Hulinaa ja huisketta

Disa tuli sitten kotiin keskiviikkoiltana klo 23.  Kasvattaja jätti sille haikeat hyvästit ja yritti ryhdikkäästi olla itkemättä, kun lähdimme. Kaksi pentua aivan peräkkäin samana iltana taisi kuitenkin olla kova pala...  Onneksi Paulalle jäi vielä paljon huolehdittavaa ja oma Minttu kasvamaan.

Pikkuinen matkusti etupenkillä kissankopassa ja nukahti heti. Se olisi varmaan nukkunut koko matkan, jollei huolella viritelty vesikuppi olisi tahallaan kääntynyt nenään kesken reissun.  Siitä sitten alkoi pieni piipitys, joka jatkui Veikkolasta kotiin. Ajattelin pennun olevan hiljaista sorttia.

Ukkokultakaan ei voinut olla ihastumatta tähän pehmoleluun ja rapsutteli sen massua jokseenkin typerä hymy huulillaan. Tiedän kyllä silti, ettei hän kauhean ihastunut ole eläintarhameininkiin täällä kotosalla... No, itsepähän on ylimmäisenä karhuna kuorsaamassa nytkin.

Yö oli lyhyt, laitoin pennun nukkumaan ekaksi yöksi vähän isompaan kuljetuslaatikkoon ja puoli viiden maissa alkoi sellainen huuto, että olisi voinut kuvitella, että toin kaikki pennut mukanani.  Viiden maissa minun oli pakko nousta ylös.  Aamutoimet hodeltuamme olinkin sitten jo reippaana työpuuhissa koneen ääressä kuuden pintaan.

Päivällä tuli pikkupeikko ja "lapsenlapset" - Disa riehui täydellä sydämellä paljon isomman Louhen kanssa ja osasi antaa hyvin takaisin, jos toinen puri liian kovaa.  Karma oli hieman järkyttynyt tulokkaasta ja kuolasi ja naksutteli hampaitaan aluksi, mutta ihan sovussa nekin olivat.

Töiden jälkeen tuli poikani ja Rami - Rami ymmärsi pysyä viisaasti kauempana naskalihampaista. Mekkala oli jo aikamoinen, kun kuusi koiraa myllersi pihamaalla ja sisällä.  Pieni ei paljon siitäkään hätkähtänyt, halusi jalkojen juureen istumaan, mutta hetken kuluttua oli pakko yrittää sekaan.

Kengittäjäkin kävi ja vasaran kolina oli aika pelottava juttu. Hevonen ei niinkään saanut sydäntä läpättämään.

Vielä illan lopuksi piipahtivat Sarianna ja Taro-koiruus. Taro ei paljon pennusta piitannut, koska pääsi juoksemaan ulos paineitaan pois. Toivottavasti Sarkultakin joku kivi tipahti kahvihetkemme aikana.

Näin se pennun ensimmäinen päivä meni - aivan Tuire Kaimion oppien mukaan - totutellaan rauhallisesti uuteen taloon eikä sallita kovin paljon vieraita. Pennun hermorakenne tuntuu olevan hyvä, ainoastaan mattopiiska ja kengitysvasara saivat sen juoksemaan pienen matkaan karkuun, mutta kohta oli jo palattava kurkistamaan, mikä paukkuu.

Oven alta on hyvä hyökätä "isosiskon" kimppuun. (Hankalaksi tilanteen teki se, että pää välillä jumittui. :))

Toinen päivä edessä - viime yön pentu nukkui peitolla sänkyni vieressä ja heräsi vasta kuin minäkin. Aamupisut ja kakat tulivat reippaasti ulos, kohta painutaan ruokkimaan Romeo ja hakemaan lehti.  Eiköhän sen tassuttelun jälkeen jo tule unikin, että voin tehdä töitäni tässä koneella ilman, että naskalihampaat nakertavat varpaitani.