keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008
Kuka pelkää mustaa miestä?
Olivat kävelyllä jossain lähiössä lenkkipolulla ja tuli sauvakävelijä vastaan ja koira karkasi omistajaltaan suoraan sitä kohti. Omistaja - joka on siis vanha ihana rouvashenkilö, mutta hyvin sporttinen tyyppi - karjaisi erittäin kuuluvasti "EI - TÄNNE - P*RK*LE!" Ihan tutun kuuloista, jos tunnet jonkun staffiperheen. Noin niitä usein komennetaan. Staffien omistajiksi tuntuu valikoituvan aika tempperamenttista sakkia.
Koira antoi kiinni ja sauvakävelijä siirtyi silti aivan polun laitaan ohittaessaan tämän rouvan koirineen. Rouva sanoi oikein kiltisti: "Ei tämä koira ole vaarallinen, se on vain niin kovin nuori ja innokas." Sauvakävelijä katsoi rouvaa alta kulmien ja tuhahti: "En minä sitä koiraa pelkää."
----
Entäpä jos saisit aikaan
"Jopas jotakin!" –tarinan,
jota kerrotaan aina uudestaan
ja uudestaan?
-Jeffrey Gitomer
---
Kuka pelkää mustaa miestä on muuten lasten juoksuleikki, jota voidaan leikkiä sekä sisä- että ulkotiloissa tai vaikka jäällä luistimet jalassa. Kun olin pieni, sitä leikittiin kovasti. Luulisin, että siitä on olemassa nykyajan lapsille yksinpelattava tietokoneversio.
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
Kiltti vai sokea?
Tuossa alla olevassa kuvassa hevoset ovat "pihalla" ja sumu rajaa kevyesti pihan ulkopuolisen alueen.
Mutta asiaan: Kleo ei siis poistu oikein koskaan pihalta. Olen alkanut ajatella, että se johtuu siitä, että sen näkö on huono. Olen nimittäin muutaman kerran innostanut sitä hyppäämään renkaan läpi *BTW:Marilyn katsoo silloin metsästä kateellisena* ja kerran se otti vauhtia aivan liian kaukaa ja läsäytti nenänsä keskelle renkaan alareunaa. *Auts* Kontaktikapistukselle se tulee myös joskus samaa vauhtia ja samoin tuloksin. *Auts*
Tässä päivänä muutamana oranssit crocksini (=saappaani vielä tähän aikaan vuodesta - ei sukkia) lentelivät sinne tänne, kun neitikoira juoksi niiden yli. Olivat unohtuneet keskelle laittiaa. Pikkupeikko sanoo tuon crocsien kohtalon johtuvan siitä, että vanhukset ovat välinpitämättömiä ja tylyjä tyyppejä. Minä puolestani luulen, että tämä ylen hienostunut koiraneito ei nähnyt moisia kapistuksia lainkaan. Toisaalta, saattoihan se olla kannanotto crocksien kauneudestakin, niistähän kaikki ei oikein tykkää. Heh.
Niin tai näin: Kleo on saanut pikkupeikolta agility-kilpailukiellon vanhuuden vuoksi.
Eilisestä päivästä sen verran, että oli oikeasti mukavaa, niinkuin pitikin. Kävin mm. katsomassa Helsingin piirinmestaruuskisoja (agility) Marilynin kanssa. Ensin se ei oikein malttanut kiltisti katsella. Kun lupasin sille, että jos se on nätisti, se pääsee mukaan joskus, se istui kentän laidalla ja katsoi rävähtämättä mini-joukkukisaa häntä hiljaa puolelta toiselle heiluen. Erityisesti se innostui aina, kun näki Karstusen Jannen radalla. Voi voi, niin kovaa minä en tule koskaan pääsemään...
Sitten Marilyn ja Karma saivat rokotukset. Lopun päivää Marilyn makasikin aivan reporankana sohvalla.
Ukko meni pyhäillaksi töihin, joten kävin antamassa Huanes-konserttiliput arvostavampiin käsiin. Myin myös kengittäjälle vaimoineen heinäkuorman. Kiva pariskunta!
Pikkupeikko antoi minun ratsastaa Ísingillä, koska hänellä oli kiire takaisin kotiin Muurlaan - veljet, se poni laukkaa niin kovaa, että minulta tulee vesi silmistä! Tai sitten minulla on helposti vesittyvät silmät.
Illan lopuksi torkuin katsomassa Amazing Racea, yksi lempiohjelmistani töllöttimestä. Joskus tuntuu, että sellaista en jaksaisi ollenkaan. Tämä oma elämäkin IRL on välillä aikamoista haipakkaa.
---
Tänään on tärkeä päivä, sillä
elän vain tässä päivässä. Eilistä
en voi muuttaa, huomisesta en tiedä.
Huominen on huomisen tämä päivä.
-Vexom
sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008
Norjanmuisteloa
Tässäpä tarina tälle päivälle, perinnetarustoa Norjasta, vuohet määkivät sen ohimennessään:
-------
Hauskaa sunnuntaita kaikille - minä ainakin ajattelin tehdä kaikkea kivaa. Tehkää tekin!
lauantaina, syyskuuta 13, 2008
Hevonen - hyttynen?
Se suostui hyppäämään yhden agilityesteen (naksu-namipalkalla) ja sitten se siirtyi entiseen kohtaan leikkimään hyttysillä. Oli sellaiset kontaktit meikäläiseen, että "Paljo välii!"
Haastetta riittää!
----
Kademieli painaa ihmisen alamaihin.
Toisen ihaileminen kohottaa. Eikös
tämän pitäisi olla ihan selvä juttu?
-Elvis Presley
perjantaina, syyskuuta 12, 2008
Ei voi olla totta!
Luulin, että hevoset olivat siirtyneet pihattoon itsekseen, kun niitä ei näkynyt, mutta ne olivatkin kaikkein kauimmaisessa päässä isoa laidunta. Lähdin kävelemään sinnepäin ja päästin samalla Marilynin irti. Se koikkaloikkaloi onnellisena ympärilläni, naksautin pari kertaa palkaksi siitä, että se katsoi minua ja se syöksyi hakemaan namipalkan kädestäni. Sitten se jatkoi jolkotteluaan hevosia kohti.
Kun olimme Ísingin kohdalla, sanoin hevoselle "hus-hus-huus" saadakseni sen juoksemaan ja silloin Marilyn siirtyi hevosen taakse ja napakalla haukulla ajoi sen noin 100 m päähän ihan oikeaan suuntaan. Naksautin ja koira syöksyi hakemaan minulta namin.
Vissa ja Félagi olivat hiukan kauempana. Näytin niitä Marilynille kädelläni ja sanoin taas "hus-hus-huus". Olin siis itse vielä hevosten takana ja ne olivat selin minuun ja söivät kaikessa rauhassa ruohoa. Marilyn syöksyi hurjalla vauhdilla hevosten turpien eteen ja alkoi haukkua. Hevoset kääntyivät ja koko porukka laukkasi ensimmäisen väliaidan luokse. (Muutamia satoja metrejä.) Kehuin Marilyniä, huutelin sille "jaau, jaau" iloisella äänellä. Se heilutti häntää ja jäi seisomaan minua katsellen.
Kävelin hevosten ja odottavan koiran luo, ne olivat alkaneet syödä taas ruohoa ihan rauhassa. Kun pääsin lähemmäksi, sanoin taas Marilynille "hus-hus-huus" ja se ajoi kaikki kolme hurjasti haukkuen toiselle puolen kotitietämme, juuri sinne, minne pitikin. Ukko tuli juuri autollaan ja sulki portin niiden takana ja avasi kotitiemme sulkevat langat. Marilyn juoksi minua kohti ja sanoin sille todella iloisena "Upea tyttö!" ja naksautin. Se juoksi luokseni, annoin sille jackpotin nameja ja kytkin sen remmiin. Se heilautti häntää.
Heitin hevosille kolme porkkanan palaa, jokaiselle riitti oma. Kävelimme yhdessä, minä, Marilyn ja Kleo karjakeittiölle ja annoin Romeolle viherpellettipuuroa porkkananraasteella ja 16+ -rehua. Se hörisi. Marilyn oli kiinni ja sai syödä lattialle ripottelemiani kissanruokia.
Kävelimme takaisin kotiin tallilta (klo oli n. 7:00). Otin aamun lehden tullessani. Minulla oli epätodellinen olo. En ole oikeastaan varma, näinkö unta...
Kuvasta muuten voi nähdä, kuinka Marilyn on saanut arvostettua lisää nukkumakorin sisustukseen: puksipuut molemmin puolin saavat sen varmaan tuntemaan itsensä arvokkaaksi.
-------
Pikkupeikko tuli eilen kotiin, uudet kämppäkaverit koirineen juoksentelivat hetken aikaa ympäri pihaa tutustumassa meidän koiriin ja hevosiin ja sitten ne vei kumminkin kaikki uudet koirat pois. En saanutkaan lainaksi neljättä koiraa. Elämä on pettymyksiä täynnä...
Tyhmentääköhän maailma muuten lapsia: peikkolapsi on alkanut seurata BB:tä?
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Vapaa kuin tuuli
Mutta tänään, oi ihanuutta! Aamu valkeni kirkkaana ja hevoset laitumella näyttivät niin kovin ihanilta. En olisi raatsinut niitä edes siirtää pois sinne kuratarhan puolelle, mutta pakko on, koska luulen, että jos jätän ne laitumelle, pitää laajentaa porttia. Ukko ei oikein tykkää aitahommista, joten tämä on sellainen kompromissi. Itselläni on myös niin hiivatin lyhyet kintut, että en saa jalkoja taipumaan hevosen kylkiin, jos se enemmän lihoo vielä...
Päästin muuten Marilynin taas irti ulos, se on koko viikon juossut ja juossut ja juossut. Parhaina päivinä se on kiitänyt ympäri kylää kymmenenkin tuntia. Olen ollut havaitsevinani, että sen reviiri on pienemään päin, se viihtyy aika hyvin jo omassa pihassakin. Eilen se haukkui avukseni myös hevoset pois tarhasta. Tänään se kiiti niiden ohi suoraan metsään. Heijastinledipanta vaan vilkkui, kun se häntä pystyssä riensi metsään. Oi pienen koiran onnea! Ollapa niin nopsajalkainen itsekin, mikä olisi loikkiessa.
Äsken se tuli tuohon etukuistille, ovi on auki. Se haukahti ikään kuin sanoakseen, että tässä ollaan. Kun menin kuistille, se paineli saman tien takapihalle täyttä karkua. "Minua ei vangita." Olen naksutellut sille ja aina, kun se antaa koskea itseensä, se saa namin. Olenpa kokeillut satunnaisesti koirapilliäkin. Minun on vaan kauhean vaikea käyttää mitään apuneuvoja, kun tempaisen päälleni milloin minkäkin takin ja kamat on sitten aina väärän taskussa. Ja pilli kaulassakin tuntuu hassulta. Varmaan lähden se kaulassa töihin ja alan vahingossa vihellellä merkkejä mun projektityöntekijöille. Se saattaisi herättää hiukan närää...
Pikkupeikko tulee muuten tänään kotiin ja tuo minulle neljännen koiran! Muksaa.
----
Jos seinä tulee vastaan, etsi ovea.
- Marita Engberg
tiistaina, syyskuuta 09, 2008
Mikä on ollessa...
maanantaina, syyskuuta 08, 2008
Koiratreeniä projektikuvin
Osa 2: Koira no 2: "Hieno näyttelyseisonta. Olen kaunis. Häntä taitaa kaivata trimmausta."
Osa 3: Koira no 2: "Kiva ruokailla tiskipöydällä onnistuneen näyttelyreenin jälkeen."
Osa 4: Koira no 2: " Kummasti väsyttää. Eikä mennyt kahtakaan päivää."
*Ei kuvaa*
Osa 5: Koira no 1: "Nukun pöydän alla, liian pimeää kuvattavaksi. Ihanaa, kun voi olla avuksi!" Hevonen no 1: "Minä lepään pihatossa, onneksi sain jo irronneen kenkäni takaisin. Minustakin on kiva auttaa, vaikka vähän onkin turpa turvoksissa."
Viimeinen osa (tällä erää): Kouluttaja 1: "Uunitomaatti, valkosipuliperunat, kalapuikko ja raikas vichy. Ihana palkka puolentoista päivän työstä. En syö hetkeen porkkanoita, mutta en kyllä syö tätäkään kaikkea. Päiväunten paikka."
sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008
Hevosenostoa harkinnalla
Olin toki varmistanut selustani ja olimme myyjän kanssa sopineet, että nuo kaksi ovat luonamme kuukauden (muistaakseni heinäkuun) käsirahalla ja mikäli en pidä otuksista, myyjä saa pitää käsirahan vuokrana ja voin palauttaa hevoset.
Aitauskaan ei ollut aivan valmis - sitä oli osittain purettu edelliskesän shettislomailijoiden jäljiltä, mutta matkaan oli päästävä ja heti. Olimme molemmat - ukko ja minä - siihenkin aikaan Hesassa töissä ja hieman hän yritti estellä innostunutta vaimoaan, joka iltapäivällä soitti kännykästään ja kertoi iloisena, että kaikki muu oli järjestetty, mutta kuski puuttui. Nauvossa pitäisi olla parin lossin takana illalla. Aidasta en sanonut mitään... kaikkea siinä rytäkässä muistelemaan.
Pikkupeikko oli musiikkileirillä lähellä Lohjaa (ikää rapiat 9v ja omaa tahtoakin oli päässyt jo kasvamaan, mutta olisihan toki oma poni tytölle kiva juttu). Leiriltä kävin tytön nappaamassa illaksi mukaan ja Lahnajärven kahvilaan pihaan jäi oma autoni, kun ukko kurvaili lainatrailerin kanssa minuutilleen sovitulle kohtauspaikalle. Poika oli kaverin luona yökylässä, joten hän ei tarvinnut huolenpitoa illalla. Peikkolapsi ei ollut ollenkaan innostunut. Shettikset olivat niitä, jotka purivat, potkivat ja pukittivat. Epäluulo oli käsin kosketeltavaa.
Pääsimme perille jollekin lapulle kyhäämäni ajo-ohjeen mukaan ja siellä oli vastassa heppojen kesähoitaja, joka odotteli paikalle pappia sopimaan oman isänsä hautajaisia. Miten sopivasti valittu päivä! Itse myyjää en koskaan tavannut - taisi olla kipeä juttu myydä nämä hevoset...
Kesämökki se muistaakseni oli ja maisemat olivat merelliset. Romeon saimme suoraan traikkuun, se oli kokenut matkaaja kaikesta päättäen. Félagi oli kuulemma ollut traikussa eläessään vasta muutaman kerran eikä se ollut ollenkaan innokas lastautumaan. Marie-kekseillä ja kärsivällisyydellä ja selvällä rakkaudella tuo musta jätti saatiin traikkuun, hoitaja laittoi. Lastaus ei kestänyt pariakaan tuntia. Minä muistaakseni yritin pitäytyä kauempana ja annoin välillä hurjasti hörisevälle Romeolle keksejä, ettei se vallan hermostuisi houkutuslintuna oloonsa. Luulen, että peikkolapsi ja minä hymyilimme kovasti. Ukkokaan ei ollut kai kovin hermona.
Lossilta sitten soitin appiukolle iloani huonosti pidätellen: "Arvaas missä ollaan ja mitä on kyydissä?" Ilta oli jo pitkällä, kun ajoimme trailerilla kotipihaan, avasimme takaluukun ja peruutimme otukset ulos trailerista. Appiukko ja anoppi olivat juuri saaneet aidan kasaan meitä varten. Mikäs sinne olisi hevosia laitellessa. Kaikki hymyilivät, muistaakseni.
Kiireellä palautin hämmentyneen, mutta iloisen pikkupeikon musiikkileirilleen. Illalla katselin, miten kauniita hevoset olivat, kun ne rapsuttelivat toisiaan. Mahtava tunne, melkein omia hevosia pihassa.
Siitä se alkoi, hevosenomistajan arki. En muista, olenko koskaan katunut. Ei ole ollut tapana katua, vaan kärsiä seuraukset. Enkä ikinä kuvitellut, että olisin pystynyt kokonaisen hevosen palauttamaan.
Olihan se Félagi aika nuori ja pukitti lähes lakkaamatta, jos maastolenkille piti lähteä ilman Romeon turvaa.
Mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Kivoja hommia
- käy hyvää keskustelua,
- tarjoaa hyvänmakuiset kahvit &
- pitää oman ukkonsa suhteellisen tyytyväisenä
- ompelee verhot &
- sekä on iloinen erittäin korkeasta iästään huolimatta
Kuva on tämänaamuinen: hepot tulevat viheltämällä pois laitumelta päästäkseen nauttimaan mutakylvyistä ja pihaton lämmöstä. Päivän parhaita hetkiä minulle.
sunnuntaina, elokuuta 31, 2008
Agilitykentällä
Mikä on seuraava kysymys?
lauantaina, elokuuta 30, 2008
Viikonloppuhommia
Taidan mennä siivomaan Romeon koppia. Ukko teki siitä aika hienon. Vanha poni voi siellä viettää eläkepäiviään. On kiva kertoa niille, jotka on kanssa rakastaneet/rakastavat sitä, että minä/me pidämme siitä huolen. Se on aika helppo tyyppi, Romeo. Meillä päin tykätään vanhoistakin, kun ollaan vähän niinkuin kallellaan sinnepäin. Romeo tarvii välipalaleipää aika usein. Ja sille voi jutella, jos tykkää jutella itsekseen.
Mutta ei me ihan kuolleita olla... vaikka muka jotkut "ruuhkavuodet" on takanapäin. Tehkääs perässä, jos osaatte, kakarat.
perjantaina, elokuuta 29, 2008
Onnistunut mielikuvaharjoittelu!
Sitten päätän fokusoida itseni ja laatia itselleni mission ja vision ihan vaan tälle päivälle.
(Suomeksi: kohdistan ajatukseni vain tähän päivään ja päätän pikkutehtävän ja sille laajemman lopputuloksen. Esimerkki: haluan tänään saada ilmaisen lounaan ja pyrin siihen, että näin on joka päivä.)
Minun missioni ja visioni ovat kovin yksityisiä, joten eipä niistä sen enempää. Nyt vaan takaisin fokusoimaan. Keskityn ajattelemaan tulevaa päivää ja sen tapahtumia ja samalla kutsun hevosia pois laitumelta.
Yleensä ne tulevat reipasta laukkaa ja heitän niille pari leipää ja sitten homma on tehty. Nyt ne jäävät jäkittämään keskelle märkää peltoa ja joudun noutamaan ne ja ajamaan ne pois pellolta. Ei mennyt ihan putkeen. En osaa edes sanoa, raivostuttaako, koska keskityn ajattelemaan tulevaa päivää. Hiukan tuli liikuntaa samalla, ajattelen keveästi.
Olen laittanut koirat omille paikoilleen, Karma odottaa tallissa, koska siellä se ei hauku ja herätä koko kylää. Yleensä se odottaa nätisti, mutta nyt se on odottanut kauemmin kuin tavallista ja repinyt leipäpusseja ympäri tallin lattiaa. Ei mennyt ihan putkeen. En siivoa.
Haen lehden. Se onnistuu hyvin. Saan lehden ehjänä ulos laatikosta, vaikka minulla on kaksi koiraa remmissä. Takaisin fokusoimaan ja suunnittelemaan tulevan päivän tehtäviä. Ajattelen: "Mikään ei voi mennä pieleen. Tottakai onnistut!" Alan jo hiukan uskoa itseeni.
Sitten se tapahtuu. Kaadun mutaan rähmälleni ja Marilyn poistuu kohti kaupunkia valkoinen häntä iloisesti pystyssä ja remmi perässä. Kun karjaisen sille, se ilahtuu vielä enemmän ja lähtee laukkaan. Eri kiva tyyppi, mutta ei ihan mun tyyppiäni, ajattelen.
No, se siitä fokusoinnista. Kiirehdin takaisin kotiin, Karma juuttuu aitalankoihin matkallla ja koska se on paimenkoira, sitä on lähes mahdoton irroittaa, koska se jähmettyy. En kerro teille, mitä ajattelen. Sivusilmällä näen valkoisen, iloisen koiran keskellä kylätietä. Se etenee tyynesti. Tietää varmaan, minne se on menossa.
Kävelen sisään, yritän hillitä itseni. Onnistun. Työnnän pään makuuhuoneemme ovesta sisään ja sanon, että Marilyn on karannut ja haen sen autolla. Uninen ukko on lähdössä apuun. Pyydän häntä keittämään kahvia, kuten aina aamuisin.
Ajan autolla Marilyniä kohti. Se ilahtuu ja heiluttaa häntää. Pysähdyn. En näe koiraa takanani. Tietenkään, koska se on edessäni taas yhtä iloisena. Muistan yhden vanhan tarinan metsäsyskoirasta ja metsäautotiestä ja ajan vauhdilla Marilynin ohi ainakin 100 m. Se hämmästyy. Tulen ulos autosta ja ryhdistäydyn. Sanon sille kyllästyneesti: "Tule autoon, mua ei huvita."
Se tulee. Ajattelen: "Ei ole todellista!"
---
Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä päivästä tulee. En oikein osaa sanoa, alkoiko se hyvin vai ei. Oikeastaan se on kokonaan edessä vielä. En uskalla fokusoida mitään, sillä muistan hämärästi ajatelleeni jossain vaiheessa, että jos kaatuisin kuraan, niin ei hyvä heiluisi... Aika kiva kokemus olla väärässä heti aamusta. Yleensähän en erehdy, kuten tiedätte.
Kahvi muuten onnistui mainiosti. Kiitokset keittäjälle.
---
Positiivaritkin osui tänään:
Myönteinen asenne ei ehkä ratkaise kaikkia pulmiasi, mutta se ärsyttää juuri sen verran, että ihmiset vaivautuvat edes yrittämään.
-Herm Albright
maanantaina, elokuuta 25, 2008
Mammutin metsästäjä
Kun pitää kotona hevosia ja laiduntilaa on paljon, on aidankorjaaminen puolet tai enemmän harrastuksesta. Eilen se oli tyydyttävää, koska sain homman melko hyvään läjään ennen sateen alkua. Pystyin nukkumaan yöni rauhassa, koska minun ei tarvinnut pelätä sitä, että yöllä pitää taas kävelyttää hevosta pimeässä ja samalla tutkia, mistä kohtaa aitaa se on karannut. *Voin vakuuttaa, että se on aika turhauttavaa puuhaa kaatosateessa, mutta luultavasti monet pihattohevosten pitäjät ovat asiaan törmänneetkin. *
Aitaa korjatessa voi myös ajatella kaikenlaista. Luulen, että eilen ajattelin aika paljon Marilyniä ja mm. kennelpojan neuvoja sen kanssa toimimiseen. Heräsin aamulla hetkeä ennen kellonsoittoa unesta, jossa olin vähän kuin Untinen-Auelin Ayla, hevonen ja susi. Ratsastin hevosella, joka ehkä oli Félagi, olin pukeutunut turkiksiin ja minulla oli keihäs, jonka kärjessä roikkui jokin raato. Vieressäni juoksi vaalea, lerppukielinen otus, joka ehkä oli Marilyn. Koira tuijotti herkeämättä minua - ei raatoa. Heräsin hymyillen miettimään, että ehkä olen miettinyt vähän liikaa.
Totuushan on kuitenkin se, että ne terrierit, jotka pysyvät omistajiensa lähellä myös metsässä, ovat ilmeisesti vakuuttuneet siitä, että niiden omistajat osaavat saalistaa ja ovat hyviä metsästyksen johtajia (tai sitten niillä koirilla ei ole kovin kummoista riistaviettiä). Tätä täytyy miettiä lisää...
Siitäkin olen melko varma, että noita Marilynin opettelusessioita kannattaisi ehkä pitää useammin kuin kerran vuodessa, mikä nyt on ollut tyypillisenä tahtina.
sunnuntaina, elokuuta 24, 2008
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Ukko ei pidä aitatolppien lyömisestä, kuten olen aiemminkin kertonut. Nyt hän oli keksinyt uuden konstin: laitetaan tolppa reikään ja painetaan se traktorin etukuormaajalla maahan. Ei lekaa - ei hikeä.
Itse kiertelin laittamassa langat kuntoon ja kiertämässä uusiin tolppiin eristeet kiinni. Sää oli mahtava - aurinkoa taivaan täydeltä. Ihanan kesäistä! Olimme edellisenä iltana taas kerran surreet sitä, kun Marilyn ei koskaan oikein pääse juoksemaan, kun on aina jossain narussa kiinni. Ajattelin, että tuo avara pelto ja ainakin parin-kolmen tunnin homma olisi hyvä paikka opettaa Marilyniä sittenkin pysymään luonani.
Olin laatinut taktiikkasuunnitelmankin:
1) pidetään otusta ensin lähelläni ja leikitään leluilla ja namitetaan lihapullilla, joita olin varannut runsaan pussillisen
2) kun otus katsoo minua kuin jumalaa rävähtämättä, päästetään se irti ja
3) kun se kiertelee lähellä, heitellään sille nameja maahan
4) Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle
5) Annetaan otuksen juoksennella mielin määrin ja otetaan se vasta sitten kiinni, kun se on ihan väsy.
Koulutussession todellinen kulku:
11:30:
Puetaan treeniliivit päälle ja ladataan nameja ja vinkuleluja etc. liivin useisiin taskuihin. Otetaan koira ja siirrytään pellolle.
11:35:
Laitellaan tolppaeristeitä, koira on kiinni aina siinä tolpassa, jota säädellään. Annetaan nameja ja kehutaan otusta.
11:40:
Tavoitetila -jumalolento - saavutettu. Päästetään koira irti ja heitetään samalla satsi nameja maahan. Koira painaa korvat taakse ja juoksee valtaisan pellon yli suoraan metsään. Koira 2 -Kleo - syö onnellisena maahan heitellyt pikkuiset lihapullan palat. Kuivaillaan silmistä vedet, nauru ei ota loppuakseen. Miten se TV-mainos menikään: "Tuolta se tuli ja tonne se meni."
11:41
Kerrotaan puhelimella lähinaapureille, että koira ajetaan pois, jos se tulee pihalle.
* Korjataan aitaa, laitetaan maittava grilliateria ja syödään, katsotaan olympialaisten keihään loppukilpailua, kahvitellaan mummolla. Toivotaan, ettei pikku riiviö jää auton alle, vaan malttaa pysyä metsässä. Tuijotellaan pelloille ja metsälaitaan. Suunnitellaan otuksen etsintää hevosella liikkuen.*
15:08
Puhelinsoitto, joka kertoo seuraavaa: "Naapurin rouvaa on sienestäessään alkanut odottamatta pelottaa. Ehkä susi tuijottaa minua silmillään, oli ajatellut. Sitten oli huomannut pienen valkoisen koiran, joka tuijottaa ääneti kieli suusta maahan asti roikkuen. Koira kuulemma seurasi häntä kotiinsa ja perheen pikkupojat ovat tuomassa sitä kotiin."
15:15
Menemme tuojia vastaan Kleon kanssa. Moitin Marilyniä ankarasti ja se heiluttaa häntää hiljaa. Koiran ilme on nolo. Se lysähtää maantielle ja melkein nukahtaa.
Loppupäätelmä:
Koe lievästi epäonnistunut. Lisäselvitys: Vain tavoite 3) epäonnistunut, muut ok. Lisäbonus: tiedän, miltä kilometrin päässä asuvien naapurin pojat näyttävät.
---
Illalla olimme vielä Kalliopirtillä pienviljelijäyhdistyksen 60-vuotisjuhlissa. Paikalle oli kokoontunut runsain mitoin vanhoja ja uusia naapureita. Juhlan tunnelma oli upea: monet tutut kasvot kylätieltämme saivat nimet ja asuinpaikat. Nimiä en taida kaikkia enää muistaa, mutta olen vakuuttunut, että kyläämme on muuttanut iso määrä nuoria ihmisiä, jotka jaksavat keksiä kaikkea kivaa yhdessä itsensä ja lapsiensa ratoksi. Ehkäpä vanha kyläkoulukin saa taas alle kouluikäisten satujumppakerhon, kuten siihen aikaan, kun pikkupeikko ja poikani olivat pieniä.
---
Ukko lähti golfaamaan, tänään voi ottaa rennommin, kun aitakin on taas kunnossa. Ehkä ehtisin lukea myös kurssikirjaani huomista varten.
Jos joku ylen viisas terrieri-ihminen keksii, millainen voisi "Marilyn: koulutussessio 2" olla, niin viestiä saa laittaa kommentteihin tai vaikka ihan soitellakin, jos omaa oikean numeron.
lauantaina, elokuuta 23, 2008
Ammattimaista toimintaa
Minullakin on ollut oikein energinen ja hyvä olo, vaikka monet hoitamattomat asiat painavatkin mieltäni. Olen laatinut erilaisia aikatauluja excel-taulukoin ja päähäni, jotta mitään ei unohtuisi. Puhelimessa menee kaksi-kolme tuntia päivästä. En ole ihan varma, miten edes selviän kaikesta.
Olen sopivasti menossa ensi viikon alussa koulutukseen, jonka esitehtävänä on lukea kirja "Älykäs itsensä johtaminen." Tästä on muuten omassa elämässäni mahtava esimerkki tuo Norjan matkan suunnittelu. Ensimmäisen kesälomapätkän aamuhetkinä varailin majoitustiloja ja laadin suunnitelmia reitille. Sitten menin töihin välillä ja huomasin kalenteristani, että olin varannut seuraavan lomanpätkän alkavaksi viikkoa Norjan matkan alkamisen jälkeen. Näin voi toimia vain erittäin ammattimainen projektipäällikkö. Kannattaa ottaa mallia.
Yleisesti ottaen on riskipeliä laittaa ihminen johtamaan asioita. Monet koneet ovat tietenkin luotettavampia. Myös Norpatti on tämän huomannut.
Hauskaa päivää teillekin. Minä lähden tekemään hankintoja.
tiistaina, elokuuta 19, 2008
Helppo nakki - eiku porkkana
maanantaina, elokuuta 18, 2008
Haju ei näy kuvassa
sunnuntaina, elokuuta 17, 2008
Hullu paljon töitä tekee...
Eilinen meni rattoistasti vesisateessa Lohjan rantakentällä agilitykisoja kuuluttaen. Ainoa ikävä hetki tuli, kun maksi kolmosten kisojen loppupuolella kuulin, että kolmosille onkin kaksi kisaa. Olin juuri kuvitellut itseni lämpimään saunaan ja kylpytynnyriin, kun joku sanoi: "Meillä on tuplakisat, etkös ole yhtään katsonut?" No, en ollut. Piti sitten kuvitella itsensä vielä vesisateeseen melkein kahdeksi tunniksi katsomaan huippuagilityä. Hyvinhän ne useat veti, ilohan sitä oli katsella.
Heitin siinä sitten kuuluttaessa läppää: "Meillä on uudet säännöt, näin sadekelillä ekalla radalla hylätyt ei saa tulla tokalle radalle, jotta toimihenkilöt pääsee nopeammin kotiin kuivumaan. Emme palauta rahoja. Ei kannata nurista netissä." Ja vielä hetkeä myöhemmin varmuuden vuoksi: "Jos joku ei ymmärtänyt, niin tämä äskeinen oli vitsi". Kävin sitten jossain vaiheessa hakemassa kahvia ja ilmopisteessä istunut pikkupeikko sanoi, että voit sitten lopettaa ne omat vitsit, kun ihmiset tulee sitten kysymään, että koska tommoinen sääntö on tullut voimaan ja hän ei jaksaisi selittää, että kuuluttajalla on omituinen huumorintaju. Hohhoijaa - kolmosluokkalaiset. Enpä olisi ikinä uskonut.
Tänään päivä meneekin purjehduskisojen puffaa hoitelemassa hieman toisella suuntaa Lohjanjärveä. On se vaan kumma, että jotkut ihmiset on aina monessa mukana, meidänkin perheessä tuota yhdistystoiminta-aktiivisuutta riittää ainakin kolmeen yhdistykseen.
Eilen kuulin, että jotkut lägiläiset olivat olleet kovin huolissaan, jos tulee vaikka tehtyä liikaa hommia yhdistyksen eteen. Vuodelle on nimittäin asetettu talkoovelvoite treeneihin pääsemiseksi. Kisoissa pitää olla 6 luokkaa töissä, mikä on aika kohtuullista - vienee muutaman tunnin. Meikä on tänä vuonna ollut *hmm, pitää laskea (2 kisaa 9 luokkaa) + (1*3luokat) =* 21 luokkaa töissä tänä vuonna - ihan pikkuisen yli talkoovelvoitteen. Niin on ollut moni muukin ja aina se on yhtä kivaa tavata muitakin agikavereita kuin oma treeniryhmä. Ja ihan varmasti keksisin kotonakin jotain puuhaa ja kiirettä, jos en olisi sitoutunut tähän kuuluttajahommaan tai seuraan yleensäkin.
Issikkapuolella olen talkoohommina vetänyt mestaruuskisat ja pari kertaa ruokkinut näyttelytoimihenkilöt. Näissä talkoohommissa on mennyt yhteensä ehkä pari viikkoa elämästäni tänä vuonna. Ja aina jostain puskan takaa huudellaan seurassa kuin seurassa, että meidän jäsenten tulisi saada palveluja, koska maksamme jäsenmaksumme. Onko niin kovin vaikeaa rivijäsenen ymmärtää, että palvelut tekevät seuran jäsenet yhdessä. Ja hommaa on vähemmän per lärvi, jos useat ovat mukana. Ja jos mukaan tullaan, ei riidellä ja rähjätä, vaan yritetään pitää yllä hyvää henkeä. Jos on tarpeen, niin asiat puhutaan halki ja sitten ne on selvitetty.
Agilitystä on pakko vielä sanoa, että hirmuisesti teki mieleni mukaan kisamaan. (Mentaalisesti näin vain itseni nyyhkyttäen etsimässä Marilyniä lähialueen omakotialueelta - ei kiva, ei.) Minustahan ei kyllä taida ikinä huippua tulla, mutta kisajännitys ja kisasuoritus ja mukana oleminen on ihan kivaa.
---
Asiasta kukkaruukkuun: en ole täällä yhtään hehkuttanut, että pikkupeikko pääsi opiskelemaan valokuvausta kahdeksi vuodeksi. Saimme jo Norjaan puhelimitse tiedon, kun ukko luki hyväksymiskirjeen puhelimessa. Syyskuun alussa pikkupeikko ja Karma muuttavat opiston asuntolaan asumaan. Kämpän koko on sitä sopivaa koirankoppikokoa, mutta se on niin lähellä koulua, että tauoilla pääsee koirarimpsessaa viihdyttämään. Voihan se olla, että kämppä laajenee, jos Karma syö siitä vaikka seinät tai jotain...
On silti kivaa, että paikka on lähellä kotia, että peikkolapsi ja koiruus voivat tulla viikonlopuiksi tai vaikkapa joiksikin illoiksi kotiin, jos peikko haluaa tulla treenaamaan agilityä, ratsastamaan tai tapaamaan kavereita. Aika näyttää, millaiseksi homma muodostuu.
---
Ja nyt laittamaan itseäni kasaan tätä päivää varten. Onneksi ukko on ollut tekemässä purjehtijoille tukikohtaa, että puffaa voi pitää sisällä lämpimässä.
*muoks: 19.8.2008 klo 6:56: minusta on tainnut tulla vanha, kun en muistanut, että me ollaan pidetty vasta kahdet kisat, joten enhän minä 30 luokkaa ole voinut olla töissä, joten piilopedantti luonteeni pakotti korjaamaan asian*