Talvi yllätti kanalanpitäjän

Kuukauden verran on ollut työlistalla talvikanalan tekeminen talliin puolelle, jotteivät kanarouvat ja kukko vilustuisi.  Aina on tullut jotain tärkeämpää edelle ja homma on jäänyt tekemättä.

Eilen aamulla sitten oli jo pari astetta pakkasta ja maa luminen. Olin illalla laittanut kanalan luukun kiinni ja luukun eteen melko löyhästi styrokslevyn.  Kanat ja kukko olivat aamulla hyvin kiukkuisia, kun eivät päässeet ulos ja pärpättivät aamupuuronsa äärellä melko kovasti.  Niin, keitän joka aamu kanoille neljän viljan puurot, jotta aamulla saavat jotain lämmintä massuunsa.

Kylmä oli yöllä varmaan ollut, koska vesiastia oli kevyessä jääriitteessä, mutta en ollut huolissani rouvien hyvinvoinnista. Porukka nukkuu yönsä kahdessa kasassa, toisessa kolme nuorikkoa ripirinnan heinäpäälin päällä ja toisessa kukko ja isommat rouvat ikkunalaudalla, joten ne ovat varmasti lämmittäneet toisiaan yöllä mukavasti.

Illalla olimme vieraisilla ylämökillä Kaken ja Arskan sekä Wilman luona (aivan ihanaa savustettua lohta, njam) ja kovasti pohdin kanalan lämpötilaa ja silloin tuli tietenkin puheeksi, että seuraavaksi yöksi on luvattu jopa -8C, jolloin kanaset kyllä olisivat liian kylmässä siellä lämmittämättömän kivinavetan päässä.  Päätin evakuoida kanat hevostallin puolelle vaikkei siellä vielä olekaan varsinaista verkkohäkkiä tehtynä.

Ei kun tuumasta toimeen ja otsalampun kanssa kanalaan.  Ikeasta ostettu muovinen ruokasäiliö lattialle ja ensiksi ikkunalaudan nukkujat astiaan.  Kukko protestoi koko kantomatkan erittäin äänekkäästi herätystään ja muovilaatikkoon pakkaamista vastaan.  Melko huvittavan kuuloista tuommoinen kukon kiroilu pimeällä kylätiellä.

Toinen satsi nopeasti lootaan ja uusi reissu.  Nuoret kanaset olivat ihan hipihiljaa koko matkan.  Sitten hiukan ruokaa ja vettä kanoille ja illanviettoa jatkamaan.

Porukka ihmettelee uutta sijoituspaikkaansa

Kohta lähden ihmettelemään, minne tallissa kanat ovat päättäneet majoittua.  Varmaan varsin ilahduttavaa, mikäli ne ovat päättäneet pomppia (ja kakkia) ukkokullan työkalujen päällä.

Lisäys: siellähän ne kaikki istuivat karsinan väliaidalla ja työkalut olivat turvassa.

Tsekinmaalla

Agilityn MM-kilpailumatka on alkanut tulla jo melkein traditioksi.  Aina lokakuun alussa meitä on pieni, mukava porukka, varaamme yhdessä hotellihuoneet ja vuokra-auton ja lähdemme viettämään hullunhauskaa viikonloppua huippuagilityn parissa.  Aina ennen matkanjohtajana on ollut Ari, mutta nyt hänen oli tehtävä vaikea päätös jättää matka väliin. Se olikin ainoa asia, joka varjosti mieltämme kun tapasimme Hki-Vantaan lentokentällä viime torstaiaamuna 7 pintaan.

Maija tuli edellisenä yönä Myrkystä ja pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen pääsimme aivan ajoissa Hki-Vantaan liikkuvan poliisin toimipisteeseen hakemaan typykälle passin ja niin pääsimme tapaamaan muita matkalaisia lähtöaulaan. Meitä oli yhteensä 7 henkeä ja olimme varanneet lennot Prahaan ja sieltä matka jatkuisi Libereciin pikkubussilla.

Pilvilinnat sykähdyttävät aina lentokoneen ikkunasta katsottuna

Kisapaikka löytyi kohtuullisen mukavasti. Kävimme matkalla lounaalla jossain paikallisessa pikkukuppilassa, ruoka oli hyvää ja palvelu ystävällistä, vaikka emme aluksi keksineet mitään yhteistä kieltä.  Loppuruokailun aikana kuulin, että saksaksi olisi voinut kommunikoida, mutta eihän sitä kehdannut enää, kun kaikki olivat alunperin kertoneet, että emme osaa saksaa.

Kiva, punainen vuokra-auto - sinne mahtuu sisään ja sen löytää helposti.

 Halli oli iso ja hieno.  Hassua oli, että emme saaneet rannekkeita, van lippuja piipattiin aina viivakoodin lukijalla ulos- ja sisään mennessä.  Tämä ei onneksi aiheuttanut kauheita ruuhkia. Hallista ja kilpailuista etukäteen annettu info oli kunkin kilpailupäivän lajit, päivän alkamisaika ja 0,5l oluen hinta. Melko riittävää. 

Ensimmäinen kilpailu: Suomen joukkue jo näkyy, valmentajana tänä vuonna Huotarin Pete

Uutta oli, että jo torstaina oli ensimmäinen kilpailu: maksien joukkue-hyppyrata.  Suomen joukkueessa kisasivat Jaakko Suoknuuti/Zen , Pirjo-Yli-juuti/Grim, Juha Orenius/Gaia ja Jouni Orenius/Neela. Kaikki saivat tuloksen, mutta sekä Pirjo että Jouni saivat viisi virhepistettä, joten Suomi oli hyppyradan jälkeen sijalla 12.

Meidän hotellimme oli aika lähellä hallia, jotain 2 km, ja siellä oli pääosin ruotsalaisia ja suomalaisia kisaturisteja. Tuskin siellä mitään muuta väkeä asui kuin agilityturisteja. Hotelli oli siistin oloinen ja päätimmekin mennä ensimmäisenä iltana sinne illalliselle.

Ruoka oli ihan ok. Ensimmäinen ilta meni aika lailla hirnuessa.  Pääosassa olivat varsin lukuisat kalansilmäobjektiivilla otetut valokuvat joukostamme. Alla olevassa kuvassa on hieman muiltakin päiviltä kuvia, mutta ehkä kuvasta ymmärtää, mikä meitä nauratti. (Väsymyksellä lienee osuutta asiaan ja se voi selittää, jos lukijaa ei naurata.)

Kalansilmänäkökulma agilityväestä.

Libereciä emme valoisaan aikaan toisenakaan päivänä nähneet kuin sen lyhyen vilauksen, kun kävelimme hotellilta halliin.  Matka oli mukavan pituinen, minulta kesti noin 20 min kävellä hallille - Maijalta noin 10 min.

Sitruunanväriset talot olivat siellä päin aika tyypilliset. Kivoja väripilkkuja.

Päivä meni tosiaan hallilla joukkuekisoja seuraten. Valitettavasti Suomi ei ihan kärkisijoilla ollut missään säkäluokassa ekan päivän jälkeen ja se ehkä hieman latisti suomalaiskatsomon tunnelmaa. Kovasti kuitenkin huudettiin ja hurrattiin. Kurjaa oli se, että tulospalvelu käsitteli kilpailut aivat erillisinä eli tuloksista ilmoitettiin toisella radalla vain sen radan tilanne, joten emme päässeet kokonaiskilpailun tuloksista aluksi selville kuin kiikarilla toimitsijan ruutua olan yli lurkkien.  Lopussa sitten jo laskimme itse tulokset ja pysyimme paremmin kärryillä.

Illalla kävelimme hotellin lähistöllä etsien ruokapaikkaa ja meidät neuvottiin erään hotellin pizzeriaan. Siellä oli tietenkin suomalaisia, jotka siirtyivät meidän seuraamme.  Paikka oli aika resuinen, erityishuomion saavat vihreää valoa loistavat kattolamput, jotka saivat ruuan kuin ruuan näyttämään hirvittävältä. Pizzat olivat kuitenkin kuulemma erinomaisen makuisia.

Tällä kertaa saimme nauraa koirien tyhmyydelle ja edesottamuksille.  Taas oli hysteriaa ilmassa.

Kolmantena pävänä päästiin sitten jo yksilökilpailujen makuun.  Ihmettelimme hieman, että minien joukkuekilpailun agilityosuus oli vielä kesken ja silti yksilöhyppykilpailu oli aikataulussa ensin.  Suomalaisia tietenkin harmitti myös Sinin ja Sonicin kohtelu. Pari on kisannut mineissä jo jonkin aikaa ja karsiutunut mininä kilpailuihin, mutta se ei saanut osallistua minien kisaan, vaan tulkittiin mittaamatta mediksi. Tämä siksi, että ko. pari on kerran aiemmin ollut MM-kisoissa mediluokassa. Kaikki muut koirathan mitattiin ennen kilpailuja.

Hyppyradan yksilökilpailujen jälkeen kaikki muut suomalaiset olivat joko hylättyjä tai melko kaukana kärjestä. Jaakko ja Zen jäivät päivän päätteeksi sijalle 4.  Ostin ennen matkalle lähtöä uuden kameran ja kuvasin jopa jonkin verran videoita, täällä Jaakon hyppyrata.

Illalla porukastamme löytyi halvasta oluesta (alle 2€ muki) huolimatta kuski ja ajeltiin keskustaan illalliselle.  Kysyimme neuvoa hyvästä ruokapaikasta paikalliselta kultaisenoutajan kävelyttäjältä ja paikka oli viihtyisä ja ruoka hyvää. Nauraen meni sekin ilta, kyllä tuli taas runsaasti ikää lisää reissun aikana.

Mattoni taisi olla paikan nimi, suosittelen!

Pieni tihkusade kiillotti öiset kadut.

Sunnuntaina olimme hallilla vasta 8:30, muina aamuina puoli tuntia varhemmin.  Hiukan sataa tihuutteli, joten pääsimme autolla hallille. Vuorossa siis viimeinen kilpailupäivä ja yksilöiden agilityradat.  Mineissä kukaan ei saanut tällä kertaa kahta hyväksyttyä rataa, harmin paikka. Medeissä minikoirakkomme Sini ja Sonic jäivät sijalle 10, joten mitalihuumaa emme päässeet kokemaan.

Suomalaisen Jarin ja Frodon kaikki aiemmat radat olivat päättyneet hyllyyn, ensimmäinen hyväksytty rata tuli medien agiltyradalla ja mieleen nousi haikea tunne, kun tiesi tämän loistavan parin olevn viimeistä kertaa arvokilpailuissa radalla.

Maksien kärki oli kova, ensimmäistä kertaa kilpilujen historiassa oli oletettavaa, että hyppyradan paras voittaisi myös kokonaiskilpailun. Jaakko jäi agilityradalla tasan 2 sekuntia voittajalle, mikä kertonee aika hyvin voittajakoirakon tason. Lopputuloksissa Jaakko oli sijalla 6.  Maksien agilityradan viimeiset koirakot kuvasin videolle, joka löytyy täältä.

Kyllä kieltämättä hieman harmitti, että pääsimme ensimmäistä kertaa todistamaan, että Suomi ei saa agilitystä yhtään MM-mitalia.

Illalla pääsimme taas autoillen keskustaan ja löysimme opastettuina taas ihan mukavan ravintolan.  Tosin perunakroketit olivat hieman vallattomia, mutta ruoka oli hyvää ja paikka taas ihan viihtyisä.

Näkymän ravintolan ikkunapöydästä.

Ravintola sisältäpäin.

Tuija kurkkii "minkoffinin" (jälkiruokaleivos) läpi maisemia.

Maanantaina kello herättikin jo 5:30 ja suuntasimme lentokentän kautta ihailemaan Prahaa. Kuvat puhukoot puolestaan.

Posetiivinsoitto ei ole vaikeaa, kääntää vaan kammesta oikeaan suuntaan.

Koruja napeista vai nappien näköisiä koruja?

Iloisia magneetteja.

Soma Prahan ladyjen kauppa.

Lounaalla sai piirtää seinään!

Maikin tevehdys jälkipolville,

Kristallia...

...lasia

Hääkuvauksessa

Ihania vanhoja taloja

Lisää lasitaidetta

Lisää vanhoja kauniita taloja

Juutalainen hautausmaa (jonne emme päässeet juutalaisten juhlapyhän vuoksi)

Katusoittajia

Kerjäläisiä

Pian nousemme taivaalle ja lähdemme kotiin

Tsekki oli positiivinen kokemus, hinnat pöyristyttävän halvat (ravintolaolut 1€, hotelliyö aamiaisineen 15€, hyvän illalisen juomineen sai 10€ hintaan), palvelu hyvää, maisemat ja kaupungit kauniita.  Tuonne pitää mennä ajan kannsa uudelleen!

Pässinpäiden sunnuntai

Syksy, sumuiset aamut ja punaiset ilta- ja aamuruskot ovat tulleet.  Syyskuu on jo lähes ohi ja kohta puolestaan on jo talvi. Luonnon ainainen kiertokulku on lohduttavaa, kun tavallaan tietää aina, mitä on odotettavissa.

Iltaruskot ovat henkeäsalpaavan kauniita.

Viime sunnuntain pääroolissa olivat erilaiset karkaavat pässinpäät. Ensin kämmäsin Marilynin fleksin kanssa sen juututtua aitatolppaan siten, että lukko kliksahti auki ja riemastunut Marilyn livahti läheisen puimalan alle jyrsijäjahtiin.

Suraavaksi paikalle sattui ihmis-pässinpää, joka tuli hevonpaskan ajoon pyhävaatteissaan, riemastui siitä, että työtä olisi ollut muuallakin kuin traktorin kopissa ja suhautti tiehensä autonrenkaita kuluttaen.

Seuraava pässinpää oli sitten Marilyn, joka palasi metsäreissultaan ja meni, hassu, talliin sisälle.  Oli melko helppoa laittaa tallin ovi kiinni ja ottaa harmistunut karkulainen kiinni.

Iltapäivällä soi puhelimeni ja viestinä oli, että kesäpässit olivat lähteneet aitauksesta tutustumaan lähitienoisiin ja olivat läheisen kesämökin kasvimaalla kaaleja vahtimassa.  Juuri aamupäivällä kävimme Disan kanssa antamassa niille ylimääräiset annokset viljaa, jotteivät ne lähtisi karkuun.

No, kaikki taitavat paimenkoirat tai niiden omistajat olivat muissa hommissa, joten otin Disan autoon ja ajelin tapahtumapaikalle.  Näky oli kyllä tragikoominen - 20 pässiä makasi täysin tuhotun kasvimaan päällä kuin junttapullat ja ihmisvoimin niiden liikuttaminen oli ollut aivan turhaa.  Jukuripäät tekivät aivan mitä lystäsivät.  Ruusupavut, kaalit ja kasvimaan pienet, somat aidat olivat saaneet kyytiä pässilauman toimesta.

Disa sai kuin saikin pässit liikkeelle ja ne juosta kipittivät apilapellon halki suoraan portille päästäkseen takaisin kotiaitaukseen. Olin aika ylpeä Disasta, kun siitä kuitenkin oli hyötyä paimennuksessa.  Ilman koiraa pässejä ei kyllä olisi liikutettu yhtään mihinkään.

Harmittaa kyllä kasvimaan omistajien puolesta, kun koko kesän työ ja ilo syyssadosta meni pässien suihin. No, tätä kirjoittaessani on puolet isoimmista pässeistä jo "valmisteltu" puolestaan ihmissuihin pääsyä varten. Toinen puolikas lähtee tänään.  Yksi onnellinen pääsee siitospässiksi, muut pataruoaksi.

Pässit aamulla aitauksessaan

Disa on juuri siirtänyt pässit, että sain ruoat jaetuksi. (Vain yksi ämpäri kaatui pässien törmäillessä.)

Selvästi itseensä tyytyväinen koiraneito.

------------------------------------------------------------

Syyskuuta on varjostanut rakkaan Laura-tädin poismeno. Olen kuitenkin helpottunut, että hän pääsi sairauden lopullisesti voimistuttua nopeasti ja kivuttomasti rauhaan.  Ihailin hänen tyyneyttään hyväksyä tilanne.  Onneksi oli aikaa käydä istumassa sairaalassa hänen vuoteensa vierellä juttelemassa ja jakamassa hänen ajatuksiaan lopun lähetessä.  Huomenna on siunaustilaisuus.

Syksyn viimeinen ruusu

Kun saapuu syys...

Ai hurja, on jo elokuu lopuillaan.  Kesä (tosin aika sateinen kesä, mutta kesä kumminkin) on suorastaan vilahtanut menemään ja nyt voi sanoa, että syksy on jo ovella.  Tavallaan odotan syksyn pimeitä iltoja, kylpytynnyriä kynttilänvalossa ja sumuisia, kuulaita aamuja, jolloin on ihanaa pysähtyä hetkeksi kuuntelmaan hevosten heinänrouskutusta.

Silti on toisaalta haikeaa, kun kesä on ohi.  Lämpimät, aurinkoiset, leppoisat ajat ovat ohitse ja kohta täytyy taas alkaa sovitella vihattuja sukkia jalkaan. Syksyn jälkeen talven oravanpyörä on taas varmaan aika raskas: lähdet töihin ja on pimeää, palaat töistä ja on pimeää.

"Mitennii oon muka ollut koko yön pää heinäpaalin sisällä?"

Tein pitkästä aikaa taas Joensuuhun työmatkankin ja pomo ehdotti, että ajelisin vaihteeksi Parikkalan kautta kotiin ja pysähtyisin katsomassa patsaspuistoa.  Se onkin melko erikoinen, ehkä jopa huikea, yhden miehen elämäntyö. "Suomen maailmanlaajuisesti tunnetuin ITE-taiteen teoskokonaisuus sijaitsee Koitsanlahdessa, Parikkalan kunnassa. Veijo Rönkkösen (1944-2010) yli 50 vuotta kestäneen taiteellisen työn tulokset, lähes 500 moni-ilmeistä ja -aiheista betonipatsasta, houkuttelevat vuosittain Patsaspuistoon tuhansia kävijöitä ympäri maailman." 

Napsin kännykkäkamerallani muutamia kuvia sadatellen sitä, ettei parempi kamera ollut matkassa. Erikoinen nähtävyys ja varmaan aika erikoinen tyyppi näitä ollut väkertämässä.  Ja jos tyyppi ei ole ollut erikoinen niin ainakin hän on ollut melkoisen tuottelias.
 

Melkoinen voimisteluryhmä!

Nämä pöllöt voisi viedä jopa omalle pihalle.

Etenkin tämä sammakko olisi halunut takin alle, mutta oli aika iso kuskattavaksi.

Pienen kesäflunssankin onnistuin saamaan ja tämä viikko onkin mennyt etupäässä nukkuessa.  Oikeammin pitäisi kai sanoa "nukkumisen yrittämisessä", sillä kova, hakkaava yskä ei oikein antanut pariin päivään lepoa.  Onneksi se päätti siirtyä jonnekin muualle, joten ehkä tästä pikku hiljaa taas pääsee kuntoon ja jaksaa tehdä omia, kivja juttujaan.

Kukko muuten on kasvanut mieheksi ja kiekuu ja polkee kanalaumaansa aika lailla innokkasti.  Siitä on tullut melko komea poika. Alla siis kuvassa etualalla, jos joku ei tunnista kukkoa heltasta ja ryhdistä. Paljon on värityskin muuttunut iäi karrtuessa, sama tyyppi on siis ylätunnisteen kuvassa äärimmäisenä oikealla.

Kukon nimeksi päätin antaa "Mahti", koska hain se Ahdin nimipäivänä.

Kanojen nimeäminen on muuten ollut yllättävän vaikeaa.  Vain nuo mustat pikkukanaset ovat saaneet nimet, toinen on Juolukka ja toinen Mustikka, mutta 3 muuta kanaa ovat vielä vailla nimiä, kun en ole keksinyt mitään sopivaa.  Kaksi kanoista munii nyt, joten saamme 2 munaa päivässä. Ihania, keltaisia, maukkaita kananmunia. En ymmärrä, miten olen tähän asti pärjännyt ilman omia kanoja!

---

"Toivoisin sinunkin muistelevan
päiviä kesämme kaunehimman.
Aurinko hymyili suloisemmin,
rinnallas armahin, kun astelin.

Kauan tuo kesämme kestänyt ei,
pois halla sen kukkaset vei.
Kesästä jäljelle jäi muisto vain,
polttava kaipuu nyt on rinnassain.

Ken muistoja mielessään kantaa,
paljon hän voi omistaa;
ei niitä voi toiselle antaa,
ne syömeen kätkeä saa.

Kun saapuu syys,
niin lehdet puiston
se hehkumaan saa loistoaan
kuin ikävyys,
mi kauniin muiston
voi synnyttää,
vaik suru jää.

Hetken lehdet nuo vielä hehkuu;
on loisto tuo jo viimeinen.
Ovat muistojemme lehdet kuolleet,
ne mennessään vei tuulonen.

(Levyttäneet: Olavi Virta, Henry Theel, Vieno Kekkonen, Tapio Heinonen, Eino Grön, Pasi Kaunisto, Arja Saijonmaa)"

Lepoa ja rauhaa

Toinen lomaviikko meni kotihommissa tai ehkä pikemminkin kotona oleillessa - hommia en paljon tehnyt.

Maanantaina kävi hevoshieroja ja hieroi kaikki issikat ja pari Suvin mastodonttihevosta.  Vissalla oli niskajäykkyyttä, joka tulee siitä, että pitää koko ajan olla tarkkana, ettei mikään uhkaa laumaa.  Isíngillä oli toinen lapa jumissa (johtunee mun vinoudesta), mutta ei mitään muuta pahempaa.  Félagi - jonka vuoksi hieroja paikalle oikeastaan oli kutsuttu -oli aivan jumissa selästään.  Ahkera hieronta kuitenkin vapautti lihaksiston pinteestä ja ihan silmällä näki, miten hevosen selkä käsittelyn jälkeen oli joustavampi. Mukavaa, että kaviokipua ei hieroja havainnut kummassakaan, Isíngissä tai Félagissa.

Tiistaina ratsastin sekä Vissalla että Isíngillä ja ehkäpä ne molemmat olivat jotenkin pehmeämpiä liikkumaan ja taipumaan. Keskiviikkona kokeilin Félagia ja sehän oli aivan eri hevonen! Liikkui mielellään eteenpäin, tarjosi oma-aloitteisesti tölttiä, ravia ja laukkaa.  Kyllä tulin iloiseksi.  Eihän Félagi tokikaan ole mikään uljas kisahevonen, mutta on mukavaa ajatella, että sen on pienen hoidon jälkeen helpompi liikkua.

Muuten en oikeastaan edes muista, mitä on tullut tehtyä.  Pari kirjaa on tullut luettua viikon aikana - kuistilla, uuden markiisin varjossa on mukava lueskella ja tarkkailla samalla kylän elämää. Pääpaino on ollut säätiedotusten tarkkailulla, jotta saisi nuo pari pikkupeltoa paalattua, jotka laitamme omalla paalaimella. Loppuviikosta ukkokulta saikin heinät kaadettua ja ne saivat vain yhden sadekuuron päälleen.  Eilen saimme ystävien avustuksella hyvänhajuisia, kuivia paaleja sateen alta turvaan. Mukava tunne.  Toivonpa, että kuivia kelejä riittäisi myös pääsadon korjaamiseen isoihin paaleihin.

Lisäksi olemme lopultakin ehtineet Disan kanssa harjoittelemaan paimennusta.  Disa on mukavan maltillinen, mutta silti innokas.  Oma liikkumiseni ja ohjaukseni on se heikoin lenkki tässä harrastuksessa.  Ensi sunnuntaina ja maanantaina pääsemme seuraamaan ja osallistumaan jonkun gurun oppeihin mukavasti ja näppärästi ihan omilla pelloilla.

Maisemat kotipihalta muuttuvat hieman: Suvin hevosaitaus ja hevoset näkyvät meille.

Kaiken kaikkiaan leppoisa viikko.  Juuri nyt sataa, mutta ennusteiden mukaan huomiseksi kirkastuu.  Mikäpä tässä on lomaillessa - vapaa ihminen valmiissa maailmassa.  Vielä viikko jäljellä tätä rauhaa.

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko alkoi mukavasti: heti perjantaina ratsastimme Kaisan kanssa Vissan ja Isíngin Hestbakkiin ladyleiriä varten, joka starttasi lauantaiaamuna neljän reippaan leiriläisen voimin. Luvassa oli Siivosen Anun pitämiä tunteja 2*30min päivässä ja saunomista ja yhdessäoloa samanhenkisten ladyjen kesken.

Hestbakkin tallin sisäänkäynti on idyllinen

Ai hymy? Ai hampailla?

Tammamammat ansaitulla tauolla. (Leirikuvat (c) Tiina Hämäläinen)

Leiri oli aivan odotusten mukainen, mahtava irtiotto lomaan - juuri se mitä kaipasinkin.  Kiitos kaikille asianosaisille!

Lopullinen kruunu tuli maanantia-illan kotimatkalla, kun Isíng lähti hienoon tölttiin keveästi ja puhtaasti!  Kaikki se taivuttelu ja notkistelu pääty-ympyrällä oli tehnyt töltinkin mahdolliseksi.  Olin kyllä todella onnellinen!

Tiistaina tutkailimme ukkokullan kanssa säätiedotuksia ja totesimme, että heinähommat saa tältä viikolta unohtaa, joten päätimme lähteä keskiviikkoaamuna pikkupeikon ja Simon luo Myrkkyyn.  Heillä on siellä pihasauna, jota eivät ole saaneet käyttöön, koska kuulopuheiden mukaan se oli edellisen asukkaan viimeinen leposija.  Suunnitelmissa oli sen siivous ja kunnostus.

Keskiviikkona aamulla pakkasin tavarat reissua varten ja onnittelin Disaa 2-vuotissynntärin vuoksi.  Se oli onnitteluista yhtä iloinen kuin mistä tahansa huomioista.

Lisäksi tutkin huolella Kleon takajalan, se oli heittäytynyt tiistaina aivan kolmijalkaiseksi.  En nähnyt mitään ulkoista syytä ontumiseen, puristelin ja tunnustelin koko jalan.

Ajelimme Myrkkyyn Tuurin kyläkaupan kautta. Mitään superhalpaa ei tarttunut matkaan/löytynyt, pari kännykkää hintaan 19,80€, työkaluja tulevaa urakkaa varten. Kovinkaan ihastunut en ollut Tuurin miljööseen, liikaa ihmisiä, etenkin väsymyksestä kirkuvia lapsia ja melko lailla samat hinnat kuin muuallakin, mutta tulipahan käytyä.

Perillä olimme viiden maissa ja lähdimme melkein heti tutkailemaan tulevaa työmaata: se ei ollut mieltä ylentävä näky, pukuhuone oli mullinmallin likaisia peittoja, törkyinen vaahtomuovipatja ja lattialla mitälie ja viinapulloja.

Kaivelin juuri kumihanskoja esille, kun Suvi soitti, että oli tullut hoitelemaan koiria ja löytänyt Kleon huonossa kunnossa: se oli kalvanut takatassunsa verille ja oli tuskainen ja läähättävä.  Suvi hommasi kiireenvilkkaa Kleolle eläinlääkärin ja sieltä tulikin pian soitto.  Ell kertoi, että Kleolla on ilmeisesti luusyöpä tulehduttanut takajalan ja suositteli välittömästi Kleon lopettamista.  Mitäpä siihen voisi sanoa?  Pitkä, yhteinen taival loppui siihen.

Kleolla oli pitkä elämä, se syntyi 30.1.1998 meidän pyykkitupaan ja se eleli luultavasti onnellisen, vapaan elämän aina kuolinpäiväänsä 11.7.2012.  14½ vuotta on koiralle pitkä taival.  Kiitos, Kleo, olit ihana varjo ja paras päiväuniseura ikinä.

Kuvassa Disa antaa 14-vuotissynntärisuukkoa Kleolle.

No, me jatkoimme urakkaa saunan kanssa - ensin tyhjennettiin ja purettiin kaikki, mikä vaikutti törkyiselta ja sitten rakennettiin uutta.  Minä toimin pääasiassa dokumentaristina, mutta aivan siitä lähtötilanteesta en edes kuvaa halunnut - yök.  Aivan riittävää oli se, että kannoin kaiken ällöttävän sieltä poltettavkasi.  Ukkokulta ja Pikkupeikko olivat yhdessä oikein hyvä timpuritiimi.

Pihalle saatiin komea roihu

Pukuhuone siivouksen jälkeen - läikät lattiassa ei totisesti miellytä

Pukuhuoneen lattiaan laitettiin puutarhalaattoja - aika jees!

Timpurit hommissa

Sauna uusilla lauteilla, kyllä kelpaa saunoa!

Pikkupeikko on töissä huskykennelissä, mistähän sen voisi arvata?

 Paluumatkalle lähdettiin perjantaina - Pikkupeikko lähti Ilosaarirockiin Joensuuhun ja me kohti kotia.  Kyllä maistuivat päiväunet, kun pääsin kotiin.

Siinähän se, eka lomaviikko: iloa, surua ja elämää.

* Ja pieni lisäys: tokihan ensimmäisen lomaviikon alkuun - perjantaihin - sijoittui myös poikani Mikon ja avovaimonsa Suvin muutto naapuriin, upouuteen taloon.  Perjantai-iltana piipahdimme siellä juomassa muuton kunniaksi lasilliset shampanjaa. Onnea uuteen kotiin! *