Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

torstaina, kesäkuuta 25, 2020

Eloonherääminen

Niin, kun on tämmöinen vähän päälle kuuskymppinen nuori nainen, niin saattaa talviunet venähtää pitkiksi... Aiemminkin olen täällä (muistaakseni) pohdiskellut maalaiselämän kausivaihteluita, mutta tilanne saattaa olla hieman muuttunut, joten vaatinee päivityksen.

Ennen, silloin kun pulutkin oli lihavampia, oli kevät, kesä, syksy ja talvi.  Se on helppoa ja yksinkertaista.  Koska olen keväällä, toukokuussa, syntynyt on vuodenaikojen järjestyskin naulattu kuin itsestään.  (Muut saa naulata omiaan miten tahtoo, en puutu siihen.)

1. Kevät:
  • luonto herää henkiin,
  • lumi sulaa,
  • leskenlehdet, sinivuokot ja muut pörriäiset puhkeaa kukkaan (sur-rur vaan),
  • hevosille pannaan kesäkengät (jos saa kengittäjän jo keväällä kiinni, kaikilla ei ole tätä onnea, että on  kengittäjä, jonka saa heti tarvittaessa töihin - mutta se on toinen tarina, siihen on omat konstinsa... ) 
  • Ja mitä näitä nyt onkaan, kevään merkkejä 
2. Kesä, vähän hankalampi määrittää, mutta:
  • Ennenvanhaan (ja siitä nyt puhutaan) kesä alkoi juhannuksesta, juhannusruusut ja lempi kukkivat
  • Heinäpoudat alkoivat - tosin joskus myös satoi niin, että osa heinistä piti mättää suoraan märkänä metsään, mutta ei semmoisia vuosia kannata muistella 
  • Isännät ottivat kontiosaappaista toiset villasukat pois
3. Syksy:
  • Syyssateet alkoivat
  • Pimeys alkaa laskeutua ja täällä etelässä voi tehdä sen verran ulkohommia, mihin valo riittää, jos kynttilä/öljylamppu/otsalamppu palaa niin hieman kauemmin kuin auringon näkymän verran  (Mielestäni sähkön ja etenkin akkujen keksiminen on pilannut maailmaa enemmän kuin moni muu asia.  Jos ei olisi akkuja ja akulla toimivia valoja, järkevät ihmiset laittaisivat hevoset sisälle talliin ja antaisivat niiden nukkua pitempää yötä, kun kesällä kumminkin on enempi työtä. Tämä työjuttuhan ei tietenkään koske tukinajoa. Ei nyt avata tätäkään enempää, ei tämä mikään hevosblogi pelkästään ole. Maailmassa on muutakin juttuja, kuten kaikki ei-hevosihmiset tietävät.) Valitettavasti sähkölamput oli jo silloin keksitty, kun muutin maalle. Olisi luultavasti ollut rattoisaa turata öljylamppujen kanssa. 
  • Kunnon ihmiset pysyvät kotona pimeän aikaan (minäkään en ole näin vanha, katulamput oli keksitty ja kaupungille mentiin ja välillä oltiin kilttejäkin - tosin täällä Vanhassakylässä ja lähimailla ei ole katulamppuja - mikä on poliitikkojen syy - ja siksi sen yhden vanhakyläläisen viherpoliitikon ainoa valopilkku häikäisee kaikkien autoilijoiden silmät, vaikka he vaan haluavat näyttää, että maallakin voi olla älyllistä, kirkasta elämää - tähän kuuluisi naurava hymiö, mutta niitä ei käytetä tässä blogissa, koska -hmmm- en tiiä)
  • Syksyllä alkaa myös ilmat kylmetä ja ensimmäiset liukkaat tulevat (talvirenkaat puhkeavat kukkaan, kengittäjät rehkivät yötäpäivää, koska kaikki asiakkaat keksivät samana päivänä, että kohta tulee liukasta ja tarvitaan hokit jne.)
4. Talvi:
  • Tulee paljon lunta, on pakkasta ja on pimeää, mutta ulkona voi liikkua hyvillä mielin jonkin aikaa, koska lumi valaisee
Sitten kaikki alkaa taas alusta, katso kohta 1.

Viime vuonna (suom. huom. 2019) vuodenkierto meni seuraavasti:
  1. Kevät
  2. Kesä
  3. Syksy
  4. Syksy
2020 on alkanut lupaavasti:

4. Syksy
1. Kevät
2. Kesä (ja ihan kohdallaan, juhannusruusutkin kukkivat oikeaan aikaan eikä keväällä, kuten vuonna 2019)

---

Ja nyt, juhannuksena 2020, luulen heränneeni talviunilta.  Syytän toki koronaa ja kunnallispoliitikkoja, poliitikkoja ja etenkin sitä tahoa, joka pitää tiet kunnossa (ei pääse lujaa kaupunkiin, siis Lohjalle, koska tie on huono) tästä omasta pitkästä talviunestani.  

Se on  kuulemma optimistien humpuukia tulla sanomaan, että 
  • Asenne ratkaisee aina
  • Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla
  • Ilo pintaan, vaik syän märkänis
  • ja mitä näitä nyt onkaan... 
Taas tarvittaisiin hymiöitä ja lisäselvityksiä, mutta sen sijaan annan jokaiselle lukijalle vapauden ajatella itse, miten tahtoo.  Minulla luultavasti toimii parhaiten tuo ensimmäinen, koska se langettaa vastuun minulle, ei hakaneulalle eikä myöskään jätä - toivottavasti - mitään hampaankoloon, kuten tuo kolmas tulkintani mukaan voi tehdä.

Tähän loppuun sopii mielestäni hyvin kuva minulle (ja monelle muulle) rakkaista hevosistani: 

Oikealla vanha tammamme Vissa (30 v), joka ei vielä ole malttanut luopua kokonaan talviturkistaan - vasemmalla nuori ruunapoikamme Dugur (8 v), jolla on vielä identiteettikriisi - se ei tiedä, onko se omaishoitaja, toy-boy vai uljas musta vai ehkä luotettava tädinkuljetin vai jopa sitä kaikkea
 - issikasta on moneksi.

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.
— Mike Dooley

PS. Mahdolliset omistusliitteiden muutokset (esim. tammamme, hevoseni) antavat lukijan itse päättää, tuntuuko omalta vai ei, aina se ei ole finanssikysymys, joskus tunne ratkaisee tällaisetkin asiat

torstaina, joulukuuta 21, 2017

Hyggeillään

Muutaman kuukauden luulin, että elämäni on tylsääkin tylsempää, mutta nyt olenkin oivaltanut, että olen trendien jälkiaallokossa: hyggeillään. Jos termi ei ole vielä tuttu, niin jo vuonna 2014 Me Naiset kirjoitti aiheesta näin.

Olen nyt joulun aikaan kaikki illat kotona, kun harrastusjututkin ovat joulutauolla ja jatkuva tuuli, sade tai loska tai ne kaikki eivät houkuttele hevostelemaan. Hevosetkin saavat siis joululoman, kuten joka vuosi.  Hevoset saavat siksikin lomaa, että Hnökriä kouluttamassa käyvä Sarianna on muutaman viikon sairaslomalla, kun mursi pikkusormensa.  (Pikaista paranemista, että pääset taas potkimaan minutkin liikkeelle.)

Isíng on muuten pari kertaa "ilahduttanut" meitä rikkoen aidan ja lähtien peräämme, kun olemme Nökön, Sariannan ja Vissan kanssa olleet lenkillä.  Onneksi se pysyy ihan hyvin matkassa ja osaa kulkea nätisti kylätien viertä, kun on lopulta meidät löytänyt.  Varsinainen vainuhevonen.  Viimeksi kokeilin ensiavuksi sitä, että kävin Isíngin kanssa ennen yhteislenkkiä yksin ja silloin typykkä jäi melko rauhassa tarhaan.  Sitä konstia pitää jatkossa käyttää, jos ei voi ottaa Isíngiä käsihevoseksi.

Sieltä Isíng tulee kaikessa rauhassa vastaan, kun palaamme lenkiltä.
Noin kerran viikossa käymme ukkokullan kanssa mökillä saunomassa ja nauttimassa takkatulesta ja hyvästä ruuasta.  Kaipa sekin käy hyggeilystä. Mökillä on vieläkin rauhallisempaa kuin täällä kotona, juuri koskaan ei kuulu mitään muita ääniä kuin omien koirien haukku ja lintujen huutelut.  Hiukan minua juuri nyt arveluttaa koirien kanssa siellä, kun jäät ovat niin ohuet ja ne tuppaavat sinne juoksentelemaan vailla pelkoa.

Lunta ei ole nimeksikään (ja tätä kirjoittaessani on loppukin melkein sulanut)
 Piipahdettiin me tosin viime viikolla vuotuisella reissulla  Tallinnan joulutorilla ystäväpariskunnan kanssa, se oli ihan mukavaa ja sääkin suosi. Kahvila Majassa maistuivat kahvi, leivokset ja Vana Tallinna ihan yhtä hyviltä kuin aina ennenkin.

Joulutorin kuusi oli kaunis, kuten aina

Meripihkakorvikset piti taas ostaa ja samalla ihailin näitä pikkuisia somia meripihkaotuksia.

Paluumatkalla laivalla meillä kävi hyvä tuuri, kun ainoat vapaat istumapaikat olivat karaokepaikan vieressä ja karaokelaitteet olivat rikki melkein koko matkan.  Sen verran saimme laulajien tasosta esimakua, että oli kiva päästä satamaan.  Ei minulla karaokea vastaan mitään ole, mutta kyllä joillakin ihmisillä soisi olevan hieman itsekritiikkiä. Tai voihan se olla, että sitä ei innoissaan tiedä eikä kukaan ole kertonut, että edes joku nuotti voisi laulaessa oikeinkin mennä.  No, saihan siitäkin eräänlaista iloa.

Joulu on muutaman päivän päästä, mutta tänään on kyllä se päivä, jota eniten talvisin odotan: talvipäivänseisaus.  Tänään on vuoden pimein päivä ja huomisesta alkaen alkaa päivä pitenemään.  Luultavasti ennen kuin huomaankaan, on taas kevät. 

On kolmas joulu, jota pikkupeikko-tyttäremme ei vietä kanssamme.  Se on ikävää, mutta saimmehan nauttia koko kesän siitä, että Maija ja Hannu asuivat ihan naapurissa.  Luultavasti näin on myös ensi kesänä ja se vähän lohduttaa.  Ja voihan olla, että pääsen ensi keväänä taas vierailemaan siellä Levilläkin.  Iloa puolestaan tuottaa jo etukäteen se, että poikamme Mikko avopuolisonsa Alisan kanssa tulee aatonviettoon sekä se, että tytärpuoleni Katariina perheineen on myös luvannut viettää aaton meillä.  Aivan ihanaa, että väkeä on enemmän joulupöydässä ja iltaa viettämässä.  Yhdessäolo ja hyvä ruoka kuuluvat jouluun.




lauantaina, joulukuuta 26, 2015

Talvi? No Joulu sentään!

Syksy jatkuu ja jatkuu, ainakin säiden puolesta.  Ikävä olla negatiivinen, mutta en tykkää yhtään.  Lähes joka päivä sataa kylmää vettä ja maa on mutainen ja liukas kaikkialta.  Meidän kylillä on lisäksi kaivettu sähköt maan alle, joka on hyvä juttu, mutta kaivaminen ja kaivureiden ajelu kylätiellämme on lisännyt mudan määrää joka paikassa.

Pihatiemme 12.11.15 - lähes mustavalkoinen maisema


Aaamurusko heijastuu ikkunasta (12.11.15 klo 8 maissa)


Mitähän tässä syksyn kuluessa on tehty, tässä muutamia poimintoja:

Ukkokulta  on ahkerasti pykännyt rantamökin sisätöitä ja Mikko on tehnyt sähkötöitä niin, että nyt mökki jo lämpiää omien pattereiden varassa ja ensi viikolla saataneen loput lamput kattoon ja kamina paikalleen.  Sitten on vielä ainakin lattioiden lakkaus, parven kaiteet ja minikeittiö tehtävänä, että pääsee sisustuksen kimppuun. 

Kylpytynnyri meni vaihtoon, vanha alkoi pahasti ryppyillä, joten tilasimme uuden.  Vanha meni pressun alle säilöön, jospa siitä saisi korjaamalla vielä mökkirantaan iloa. kunhan ehtii.  Uusi on hieman isompi, varustettu ulkokaminalla.  Muutaman kerran sitä on jo kokeiltu ja hyvä on.

Naapurissa, Mikolla ja Suvilla, oli pari viikkoa sitten surun päivä, kun Rami jouduttiin lopettamaan.  Se tuli oudon äreäksi ja röntgenkuvissä löytyi isoja syöpäkasvaimia, joten nyt ukko saa juosta sateenkaarisillalla.  Ramilla oli hyvä elämä Mikon ja Suvin hoivassa, paljon ymmärrystä, kuria ja liikuntaa ja mukavasti koirakavereita. Rescuerakin taivas. 

Rami sellaisena kuin minä sen muistan. (c) Sarianna Junnila
Tallinnassa piipahdettiin joulumarkkinoilla ystäväpariskunnan kanssa, tästä on tulossa jo perinne, mukava pieni etelänmatka joulun alla.

Joulutori Tallinnassa on kauniisti valaistu
Vanhan kaupungin talot ja ikkunat ovat tunnelmalliset iltavaloissa


Nyt on jo Tapaninpäivä, Jouluaatto on vietetty melko perinteisesti syöden, saunoen ja lahjoja jaellen.  Tänäkään vuonna ei rakas pikkupeikko tullut Lapista kotiin Joulua viettämään, mutta Katariinan perhe ja Mikko ja Suvi olivat ilonamme aattoiltana.  Mukavaa oli. Kiitos kaikille asianosaisille.

Wilma esittelee mieluisia vaatejoululahjoja:
voimistelukerhon lämppäriaalari sekä uusi lippis Thaimaan matkaa varten
Tänään on ollut kylmä viima ja se on antanut listavan tekosyyn vain istuskella ruokailujen välillä sohvalla ja pelata tabletilla jotain.  Juuri latasin pari kirjaa siihen ja taidan jatkaa joulunviettoa niissä merkeissä.  Huomenna pakastuu ja tuuli lauhtuu, ehkäpä sitten voisi jopa ratsaille nousta. 

Mukavaa vuoden loppua kaikille!

lauantaina, maaliskuuta 14, 2015

Leppoisa lomanen Levillä

Jo tammikuussa, hyvissä ajoin, ostin edulliset lentoliput Norwegianilta päästäkseni katsomaan Maijaa Leville.  Äidille tyypillistä huolehtimista taatusti vähentäisi, jos pääsisi näkemään tyttären uudessa elinpiirissään.  Näin olisi helppoa kuvitella, millaista elämä siellä on.  Lisäksi etelän kuran sijaan olisi ihanaa nähdä pikkupakkasta ja valkoista lunta.

Tietenkin vajaata viikkoa ennen reissua lentoyhtiön lentäjät Norjassa menivät lakkoon.  Se ei ensin alkuun vaikuttanut Suomessa yhtään mitään, mutta lentoa edeltävänä päivänä Suomen maapalvelun työntekijät ilmoittivat menevänsä myötätuntolakkoon.  Kääk.  Lento perutaan varmasti ja odotettu reissu jää tekemättä! Äkkiä nettiin ja onneksi löytyi sunnuntaille edullinen SAS:n lento, joka lähti puoli tuntia ennen aiemmin varaamaani lentoa. Yöllä neljän maissa alkuperäinen lento sitten peruttiinkin, joten oli viisasta hankkia uusi lentolippu.

Pilvien katselu ylhäältä päin on kiehtovaa
 Puolenpäivän maissa sunnuntaina olin sitten perillä, Maija oli minua vastassa.  Voi, miten iloinen olinkaan saadessani nähdä hänet taas kolmen kuukauden tauon jälkeen!  En voinut muutenkaan kuin ihastella ja ihmetellä metristä lumikerrosta kaikkialla.  Olinhan juuri lähtenyt räntäsateisesta, pilvisestä ja näinollen hyvin synkästä Helsingistä.

Sunnuntaipäivän ohjelma oli leppoisa: ensin syötiin lappilaisessa pitopöydässä salaatteja, suolakaloja, uunilohta ja poronkäristystä ja sitten nukuttiin parin tunnin päiväunet.  Unien jälkeen lähdettiin katsomaan auringonlaskua Levin huipun tuntumaan.

Aurinko laskee - tähän aikaan Lapinkaan päivä ei ole enää kauhean lyhyt. 
Aurinko nousee seitsemän maissa ja laskee illalla kuuden aikaan.

Pikaisesti käytiin kaupassa ja iltaa istuttiin Maijan viihtyisässä asunnossa korttia pelaten ja jutustellen.  Saunassakin käytiin.  Maijan asunnosta ei puutu kuin takka, muuten se on aivan ihana.  (Tietenkin oma talo ja piha olisi vielä mahtavampaa, mutta tuollainen luhtitalo on kyllä ihan mukava asumismuoto.)

Maanantaina olimme varanneet Lapin Saaga -issikkatallilta parin tunnin maastoretken. Talli onkin jatkossa Maijan työpaikka Levin postikonttorin lisäksi.  Maija aloittaa postissa ensi maanantaina ja koska posti ja talli ovat saman omistajan, niin välillä Maija on töissä myös tallilla.  Mukavaa, että hän pääsee vähän ulkoilmahommiinkin välillä, ettei kaikki työ ole sisällä istumista.

Hevoset odottivat valmiiksi satuloituina, meitä oli 6 hengen porukka lähdössä retkelle. (viisi meistä oli Lohjalta, kyllä on pieni tämä maailma.) Joku ei ollut koskaan ratsastanut ja selvästi tuleva retki jännitti aika lailla.  Minä sain ratsukseni Seljan, joka vaikutti melko rauhalliselta, kuten vaelusratsun tuleekin.  Selja ja viisi muuta issikkaa ovat talvella lainassa Pohjanmaalaiselta Powerparkilta ja kesäksi ne palaavat takaisin huvipuiston töihin.  Kun pääsin selkään, niin takistani räpsähti vetoketju rikki, mutta onneksi tallilla oli takkeja myös lainaksi. 

Sää oli mahtava, auriko paistoi täydeltä terältä ja lumi kimalsi. Tuuli oli aika navakka, mutta vaatteet pitivät hyvin tuulta, joten ei se haitannut. Hevoset kulkivat kuuliaisesti jonossa, mutta kuuntelivat kyllä apujakin ihan hyvin.  Vauhti ei päätä kyllä huimannut ja ikinä en ole ollut niin matala-askelisen laukan kyydissä, mutta ilmeisesti hevonen itse kuvitteli menevänsä kovinkin kovaa. Ihan hauska tapaus ja töltti oli kyllä puhdasta.  Talli oli muutenkin siisti ja hevoset vaikuttivat hyvin hoidetuilta.  Kiva kokemus, suosittelen.

Tuuli lakkasi juuri, kun ylitimme Sirkkajärven
ja alkoi uudelleen, kun pääsimme metsän reunaan.
Retken jälkeen menimme pizzalle ja taas otettiin reippaat päiväunet.  Illalla saunottiin ja pelattiin taas korttia ja katsottin jotain luontodokumenttia areenasta Maijan läppäriltä.  Maijallahan ei ole telkkaria, mutta en minä kyllä sitä kaivannutkaan, ihan mukava istuskella iltaa ilman ja netistä näkee kyllä kaikki tarvittavat ohjelmat.

Tiistai oli viimeinen kokonainen päivä, jonka vietin Levillä.  Aamupäivällä menimme kylpylään.  Se oli fiksu veto, sillä siellä oli suhteellisen vähän ihmisiä ja kaikkiin altaisiin mahtui hyvin ilman ruuhkaa.  Kun voitan suuremman määrän rahaa jostain, hankin varmasti ulkoporealtaan.  Se on niin ihana.

Kylpylän jälkeen käytiin Kittilässä "shoppailemassa" (lue: kylän ainoalla kirpputorilla ja jossain sekatavarakaupassa).  Sen jälkeen menimme tutustumaan Reidar Särestöniemen museoon.  Se oli hulppea paikka ja Reidar oli kyllä lahjakas ja erikoinen taiteilija.

Särestöniemen galleria oli hulppean iso kelorakennus.  Yläkerrassa oli jopa iso uima-allas.

Siveltimen ja värien käyttö on kyllä ollut hanskassa.  Tauluissa on ihan oma tunnelmansa.

Ateljee oli myös iso.  Lunta on noin metri. Ihmettelyn aihetta etelän lapselle.

Reidarin työpöytä oli ison ikkunan ääressä. Kadehdittava näkymä.
Museovisiitin jälkeen taas syömään.  Tällä kertaa liha-ateria panimon ravintolassa Levin torin kupeessa.  Hyvää!  Ja sen jälkeen, yllätys-yllätys, pienet päiväunet ja ilta korttia pelaten ja areenaa katsellen.

Keskiviikkona lensi taas halpalentoyhtiökin, joten Maija kuljetti minut Kittilän piskuiselle lentoasemalle, jossa ei edes lippua kysytty.  Nimen ilmoittamalla pääsi koneeseen ja kohti kotia.  Minulla oli taas ikkunapaikka ja koska sää oli aurinkoinen sain ihailla maata ylhäältä päin koko reissun. Niin kaunis tilkkutäkki!

Pilvilampaat
 Äkkiä oli nelipäiväinen, rentouttava ja kiireetön lomanen ohi.  Oli mukavaa viettää äiti-tytär -päiviä kaikessa rauhassa. Osaan nyt hahmottaa paremmin pikkupeikon elämää, kun olen käynyt paikan päällä.  Hyvältä ja tasapainoiseltahan tuo vaikuttaa.  (Salaa olen hiukan kateellinen, kun en itse koskaan tajunnut nuorena ja vapaana lähtea asumaan vaikkapa Lappiin.)

perjantaina, helmikuuta 06, 2015

Talviset tunnelmat

Nyt on täällä Uudellamaallakin, eteläisessä Suomessa, kunnon talvikelit.  Tai sillä lailla kunnon talvikelit, että ei ole hirmuisia pakkasia.  Lämpömittari huitelee -2 ja +2 välillä ja on mukavat ulkoilusäät.  Lunta on tullut paljon ja maisemat ovat todella kauniit.  Nautin kovasti lumen tuomasta valosta pimeän ja märän syksyn jälkeen. 

Olin viime kuun lopulla viikon itsekseni koirien kanssa, kun ukkokulta vietti aikaansa Maijan luona Levillä.  Siellä oli joitakin hyviä laskettelupäiviä, mutta välillä satoi liikaa lunta tai oli liian tuulista.  Luultavasti heillä kuitenkin oli mukavaa yhdessä.  Minulla on aika kova ikävä tyttöstä, nyt on tasan kaksi kuukautta siitä, kun olemme viimeksi nähneet. Kuukausi vielä, niin minäkin pääsen sinne Lappiin visiittiin.

Yksinoloviikkoni meni ihan hujahtamalla, olihan minulla tosin seuraakin, kerran pääsin leffaan ja pari kertaa sain ajella Suvia Helsinkiin hammasleikkaukseen ja piipahdin jopa tekemässä konttorityöpäivänkin. Minusta yksin on mukava puuhailla ja olla.  Tosin ilman koiria olisin ihan hukassa.  On mukava tunne, kun nukkumaan käydessä Marilyn kiepsahtaa polvitaipeisiin lämmittämään.  Turvallista ja lämmintä nukkua yhdessä.

Tämä kuva on otettu 1.2.2015 kotitien varrelta
Kuuran peittämät puut ovat niin herkän kauniita.

Samalta kävelyreissulta, lunta lepän oksilla
 Isíng on taas oireillut jalkojaan, se vaikutti kaviokuumeiselta ja sai akupunktiohoitoa, kraniosakraalia ja kipulääkettä vaivoihinsa.  Kun kengittäjä sitten kävi, niin hän ei havainnut kavioissa muuta ongelmaa kuin liian kireät kengät.  Laitettiin kuitenkin tytölle varmuuden vuoksi idioottikengät jalkaan (siis kaikki kengät takaperin jalkoihin), jotta kannoille olisi riittävästi tukea ja kavion kasvaessa painetta ei tulisi kärjille.  Harmillista, että se kipuilee, vaikka kengitysväli on pyritty pitämään hyvin lyhyenä.

Kun en ole voinut ratsastaa Isíngillä, niin olen taas opetellut ratsastamaan Vissalla.  Se on todella mukava ratsu, mutta vähäisen käyttönsä vuoksi se on taas löytänyt menneisyyden haamut ja on hurjan levoton ja peloissaan selkäännousutilanteissa.  Olen mennyt sieltä, mistä aita on matalin ja mennyt selkään siten, että typykkä syö prixiä vadista.  Se eliminoi mukavasti pystyynhyppimiset.  Kun selkään pääsee, on hevonen kuin ihmisen mieli.  Pitää ratsastella sillä enemmän, nyt olemme taas löytäneet yhteisen sävelen ja askellajit tulevat mukavasti vain painoa siirtämällä. Mukavaa, että vanhakin hevonen selvästi nauttii liikkumisesta ja lähtee laukalle ihan iloissaan, kun siirrän painon eteen.  Onhan Vissa jo 25-vuotias, mutta se ei kyllä yhtään tunnu vanhalta.

Lumi on painavaa ja oksat tekevät joka paikkaan koristeellisä portteja.

Tämä kuva on napattu 3.2.2015 meidän kaukoladolta
- puut ovat edelleen niiiiiiin kauniita lumipeittonsa alla.

Tällä viikolla pilkisteli täysikuukin.
Tässä räpsy, jossa auto ajelee kylätiellämme kotiin kuun valossa.
Olen alkanut tottua näihin osa-aikaisiin viikkoihin liiankin hyvin.  Nyt olen tehnyt kolmipäiväistä viikkoa ja olen 2 päivää viikosta lomautettuna.  On mukavasti aikaa ratsastella, tehdä lenkkejä koirien kanssa ja jopa siivoillakin.  Ukkokullan poissaollessa siivosin melkein kaikki kaapit. Palkitsevaa hommaa, nyt on taas tilaa laittaa tavaroita paikalleen ja mukava avata kaapit, kun mitään ei tipu päähän.

Vasemmalla ennen ja oikealla nyt. Paljon tilaa lyhyessä ajassa!
Tänäänkin kävin pyörähtämässä Vissan kanssa pienen maastolenkin.  Se on kyllä hyvää mielen terapiaa, kun liikkuu kauniissa maisemassa mukavan otuksen selässä.  Tein vielä peltolenkin koirien kanssa, kun ukkokulta aurasi meille taas pellolle reitin kulkea eikä tarvitse umpihangssa rämpiä.

Lumen ihmemaa, jota en jaksa olla ihastelematta.
Terapiasta puheen ollen, olen aloittanut tänä vuonna uuden harrastuksen. Käyn kerran viikossa Kirkkonummella, Kylmälässä keramiikkapajassa tekemässä savitöitä.  Tekeleeni eivät varmaan ole mestariteoksia, mutta nautin kovasti tekemisestä ja ideoimisesta.

Tässä ekat valmiit työni: pupu, pöllö, kukkanen (kynttilälyhty) ja kukan alla on dreijaamani kuppi.

Noita kukkas-kynttlälyhtyjä olen tehnyt erilaisia, niistä tulee pieni kukkatarha Halkjärven tuvan seinälle, kunhan tupa valmistuu.
 
Olen tyytyväinen pupun ilmeeseen, tässä pupu juuri muotoiltuna.
Huomenna menen rakutyökurssille.  Pää on täynnä ideoita, mutta en yhtään tiedä, saanko niistä mitään toteutettua sellaisian, kuin nyt ajattelen.  Uskon kuitenkin, että päivästä tulee mukava.

Ihanaa, kun päivät valostuvat!  Silti en ihan vielä odota kevättä.  Talvi on hyvä just nyt.

perjantaina, tammikuuta 02, 2015

Vanha vuosi on juhlittu loppuun, on uuden aika!

Joulu ja Uuden Vuoden 2015 vastaanottojuhlat on pidetty, arki on edessä.  Vuosi on vielä kovi nuori, vasta kaksipäiväinen.  Ehkä siksi se on koko ajan märkänä.  Sataa, sataa ja sataa.  Kaunis, taianomainen lumimaisema on pikkuhiljaa poissa ja tiet muuttuneet luistinradoista märiksi hiekkapoluiksi.  Harmi, sillä lumi valaisee ja kaunistaa.

Jouluaattopäivänä käytiin viemässä kynttilät hautausmaalle,
siellä oli hiljaista ja tunnelmallista
 Jouluaattoiltaa vietettiin yhdessä Mikon ja Suvin kanssa.  Kinkku oli hyvää ja erilaiset sillit ja lohet maistuivat.  Lahjojakin vaihdettiin.  Suvi ja minä saimme suuren lahjan: pojat lupasivat rakentaa meille kunnon kokoisen ratsastuskentän.  Kun saimme lahjakorttimme, ei meinannut Suvi nahoissan pysyä.  Hieno juttu, laajentaa harrastusmahdollisuuksiamme täällä kotona. 

Maija vietti joulunsa Levillä, kyllä minulla oli häntä ikävä.  Isoin joululahjatoiveeni olisi se, että hän löytäisi sieltä mieleisen työpaikan mahdollisimman pian.  (Muuten kyllä minun käy häntä hieman kateeksi, siellä on lunta ja pakkasta ja oikea talvi.  Varmaan lähden helmikuulla katsomaan, millaista siellä on.)  On jotenkin hassulla tavalla syyllinen olo, kun yllytin Maijan muuttamaan Lappiin, niin kauas kaikista ystävistään ja läheisistään.  Toivon, että hänelle kuitenkin löytyy sieltä oma hyvä kolo viettää elämää, että haluaisi siellä olla ja kokea Lapin elämää hieman pitemmänkin ajan. Asuntohan hänellä on kuulemma aivan hieno, mutta tarkoitan siis kaikkea muutakin.

Joulupäivä hemmotteli meitä auringonpaisteella ja valolla.
Tapaninpäivänä tuli Katariina perheineen viettämään kanssamme päivää ja iltaa.  Pukki oli tuonut erehdyksessä Wilman lahjan tänne Vanhakylään.  Kylläpä hän innoissaan räpelsikin uuden älypuhelimensa kanssa. Vietimme yhdessä mukavan illan ruuasta ja toistemme seurasta nauttien. Joulu ei oikein ole se juhla, jota eniten odotan, mutta on mukavaa, että on vapaata aikaa viettää yhdessä läheisten kanssa.

Kun Maijaa ei ollut paikalla, niin jouduin itse leipomaan tortut. 
Hyvin onnistui, kun ensin katsoi netistä taitteluohjeet.


Tapaninakin oli hieno keli ja lumi kimalsi kauniisti.
Uuden vuoden alla saimme tänne eteläänkin kunnon pakkasen, tottumattomalle -21C on aika paljon ja tulikin vietettyä aikaa etupäässä sisätiloissa.  Lapissahan paukkui samoihin aikoihin yli 30 asteen pakkanen, mutta siellä kylmä on erilaista, kun on paljon kuivempaa.

Vissan harja ja korvat saivat pakkasella soman huurrekerroksen.
Puutkin saivat soman sokerikuorrutuksen
Uuden vuoden aattoiltaa vietettiin perinteisesti Leikolan Ailan ja Eeron kanssa.  Mukavana lisänä he toivat Ailan pikkusiskon Annelin.  Aluksi pönttöiltiin kylpytynnyrissä, sitten syötiin hyvin.  Olin haudutellut lihapataa nelisen tuntia uunissa ja se oli kyllä melkoisen makoisaa.  Lisukkeina oli mädillä ja lohitahnalla koristeltuja kananmunia, lohta, salaattia ja kermaperunoita. Hyvää oli *Slurps*, vaikka itse sanonkin.

Kun aatto kääntyi uuden vuoden päivn puolelle, huomasin, että olinkin joutunut ainoana työläisenä eläkeläisten juhliin!  (Suom. huom: Anneli aloitti eläkeaikansa silloin, muut kolme olivat jo  eläkkeellä.)  No, onneksi olen sopeutuvainen ja juhlamieli ei tästä laantunut.  Ammuimme raketteja ja nostimme maljat uuden vuoden kunniaksi.

Pätkäisin palasen kuvaamaani ilotulitusvideota tähän kaikille ystävilleni hyvän uuden vuoden toivotukseksi:



Disa hiukan pelkää raketteja, mutta pysyy sisätiloissa aika rauhallisena. Meidän hevosetkin ovat suhteellisen rahallisia ja katselevat vain rakettien kumua taivaalla.  Minusta rakettien ampuminen on ihan ok, mutta aikarajoja niiden ampumisessa olisi kyllä hienoa noudattaa paukkuarkojen koirien ja muidenkin eläinten  vuoksi.  On tosi kurjaa pelätä useita tunteja.

Kuten näkyy, on suojakeli vienyt jo lähes kaiken lumen. 
Harmillista, tulisipa pian taas talvikelit!
Vuoden ekana päivänä oli vielä keli kohdallaan.  Oli sumuista, mutta mukavan lämpöistä eikä tuullut ja lähdinkin pienelle ratsastuslenkille Isíngillä.  Ilokseni se oli nyt liikkeiltään ihan puhdas.  Viimeksi se oli hurjan jäykkä, mutta nyt se tuntui ihan normaalilta itseltään.  Varmuuden vuoksi se saa kuitenkin kraniosakraalihoidon kunhan Marjut ehtii. 

Sitä aina pysähtyy miettimään vanhan loppuessa ja uuden alkaessa, että missä sitä ollaan ja mihin tahtoisi päästä.  Minulla on kaikki aika hyvin, toki voisin olla ahkerampi liikkumaan ja aktiivisempi pitämään ystäviini yhteyttä.  En silti tee lupauksia tulevalle, en ainakaan julkisesti.  Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Kiitos, että olette olemassa. 

maanantaina, joulukuuta 22, 2014

Joulukuun jutut


Joulukuussa on muutettu läheisiä uusiin koteihin.  Ihan kuun alussa muutti mummo, anoppini 91 v, terveyskeskuksen vuodeosasltolta palvelutaloon.  Huonekaluja emme vieneet, mutta omia tekstiilejä, valokuvia ja joulukoristeita nyt alkuun.  Tuntui mukavalta saada hänet vähän virikkeellisempään, kotoisampaan ympäristöön ja hän onkin kuun aikana virkistynyt paljon.  Mummo on kovin dementinen ja ei ihan aina ole selvillä ajasta ja paikasta, mutta ei se hätä tunnu haittaavan.

Alkukuusta tehtiin toinenkin muutto: käytiin tekemässä tyttäremme Maijan Turun kodista kaksikin muuttokuormaa tänne Lohjalle.  Aika lailla sitä saa kamaa mahtumaan ihan Peugeotin farkkuunkin, kuten ao. kuvasta näkyy.  Toki yksi peräkärrykuormakin tuotiin, että ei se pökötti yksi riittänyt muuttokuormaan.

Just ja just mahduttiin vielä mukaan: kaksi naista ja koira
Lohjalta sitten tavarat lajiteltiin tänne jääviin ja Maijan uuteen asuinpaikkaan Leville lähteviin tavaroihin..  Muutto Lappiin tehtiin kahdella autolla siten, että autot lastattiin junaan ja ukkokulta lähti toisella autolla mukaan matkaan.  Mukana matkasi tietenkin myös Louhi-koira, jolle junamatkailu olikin ihan uusi juttu. Minä jouduin ihmettelemään linnan itsenäisyyspäivän juhlien pukuloiston ihan yksin telkkarin ääressä, kun Maija ja ukkokulta lähtivät iltajunalla Rovaniemelle.  Maija lähti siis Leville töihin elämyspalveluyritykseen, jossa on suomenhevosia ja rekikoiria.  (Se juttuhan ei sitten lopulta mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta Lappi on silti hyvä paikka asua...)

Minä jäin haikeana pihamaalle katsomaan, kun muuttokaravaani lähti.
Sain kuvaterveisiä säännöllisesti sieltä Leviltä, kyllä on kaunista ja lumista:
Ihan pikkuisen kävi kyllä ukkokultaa kateeksi, kun pääsi tuonne.

Viikon verran ukkokulta oli reissussa, teki Maijalle hankintoja sillä aikaa kun hän oli töissä ja kerkisipä tietenkin laskettelemaankin, joten ihan kiva pikkulomanen hänellekin tuli Maijan muutosta.

Lunta saatiin sitten tänne eteläänkin hiukan. 13.-14.12 viikonloppuna oli kovinkin lumista ja minä keskityin vierailemaan joulumarkkinoilla.  Lauantaina käytiin ukkokullan kanssa Somerniemen joulutorilla ja sunnuntaina piipahdin Lohajn menneen ajan joulumarkkinoilla.  Molemmat olivat siitä mukavia tapahtumia, että niissä ei myydä mitään kiinalaista muovirihkamaa vaan aitoja käsitöitä.

Somerniemen joulutori oli kyllä kesätoriin verrattuna aika pieni
tapahtuma, mutta olihan siellä sentään lumi-idylliä

Piipahdettiin mökkitontilla: mökkitie oli lumen koristelema

Mustan joulukuun jälkeen tämä näkymä kyllä ilahdutti 

Lumen kuorruttamat pensaat ja puut ovat niin koristeellisiä, muuta ei tarvita

Järvi ei ollut jäässä, rannalla oli vain pieni jäähyhmäkerros
Sunnuntaina suuntasin tosiaan perinteisille Lohjan menneen ajan markkinoille.  Ne pitää kyllä joka vuosi nähdä.  Tänä vuonna jäin kaipaamaan pienten pronssikorujen myyjiä, kun olisi pitänyt ostaa yksi possu.  Ei löytynyt.  Ovikranssi piti ostaa, mutta valikoima oli kai liian iso, kun en löytänyt sopivaa.

Kojut ovat aina niin kauniisti koristellut ja tuotteet hienosti esillä


Tässäkin kojussa olisi ollut kransseja, mutta eipä tullut hankittua.

Tämä oli hauska idea, kivistä tehdyt kynttilätelineet.
Lumihan sitten suli heti seuraavalla viikolla harmikseni pois, mutta olipahan yksi tunnelmallinen viikonloppu ja sopivasti juuri markkinoiden aikaan.

Tänään ollaankin jo päästy talvipäivnseisaukseen.  Huomenna alkaa päivä pidetä ja kevät tulee ennekuin tiedämmekään! 

Sain aamupäivällä aika lailla siivotuksi kotia joulun vastaanottoa varten ja iltapäivällä kävi kengittäjä laittamassa hevosille talvikengät.  Olin niin iloinen kahdestakin syystä:  Vissalle saatiin kengät ilman taistelua ja Isíngin kaviot ovat kuntoutuneet lähes terveen hevosen kavioiksi.  Perjantaina jo pelästyin, kun se ontui vähän, kun piti lenkille lähteä, mutta se ontuminen olikin tänään jo tiessään.

Joulutalot pääsivät taas pöytää koristamaan
Vissa huhuilee ulos Isíngille

Kuraprinsessan kengitysvuoro

Kengät viimeinkin jalkaan oikein päin: kaviot alkaa olla kunnossa!

Isíngin silmät on niin kauniit ja suuret
 Ja voi, miten iloitsenkaan lumisateesta.  Saamme lopultakin valoa tänne eteläänkin.  Saapas nähdä, pitääkö ennusteet paikkansa ja saadaan valkoinen Joulu tännekin.


Lumisade kotimatkalla autosta kuvattuna.
Tässäpä ne suurimmat joulukuun kuulumiset,  nyt on lomaa loppuvuosi, joten ehtii rauhassa nauttia Joulusta, Uuden Vuoden tulosta ja siitä mahdollisesta talvesta.  

Mukavaa loppuvuotta muillekin!