Istun tässä juomassa aamun toista mukillista kahvia. On rauhallista. Yksi koirista kalvaa pihalta löytynyttä kavionpalasta, muuten ei mitään ääniä.
Kohta pitää lähteä töihin.
Eilinen olin kiireinen päivä. Aamulla soitin pojalle 6:08 että on varmaan jo liikkellä, kun bussi lähtee klo 6:20. No, sängyssähän se vielä. Valtavan sadattelun kera se ryntäsi ylös ja ehti puolen kilsan päähän bussille ja vielä pankkiautomaatin kautta. Aaltoja ja ihailua, sama ei onnistuisi minulta.
Itse ehdin mukavasti kahdeksaksi töihin (työmatkaa on n. 50 km siivu) ja siellä "huopatossutehtaassa" järjestelin dokumentteja koko päivän. Tappavan tylsää puuhaa, mutta kaipa sekin on tehtävä. Siis koneella siirtelin dokumentteja eri hakemistoihin paremman löydettävyyden takaamiseksi. Samalla korjailin vanhentuneita tietoja niistä. Tylsää tylsää ja vielä tylsempää.
Työpäivän kohokohta oli lounas pakistanilaisessa Peshawar-ravintolassa. Ihanaa naan-leipää. :)
Töiden jälkeen kaupan kautta kotiin (espanjooleille olutta ja kabanossia). Sitten kotoa pojan puhtaat pyykit kassiin ja 15 km Lohjalle niitä viemään. Takaisin kotiin tapaamaan saapuneita etelänvieraita. Melkein heti soitti poika ja pyysi tulemaan takaisin sidetarpeiden kera - pään tikkaukset vaativat uutta suojaa. Ei kun autoon ja taas 15 km edestakaisin. No, tulipa pää suojattua.
Tytär soitti Ranualta, että myöhästyivät bussista, koska se ei tullutkaan samaan paikkan, minne jätti. Jos ei muuta kyytiä järjesty se tarkoittaa sitä, että myöhästyvät myös junasta. No, eihän tuo katastrofi, mutta rahanmenoa se kumminkin lisäisi, kun kolmen päivän junalippu päättyy tänään. Saivat kuitenkin jonkun kanssa kimppataksin aikaan ja ehtivät junaan. Varmaan kivaa matkustaa istuallaan koko yö. Aaltoja ja ihailua tuostakin. Ei vanha enää jaksaisi.
Illalla sitten espanjan vieraat tulivat nauttimaan grillatusta kabanossista ja muutamasta oluesta. Hyvin maistui herkku. Just sitä, mitä Suomesta kaipaa. Ruisleipää ja grillimakkaraa. Niitä varmaan itsekin kaipaisin.
Vaan nyt pitää kiiruhtaa. Tj1 enää ja alkaa loma ja toista sataa dokumenttia on vielä käsittelemättä. Voi tylsyyden tylsyys. Mutta mentävä on. :)
Onneksi on ihana aamu. Aurinko paistaa ja voi vain kuvitella kuinka helteistä taas tulee.
torstaina, heinäkuuta 27, 2006
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...
Rekisteröidyin tänne jo lokakuussa 2004 tarkoituksena aloittaa blogin pito, ja pidinkin sitä privana jonkin aikaa, mutta sitten en kumminkaan aloittanut säännöllistä kirjoittamista ja jossain vaiheessa hävitin kaiken kirjoittamani. Yhtään en muista, miksi. Outoa.
Viime aikoina olen lukenut muutamia mukavia blogeja ja into saada omatkin jutut talteen kasvaa päivä päivältä. Etenkin kun uuden kameran myötä kuvien tuominenkin on paljon helpompaa. Tosin omaa kuvaa ei tee mieli laittaa esille ennekuin on 20 elopainoa laitettu jonnekin muualle. ;) Mutta ympärillä on vaikka kuinka paljon muuta kivaa, josta voi laittaa kuvia esille. :)
Elämääni kuuluu maatila Lohjalla, aviomies, kaksi lasta, joista toinen asuu jo omassa huushollissaan ja toinen kotona, kolme koiraa, kolme islanninhevosta ja yksi shetlanniponi sekä kissa. Töissä käyn kuitenkin kodin ulkopuolella ja se vie tietenkin leijonanosan ajasta, ikävä kyllä. Kaikenlaista pientä tapahtuu joka päivä ja yleensä aika nopeasti kaikki unohtuu, joten sinänsä järkevää olisi kirjata asioita muistiin, jotta niitä voisi sitten kiikkustuolissa joskus muistella ja naureskella.
Tänään oli 18-vuotiaan poikani toinen työpäivä. Eilen kuskasin hänet autolla sinne ja takaisin, koska omana tarkoituksenani oli tehdä etätyöpäivä, joten olin periaatteessa vapaana kuskailuun. (Työt sotki oksennustauti, mutta ei siitä sen enempiä.) Vein pojalle sitten illalla isäni vanhan maastopyörän -melkein uusi, isä saanut 60v-lahjaksi vuonna 1990 ;)- jotta työmatkat sujuisivat sillä jatkossa. Aamulla poika soitti, että kuolee, koska limaa nousee niin rajusti kurkkuun, ettei pysty polkemaan. Vannotti, että tulen hänet hakemaan kotiin, koska ei voi ei jaksa pyöräillä. En heti aiheesta innostunut, koska omaa työmatkaani moinen pidentää vaatimattomat 30 km. Ruokiksella poika sitten soitti, että voi polkea kotiin. Hienoa sinänsä. Varttia vaille neljä soitti taas ja kertoi polkevansa kotiin 7 tikkiä päässään. Oli tipauttanut laatikon varastohyllyltä päähänsä. Ei ole helppoa tuo työelämään siirtyminenkään.
Toinen lapsista, 16v tytär, on juuri päässyt Rovaniemelle ystävänsä kanssa. Tahtoi tehdä 3 päivän lomamatkan kohteenaan Ranua ja jääkarhut. Maaliskuusta asti hän on suunnitellut menevänsä valokuvaamaan Ranuan 3 jääkarhua. Ihan malliksi, koska sitten täysi-ikäisenä hän kuulemma menee Huippuvuorille kuvaamaan niitä vapaita jääkarhuja. Täytynee hommata hänelle jokin haulikkoammuntakurssi ennen sitä. :)
Itse tulin juuri agiltyharkoista parivuotiaan cairn Marilynin kanssa. Täytyy sanoa, että tämänpäiväinen treeni oli pettymys. Olen liian hidas ja ohjaukset ovat myöhässä, mikä johtaa siihen, että Marilyn ehtii miettiä kaikenlaista muuta eikä keskity vain suorittamiseen. Tänään se karkasi ihan lopuksi läheiseen metsään ja olinkin varma, että tulee pitkä ilta sitä etsiessä, mutta onneksi se sitten päättikin tulla takaisin.
Nyt olen yksin kotona, ukko on golfaamassa ja tulee varmaan pian kyllä kotiin. Pyykkikonetta pyörittelen, kävin hakemassa valtavan kassillisen pojan pyykkiä vielä harkkojen jälkeen ja lupasin sitä jo huomenna palautella.
Huomenillalla tulee mieheni sisko perheineen Espanjasta viettämään lomaa Suomeen. Heillä on oma mökki tuossa 400m päässä talostamme. Viipyvät kuulemma syyskuun alkuun eli ovat 42 päivää täällä täällä kertaa. Osan ajasta olen kylläkin tyttäreni kanssa Islannissa lomalla. Ensi maanantaina (31.7) starttaamme ja viivymme perillä 10 päivää. Se on matka, jota tuskin jaksan odottaa!
Viime aikoina olen lukenut muutamia mukavia blogeja ja into saada omatkin jutut talteen kasvaa päivä päivältä. Etenkin kun uuden kameran myötä kuvien tuominenkin on paljon helpompaa. Tosin omaa kuvaa ei tee mieli laittaa esille ennekuin on 20 elopainoa laitettu jonnekin muualle. ;) Mutta ympärillä on vaikka kuinka paljon muuta kivaa, josta voi laittaa kuvia esille. :)
Elämääni kuuluu maatila Lohjalla, aviomies, kaksi lasta, joista toinen asuu jo omassa huushollissaan ja toinen kotona, kolme koiraa, kolme islanninhevosta ja yksi shetlanniponi sekä kissa. Töissä käyn kuitenkin kodin ulkopuolella ja se vie tietenkin leijonanosan ajasta, ikävä kyllä. Kaikenlaista pientä tapahtuu joka päivä ja yleensä aika nopeasti kaikki unohtuu, joten sinänsä järkevää olisi kirjata asioita muistiin, jotta niitä voisi sitten kiikkustuolissa joskus muistella ja naureskella.
Tänään oli 18-vuotiaan poikani toinen työpäivä. Eilen kuskasin hänet autolla sinne ja takaisin, koska omana tarkoituksenani oli tehdä etätyöpäivä, joten olin periaatteessa vapaana kuskailuun. (Työt sotki oksennustauti, mutta ei siitä sen enempiä.) Vein pojalle sitten illalla isäni vanhan maastopyörän -melkein uusi, isä saanut 60v-lahjaksi vuonna 1990 ;)- jotta työmatkat sujuisivat sillä jatkossa. Aamulla poika soitti, että kuolee, koska limaa nousee niin rajusti kurkkuun, ettei pysty polkemaan. Vannotti, että tulen hänet hakemaan kotiin, koska ei voi ei jaksa pyöräillä. En heti aiheesta innostunut, koska omaa työmatkaani moinen pidentää vaatimattomat 30 km. Ruokiksella poika sitten soitti, että voi polkea kotiin. Hienoa sinänsä. Varttia vaille neljä soitti taas ja kertoi polkevansa kotiin 7 tikkiä päässään. Oli tipauttanut laatikon varastohyllyltä päähänsä. Ei ole helppoa tuo työelämään siirtyminenkään.
Toinen lapsista, 16v tytär, on juuri päässyt Rovaniemelle ystävänsä kanssa. Tahtoi tehdä 3 päivän lomamatkan kohteenaan Ranua ja jääkarhut. Maaliskuusta asti hän on suunnitellut menevänsä valokuvaamaan Ranuan 3 jääkarhua. Ihan malliksi, koska sitten täysi-ikäisenä hän kuulemma menee Huippuvuorille kuvaamaan niitä vapaita jääkarhuja. Täytynee hommata hänelle jokin haulikkoammuntakurssi ennen sitä. :)
Itse tulin juuri agiltyharkoista parivuotiaan cairn Marilynin kanssa. Täytyy sanoa, että tämänpäiväinen treeni oli pettymys. Olen liian hidas ja ohjaukset ovat myöhässä, mikä johtaa siihen, että Marilyn ehtii miettiä kaikenlaista muuta eikä keskity vain suorittamiseen. Tänään se karkasi ihan lopuksi läheiseen metsään ja olinkin varma, että tulee pitkä ilta sitä etsiessä, mutta onneksi se sitten päättikin tulla takaisin.
Nyt olen yksin kotona, ukko on golfaamassa ja tulee varmaan pian kyllä kotiin. Pyykkikonetta pyörittelen, kävin hakemassa valtavan kassillisen pojan pyykkiä vielä harkkojen jälkeen ja lupasin sitä jo huomenna palautella.
Huomenillalla tulee mieheni sisko perheineen Espanjasta viettämään lomaa Suomeen. Heillä on oma mökki tuossa 400m päässä talostamme. Viipyvät kuulemma syyskuun alkuun eli ovat 42 päivää täällä täällä kertaa. Osan ajasta olen kylläkin tyttäreni kanssa Islannissa lomalla. Ensi maanantaina (31.7) starttaamme ja viivymme perillä 10 päivää. Se on matka, jota tuskin jaksan odottaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)