Kuulumisia pitkästä aikaa

Muutama ystävä on ohimennen kysäissyt, missä viipyvät uudet blogitekstit.  Tauko onkin ollut jo lähes puolen vuoden mittainen.  En tiedä miksi, ehkä aina ei vain huvita kirjoitella.  Pläjäytetään tähän nyt sitten menneen ajan kooste:

Elokuu 2019

Pääosassa ukkokullan tasakymppien juhlistamiseksi tehty Pohjois-Norjan lomamatka.  Kymmenen päivää automatkailimme upeissa maisemissa.  On niin hienoa lähteä, kun tietää, että lapset puolisoineen hoitavat hevoset, kanat, kissan ja koirat hyvin.

Menimme Ruotsiin rahtilaivalla Naantalista. Voin suositella:
Edullista, hyvät ruuat ja hytissä oli kiva ottaa päivätorkut.

Turve- tai ruohokatot ovat mielestäni kauniita.
Hauska myös tuollainen kivestä tehty lato.

Lisää ruohokattoja. 

Tämä kuva on Trondheimistä. Kaunis kaupunki.

Pieni koskimaisema. Virtaava vesi on tainnut aina kiehtoa ihmisiä.

Matkasta iso osa tehtiin lautoilla, joilla voi pomppia saaresta toiseen.

Havmannen-patsas seisoo keskellä vuonoa Mo i Ranassa. 

Edelleen Mo i Ranassa, kotiseutumuseon rakennuksia.

 Norjasta tulimme käsivarren kautta Suomeen.  Piipahdimme Levillä kahvittelemassa ja jatkoimme sieltä Rukalle yöpymään.

Hiljainen kansa on omanlaatuisensa nähtävyys vitostien varrella. 

Viimeisen illan ja yön vietimme serkkuni Maritan luona Jyväskylän lähellä hänen kesämökillään Pyhäsaaressa, saunottiin ja uitiin. Oli mukavaa.

Elokuussa Maija aloitti puutarhuriopinnot Rajamäellä  se on minusta hienoa ja ammatti varmaan sopii hänelle hyvin.

Syyskuu 2019

Harrasteet alkoivat taas syyskuussa. Improvisaatioteatterin vanha, luotettava ja iloinen joukko on vuorossa aina maanantai-iltaisin. Tiistaisin teen taas keramiikkaa 5 tuntia. Sielläkin on niin kivat porukat, juttua riittää ja on kiva seurata, miten hienoja ideoita toisilla on.

Mm. Tällaisia kukkapurkkeja sain aikaiseksi kaksikin.

Liikuntaharrasteena jatkoimme ystäväni Ailan kanssa torstaiaamuisin seniorivesijumpassa.  Uutena aktiviteettinä tuli mukaan kuntosalilla käyminen, myöskin Ailan kanssa. Valitsimme saliksi Terveys 50+ -salin, koska tuntui mukavammalta solahtaa vanhemman väen joukkoon.  Salilla on ihan monipuolisesti laitteita ja hyvin tilaa, harvoin on yli 4 henkeä yhtäaikaa. Salilla käymme 2, joskus jopa 3 kertaa viikossa.  Mielestäni kuntoni on parantunut ja vyötarökin on kaventunut vaikkakin mahareppu on vieläkin liian kookas. Uskon kyllä, että sen trendi on laskevaan suuntaan. Hiljaa hyvää tulee.

Lokakuu 2019

Lokakuinen kylänraitti

Lokakuussa ei itselle tapahtunut mitään ihmeempiä, mutta lokakuun alussa Maija oli ratsastamassa Dugurilla, kun se yhtäkkiä pelästyi jostakin ja hän päätti hypätä alas selästä.  Muhkuraisella pellolla polvi pyörähti ja ristiside meni poikki.  Harmillinen tapaturma, onneksi meillä on kummallakin SRL: n vakuutus ja näinollen hän pääsi joustavasti yksityiselle puolelle hoitoon.

Minä porskutin arkea läpi, onneksi on joka viikko jotain puuhaa niin ei ihan tylsisty.

Marraskuu 2019

Marraskuun alussa tytärpuoleni Katariina täytti 50 vuotta. Merkittävä rajapyykki elämässä.  Onnea vielä!

Juhlistimme myös marraskuun alussa Lemillä ukkokullan isän serkun, Mikon,  90-vuotissyntymäpäiviä.  Juhlakalu oli ihanan virkeä ja hän oli edelleen vilkas ja iloinen luonteeltaan vaikkei jalka nousekaan enää ihan reippaasti. Juhla oli mukavan lämminhenkin ja kodikas.

Juhlatalon nurkka Lemillä.
Ihanat vanhat hirret. 

Marraskuussa taisivat alkaa ne pimeät ja sateiset kelit, jotka tätä kirjoitettaessa - tammikuun lopulla - tuntuvat jatkuvan edelleen.

Joulukuu 2019

Ihan joulukuun alussa oli hetken lupaus kauniista pakkaspäivistä.

Pari lintujen kylpyaltaaksi suunniteltua keramiikkatyötä.
Nämä tosin vuotavat kumpikin, joten vaativat pientä tuunausta. 

Vissa eräänä aa una, kun pihattoon oli lisätty hamppukuiviketta.
Muori oli nauttinut tosissaan. 

Jouluherkkuja: kanamunia mädillä ja lohitahnalla sekä
lämminsavulohirullia tuorejuustolla.

 Joulua vietettiin perheen kesken. Kaikki Markun lapset ja lapsenlapsi yhteisessä joulupöydässä. Meillä oli mukava tunnelma ja jouluiset fiilikset sateesta huolimatta.

Uuden vuoden aattoa juhlistettiin peurapadalla.
Mikko on aloittanut metsästyksen ja mekin saimme lihaa. 

Vuosi vaihtui perinteisesti ystäväpariskunnan kanssa - olikohan jo 33s. kerta, kun otimme uuden vuoden vastaan yhdessä.  Ohjelmassa perinteisesti palju, ruokaa ja yhdessäoloa.

Nyt on jo uusi vuosikymmen hyvää vauhtia menossa.  Yritän pysyä matkassa.

__________

Uure vuore ohjei:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
– Heli Laaksonen –

Elämää ja eläimiä

Eipä olekaan tullut kirjoitettua pariin kuukauteen.  Ei sillä ettei mitään olisi tapahtunut, mutta aina jotenkin vain jäänyt dokumentointi.

Huhtikuussa piipahdin Levillä Maijan ja Hannun luona kyläilemässä.  Vaikka oltiinkin ihan hiihtokeskuksen tuntumassa, niin suksia en jalkaani laittanut.  Silti sain joka aamu Maijalta magnesiumjalkakylvyn ja muutenkin tuntui, että minua hemmoteltiin koko visiitin ajan. Ihanaa, kun sain tuntea itseni tervetulleeksi.

Yhtenä päivänä käytiin parissakin lumilinnassa ihailemassa jää- ja lumiveistoksia.  Ensin Luvatussa maassa, jossa Maijakin on ollut lumiveistoksia tekemässä.

Luvatun maan jääpirtinpöytiä

Alttari

Maijan muotoilema joulukuusi

Sitten käytiin Lainion linnasssa, joka on paljon isompi.  Aivan valtavasti hotellihuoneita ja sviittejä, tuskin edes näimme kaikkia, koska käytäviä oli niin paljon.  Kaikki sviitit olivat varsin vaikuttavia.

Tämä jäinen hirvi oli heti lumilinnan alussa, huikea!

Ruususviitin seinäkoristelua

Isoja seinäreliefejä oli paljon sviiteissä, varmaan paljon tekijöitä ollut hommissa

Aika vähän teimme muuten mitään turistijuttuja, pääosin vain oltiin yhdessä, pelailtiin jotakin, tehtiin ruokaa ja oltiin vain.  Se tuntui ihan lomalta.

Näkymä Levin Tuikulta, huipulta näkee kauas

Kotiin Lohjalle kun pääsin, niin oli jo ihan kevät - sinivuokkoja ja silmuja.  Kyllä, Suomi on pitkä maa.  Tosin tänä vuonna kevään tulo on ollut harvinaisen tiukassa.  Hurjan paljon takaiskuja, lumisadetta ja kylmää vaikka jo oli kukkia ja vihreää.

27.4. oli ihanan keväistä, leskenlehtiaurinkoja vaikka kuinka...

...mutta 29.4 näytti taas tältä

Lunta tuli...

... ja tuli, sitä oli vappuaattona ememmän kuin viime Jouluna. Niin hassua!

Vapun aatonaattona tulivat Lapin muuttolinnut, siis Maija ja Hannu, tänne etelään.  Ihanasti tuntuu siltä, että kylässä on enemmän elämää kun he puuhailevat kaikenlaista.  Itsekin olen toimeliaampi ja ja jotenkin onnellisempi koko ajan.

Kasvi- ja perunamaan tekoa: kevätkyntöä ja muokkausta, ehkä siitä jotain tulee..

Muutama päivä sitten hain 3 uutta kanaa.  Kuvassa kolme oikeanpuolimmaista.
Samalla siirsin koko porukan kesäkanalaan.

6.5.17 tuli meille lainaksi Hestbakkista nuori, ihana ruunapoika Hnökri fra Vaanila. Kuvassa keskimmäisenä.

Kanat pääsivät heti mukaan parveen, kun oli koko porukalle uusi paikka.  Oli ihan fiksua siirtää vanhat samaan aikaan kesäkanalaan, niin kummasteltavaa ja kuopsuteltavaa riitti eivätkä uudet joutuneet kiusatuiksi.

Tammat olivat liiankin innoissaan Hnökrin meille tulosta.  Yksi iltapäivä ja ilta kului eestaas laukatessa niin että pojalta lensi puolet kengistäkin jonnekin.  Nyt ollaan jo sopuisammin yhdessä, mutta taitaa olla Vissa hiukan mustasukkainen eikä antaisi Isíngin ollenkaan rapsutella pojan kanssa.  Siitä sitten syntyy kova kiljuminen ja jonkin verran potkimistakin.

Annan nyt Hnökrin, joka meillä sai kutsumanimekseen Nökö, totutella rauhassa perjantaihin asti, kun silloin tulee kengittäjä.  Sitten minäkin pääsen taas ratsastelemaan enemmän.

Kesää tässä odotellaan, mutta kovin keikkuen se saapuu.  Tänäänkin on melkoisen kylmä tuuli - hrr.

Kuin pässiä narussa (viedään viikonloppua)...

Melko hienosti alkoi tämä minun "uusi elämäni".  Viikonloppu ei edes ole vielä ohi ja kaikkea kivaa on ollut ohjelmassa.

Lauantaina ukkokulta lähti Disan kanssa Halkjärven mökille ja me jäätiin (vissiin ekaa kertaa) kaksin Kleppan kanssa. Hoideltiin kanoja, käytiin ratsastamassa, vierailtiin Ofeigur-tallin avoimissa ovissa ja illemmalla vielä tallin "salakapakassa", missä sain virkistää aivosolujani Black jackin maailmassa.  Tuo viimeinen oli ehkä päivän kohokohta, kun sain huomata, että jakaja voittaa aina. Jopa leikkirahalla tai ehkä juuri siksi...

Ja on sekin kiva tunne, kun aivosolut alkavat taas rahisten raksuttaa pitkähkön tauon jälkeen.

Viimeiseksi illalla vielä ajelin hakemaan Kleppan ja Disan kyliltä, ne meinasivat ilmeisesti aloittaa lammaspaimenen uran naapurissa, mutta retki jäi kesken melko pahasti.  Toinen pakolainen pääsi autokyydillä ja toinen tuli juosten kotiin ennen autoa.

Lauantain kuvat:

Mielestäni minulla on samanlainen kuva Disasta kanalan kissanluukulla

Kleppa yritti paimentaa minulle hevosen ja leipäpalojen avulla se
saatiin vaikuttamaan siltä, että se onnistuikin. Olipa pieni koira iloinen!

Kleppa onnellisena, kun se on saanut jolkottaa melkein tunnin mukana ratsastusretkellä

Ising pesun jälkeen, toivoisin sen olleen väsynyt, mutta onnellinen.

Oreigur-tallin puuseenäkymä on sydämellinen

Ihana Kleima toimi meille oppaana, kun muilla tallilaisilla oli niin kiire.

Sadun (Hestbakki-tallin johtajatar) piti olla mukana iltabileissä, mutta koska hän ei
tullut, ostin paluuseuraksi itselleni hevosen - tämä tyyppi kyllä sammui kesken matkan.
Luultavast tämä matkaa pikapuoleen Sadun luokse, värit ainakin sopivat ja
hintakin oli (hevoseksi) kohtuullinen.

 Sunnuntai:

Tänään sunnuntaina kävimme ukkokullan kanssa Fiskarsissa, siellä oli Maan mainiot maut -ruokatapahtuma ja ne "tyypilliset" Fiskarsin kesäjutut, kirpputorit ja muut näyttelyt.  Aina niin ihanaa, tulisipa käytyä useammin.

Ostin itselleni kaulaan laitettavan kissan ja sammakon. Kissan tai kaksi haluaisin tänä syksynä, saas nähdä kuin käy ja sammakoita pääsee itse kunkin suusta välillä. (suom. huom. nk. iside joke)

Second Chance  - lieneekö kierrätyskauppa, en muista enää

Nämä tuolit olivat minusta aika kalliita, lähes 400€ kpl,
mutta ne miellyttivät sekä silmää että olivat tunnusteltaessa ihanat.
jos olisin sokea, haluaisin tällaisia tuoleja.

Pieni lepo ennen lounasta Kuparipannussa (olimme 20 min ennen aukioloaikaa jo nälkäisiä...

.. ja saimme siis nauttia Firkarsin joen rauhoittavasta liplatuksesta ja seurata, miten
hiljaa eteneä laudanpala liikkuikin aika nopsaan

 Päivän parasta antia oli kyllä lounas.  Kirjoitin siitä jopa muistiin, että "Oli kyllä varmaan paras lounas piiitkiin aihoihin: Alkusalaatit, kalaruuat ja kahvi ja jälkiruuat. Pääruoka ei ollut niin hyvä, mutta kokonaisuus oli mahtava."  

Onkohan niin, että solumyrkyt tekevät päästäni hieman hataran, mutta olen opetellut käyttämään uutta puhelintani joutoaikana ja nyt sujuu jo monenmoinen kauppalappu ja muistiin kirjoittaminen.  Vahinko vain, että monet luulevat, että olen äärimmäisen epäkohtelias, kun vähän väliä räplään kännykkääni, vaikka siihen ei (kai) saa edes Pokemon Go'ta.

Jouko Kärkkäinen: Kalavale 2016

 Yo. taideteoksesta meinasi tulla ukkokullan kanssa ihan riita, kun hän väitti sitä kaukaa katsottuna poijuksi ja minä kivenkovaan väitin, että se on ongenkoho.  Kumpi lienee ollut oikeassa.

Paluumatkan aikana keskustelimme sitten (sattuneesta syystä) sanasta "Nillitys".  Ukkokulta ei ollut moisesta kuullutkaan, vaikka väitin hänen/minun tekevän sitä koko ajan. Elä nyt tässä sitten!

(KVG: https://www.urbaanisanakirja.com/word/nillitys/)

Juu,  elänhän minä, nk. täyttä elämää vaikka välillä tekeekin aika kipeää kropassa eri puolilla.  Mutta kaipa se on niin, että kun tähän ikään pääsee, niin on vain hyvä, että sattuu.  Tietää elävänsä.

Onneksi on hyvä omenavuosi, sillä omena päivässä pitää lääkärin loitolla.  Useimmiten en oikein lääkäreistä tykkää. Se on pitkä tarina enkä aio sitä nyt kertoa, kun on kiire hakemaan kanalasta munat ja puuhata vielä muutakin ennen nukkumaan menoa.

Levin loppukesää ihailemassa

Pikkupeikko-Maija sai kuin saikin kaksi viikkoa lomaa Sirkan postineidin hommista ja eräänä aurinkoisena maanantaiaamuna hän koko yön ajettuaan tupsahti autollaan kotipihaan.  Olin laittanut hänelle lakanat valmiiksi, jotta hän kävisi unille raskaan matkan jälkeen, mutta ei: hän halusi ensin kirppiksille ja kiinalaiseen ravintolaan.  Tuollainen 13 tunnin pikkuinen autoajelu ei vielä väsyttänyt tarpeeksi.  Niinhän sitä sitten tehtiin.  Päiväunet maittoivat sitten jo hyvin.

Kaksi viikkoa meni nopeasti ja kun tuli paluun aika, sovimme, että lähden mukaan automatkalle toiseksi kuskiksi ja tulen sitten junakyydillä muutaman päivän päästä takaisin.  Sovittiin, että lähdemme matkaan aamuvarhain sunnuntaina, mutta lähtö hieman viivästyi ja niin lähdimme matkaan viime sunnuntaiaamuna klo 10 jälkeen. Edessä 1000 km ja helteinen päivä.  Kaksi naista ja koira reissussa, joten pysähdykset tehtiin Louhen ehdoilla.

Pitstop Vaajakoski oli varmaan Louhen mielestä mukavin

Kello oli lähempänä yhtä yöllä, kun pääsimme perille Sirkkaan.  Kaunis aurinkoinen päivä oli vaihtunut rankkasateiseen iltaan.  Matkan varrella näimme ison palasen kaunista Suomen luontoa hiukan harmitellen aikataulua, joka ei sallinut pitkiä pysähdystaukoja.

Maanantaiaamuna Maija jäi työmaalle - takahuoneesta kuunnelleena vaikutti siltä, että loma oli virkistänyt ja töihin oli taas mukava palata - ja minä suuntasin tieni ylös Levin huipulle.  Sää oli aivan mahtava ja huipulta näki kauaksi.  Pikkuiset poutapilvipallerot olivat matkalla jostain jonnekin niin säntillisessa jonossa, että kuka vaan päiväkotiopettaja olisi ollut ylpeä pikkuisten käytöksestä.

Kuvat ehkä kannattaa klikata suuremmiksi ja hengittää niiden tahtiin hetki.

Kasasin omankin kivikeon onnea tuottamaan.

Illalla Maijan työpäivän jälkeen väsytti edellisen päivän ajomatka ja kulunut päivä kumpaakin ja teimme iltapalaksi Halkjärveltä poimituista kantarelleista kastikkeen, keitimme papuja ja uusia perunoita lisukkkeiksi ja paistoimme xl-kokoiset naudanlihanpihvit.  Louhi sai kantarellikastikkeen jämät ja pian Maijan asunnosta kuului vain kolmen olennon uninen tuhina.

Tiistaikin valkeni aurinkoisena ja kauniina.  Lapissa on muuten paljn raikkaampi ilma kuin etelässä, vaikka eteläkin on Etelä-Eurooppaan verrattuna kuin vuoripuroa vertaisi mutalammikkoon.

Maija jäi taas töihin ja minä kiipesin taas Leville. Taivas oli toisenlainen kuin edellisenä päivänä, jotenkin huikaisevia nuo pilvet ja niiden tekemät kuviot.

Valonsäteet pilvien välistä kiilautuivat maahan kuin pikkulapsen piirtämässä auringossa

Taivas on sininen ja valkoinen...

Henki salpautuu tätä katsellessa

Taivaan värissä ja valossa oli jotain aivan erityistä

Ehkä ei tarvitse selittää?

Levin huipulle on tehty helppokulkuinen polku 

Tätä pääsee vaikka pyörätuolilla, aivan huikeat näkymät!

Kapusin alas rinteiltä, kävin ostoksilla Kittilässä, koiranruokaa ja lounassalaattia.  Lounaan syötyäni menin pariksi tunniksi kylpylään lillumaan lämpimään veteen.  Vielä oli tarkoitus käydä ratsastamassa, joten ostimme iltaruuaksi lämpimien voileipien ainekset, koska rähjäisenä ja väsyneenä emme olisi jaksaneet enää raahautua ravintolaillalliselle.

Kotiin päästyämme totesimme, että Louhella ei ollut kaikki ok.  Se oli oksennellut joka paikkaan ja käveli kankeasti ja vaikeasti.  Lisäksi se sai jotain outoja kouristuksia. Pariin paikkaan soitettuamme totesimme, että on viisainta lähteä päivystävälle eläinlääkärille, koska mahdollisuudet siihen, että sillä oli suolenkiertymä olivat olemassa. Lapissa matkat ovat pitkiä, onneksi päivystäjä oli vain Sodankylässä eikä vielä kauempana.

Matkalla saimme tutustua porojen tapaan juosta jolkottaa auton edessä kilometrikaupalla
(no ainakin kilometrin verran nämä juoksivat edellämme, kunnes tuli sopiva risteys niiden väistää)

Perillä lääkärissä Lou sai kipupiikin, siitä otettiin verinäytteet  ja mukaamme saimme parafiiniä mahdollisen suolituokoksen avaamiseksi. Maksan toimintahäiriötä ell epäili noiden kouristuskohtausten vuoksi.  Kipulääkkeen vaikutuksesta Lou nukkui tokkurassa koko paluumatkan ja perillä se sai ulostetuksi, joten päätimme jättää parafiinin vielä varastoon.  Muutenkin koira vaikutti jo normaalimmalta, joten iltapalan syötyämme kävimme unille toivoen parempaa aamuksi.

Kesiviikkoaamuna Loukku vaikutti jo normaalilta, mutta otimme sen mukaan tarkkailtavaksi.  Nyt minulla oli tunturikiipelijäkaverikin ja yhdessä lähdimme Loun kanssa liikkeelle.  Ilmeisesti Louhen sairaus johtui sipulin aiheuttamista kovista ilmavaivoista.  Verikokeetkin näyttivät myöhemmin aivan normaaleilta, joten jokin tilapäinen ongelma oli kyseessä.

Päivä oli pilvisempi ja tuulisempi kuin edellisinä päivinä. Louhi istuikin hyvin
tyytyväisenä tunturin kupeessa ja nuuski tuulen tuomia viestejä.

Sammalet ovat piirtäneet karttoja kiviin

Pilvien varjot kulkevat - niitä on hauska seurata
(kuva on otettu aidan raosta)

 Illansuussa kävimme sitten vielä issikoimassa yhdessä Maijan kanssa.  Ihanat kangasmaastot, raikkaana polun vieressä soliseva tunturipuro ja vielä illalla klo 21 paistava aurinko sekä mukava, helppotölttinen, pehmeäsuinen hevonen jäävät pitkäksi aikaa mieleeni pienenä palana taivasta maan päällä.

Ihana valo, sinä olet aurinkoni...

Illalla Maija teki meille ihanaa tomaatti-katkarapusoppaansa runsaalla vakosipuilla maustettuna. Nammm, miten hyvää.

Torstaiaamuna klo 9:50 lähti linja-auto kohti etelää ja kotia.  Rovaniemellä parin tunnin odotus junalle sujui lounaan ja ekirjan parissa. Edellinen juna lähti 2 minuuttia ennen bussin aikataulun mukaista saapumista.  Bussihan toki oli 10 minuuttia etuajassa, mutta siinä ajassa ei kuulemma lipputoimistossa ehtinyt vaihtaa lippua.  Oulussa oli toinen vaihto ja siitä eteenpäin juna oli hieno ja moderni pendolino.  Matka meni melko mukavasti ukkokullan uuden tabletin ja ekirjojen ansiosta.  Haydaytakin tuli pelattua säntillisesti koko päivä. Klo 23:50 ukkokulta nouti minut Pasilan asemalta. Kyllä unetti, kun pääsin kotiin.

Mukava reissu, ainoa varjopuoli oli se, että Lapissa oli vielä kesä enkä päässyt näkemään ruska-ajan värejä.