Uusi herrasmies saapui pihaa koristamaan

Tänään oli muutosten päivä meidän tallilla. Olen pitempään etsinyt vähemmän rektiivista hevosta itselleni Hnökrin tilalle ja viime viikolla se sitten löytyi. Hirveästi ei pohdiskeltu ja kun Satu vielä halusi ostaa oman kasvattinsa kotiin takaisin oli helppoa tehdä päätös.

Tänään sitten aamupäivällä Maija ensin kiillotti, öljysi, pesi ja puunasi Hnökrin hienoksi ja sitten hän ratsasti sen Vaanilaan.

Kiiltävä kuin jouluomena. 💙

Niin päättyi Hnökrin 2v 2kk kestänyt maastolenkki,
tässä matka Vaanilaan alkaa.

Perillä poika pääsi uudelleen pesulle ja sitten tutustumaan uuten kaveriin.

Uusi hevonen on 9-vuotias Dugur frá Ormsstödum, kulomusta herrasmiesruuna. Se löytyi melkein naapurista, Vihdistä, talli Fludabaerista.  Se on sen lisäksi, että on kookkaampi kuin Hnökri, se on rauhallisemman oloinen, joten oloni varmaan sen selässä tuntuu turvallisemmalta.  Kun olen heti alusta rennompi, on varmaan ratsastuskin rennompaa. 

Hnökri lähti puolen päivän maissa ja kahdelta kurvasi hevoskoppi pihaan.  Dugur pääsi tutustumaan uuteen tyttöystävään ja kaikki meni kyllä ihanan tasaisesti.  Meillä toki on tilaa väistääkin, mutta molemmat hevoset ovat myös selväpäisiä.  Vissa esitteli uutta tarhaa tulokkaalle, joka innokkaasti seuraili perässä ja pyrki heti rapsuttelemaankin.

Rennosti yhdessä alusta asti.

Tykkääkkö musta?

Minusta Dugur on komea poika.
Ryhdikäs herra.

Kovasti odotan jo yhteisiä maastoretkiämme Dugurin kanssa. 

Piinaviikko on ohi

Pääsiäinen meni tiiviisti kotosalla.  Näin kahdestakin syystä: olin todella väsynyt, pienikin ponnistus sai uuvuksiin ja lisäksi dreenipussin kanssa ei huvittanut juuri laajemmin liikkua.

Säät olivat mahtavat, kävin aina välillä koirien kanssa ulkona ja pyörähdin pari kertaa talon ympäri ja nautin linnunlaulusta ja kevään lämmöstä.  Tosin nämä lähes 20 asteen lämpötilat tässä vaiheessa kevättä kummastuttavat myös.  Ilmastonmuutos lienee tosiasia ja se ei ole hyvä uutinen.

Eilen sain sitten lopultakin dreeniputken pois.  Pääsiäinen hieman hidasti aikataulua, mutta nyt se ärsytin on poissa.  Ensi viikolla pitäisi jo leikkaushaavankin olla parantunut.  Nopsaanhan tässä varmaan toipuu.  Luulen silti, että melko kauan menee ennen kuin totun tähän uuteen kehooni. Toistaiseksi vielä joka kerta tulee irvistettyä, kun näen leikkaushaavan.  Pientähän tämä kyllä on, elämä jatkuu ja ilotkin ovat aika lailla ennallaan.

Kevään tulo on iloista päällimmäisin.

Ensimmäinen pieni krookus kurkistelee maasta

Narsissit portaanpielessä ilahduttavat

Vaaleanpunainen iltataivas kirsikkapuiden takana

Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä: 
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo

Iskee se joskus kahdestikin, salama

Kirjoitan tätä Helsingissä, kirurgisen sairaalan sängyssä.  Se iski uudelleen: sain noin kuukausi sitten rintasyövän jälkitarkastuksesta tiedon, että rinnassa on 3 mm kasvain.  Eilen rinta leikattiin pois.  Olin aamulla ensimmäinen leikattava ja kaikki meni hyvin. Iltapäivällä ekalla vessareissulla sitten meinasi mennä taju ja dreenipussukkaan hulahti 750 mm verta eli jokin verisuoni oli alkanut vuotaa.  Kiireesti uudelleen leikkaussaliin ja näin sain olla myös viimeinenkin leikkaussalin asiakas eilen.

Nyt olen lepäillyt, täällä on yllättävän rauhallista. Viime yönä tässä 16 hengen makuusalissa meitä oli vain 2 ja oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Hoito on hyvää ja hoitohenkilöt pätevän ja empaattisen oloisia.  Pääsen tänään kotiin.  Tulee varmasti rauhallinen pääsiäinen.  Tylsää viettää se tuon vastenmielisen dreenipussukan kanssa, mutta aina ei voi valita.

Mitä ajattelen tästä kaikesta? No, ensin tuli itku, tietenkin.  Heti sen jälkeen tuli toivo ja usko siihen, ettei tämä vielä ole tässä.  Kasvain oli vain 3 mm ja koko kroppakin on syynätty tietokonetomografiassa eikä muuta ole löytynyt.  Ennuste on hyvä.

Juuri nyt olen toki hurjan väsynyt, hemoglobiini painui karvan alle 100, mutta eiköhän se siitä nouse ruisleivän ja muun terveellisen avulla. Ihana kevätaurinko paistaa näistä sairaalan korkeista ikkunoista.

Kun kesä on kauneimmillaan, olen minäkin varmasti jo kunnossa.

Hups, vuosi 2018 meni jo.

Vuosi 2018. Mitenhän tuon kuvaisi lyhyesti? Ehkäpä tavallinen tai rauhallinen, tylsä olisi myös yksi, joka tulee mieleen, mutta en tokikaan ole tyytymätön siihen, että elämä soljuu ilman suuria kriisejä.  Isoja ilonaiheita ei ollut, mutta pieniä paljonkin. Isoja murheitakaan ei ollut ja pienet menee äkkiä ohi. Melko hyvä vuosi kaiken kaikkiaan.

Tammikuu: lunta ja jonkin verran hevostelua. Tässä irtojuoksutusta kentällä. Hnökri tykkää.

Helmikuu. Hienot talvikelit. Tässä Sarianna ja Hnökri kaunistamassa maisemaa.

Maaliskuu, Loki puussa.

Huhtkuu, Kevät tulee.

Toukokuu. Maija saapuu ja muuttaa kuvakulmat.

Kesäkuu. Telkkä pesii.

Heinäkuu. Reissu Pärnuun.

Elokuu. Rakas harrastus: kasvihuone.

Syyskuu. Iso luopuminen: Isíng.

Lokakuu. Iltaruskotunnelmia ratsastuksen jälkeen.

Marraskuu. Kaksi harrastustani samassa kuvassa: akvaariot ja keramiikkatyöt.

Joulukuu. Perinteinen Tallinnan matka.

Siinähän se. Yksi vuosi pikakelattuna. Uudesta on jo puoli kuuta takana. Melko samat taitaa olla kuviot.