Viikonloppuna olimme agilityleirillä tyttären kera. Lägi ja AgiKotkat olivat yhdessä jo kolmatta kertaa leireilyn merkeissä. Paikkana oli tällä kertaa Pöylinniemen lomakeskus Pertunmaalla ja se oli varattu yksin meille. Varsinaisesti tämä alue oli suljettu jo koulujen alettua ja siksi meillä oli koko iso niemi ihan vain omassa käytössämme. Melko hulppeaa. :)
Meitä oli paikalla nelisenkymmentä agiltyn harrastajaa ja aika harvalla oli mukanaan vain yksi koira. Meidänkin Berlingossa oli neljä karvaturria, omat kolme cairnterrieriä ja naapurin Katjan malinois Bondi. Kaksi koirista oli vain turisteina, koska oli sovittu, että jokainen ohjaa leirin koulituksissa vain yhtä koiraa. Viime vuosien leireilyyn tämä oli huomattava parannus, koska näin ryhmät eivät kasvaneet liian suuriksi ja oppia sai huomattavasti enemmän.
Leirin pääkouluttajana oli - maajoukkueen couchinakin tänä vuonna btw toimiva - Seppo, jonka innostus ja antaumus tarttuivat kaikkiin leiriläisiin. Perjantaina hän piti meille luennon ja lauantaina kaikki leiriläiset saivat koulutusjakson pienryhmissä Sepolta ja jomman kumman seuran apukouluttajilta. Itse sain valtavasti irti Sepon koulutuksesta. Hän uskaltaa sanoa kriittisesti ja aivan oikeista asioista. Pariin otteeseen tuntui, kun olisi lamppu syttynyt päässä, niin ilmeistä oli se, mitä Seppo minusta ja Marilynistä havainnoi.
Lamppu tosin sammui ikävästi, kun tämä pieni metsäviettinen otus sunnuntain leikkimielisessä kisassa harhautui läheiselle tielle ja sieltä metsään lintujahtiin. Onneksi oman seuramme junnu, Esa, sai otuksen kiinni vajaan tunnin yrittämisen jälkeen ettei tarvinnut jäädä Mäntyharjulle asumaan. - Sinänsä kaunista seutua, mutta ei ihan kotiseutua kumminkaan... ;) Tietenkin olen iloinen siitä, ettei pikkuinen myöskään jäänyt auton alle. Tie, jonka se ylitti oli asfaltoitu ja autojen vauhti oli melkoinen.
Koiran karkaamisesta huolimatta leiristä jäi todella paljon kotiinviemistä. Jälleen kerran sai viettää viikonlopun samanhenkisessä seurassa, sää oli mahtava - lämmin syksy jatkuu ja jatkuu...- naurua ja herjanheittoja ja vakavaakin asiaa lensi ilmassa. Valokuvasimme tyttären kanssa joitakin satoja kuvia - minä lähinnä leirin ihmisiä ja tytär koiria. Kumpikin sai muutamia todella hienoja otoksia. Niitä voisi laittaa tähän, jos ehtisi. ;)
Lisäksi saimme kerrankin auttaa naapurin kennelpoikaa, joka oli tuonnut paikalle pänikällisen hyvänmakuista itse tehtyä sahtia eikä millään saanut yksin kaikkea nautituksi. Tosin koiraleirillä ei humalassa viitsi hörhöillä, kun jotkut niistä koirista on niin pieniä, että niitä voisi luulla oraviksi. :) Iltaa kumminkin istuimme konferenssisaunassa sekä perjantaina että lauantaina maailmaa parantaen ja ikäämme naurulla pidentäen. Vanhaksi tosiaan tunsinkin itseni, kun heräilin sunnuntaiaamuna, mutta pian siinä porukassa taas nuoreni. ;)
Nuorista puheen ollen, oli mukavaa, että leirillä oli peräti kolme alle vuoden ikäistä taaperoa. Minusta on mukavaa, että ihmiset eivät jätä kaikkia harrastuksiaan lapsia saatuaan. Näin elämälle jää muutakin sisältöä kuin syöttö ja vaipanvaihto.
Todella toivon, että Lägistä ja AgiKotkista taas ensi vuonna löytyy joku aktiivi, joka haluaa lerin pystyyn pykätä. Se on yksi syksyn kohokohdista aina.
Laitetaan nyt loppuun kuva Marilynistä terävänä odottamassa omien treenien alkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti