Sunnuntaijorinaa

Sataa taas lunta. Maa alkaa jo olla valkoisena. En oikein jaksa innostua aiheesta, huomenna on ilmeisesti taas plusasteita ja kaikki sulaa pois. En ole varmaan ainoa, joka olisi halunnut oikean talven tänäkin vuonna.

Ajattelin läheä ratsatamaan tänään, kunhan tuo lumipyry on hälvennyt. Mukavaa, kun ei ole ohjelmassa mitään, mikä olis pakko tehdä. Voi vaan rentoutua ja lepäillä koko päivän. Tai ei sittenkään: pitäisi tehdä maatilakirjanpito, koska veroilmoitus pitäisi täyttää tämän kuun loppuun mennessä. Uskoisin siihen menenvän muutaman tunnin. Nykyisin on niin helppoa, kun tapahtumat saa suoraan koneelle pankin järjestelmistä.

Eilen kävi taas kengittäjä. Huomasin aamulla, että sekä Félagilta että Ísingiltä puuttuu toinen etukenkä. Kun soittelin kengittäjälle, hän lupasi tulla kolmen jälkeen. En meinaa mitenkään tottua uskomaan, että kengittäjän saa samana päivänä, kun hänelle soittaa. On se aivan luksusta, kun hän asuu samassa kylässä! Aiemmin, kun Vissaa ei saanut kengään kuin yksi kengittäjä, häntä saattoi joutua odottamaan jopa viikkoja. Se kävi jo luonnon päälle.

Jaa-a, taidan köllähtää vielä hetkeksi lepäämään sohvalle, kun ei ole mihinkään kiire.

---

Sinun on opittava arvostamaan elämän pieniä asioita, koska suuria asioita ei ehkä koskaan tule, joten niitä olet istunut turhaan odottamassa. - Paul Reiser

Turhaa löpinää

Olenkin ollut tällä viikolla yllättävän ahkera bloggaaja. Joskus sitä kirjoittaa vain, kun on jotain sanottavaa ja toisinaan ihan vaan huvikseen löpisee olemattomia.

Tänään on taas mahtavat hiihtolomakelit. Kun tulin tallilta hepoja ruokkimasta ja menin tukanpesuun, sitä ei olisi tarvinnut kastella lainkaan. Ihan pikkuisen tuli taas kylmää vettä niskaan. Hyvä uutinen näillä keleillä on se, ettei pissapojan säiliö ollutkaan haljennut, oli taas sulake palanut ja säiliö oli umpijäässä. Säiliön täyttöputki vuoti kyllä, mutta se vaiva poistui, kun jää lakkasi pullistelemasta.

Lueskelin tuossa aamutuimaan muitakin blogeja ja erityisesti Marjun ongelmaa saada vapaaehtoisia hallicup-pääpäsmäreiksi. Tuo vapaaehtoisten saaminen on tosiaan ikuisuusongelma, mutta toivon silti, ettei hallicup-toiminta lopu seurassamme. Ehkä pääjehut voisi sopia etukäteen/cuppi jo kauden alussa, jottei vastuu roikkuisi ilmassa, kunnes siihen joku tarttuu. Pitänee ilmoittautua vapaaehtoiseksi ainakin yhden cupin järkkääjäksi, ettei homma kuole kasaan. Huomataankohan vapaaehtoisuuteni täältä vai pitäiskö ihan virallisesti ilmineerata itsensä? Saas kattoo...

Tänään on luvassa hieman erilainen työpäivä, iltapäivällä on tiimipalaveri ja sen jälkeen menemme keilaamaan tai hohtokeilamaan. Yhtään ei nappaisi, sohvaperunointi tuntuisi paljon kiinnostavammalta, mutta kaipa se on mentävä.

Ja töihinkin pitäisi taas jaksaa... Voi, miten paljon kaipaankaan aurinkoa, siitä saattaisi saada hieman energiaa elämään.

---

Älä kuluta kallista aikaasi kysellen 'Miksi maailma ei ole parempi paikka?' Se on ajan haaskausta. Kysyä pitäisi 'Kuinka tehdä siitä parempi?' Siihen on olemassa vastaus. - Leo F. Buscaglia

Tärkeät tavarat

Näin viime yönä unta, että minun piti omistamastamme irtaimistosta valita 10 juttua, jotka saisin pitää. Loput myytäisiin hyvällä hinnalla enkä saisi niitä takaisin, mutta rahat toki saisin. Kävi ilmi, että eläimet ovat irtaimistoa, joten siitä tuli heti 7:

1-4) Hevosia 4
5-6) Koiria 2 (Ei, ei Karmaa, koska se ei ole meidän)
7) Kissa
8) Kaikki valokuvani (jotenkin onnistuin vakuuttamaan unessa, että kuvat erillisellä kiintolevyllä, seinillä, irrallaan ja albumeissa ovat yksi tavara)
9) Vaarin vanha merimiesarkku
10) Mikä ihme voisi olla 10: Vanhat päiväkirjani vintiltä vai kaikki lasten itse tekemät esineet... - en muista mitä päätin, kovasti harkitsin kyllä eri vaihtoehtoja.

Ja *poff*, päätöksen tehtyäni istuin alasti kodin lattialla. Aika epäreilua viedä vaatteetkin päältä, mietin unessani. Seuraavaksi sitten totesinkin, että asunnon puulattiat olisi nyt helppoa hioa ja lakata uuteen kuosiin.

Yllättävän vähän unessani oli tavaroita, joita haluaisin todella pitää... Mitä mammonaa sinä olet koonnut ympärillesi, mistä et haluaisi luopua?

---

Toimimme kuin mukavuus ja ylellisyys olisivat elämän tärkeimpiä edellytyksiä, kun kaikki mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia on jotakin, josta olla innostunut. - Charles Kingsley

Pieniä murheita

Tiistaissa mennään. Eilen illalla oli taas agiharkat ja totesin, että varmaan se mun agilityosaaminen olikin sitten Jaakon taskussa tai jotain. Eilinen yhteistyömme Marilynin kanssa oli taas aivan surkeaa räpeltämistä.

Pissapoikakin on taas rikki. Tällä kertaa epäilen oman tyhmyyteni aiheuttaneen tämän vaivan. *Kuinkas muutenkaan?* Laitoin tuossa viime viikolla eräänä talvenlämpöisenä päivänä kiireissäni poikaan vain vettä. Seuraavana päivänä olikin sitten aika kipakka pakkanen. Epäilen säiliön haljenneen. Kunhan saan taas ukon katsastamaan asian, niin saan varmuuden. Vai pitäiskö kokeilla sitä pikahuoltoa? Se ei ainakaan jäkättäisi veden laitosta pissapoikaan talvella... *hmmm*

Ja jotta fiilikset olisivat täydelliset, minulla on sellainen tunne, että silmiin on tulossa tulehdus. Ne eivät ole punaiset eivätkä oikeastaan kipeätkään. Tuntuu vain räpyteltäessä kuin olisi inanen näkkileipää luomien alla.

---

Hymyile - huomenna on huonommin. (Myrphy)

Viikko on taas alussa

Taas yksi viikonloppu takana ja tiedossa jokseenkin tylsä työviikko. Peikkolapsi vietti koko viikonlopun löytämänsä peikkopojan luolassa eikä ole vieläkään palannut. No, koulu on oikeastaan lopussa ja tämä viikko on joka tapauksessa hiihtolomaviikko, joten miksipä ei olisi vaihtelun vuoksi poissa. Poikakaan ei tullut sunnuntaipäivälliselle, vaikka lupasi ja näin siis vietimme ukon kanssa viikonlopun kahdestaan.

Lämmitimme kylpytynnyrin sekä lauantaina että sunnuntaina. Etenkin eilen illalla oli mahtavaa, kun kuunpuolikas kumotti kirkasta valoaan ja tähdet tuikkivat tummansinisellä taivaalla.

Olin eilen poikkeuksellisen reipas. Kävin jopa heittämässä Félagilla ratsastuslenkin. Hieman oli naurussa jarruttelemista, kun hiljakkoin maalle muuttanut naapurin täti syöksähti kameran kanssa luoksemme samalla huutaen: "Ihanaa, idyllistä, kaunista. Saanko ottaa teistä valokuvan? Kyllä on kaunis issikka. Ihanat silmät. Onko niillä kaikilla näin ihana harja? Pälä-pälä-pälä-ihana-ihana-onko-eihän-joohan?" Naapuri on väkevästi maalaisromantiikan lumoissa: ihanaa, kun on pimeää, ihanaa kun ol liukasta, ihanaa, kun joutuu rehkimään, ihanaa, ihanaa, valloittavaa... Meikä ei osaa kuin äidillisesti hymyillä tuota vuodatusta kuunnellessaan. Kauankohan moinen kohtaus kestää?

Kävin myös Karman kanssa metsälenkin, jotta se saisi vähän päästellä höyryjä itsestään. Lauantaina ja sunnuntai-aamupäivällä tuntui, että Kleo ja Karma ottavat yhteen kaikista pikkuasioista. Karma hössötti ja paimensi ja hyökkäili Kleon kimppuun ja se, jos joku on vanhasta koirasta ärsyttävää. Kleo on muutenkin nykyisin sellainen äreä vanha akka. Vähän väliä kuului rähinänpokanen jostain ja noita kahta piti mennä erottamaan. Tilannetta ei myöskään yhtään rauhoita se, että Marilynistä on hauskaa tilateen tulleen hyökätä molempien päälle kiihkeästi haukkuen ja äristen. Ihan kuin pikkupojat ennenvanhaan välitunnilla: tappelu, tappelu! (Nykyisin sellainen ei varmaan ole missään muodossa enää sallittua, siksi sanoin ennenvanhaan...)

Kun Karma sai kunnolla päästellä höyryjä ja juosta vapaana metsässä, vaikkakin vain puolisen tuntia, oli illalla ihana rauha maassa. Karma lötkötti sohvalla vanha simpanssi suussaan vaimeasti kuorsaten eikä yhtään pikkurähinää tullut enää. Myös yön se nukkui lähes ilman säpinää. Kerran Karma juuttui sänkymme alle ja heräsin siihen räpistelyyn, kun se kauhoi itseään sieltä pois.

No, nyt kuitenkin on maanantai edessä. Lupasin lähteä ajoissa pois töistä noutamaan pikkupeikkoa, joten kaipa tästä on lähdettävä etsimään itselleen hieman säällisempiä rääsyjä päälleen, jotta pääsisi työmaalle.

---

Kun ei ole parempaa tekemistä, sopii tehdä työtä. (J. A. Hollo)

Se löytyi!

Eilen oli Suoknuutin Jaakon vetämät agitreenit. Sieltä löytyi agilitymotivaationi! Kyllä oli taas mahtava fiilis, maanantaina suunnittelin jo harrastuksen kokonaan lopettamista ja eilen tuntui aivan toisenlaiselta! Radalla oli 38 estettä (kuulemma), me pääsimme oman puolituntisemme aikana esteelle 15.

Marilyn jäi lähdössä paikalleen hyvin, vain kerran se varasti. Lisäksi sen fokus oli suurimman osan ajan minussa, joten yhteistyö oli ylipäätään mahdollista. Pikkukoiruus todella rakastaa agilityä ja tekee aika lailla parhaansa silloin, kun se on parhaimmillaan. Radalta ei vauhtia puuttunut, sain todella juosta veren maku suussa. Varmasti sai moni parempikuntoinenkin kokea saman. Puolen tunnin harjoittelun jälkeen oli tukkani likomärkä hiestä ja taisi Marilynkin olla uupunut, sen verran lötköltä se vaikutti illalla lattialla kölliessään.

Jaakko on mielestäni paras kouluttaja, jonka koulutuksessa olen koskaan ollut. Hänellä on koirasilmää ja hän osaa myös käsitellä ihmisiä oikealla tavalla. Jaakosta saa aina sellaisen lämminsydämisen tunteen. Hän tekee hommaa suurella sydämellä ja hän pitää koirista. Koiratkin pitävät hänestä - Marilynkin meni aivan nahoistaan, kun huomasi Jaakon hallissa. (Tosin Marilyn menee muutenkin helposti tolaltaan innosta...)

---

Tänään on sunnuntai - olen taas nukkunut käytännössä kellon ympäri. Aamupäivällä on satanut pienen lumikerroksen ja maa on valkoinen, lämpömittarin lukeat taitavat olla lievästi plussalla eikä tuule. Sääli, ettei aurinko paista, sitten olisi jo täydellistä. Ajattelin pitkästä aikaa ottaa ponin alleni ja lähteä ratsastamaan.

Yö Puuha-Peten kanssa

Eilen oli ystävänpäivä, melkoisen määrän tekstareita ja muutamia sähköisiä kortteja sainkin ystäviltäni. Kiitos niistä. Mitään mainittavia kommelluksia en saanut aikaan koko päivänä ja näin on helppoa siirtyä kohden loppuviikkoa. Tänään on perjantai, perjantai, perjantai! Mukavaa!

Pikkupeikko pääsi eilen autokoulun kirjallisista läpi - kertayrittämällä, onnittelut siitä! Yönkin pikkupeikko vietti poissa, mistä on seurauksena se, että Karma, tuttavallisemmin Puuha-Pete, vietti taas yönsä meidän makuuhuonessaamme. Alkuyön se nukkuu ihan hyvin, mutta tuossa kolmen korvilla alkaa melkoinen hössötys ja pussailu. Se myös yritti päästä sänkymme alle, lopputulos on melko sama kuin Marin Roihulla, jonka älynväläys on oikein ikuistettuna tänne. Tuo sängyn alla räpistely kuulostaa kammottavalta, en ymmärrä, miten ukkokulta vain kuorsaa senkin aikana.

Kun komensin otuksen viereeni lattialle painokkaalla maahan-komennolla se lopultakin rauhottui uudelleen ja sain nukkua loppuyönkin rauhassa. Tällä kerta lattialla ei ollut motivaattorina ukkokullan vyötäkään, joka edellisenä yöpymiskerralla sai aivan uudet laihduttamista kannustavat mitat - vyö kutistui noin 15 cm pikäksi nysäksi Karman hampaissa. En ole varma, uskalsinko asian tilaa ukolle tunnustaakaan vai hävisikö vyö vähin äänin tavaroiden taivaaseen. Kun sitä seuraavan kerran etsitään, niin täytynee vain todeta, että en ole sitä käyttänyt. Se useimmiten tehoaa.

Tänä aamuna sattui muuten hassu juttu. Kun tulimme tallilta koirien kanssa takaisinpäin tuli kissamme vastaan ja naukui siinä tienposkessa. Kaikki koirat nuustivat sitä ystävällisesti ja se jatkoi matkaansa alaspäin ja me ylöspäin. Urpo (suom. huom. Karma) tajusi ilmeisesti vasta kymmenen metrin kuluttua, että se oli kissa, jota hän aina jahtaa ja kiihtyi vasta sitten. Jostain syystä se otti vain mallia toisten koirien käyttäytymisestä ensin ja nuuski rauhallisena kissan nenunpäätä.

Mutta, nyt työhyntteitä etsimään ja baanalle!

---

Pienten asioiden aamukasteessa sydän löytää päivänkoittonsa ja virkistyy. -Kahlil Gibran

Löysäpään iltapäivä

Lähdin eilen Hyvinkäälle palaveriin. Se kesti vain klo 11:een ja päätin muuttaa suunnitelmiani kotona työn tekemisestä loppupäivän ja lähteä autottoman kollegani kanssa Helsinkiin töihin, ettei hänen tarvitsisi mennä junalla.

Perillä huomasin, että olin jättänyt tietokoneeni kotiin, koska tosiaan tarkoitus oli tehdä loppupäivä kotona töitä. No, kyllähän 50 km kannattaa ajaa ylimääräistä, että voi lounaaksi syödä pyttipannua paistetulla kanamunalla hintaan 8,40 €.

---

Ehkä tänään on parempi päivä. Lumi tosin on kaikonnut, mutta ulkona on mukava pikkupakkanen ja taivas on tummansininen ja täynnä tähtiä.

---

Päästä muuten tuli mieleen, että kävin kampaajalla tiistaina. Mielestäni loppulos oli ihan kiva ja leikatakin piti ainakin 5 cm, koska tukka oli niiin ylikasvanut muodostaan. Arvatkaapas onko ukkokulta huomannut vielä mitään?

Löysäkätösen aamupuuhat

Aamupuuhat menivat aika uusiksi, kun aamu-uninen kätöseni hervahti hetkeksi ja Marilynin flexi irtosi siitä. Pieni valkoinen otus suhahti tiehensä suunnilleen valon nopeudella piittaamatta riemukkaista kutsuhuudoistani.

Samaan aikaan takavasemmalta kuului tuskanparahdus, kun Karma työnsi ilmeisesti nokkansa sähköaitaan ja sekin pakeni paikalta - tosin kotia kohti, joten arvatenkin se olisi helposti löydettävissä. Sieltähän se löytyikin loukkaantuneen näköisenä, kun palasin.

No, ruokin hevoset, hain lehden ja ajelin autolla etsimään Marilyniä. Melko toivotonta löytää pimeässä yhtään mitään ja minua huolestutti sen perässä kulkeva flexi, koska otus tietenkin jäisi siitä kiinni johonkin. Tosin aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että se osaa haukkua apua, koska ei ole mikään tyhmä otus.

Pari rundia kylällä eivät tuottaneet tulosta ja niin ajoin takaisin kotipihalle. Päätin huhuilla vielä hetken ja jopa alkoi kuulua laitumelta melko läheltä hurja apua-apua-hau-hau-hau-apua! Sieltähän koiruus löytyi flexinnaru aitatolpan ympäri kietoutuneena. Positiivista on se, että se oli selvästi jo matkalla kotiin!

Nyt töihin - ei niin suihkunraikkaana kuin kuvittelin, mutta melko tyytyväisenä.

Fokus kadoksissa

Eiliset agitreenit olivat taas aika viihdyttävää puuhaa (katsojista). Meillä on jäänyt pikkupeikon artesaanihommien vuoksi pari kertaa käymättä ja sen seurauksena Marilyn kävi hiukan kierroksilla. Pikkukoiruus singahteli etenkin ensimmäisellä radalla sinne tänne ja sen huomio oli milloin missäkin asiassa, välillä jopa minussa.

Toinen rata meni jo paremmin, kun kunnollisella naisenergialla sain otuksen pidetyksi hanskassa. Onhan se kivaa, että koiralla on kivaa, mutta melkein neljän yhteisen harrastusvuoden jälkeen alan jo toivoa parempaa... *huoh* Pitkästä aikaa harkoista kotiin ajellessa olin pettynyt itseeni. Harrastuksen lopettaminenkin käy välillä mielessä. Mistä saisi lisää pontta, osaamista ja hallintaa?

Toinen, jonka fokus taitaa olla hieman hakusessa, on poikani. Toista kuukautta hän on puolihuolimattomasti onnistunut väistelemään opintojensa loppuun saattamisen. Töitäkään ei ole tuntunut sittenkään löytyvän. Voi, miten toivoisinkaan, että hän saisi itselleen jonkin energianpuuskan ja hoitaisi hommaan kotiin yhtä tyylikkäästi kuin intin. Surettaa, kun nuoren miehen päivät menevät aivan hukkaan. Lisäksi jatkuva naputtamiseni asiasta kiristää aivan tarpeettomasti välejämme.

---

Mutta aamu on kulunut aivan liian nopeasti, nyt nokka kohti Vantaata ja kurssia vetämään.

Torkut torkkujen perään

Taas on päästy sunnuntaihin. Tänään menemme katsomaan Apassionata-show'ta. Hevoskeskustelupalstoilla sitä on kehuttu kovasti, joten toivon, että esitys on nautittava.

Kaikki lumet ovat taas kaikonneet ja tiet ovat liukkaita ja jäisiä. Joka aamu olen iloisempi nastoitetusista lenkkareistani. Ilman niitä olisi kyllä kupsahdellut useammankin kerran. Joudun pitämään Karmaakin remmissä, koska se rynnii ärsyttävästi paimentamaan hevosia. Hevostarha on niin kurainen, että joutuisin pesemään otuksen joka aamu. Koska Karma kiskoo, kun se innostuu, niin pystyssä pysyminen ei aina ole helppoa.

Olen miettinyt viime aikoina paljon yksinäisyyttä. Olen melko paljon yksin. Silti ei tunnu yksinäiseltä. Osasyynä ovat tietenkin eläimet, ne ovat aina läsnä. Koirat tuntuvat vaistoavan mielialoja herkästi ja tulevat lohduttamaan, jos olen vähänkin apea. Marilyn on Nitin poismenon jälkeen kehittynyt tuossa suhteessa kovasti. Se ei kylläkään ole mikään hienotunteinen lohduttaja, kuten Nitti, vaan yleensä syöksyy nuolemaan kuin myrskytuuli hurjasti häntäänsä heiluttaen. Tuolle pikkuotukselle ei voi kuin nauraa, niin rajaton on sen heittäytyminen asiaan. Tuntuu, että se ei tee mitään vain puoliksi, vaan on aina sata lasissa.

Itse en ole ollut ainakaan kuukauteen missään asiassa sata lasissa. Aikaavievin harrastukseni on viime aikoina ollut torkkuminen. Olen perustellut sitä sillä, että nyt Kleonkin kanssa joku tekee jotain yhdessä. Olemme omistautuneet melko hyvin yhteiselle harrastuksellemme. Kleo on äärimmäisen tyytyväinen, kun se saa nukkua kanssani aamupäivä-, iltapäivä- ja muuten vaan -torkkuja työhuoneen sohvalla. Ihmettelen välillä, mistä unta riittääkin niin monille torkuille, mutta runsas harjoittelu on tehnyt meidät siinä varsin taitaviksi.

---

Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia. - Jerome K. Jerome

Painajaisia

Huomenta. Tässä sitä taas istutaan kaffekupin kanssa ja odotellaan peikon saavan itsensä sellaiseen läjään, että pystyy liikkumaan. Jotain ininää ja kohinaa jo kuuluu tuvan puolelta, joten ihan kohta varmaan ollaan lähtövalmiita.

Ininästä tulee mieleen viime yö. Ukko kärsii kovasta kuumeesta (37,4) ja puhisee ja ähisee ja on tuskainen ja onneton. Se on oma lukunsa, mutta ei siitä enempiä. Vielä tuskaisempi ja onnettomampi viime yönä oli Marilyn, joka näki vähän väliä jotain ilmeisesti varsin raskasta painajaisunta. Yhdessä vaiheessa pieni otus tärisi ja ulvoi hiljaa korvaani. Minun oli pakko herättää se ja ottaa kainalooni, niin raastava oli pienestä koirasta lähtevä ääni. Kun herätin sen, koiran ilme oli aivan poissaoleva ja kun se tajusi, missä se oli, se käpertyi syvään huokaisten kainalooni. Mikähän ihme voi pienen koiran unimaailmassa olla niin hirmuista?

Tänään on peikon suuri päivä: artesaanityön kritiikki. Tätä varten pikkuinen on opiskellut kolme vuotta. Ihmeen tyynesti tuo tulevaan päivään suhtautuu. Eilenkin oli peikolla merkittävä päivä: ensimmäinen autokoulun ajotunti. Minä ainakin muistan oman ekan ajotuntini vieläkin, vaikka olenkin ihan vanha akka. Mukavia aikoja - voi kun niistä saisi parhaat palat jotenkin takaisin...

---

No, nyt auton nokka kohti Hyvinkäätä. Työ kutsuu.

Maalaisromantiikkaa

Eilen tuuli ja satoi luntaräntää. Tänään aamulla satoi pieniä ihoa kirveleviä jäänpalasia, jotka tekivät kipeää, sulivat nopeasti iholle ja kastelivat perinpohjaisesti. Se on sitä romanttista ja idyllistä maalaiselämää parhaimmillaan.

En tosin vaihtaisi tätä asumismuotoa muuhun. En todellakaan haluaisi asua isossa kaupungissa kerrostalossa. Onhan tässä tosin varjopuolensa: kaikkialle on pitkä matka ja monasti sitä on aivan säiden armoilla ja sähkökatkotkin voivat parhaimmillaan kestää viikon. Yksinäisyyskin on välillä aika raastavaa.

Plussapuolina on oma rauha ja hiljaisuus, kauniit aamut ja illat, kesällä on melkein kuin asuisi kesämökillä. Kun tulee töistä kotiin, tuntuu heti kuin olisi lomalla. On ihanaa pitää hevoset omalla pihalla, hoitaa ne itse ilman, että tarvitsisi tehdä kenenkään kanssa kompromissejä tai ottaa vastaan sääntöjä tai käskyjä muilta.

Tämä talvi tosin on ottanut useammankin kerran hermoille. Säät ovat raivostuttavat. Turhaanhan niistä kyllä raivoaa, hukkaan menee rähinät, jos taivaalle nyrkkiänsä pui.

Ei ole auttanut mitään, on kokeiltu.

Syntiset esi-isät?

Tuuli suorastaan ulvoo nurkissa. Tänä aamuna tallilta tullessa pohdiskelin syvällisesti, millaisia mahtoivat esi-isän-isän-isäni olla, kun päättivät asettua tällaiseen maahan asumaan. Erakkoja? Lainsuojattomia? Sunnattoman karvaisia, koska eivät kärsineet kylmästä? --- Peikkolapsen perimässä ainakin on tuota karvoitusta vielä jäljellä - siksi hän varmaan viihtyy arktisemmissa maissa. --- Älykkäitä he varmasti ovat olleet, koska eivät ole kuolleet kylmään ja viimaan. Eivät kuitenkaan riittävän älykkäitä, siirtyäkseen etelämmäksi.

Jaa-a, niinhän sitä sanotaan, että isien synnit rankaistaan lapsille. Siis jos ihmettelit, miksi sinulla joskus on niin samperin kylmä, niin se johtuu vain tuosta. Sekin on niitä juttuja, joille ei mahda mitään. Lisää vain vaatetta päälle, kyllä se siitä...