... jopa minulla. Toki tahdonkin, että on tekemistä. Sehän olisi hirveää, jos ei olisi mitään puuhaa, mutta jotenkin kesällä tuntuu, että jokainen yrittää käyttää jokikisen valveillaolosekunnin perinpohjin. Stressiähän siitä tulee. Stressihän on hyvä tai paha juttu, riippuu olosuhteista ja stressin määrästä.
Toukokuussa
oma aikani kului mm. kesäteatteriharjoituksissa. Olen taas mukana piskuisen Pusulan maamiesseuran kesäteatteriryhmässä. Viime vuonna ei ollut tätä juttua, koska ohjaajamme Make - Ihamäen Markku - ohjasi Seitsemän veljestä. Se olikin hieno esitys ja taitavat miehet näyttelemässä. Minullahan oli viime kesänä kuin sattumalta muuta puuhaa. Tuskin olisin mukaan teatterihommiin jaksanutkaan.
Tänä vuonna meillä on näytelmänä Paasilinnan Jäniksen vuosi. Luulin, että se on komedia, mutta ei se kyllä ole. (Onko mikään?) Se on eräänlainen road-movie suomalaisuuteen ja ihmistyyppeihin ja siihen, miten arjesta voisi päästä irti ja mitä sitten tapahtuu. Monikerroksinen kuin elämä. Paasilinna ei ole tyhmä tyyppi, ei. Tätä kirjoittaessani ensi-iltaan on 5 päivää. Hirvittää hiukan, mutta hyvä siitä tulee.
Tietenkin yritin toukokuussa käyttää aikaani myös siihen, että tutustuisin paremmin Hnökriin ja saisimme aikaan yhteisen luottamuksen. Jonkin verran ratsastelinkin, mutta kurjat kelit ja oma kermaperseilyni haittasi harrastusta. Silti tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen onnistui melko hyvin, mutta ehkä kuitenkin vasta kesäkuussa. Olen kovin mieltynyt tähän poikaan, toivottavasti se voi jäädä porukkaan.
Lisäksi täytin tasakymppejä kammottavan määrän, 60 vuotta tuntuu ihan uskomattomalta. Välillä tosin hetkisen luulin, etten pääse niinkään pitkälle, mutta nyt tuntuu taas vahvemmalta. En usko aina silti itsekään, että olen niin vanha, mutta tokihan se näkyy ja etenkin tuntuu. Juhlistin syntymäpäiviäni yhdessä minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja arvostan sitä, että lähes kaikki kutsumani ihmiset pääsivät mukaan.
Toki tein muutakin toukokuussa. Vietin aikaa mm. ystävien, kasvihuoneen, koirien, kissojen, sukulaisten, hevosten, pölynimurin, tiskikoneen, tietokoneen, ukkokullan, islanninhevoskerhon ja sen kilpailujärjestelyjen kanssa. Niin ja nukuin ja lojuin sohvalla tai muualla. Laiska töitään luettelee, kuten juuri tein.
11.5.17 satoi aikuisten oikeasti vielä luntakin!
Kyllä maailma ja luonto tosiaan on sekaisin.
Nökö tarkastelee auringonlaskua
Auringonlasku Halkjärvellä - serkkutyttökin tätä valokuvaili,
oli ihana ilta yhdessä
Tomaattien ensimmäiset hetket kasvihuoneessa. Kiitos taimista Ailalle.
Kurkut, sitruunakurkut ja viiniköynnös alkutaipaleella. (22.5.17)
Jo vain kirsikkakin kukki toukokuussa, mutta tulleeko kirsikoita?
Kesäkuussa
Kesäkuussa oli kesälomaa kesäteatterista. Hyvä niin. Sen sijaan puuhasin kasvihuonehommia, ratsastusta, mökkeilyä, arjen askareita, Juhannuksen juhlintaa.
Erikoismainintana mukava viikonloppu Valkeakoskella islanninkoirien erikoisnäyttelyssä ja rallytokokilpailuissa. Hotelliviikonloppu ystävän ja 4 koiran kanssa, paljon naurua ja hyviä hetkiä. Pääsin rapsuttamaan lähes vastasyntynyttä varsaakin sinä viikonloppuna, sen voi kuvitella jälkeenpäin sormissaan pitkään. Mukavaa porukkaa kaikenkaikkiaan nämä islanninkoiraihmiset.
Ja Kleppa, niin reipas ja häntä kippurassa kehässä, hampaatkin uskalsi näyttää. ERI tuntui ihan voitolta viime vuoden jälkeen, etenkin siksi, että minä jopa juoksin ja Kleppa oli rento ja peloton. Disan tämänvuotiset paikalla olleet pennutkin (Tassumäen Mardís ja Marbjörn) esiintyivät ja käyttäytyivät erittäin kauniisti ja saivat hienot arvostelut. Voi olla, että Alma (Mardís) on perinyt äitinsä isot korvat, mikä ei ehkä ole kauneuskilpailuissa hyvä juttu, mutta koira on kyllä ihana silti tai ehkä juuri siksi. Käytökseltään molemmat olivat juuri sellaisia kuin tahtoisinkin.
Kesäkuussa ehdittin mökille rakkaan tuttavapariskunnan kanssa.
Tässä istutetaan huolella syntymäpäivälahja-alppiruusua ja sen kaveria, mökkituliaisalppiruusua.
Rannalla yhdessä Disan ja Kleppan kanssa on kiva hengailla vaikka ei uimaan tahdokaan.
Disa oli turistina mukana islanninkoirien erkkarissa
(c) Anne Vaskio on jo kauan yrittänyt saada siitä edustavaa kuvaa - tässäkin se on aika naatti
Kleima oli turistina myös, koska se oli tiine - niin ihana kuva Kleimasta
(c) Anne Vaskio
Kleppa kehässä, olen niin iloinen tästä reippaasta esiintymisestä.
(c) Anne Vaskio
Kleppa ja Gelgja´s Morgunstjarna osallistuivat parikilpailuun. Saatiin ruusukekin.
Haastava pari esittää, kun toinen pomppi ja toinen ei. (c) Tripletan
Tassumäen Marbjörn aka Halti (c) Tripletan
Tassumäen Mardís aka Alma.
Molemmat pennut olivat käytökseltää niin ihania, että olen onnellinen näistä.
(c) Tripletan
"Meidän jengi" jaksoi hyvin vielä rallytokopäivänkin, vaikkei niillä ollut muuta
puuhaa kuin heiluttaa häntää ja olla.
Voiko olla ihanampaa kuin päivän ikäinen varsa?
Tämän kesän palapeli on grillikatos. Onneksi on talkooapua mm. kiipeilemään.
Kesäteatteriinkin kerkisin. Sammatin Sampomäellä "Kuin kekäle kädessä".
Erittäin osaava näyttelijäporukka, hienot lavasteet. Minulla mukavaa seuraa.
Mitäpä sitä muuta kaipaa elämässä.
Nökön näkymät? Vai minun?
Jussia juhlittiin mm. rannalla kokolla kyläläisten kera.
Disan - ja toivottavasti kaikkien koirien - tärkeä homma, olla läsnä.
Juhannusruusut kerkisivät jopa juhannukseksi.
Rauhalliset aamut näiden poikien kanssa ovat osa ihanaa kesäpäivää.
Pieni vieras Kirkkonummelta mummeineen ilahdutti valtavasti yhtenä kauniina päivänä.
Aamun ystävät kasvihuoneella.
Nököttely vähentää mököttelyä.
Ensimmäiset minitomaatiti kypsyivät aivan kesäkuun lopulla.
Heinäkuussa
Vastahan tämä heinäkuu on puolessavälissä, mutta paljon mukavaa on ehtinyt jo tapahtua. Kylällä oli hienot 70- vuotissynttärit kartanossa naapurissa, paljon tuttuja ja sankarin näköinen, lämminhenkinen juhla. Ihanaa, kun sain olla mukana.
Oli myös Virolaisen sukuseuran juhlat Lohjalla, kerrankin kerkisin mukaan, taas mukavia ihmisiä kauempaa ja lähempää. Onneksi monikaan ei huomannut, että nimimuistini on tasoa "apinan tuntee kaikki, apina ei ketään". Naamat sentään tiedän ja monista tykkään kovastikin.
On myöskin tullut ja mennyt vieraita (lue: ystäviä, sukulaisia) Espanjasta ja Kittilästä. Hulinaa ja huisketta on ollut, onneksi mukavaa sellaista. Kaupan päälle alkoivat kesäteatteriharjoitukset ja ensi-ilta lähenee huimaa vauhtia. Hiukan pelottaa, tuleeko maailma valmiiksikaan ennen tai edes se esitys...
Eilen oli merkittävä päivä, olin ekaa kertaa yksin mökillä yötä, ihanaa rauhoittua kaiken kiireen keskellä. Tai en ole yksin, tietenkin Disa ja Kleppa ovat mukana. Olen nauttinut rauhasta, istutellut kukkia, siivoillut ja saunonut ja pulahdinpa ekaa kertaa tänä vuonna järvessäkin, kylmää oli. Ennen oli aina lämmintä, missä vika vai verenkierrossa?
Disasta tuli 1.7.17 mummi ja Klepasta täti. Kleima-äiti hoitaa pennut hyvin,
tässä pariviikkoiset kuutoset. (c) Leila Salovaara
Fiskarsissa vietettiin varsin mukava päivä yhdessä Kittilän vieraiden kanssa.
Vaihteeksi oli lämmintäkin, jotkut tarkenivat ilman paitaa.
Nämä masuunikuonatiilet ovat niiiiin hienoja.
Eilen, kun tulin mökille oli kerrankin repsikka aika hiljainen, ei neuvonut yhtään.
Järvi oli tuulinen. Ihana raikkaus ilmassa.
Istutin pari kukkaa ja koiraa.
Illan viimeinen valokuva kaminan tulista toi mieleeni jäniksen.
Aamulla
ihmettelen sitä ja juon aamukahvia teatterimuumimukista.
Ihana rauha
täällä mökillä. Illalla harjoitellaan taas Jäniksen vuotta. Mukava
päivä edessä.
Tässä vilaus Jäniksen vuoden harjoituksista, kuvassa Vatanen ja kuvaaja.
Tulkaahan teatteriin, jos kesäkiireiltänne ehditte. Minä taidan mennä kohta saunaan.
On heinäkuun viimeinen päivä enkä ole puoleentoista kuukauteen ehtinyt blogia pävittää, koska olen elänyt elämää ja (pääosin) nauttinut siitä. (Suom. huom: Blogia on mielestäni kiva kirjoittaa ja on noin kaksi syytä, miksi en kirjoita: on paha olo tai on hyvä olo. Lisäksi sitten on tietenkin kaikenlaisia kiireitä ja mitä sitä nyt sattuu ihmiselämässä.)
Nyt on tarkoitus viettää rauhallinen pyhäpäivä ja hyvästellä heinäkuu ja puolet kesäkuusta tässä blogissa. Sen lisäksi ajattelin aloittaa pyykkitupaprojektin koska sain tänään uuden pyykkikoneen käyttökuntoon. Meidän pyykkitupa ei siis ole muutamaan vuoteen "kestänyt päivänvaloa", koska se pursuilee puhdasta ja likaista pyykkiä. Luultavasti vain minä tiedän, kumpi on kumpaa ja alan nyt nakerrella sitä järjestykseen pikkuhiljaa.
---
Kesäkuun lopun kokokohta taisi olla juhannuksen vietto ylämökillä. Meitä oli kokoontunut yhteen tytärpuoleni Katariinan perhe (kaksi aikuista ja 11-v tytär) ja aviomiehensä Arskan siskon perhe (kaksi aikuista ja noin 8-v tytär) ja me kaksi vanhaa, ukkokulta ja minä. (Tosin minähän en ole vanha kuin ikävuosiltanim -heh- ja ehkei ukkokultakaan ole.) Lisäksi menossa mukana oli kolme islanninlammaskoiraa, joten varmaan mäella oli mekkalaa kuin Melukylässä ikään. Siitähän me ei hirveästi välitetty, koska oli juhlan aika. Nyyttikestiperiaatteella mentiin ja hyvin syötiin ja jonkin verran juotiin. Oli todella mukavaa, kiitos asianosaisille vielä kerran näin jälkikäteen!
Juhannuksen aikaan olivat juhannusruusut jo kukkineet, joten
ihailin tätä kaunista ja herkkää ruusua mummolan aidassa.
Seuraava ilonaihe taisi olla ensimmäiset löylyt Halkjärven mökillä. Ukkokulta on sitä ahkerasti koko talven ja alkukesän nakertanut kuntoon ja NYT päästiin saunomaan. Projektikuvia puuttuu, koska jostain syystä olen ollut laiska kuvaamaan, mutta kyllä kyllä olen nauttinut. Saunassa on pehmeät löylyt ja järvivesi on ollut lämmintä ja tänä kesänä ei ole pahasti sinilevää näkynyt, joten uimisestakin on voinut nauttia.
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna napsahti tämä meidän kylän aika hiljainen kohta kerralla täyteen elämää, kun lauantaiaamuna ensin aamuyöllä mummolan ajosillalle parkkerasi tyttäreni Maija avomiehensä Hannun kera. Heillä oli luonnollisesti mukanaan belbam (suom. huom. koira) Louhi. Siihen nämä kolme muuttivat, pitkään tyhjänä olleeseen mummolaan, tarkoituksenaan viettää ilonamme heinäkuu. Varhain samana aamuna sitten ylämökille asettuivat etelän muuttolinnut Espanjasta - ukkokullan sisko Liisa kera tyttärensä Lauran. Laura viipyi vain viikon, mutta Liisa asustelee mökkiä syyskuun puoleen väliin saakka. Näin vaihtui hiljaiselomme kerralla sosiaalisemmaksi ja nauru on raikunut nuorten touhujen vuoksi. Ehkä vähän on naurettu Liisankin touhuja, mutta kehtaakohan tuota julkisesti sanoa. *Vitsivitsi* Naurua on mahtunut yhdessäoloon paljonkin ja se on mukavaa.
Tässä video spontaanista eukonkantoharjoituksesta, joka antanee jonkinlaisen kuvan touhusta:
Heinäkuussa pääsimme siis myös sisustamaan Halkjärven mökkiä, koska se on lähes valmis, mikä siis on ihanaa! Pääosin sisustuselementteinä ovat olleet persoonalliset (lue: huokeat) Ikean kalusteet, sieltä olemme hakeneet keittiön kaapit, tuolit, tarjoilupöydän ja pientä hilpetööriä. Tai keittiön kaapit haettiin yhdessä ja muut tavarat olen hakenut samalla kun olen käynyt sädehoidoissa Meilahdessa. Onneksi en ole shopholic, koska jokapäiväinen turhauttava ajomatka Lohjalta Tarvontietä Meikkuun ja taas heti takaisin piristyy kummasti, kun käy Ikeasta ostamassa jotain pientä. Olen tehnyt etukäteen harkkittuja täsmäiskuja, ostanut muutamia kahvikuppeja, kattiloita ja sellaista oikeasti puuttuvaa. Tämä on hyvä, sillä olenhan jo aikaa sitten tipahtanut Kelan sairaspäivärahalle. Hyvin sillä elää, kun on vanhoja säästöjä.
Molemmat vävypojat ovat varmaan myös suuresti nauttineet Ikea-hankinnoistamme, koska joko Hannu yksin (tuolit ja tarjoilupöytä, jotka myös piti vahata) tai Hannu ja Arska yhdessä (keittiön kaapit ja laatikostot) ovat koonneet nuo Ikea-hankinnat. Ukkokulta on neuvonut ja minä olen kiitellyt. Hyvä työnjako minusta! Arska kyllä maintsi keitiönkaappeja kootessaan, että itse hankki kalusteet aikanaan muualta, jotta olisi saanut ne koottuina. On kuulemma pieni hinta kokoamisen vaivasta... Mun ja ukkokullan mielestä ei ollu vaivalloista ja tuli halvemmaksi. Hehheh.
Sädehoidot siis ovat tosiaan alkaneet, sain tuomioksi 5 viikkoa joka arkipäivä sädehoitoa ja olen jo tätä kirjoittaessani puolivälissä matkaa. Pari ensimmäistä viikkoa reissut ovat olleet aika masentavia, mutta olen ajomatkoilla yrittänyt rakentaa positiivisuuttani keksimällä erilaisia argumentteja siihen, miksi ajo Meikkuun 8 minuutin vuoksi ei ole turhauttavaa. Niitähän on edelleen paljonkin, kuten:
a) toiset käyvät Lohjalta Helsingissä joka arkipäivä ja joutuvat viipymään 7,5 tuntia
b) kun käyn tekemässä Meilahdessa yhden vatsalihasliikkeen päivässä, tulee säännöllisesti jumpattua. Hoitopöytä on siis niin kapea, ettei käsillä voi auttaa. Itseasiassa noinkin pieni vaikuttaa jotain, uskokaa tai älkää, kannattaisi varmaan tehdä enemmänkin noita vatsoja...
c) lisää liikuntaa: kävelen aika reippaasti yhden kerroksen alas ja ylös - en käytä hissiä. Kohta alan kävellä muutenkin enemmän täällä kotonakin ja koirat kiittää.
d) onhan näitä, mutta en jaksa rasittaa kirjoitussormiani kertomalla lisää hassuuksia, joita ehsin ajatella mielin määrin.
Heinäkuussa ajelin myös katsomaan issikoiden mestaruuskisoja Ypäjälle lauantaipäiväksi. Ihania hevosia ja ihania ihmisiä ja valtavasti naurunaiheita. Myös minulle naurettiin, kun kaatua kupsahdin retkituolini kanssa, joten pilkka osui osittain myös omaan nilkkaan. Senhän toki olen ansainnut aika ajoin - sen verran hurttia on huumorini.
Ihan parhautta mestaruuskisoissa oli Sadun kanssa vietetty rauhallinen ja maittava lounashetki.
Sitä aina aika ajoin muistaa, miten tärkeitä ovat ystävät. Voi, kun olisi enemmän aikaa!
Heinäntekoonkin päästiin, kun sateet lopulta hetkeksi taukosivat parin viikon painostavaan helteeseen. Tänä vuonna tilasin sattuneesta syystä vaaleanpunaisia paaleja ja puolet paaleistamme ovatkin vaaleanpunaisia. Vaaleanpunainen käärintämuovi kuulemma loppui kesken.
Heinäkuussa kerkisin/viitsin/jaksoin (valitse sopiva) vain pari kertaa hevosen selkään.
Tässä ihailemme Vissan kanssa niitä pinkkejä paaleja, joita juuri ollaan tekemässä.
Kaksi viikkoa sitten kasvihuone näytti tältä, nyt kaikki on jo tuplasti pitempää ja tuuheampaa.
On valtava ilo käydä näitä pari kertaa päiväss nyppimässä ja ihailemassa.
Maija on koko heinäkuun ollut minulle muun muassa kasvihuonekeijuna eli on käynyt aukomassa kasvihuoneen ovet ja kastelemassa, jos en ole sitä tehnyt ja olen lähtenyt jo aamulla Meikkuun. Koska Maija ja Hannu ovat tätä kirjottaessani jo Kittilässä (ja varmaan nukkuvat päiväunia, koska saapuivat sinne tänään aamuyöllä) joudun jatkossa muistamaan tämän itse. Paljon muutakin on tapahtunut, kun nuoripari on ollut apuna ja ilona. Sisäkukat ovat elpyneet ja muutama nurkka kotoa on siistiytynyt uuteen uskoon. Vielä olisin heidät naapurissa pitänyt, vaan pitäähän sitä saada elää omaakin elämää ihan omassa kodissa. Onneksi voimani ja energiani ovat kovaa vauhtia palaamassa joten jaksanen ja muistanen monen homman hoitaa tässä kuussa ihan itse.
Eilen tosiaan Maija ja Hannu palasivat pohjoiseen ja samana päivänä tuli Fernando Espanjasta ylämökille. Tässä kuussa meno täällä meillä lienee hiljaisempaa, kun mummolassa ei ole ketään ja ylämökillä ovat Liisa ja Ferkku ja täällä meillä kotona vain minä ja ukkokulta.
Tämä loppuunkulunut heinäkuu huipentui eiliseen islanninlammaskoirien erikoisnäyttelyyn, jonne Kleppa ja minä matkasimme yhdessä Leilan ja Kleiman kanssa. Koiria oli näyttelyssä 96 kpl ja omat odotukseni eivät olleet kovin suuret, koska paikalla oli niin paljon koiria. Leilan odotuksista en ole varma, ainakin hän oli valmistellut koiransa paremmin ilmeisesti jopa harjoittelemalla esiintymistä ja tässä vuosien varrella Kleima on tallitöissä Ofeigur-issikkatallilla ja agility- ja rallytokoharkoissa sosiaalistunut aivan toiseen malliin kuin siskolikka Kleppa, jota on pidetty pääosin vain täällä kotona ja Halkjärven mökillä yhdessä Äiti-Disan kanssa.
Niin siinä kävi, että Kleppa pokkasi itselleen EH:n hienolla arvostelulla, jossa suurimmat miinukset tulivat itseluottamuksen puutteesta ja haluttomuudesta esittää itseään. Erinomaiset liikkeet, oikeat korvat ja kulmaukset jne. ilahduttivat minua kovasti Kleppan arvostelussa. Sitä suorastaan häpeän, että koirarukka stressaantui tilanteessa niin odottamattoman paljon, koska en ole sen kanssa käynyt koko vuonna enkä edes sen elinaikana kuin muutaman kerran ihan kaksisteen jossakin. Aina olen ottanut Disan mukaan, että molemmat saisivat virikkeitä. Nyt pitää ottaa opikseen ja yrittää korjata tilanne ja tehdä molempien koirieni kanssa yksinkin jotakin jossain muualla kuin kotona.
Mutta kävi siinä niinkin, että Leila ja Kleima voittivat ensin avoimet nartut ja sitten nartut ja pokkasivat vielä itselleen ROP:n ja BIS:n ja olivat näinollen näyttelyn kaunein koira - voittajat - eli niiden karkeloiden parhaat! Huikea tulos!
Minä kasvattajana, jolla ei todellakaan ole kokemusta kuin kahden pentueen verran, vaikka minulla onkin kennelnimi, olin erittäin onnellinen ja liikuttunut. Enpä juurikaan itke julkisesti, mutta nyt itkin - ilosta.
Leila on tehnyt hienoa, määrätietoista työtä hankkimansa koiran kanssa ja ansaitsee tästä vilpittömät onnittelut/kiitokset! Minä voin kasvattajana paistatella siinä sivussa, koska tokihan tiesin, millaiselle ihmiselle koirani möin. Nappipari, jotka sopivat hyvin yhteen!
Tässä vasemmalla Leila Salovaara ja Tassumäen Kleima ROP BIS,
keskellä tuomari Sóley Halla Möller, Islanti sekä
oikealla VSP Raija Frantsi koiransa
C.I.B POHJ MVA FI MVA DK MVA EE MVA LV MVA NO MVA LT MVA RU MVA BALT MVA PMV-13 V-13 LVV-14 TLNW-15 HeW-15 V-15 Tuulenpuuskan Petur Naskursson kanssa
Paljon muutakin mukavaa mahtuu heinäkuuhun: mm. paimennuspäivä Somerolla Kleppan (ja Leilan & Kleiman) kanssa, monta saunomiskertaa Halkjärvellä, vierailu Mikkilöiden veneellä Pohjoisrannassa, mahtava Seitsemän Veljestä kesäteatteriesitys ja monia muita pieniä ja isoja iloja jokaiseen päivään! Niistä se rakentuu, hyvä elämä! Kiitos kaikille asianosaisille!
Syksy tekee minusta aina hetkeksi hieman haikean ja saamattoman, tämä vuosi ei tee poikkeusta. Olen edelleen lomautettuna ja sekin hieman masentaa. Toivottavasti syksyn kuluessa asiaan tulee korjaus. Olen moneen kertaan harkinnyt bloginpäivitystä, mutta en ole saanut aikaiseksi, vaikka kivaakin kerrottavaa olisi vaikka kuinka.
Olen koettanut nauttia kauniista syyspäivistä, ratsastellut ja käynyt jopa irtohypyttämässä Vissaa koska meillä on nyt lopultakin oma ratsastuskenttä. Etenkin Suvi on sitä varmaan kovasti odottanut, mutta luultavasti se lisää minunkin intoani ratsastaa pimeän tullen, kun muuten maanteillä on pelottavaa.
Sielä se häämöttää, pääsen jatkossa peltoja pitkin kentälle, kunhan saadaan silta aikaan.
Olen yksin kuljeskellessani miettinyt kaikenlaisia juttuja esim. sitä, että ketkä ovat oikeita ystäviäni ja miten ystävyys ilmenee ja voiko ystävyys vain kadota. Onko sellainen ystävyyttä, jos toinen osapuoli ei oikein koskaan ota yhteyttä, mutta sitten tavatessa kuitenkin on mukavaa olla yhdessä. Voihan selitys olla sekin, että kaikilla muilla vain on niin kova kiire, etteivät he enää ehdi pitää kontaktia, vaikka haluaisivatkin. Olen kuitenkin ajatellut, että tosiystävät varmaan jossain vaiheessa huomaavat, ettei olla tavattukaan pitkään aikaan ja ehkä jopa ottavat kontaktia. Kovasti tuntuu siltä, että olen pieneltä osin muuttumassa erakoksi, joka on tekemisissä lähinnä vain tuon oman ukkokullan kanssa. Onneksi hän sentään on aika mukava ajoittain.
Ja toki tässä syksyssä on valoa tuonut elämään juuri päättynyt Pusulan kesäteatterin syysesitysviikko, jolloin tas saimme toteuttaa itseämme ja hullutela kulissien takana ja lämppäreissä mielin määrin. "Tämmöistä ei töissä voi tehdä, ei!"
Esitys on juuri alkanut, näkymä takahuoneesta
Kaikille avoin viimeinen esitys oli eilen, vielä heitämme yhden kelkan, eikun keikan, Jokelan toipilaskotiin lokakuussa ja sitten aloitamme varmaan keväällä innolla uuden esityksen suunnittelun ja teon.
----
Rohkeat:
Elo-syyskuussa on kyllä ollut kaikenlaista muutakin mukavaa menoa: ensin oli kasvattieni Kleppan ja Kleiman luonnetesti. Siitä minulla on video, joka on nyt odottanut editointia kuukauden päivät. Kyllä minä tässä joku päivä sen editoin...
Molemmat typykät olivat äitiään urheampia. Kleppa jopa puolusti minua hyökkääjää vastaan piiruakaan perääntymättä, mitä en ikinä olisi uskonut. Ihan sydän suli, kun sitä ihailin, minun pieni urhea koirani.
Kleima sai tuloksen 153, ainoa vähennys oli -1 Puolustushalu, haluton, josta vähennettiin 1 piste.
Kleppa sai tuloksen 112, vähennykset tulivat kahdesta kohtaa: Toimintakykyky, pieni -1 ja Taisteluhalu, pieni -1, joista vähennettiin yhteensä 25 pistettä
Tässä molempien pisteet:
Kleppa
Kleima
Toimintakyky
-1 Pieni
+1a Kohtuullinen
Terävyys
+1b Koira, joka ei osoita
lainkaan terävyyttä
+1b Koira, joka ei osoita
lainkaan terävyyttä
Puolustushalu
+3 Kohtuullinen, hillitty
-1 Haluton
Taisteluhalu
-1 Pieni
+2b Kohtuullisen pieni
Hermorakenne
+1b Hermostunein pyrkimyksin
+1b Hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti
+3 Vilkas
+2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus
+1 Hieman pehmeä
+1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys
+3 Hyväntahtoinen,
luoksepäästävä, avoin
+3 Hyväntahtoinen,
luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus
++ Laukauskokematon
++ Laukauskokematon
TULOS
137 - 25 = 112
154 - 1 = 153
Oli taas kyllä mahtavan mukava päivä yhdessä Leilan ja lapsenlapsensa Adan - 7 vuotta - kanssa. Etenkin Adan reippautta jaksan aina ihailla. Siinä on malliesimerkki lapsesta, joka on otettu joka paikkaan mukaan ja joka osaa olla ihmisiksi. Ikinä ei mitään turhaa kiukuttelua esiinny, reippaana ollaan mukana oli rankkasade tai helle.
Kauniit:
Meillä oli toinekin yhteinen reissu, syyskuun alussa käytiin yhdessä Vantaalla näyttelyssä. Avoimessa luokassa oli 3 narttua: Kleima, Disa ja Kleppa. Disa sai EH:n - arvostelussa tosin hilpeyttä herätti määre "keskikokoinen", kun Disa taitaa olla yksi Suomen suurimpia narttuja. Kookkaat korvat arvostelusta taas löytyivät ja tuomari olikin sitä mieltä, että ne tiputtivat koiran EH-tulokseen.
Kleima ja Kleppa saivat molemmat SA:t Kleppa oli AVO-narttujen kaunein ja Kleima kakkonen. Parhaan nartun valinnassa junioriluokan narttu kiilasi väliimme, mutta kovasti tuomari kehui koiriamme. Kauniita ja rodunomaisia, äitiään parempia. Kleppa sai ensimmäien serttinsä ja oli lisäksi ROP. Ryhmäkehään emme jääneet, sillä vettä tuli kuin aisaa. Nyt Kleppalla ja Kleimalla on molemmilla 1 sert. Ensi vuonna lähdetään metsästämään seuraavia.
Erityisesti pitää taas mainita Ada, joka luokan alussa juoksutti Kleppan, koska en tietenkään voinut kahta koiraa yhtäaikaa esittää. Lisäksi vaikka tosiaan kastuimme likomäriksi emmekä edes pysähtyneet ostamaan metrilakua näyttelypaikalla, niin Ada mennä puksutti mammojen mukana ja varmisteli sitten vaan autossa, että pääsisikö subiin syömään, kun se on niin hyvää. No pääsihän hän Subiin ja hyvää oli.
Rohkeat, osa kaksi:
Seuraavana päivänä ratsastin Isíngillä Hestbakkiin Marcin Machin 'luottamuskurssille', jossa hevonen laitetaan menemään erilaisten esteiden läpi ja yli. On keinulautaa, liehuvaa nauhaa, kuormalavoja ja maahan aseteltua muovia esteinä. Isíng meni kanssani käytännössä kaikki esteet iman pienintäkään epäröintiä. Yhden esteen kohdalla se esitti komean pystyynnousun, mutta sekin saatiin kunnialla läpi. Ensin maasta käsin ja sitten ratsain. Ratsain tuntui olevan helpompaa. Marcin kommentoi meitä, että olemme 'old friends' ja sitähän me kyllä jo olemme.
Tässä yllä pieni video edelliseltä kurssilta, jotta ymmärrätte, millaisesta kurssista oli kyse.
Kurssin aikana satoi paikoitellen taas rankasti, kyllä oli öljykangastakki paikallaan. Kun ratsastin iltapäivällä kotiin, oli hymyni herkässä. Hienoa, että oma kasvatti on niin luotettava ja kuitenkin herkkä.
Ensi viikonloppuna lähdemme taas Leila, Ada ja minä reissuun, islanninkoirien leirille Virroille. Luulen, että jätän syyshaikeuden kotiin odottelemaan ja pakkaan reppuun jotain muuta. Sitä odotellessa.
Koko marraskuu oli niin pimeä, että eipä sitä paljon muuta ole tullut nähtyäkään kuin taivaankansi. Viime tekstini jälkeen olen ollut vielä pari kertaa Joensuussa ja kerran Jyväskylässä ja joka kerta on maan tasalla ollut varsin pimeää, mutta taivaankantta on vuoroin valaissut valtava täysikuu ja vuoroin tuhannet tähdet. Sinä päivänä, kun matkustin tähtikirkkaan taivaan alla, olisi äitini täyttänyt 80 vuotta. Muistelinkin häntä melkein koko matkan ja ajattelin, että varmasti hän on jokin niistä kimaltavista tähdistä ja voi seurata menoani.
Jyväskylässä käytiin marraskuun puolen välin tienoilla pyörähtämässä näyttelyssä: Disa, Kleppa ja Kossi. Kossi ja Kleppa olivat junnuluokassa ja Kossi pokkasikin itselleen upeasti ERI:n ja SA:n, Disa ja Kleppa saivat EH:n. Disa oli tuomarin mielelestä iso ja maskuliininen (ihmeellistä, sen suurista korvista ei sanottu tällä kertaa mitään) ja Kleppa puolestaan oli kehittymätön ja sillä oli huonot korvat. Meni kokemuksen piikkiin siis meiltä tämä reissu.
Kossi käyttäytyi kehän ulkopuolella varsin nulikkamaisesti, haukkui ja ei oikein totellut, mutta kehässä se oli mallikkaasti. Kleppa taas, aivan vastoin odotuksiani, meni kehässä aivan kipsiin, kun tuomari kopeloi sen rakennetta ja hampaita. Jos pieni koira voisi tietää, että eläimiä viedään teuraaksi, niin Kleppa oli kehässä juuri sen näköinen: hämillään ja korvat aivan rutussa. Koko sen kroppa sanoi: 'Apua!'. Disa sitävastoin oli melko reipas ja olinkin tyytyväinen, kun se piti häntäänsäkin pystyssä lähes koko ajan.
Ihanaa, että Hanna kerkisi mukaani näyttelyyn, kun Maritalla oli muuta puuhaa - muuten olisin kyllä ollut aika pulassa tuon kolmikon kanssa.
Kleppa hämillään ja korvat rutussa (c) Sanna Rasimus
Jännitin Jyväskylän reissussa eniten sitä, miten Disa ja Kleppa osaavat olla kerrostalossa hiljaa, kun eivät ole koskaan olleet moisessa ja miten remmissä onnistuu tarpeiden teko, kun sitä ainakaan Kleppa ei ole koskaan ennen joutunut tekemään. Kerrostalossa ei tainnut kummaltakaan päästä haukun haukkua ja asioiminenkin onnistui, kun malttoi tarpeeksi tepastella ulkona. Yhden kerran Kleppa oli käynyt tekemässä lammikon lattialle, mikä on kyllä aika hyvin tuossa tilanteessa.
Kännykuvan laatu on surkea, mutta kuva kertoo, että remmiulkoilu kolmen kanssa meni hienosti.
Visiitti serkkutytön luokse oli taas mukava, kerittiin turista kaikenlaista ja taas sain tuntea itseni tervetulleeksi. Joulukuun tapaaminen taitaa meiltä jäädä väliin, mutta tammikuussa on sitten taas täällä Lohjalla palju lämpimänä.
Kerkisin tavata Tuijan ja Peponkin ja käytiin leikkimässä heidän borderterriereidensä kanssa. Kyllä oli vauhdikasta menoa!
Kyy edellä ja Keppa perässä: kyllä oli kivaa lapsilla! (c) Tuija Kortelainen
Kovaa voi mennä, vaikka olisi pallo suussa! (c) Tuija Kortelainen
Jyväskylästä matkani jatkui suoraan Joensuuhun ja ihana ukkokultani ajoi 2 h per suunta hakeakseen koirat minulta Heinolasta, jottei minun matkani kestäisi ihan niin kauan. Meidän perheen miehet ovat kyllä aina valmiina auttamaan, vaikka ajomatkaa tulisi paljonkin. (Tässä muutama viikko takaperin "Team Ahma" (Mikko ja ukkokulta) ajelivat Ylöjärvelle laittamaan Maijan autoon öljyä ja vettä arki-iltana klo 22 maissa. Olisihan sitä voinut toki laittaa silloinkin, kun ne renkaat vaihdettiin, mutta sellaista se joskun on naisautoilijoiden kanssa...)
Odotan kovasti lunta ja pikkupakkasta, eilen oli jo hetken aika lupaavaa, kun tein pienen ratsastuslenkin Isíngillä, mutta tänään on taas satanut vettä ja räntää. Voi, kun tulisi lumi ja talvi!
Aurinko kimalsi ja maa oli jäässä ja kuurassa.
Tätä säälittävää kuuraa ei voi lumeksi sanoa. (Ja nyt sekin on jo sulanut pois.)
Tätä kirjoittaessani sähköt välkähtelevät aina silloin tällöin, Oskarin myrsky tekee tuloaan...
---
Ihan asiasta kukkaruukkuun, olen joskus miettinyt, että tuolla sosiaalisen median puolella joillakin ihmisillä saattaisi olla käyttöä kommentoinnin estolaitteelle - kun promilleja on tarpeeksi puhalluskokeessa ei kommentti-ikkuna enää toimisi. Se säästäisi varmaan läheiset turhilta loukkaantumisilta ja näiden kommentoijienkaan ei tarvitsisi sitten seuraavana päivänä hävetä. Olisikohan siinä markkinarakoa - kuka lähtisi mukaan tuotekehittelyyn?
