla taas lääkäri, kun nuo nuuskutuskohtaukset eivät mene ohi, vaikka miten lääkittäisiin. Jääkaappikin näytti melko tyhjältä, joten varmaan kaupassakin pitää piipahtaa. Matkahuoltoon pitäisi myöskin tänään läpsähtää paketti passinaruja viikonlopun kisoja varten.

Loppuviikko, huomisesta eteenpäin, meneekin Ypäjällä, issikkakisoissa. Päivässä on viime aikoina tullut noin 50-60 sähköpostia aiheen tiimoilta. Repikää siitä.

Marilyn karkasi eilen. Tai ei se oikeastaan karannut. Otin sen takaovesta sisään ja etuovi oli auki. Katselin telkkaria, kävin suihkussa ja sitten tajusin tilanteen. Laitoin päälleni ja lähdimme Kleon kanssa etsimään. Marilynin löytäminen ei ole vaikeaa, koska se haukkuu koko ajan. Läheisellä mökkitiellä näin sen ja se minut. Käännyin välittömästi ympäri ja lähdin juoksemaan karkuun samalla Kleoa hillittömästi kehuen. Otus meni halpaan ja lähti viivana perään. Aikani heiteltyäni sille pekoninpalasia, se päätti tulla syliin kiittämään. Olisi ehkä pitänyt päästää se uudelleen vapaaksi, mutta tein pihlajasta talutusremmin ja tulimme kotiin syömään lisää pekonia ruokakupista. Tai siis se söi pekonia, minä otin ansaitun keskarin.

Typeriä yrityksiä

Harmittaa pahuksesti tuo karkaileva Marilyn. Olisi niin kiva pitää koirat aina mukana, kun puuhailee ulkosalla, mutta kun tuota otusta on pakko pitää koko ajan kiinni, niin ei saa mitään tehdyksi, kun toinen käsi on varattuna.

Päätin sitten eilen kokeilla sellaista, että laitoin Kleolle valjaat ja Marilynin kiinni niihin. Olisi ollut näpsä paketti ja kulkenut kiltisti mukana, koska Kleo ei ikinä karkaa.

Sata metriä näytti hyvältä. Koirat kirmasivat kivasti vierekkäin, mutta sitten alkoi tapahtua. Marilyn on niin vauhdikas, että se haluaa sinkoilla sinne ja tänne. Kleon naamasta näki aika pian, että alkaa riittää. Luonteelleen tyypillisenä tyynenä pakkauksena se istui. Kuin kivi. Ei liikettä. Kleon ilme oli sen näköinen, että istun tässä niin kauan, kunnes tuo hemmetin riiviö otetaan irti. Ja olihan se pakko irrottaa.

Mitähän seuraavaksi yrittäisi?

Hämäysreippautta ilmassa

Olen hereillä klo 7 ekana kesälomapäivänä! Se on hämäystä, sillä kun olen lukenut lehden ja kietaissut kitusiini kupillisen kahvia, aion köllähtää takaisin vaaka-asentoon.

Talossa on täydellinen rauha. Ukonkin piti aloittaa loma, mutta se siirtyikin muutaman päivän ja hän lähti jo töihin.

Pari ensimmäistä heinäpeltoa on kaadettu. Tiistaina toivottavasti pääsee paalaamaan. Tänä aamuna sääennuste näyttää, että perjantaina sataa seuraavan kerran. Anna sen olla totta! Yleensä sääennusteet puhuvat potaskaa, mutta todella toivon, että nyt ei ole niin.

Elinen päivä meni mukavasti. Aamupäivällä kävin eilen esiteltyä "kultapoikaa" katsomassa ja iltapäivän olimme ukon serkkutytön 60-vuotispäivillä tuolla kylän perällä. Paikalla oli runsaat sata vierasta, 3-miehinen orkesteri, mukava tunnelma, hyvää ruokaa. Kaikin puolin priimat kesäjuhlat.

Jep, jep - näin paljon ehtii kirjoittaa yhden kahvikupillisen aikana.

Kultapoika

Viime yönä syntyi ystäväni Sadun tammalle tällainen pieni kultapoika.

Näissä kuvissa pikkuinen on n. 11 tuntia vanha.