torstaina, elokuuta 22, 2013

Veikko pääsi lehteen! Veikko pääsi pois ojasta!

Meidän kylällä ei koskaan tapahdu mitään lehdessä mainitsemisen arvoista.  Päivät, viikot ja kuukaudet eivät eroa toisistaan kuin vuodenaikojen verran.  Kylälle ei synny ketään, ei (onneksi) kuolekaan kukaan, kaikki on aina tasaista ja rauhallista.  Ambulanssikin lienee vieraillut kylällämme viimeksi pari vuotta sitten.

Tämän viikon tiistai oli kuten kaikki muutkin tiistait, istuimme ukkokullan kanssa katsomaan varhaisillan telkkariohjelmia (uusintoja nekin, kuten aina kesällä), kun puhelimeni soi.  Näytöstä näin, että soittaja oli Mari, jonka Veikko-hevonen asuu naapurissa Suvin ja Mikon tallissa.

Vastasin iloisesti, mutta Mari oli itkuinen ja hätääntynyt ja soperteli, että tarvitaan eläinlääkäri, Veikko on vajonnut suohon.  En saanut selvää, ketä kaikkia oli jo kokeiltu ja lääkäri ei varmasti voisi auttaa, ennenkuin Veikko saadaan ylös, joten puhelu päättyi siihen.  Paikalla oli onneksi jo palokunta, joten apua oli saatavilla.

Lähdimme ukkokullan kanssa katsomaan, olisiko meistä mitään apua. Veikon vajoamispaikka oli melko lähellä kotiamme, joten olimme paikalla nopeasti.  Palokunnan tikasauto ja pari muutakin autoa olivat tien varressa ja pellolla merkkaamassa meille oikeaa kohtaa.

Perillä näky oli melko ankea, Veikon etujalat olivat syvällä mudassa ja hevonen piti päätään ojan reunalla.  Ympärillä hääri liinojen ja lapioiden kanssa palomiehiä ja -naisia. Hurjan näköistä kun teräväkärkiset lapiot huitoivat Veikon pään vieressä. Tosin ihan käsinkin pelastajat kauhoivat mutaa. Suvi piteli Veikkoa suitsista ja Mari istui puun juurella ja itki ja pelkäsi tietenkin hurjasti Veikon puolesta. Hevoset kuulemma luonnostaan lamaantuvat moisissa kiperissä tilanteissa, mikä on kyllä hyvä asia, sillä reuhtomalla tuossa pinteessä hevonen voisi saada itselleen pahojakin jalkavammoja aikaan.

Tytöt olivat lähteneet metsään koiralenkille ja Mari oli lähtenyt Veikolla ilman satulaa seuraksi. Tarkoitus oli mennä metsäpolkua pitkin harjun laelle ja takaisin.  "Pienen" ojan ylityksen se olisi vaatinut ja Mari olikin jo kääntymässä takaisin, kun paikka näytti niin petolliselta.  Silloin oli Veikko vajonnut etujaloistaan ojan silmäkkeeseen.  Mari oli huutanut niin kovaa, että "Älä, Veikko, kuole! Älä, Veikko, kuole!" ja Suvin isot koirat olivat haukkuneet hurjasti ja se oli hälyttänyt muutaman sadan metrin päästä talon pihassa olevat asukkaat katsomaan tilannetta.  He veivät Suvon koirat kotiin ja tytöt hälyttivät apua.

Melko syvässä on Veikon etupää

Pelastajat tuumailevat, mikä olisi paras tapa selvitä tilanteesta

Nyt Veikko on jo noussut hieman ja liinat saatiin kunnolla mahan alta

Ihan pian Veikko saa ponnistaa tosissaan!

Veikon takajalat ovat jäykkinä, mutta muuten vaikuttaa hyvävoimaiselta

Kotia kohti eläinlääkäriä odottamaan ja pesulle!
Puolisentoista tuntia oli kaksi palokunnan  yksikköä paikalla auttamassa.  Välillä hoikan neuvoteltiin siitä, mihin suuntaan sitä hevosta kannattaisi vetää, mutta pelastusmiehistö oli rauhallista ja osaavaa väkeä.  Iso kiitos Veikon ylös saamisesta kuuluu heille.  Kun tilanne oli ohi, he kertoivat iloisina ja mutaisina, että heillä onkin sauna asemalla sopivasti lämpiämässä. Sen he olivat ansainneet!

Seuraavana päivänä kuoppa näytti tältä, pian on varmaan lähteensilmässä juotava, kirkas vesi.
Veikko saa nyt toipua rauhassa.
Ja mitä me opimme tästä?  Jälkiviisaana voin nyt sormi pystyssä viisastella ja toivoa, että tytöt jatkossa harkitsevat tarkkaan, missä he rymyävät hevosten kanssa.  Aina ei ehkä käykään yhtä hyvin.

Ja niin, tämähän siis ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessämme:


Loppu hyin, kaikki hyvin.

Hiukan minua se harmittaa, että en huomannut ottaa mukaani parempaa kameraa ja näin ollen kuvat ovat taattua kännykkälaatua.

----

Miehistä ja virheistä ihminen oppii.
- Eeva Kilpi -

sunnuntaina, elokuuta 11, 2013

Paiseita, paineita ja arkea

Loma meni hurahtamalla ohi.  Viimeisellä lomaviikolla oli tarkoitus ratsastella kovasti, vaan haaveeksi jäi.  Isíng sai äkäisen ontuman, jonka ajattelin ensin olevan liukastumisvamman.  Odottelin viikon verran, josko se siitä tokenisi, mutta kun ei, niin kutsuin kengittäjän ja vaiva paikallistui suureksi kaviopaiseeksi.  Kavio oli ilmeisesti saanut iskun terävästä kivestä pohjaansa ja mustelman, joka kehittyi sitten paiseeksi.

Itseasiassa kutsuin ensin yhden kengittäjän, joka sai hiukan auki paisetta ja myöhemmin toinen kengittäjä sai paiseen kokonaan auki. Reikä kavion pohjassa oli lopulta niin suuri, että sinne olisi saanut työnnettyä kolme sormeaan ensimmäisen  nivelen verran sisään. Dramaattisen nopeasti ihan kolmijalkaisesta hevosesta tuli päivässä ontumaton. Olin niin iloinen, kun se oli taas kunnossa ja ajattelin, että teen seuraavana päivänä sen kanssa rauhallisen käyntilenkin lihasten vetreyttämiseksi.

Vaan kuinkas kävikään?  Seuraavan päivänä Isíng ontui taas, tällä kertaa toista etujalkaansa.  Siitä ajattelin ensin, että on rasittunut viikon ontumisesta, mutta kun kengittäjä lopulta pääsi eilen paikalle, oli siinäkin jalassa paise. Tämä taas johtui naulanpainaumasta, joka taas ehkä johtui siitä, että kenkä on lähtenyt liikkumaan ontumisen vuoksi. Nyt taas odottelen, jotta pääsen hiljalleen liikuttamaan ja kuntouttamaan Isígiä.

Kun Isíng oli kipeä, näin joka yö painajaisia siitä, miten se kuolee eri tavoin.  Välillä sitä peitettiin kaivurilla kuoppaan, vaikka se itse yritti sieltä ylös, välillä karhu juoksi sitä takaa ja välillä se vain katsoi minua tuskaisesti ja saatoin unessani tuntea sen kivun.  Nyt nuo painajaiset ovat poissa.  Tilalla ovat unet, joissa Felagi laukkaa nuorena ja innoissaan vihreällä niityllä isossa laumassa.  Ehkä uneni ertovat, että nyt on taas kaikki hyvin.

Tänään kävn Vissan kanssa pienen lenkin, en ole halunnut lähteä toisella ratsastamaan, kun ontuva ressukka jäisi tarhaan huutamaan ja kaipaamaan kaveriaan ja varmaan rasittaisi itseään sitten ihan turhaan.  Myöskin minun on kauhean vaikea lähteä ratsastamaan, kun toinen hevonen on kipeä, minulla on jotenkin niin hurjan kurja tunne ja onneton olo, että en vain pysty.

Eilen lopulta sitten nousin Vissan selkään ja tein vajaan tunnin lenkin.  Vissa oli kauhean peloissaan kaikesta.  Ihan muutaman kymmenen metrin jälkeen korvat olivat aivan stressihiessä.  En tiedä, vaikuttiko siihen se, että aamulla jo alettiin lähimetsissä ampua kyyhkysiä vai oliko pitkä tauko taas sekoittanut tamman pään.  Pahimmat säpsyilyt jäivät, kun otin sen kanssa pari oikein kovaa laukkapätkää.  Ehkä sillä oli vaan kertynyt höyryä korvien väliin ja siksi se tuntui paineistuvan ihan kaikesta.  Ihanahan se on silti enkä voisi kuvitellakaan sen haluavan tiputtaa minut selästään.  Tölttikin löytyi ihan heittämällä ja oli rentouttavaa ratsastaa.  Kohtapuoleen nousen uudelleen sen selkään.

Vissa lenkin jälkeen. Erityisesti ilahduttaa myös taustalla oleva Isíng, joka seisoo lopultakin paino molemmilla etujaloilla.


No, nyt olen siirtynyt tilapäisesti tekemään 4-päiväistä työviikkoa, joten saatan saada itseni useamminkin satulaan, kun vapaa-aikaa on enemmän.  Kaksi perjantaita olen jo pitänyt vapaata ja tuntuu, etten kumpanakaan saanut mitään ihmeempää aikaiseksi.  Pitää varmaan tehdä itselleen jonkinlainen työlista jatkoa ajatellen... tai tuossahan se työlista on nokan edessä, kun katsoo, millaiseen siivoon talo on taas joutunut.

Viime kuun lopulla ostin itselleni uuden auton, pikkuisen Citroen C4:n ja pikkupeikko sai käyttöönsä vanhan autoni.  Ei näkynyt tytössä mitään haikeutta, kun hän siivosi vanhaa Ibizaansa ja siirteli tavaroita uuteen, lasikattoiseen, ilmastoituun farkkuun.  Muutenkin pikkupeikkoprinsessalla on kivat fiilikset, kun uusi koti on löytynyt aivan koulun vierestä ja muutto on tässä kuussa.

Kuvassa tavaroiden vaihtoa autosta toiseen ja iloisena esitteelee uuden kodin avaimia, melkoinen nippu niitä olikin.

Ukkokulta puolestaan on käyttänyt viime aikoina hirmuisesti aikaa autojen korjaukseen: ensin tuo sininen Peugeot ajokuntoon, sitten Berlingo katsastuskuntoon. Berlingo lähtikin sitten vaihdossa, kun ostimme uuden auton minulle.  Nyt on työn alla hänen oma Peugeotinsa, jota on kolmisen viikkoa ihmetelty, kun vikaa savuttamiseen ja tehojen häviämiseen ei vaan löydy.  Sen jälkeen laitetaan tuo Ibiza myynti- ja katsastuskuntoon ja lopulta sitten puolisen vuotta tallissa korjausta odottanut Mikon Volvo. Ei tule ukkokullalta työt loppumaan, kun aloittaa (jos aloittaa) eläkepäivät kohtapuoleen.

Tämä kesä on ollut helteinen, mutta välillä on nähty melkoisia ukkos- ja sadekuuroja.  Viime viikolla satoi hurjasti ja Kleppa ilahtui siitä suunnattomasti ja juoksi ulos terassille vesisateeseen usita kertoja aivan kuin pikkulapset, joita yllytetään juoksemaan nakupelleinä kesäsateeseen suihkuun. 

Ikkunan takaa on kyllä mukavampi ihailla sadetta

Optimisti luulee, että tämä on paras mahdollinen maailma, ja pessimisti tietää sen.  
-- J. Robert Oppenheimer

keskiviikkona, heinäkuuta 24, 2013

Tokavikan lomaviikon pääteema: koirakaverit

Viime viikon maanantaina tuli Riika islantilaispoikiensa Kárin ja Imirin kanssa tapaamaan meitä ja myös ratsastelemaan.  Riikan tarinaa visiitistä löytyy täältä.

Ennen Riikan ja poikien vierailua oli kuitenkin ensin luvassa muuan aika ikävä työtehtävä koskien viime vuoden heiniä.  Heinäpelto on perustettu maalle, jossa kasvoi aiemmin pellavaa ja pellavan sänki on hyvin karkeaa.  Kun pyöröpaali putoaa sängelle, saattaa siihen tulla minimaalisen pieniä reikiä, jotka pilaannuttavat paalin.  Onneksi kaikki paalit eivät rikkoutuneet, ehkä noin kolmasosa paaleista meni pilalle.

Nyt piti tarkistaa kaikki jäljellejääneet paalit ja avata pilaantuneet ja kuljettaa ne läheiseen metsikköön maatumaan.  Homeisten paalien aukominen on inhottavaa työtä, kun home pölisee ja haisee. Lisäksi muovikääreiden avaaminen on etenkin paalin alareunasta selälle raskasta.

Homeinen pinta on koristeellinen ja haisee makealle

Tässä ällöttävin paali, suurin osa paaleista kärsi vain yhdestä isosta homeläikästä
No onneksi iltapäiväksi tosiaan oli mukavampaa puuhaa tiedossa. Kun Riika ja koirapoijat tulivat, tehtiin ensin pieni lenkki pellolla. Mukana oli myös tytärpuolen perheen koira Finna, joka oli kovin innoissaan samanrotuisten tapaamisesta.  Yhteiset leikit löytyivät ja koirilla oli kivaa.

Kaikki tutkivat kiinnostuneina Finnaa
Kleppa on ketterä tyttö pomppimaan
Kun koiruudet olivat saaneet hiukan reippailla, vaihdoimme ratsastuskamppeet päälle ja teimme yhdessä noin tunnin mittaisen reippaan ratsastuslenkin.  Riika löysi aika vaivattomasti Vissalta töltin ja taisi tykästyä herkkään tammaan ja sen reippaaseen ja herkkään luonteeseen.  Vissa on kylla aikamoinen mamma!

Seuraava päivä menikin heinätöiden merkeissä. Tai oikeammin vain ilta, koska talkooporukkaa oli todella riittävästi.  Oli mukavaa istuskella illalla grilliruuan parissa kuistilla rupatelleen niitä näitä.  Ikävä kyllä Suomen kolea kesä näytti voimansa ja muutamat istuivat aika kylmin sormin, joten ilta jäi aika lyhyeksi. Mukavaa oli silti, kiitos reippaalle talkooväelle.

Keskiviikkoillaksi olin sopinut taas koiramaista menoa, lähdimme Disan ja Kleppan kanssa Saloon tapaamaan muita islantilaisia ja niiden omistajia. Kyllä vaan - facebook on tuonut minulle paljon uusia ystäviä ja tapahtumia, joissa käydä!  Nyt oli paikalla kaksi muuta islantilaista: Nooa ja Brimi, virallisemmin Nuppusen Netturtulppis sekä Tuiskuhännän Brimi Alfgrimur, jälkimmäinen on meidän Tassumäen ekojen pentujen serkku.

Brimi oli kyllä melkoisen rohkea ja reipas pikkukoiruus (ikää n. 3 kk) ja se oli etenkin tosi kova uimaan. Nämä islantilaiset tuntuvat muuten olevan sosiaalisia ja mukavia ihan kaikkien kanssa. 

Mitähän Brimi tässä yrittää sanoa?

Pieni on niin soma (ja märkä)


Erikoisherkkuja oli tarjolla: hevosenkakkalihapullia!

Kleppa ja Brimi löysivat yhteisen sävelen

Höh, se istu mun päälle!

Kaikki tykkäsivät uimisesta, jopa Kleppa meni itse veteen
"Ihmeellisen suuri koira", arvelee Brimi.
Nopeasti kului muutama tunti yhdessä rupatellen, valokuvaten ja kahvitellen.  Kiitokset Pirkolle ja Lauralle kutsusta!

Torstaiaamuna suunnattiinkin sitten nokka kohti Jyväskylää ja Pyhäsaarta, tällä kertaa Markkukin pääsi matkaan.  Vain Marilyn piti jättää kotijoukkoihin, koska se karkulaisena on niin hankala ottaa vierailuille mukaan.  Ikävä kyllä sääennuste näytti sateita ja pitikin paikkansa, mutta aika paljon istuskelimme silti katetulla ulkoterassilla, koska kesäilta järven rannalla on vaan niin ihana.

Näkymä ulkoterassilta

Saunakaverit laiturilla

Kleppa ihmettelee emopääskyn ylilentoa


Kossi on erikoisen hassu, mitä tulee vesiränneihin:


Mukavaa oli, olisipa matka lyhyempi, niiin olisimme varmaan vieläkin useammin Heikkisten vieraina.  Perjantaiaamuna uskaltauduin taas aamu-uinnillekin ja se oli viileydestä huolimatta ihanaa.

Ikävä kyllä automme ei toiminut ihan halutulla lailla, tulomatkalla lakkasi yksi sylinteri toimimasta ja siksi piti lähteä perjantaina jo hyvssä ajoin liikkeelle, jos sattuisi matkalla vaikka apua tarvitsemaan.

Lauantain olimme varanneet Tall Ships Race'n purjeveneiden ihailuun Helsinkiin.  Sää suosi, oli aurinkoista ja leppeää, kun läksimme Wilman kanssa anivarhain kohti Helsinkiä.  (Anivarhain on loma-aikaan klo 8.)

Tämä oli yksi upeimmista laivoista
Joihinkin laivoihin pääsi vielä tutustumaan sisäpuolellekin, mutta useat olivat jo keskittyneet iltapäivän lähtöpuuhiin ja uusien miehistöjen kouluttamiseen.  Tuohon Göteborg-laivaan oli useamman kymmenen metrin jono, kun se aukeni yleisölle.

Tähän kun saisi lisätyksi tervan tuoksun, niin tunnelma olisi siinä

Kaikki laivat olivat juhlalipututettuja ja kannet kiillotettuja
Kävimme parissa laivassa sisäpuolella ja kyllä ne olivat suuria, jossakin laivassa oli keittiössäkin ainakin 10 henkeä töissä.  Kyllä kannatti käydä katsomassa, nämä eivät ole Helsingissäkään ihan jokapäiväinen näky.

Sunnuntaina vielä Hemuli, Iina, Matti, Mysla ja Igor kävivät tapaamassa.  Kyllä Hemuli on iso: taitaa olla Disan kokoinen.

Kuvasta puuttuu Mysla - Finnakin on taas paikalla

Iina ja Syli-Kleppa


Kyllä loma menee nopeasti!

keskiviikkona, heinäkuuta 10, 2013

Ladyleirillä

Viime viikonloppu oli pyhitetty ladyratsastusleirille talli Hestbakkissa.  Jotkut osallistujat ovat sosiaalisessa mediassa käyttäneet tilaisuudesta myös nimiä tätileiri ja muijaleiri, mutta nuo molemmat ovat virheellisiä nimityksiä.  Tämä siksi, että osallistuja eivät vastaa tädin tai muijan kuvauksia.

Täti:

  • Naispuolinen henkilö, joka harrastaa korvapuustien ja kaalipiirakoiden leipomista sekä sauvakävelyä ja joskus satunnaisesti murtomaahiihtoa perinteisellä tyylillä, lähinnä Lapissa.   
  • Täti käyttää kotioloissa lähes aina vaatekappaletta, jonka nimi on kotitakki.  Ko. takki on puuvillakangasta, melko paksua, pienikukallista tyyliin vaalean lilalla pohjalla tumman sinisiä kukkia.  Takissa on edessä yksi tai kaksi päälleomeltua taskua, joiden kangas on samaa, mutta vastakkaisin värein eli tumman sinisellä pohjalla vaaleita liloja kukkia. Takki suljetaan napein.
  • Täti käyttää usein lauseenparsia "herranjestas", "voi hyvänen aika" ja "ei ennen vanhaan".   
  • Täti asuu kerrostalossa Helsingissä, sellaisessa, jossa on sisäpiha ja pihalla polkupyöriin nojailevia paheksunnan aiheita - pojankloppeja, joilla on "nortti huulessa".  Niistä täti aina sanoo, että "korsi porsaan suussa" ja tuhahtelee ärtyisästi.
Muija:
  • Naispuolinen henkilö, joka myy torilla itse kasvattamiaan tuotteita, yleensä talviperunaa, lanttuja ja itse kudottuja vanttuita, toisinaan myös lahnoja.  Perunoita ei ole pesty ja mullitettu uudelleen, vaan ne ovat ihan aitoja maasta nostettuja pottuja.
  • Muijan nenä on perunan muotoinen, mutta sinertävämpi.
  • Muijan rinnat (, joita kutsutaan tisseiksi) ovat myös perunan muotoiset, mutta isommat ja ne ovat sinertävämmät kuin muijan nenä. 
  • Myös takamus on kuin kahden rupisen perunan muodostama liittoutuma, mutta paljon isompi.
  • Muija osaa valtavan määrän suomalaisia sananlaskuja tyyliin: "Kolmen markan kraatari tekee kuuden markan vahingon.", "Hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä kakaroita."
  • Vaihtoehtoisesti tampereenkielellä  meirän muija tarkoittaa vaimoa
Lady (lähde Wikipedia):
  • The word lady is a civil term of respect for a woman, specifically the female equivalent to gentleman or lord, and in many contexts a term for any adult woman. Once confined to usage when specifically addressing women of high social class or status; over the last 300 years, the term has spread to embrace every adult woman.
Jospa tämän tietoiskun jälkeen vielä pieni katsaus itse leiriinkin olisi paikallaan.

Siirsimme Vissan ja Isingin ja naapurin Askon ratsain Hestbakkiin jo perjantai-iltana.  Seitsemältä starttasi tämä pieni karavaani reittinä Kiviojan tien pään kautta Vestintielle, sieltä Lehmijärventietä pitkin noin 1 km Solbackantielle ja edelleen Vaanilantielle ja perille Hestbakkiin.

Reitti oli mukava ja itseasiassa kilometrin lyhyempi kuin normaalisti käyttämämme reitti metsien halki, mikä oli yllätys.  Kaikki hevoset liikkuivat mielellään ja saimme pari aika messevää laukkapätkääkin aikaan.  Ratsastajien hymyt olivat herkässä leiriodotuksesta.

Seuraavana aamuna kokoonnuimme ensin kahvittelemaan ja Satu laati meille tuntiaikataulun. Oli tosi helteinen päivä ja paarmat olivat ilmeisesti myös tehneet vuorolistat meitä ajatelleen, koska ne eivät jättäneet sen paremmin ratsukoita kuin yleisöäkään rauhaan.  Se ei kuitenkaan haitannut tahtia.

Ainakin oma tuntimme Kaisan kanssa heijasti hevosten ja  ratsastajien intoa.  Teimme laukannostoja ja muutenkin ratsastimme varsin reippaasti.  Oi, miten iloinen olen siitä, että hevoseni tuntuvat pysyvän hyvässä kunnossa suuren, mäkisen tarhansa vuoksi, vaikka eivät olekaan kauhean kovalla käytöllä.  Hevosetkin näyttivät tykkäävän, kun pääsivät välillä oikeisiin töihin kentälle.  Korvat tötteröllä painoivat molemmat menemään.

Ruokatauon jälkeen ensimmäisen päivä jatkuikin 8 hevosen maastolenkillä, joka polveili moottoritien ympäristössä ja Lempolan metsissä.  Oli mukavaa vaihtelua, vaikka Isíngiä välillä ottikin aika kovasti pannuun sille liian hiljainen vauhti. Jännittävää oli myöskin moottoritien alitustunneleissa, kun kavioiden kopseen ääni voimistui ja ylhäältä kuului autojen ja moottoripyörien jylinä.  Mitään kummempaa reaktioita kuin korvien pyörittely ei kuitenkaan saatu aikaan.

Matkan aikana saatiin nähdä myös (ilman)paineavun valtava vaikutus, kun Blökk oman pierunsa voimasta menetti hetkeksi takajalkojensa hallinnan ja oli kaatua.  Siinä sitä on välineurheilijoille kehitettävää.

Illalla saunottiin ja grillattiin ja naurettiin.  Paljon ennen puoltayötä olivat leiriläiset kuitenkin jo unten mailla kuuman ja ohjelmallisen päivän jälkeen.

Toisen päivän tunnit tulikin pitämään Siivosen Anu ja saimme aikaan paljon taivutteluja ja ajatustoimintaa satulan alla ja päällä.  Jälleen hevoseni yllättivät minut, kahden raskaan päivän jälkeen ne olivat edelleen reippaita ja yhteistyöhaluisia kentällä.

Niin oli viikonloppu ohi nopeammin kuin huomasimmekaan ja loppukahvien aikaan saimme melko kovat naurut, kun Kaisan salainen kesätyöpaikka fillarikilpailujen huoltojoukoissa tehtävineen paljastui meille. Eipä paljasteta sitä muille.

Maanantaina piti vielä olla Mini Wahlbergin tunti, mutta sekaannusten vuoksi Mini olikin vielä Sveitsissä, joten se vaihtui rauhalliseen kotimatkaan jälleen kolmen hevosen possujunassa.

Kiitos kaikille! Ensi vuonna uudelleen! Pitää vain keksia taas joku salanimi, jonka turvin saamme leirin varatuksi, sillä Sadulta ensi vuotta kysellessämme saimme vastaukseksi, että "Melko täyttä jo on ensi kesälläkin."

Vissaa hymyilyttää, Kaisa on tosissaan (c)Tiina Hämäläinen

Kaisaa hymyilyttää, Vissa on tosissaan (c)Tiina Hämäläinen

Ising ja minä ollaan varmaan molemmat innoissamme (c)Tiina Hämäläinen

Reipas, ihana issikkani (c)Tiina Hämäläinen

Mia ja Katja vauhdissa - kenttä pölisee (c)Tiina Hämäläinen

Satu näyttää Tiinalle ja Höfdille, millaista on rento käynti

Tiina ja Viljo vauhdissa (c)Kaisa Laurent
Mitähän on yleisö lohkaissut, ainakin naurattaa

Satu esittelee hevosen biomekaniikkaa Katjalle (c)Kaisa Laurent
Anu opettaa, Tiina kuuntelee (?)
Tiina on aina iloinen, myös poissa hevosen selästä
Kaverikuva: Sirpa ja ja ratsunsa Gæi frá Gunnarshólma
Lopuksi leirikuvien helmi: Kaisa pakenee hellettä aurinkovarjon alle



tiistaina, heinäkuuta 09, 2013

Oi ihana Pyhäsaari!

Kesälomani alkoi jo runsas viikko sitten.  Aloitin päivää aiemmin, kun olin ajatellut, koska työt ikäänkuin loppuivat kesken.  Sellaista se voi olla ahkeralla!

Aamupäivän siivoilin taloa ja jo ennen puoltapäivää pakkasin kyytiin viikonloppuvarusteet sekä Disan ja Kleppan ja käänsin auton nokan kohti Jyväskylää.  Meidät oli kutsuttu saareen, mökille, Maritan, Kalen, Kallen ja Kossin vieraiksi.  Mielessäni kuvittelin järveä, saunaa ja iltaruskoa.

Perille päästyämme meidät haettiin veneellä rannasta ja Disa ja Kleppa matkustivat veneessä kuin vanhat tekijät.  Disakin oli varmaan haaveiluut uimisesta, koska tuskin olimme pässeet pois vedestä, kun Disa jo oli järvessä.

Ihanaa, lisää keppejä!
Kleppa ei mennyt oma-alotteisesti veteen, mutta kun sen sinne laittoi, se kyllä näytti viihtyvän.

Vilvoittava järvi on kyllä hyvä juttu

"Kuuluuks täällä oikeesti olla?  Tää on kuule märkää."
Aika nopeasti oli ilta ja söimme ihanaa vastapyydettyä kuhaa, salaattia ja kaikkea muutakin hyvää.  Lisäksi saunottiin ja uitiin.  Ihanaa!

Saunan jälkeen lähdettiin veneellä saaren ympärikierrokselle.  Kyllä oli tunnelmallista ja ihanaa.  Suomen kesä näytti kyllä juuri parhaat puolensa meille.  Venekuskimme Kalle nappasi meille jos seuraavan päivän eväätkin: kuhahan sieltä nousi.

Kalle on innokas ja taitava kalamies


Tällaista näkymää voisi katsella vaikka kuinka kauan...

... siitä voi myös ottaa kuinka monta kuvaa hyvänsä ja aina ne on ihania.
Vietimme iloisen illan, nauroimme vatsamme kipeiksi.  Hauskan illan jälkeen koitti aamu ja koirat olivat taas valmiina uusiin seikkailuihin (edellisenä päivänä ja yönä ne olivat useammankin kerran karannet naapurimökeille leikkimään lasten kanssa).

Kiva hengailla poluilla sinne tänne kimppaan...

... ja välillä käydään yhdessä laiturilla katsastamassa venetilanne

Ollapa itsekn norja kuin kaisla!

Mökilla on paljon kivoja yksityiskohtia, tässä puuseen ikkunalaudan koristeet,

Erikoisten pullojen kokoelma puolestaan koristaa latobaaria.

Kleppa ja Kossi lyö painia (vai nauraa katketakseen emäntien iltapuuhia?)

Terassin tarkkailupiste

Vuh, vuh! Vene!

Nautinto!

Lauantaina kävimme katsastamassa Maritan kaikkien isompien lasten kodit ja koirat.  Villellä ja Emmillä oli kaunis rivitaloasunto Jyväskylässä Jyskässä ja shetlanninlammaskoira Woody.  Mirka ja Mikko lapsineen asustavat tilavaa omakotitaloa Tikkakoskella kera berninpaimenkoira Veikan.  Omakotitalon piha on riittävän kokoinen myös Veikalle eli ihanan iso.  Hanna on juuri muuttanut pieneen mummonmökkiin Vihtasiltaan ja hänellä on siellä pihavahteina saksanpaimenkoira Rocky ja sekarotuinen, kookas poikakoira, Prime.  Kaikki lapset asuivat ihan "näköisissään" kodeissa.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön satoi ja aamu oli ihanan raikas.  Sadepisarat kimmelsivät kaikkialla ja oli rauhallista.  Kävin aamu-uinnilla ennen aamukahvia, se oli mahtavaa.

Suurennuslasit ruohonkorrella

Sateen raikkaus ja kimallus

Tähänkö perhoset kerrävät juomavetensä?
Niin sitä oli vaan lähdettävä kotimatkalle, mutta alku lomaan tuli potkaistua mukavasti kertaheitolla vapaalle.  Kiitos isännille ja emännille.  Tiivitaavin sanoin: "Uudestaan!"