Varokaa lapsia?

Marraskuu.  Jos on jokin kuukausi, josta en pidä, se on marraskuu.  Niinä vuosina, kun lumi ei ole maassa vielä silloin, on marraskuu pimein kaikista.  Aamulla, kun aloitat työt, on pimeää.  Iltapäivällä, kun lopetat työt, on pimeää.  Pimeää. Lisäksi on märkää, kylmää ja kuraista.  No, onneksi sisällä on lämmintä ja mukavaa ja kynttilät voi sytyttää jo aikaisin, kun koko ajan on hämärää.

Marraskuu on se kuukausi vuodesta, jolloin ratsastan vähiten. Nyt on jo 9.s päivä enkä vielä ole noussut ratsaille lainkaan. Osasyynä on se, että viime viikonloppuna oli muuta ohjelmaa ja arkipäivisin en ole ehtinyt keskellä päivää nousta ratsaille.  Varmaan hevosille tekee pieni lomanen hyvää.

Pari viikkoa sitten olin Eerika Häkkisen  Centered Riding -viikonloppukurssilla Félagin kanssa.  Ratsastin Félagin Hestbakkiin perjantaina. Matkaa on noin 7 km.  Loppumatkasta pysähdyimme taas Félagin kanssa hetkeksi keräämään rohkeutta odottamattoman vaaran edessä:

Raippa tanaan ja rohkeasti eteenpäin!

Loppumatkasta alkoi poikaa kauheasti väsyttää ja se kiemurteli tietä pitkin vastahakoisena kuin onkimato koukkuun aseteltaessa, mutta kun Félagi näki Hestbakkin hevoset oli väsymys tiessään ja tämä luonnontölttäri lähti painelemaan vauhdikkaasti joka askeleella höristen. Oli helppoa antaa sille anteeksi aiempi kiemurtelu, kun se oli innoissaan kuin maalaispoika lelukaupassa.

Kurssin anti oli hyvää ja Eerika varsin miellyttävä kurssinpitäjä, hurtti huumori maustoi mukavasti sekä ratsastustunteja että teoriaa. Ikävä kyllä Félagin kunto petti ja sen kanssa tunnilla olo ei ollut loppuvaiheessa varsinaista herkkua.  Ilmeisesti hevosen lihakset kipeytyivät tai sitten se ei oikein uudessa paikassa levännyt ollenkaan - tai molempia.  Annoinkin Féagin Anniinalle viimeiseksi tunniksi ja seurasin tuntia kuunteluoppilaana. Seuraava kurssi onkin traikkumatkan päässä joten silloin otan kurssihevoseksi Isíngin.

Maanantaina Kaisa ratsasti Félagin  kotiin ja ruunapoika kuulemma puksutti kotiipääsyn riemua jo kilometrin päässä.  Hassu hevonen.

Marraskuun paras uutinen on kuitenkin teräsmummomme Kleon paraneva kunto. Ilmeisesti nesteenpoistolääkkeet ovat auttaneet ja toimimaton keuhko on tyhjentynyt nesteestä tulehtumatta.  Nyt koiravanhus painelee taas ikäänsä nähden pirteänä. Yskä on muuttunut pääosin pikku tuhinaksi. Koira ei luultavasti näe mitään ja kuuleekin vain oleellisen (lue: "Syömään!"), mutta hajuaisti on kohdallaan. 

Kleo haluaa olla aina siellä, missä minäkin.  Eilen illalla menin saunaan ja kukas muu se pyykkituvan ovesta tulikaan lasioven taakse tuhisten odottelemaan saunojaa kuin Kleo. Öisin se herättää enää korkeintaan kerran aiemman neljän kerran sijaan.  Tuo neljä kertaa kyllä kieltämättä alkoi näkyä omassa yöunessakin, joten hyvä näin. Juuri nyt Kleo taas istuu jalkojeni juuressa ja raapii nilkkaani, koska on aamuruuan aika.


Kalastajat tietävät,
että meri on vaarallinen
ja myrskyt voivat olla kauheita,
mutta he eivät pidä näitä vaaroja
riittävinä syinä pysyä rannassa.

-Vincent Van Gogh