sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2015

Keikkuva kevääntulo

Viime viikonloppuna näytti siltä, että varhainen kevät on täällä.  Aurinko paistoi, lumet sulivat ja oli lämmintä kuin Vappuna ikään. Pyörähdettiin ukkokullan kanssa Halkjärvellä viikko sitten sunnuntaina mittailemassa saunamökin paikkaa ja otettiin Disa ja Kleppakin matkaan, kun keli oli niin hieno.

Olin ottanut nameja taskun täyteen, jotta saisin estettyä koiratypyköiden liiallisen innon lähteä vaikkapa jäälle viipottamaan ja olinkin tyytyväinen siihen, miten hienosti ne minua tottelivat.  Jään halki menevä railo näytti silmiini kovin uhkaavalta.

Mittailimme siinä kaikessa rauhassa rakennuksen paikkaa ja minä aina välillä viskoin nameja maahan ja koirat olivat niin kuulolla, niin kuulolla, että harvoin näkee. Minä olin ihan muikeana, kun ne niin nätisti...

Ja silloin se tapahtui: kaksi joutsenta tulla viipotti lentäen varsin matalalla toitottaen tontin yli suunnaten järven toiselle puolelle.  Siihen ne tipahtivat, molempien koirien korvat ja järki.  

Tässä vielä kuuliaisesti laiturin päässä
Molemmat lähtivät joutsenten perään suoraan järvelle innokkaasti haukkuen.  Siinä ei paljon namipalat kiinnostaneet, kun joutsenpaistit roikottivat siipiään vain noin 15 metrin korkeudella.  Kyllä taisi sydämeni läpsäyttää muutaman lisälyönnin, kun voimattomana katselin, miten koirat juoksivat vauhdilla jään yli.   Koko episodi kesti ehkä 5 min ja innoissaan tyypit tulivat takaisin luoksemme.  Yhdessä kohtaa näytti, että Disa juoksee suoraan sulaan, mutta onneksi se olikin vain jään päällä kimaltelevaa vettä.  Moittien, mutta varsin huojentuneena siirsin koiratytöt odottelemaan auton takaluukkuun. 

Tuolle oikella olevalle saarelle ast koirat kiisivät jään yli. Hui!

Kauniitahan nuo ovat, joutsenet, kun ne lipuvat lammella.

Kevään merkkejähän ne ovat: joutsenet suurina parvina pikkulammilla ja pelloilla.
Viime viikolla olin pitkästä aikaa yhden työpäivän Joensuussakin.  Ajomatka sinne ja takaisin on hirveän puuduttava, mutta tällä kertaa ihan loppumatkasta menomatkalla sain ihailla huikeita revontulia.  Juuri Lapissa valitin Maijalle, että on vuosia siitä, kun olen nähnyt hienoja revontulia.  Nämä olivat kyllä varsin näyttäviä ja upeita.  Valokuvia en niistä pysähtynyt ottamaan ja tuskinpa niistä ilman jalustaa mitään kovin upeita kuvia olisi saanutkaan. 

Viime perjantaina puolenpäivän maissa nähtiin Suomessa osittainen auringonpimennys.  Sellaistakaan en ole nänyt todella pitkään aikaan, joskus pikkutyttönä Kokkolassa sellaista tiirailtiin kahden valottuneen filmin läpi (joka nyt on niin vaarallista, että ei puhettakaan sellaisesta).  Nythän auringonpimennys oli niin vaarallista, että jotkin koulut jopa pakottivat lapset sisälle välitunniksi silmävaurioiden pelossa.  En pysty ymmärtämään, miten näin erikoinen tapahtuma nähdään vain vaarana, kun kouluissa olisi näin upea tilaisuus näyttää luonnon erikoisia tapahtumia ja katselua varten olisi voinut etukäteen varautua ja tehdä vaikkapa laatikosta ja foliosta katseluvälineen:

"Turvallinen tapa tarkkailla Aurinkoa on heijastaa sen kuva valkoiselle pahvinpalalle kiikarin tai kaukoputken avulla.Kiikarit tai kaukoputki suunnataan aurinkoon ja valon linjan eteen asetetaan valkoinen paperi, jolle aurinko heijastuu.Auringon kuva erottuu parhaiten himmeässä ympäristössä. Voit varjostaa kuvan ympäristöä pahvilevyllä. Jos kotoa ei löydy kiikareita tai kaukoputkea, pimennyksen seuraamiseen riittävät myös pahvilaatikko ja pala foliota."

Me katseltiin ukkokullan kanssa  pimennystä hitsausmaskin läpi.  (Varmaan sellaisiakin olisi saanut kouluille lainatuksi riittävän määrän, kun olisi ajoissa valmistautunut.)

Tässä upea Lumia-otos hitsausmaskin läpi kuvattuna.
Heh. "Did not happen if there is no foto."

Kevät tosiaan tulee keikkuen.  Tänä aamuna näytti lämpömittari -10C ja juuri nyt tiputtelee hiljalleen lumihiutaleita täysin paljaaseen maahan.  Viime viikolla lämpöä oli monena päivänä +10C. Mutta sellainen sen kuuluukin olla, kevään, juuri kuin oikullisen naisen: välillä auringonpaistetta, välillä jäätävää välinpitämättömyyttä.

Tulevan viikon olenkin ihan itsekseni, kun ukkokulta lähti vuorostaan Lappiin laskettelemaan.  Tai on minulla tässä neljä koiraa turvana ja seurana, Karmakin on nimittäin pitkästä aikaa minulla hoidossa. Kyllä kuuluu talosta melkoinen haukku ja ulvonta, jos jokin hiukankin rasahtaa ulkosalla.  Tänne ei varmaan oudompi tulla uskaltaisi.  Hyvä niin.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2015

Leppoisa lomanen Levillä

Jo tammikuussa, hyvissä ajoin, ostin edulliset lentoliput Norwegianilta päästäkseni katsomaan Maijaa Leville.  Äidille tyypillistä huolehtimista taatusti vähentäisi, jos pääsisi näkemään tyttären uudessa elinpiirissään.  Näin olisi helppoa kuvitella, millaista elämä siellä on.  Lisäksi etelän kuran sijaan olisi ihanaa nähdä pikkupakkasta ja valkoista lunta.

Tietenkin vajaata viikkoa ennen reissua lentoyhtiön lentäjät Norjassa menivät lakkoon.  Se ei ensin alkuun vaikuttanut Suomessa yhtään mitään, mutta lentoa edeltävänä päivänä Suomen maapalvelun työntekijät ilmoittivat menevänsä myötätuntolakkoon.  Kääk.  Lento perutaan varmasti ja odotettu reissu jää tekemättä! Äkkiä nettiin ja onneksi löytyi sunnuntaille edullinen SAS:n lento, joka lähti puoli tuntia ennen aiemmin varaamaani lentoa. Yöllä neljän maissa alkuperäinen lento sitten peruttiinkin, joten oli viisasta hankkia uusi lentolippu.

Pilvien katselu ylhäältä päin on kiehtovaa
 Puolenpäivän maissa sunnuntaina olin sitten perillä, Maija oli minua vastassa.  Voi, miten iloinen olinkaan saadessani nähdä hänet taas kolmen kuukauden tauon jälkeen!  En voinut muutenkaan kuin ihastella ja ihmetellä metristä lumikerrosta kaikkialla.  Olinhan juuri lähtenyt räntäsateisesta, pilvisestä ja näinollen hyvin synkästä Helsingistä.

Sunnuntaipäivän ohjelma oli leppoisa: ensin syötiin lappilaisessa pitopöydässä salaatteja, suolakaloja, uunilohta ja poronkäristystä ja sitten nukuttiin parin tunnin päiväunet.  Unien jälkeen lähdettiin katsomaan auringonlaskua Levin huipun tuntumaan.

Aurinko laskee - tähän aikaan Lapinkaan päivä ei ole enää kauhean lyhyt. 
Aurinko nousee seitsemän maissa ja laskee illalla kuuden aikaan.

Pikaisesti käytiin kaupassa ja iltaa istuttiin Maijan viihtyisässä asunnossa korttia pelaten ja jutustellen.  Saunassakin käytiin.  Maijan asunnosta ei puutu kuin takka, muuten se on aivan ihana.  (Tietenkin oma talo ja piha olisi vielä mahtavampaa, mutta tuollainen luhtitalo on kyllä ihan mukava asumismuoto.)

Maanantaina olimme varanneet Lapin Saaga -issikkatallilta parin tunnin maastoretken. Talli onkin jatkossa Maijan työpaikka Levin postikonttorin lisäksi.  Maija aloittaa postissa ensi maanantaina ja koska posti ja talli ovat saman omistajan, niin välillä Maija on töissä myös tallilla.  Mukavaa, että hän pääsee vähän ulkoilmahommiinkin välillä, ettei kaikki työ ole sisällä istumista.

Hevoset odottivat valmiiksi satuloituina, meitä oli 6 hengen porukka lähdössä retkelle. (viisi meistä oli Lohjalta, kyllä on pieni tämä maailma.) Joku ei ollut koskaan ratsastanut ja selvästi tuleva retki jännitti aika lailla.  Minä sain ratsukseni Seljan, joka vaikutti melko rauhalliselta, kuten vaelusratsun tuleekin.  Selja ja viisi muuta issikkaa ovat talvella lainassa Pohjanmaalaiselta Powerparkilta ja kesäksi ne palaavat takaisin huvipuiston töihin.  Kun pääsin selkään, niin takistani räpsähti vetoketju rikki, mutta onneksi tallilla oli takkeja myös lainaksi. 

Sää oli mahtava, auriko paistoi täydeltä terältä ja lumi kimalsi. Tuuli oli aika navakka, mutta vaatteet pitivät hyvin tuulta, joten ei se haitannut. Hevoset kulkivat kuuliaisesti jonossa, mutta kuuntelivat kyllä apujakin ihan hyvin.  Vauhti ei päätä kyllä huimannut ja ikinä en ole ollut niin matala-askelisen laukan kyydissä, mutta ilmeisesti hevonen itse kuvitteli menevänsä kovinkin kovaa. Ihan hauska tapaus ja töltti oli kyllä puhdasta.  Talli oli muutenkin siisti ja hevoset vaikuttivat hyvin hoidetuilta.  Kiva kokemus, suosittelen.

Tuuli lakkasi juuri, kun ylitimme Sirkkajärven
ja alkoi uudelleen, kun pääsimme metsän reunaan.
Retken jälkeen menimme pizzalle ja taas otettiin reippaat päiväunet.  Illalla saunottiin ja pelattiin taas korttia ja katsottin jotain luontodokumenttia areenasta Maijan läppäriltä.  Maijallahan ei ole telkkaria, mutta en minä kyllä sitä kaivannutkaan, ihan mukava istuskella iltaa ilman ja netistä näkee kyllä kaikki tarvittavat ohjelmat.

Tiistai oli viimeinen kokonainen päivä, jonka vietin Levillä.  Aamupäivällä menimme kylpylään.  Se oli fiksu veto, sillä siellä oli suhteellisen vähän ihmisiä ja kaikkiin altaisiin mahtui hyvin ilman ruuhkaa.  Kun voitan suuremman määrän rahaa jostain, hankin varmasti ulkoporealtaan.  Se on niin ihana.

Kylpylän jälkeen käytiin Kittilässä "shoppailemassa" (lue: kylän ainoalla kirpputorilla ja jossain sekatavarakaupassa).  Sen jälkeen menimme tutustumaan Reidar Särestöniemen museoon.  Se oli hulppea paikka ja Reidar oli kyllä lahjakas ja erikoinen taiteilija.

Särestöniemen galleria oli hulppean iso kelorakennus.  Yläkerrassa oli jopa iso uima-allas.

Siveltimen ja värien käyttö on kyllä ollut hanskassa.  Tauluissa on ihan oma tunnelmansa.

Ateljee oli myös iso.  Lunta on noin metri. Ihmettelyn aihetta etelän lapselle.

Reidarin työpöytä oli ison ikkunan ääressä. Kadehdittava näkymä.
Museovisiitin jälkeen taas syömään.  Tällä kertaa liha-ateria panimon ravintolassa Levin torin kupeessa.  Hyvää!  Ja sen jälkeen, yllätys-yllätys, pienet päiväunet ja ilta korttia pelaten ja areenaa katsellen.

Keskiviikkona lensi taas halpalentoyhtiökin, joten Maija kuljetti minut Kittilän piskuiselle lentoasemalle, jossa ei edes lippua kysytty.  Nimen ilmoittamalla pääsi koneeseen ja kohti kotia.  Minulla oli taas ikkunapaikka ja koska sää oli aurinkoinen sain ihailla maata ylhäältä päin koko reissun. Niin kaunis tilkkutäkki!

Pilvilampaat
 Äkkiä oli nelipäiväinen, rentouttava ja kiireetön lomanen ohi.  Oli mukavaa viettää äiti-tytär -päiviä kaikessa rauhassa. Osaan nyt hahmottaa paremmin pikkupeikon elämää, kun olen käynyt paikan päällä.  Hyvältä ja tasapainoiseltahan tuo vaikuttaa.  (Salaa olen hiukan kateellinen, kun en itse koskaan tajunnut nuorena ja vapaana lähtea asumaan vaikkapa Lappiin.)

perjantaina, helmikuuta 06, 2015

Talviset tunnelmat

Nyt on täällä Uudellamaallakin, eteläisessä Suomessa, kunnon talvikelit.  Tai sillä lailla kunnon talvikelit, että ei ole hirmuisia pakkasia.  Lämpömittari huitelee -2 ja +2 välillä ja on mukavat ulkoilusäät.  Lunta on tullut paljon ja maisemat ovat todella kauniit.  Nautin kovasti lumen tuomasta valosta pimeän ja märän syksyn jälkeen. 

Olin viime kuun lopulla viikon itsekseni koirien kanssa, kun ukkokulta vietti aikaansa Maijan luona Levillä.  Siellä oli joitakin hyviä laskettelupäiviä, mutta välillä satoi liikaa lunta tai oli liian tuulista.  Luultavasti heillä kuitenkin oli mukavaa yhdessä.  Minulla on aika kova ikävä tyttöstä, nyt on tasan kaksi kuukautta siitä, kun olemme viimeksi nähneet. Kuukausi vielä, niin minäkin pääsen sinne Lappiin visiittiin.

Yksinoloviikkoni meni ihan hujahtamalla, olihan minulla tosin seuraakin, kerran pääsin leffaan ja pari kertaa sain ajella Suvia Helsinkiin hammasleikkaukseen ja piipahdin jopa tekemässä konttorityöpäivänkin. Minusta yksin on mukava puuhailla ja olla.  Tosin ilman koiria olisin ihan hukassa.  On mukava tunne, kun nukkumaan käydessä Marilyn kiepsahtaa polvitaipeisiin lämmittämään.  Turvallista ja lämmintä nukkua yhdessä.

Tämä kuva on otettu 1.2.2015 kotitien varrelta
Kuuran peittämät puut ovat niin herkän kauniita.

Samalta kävelyreissulta, lunta lepän oksilla
 Isíng on taas oireillut jalkojaan, se vaikutti kaviokuumeiselta ja sai akupunktiohoitoa, kraniosakraalia ja kipulääkettä vaivoihinsa.  Kun kengittäjä sitten kävi, niin hän ei havainnut kavioissa muuta ongelmaa kuin liian kireät kengät.  Laitettiin kuitenkin tytölle varmuuden vuoksi idioottikengät jalkaan (siis kaikki kengät takaperin jalkoihin), jotta kannoille olisi riittävästi tukea ja kavion kasvaessa painetta ei tulisi kärjille.  Harmillista, että se kipuilee, vaikka kengitysväli on pyritty pitämään hyvin lyhyenä.

Kun en ole voinut ratsastaa Isíngillä, niin olen taas opetellut ratsastamaan Vissalla.  Se on todella mukava ratsu, mutta vähäisen käyttönsä vuoksi se on taas löytänyt menneisyyden haamut ja on hurjan levoton ja peloissaan selkäännousutilanteissa.  Olen mennyt sieltä, mistä aita on matalin ja mennyt selkään siten, että typykkä syö prixiä vadista.  Se eliminoi mukavasti pystyynhyppimiset.  Kun selkään pääsee, on hevonen kuin ihmisen mieli.  Pitää ratsastella sillä enemmän, nyt olemme taas löytäneet yhteisen sävelen ja askellajit tulevat mukavasti vain painoa siirtämällä. Mukavaa, että vanhakin hevonen selvästi nauttii liikkumisesta ja lähtee laukalle ihan iloissaan, kun siirrän painon eteen.  Onhan Vissa jo 25-vuotias, mutta se ei kyllä yhtään tunnu vanhalta.

Lumi on painavaa ja oksat tekevät joka paikkaan koristeellisä portteja.

Tämä kuva on napattu 3.2.2015 meidän kaukoladolta
- puut ovat edelleen niiiiiiin kauniita lumipeittonsa alla.

Tällä viikolla pilkisteli täysikuukin.
Tässä räpsy, jossa auto ajelee kylätiellämme kotiin kuun valossa.
Olen alkanut tottua näihin osa-aikaisiin viikkoihin liiankin hyvin.  Nyt olen tehnyt kolmipäiväistä viikkoa ja olen 2 päivää viikosta lomautettuna.  On mukavasti aikaa ratsastella, tehdä lenkkejä koirien kanssa ja jopa siivoillakin.  Ukkokullan poissaollessa siivosin melkein kaikki kaapit. Palkitsevaa hommaa, nyt on taas tilaa laittaa tavaroita paikalleen ja mukava avata kaapit, kun mitään ei tipu päähän.

Vasemmalla ennen ja oikealla nyt. Paljon tilaa lyhyessä ajassa!
Tänäänkin kävin pyörähtämässä Vissan kanssa pienen maastolenkin.  Se on kyllä hyvää mielen terapiaa, kun liikkuu kauniissa maisemassa mukavan otuksen selässä.  Tein vielä peltolenkin koirien kanssa, kun ukkokulta aurasi meille taas pellolle reitin kulkea eikä tarvitse umpihangssa rämpiä.

Lumen ihmemaa, jota en jaksa olla ihastelematta.
Terapiasta puheen ollen, olen aloittanut tänä vuonna uuden harrastuksen. Käyn kerran viikossa Kirkkonummella, Kylmälässä keramiikkapajassa tekemässä savitöitä.  Tekeleeni eivät varmaan ole mestariteoksia, mutta nautin kovasti tekemisestä ja ideoimisesta.

Tässä ekat valmiit työni: pupu, pöllö, kukkanen (kynttilälyhty) ja kukan alla on dreijaamani kuppi.

Noita kukkas-kynttlälyhtyjä olen tehnyt erilaisia, niistä tulee pieni kukkatarha Halkjärven tuvan seinälle, kunhan tupa valmistuu.
 
Olen tyytyväinen pupun ilmeeseen, tässä pupu juuri muotoiltuna.
Huomenna menen rakutyökurssille.  Pää on täynnä ideoita, mutta en yhtään tiedä, saanko niistä mitään toteutettua sellaisian, kuin nyt ajattelen.  Uskon kuitenkin, että päivästä tulee mukava.

Ihanaa, kun päivät valostuvat!  Silti en ihan vielä odota kevättä.  Talvi on hyvä just nyt.

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2015

Kaikenlaisia kotkotuksia!

Äkkiä sitä tapahtuu, kun facebookkia selailee. Viime vuoden lopulla selailin älypuhelintani ja sytyttelin takkaan tulta, kun pongasin facebookista ilmoituksen kivan värisistä myytävistä tyrnävänkannan nuorikkokanoista.  Ne asustelivat Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa, joten olivat väistämättä liian kaukana meiltä.  Olisi aika kohtuutonta pyytää ukkokultaa ajelemaan yli 500 km muutaman kanan vuoksi!  Pitihän niitä kuitenkin tiedustella ja myyjä kertoi kuljetusongelmaani, että Suomusjärveltä joku olisi tulossa paria kanaa noutamaan, joten jos haluaisin, niin kanat tulisivat siinä samalla tähän lähelle.

No eipä siinä mitään, näin sovittiin, että minulle tulisi yksi splashed white -värinen kana ja yksi vaaleanruskea.  Vaaleanruskeista oli valita, joko mustalla tai harmaalla pyrstöllä.  Niin siinä sitten kesken takan sytyttelyn jouduin tunnustamaan ukkokullalle, että "Hups! Tuli ostettua 2 kanaa." 

En sitten osannutkaan valita, että haluanko mustalla vai harmaalla pyrstöllä, joten tilanne jatkui: "Hups! Ostinkin 3 kanaa!"  Ukkokultaa tämä ei hetkauttanut, hiukan vaan naureskeli, että eikös sinun takkaa pitänyt sytytellä eikä kanoja ostaa - missään ei ole enää turvassa moiselta.


Siis ottaisko harmaalla pyrstöllä...
...vai mustalla? Ratkaisu: OTA MOLEMMAT!
 Kuljetus ei onnistunut ihan heti, kun noutajan auto piti ensin korjata, mutta perjantaina sitten sain tiedon, että lauantai-iltana kanaporukka olisi noudettavissa Suomusjärveltä.  Lauantai-iltana klo 19, jolloin ollaan tavallisesti jo käperrytty sohvannurkkaan miettimään iltapalaa ja katselemaan telkkaria vienosti viiniä siemaillen, me lähdimmekin kovassa räntäsateessa ajelemaan lähes tunnin suuntaansa kestävää matkaa hakemaan kanoja.  Ihan mukisematta ukkokulta lähti kuskiksi.

Katsastettuamme noutopaikan eläimet - kanit, kanat, lampaat ja vuohet - ajelimme kotiin ja olimme kotona noin klo 21.  Hyvä aika siinä mielessä, että kanalassa olisi vielä tunnin valot päällä ja sitten alkaisi yörauha.

Vanhat kanat olivatkin jo yöpuulla, kun avasin pahvilaatikon ja päästin nuorikot porukkaan.  Voi, mikä potpotus ja tiirailu alkoi molemmin puolin.  Pikkuiset katselivat ihmeissään yläpuolella kiikkuvia isompia kanoja ja orrelta katseltiin hieman varauksella uusia tulokkaita.  En tiedä, mitä sanoivat, mutta äänimaailma oli aika huvittava!


Pikkukanat alhaalla ja isot ja kukko orrella
Pienen hetken jatkui potpotus ja sitten Sylvesteri-kukko kävi katsastamassa tulokkaat alhaalla.  Ei nokkinut eikä hätistellyt, kiersi vain ympäri porukan ja hypähti sitten takaisin orrelle.  Yksi kanoistakin kävi katsomassa uusia tyyppejä, se hätisti niitä ja oli nokkaisevinaankin: "Menetkös siitä, mokoma alempiarvoinen!"

Yksi pikkuisista ponnhti ketterästi ja rohkeasti orrelle katsomaan muita,
jotka vaikuttivat lähinnä hämmästyneiltä moisesta julkeudesta.
Heittelin vähän jyviä maahan ja jätimme porukat tutustumaan toisiinsa.  Aika levolliseltahan tuo tutustumispuuha näytti.

Tänä aamuna sitten menin katsomaan, mitä porukalle kuului ja isot kanat ja kukko olivat lattialla  kuopimassa ja pikkuporukka hyppeli orsilla.  Eivät ilmeisesti uskaltautuneet vielä mukaan porukkaan.

Pikkuiset ihmettelevät orrella, mitä ihmeen hyvää ruokaa isot saivat
Olin keittänyt jengille riisipuuroa, se piti annostella kahteen paikkaan, että nuorikotkin saisivat syödäkseen.  Laitoin pienille jyviä ja puuroa raejuustoastiaan munituskopin päälle, että nekin saivat syödäkseen.  Myöhemmin vielä vein niille vesikipon, ettei niille tule jano, jos eivät uskallakaan mennä alas juomaan toisten joukkoon.


Ruoka maistuu ja tirpat ovat pirtsakoita.

Minähän olen varsin kehittymätön kanojen nimien antaja, meillä on tällä hetkellä valkoinen kana, jonka nimi on Karviainen, musta kana nimeltä Mustikka ja kolme ruskeanharmaata, joiden yhteisnimi on Pulut (, koska en erota niitä toisistaan).  Kukon nimi on Sylvesteri (koska hain sen Sylvin päivänä meille). 

Mitähän nimiä näille uusille antaisi?  Tuo splashed white voisi ehkä olla Valkoherukka ja vaaleanruskeat vaikka Aprikoosi ja Persikka. Minäpä mietin tätä, mutta alustavasti vaikuttaa hyvältä.

Jotta sellaisia kotkotuksia tänä viikonloppuna!

maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Kleppa-koiran kynästä

Nyt kerron minä, Kleppa, millaista tässä talossa on, kun täyttää 2 vuotta.

Aloitetaan aamusta:  Aamulla saa heti vikistä ja tökkiä emäntää märällä nenällä, kun se ei itsekseen herää koirien aikoihin ulos.  Yhtään se ei onnitellut, mutisi vaan, ettei valopantaa laiteta suuhun, vaan kaulaan.  Taisi sanoa hönöksi taas! Onko se laitaa?

Sitten me päästiin ulos ja oli tosi jännää taas, kun ne pari tyyppiä painelee tota Vanhakyläntietä sellaiset keltaiset liivit päällä ihan pimeässä. Ne kuulemma hölkkää. Mun mielestä se näyttää ihan juoksemiselta.  Ja hei, ne juoksee vielä lujempaa, kun me äidin kanssa haukutaan niille ja juostaan pellossa siinä vieressä.  Me ei ees menty tielle tällä kertaa ja silti emäntä haukku, kun tultiin takasin.  Ei semmoiset ole oikealla asialla, jotka pimeässä juoksee.  Luulis emännnänkin tietävän, kun se ei juokse edes valoisassa.

No, päivä meni siinä sitten köllötellessä ja ikivanhoja jouluisia luita nakerrellessa (huomatkaa, en siis saanut edes synttärilahjaluuta, tosi epistä) - emäntä teki kuulemma töitä.  Se näyttää ihan siltä samalta neissä surffaamiseltakin kun muulloinkin. Mitään töitä tee, höh.  Sitten emäntä näytti, että Kossi oli laittanut onnittelukuvan sisaruksille:

Kossi onnittelee sisaruksiaan, siinä kuulemma luki ohessa.

Mä yritin sanoa, että kyllä meiltäkin voisi laittaa onnittelukuvan, semmoisen kauniin ja iloisen,  missä me kirmataan Äiti-Disan kanssa valkealla hangella.  Vaikka korpin perässä, niinku me tehtiin päivällä.  Mut ei, kuvaa ei ehtinyt ottaa, kun muka puhui työpuhelua.  Mut arvatkaa, kerkeskö haukkua meidät, kun tultiin takasin? No kerkes, ja murisikin mulle.  Eikä me käyty kun tien tällä laidalla, ei ees yli menty, vaikka se korppi kovin houkutteli taas.

Ja sitten (voi myötähäpeä!) - Kleiman emäntä laittoi kanssa Kleimasta onnittelukuvan meille kaikille.  Ja hei, mitä siinä kuvassa näkyi? Kleiman peräpää!  Oli kuulemma semmoinen hyvin trendikäs belfie - elikkä peppuselfie.  Kaikkee sitä kuulee, kun elää 2-vuotiaaksi. Kuvateksti sentään oli kiva - mut arvaatkaa vaan, saataisko me koirat siellä tapaamisella mitään syötävää - no ei varmalla ku jotain temppuja vastaan vähän namia vaan.

Tässä mun virallinen synttärikuva kun ollaan emännän kanssa oltu vähän kiireisiä
kuva kuvastaa mun ensivuoden tavoitteitani
ja voitaisiinko pitää taas keväämmällä meillä haukkujaiset hyvän syötävän kera ?
olisi kiva tavata Terkkuja ja nuolaisuja t.Kleima
Eilen emäntä näytti, miten hienon kakun Mysla (Mat-Saint Mainio Mimmi) sai, kun täytti 14 vuotta. Mysla asuu mun veljen Krókurin kanssa.  Tosin se vaihtoi nimensä Hemuliksi, kun pääsi muuttamaan Helsinkiin, se on kai hienompaa kun asuu pääkaupungissa ja sitten pitää olla joku taiteilijanimi - toisin, kun meillä maalaiskoirilla.

Kattokaa nyt, kakku ruokakupissa - vaan arvatkaa, mitä mä sain iltapalaksi - nappuloita! Pöh.
Tosin söin mä ne ihan vauhdilla, kun syöminen ja ruoka on niiiiin ihanaa.
***No, Hemulista ei oo ainakaan vielä laitettu ollenkaan synttärikuvaa sinne facebookkiin, jos semmoinen tulee myöhemmin vielä tänään, niin mä lisään sen sitten tähän alle.  Siellä pääkaupungissa on varmaan vielä kiireisempää ja pimeämpää, kun täällä maalla ikinä. En tiiä, kun en oo käyny siellä.  Vai oliko se "Messukeskus" siellä Helsingissä? Se paikka, missä mulle tehtiin teurastarkastus tai joku muu pelottava juttu kuukausi sitten.)***

Tässä nyt se Hemulin laittama kuva synttärikakustaan (!!!) ja itsestään.(Hiukan mua se kismittää, kun mulla ei ollut kakkua ollenkaan - mutta ehkä emäntä petraa ensi vuonna.  Saas nähdä..)
Kleppalle terveisiä: vähän meinasi huolestuttaa että ne mokomat oli unohtaneet mun synttärit, mutta sainhan mä sittenkin aika herkullisen kakun. Nuo kynttilät olivat kuulemma islantilaista kuivakalaa. Veljeäkin kiinnosti, mutta sen synttärit oli jo ja tää kakku oli mun. Terkkuja myös Disalle, Kleimalle, Kossille ja Rimille. T. Hemuli
 Hemulista on kuulemma kasvamassa ihana aikuiskoira, kertoi emäntänsä siellä facebookissa.  Jotain sellaista, mihin mä en kyllä pyri. Mä olen ihan varmasti isännän lellikki.  Se sanookin mua aina Murreksi.  Sillai lempeästi.

 Ja Kossi oli päässyt synttäripäivän kunniaksi juoksemaan jäälle.  Varmaan kivaa,  (Tietäs vaan, mitä se jää on? Hmm)

Tossa on kuva Kossista jäällä - ei se näytä peltoa kummemmalta. Mihinhän se jää?
Sitten illalla, kun oli jo pimeää, emäntä rupesi ottamaan meistä poseerauskuvia äidin kanssa.  Ei me haluttu - heliuteltiin vaan päitä, niin että meistä tuli vaan sellaisia viiruvalokuvapullia.  Hangella piti ottaa hieno kuva, hölmöistä hölmöin emäntä!

Siinä me sit ollaan, minä murkku 2 vee ja mun alatihuolissanolevan näköinen äiti Disa.
(Vaikka oon mä kyl aika kaunis - voi olla että mä meen vielä naimisiin
tai ainakin teen pentuja, kunhan aikuistun hiukan)

Hyvää syntymäpäivää mulle ja mun pikkusisaruksille. 

toivottaa Tassumäen Kleppa 


perjantaina, tammikuuta 02, 2015

Vanha vuosi on juhlittu loppuun, on uuden aika!

Joulu ja Uuden Vuoden 2015 vastaanottojuhlat on pidetty, arki on edessä.  Vuosi on vielä kovi nuori, vasta kaksipäiväinen.  Ehkä siksi se on koko ajan märkänä.  Sataa, sataa ja sataa.  Kaunis, taianomainen lumimaisema on pikkuhiljaa poissa ja tiet muuttuneet luistinradoista märiksi hiekkapoluiksi.  Harmi, sillä lumi valaisee ja kaunistaa.

Jouluaattopäivänä käytiin viemässä kynttilät hautausmaalle,
siellä oli hiljaista ja tunnelmallista
 Jouluaattoiltaa vietettiin yhdessä Mikon ja Suvin kanssa.  Kinkku oli hyvää ja erilaiset sillit ja lohet maistuivat.  Lahjojakin vaihdettiin.  Suvi ja minä saimme suuren lahjan: pojat lupasivat rakentaa meille kunnon kokoisen ratsastuskentän.  Kun saimme lahjakorttimme, ei meinannut Suvi nahoissan pysyä.  Hieno juttu, laajentaa harrastusmahdollisuuksiamme täällä kotona. 

Maija vietti joulunsa Levillä, kyllä minulla oli häntä ikävä.  Isoin joululahjatoiveeni olisi se, että hän löytäisi sieltä mieleisen työpaikan mahdollisimman pian.  (Muuten kyllä minun käy häntä hieman kateeksi, siellä on lunta ja pakkasta ja oikea talvi.  Varmaan lähden helmikuulla katsomaan, millaista siellä on.)  On jotenkin hassulla tavalla syyllinen olo, kun yllytin Maijan muuttamaan Lappiin, niin kauas kaikista ystävistään ja läheisistään.  Toivon, että hänelle kuitenkin löytyy sieltä oma hyvä kolo viettää elämää, että haluaisi siellä olla ja kokea Lapin elämää hieman pitemmänkin ajan. Asuntohan hänellä on kuulemma aivan hieno, mutta tarkoitan siis kaikkea muutakin.

Joulupäivä hemmotteli meitä auringonpaisteella ja valolla.
Tapaninpäivänä tuli Katariina perheineen viettämään kanssamme päivää ja iltaa.  Pukki oli tuonut erehdyksessä Wilman lahjan tänne Vanhakylään.  Kylläpä hän innoissaan räpelsikin uuden älypuhelimensa kanssa. Vietimme yhdessä mukavan illan ruuasta ja toistemme seurasta nauttien. Joulu ei oikein ole se juhla, jota eniten odotan, mutta on mukavaa, että on vapaata aikaa viettää yhdessä läheisten kanssa.

Kun Maijaa ei ollut paikalla, niin jouduin itse leipomaan tortut. 
Hyvin onnistui, kun ensin katsoi netistä taitteluohjeet.


Tapaninakin oli hieno keli ja lumi kimalsi kauniisti.
Uuden vuoden alla saimme tänne eteläänkin kunnon pakkasen, tottumattomalle -21C on aika paljon ja tulikin vietettyä aikaa etupäässä sisätiloissa.  Lapissahan paukkui samoihin aikoihin yli 30 asteen pakkanen, mutta siellä kylmä on erilaista, kun on paljon kuivempaa.

Vissan harja ja korvat saivat pakkasella soman huurrekerroksen.
Puutkin saivat soman sokerikuorrutuksen
Uuden vuoden aattoiltaa vietettiin perinteisesti Leikolan Ailan ja Eeron kanssa.  Mukavana lisänä he toivat Ailan pikkusiskon Annelin.  Aluksi pönttöiltiin kylpytynnyrissä, sitten syötiin hyvin.  Olin haudutellut lihapataa nelisen tuntia uunissa ja se oli kyllä melkoisen makoisaa.  Lisukkeina oli mädillä ja lohitahnalla koristeltuja kananmunia, lohta, salaattia ja kermaperunoita. Hyvää oli *Slurps*, vaikka itse sanonkin.

Kun aatto kääntyi uuden vuoden päivn puolelle, huomasin, että olinkin joutunut ainoana työläisenä eläkeläisten juhliin!  (Suom. huom: Anneli aloitti eläkeaikansa silloin, muut kolme olivat jo  eläkkeellä.)  No, onneksi olen sopeutuvainen ja juhlamieli ei tästä laantunut.  Ammuimme raketteja ja nostimme maljat uuden vuoden kunniaksi.

Pätkäisin palasen kuvaamaani ilotulitusvideota tähän kaikille ystävilleni hyvän uuden vuoden toivotukseksi:



Disa hiukan pelkää raketteja, mutta pysyy sisätiloissa aika rauhallisena. Meidän hevosetkin ovat suhteellisen rahallisia ja katselevat vain rakettien kumua taivaalla.  Minusta rakettien ampuminen on ihan ok, mutta aikarajoja niiden ampumisessa olisi kyllä hienoa noudattaa paukkuarkojen koirien ja muidenkin eläinten  vuoksi.  On tosi kurjaa pelätä useita tunteja.

Kuten näkyy, on suojakeli vienyt jo lähes kaiken lumen. 
Harmillista, tulisipa pian taas talvikelit!
Vuoden ekana päivänä oli vielä keli kohdallaan.  Oli sumuista, mutta mukavan lämpöistä eikä tuullut ja lähdinkin pienelle ratsastuslenkille Isíngillä.  Ilokseni se oli nyt liikkeiltään ihan puhdas.  Viimeksi se oli hurjan jäykkä, mutta nyt se tuntui ihan normaalilta itseltään.  Varmuuden vuoksi se saa kuitenkin kraniosakraalihoidon kunhan Marjut ehtii. 

Sitä aina pysähtyy miettimään vanhan loppuessa ja uuden alkaessa, että missä sitä ollaan ja mihin tahtoisi päästä.  Minulla on kaikki aika hyvin, toki voisin olla ahkerampi liikkumaan ja aktiivisempi pitämään ystäviini yhteyttä.  En silti tee lupauksia tulevalle, en ainakaan julkisesti.  Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Kiitos, että olette olemassa. 

maanantaina, joulukuuta 22, 2014

Joulukuun jutut


Joulukuussa on muutettu läheisiä uusiin koteihin.  Ihan kuun alussa muutti mummo, anoppini 91 v, terveyskeskuksen vuodeosasltolta palvelutaloon.  Huonekaluja emme vieneet, mutta omia tekstiilejä, valokuvia ja joulukoristeita nyt alkuun.  Tuntui mukavalta saada hänet vähän virikkeellisempään, kotoisampaan ympäristöön ja hän onkin kuun aikana virkistynyt paljon.  Mummo on kovin dementinen ja ei ihan aina ole selvillä ajasta ja paikasta, mutta ei se hätä tunnu haittaavan.

Alkukuusta tehtiin toinenkin muutto: käytiin tekemässä tyttäremme Maijan Turun kodista kaksikin muuttokuormaa tänne Lohjalle.  Aika lailla sitä saa kamaa mahtumaan ihan Peugeotin farkkuunkin, kuten ao. kuvasta näkyy.  Toki yksi peräkärrykuormakin tuotiin, että ei se pökötti yksi riittänyt muuttokuormaan.

Just ja just mahduttiin vielä mukaan: kaksi naista ja koira
Lohjalta sitten tavarat lajiteltiin tänne jääviin ja Maijan uuteen asuinpaikkaan Leville lähteviin tavaroihin..  Muutto Lappiin tehtiin kahdella autolla siten, että autot lastattiin junaan ja ukkokulta lähti toisella autolla mukaan matkaan.  Mukana matkasi tietenkin myös Louhi-koira, jolle junamatkailu olikin ihan uusi juttu. Minä jouduin ihmettelemään linnan itsenäisyyspäivän juhlien pukuloiston ihan yksin telkkarin ääressä, kun Maija ja ukkokulta lähtivät iltajunalla Rovaniemelle.  Maija lähti siis Leville töihin elämyspalveluyritykseen, jossa on suomenhevosia ja rekikoiria.  (Se juttuhan ei sitten lopulta mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta Lappi on silti hyvä paikka asua...)

Minä jäin haikeana pihamaalle katsomaan, kun muuttokaravaani lähti.
Sain kuvaterveisiä säännöllisesti sieltä Leviltä, kyllä on kaunista ja lumista:
Ihan pikkuisen kävi kyllä ukkokultaa kateeksi, kun pääsi tuonne.

Viikon verran ukkokulta oli reissussa, teki Maijalle hankintoja sillä aikaa kun hän oli töissä ja kerkisipä tietenkin laskettelemaankin, joten ihan kiva pikkulomanen hänellekin tuli Maijan muutosta.

Lunta saatiin sitten tänne eteläänkin hiukan. 13.-14.12 viikonloppuna oli kovinkin lumista ja minä keskityin vierailemaan joulumarkkinoilla.  Lauantaina käytiin ukkokullan kanssa Somerniemen joulutorilla ja sunnuntaina piipahdin Lohajn menneen ajan joulumarkkinoilla.  Molemmat olivat siitä mukavia tapahtumia, että niissä ei myydä mitään kiinalaista muovirihkamaa vaan aitoja käsitöitä.

Somerniemen joulutori oli kyllä kesätoriin verrattuna aika pieni
tapahtuma, mutta olihan siellä sentään lumi-idylliä

Piipahdettiin mökkitontilla: mökkitie oli lumen koristelema

Mustan joulukuun jälkeen tämä näkymä kyllä ilahdutti 

Lumen kuorruttamat pensaat ja puut ovat niin koristeellisiä, muuta ei tarvita

Järvi ei ollut jäässä, rannalla oli vain pieni jäähyhmäkerros
Sunnuntaina suuntasin tosiaan perinteisille Lohjan menneen ajan markkinoille.  Ne pitää kyllä joka vuosi nähdä.  Tänä vuonna jäin kaipaamaan pienten pronssikorujen myyjiä, kun olisi pitänyt ostaa yksi possu.  Ei löytynyt.  Ovikranssi piti ostaa, mutta valikoima oli kai liian iso, kun en löytänyt sopivaa.

Kojut ovat aina niin kauniisti koristellut ja tuotteet hienosti esillä


Tässäkin kojussa olisi ollut kransseja, mutta eipä tullut hankittua.

Tämä oli hauska idea, kivistä tehdyt kynttilätelineet.
Lumihan sitten suli heti seuraavalla viikolla harmikseni pois, mutta olipahan yksi tunnelmallinen viikonloppu ja sopivasti juuri markkinoiden aikaan.

Tänään ollaankin jo päästy talvipäivnseisaukseen.  Huomenna alkaa päivä pidetä ja kevät tulee ennekuin tiedämmekään! 

Sain aamupäivällä aika lailla siivotuksi kotia joulun vastaanottoa varten ja iltapäivällä kävi kengittäjä laittamassa hevosille talvikengät.  Olin niin iloinen kahdestakin syystä:  Vissalle saatiin kengät ilman taistelua ja Isíngin kaviot ovat kuntoutuneet lähes terveen hevosen kavioiksi.  Perjantaina jo pelästyin, kun se ontui vähän, kun piti lenkille lähteä, mutta se ontuminen olikin tänään jo tiessään.

Joulutalot pääsivät taas pöytää koristamaan
Vissa huhuilee ulos Isíngille

Kuraprinsessan kengitysvuoro

Kengät viimeinkin jalkaan oikein päin: kaviot alkaa olla kunnossa!

Isíngin silmät on niin kauniit ja suuret
 Ja voi, miten iloitsenkaan lumisateesta.  Saamme lopultakin valoa tänne eteläänkin.  Saapas nähdä, pitääkö ennusteet paikkansa ja saadaan valkoinen Joulu tännekin.


Lumisade kotimatkalla autosta kuvattuna.
Tässäpä ne suurimmat joulukuun kuulumiset,  nyt on lomaa loppuvuosi, joten ehtii rauhassa nauttia Joulusta, Uuden Vuoden tulosta ja siitä mahdollisesta talvesta.  

Mukavaa loppuvuotta muillekin!