Wappuaatto

Aamukahvia tässä siemailen, kohta pitäisi lähteä töihin. Onneksi taas huomenna on vapaapäivä, niin meneminen ei tunnu niin masentavalta. Muu perhe jää nukkumaan ja se tietenkin vähän kadehduttaa..

Viikonloppu meni taas nopeasti ja mukavasti. Lauantaina tein pienen ratsastuslenkin heposella. Lenkin jälkeen teimme tyttären kanssa yhdessä tonnikala-katkarapupiirakkaa. Sellainen yhdessä leipominen on niin yleistä meillä, että tytär tuumasi, ettei tiennyt minun osaavan leipoa.. hmmm... no vastahan tuo on 17-vuotias. Ei sitä kaikkea kerkiä heti näyttää. :D

Sitten kuskasin tyttären ja Ransun agilitytreeneihin. Tehokkaat ja mielenkiintoiset olivat taas Jaakon treenit. Treenien jälkeen menimme naapuriin katsomaan seitsemää pientä porokoirapalloa. On ne vaan niin lutuisia, koiranpennut. Sääli, ettei niitä voi kerätä taloa täyteen saamatta samalla taloa täyteen pissiä ja kakkikikkareita.












Sitten kiireesti hakemaan poikaa lomakuljetusbussilta. Nyt hän tuli ekaa kertaa Haminasta. Uskomatonta, poikani pääsi RUK'iin. Uskomatonta, poikani halusi RUK'iin. Armeija on tehnyt kaverille hyvää, painokin on tippunut ainakin 10 kg.

Sunnuntai menikin sitten ratsastellessa (tytär hyppeli esteitäkin naapurin kentällä, hauskan näköistä) ja ruokaa laitellen. Poikakin tuli päivällä lihapatojen ääreen.

Grr, uskomattoman vaikea saada kuvat kauniisti tähän vehkeeseen. Nyt en jaksa säätää enää yhtään, vaan lähden laittamaan konsulttihyntteet ylle, jotta pääsen joskus kotiinkin. Turuntie on kuulemma aivan tukossa, pitänee mennä Veikkolan kautta, vanhaa Turkutietä töihin.

Mukavaa vappuaattoa, ottakaa iisisti.

Hiirenkorvalauantai

Eilen illalla kävelin hetkisen ulkona kameran kanssa.

Olen jotenkin jymähtänyt noihin koivun hiirenkorviin. Sanoin kai jo aikaisemminkin, että odotan niitä ja olen niihin ihastunut. Se ihana vaaleanvihreä väri, joka koivussa on vain hetkisen - tuon hiirenkorvavaiheen ajan - on jotenkin toivoa antava. Oikea kevään lupaus. Ymmärtääkö kukaan moista kielikuvaa?

Tänään on vapaa lauantai, viimeinen pitkään aikaan. Ensi viikonloppuna on agilitykouluttajien koulutusta koko viikonlopun ja seuraavana viikonloppuna on issikkanäyttely Ypäjällä. Sitten onkin tavallaan vapaa viikonloppu, koska lähdemme ukon kanssa viikoksi Espanjaan. Puuhaa kyllä riittää ennen kuin sinne päästään.

Tänään ajattelin kohtapuoleen lähteä rastastuslenkille kokeilemaan Félagin uusia kesälenkkareita. Ulkona on kylmä tuuli, mutta muuten sää näyttää aika siedettävältä. Tänä viikonloppuna hepot pääsevät kaikki hiukan laitumellekin, aittapelto näyttää siltä, että sinne voisi päästää syömään. Mahtavat olla innoissaan...

Perjantailöpinää

Päivät ja viikot rullaavat tasaiseen tahtiin. Taas on perjantai ja huhtikuu loppuu pian. Vappu, kesän eka juhla on edessä. Vapustahan kesä alkaa, eikö? Tosin eipä Vappua luultavasti hirmuisesti tule juhlittua, mutta onhan se taas yksi rajapyykki vuoden kulussa.

Kengittäjä ei päässytkään keskiviikkona, mutta hän tuli sitten eilen illalla. Nyt on Félagilla kesälenkkarit ja Ísingillä vuollut kaviot. Mukavaa, että tänä viikonloppunaa pääsee sitten ratsaillekin. Kengitys tehtiin ulkona puomissa, siinä oli ihanan lämmintä. Ísing oli vain pakko ottaa kesken vuolun sisälle, kun se alkoi hyppiä pystyyn. Sisällä se oli aivan erilainen ja paljon helpompi käsitellä.

Romeo sai oman pikku kesälaitumen kaivopellolle. Kävin ostamassa Ollin valkoisia muovitolppia ja tytär teki pikkuaitauksen. Talven ajan Romeo on saanut kaksi kertaa päivässä kauhallisen viherpellettiä ja onkin pysynyt ihanan pulskana. Nyt se saa uutta tuoretta ruohoa, mikä on varmasti vitamiinipitoisempaa vanhuksen syödä.

On se vaan aika pirtsakka vielä: sunnuntaina kun otin Félagia ulos tarhasta lähteäkseni ratsastamaan, Romeo kiilasi ohitse sivusta ja kiitolaukkasi isolle laitumelle kuin pikkuvarsa. Taisi pukittaakin hieman mennessään. Sillä on ikää kuitenkin jo 28 vuotta, joten yllättävän reipas otus se on. Uskoisin, että tuo pihattoelämä pidentää ikää ja pitää terveenä.

Tässä tunnelmakuva vanhuksesta, tyttären kuvaama.

Kirkas keskiviikkoaamu

Yllättävää, aurinko paistoi ja linnut visertelivät ihanasti tänä aamuna. Olin jo odottanut, että tulee kokonaan harmaa viikkko, mutta ei sittenkään. Tosin tätä kirjoittaessani on aurinko jo mennyt pilveen, joten ihan väärässä en ollut. Illalla kuulemma jo sataa ropisee.

Teen tänään etäpäivän. On kaikenlaista ihmiskuljetusta poikkeuksellisiin aikoihin ja samalla sitten sain kengittäjän tulemaan päivällä. Varmaan vaihdetaan ruunapojalle ihan kesäkengät saman tien, kun sillä taitaa olla vielä tilsakumit ja hokit alla jäljellä olevissa kenkäjaloissa.

Nämä sateet ja kurailmat tekeät hevosista varsin savisia ja suttaisen näköisiä. Tässä päivänä muutamana kuvasin Vissan rapanaamaa, kun savi on melkoisen paksuna kerroksena tammaa kuorruttamassa. Tuosta voi päätellä, että se ilmeisesti estoitta ottaa välillä mutakylpyjä. Lieneekö tuolla jotain terveysvaikutusta? Tiedä häntä, mutta ei se ainakaan ole kipeä ollut.

Harmaa tiistai

Aamu valkeni taas tasaisen harmaana - iltapäiväksi on kylläkin luvattu aurinkoa ja lämmintä - saas nähdä, onko meittiä huijattu kumminkin...

Eilen oli viimeiset hallissa pidettävät agilityharkat ja olin oikeastaan tyytyväinen Marilyniin. Siitä on tullut kohtuullisen kuuliainen ja viime aikojen totaaliset yhteyskatkokset olivat poissa. Pari mukavaa 14 esteen rataa tehtiin. Kiitokset Virvelle tästä hallikaudesta, paljon ollaan saatu oppia ja toivottavasti osattu ottaa sitä jonkin verran vastaankin.

Nyt alkaa muutaman viikon agilitytauko ja sitten taidamme siirtyä Minnan ohjaukseen. Mukavaa, kun pääsee harkkaamaan ihan naapuriin. Haaveilin jo, että menisimme polkupyörällä harkkoihin, niin saisin itsekin edes aavistuksen verran liikuntaa.

Jos on itselläkin tylsiä päiviä, niin millaistahan olisi olla pieni koira, joka päivästä toiseen istuisi ikkunassa lintuja tiiraamassa? Tylsistäisiköhän se lisää?

Tosin tämä pieni epeli osa ottaa ilon irti juoksuliinassakin olosta, Viihtyy hyvin pihalla ja välillä retuuttaa naruaan ihan tosissaan. Koskakohan se menee poikki ja oikea riemu repeää, kun pääsee metsään lintuja jahtaamaan?

No, ei auta, nyt on taas mentävä oli aamu harmaa tai ei, työ ja velvollisuudet kutsuvat.

Harmaa maanantai

Just sopivan värinen taivas maanantaiaamulle. Torkkuherätystä tökitty 5 kertaa 7 minuuttia eli 35 minuuttia yhteensä. Puuh, sittenkään en olisi jaksanut nousta.

Eilinen hujahti taas aivan liian nopeasti, niinhän vapaapäivät tuppaavat tekemään. Ensin käytiin Lohjan kevätmarkkinoilla. Ostin itselleni uuden kauppakorin, pajusta. Tytär tosin oli sitä mieltä (ivaa, oletan), että "nythän voit punoa sen ihan itse, kun olet alkanut harrastaa noita pajutöitä", mutta pidin viisaimpana ostaa korin, jotta siellä jotain myös pysyisi sisällä.

Ratsastamaankin piti eilen mennä. Ekaa kertaa puoleen vuoteen olisi menty yhdessä naapurin Katjan kanssa (mammaloma on ohi tuolta osin), mutta Felagin kenkä oli tippunut ja niin en päässyt mukaan. Harmillista, kun sääkin olisi ollut niin ihana. Tytär pääsi kokeilemaan naapurin nuorta hevosta, Alvaria. Kun yritin kysellä, kumpi on kivampi, oma Ísingimme vai Alvar, niin tytär vain tokaisi diplomaattisesti, että molemmissa on puolensa.

No, kevät sentään etenee. Hiirenkorva on melkein auki koivussa. Kuva on lauantailta, sateen jälkeen.

Mitenhän sitä taas jaksaa yhden viikon? Pitäisi olla joku tapa nostaa maanantaiaamun mielialoja... ideoita - somebody?

Semmoinen lauantai

Kevään lämpimistä päivistä on tullut kevään kylmiä päiviä vaihteeksi.


Tänään oli juuri sopiva päivä lähteä Kevätpuutarhamessuille Messukeskukseen.

Odotin näkeväni suuria, näyttäviä ja erikoisia kukkaistutuksia. Olihan siellä upeat tulppaanipenkit, mutta mielestäni ei juuri muuta suurta ja näyttävää.

Tytär lähti ihmeekseni mukaan ja hänen lempiosastoksensa näytti muodostuvan Kuohuviinibaari, jossa kävimmekin siemailemassa pari lasillista. Pahantuulinen tytär kuulemma pysyy puolisen tuntia hyväntuulisena tällä konstilla. Oujee, olen tosi hyvä äiti, kun tahdon piristää pikkuista.



Olen viehättynyt pajutöistä ja joskus aina ajatellutkin, että pihassa olisi mukava tuollainen pajusta ja heinästä tehty siili. Nyt kun olen kunnostautunut pajutöiden alalla, niin mikäpä ettei. :D

Kaamean väsyneeksi tekee tommoinen messuilla ramppaaminen. Kun tulin kotiin, söin lämpimät tonnikalavoileivät ja ajattelin ottaa tunnin torkut. Niistähän tuli sitten mojovat kolmen tunnin torkut. Ja ihan yhtäkkiä onkin jo ilta.

Semmoinen lauantai.

Sade raikastaa

Eilisillan ja varmaan yönkin on satanut rankasti. Ilma on ihanan raikas ja heti huomaa, että on helpompi hengittää. Sade antaa varmaan melkoisen potkaisun kasvullekin. Tosin tänään on luvattu räntäsadetta ja sehän nyt ei ole kauhean kivaa.

Kivaa on se, että on kumminkin perjantai. Viikko onkin mennyt taas nopeasti. Miten ihmeessä saisi viikonlopun kulumaan hitaammin?

Tytär on aloittanut kampanjan koiran hankkimiseksi meille ja haluaisi malin. Minä en juuri sitä rotua tahtoisi, mutta mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan mukavista, pienemmistä paimenkoiraroduista. Malin vikana on mielestäni rodun nykyinen tilanne: paljon näkee arkoja ja hermostuneita koiria ja hieman liian suureksikin tuon miellän.

Meillä koiralla on tilaa juosta ja varmasti koiran kanssa myös harrastettaisiin agilityä, joten mitäpäs rotua suosittelette? Kommentteja saa antaa ja vinkkejä hyvistä kasvattajista.

Maanantai tuli taas liian pian

Taas ne on laittaneet maanantai-aamun liian aikaisin, olisi voinut tulla vaikka pari päivää myöhemmin - mihin saa valittaa?

Eilinen Sihy-päivä oli pieni pettymys fasiliteettien osalta: katsomopaikkoja oli ehkä neljännes siitä, mitä olisi tarvittu ja kuulutukset eivät kuuluneet. Johtokunta voi tietenkin syyttää Ypäjää siitä, että maneesi vaihdettiin, mutta todennäköisesti itseään siitä, ettei vaatinut paikalle ainakin kahta siirrettävää katsomoa. Katsomon koon nähtyään pystyi kyllä heti päättelemään, että tila ei riitä.

Ohjelma-anti oli aivan sitä, mitä odotinkin. Anki-tallin pikkuratsastajien kanssa oli puvustuksessa nähty paljon vaivaa. Ihanat siivet ja kukkaset ratsastajatytöillä oli.

Erityisen ihanat olivat nuo hopeapallosarvet hevosilla. Mukavaa, että vaivaa jaksetaan nähdä.

Aika ristiriitaisia tunteita aiheutti esteratsastusnäytös. Katsomon joukosta kuului ilkeitä huutoja siitä, kuinka hevosta pitäisi aina ensisijaisesti ajatella ja kuinka tätä ei sitten kokeilla kotona. Hevonen liikkui kuitenkin aivan tyytyväisenä, estekorkeus oli maks 60 cm ja ratsastaja ei mitenkään tömähdellyt. Tarkoituksena oli näyttää, miten monipuolinen issikka on, sillä voi myös hypätä esteitä eikä vain askellasjiratsastaa.

Fengur frá Shuluholti ihastutti taas peikko-otsatukallaan ja harjallaan. Onhan se tosin muutenkin upea ori, mutta tuo jouhien määrä tekee siitä varsin näyttävän.

Mutta tosiaan, on maanantaiaamu ja pitää taas lähteä hoputtamaan omaan peikkotyttöään koulua kohti.

Kylmä ei ainakaan pitäisi tulla, sääennuste oli +15C - +20C. Melko hurjaa tähän aikaan vuodesta!

Hevostelusunnuntai edessä

On sunnuntaiaamu, ilma on niin lämmin ja aurinkoinen, että luulisi olevan jo kesän. Tulin aamukahvin kanssa tähän koneen äärelle ennen kuin lähdemme tyttären kanssa Ypäjälle issikkapäiville.

Harmillisesti kaikki kivat menot osuvat aina päällekäin - tänään olisi ollut myös Kotkassa Agi-Kotkien ja Lägin välinen agilitymaaottelu ja sinnekin olisi ollut kiva mennä. Nyt vaaka kuitenkin kallistui issikointiin, kun noita issikkajuttuja kuitenkin on tosi paljon harvemmin.

Eilinen ratsastusretki muuten oli ottanut Isingin voimille, se nukkui monta tuntia pihalla auringossa melkein niillä sijoillaan. Toivottavasti se kunto alkaa siitä kohota ja vartalo muotoutua sellaiseksi, että sille saa joskus jonkin satulankin sopimaan.

Päätin liittää tämän päivän kuvaksi tämän tyttären varsin mukavan otoksen viime maanantailta, jossa Félagi ja Ísing nuhjaavat jotain yhdessä.

Kuvassa on selvästi kevättä ilmassa. Hevostarha on keväisin paljon vilkkaampi, kun tammojen kiimat tekevät ne hieman levottomiksi ja vingahteleviksi.

No, pitemmittä puheitta pitää lähteä herättelemään tytärtä ja keräillä hiukan kamoja kasaan lähtöä varten.

Aurinkoista ja mukavaa päivää muillekin!

Kevätpäivän taidepläjäys

Yksikseni istuskelen (onneksi en yskiskele) ja poikkeuksellisesti ajattelin kirjata vielä iltapäivän ja illankin tekosia tänään.

Puolilta päivin tehtiin pitkä ratsastusretki. Tytär Isingillä, sen kanssa ei ollakaan koskaan tehty yli tunnin lenkkiä. On vielä hirmuisen kuuma, joten pikkuhepo sai todella hien pintaan. Kyllä se on järkevä ja mukavan oloinen ratsastettava. Ihanaa.

Elina, Doris ja Mila piipahtivat iltapäivällä kyläilemassä ja heidän stoorit ja kuvat voit lukaista tuolta. Oli kiva saada seuraa - sattuneesta syystä on hieman yksinäistä kotona nyt.

Ostin yhtenä päivänä pajutyökirjan - tätä kirjaa ei ehkä olisi kantsinut mainita, koska nyt aion julkaista äsken (huom! selvin päin) tekemäni kukkatuet.

Tämä ensimmäinen ei kertakaikkiaan pysynyt muodossaan ilman runsasta paalinarumäärää. Ajattelin, että kun se on "muotoutunut" irrottelen ne pois ja katsotaan, räpsähtääkö koko viritys iloisesti.

Toinen pikkutelele ei narua kaivannut. Siitä tuli tämmöinen. Taiteellinen vaikutelma hyvin lähellä yhdeksikköä, vai mitä?

Pääsisiköhän missään edullisesti pajutyökurssille?

Sitä kirjassa olevaa riippumattoa en nimittäin ainakaan ihan heti ala tehdä...

Voisi lepääjälle tulla vaikka vammoja... :D

Kevään merkkejä ulkona

Nyt jo näkyy, että kohta tulee hiirenkorvat koivuun, silmut on sillä lailla pullistuneet. Se on aina upea hetki, kun koivu on hiirenkorvilla. Kesä on niin ovella kun voi!

Taitaa muuten olla tulossa eka oikein kesäinen viikonloppu, tässä todisteena sunnuntain sääennuste.

Suupielet ylöspäin ja ulkoilemaan!

Kevään merkkejä ikkunalaudalla

Jo ihan pikkutyttönä oli tapanani kasvattaa ikkunalaudalla köynnöksiä.

Ihan joka vuosi en ole jaksanut tai muistanut tätä tehdä, mutta taas tänä vuonna mustasilmäsusannan ja päivänsinin taimet tunkevat mullasta esiin.

Minusta on ihanaa päivittäin nähdä, miten ne kasvavat ja voimistuvat.

Lisäksi tuollaiset köynnökset, jotka sitten isona tekevät joka päivä kukkia, kuten päivänsini tekee, ovat virkistäviä. Joka aamu ilmestyy uusi suuri kukkanen - tai tietenkin jopa useita - jota ihailla.

Kahleissa

Työn ja arjen kahleissa ollaan taas. Pääsiäinen on vietetty. Odotin vapaapäiviltä keväisiä uloilupäiviä ja ratsastelua. Sain kaamean tuulisen ja kylmän viikonlopun ja paljon sohvalla makoilua.

Nyt joku älähtää, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. Sehän on aivan totta. Ei vaan huvita ulkoilla naparetkeilijän varusteissa, joten sitten luurailtiin sisällä.

Tosin yhden kivan jutun bongasin viikonloppuna. Ruoho kasvaa jo. Sitäkö tässä pitäisi alkaa seurailla, että saisi elämään vaihtelua? ;)

Vieläkin on Nittiä ikävä. Eilen, kun istuin yksin kotona ja kyynel pyrki silmänurkkaan ei tullut mistään lohduttajaa. Kaksi jäljelle jäänyttä koiraa vaan kuorsasi jossain selällään. Nitti olisi huomannut ja tullut lipaisemaan ja kertomaan, että en ole yksin.

Avokämmenellä kasvoihin

Olin kaksikymppinen kun vaarini, isäni isä, kuoli. Yllättäen. Hän ei ollut koskaan kipeä. Meni tajuttomaksi, joutui sairaalaan ja kuoli kolmen päivän kuluttua. Tuli hetkeksi tajuihinsa ja sai kerrottua mummolle, missä ovat pankkikirjat piilossa ja kuinka paljon hänestä välitti.

Vietin kaikki lapsuuteni kesät maalla. Isällä oli kolmen kuukauden kesäloma ja olimme aina mummolassa sen ajan. Rakastin vaaria, kävimme yhdessä kalassa, aamuviideltä lähdimme jo verkkoja kokemaan, etteivät kalat ehtisi kuolla. Kärsivällisesti vaari opetti verkonsoudun pienelle tytölle.

Vaarin kuolemasta oli kulunut kolmisen viikkoa, kun päätin mennä puistokonserttiin. Tuntui hyvältä ajatukselta muistella vaaria ulkona, musiikin pauhatessa. Istuimme jo odottamassa konsertin alkua, kun yhtäkkiä lähelläni olevan naisen eteen tuli mies ja löi häntä lujaa avokämmenellä kasvoihin sanomatta sanaakaan. Nainen järkyttyi kovasti, sopersi, ettei koskaan ollut nähnytkään miestä. Seurue lähti pois ja naisen seurana ollut mies piti hänen harteistaan kiinni ja lohdutti: "Sellaista on elämä, joskus tulee iskuja vasten kasvoja aivan arvaamatta."

Istuin koko konsertin silmät kyynelissä ja päässäni soi: "Isku vasten kasvoja, vaari on kuollut, isku vasten kasvoja, vaari on kuollut...."

---

Nitin eilinen kuolema oli myös yllätys. Se oli aina terve, vain toinen takajalka kremppasi viime talvena jonkin aikaa. Sunnuntaina se sai vielä tehdä agilityä rimat alimmissa kannakkeissa ja se oli todella iloinen ja reipas. Ihanaa, että tytär tajusi antaa sen cairnpäivämme lopuksi tehdä rataa. Olihan se koko päivän istunut ja kaihoten katsellut, kun nuoremmat saivat mennä.

Maanantai-iltana yhtäkkiä tuli jokin kohtaus. Nitti tärisi ja oli jotenkin säikky. Lähdimme kiireesti päivystävälle lääkärille, joka olikin ystävämme Elina, mikä oli mukava yllätys. Kohtaus loppui vasta diapamiin ja Nitti rauhoittui. Yöllä kohtaus uusi, paljon pahempana. Ajoimme kovalla kiireellää EKK:lle yöllä, kouristeleva Nitti tyttären sylissä. Tyttären itkiessä se selvästi ainakin kerran yritti lohtunuolla häntä, empaattinen lohduttajakoiramme. Nitti jäi yöksi sinne, vain nukutettuna kohtaus laantui. Kun se aamulla yritettiin herättää, kohtaus jatkui ja omatoiminen hengitys pysähtyi. Pyysin, että sen annettaisiin kuolla. Vanhan ystävän tuskaa ei saanut enää jatkaa. Olin sille velkaa sen, että kaikki loppuisi nopeasti ilman enempiä kipuja.

Hautasimme ystävämme toisten vanhojen koiraystäviemme kanssa samaan riviin. Haudalla paloi vielä aamullakin kynttilä.


Nitti ei ollut mikään näyttelystara, se oli kunnon maalaiskoira omine puuhineen ja sai elää hyvää, vapaata elämää kaikkine tonkimisineen.

Yritimme eilen löytää siitä sliipattua ja upeaa kuvaa, mutta tämä vieressä oleva kuvaa parhaiten sen normaaliolemusta. Tässä kuvassa se näyttää ehkä hieman syylliseltä, saattaa olla, että jokin roskispussi on saanut hieman kyytiä...

Päässäni soi ajatus: "Isku vasten kasvoja, Nitti on kuollut, isku vasten kasvoja, Nitti on kuollut."

Nitti 4.6.1995 - 3.4.2007

Tänään ei ole sanoja - on vain kaipausta. Hyvästi Nitti, kanssasi oli hyvä olla, aina.

Leskenlehtiä

Oho, viikko on taas vierähtänyt. Ilmeisesti muun kevätväsymyksen rinnalle on tullut pieni blogiväsymys, kun mitään ei ole tullut kirjattua tänne.

Kevät kuitenkin etenee huimaa vauhtia. Eilen bongasin jo navetan päädystä ihan omat leskenlehdet. Kevään ekat leskenlehdet bongasin autosta Tarvontien viereltä. Tuo keltainen kirkas väri loistaa kauas muuten harmaasta maasta. Minikokoisia aurinkoja maahan tippuineina. Saavat aina hyvälle tuulelle.

Välillä tuntuu, että elämä soljuu tasaisen harmaana päivästä toiseen, viikosta toiseen - joka aamu ja ilta ja päivä ihan samaa, just sitä samaa kuin eilenkin. Se on varmasti yksi syy tähän blogitaukoon. Ajatuksetkaan eivät oikein lennä korkealle, kun tallaa tasaisen harmaata arkea eteenpäin.

Onneksi edessä on pari nelipäiväistä työviikkoa. Pääsiäisen pitkä viikonloppu tekee varmasti hyvää. Tosin viimeaikoina viikonloppujen suurin vaihtelujen tuoja on ollut se, että päivän mittaan vaihdan sohvaa, jossa otan torkut. Aamupäivä-, päivä- ja iltapäivätorkut. Hohhoijaa.

---

Miksi muuten tuon kukan nimi on leskenlehti?