Ehkä se on hyvä merkki, että hiukan kolottaa. Tietää ainakin olevansa vielä elossa. Kaikki tällä erää kaadetut heinät on saatu katon alle. Suuri kiitos siitä kuuluu akalle tyttärineen, jotka riuskasti tulivat meitä eilen illalla auttamaan. Kyllä on mukavaa, kun saa heinätalkoisiin porukkaa. Ja mikä ilo, että saa vielä kauniita ihmisiä talkoisiin, kuten toinen tyttäristä totesi lähtiessään.
Appiukko se on ihme teräsvaari, ajeli paalainta muutaman tunnin avuksemme. Ikää tulee elokuussa hänelle 85 v.
Juon tässä aamun ekaa kahvikupillista. Vielä on sanomalehti hakematta ja hepot siirtämättä pois laitumelta, mutta eipä tässä kiirettä. Tänään on Kleolla taas lääkäri, kun nuo nuuskutuskohtaukset eivät mene ohi, vaikka miten lääkittäisiin. Jääkaappikin näytti melko tyhjältä, joten varmaan kaupassakin pitää piipahtaa. Matkahuoltoon pitäisi myöskin tänään läpsähtää paketti passinaruja viikonlopun kisoja varten.
Loppuviikko, huomisesta eteenpäin, meneekin Ypäjällä, issikkakisoissa. Päivässä on viime aikoina tullut noin 50-60 sähköpostia aiheen tiimoilta. Repikää siitä.
Marilyn karkasi eilen. Tai ei se oikeastaan karannut. Otin sen takaovesta sisään ja etuovi oli auki. Katselin telkkaria, kävin suihkussa ja sitten tajusin tilanteen. Laitoin päälleni ja lähdimme Kleon kanssa etsimään. Marilynin löytäminen ei ole vaikeaa, koska se haukkuu koko ajan. Läheisellä mökkitiellä näin sen ja se minut. Käännyin välittömästi ympäri ja lähdin juoksemaan karkuun samalla Kleoa hillittömästi kehuen. Otus meni halpaan ja lähti viivana perään. Aikani heiteltyäni sille pekoninpalasia, se päätti tulla syliin kiittämään. Olisi ehkä pitänyt päästää se uudelleen vapaaksi, mutta tein pihlajasta talutusremmin ja tulimme kotiin syömään lisää pekonia ruokakupista. Tai siis se söi pekonia, minä otin ansaitun keskarin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti