Tämän viikon tiistai oli kuten kaikki muutkin tiistait, istuimme ukkokullan kanssa katsomaan varhaisillan telkkariohjelmia (uusintoja nekin, kuten aina kesällä), kun puhelimeni soi. Näytöstä näin, että soittaja oli Mari, jonka Veikko-hevonen asuu naapurissa Suvin ja Mikon tallissa.
Vastasin iloisesti, mutta Mari oli itkuinen ja hätääntynyt ja soperteli, että tarvitaan eläinlääkäri, Veikko on vajonnut suohon. En saanut selvää, ketä kaikkia oli jo kokeiltu ja lääkäri ei varmasti voisi auttaa, ennenkuin Veikko saadaan ylös, joten puhelu päättyi siihen. Paikalla oli onneksi jo palokunta, joten apua oli saatavilla.
Lähdimme ukkokullan kanssa katsomaan, olisiko meistä mitään apua. Veikon vajoamispaikka oli melko lähellä kotiamme, joten olimme paikalla nopeasti. Palokunnan tikasauto ja pari muutakin autoa olivat tien varressa ja pellolla merkkaamassa meille oikeaa kohtaa.
Perillä näky oli melko ankea, Veikon etujalat olivat syvällä mudassa ja hevonen piti päätään ojan reunalla. Ympärillä hääri liinojen ja lapioiden kanssa palomiehiä ja -naisia. Hurjan näköistä kun teräväkärkiset lapiot huitoivat Veikon pään vieressä. Tosin ihan käsinkin pelastajat kauhoivat mutaa. Suvi piteli Veikkoa suitsista ja Mari istui puun juurella ja itki ja pelkäsi tietenkin hurjasti Veikon puolesta. Hevoset kuulemma luonnostaan lamaantuvat moisissa kiperissä tilanteissa, mikä on kyllä hyvä asia, sillä reuhtomalla tuossa pinteessä hevonen voisi saada itselleen pahojakin jalkavammoja aikaan.
Tytöt olivat lähteneet metsään koiralenkille ja Mari oli lähtenyt Veikolla ilman satulaa seuraksi. Tarkoitus oli mennä metsäpolkua pitkin harjun laelle ja takaisin. "Pienen" ojan ylityksen se olisi vaatinut ja Mari olikin jo kääntymässä takaisin, kun paikka näytti niin petolliselta. Silloin oli Veikko vajonnut etujaloistaan ojan silmäkkeeseen. Mari oli huutanut niin kovaa, että "Älä, Veikko, kuole! Älä, Veikko, kuole!" ja Suvin isot koirat olivat haukkuneet hurjasti ja se oli hälyttänyt muutaman sadan metrin päästä talon pihassa olevat asukkaat katsomaan tilannetta. He veivät Suvon koirat kotiin ja tytöt hälyttivät apua.
Melko syvässä on Veikon etupää |
Pelastajat tuumailevat, mikä olisi paras tapa selvitä tilanteesta |
Nyt Veikko on jo noussut hieman ja liinat saatiin kunnolla mahan alta |
Ihan pian Veikko saa ponnistaa tosissaan! |
Veikon takajalat ovat jäykkinä, mutta muuten vaikuttaa hyvävoimaiselta |
Kotia kohti eläinlääkäriä odottamaan ja pesulle! |
Seuraavana päivänä kuoppa näytti tältä, pian on varmaan lähteensilmässä juotava, kirkas vesi. |
Veikko saa nyt toipua rauhassa. |
Ja niin, tämähän siis ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessämme:
Loppu hyin, kaikki hyvin.
Hiukan minua se harmittaa, että en huomannut ottaa mukaani parempaa kameraa ja näin ollen kuvat ovat taattua kännykkälaatua.
----
Miehistä ja virheistä ihminen oppii.
- Eeva Kilpi -
2 kommenttia:
Serku osti Nokian 808 puhelimen joka ei juuri kuvanlaadussa häviä oikeille kameroille. Olisko puhelimen vaihdo edessä ;)
No tiedän, että on parempia olemassa, mutta firma ei hanki uutta puhelinta ennenkuin vanha on vaihtokuntoinen.
Omaa rahaa en laita 600€ puhelimeen, vaikka se olisi kuinka hieno.
Lähetä kommentti