Uninen aamu

On lauantai ja kello on jotain puoli kymmenen maissa. On outoa, että en ole vielä käynyt postilaatikolla hakemassa lehteä. Yritän tässä pikku hiljaa heräillä, kaksi kahvimukillista on jo koneessa ja pikku hiljaa se alkaa käynnistyä.

Olen katsellut läpi agilityn MM-kisatuloksia - kisat ovat käynnissä Norjan Hamarissa. Mieleni teki kovasti lähteä kisoihin pikkupeikon kanssa, kun ne ovat noinkin lähellä, mutta olemme tänä vuonna matkustelleet niin paljon ja Norjakin on kovin kallis maa... Nyt hiukan harmittaa, että ei tullut lähdetyksi, kun katselin kuvia kisapaikalta.

No, PM-kisoihin pääsenkin aivan aitiopaikalle. Kuuluttaja saa aina ajantasaista tietoa omalle tietokoneruudulleen ja voi katsoa jokaisen suorituksen alusta loppuun!

Olen viime päivinä miettinyt kovasti sitä, miksi haluan olla aktiivinen esimerkiksi yhdistystoiminnassa. Tekijät ja päättäjäthän saavat kuitenkin usein varsin negatiivista palautetta sellaisilta, jotka eivät itse sitten kuitenkaan tee mitään muuta kuin valittavat. Kuvittelen itse olevani monessa suhteessa erilainen, sanon asiat edessä ja takana rehellisesti. Kuvittelen samaa myös muista ihmisistä. Välillä sitä herää kipeästi todellisuuteen ja huomaa, että joku ihminen, jota luuli ystäväkseen puhuukin sinusta takana pahaa. Ehkä on hyväkin huomata sellainen ajoissa, että voi keskittyä tapaamaan niitä ihmisiä, jotka oikeasti tietää ystävikseen.

No, tulipas raskasmielistä tekstiä.. Pitänee nostaa häntä pystyyn: Tänään on tulossa taas poikkeuksellisen lämmin syyspäivä, joten taidan lähteä hieman ulos tuulettumaan. Lauma koiranhäntiä perässä kulkemassa on ainakin rehellistä seuraa. Eläimet eivät osaa teeskennellä pitävänsä jostakusta...

---
Kyllä maailmanranta neuvoo, vaan kallispalkkainen se on opettajaksi

Karma ½ vuotta, aika kiitää

Arki pyörii entiseen malliin ja ehkä se on hyväkin, että on töitä ja tekemistä. Mummolla naapurissa ei taida olla kuin sanomalehdet ja televisio, jos hän haluaa niitäkään avata.

Pikkuinen Karmakin (joka oikeastaan on aika iso) täyttää tänään ½ vuotta. Olemme alkaneet totuttaa sitä enemmän uusiin paikkoihin. Maanantaina se oli mukana agilityharjoituksissa ja seurasi tarkkaan, miten partacollie Miina suoritti rataa. Pääsipä se itsekin taas tekemään muutaman kerran putkea. Otus vaikuttaa nopealta oppimaan. Tällä viikolla tulee kuukausi siitä, kun se tuli taloon. Toivottavasti pääsemme pian sopimaan varsinaisen kaupanteon kasvattajan kanssa.

Aika kuluu hurjan nopeasti. Kohta on jo talvi.

Hevosillekin aloitetaan luultavasti tulevana viikonloppuna heinän syöttö. Pyysin ukkoa tuomaan yhden traktorinmunan pihaton luokse tulevana viikonloppuna, että voimme aloittaa säilöön totuttelun. On jännittävää nähdä, miltä säilöheinämme vaikuttaa. Toivottavasti se on kuivempaa laatua... säilyisi paremmin. Ison paalin syöttäminen pikkulaumallemme kestää kuitenkin aika kauan, eikä oikein kostea säilöheinä säily niin hyvin kuin kuivempi. Tästä ei kyllä ole meillä vielä mitään kokemuksia, kun aina tähän asti on syötetty kuivaa heinää.

Tämä alkuviikko on ollut todella lämmin, ilmeisesti paikoitellen eilen oli jopa +20C täällä Etelä-Suomessa. Tällekin päivälle on luvattu +15C. Tietenkin on upeaa, että ilmat ovat tuollaiset. Syksy on parhaimmillaan tuollaisena. Eilenkin oli aivan ihanaa illan suussa tehdä lyhyt ratsastuslenkki. Minä ainakin kaipaan ulkoilmaa päivittäin, muuten tuntuu, että seinät kaatuvat päälle eikä oikein jaksa mitään.

Töissä on kova kiire, kun syksyflussat ja muut taudit tuntuvat kaatavan porukkaa juuri siitä projektista, jossa itse olen. Se on kuitenkin aika tavallista, yritän olla saamatta stressiä moisesta.

---

Kyllä niitä töitä pian tekis, ajatukset ne on kun ajan vie.

Surun aika

On päiviä, joista toivoo, ettei niitä koskaan olisi tullut. Viime viikonloppu oli sellainen. Elämme täällä maalla hyvin lähellä appivanhempiamme ja olemme seuranneet heidän elämäänsä tästä vierestä jo kaksi vuosikymmentä. Nyt naapurissa on vain yksi asukas, lauantaina vaija nukkui pois. Mummo jatkaa elämäänsä yksin. Kesällä vietettiin heidän timanttihäitään. 60-vuotta naimisissa on melkoinen saavutus. Ikävän suuruutta ei varmaan kukaan muu edes voi käsittää.

Sunnuntaina oli todella kaunis syyspäivä ja kiersin kuvaamassa lähipiiriä. Tämän kuvan leppäkerttu on varmaan kuvitellut, että voi viettää talvensa tuolla auringonkukan nupun sisällä. Saapa nähdä, onnistuuko se vai aukeaako kukka vielä lämpimään syyspäivään ja leppis joutuu etsimään itselleen uuden turvapaikan.

---

On toki hyvä muistuttaa,
miten aurinko jälleen paistaa
tummien pilvien takaa,
miten yön jälkeen tulee
uusi aamuja miten jokaista syksyä
seuraa varmasti kevät.

Mutta ei liian aikaisin,
ei liian nopeasti,
ei liian opitusti,
ei liian itsestäänselvästi.

Ei niin, etteikö se olisi totta,hyvin totta.
Mutta ymmärräthän,
surulla on aina aikansa,
surevalle aurinko todella nukkuu
eikä surua voi hätyytellä lentoon
ennen kuin se itse jaksaa siivilleen.

Ehkä onkin parempi että
enemmän kuin puhumme valosta
olemme hänelle valona
enemmän kuin puhumme toivosta
olemme hänelle toivona
enemmän kuin kerromme ilosta
olemme hänelle ilona.

Ja ehkä näin
jonakin aamuna
hän itse saa nähdä.
että aurinko on herännyt
pitkän pimeän yön jälkeen.
(Hanna Ekola)

Tyyny hyvin

Tänä aamuna oli taas tyyny aika hyvin. Olen kaikkina aamuina tällä viikolla herännyt ensimmäiseen kellosoittoon, ilman torkkuja. Lähes virkeänä, jopa.

Tänään olin niin hämmentynyt saamastani palautteesta, että piti painaa torkkuherätystä. Saunanlämmityskurssilla kävi joku lipsahdus ja sauna oli kokonaan päässyt palamaan, eikä opettaja kehunut yhtään. Siksi piti ottaa 7 minuutin jäähyt palautteen perään. Oli hyödyllinen kurssi: kerrottiin, että sähkösaunaa ei pitäisi puilla lämmittää. Sitä kovasti ihmettelin, että miksi vasta lämmitysharjoituksen jälkeen moinen tärkeä asia kerrottiin?
Joopa joo, valveillakin joutuu joskus aika kummalisiin tilanteisiin...

---

Mutta nyt aikasemmin paanalle ja töihin kokeilemaan, pitääkö tämä sananlasku paikkansa:
Koneella tekee vaikka marakattia.

Rikastuisiko tällä?

Olemme viime päivinä miettineet, että rikastuisiko sitä, jos alkaisi kerätä aamu-unisen tyttären vastauksia aamun keskusteluihin ja tekisi vaikka näytelmähupaelman käsikirjoituksen tai pikku kirjan. Mitäs luulette?

Kohtaus: Aamu, tytär makaa sängyssään puoliksi hereillä, äiti juoksentelee edestakaisin ja keräilee tavaroita, asettelee astioita koneeseen jne. Henkilöt: Ä - äiti, T - tytär

Ä: (huutaa ja kävelee samalla tyttären ovelle) Herää, sun vuoro viedä koira ulos!
T: (mumisee) Olen aivan kyllästynyt agilityyn. En tahdo yhtään.
Ä: (kävelee päätään ravistellen pyykkitupaan) *huoh*, tulen kohta uudelleen

-3 min - äiti tekee aamuhommiaan puolijuoksua

Ä: (huutaa olohuoneesta samalla kun korjaa paalinarulla säkkituolia, johon tyttären uusi koira on järsäissyt pikku reiän) Olisitko niin ystävällinen, että nousisit nyt ylös.
T: (huutaa) EN!
Ä: (huutaa) TÄH?
T: (täysin hereillä, hämmästyneenä sängyssään) Mitä ihmettä mun edes pitäisi potkaista? Miksi yleensä sanoit, että voisit potkaista?
Ä nauraa niin, että vesi roiskuu silmistä eikä henki kulje.
T herää ihmettelemään.

---

Aikainen lintu madon nappaa, mutta vasta toinen hiiri saa juuston.

Kuragilityä

Terveiset agilityleiriltä! Lapset ovat terveitä, kun ne leikkivät. Oikein terveet lapset voivat leikkiä myös kurassa, jopa suhteellisen kylmässä kurassa. Ja se on jopa kivaa.

Meillä oli oikeasti hyvä meininki, vaikka tuon tuostakin satoi vettä. Eniten hommasta nautti varmaan kuitenkin näiden jalkojen kuljettaja.


Leirillä oli toki monta muutakin mieliinpainuvaa juttua kuin kuraiset olosuhteet, koulutus oli taas loistavaa ja Seppo paneutui antaumuksella jakamaan oppeja. Kuulijakunta oli vastaanottavaista. Tätä pitää saada taas ensi vuonna lisää.

Henkilökohtaisena riemunaiheena minulla on myös Karman käytös leirillä. Se pärjäsi hyvin isossa koiraporukassa, eikä ollut toisista koirista yhtään kauhuissaan. Varmaankin kokemus oli pienelle koiratypykälle aivan positiivinen. Muut koirat olivat illalla aivan reporankoina, mutta tämä elohopea leikki ja hossotti entiseen tapaan.

---

Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa.

"Hauska tappa vanha tuttu"

Hevosten lomaleiri Hestbakissa on ohi. Ísingistä varmaan parasta oli lapsuudenystävä Véran tapaaminen. Luulen, että ne tuossa yllä olevassa keskustelusessiossa kertoivat, minkälaista kummallista on viime aikoina ollut... ihmiset kiipeävät selkään ja ei saa enää olla pikku varsuli, *huoh*. Molemmat kyllä taitavat uudesta ammatistaan hiukan pitääkin, ainakin Ísingin elämään se tuo uusia ulottuvuuksia, kun pääsee näkemään laajemmalti paikkoja.

Olen onnellinen, kun hevoset ovat kotona. Félagin lastaaminen ja kuljettaminen ei ole mitään helppoa ja rentouttavaa puuhaa...

---

Mutta nyt töihin, että pääsemme ajoissa iltapäivällä lähtemään agilityleirille.

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.

*muoks 18.9.2007: laitoin toisenkin kuvan tapaamisesta, kun Véran omistaja väitti, että Véraa oli pienennetty kuvankäsittelyllä*

Kivaa, mutta kiirettä pitää

Viikonlopun vietin melkein kokonaan Hestbakissa. Taisin viettää molempina päivinä kymmenkunta tuntia tallilla ja perjantainakin muutaman tunnin. Kurssi oli antoisa ja sain kotiin viemisiksi hyviä perusasioita omaan ratsastukseen. Siitä on niin kauan, kun olen ollut ratsastustunnilla, että olen taas oppinut aivan omia tapoja könöttää selässä.

Reidet ja selkä huutelevat hoosiannaa, koska jouduin kuitenkin enemmän ratsastamaan kuin kotona, jossa osa ajasta menee ratsastellen.

Aamuisin on todella kova ikävä hevosia. Kun ne eivät hörise minulle aamulla, tuntuu että päivän ensimmäinen ystävällinen sana puuttuu. - Kotiväki on sen verran aamuäreää, että iloinen aamutervehdys puuttuisikin kokonaan, jos koirat eivät heti aamusta olisi niin riemukkaita. - Siinäköhän muuten syy, miksi niin monilla on koiria?

---

Mutta työ ja lapsi kutsuvat. Menox sano Jonnie Lennox, tai miten se nyt kirjoitetaankaan...

Piha ilman hevosia

Torstaina aamulla yritimme saada kahta hevosta tavalliseen hevoskuljetustraileriin noin tunnin. Noloin tuloksin, sillä auto trailereineen sai poistua tyhjänä pihasta. Arvatkaa harmittiko?

No, koska periksi ei anneta on mielestäni aina ollut hyvä motto niin tilasin iltapäiväksi pihaan Koffin hevosten kuljetukseen käytettävän kuormurin.

Kun nyt sitten saatiin iso kuorma-auto pihaan, niin pantiin saman tien koko jengi kyytiin ja niin heposet pääsivät retkelle, vanhaa Romeo-ponia myöten. Neljän hevosen lastaus isoon autoon turvallista, leveää lastaussiltaa pitkin kesti vain 15-20 min. Romeo oli kyydistä innoissaan ja hörhötteli jo astellessaan autoon. Aikas riemastuttavaa, uskotteko? - Olen kyllä sitä mieltä oikeasti, että lastausongelmaisten ponien kassa auttaisi oikeasti omistajatätien rauhoitus enemmän kuin hevosten, mutta ei siitä enempiä tässä...

-Lomakohde ei ole kaukana, vain 10 km päässä on ystäväni Sadun Hestbakki-talli, jonne halusin vaihteeksi päästä saamaan opetusta ratsastuksessa. Muutenkin nuorelle Ísingillekin tekee hyvää päästä vähän näkemään muutakin kuin oma piha ja Sadun ravirata on mukava treenipaikka nuorelle hevoselle.

Pikkupeikko valitsi viikonlopun ohjelmaksi juhlimisen Lahdessa, joten pääsen viikonlopun ajan nauttimaan ratsastelusta kaikilla hevosilla ja lisäksi saan leimauttaa tyttären Karmakoiraa itseeni hieman enemmän. Ihan hauskaa.

Olen pahoillani, etten ehdi vieläkään kertoa enempää Karmasta, vaikka olette kommenteissanne kyselleet pikkuisesta. Kerron sitten lisää, kun olemme saaneet paperihommat kasvattajan kanssa tehdyksi... Karmahan on toistaiseksi koekäytössä, mutta koeajo tuntuu menevän hyvin, joten kyllä haluamme sen meille jäävän. Toivottavasti kasvattajakin on samaa mieltä kanssamme...

---

Tänä aamuna oli taas sellainen huikea sumu, jollaista rakastan. Tosi paljon kyllä kaipasin hevosia, kun kävin koirien kanssa lehden hakemassa. Siksipä lähdenkin tästä liikkeelle katsomaan, miten niiden yö on mennyt.

Rytminmuutoksia

Uuden perheenjäsenen tulo on hiukan muuttanut aamurytmejä. Parempaan suuntaan.

Herään edelleen ensin ja päästän kaikki koiruudet pikapisulle. Sillä aikaa hoitelen saman homman itsekin ja teen pika-aamupesuni. Seuraavaksi otan koirat sisään ja ruokin ne. Kun ne syövät, minä puen ekat vaatteet päälleni ja lähdemme yhdessä siirtämään hevoset laitumelta ja antamaan niille aamupöperöä ja raikkaat vedet.

Kun minä olen aamuhommissa tallilla, ukko hoitelee omat aamupuuhansa ja keittelee kahvit. Minä tuon lehden ja vuorotellen luemme sen.

Muutoskohta tulee tässä: Kun minä siirryn suihkuun, laittamaan konsulttihyntteet päälleeni sekä aamun töihin ja hupeihin tietokoneella (sähköpostit & blogi), pikkupeikko heräilee ihan itse, pukee päälleen ja lähtee Karman kanssa toiselle aamulenkille.

Ja eilisten synttäreiden kaffevieraiden pyynnöstä: lahja ja sen saaja. Lutusia ovat.

---

Kelle paljon annetaan, siltä paljon vaaditaan.

18 vuotta eikä suotta

Kääk! Nuorimmaiseni täytti muutama tunti sitten 18-vuotta.

Kun häntä ei vielä ollut, mutta talossa oli pieni, iloinen ja villi poikalapsi, haaveilin siitä, kuinka lapsia olisi kaksi ja ne leikkisivät yhdessä hiekkalaatikolla. On ihanaa, että haaveet voivat toteutua.

Odottassani pikkupeikkoa luulin odottavani poikaa, koska potkut olivat niin napakat ja energiset. Sain napakan ja energisen tyttären. (Keneenkähän lienee tullut, äitiini varmaan...)

Synnytyslaitoksella pikkuinen käärö näytti ihan vanhalta nunnalta, kun se on kiedottu lämpimään kapaloon.

Alle vuoden vanhana siitä kysyttiin, että montako kertaa päivässä sen posket puhalletaan täyteen.

Kaksivuotiaana se oli iloinen ja älyllinen.

Kolmevuotiaana uhmakas ja rohkea.

Neljävuotiaana utelias ja oppivainen.

Viisivuotiaana pikkuvanha ja peloton.

...

Ja niin edelleen, lukemattomia muistoja tulee mieleen, kun ajattelen taakse jäänyttä elämäämme. Yhtä monia mukavia hetkiä on tulee toivottavasti vielä eteenkin.

Onnea, pikkupeikko, onnea!

---

Ei omena kauas puusta putoa.

Viikonloppuraportti

Perjantain ja lauantain välisenä yönä (joskus puolenyön maissa) lojuin kylpytynnyrissä kynttilälyhtyjen ja suuren pyöreän kuun valossa. Pikkupeikon uusi koiratyttönen oli ensimmäisen illan aikana osoittanut tervepäisyytensä ja olin todella onnellinen valinnastamme. Hymyilin typerää onnellista hymyä.

Lauantai ja sunnuntai meni melkoisen tiiviisti issikoiden näyttelypuuhissa. Siellä on aina toimihenkilöiden kesken mukava tunnelma, joten ko. tapahtumaa ihan odottaa. Paljonkaan en hevosia ehtinyt nähdä kuin aivan syrjäsilmällä, koska puuhaa oli koko ajalle. Sen voisi sanoa, että väreistä suomalaiset ovat kovin innostuneet, näyttelyssä näki todella upean värisiä hevosia.

Ukko oli golfia pelaamassa koko viikonlopun ja itse olin myös poissa, joten koiratyttönen on leimaantunut voimakkaasti peikkolapseen, mikä on tarkoituksenakin. Viikonloppu on mennyt täällä kotona hienosti. Juhliakin on vietetty, mutta talo oli siistimpi kuin omien juhliemme jälkeen.

Leimautumisestaan huolimatta, pikkukoiranen lähti kuitenkin kanssani hevoshommiin aamulla ja tukiskeli kiinnostuneena jokaista uutta hajua loikki iloisena sinne tänne. Sitä oli ilo katsella, se on kovin kaunis mielestäni.

Koiraneito on siis n. 5 kk vanha näyttelylinjainen belgianpaimenkoira malinois ja se on saanut luonamme kutsumanimen Karma. Honkkeli ja pentumainen se vielä on, vaikka näyttääkin nuorelta neitoselta. Tänä aamuna se tuli tallin ovesta kuperkeikkaa ulos, kun ei ilmeisesti ole koskaan nänyt niin korkeaa kynnystä.

Kuvia kukaan ei ole ehtinyt siitä ihmeemmin ottaa, mutta tässä pikainen napsaus lauantaiaamulta:

---

Mutta nyt kiiruusti töihin, hauskaa päivää teillekin!