Tänään tuli tehtyä jotain todella harvinaista. Viimeksi 22.5.2005 on tullut startattua agilitykisoissa (silloin Nitin kanssa viimeisen kerran). Tänään siis ostin Marilynille kisakirjan ja se hyppeli Riman kisoissa Riihimäellä kaksi starttia. Tuomari kirjoitti kisakirjaan merkinnänkin. Varmensi nimittäin typykän miniksi. Muita merkintöjä kirjaan ei varmaan ihan heti tulekaan...
Karma ja Pikkupeikkokin aloittivat kisauransa. Tuomarina heillä oli Leena Rantamäki-Lahtinen. En osaa sanoa jännittikö peikkolasta, mutta minulla kyllä sydän tykytti tavallista kovempaa kaikkien starttien aikaan. Ekalla radalla Karma kävi aika kuumana ja komensi jopa ohjaajaansa haukkumalla, mikä ei ole tavallista. Radalla melkein kaikille koirakoille tuotti ongelmia puomin ylösmenokontaktin alla melko pitkänä sojottava putki. Ohjaajat joutuivat ottamaan aika reippaan sivuetäisyyden ja koirat pompahtivat siinä vaiheessa pois puomilta. Karmallekin tuo oli hankala kohta.
Itseasiassa minun on tunnustettava, että Karman ekaa rataa jännitin niin, että en edes muista, missä kohtaa pari sai hyllyn. Kolme kieltoa, oletan? Toka rata oli helpompi, myös katsottavaksi. Yhdessä kohtaa Karma meni riman alitse ja liikkui niin nopeasti, että ehti laittaa etutassun puomille ja siitä tuli hyl. Peikkolapsella oli lisäksi niin törkeä yskä, että ratojen jälkeen hän kakoi oksennusta ja pahaa oloa. Äidin sydäntä kivisti moisen katsominen.
Marilynin radoille vaihtui tuomariksi ensimmäisiä kisojaan tuomitseva Sami Topra. Näin molemmat kisaratamme ennen kisoja, koska medit kisasivat järjestyksessä B, A. Radat vaikuttivat mukavan virtaavilta ilman mitään konnankoukkuja.
Kuten pelkäsinkin - ja ehkä juuri siksi - ekassa startissa Marilyn lähti heti, kun komensin sen istumaan ja kävi suorittamassa esteen 10. Kutsuin sen takaisin ja aloitimme radan hylättyinä ja se suoritti muutaman esteen ja kävi sitten tutustumassa johonkuhun ratatoimihenkilöön, luki huolellisesti jotain numerolappua ja mitähän vielä. Joka tapauksessa sain sen radan jälkeen remmiin ja kaikki esteet tuli suoritetuksi. Aikaa kului ihan koko radan edestä ja Marilynillä vaikutti olevan kivaa.
Toka startti meni paremmin. Otus liikkui etupäässä käskyjeni mukaan. Yksi kielto tuli, kun se kävi nuustamassa numerolappua 4 (jota se nuusti jo edellisellä radalla erittäin huolellisesti), mutta sain sen kannustamalla jatkamaan ja rata taisi mennä puhtaasti esteelle 16 asti, siinä tuli toinen kielto. Esteet 16 ja 17 olivat putkia. Kun olin ohjannut Marilynin esteelle no 17:n eli jälkimmäiseen putkeen, liikuin odottamaan sitä putken päähän. Ihmettelin, kun koiraa ei näkynyt ja sitten huomasin sen heiluttavan häntäänsä takanani ja ohjasin sen esteelle 18, joka oli viimeinen. Tuloksena tältäkin radalta siis hyl, koska se oli tullut putkelta takaisin ja sai siis siinä kolmannen kieltovirheen. Tuloksen saaminen oli siis aika pienestä kiinni ja sehän meillä on ekana tavoitteena kilpailuissa.
Plussaa oli ainakin se, että jälkimmäisellä radalla kepit menivät kerrasta oikein ja Marilyn oli oikeasti aika hyvin mukana. Homma maistui paikoitellen ihan agilityltä. Eiköhän me vielä uudelleenkin startata, kun ollaan nyt saatu pää auki kisaamiselle.
sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009
torstaina, tammikuuta 08, 2009
Ekolämpömittarit
Talvi on ainakin hetkellisesti tullut. Tänä aamuna päästin ensin koirat pikapisulle ja menin pukemaan vaatteet päälleni, kuten aamuuni kuuluu. Ennen kuin olin saanut juuri mitään päälleni, alkoi takaovella tassut paukkua ja kuului jotenkin hätäinen haukku. Kun avasin oven, kaksi huurteista pikkucairnia tupsahti sisälle yhtenä myttynä. Me halutaan sisään, me jäädytään.
Lämpömittari kertoi, että pakkasta on 16,3C.
Issikat eivät minusta olleet oikein moksiskaan. Turkit pörrössä ne tulivat syömään aamuheiniään, mutta eivät näyttäneet viluisilta. Romeokin nökötti ruokakuppiensa ääressä turpa huurussa odottamassa, mutta ei ollut yhtään palelevan oloinen.
Teräsvaari Romeo - tänä vuonna sillä on jo 30 vuotta ikää. Päiväni parhaita hetkiä on, kun menen ruokkimaan Romeon aamulla ja löydän sen edelleen reippaana kolistelemassa kuppiaan. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että joka aamu minua hiukan pelottaakin, että se ei olekaan entisellään, kun tulen...
---
Mutta jokin oli eilen entisellään: ruuhkat Tarvontielle ovat välipäivien jälkeen palanneet, joten täytynee vääntäytyä autoon, jotta pääsee tänään perillekin.
Lämpömittari kertoi, että pakkasta on 16,3C.
Issikat eivät minusta olleet oikein moksiskaan. Turkit pörrössä ne tulivat syömään aamuheiniään, mutta eivät näyttäneet viluisilta. Romeokin nökötti ruokakuppiensa ääressä turpa huurussa odottamassa, mutta ei ollut yhtään palelevan oloinen.
Teräsvaari Romeo - tänä vuonna sillä on jo 30 vuotta ikää. Päiväni parhaita hetkiä on, kun menen ruokkimaan Romeon aamulla ja löydän sen edelleen reippaana kolistelemassa kuppiaan. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että joka aamu minua hiukan pelottaakin, että se ei olekaan entisellään, kun tulen...
---
Mutta jokin oli eilen entisellään: ruuhkat Tarvontielle ovat välipäivien jälkeen palanneet, joten täytynee vääntäytyä autoon, jotta pääsee tänään perillekin.
keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009
Kissa-agilityä harrastamassa
Nyt alkavat härkäviikot, vai sotkenko käsitteitä? Arkea pukkaa siis pitkän matkaa eteenpäin, vasta pääsiäisenä on seuraavat pitkät vapaat. En nyt jaksa tarkistaa wikipediasta, mutta minun mielleyhtymälläni härkäviikoilla joutuu puskemaan töitä kuin härkä. Olisiko nimi tullut siitä? Viisaammat saa kommentoida. Sellaista työmäärää kieltämättä on nyt näköpiirissä itselläkin.
Loppiaispäivän aamupäivä oli leuto ja mukavan oloinen. Saija on joskus lupaillut treenailla yhdessä Pikkupeikon ja Karman kanssa ja olimme sopineet treenitreffit loppiaiseksi. Menin tietenkin Marilynin kanssa mukaan, kun mahdollisuus treenaukseen tuli.
Karma meni melkoisen mukavan oloisesti rataa. Se ei vielä lue itse yhtään, vaan turvaa peikkolapseen kovasti. Eilen oli eka kerta, kun he yhdistivät normaalikepit rataan ja homma meni hyvin. Karma lopettaa usein kesken toiseksi viimeisen kepin kohdalla, mutta tuo vaatinee vain lisää harjoitusta. Kiva nähdä, että hankkimaani 18-vuotissynttärilahjaa on käytetty hyvin.
Saijan ja Riepun menoa voi vain ihailla. Riepu tömistää rataa menemään upeasti ja ottaa esim. kepit mistä kulmasta vain virheettömästi. Käytän verbiä tömistää, koska Karman jälkeen kaikki muut malit vaikuttavat isoilta klohmuilta. Se on sellainen minimali. Jos se saa joskus itsensä oloisen pennun, niin sille voisi antaa nimeksi Minimalisti tai Miniatyyri.
Minulla ja Marilynilla oli Saijan laatimalla radalla ongelmia lähinnä renkaalle menon ja erityisesti keppien kanssa. En vain osaa. Kun homma ei mene kerralla, niin alan sörkkiä otusta ihan omituisesta kulmasta sisään ja sitten se murisee ja riekkuu. Hassu otus.
Meille on varmasti Marilynin loppuiäksi tarpeeksi haastetta siinä, että saadaan joskus virallisella kisaradalla nollatulos - ensimmäiseksi tavoitteeksi riittää mainiosti sekin, että saan otuksen pysymään radalla ja saan sen radan jälkeen remmiin.
Pikkupeikko kyllä sanoi, että saan syyttää itseäni siitä, että haluan harrastaa agilityä kissan kanssa. Hohhoijjaa, mitäpä siihen on enää sanomista. Hyvä selitys.
---
Jos haluat päästä jonnekin, sinun on tiedettävä minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi.
- N.V. Peale
Loppiaispäivän aamupäivä oli leuto ja mukavan oloinen. Saija on joskus lupaillut treenailla yhdessä Pikkupeikon ja Karman kanssa ja olimme sopineet treenitreffit loppiaiseksi. Menin tietenkin Marilynin kanssa mukaan, kun mahdollisuus treenaukseen tuli.
Karma meni melkoisen mukavan oloisesti rataa. Se ei vielä lue itse yhtään, vaan turvaa peikkolapseen kovasti. Eilen oli eka kerta, kun he yhdistivät normaalikepit rataan ja homma meni hyvin. Karma lopettaa usein kesken toiseksi viimeisen kepin kohdalla, mutta tuo vaatinee vain lisää harjoitusta. Kiva nähdä, että hankkimaani 18-vuotissynttärilahjaa on käytetty hyvin.
Saijan ja Riepun menoa voi vain ihailla. Riepu tömistää rataa menemään upeasti ja ottaa esim. kepit mistä kulmasta vain virheettömästi. Käytän verbiä tömistää, koska Karman jälkeen kaikki muut malit vaikuttavat isoilta klohmuilta. Se on sellainen minimali. Jos se saa joskus itsensä oloisen pennun, niin sille voisi antaa nimeksi Minimalisti tai Miniatyyri.
Minulla ja Marilynilla oli Saijan laatimalla radalla ongelmia lähinnä renkaalle menon ja erityisesti keppien kanssa. En vain osaa. Kun homma ei mene kerralla, niin alan sörkkiä otusta ihan omituisesta kulmasta sisään ja sitten se murisee ja riekkuu. Hassu otus.
Meille on varmasti Marilynin loppuiäksi tarpeeksi haastetta siinä, että saadaan joskus virallisella kisaradalla nollatulos - ensimmäiseksi tavoitteeksi riittää mainiosti sekin, että saan otuksen pysymään radalla ja saan sen radan jälkeen remmiin.
Pikkupeikko kyllä sanoi, että saan syyttää itseäni siitä, että haluan harrastaa agilityä kissan kanssa. Hohhoijjaa, mitäpä siihen on enää sanomista. Hyvä selitys.
---
Jos haluat päästä jonnekin, sinun on tiedettävä minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi.
- N.V. Peale
sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009
Pakkanen puree
Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä. Meillä oli traditionaaliseen tapaan vieraana tuttavapariskunta, jonka kanssa olemme vaihtaneet vuoden jo 22 kertaa. Lötköttelimme kuumassa kylpytynnyrissa, söimme hyvin, joimme kohtuullisesti ja valvoimme liian myöhään mukavia rupatellen.
Jälkikasvullakin lienee ollut mukava vuodenvaihde. Pikkupeikko käväisi Lahdessa, tuloksena tällä kertaa kadonnut kännykkä. Pimulla on hiukan huonoa tuuria ollut viime aikoina kännyjen kanssa. Toivotaan parempaa siinä suhteessa...
Karma ei oikein tykännyt raketeista, mutta tänä vuonna en onnistunut päästämään sitä karkuun, kuten viime vuonna kävi. Typykkä keskittyi lähinnä läähätykseen ja kuljeskeluun sisällä, mutta ei ollut hirveän hermona. Muut koirat eivät piitanneet juurikaan mitään paukkeesta. Lähinnä ne katselivat ikkunasta ja olisivat halunneet rakettien perään.
Hevoset olivat ulkona uudenvuodenyön ja järkyttynein raketeista oli Romeo. Annoin toisille hevosille ylös metsään heinäpaalin, kun rakettien ammunta alkoi ja kuulin alhaalta tallilta sydäntäsärkevän kovaa hirnuntaa. Menin katsomaan ja siellä Romeo kutsui kavereitaan. Ilma tuoksui ruudilta ja taivas paukkui ja räiskyi. Päästin Romeon omalta laitumeltaan muiden joukkoon ja se viettikin pari päivää isojen hevosten kanssa. Poistin vain alemman langan portista ja Romeo osasi tulla omalle puolelleen lankojen alitse.
Ongelmaksi muodostui se, että Romeo ei ollenkaan malttanut mennä syömään omia ruokiaan, vaan norkoili vain toisten takana, kun ne söivät heinää. Itsehän Romeo ei saa hampaillaan heinästä mitään sanottavammin irti. Vaikka vein sen väkisin ruokakuppien ääreen, niin heti kohta se oli taas ulkona muiden seassa ja ruoka-astiat olivat koskemattomina. Kun telkesin aidan ja Romeo jäi omalle puolelleen, alkoivat ruokavaditkin vajeta. Tosin Romeo on hieman vähentänyt syömistään, mikä ei ole hyvä juttu. Näillä pakkasilla sille ei voi syöttää viherpellettipuuroa ollenkaan, koska se aina jättää osan syömättä ja ruoka jäätyy. Täytyy seurata tilannetta. Luulen, että Romeo on hieman vahuudenhöperö ja siksi katson oikeudekseni sen holhoamisen.
Kissa on muuttanut talliin. Tähän asti se on yleensä nukkunut pyykkituvassa puhtaiden pyykkien päällä. Se ei voi sietää sitä, että Karma käy puremassa sitä pyllystä kesken makeimpien unien. Kukapa sietäisi sellaista?
Minulla on taas ollut aatosta asti lomaa, mutta tällä kertaa olen ollut melkoisen raastavassa yskässä ja toiminta on siksi keskittynyt sisätiloihin. Tosin pakkasetkin ovat tulleet ja jalostunut olemukseni (suom.huom: laiska, saamaton ja kermapeppuinen) ei ole tykännyt ulkona olosta. Pari viime päivää pakkasta on ollut reilusti alle 10C. Lämpöisiin keleihin tottunut kroppa on kieltämättä melkoisen järkyttynyt noin kylmästä ilmasta. Ikkunasta se näyttää somalta kyllä, kun huurre kimaltaa. Niin, aurinkokin on ilmestynyt pakkasten kera, mikä on kerrassaan upeaa.
Ehkä lähden kuitenkin hiukan kokeilemaan, miltä pakkanen nenussa tuntuu... ja otan kameran mukaan.
---
Tuolta siellä näyttää:

Ja kun tarkemmin katsoo, niin valkoisuus ei ole lunta, vaan kuuraa:
Jälkikasvullakin lienee ollut mukava vuodenvaihde. Pikkupeikko käväisi Lahdessa, tuloksena tällä kertaa kadonnut kännykkä. Pimulla on hiukan huonoa tuuria ollut viime aikoina kännyjen kanssa. Toivotaan parempaa siinä suhteessa...
Karma ei oikein tykännyt raketeista, mutta tänä vuonna en onnistunut päästämään sitä karkuun, kuten viime vuonna kävi. Typykkä keskittyi lähinnä läähätykseen ja kuljeskeluun sisällä, mutta ei ollut hirveän hermona. Muut koirat eivät piitanneet juurikaan mitään paukkeesta. Lähinnä ne katselivat ikkunasta ja olisivat halunneet rakettien perään.
Hevoset olivat ulkona uudenvuodenyön ja järkyttynein raketeista oli Romeo. Annoin toisille hevosille ylös metsään heinäpaalin, kun rakettien ammunta alkoi ja kuulin alhaalta tallilta sydäntäsärkevän kovaa hirnuntaa. Menin katsomaan ja siellä Romeo kutsui kavereitaan. Ilma tuoksui ruudilta ja taivas paukkui ja räiskyi. Päästin Romeon omalta laitumeltaan muiden joukkoon ja se viettikin pari päivää isojen hevosten kanssa. Poistin vain alemman langan portista ja Romeo osasi tulla omalle puolelleen lankojen alitse.
Ongelmaksi muodostui se, että Romeo ei ollenkaan malttanut mennä syömään omia ruokiaan, vaan norkoili vain toisten takana, kun ne söivät heinää. Itsehän Romeo ei saa hampaillaan heinästä mitään sanottavammin irti. Vaikka vein sen väkisin ruokakuppien ääreen, niin heti kohta se oli taas ulkona muiden seassa ja ruoka-astiat olivat koskemattomina. Kun telkesin aidan ja Romeo jäi omalle puolelleen, alkoivat ruokavaditkin vajeta. Tosin Romeo on hieman vähentänyt syömistään, mikä ei ole hyvä juttu. Näillä pakkasilla sille ei voi syöttää viherpellettipuuroa ollenkaan, koska se aina jättää osan syömättä ja ruoka jäätyy. Täytyy seurata tilannetta. Luulen, että Romeo on hieman vahuudenhöperö ja siksi katson oikeudekseni sen holhoamisen.
Kissa on muuttanut talliin. Tähän asti se on yleensä nukkunut pyykkituvassa puhtaiden pyykkien päällä. Se ei voi sietää sitä, että Karma käy puremassa sitä pyllystä kesken makeimpien unien. Kukapa sietäisi sellaista?
Minulla on taas ollut aatosta asti lomaa, mutta tällä kertaa olen ollut melkoisen raastavassa yskässä ja toiminta on siksi keskittynyt sisätiloihin. Tosin pakkasetkin ovat tulleet ja jalostunut olemukseni (suom.huom: laiska, saamaton ja kermapeppuinen) ei ole tykännyt ulkona olosta. Pari viime päivää pakkasta on ollut reilusti alle 10C. Lämpöisiin keleihin tottunut kroppa on kieltämättä melkoisen järkyttynyt noin kylmästä ilmasta. Ikkunasta se näyttää somalta kyllä, kun huurre kimaltaa. Niin, aurinkokin on ilmestynyt pakkasten kera, mikä on kerrassaan upeaa.
Ehkä lähden kuitenkin hiukan kokeilemaan, miltä pakkanen nenussa tuntuu... ja otan kameran mukaan.
---
Tuolta siellä näyttää:
Ja kun tarkemmin katsoo, niin valkoisuus ei ole lunta, vaan kuuraa:
tiistaina, joulukuuta 30, 2008
Peilistä näkyy mölli
Kun sain itseni eilen töihin laahatuksi oli se sittenkin mukavaa vaihtelua. Johan sitä tuli kotona lötköteltyäkin ihan tylsyyteen asti. Lisäbonuksena sai aamun ja iltapäivän ruuhkattomat tiet. Superbonuksena lihapullat ja muusi työmaaruokalassa.
Illalla oli Lägin mestaruuskisat. Voisin jopa ylpeänä kertoa, että Marilyn voitti möllimestaruuden. Iloa hälventää huomattavasti epäonnistunut suoritus. Ei Marilynin, vaan minun. Keuhkoni huusivat - sopivasti välipäivien teemaan - hoosiannaa, kun yritin liikkua ja ohjaukseni oli epämääräistä sohimista. Keuhkojen vinkuminen ei silti selitä mitään. Alku meni aika ok - miksei ylipäätään menisi, kun edessä on vain suoraa. Ensimmäisen vaikean paikan tullen ohjasin otuksen väärään päähän putkea ja ilmeisesti tästä hämmentyneenä hukkasin ratakuvion päässäni ja ohjasin koiran väärälle esteelle. Eipä siitä sen enempiä ole kommentoitavaa. Kummastuttaa, että olen silti edelleen menossa virallisiin kisoihin asap.
Pikkupeikko ja Karma starttasivat maksimölleissä ja - voi turhuus - Karma täräytti ensimmäisen esteen alitse. Ilmeisesti se tuntee itsensä aika epävarmaksi levottomissa kisatilanteissa ja kun peikkolapsi meni aavistuksen liian kauas kutsumaan, sille tuli kauhea kiire luokse. Nopein reitti kevyelle ja pienehkölle koiralle on riman alitse ja siitä sitä on sitten mentävä. Kun aloittivat alusta uudelleen, rata meni hyvin.
Kiitos muuten Saijalle mukavista radoista. Niissä oli ideaa, eivätkä olleet liian helppoja tai vaikeita.
Jäimme kisojen jälkeen vielä hetkeksi treenaamaan kisaavien rataa ja peikkolapsi meni ensin Marilynillä, se toimi hyvin ja menee kovaa sinne minne ohjataan, kun ohjaaja osaa. Voi, kunpa minäkin pystyisin samaan kuin peikkolapsonen.
Karma puolestaan menee helposti ekan riman alitse ja tekee saman myös tiukoissa käännöksissä. Harmi sinänsä, mutta homma on varmasti treenattavissa kuntoon. Nyt uskaltaa myös Lägin hallissa hyppyyttää korkeammilla esteillä, kun pohja joustaa ja on kunnossa.
---
Mutta, hupsista, aika on taas lipsahtanut kuin huomaamatta jonnekin ja pitää kiirehtiä kohti työmaata.
Illalla oli Lägin mestaruuskisat. Voisin jopa ylpeänä kertoa, että Marilyn voitti möllimestaruuden. Iloa hälventää huomattavasti epäonnistunut suoritus. Ei Marilynin, vaan minun. Keuhkoni huusivat - sopivasti välipäivien teemaan - hoosiannaa, kun yritin liikkua ja ohjaukseni oli epämääräistä sohimista. Keuhkojen vinkuminen ei silti selitä mitään. Alku meni aika ok - miksei ylipäätään menisi, kun edessä on vain suoraa. Ensimmäisen vaikean paikan tullen ohjasin otuksen väärään päähän putkea ja ilmeisesti tästä hämmentyneenä hukkasin ratakuvion päässäni ja ohjasin koiran väärälle esteelle. Eipä siitä sen enempiä ole kommentoitavaa. Kummastuttaa, että olen silti edelleen menossa virallisiin kisoihin asap.
Pikkupeikko ja Karma starttasivat maksimölleissä ja - voi turhuus - Karma täräytti ensimmäisen esteen alitse. Ilmeisesti se tuntee itsensä aika epävarmaksi levottomissa kisatilanteissa ja kun peikkolapsi meni aavistuksen liian kauas kutsumaan, sille tuli kauhea kiire luokse. Nopein reitti kevyelle ja pienehkölle koiralle on riman alitse ja siitä sitä on sitten mentävä. Kun aloittivat alusta uudelleen, rata meni hyvin.
Kiitos muuten Saijalle mukavista radoista. Niissä oli ideaa, eivätkä olleet liian helppoja tai vaikeita.
Jäimme kisojen jälkeen vielä hetkeksi treenaamaan kisaavien rataa ja peikkolapsi meni ensin Marilynillä, se toimi hyvin ja menee kovaa sinne minne ohjataan, kun ohjaaja osaa. Voi, kunpa minäkin pystyisin samaan kuin peikkolapsonen.
Karma puolestaan menee helposti ekan riman alitse ja tekee saman myös tiukoissa käännöksissä. Harmi sinänsä, mutta homma on varmasti treenattavissa kuntoon. Nyt uskaltaa myös Lägin hallissa hyppyyttää korkeammilla esteillä, kun pohja joustaa ja on kunnossa.
---
Mutta, hupsista, aika on taas lipsahtanut kuin huomaamatta jonnekin ja pitää kiirehtiä kohti työmaata.
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
Plääh..
Töihin pitäisi jaksaa lähteä. Pitkät, kiireettömät Joulun vapaat ovat takana eikä oikein nappaisi. Yleensä en ole haluton töihinlähtijä, kunhan saan itseni hereille. Joulunajan olen tehokkaasti lähinnä laittanut ruokaa, syönyt ja nukkunut. Yhtään en ole ratsastanut enkä juurikaan ole puuhaillut koirien kanssa.
Hiukan tunnen syyllisyttä passivisuudestani, mutta toisaalta uskon siihen, että väsymykseen on olemassa jokin muukin syy kuin tylsistyminen. Ehkä elimistö ja aivot kaipaavat lepoa ja uni on siihen hyvä tapa.
Tänä aamuna tuntuu, että kurkussa on kaktus ja yskänpuuskat saavat pelkäämään, että olen jostain onnistunut saamaan Lohjalla pyörivän keuhkoinfektion. Se on tauti, jota en todellakaan halua. Peukut pystyyn, että tämä on vain normaaliflunssaa.
Hiukan tunnen syyllisyttä passivisuudestani, mutta toisaalta uskon siihen, että väsymykseen on olemassa jokin muukin syy kuin tylsistyminen. Ehkä elimistö ja aivot kaipaavat lepoa ja uni on siihen hyvä tapa.
Tänä aamuna tuntuu, että kurkussa on kaktus ja yskänpuuskat saavat pelkäämään, että olen jostain onnistunut saamaan Lohjalla pyörivän keuhkoinfektion. Se on tauti, jota en todellakaan halua. Peukut pystyyn, että tämä on vain normaaliflunssaa.
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Vuoden pimein
Lopultakin : vuoden pimein päivä oli eilen. Nyt alkaa taas valo voittaa. Täällä maalla asuessa luonnonvalo ja sen määrä on aika konkreettinen osa arkea. Katuvalojen paisteessa ei aina tajuakaan sitä, kuinka pimeä taivas on. Ilman lamppua ei ole helppoa kulkea ulkona, kun kuu ei kumota ja taivas on täysin pilvessä.
Valo vaikuttaa myös mielialaan. Vaikka en tehnyt mitään raskasta, olin viime viikolla erityisen väsynyt koko ajan. Voihan se tosin johtua siitäkin, että jotkut työt eivät vain huvita ja niitä on helppoa vältellä vain väsymystään.
Tämän viikon olen lomalla. Tänään aamupäivällä on tarkoitus tehdä joulusiivoa ja iltapäivällä lähteä pikkupeikon kanssa pääkaupunkiseudulle jouluostoksille. Illalla olen taatusti väsynyt, vaikka olisi kuinka valoisaa. Aloittaminen tässä tosin tuntuu hieman viivästyvän netissä surfatessa... Mikäli joulusiivo jää hieman vähemmälle, täytyy ottaa käyttöön Plan B: "Vähennä valoja ja sytyttele kynttilöitä".
Viikko on muutenkin erikoinen, koska molemmat lapset asuvat kotona. Poika muutti vierashuoneen sohvalle jo perjantai-iltana. Hän toi taas tullessaan XBoxin ja ison telkkarin ja eipä tuo paljon paikaltaan hievahda, vaan istuu tai löhöää välillä pelaten, välillä leffaa katsoen, toisinaan torkahtaen. Melkoisen passiivi yksilö. Jonkin verran sitä saa halkohommiin, mutta lähinnä rautakangella vääntäen. Totisesti toivon, että poika pääsee pian taas töihin, että elämässä olisi muutakin sisältöä kuin koneen ääressä istuminen.
Passiivisuudesta puheen ollen: Joulu ei saa minua mitenkään innostumaan. Jotkut ihmiset vääntävät kortteja ja koristeita monta viikkoa ennen Joulua. Monet ostavat lahjatkin jo kesällä, mutta minä en tänäkään vuonna saanut yhtään korttia postiin ja lahjoja olen ostanut pari kappaletta. Silloin, kun lapset olivat pieniä tai heitä ei vielä ollut, sain sentään kortteja ja koristeita aikaiseksi taloon jo ennen jouluaattoa.
---
Nyt hommiin. Pitäkääpä peukkuja, etten tule viskanneeksi ukkoa ulos imurointiraivon seurauksena. Tulisi lapsille ankea joulu, kun isi on mustelmilla ja surkea.
Valo vaikuttaa myös mielialaan. Vaikka en tehnyt mitään raskasta, olin viime viikolla erityisen väsynyt koko ajan. Voihan se tosin johtua siitäkin, että jotkut työt eivät vain huvita ja niitä on helppoa vältellä vain väsymystään.
Tämän viikon olen lomalla. Tänään aamupäivällä on tarkoitus tehdä joulusiivoa ja iltapäivällä lähteä pikkupeikon kanssa pääkaupunkiseudulle jouluostoksille. Illalla olen taatusti väsynyt, vaikka olisi kuinka valoisaa. Aloittaminen tässä tosin tuntuu hieman viivästyvän netissä surfatessa... Mikäli joulusiivo jää hieman vähemmälle, täytyy ottaa käyttöön Plan B: "Vähennä valoja ja sytyttele kynttilöitä".
Viikko on muutenkin erikoinen, koska molemmat lapset asuvat kotona. Poika muutti vierashuoneen sohvalle jo perjantai-iltana. Hän toi taas tullessaan XBoxin ja ison telkkarin ja eipä tuo paljon paikaltaan hievahda, vaan istuu tai löhöää välillä pelaten, välillä leffaa katsoen, toisinaan torkahtaen. Melkoisen passiivi yksilö. Jonkin verran sitä saa halkohommiin, mutta lähinnä rautakangella vääntäen. Totisesti toivon, että poika pääsee pian taas töihin, että elämässä olisi muutakin sisältöä kuin koneen ääressä istuminen.
Passiivisuudesta puheen ollen: Joulu ei saa minua mitenkään innostumaan. Jotkut ihmiset vääntävät kortteja ja koristeita monta viikkoa ennen Joulua. Monet ostavat lahjatkin jo kesällä, mutta minä en tänäkään vuonna saanut yhtään korttia postiin ja lahjoja olen ostanut pari kappaletta. Silloin, kun lapset olivat pieniä tai heitä ei vielä ollut, sain sentään kortteja ja koristeita aikaiseksi taloon jo ennen jouluaattoa.
---
Nyt hommiin. Pitäkääpä peukkuja, etten tule viskanneeksi ukkoa ulos imurointiraivon seurauksena. Tulisi lapsille ankea joulu, kun isi on mustelmilla ja surkea.
lauantaina, joulukuuta 13, 2008
Reikäpäistä menoa
Tässähän on vierähtänyt jo kokonainen viikko ja viikonloppu. Viikonloppu olisi minun puolestani voinut vaikka jatkua vielä hiukan, väsyttää edelleen. Viime viikolla vietin pari päivää Turussa, yhtenä iltana piipahdin nopsasti Muurlassa nuuskimassa takkulandian uutta pikkupentua - ihana pötkylähän tuo oli. Pentukuume on itselläkin nousussa.
Samalla reissulla vein pikkupeikolle uuden kännykän. Hän ilmeisesti opiskeleekin kemiaa eikä valokuvausta, sillä demonstraatiot kännykän liottamisesta erilaisissa nesteissä eivät olleetkaan tuottaneet haluttua lopputulosta. Vaiheessa 1 kuuluvuuden parantamista ja rikkoutunutta näyttöä oli yritetty korjata oluttuopissa liottamalla - tuloksena *yllätys-yllätys* mykkä kännykkä. Vaiheessa 2 kännykkä upotettiin 10 sekunniksi Sinoliin. Siitä oli lopputuloksena mattapintainen, läpinäkymätön näyttö ja täydellinen mykistys. Kokeen lopputulos: ei suositella täysjärkisille.
Uuden kännykän hienoin ominaisuus on ohjelma, jolla voi heittää kolikkoa. Ostamani halpismalli on ilmeisesti tarkoitettu niin köyhille ihmisille, ettei heillä ole edes kolikkoa. Sopii taiteilijalle kuin nyrkki silmään.
Lauantaina oli taas Jaakon vetämät agilitytreenit. Vietin ensin hallilla parituntisen katselemassa pikkupeikon treeniryhmää. Peikko ja Karma osoittivat, ettei harjoittelu ole mennyt hukkaan. Karma sai Jaakolta ihailua sairaan hienoista käännöksistä, jollaisia Jaakon omat koirat eivät kuulemma pysty tekemään. Peikkupeikon ohjaus on niin eleetöntä ja tyylikästä, että agility näyttää lastenleikiltä. Vauhti on myöskin kova, mutta se ei näytä siltä. Toivoisinpa, että pari saisi pian kepit kuntoon ja pääsisimme ihailemaan heitä kisakentillä. Jaakko kyllä toivoi parin yhteistyöhön jatkossa enemmän reikäpäistä menoa ja irroittelua. (Sitä luulisi agilityynkin löytyvän...)
Omissa treeneissäni näimme luokatonta menoa ja vauhtia. Vauhdista vastasi Marilyn ja minä siitä luokattomuudesta. Jostain syystä tuntui jo rataan tustustuessa, että itsellä on kaksi vasenta jalkaa ja kaksi oikeaa kättä. Tämä tulikin muutaman kerran todistetuksi: kun Jaakko pyysi ottamaan koiran oikealla kädellä, kääntymään ja heittämään vasemmalla yli riman, niin otin vasemmalla, käännyin ja heitin oikealla. Lopputuloksena oli katastrofi: tämän älyttömyyden tuloksena olin tietenkin menossa väärään suuntaan!
Takaaleikkaus yhdessä kohtaa oli melko pahasti myöhässä: se tuli jonkinlaiseen kuntoon, kun Jaakko oli uhkaamassa minua hyppyriman iskulla, jos etenen liian pitkälle. Luulen, että mikäli Jaakko olisi poistunut siitä kohtaa, niin olisin taas tehnyt saman virheen.
Poispäinkäännöstä en taaskaan onnistunut tekemään oikein. Ilmeisesti olen harjoitellutkin sen tekemisen väärin: vedän koiran liikaa ohitseni ennen käännöstä, jolloin käännös menee aina pitkäksi ja pieni notkea koira kääntyykin väärinpäin.
Hyvää treenissä oli taas kerran se, että alan nähdä, että voin luottaa Marilyniin. Se tekee sitä, mitä siltä pyydänkin. Lisäksi se on aikuistunut ja kestää paljon enemmän toistoja. Kieli vain pitenee ja into lisääntyy, kun harjoittelemme. Se on myös siitä huvittava, että se ei hauku radalla muuta kuin silloin, jos käsky tulee liian myöhään. Tyyliin: "Prkle, minne?" Se haukkuu myös, jos jään miettimään aloituksessa hetkeksikin. "Äkkiä, mennään, äkkiä!"
Miinuspuolena olen siis minä itse: olen niin kaavoihini kangistunut ja teen samat virheet uudelleen ja uudelleen, vaikka yrittäisin kuinka saada aivoni toimimaan toisin, niin vartaloraukkani ei osaa toimia. Harmillista on se, että aivoni oikeasti yrittävät... kaipa siellä on se reikä jossain, missä kaikki poispäinkäännökset, pakkovalssit, jaakotukset ja sylikäännökset ovat kauniissa pinossa ilman kunnon indeksointia.
Silti on aina mukavaa olla Jaakon treeneissä, toivottavasti saamme niitä vielä lisää (vinkvink: Lägin koulutustoimikunta).
---
Indeksoinnista päästäänkin siihen, että töihin tästä olisi kuitenkin jouduttava. Vielä tämä viikko, niin edessä on viikon mittainen joululoma. Tuntuukin, että olen loman tarpeessa.
---
Maailmassa ei ole rajoja, ellei sinussa ole.
-Jouko Lehtonen
Samalla reissulla vein pikkupeikolle uuden kännykän. Hän ilmeisesti opiskeleekin kemiaa eikä valokuvausta, sillä demonstraatiot kännykän liottamisesta erilaisissa nesteissä eivät olleetkaan tuottaneet haluttua lopputulosta. Vaiheessa 1 kuuluvuuden parantamista ja rikkoutunutta näyttöä oli yritetty korjata oluttuopissa liottamalla - tuloksena *yllätys-yllätys* mykkä kännykkä. Vaiheessa 2 kännykkä upotettiin 10 sekunniksi Sinoliin. Siitä oli lopputuloksena mattapintainen, läpinäkymätön näyttö ja täydellinen mykistys. Kokeen lopputulos: ei suositella täysjärkisille.
Uuden kännykän hienoin ominaisuus on ohjelma, jolla voi heittää kolikkoa. Ostamani halpismalli on ilmeisesti tarkoitettu niin köyhille ihmisille, ettei heillä ole edes kolikkoa. Sopii taiteilijalle kuin nyrkki silmään.
Lauantaina oli taas Jaakon vetämät agilitytreenit. Vietin ensin hallilla parituntisen katselemassa pikkupeikon treeniryhmää. Peikko ja Karma osoittivat, ettei harjoittelu ole mennyt hukkaan. Karma sai Jaakolta ihailua sairaan hienoista käännöksistä, jollaisia Jaakon omat koirat eivät kuulemma pysty tekemään. Peikkupeikon ohjaus on niin eleetöntä ja tyylikästä, että agility näyttää lastenleikiltä. Vauhti on myöskin kova, mutta se ei näytä siltä. Toivoisinpa, että pari saisi pian kepit kuntoon ja pääsisimme ihailemaan heitä kisakentillä. Jaakko kyllä toivoi parin yhteistyöhön jatkossa enemmän reikäpäistä menoa ja irroittelua. (Sitä luulisi agilityynkin löytyvän...)
Omissa treeneissäni näimme luokatonta menoa ja vauhtia. Vauhdista vastasi Marilyn ja minä siitä luokattomuudesta. Jostain syystä tuntui jo rataan tustustuessa, että itsellä on kaksi vasenta jalkaa ja kaksi oikeaa kättä. Tämä tulikin muutaman kerran todistetuksi: kun Jaakko pyysi ottamaan koiran oikealla kädellä, kääntymään ja heittämään vasemmalla yli riman, niin otin vasemmalla, käännyin ja heitin oikealla. Lopputuloksena oli katastrofi: tämän älyttömyyden tuloksena olin tietenkin menossa väärään suuntaan!
Takaaleikkaus yhdessä kohtaa oli melko pahasti myöhässä: se tuli jonkinlaiseen kuntoon, kun Jaakko oli uhkaamassa minua hyppyriman iskulla, jos etenen liian pitkälle. Luulen, että mikäli Jaakko olisi poistunut siitä kohtaa, niin olisin taas tehnyt saman virheen.
Poispäinkäännöstä en taaskaan onnistunut tekemään oikein. Ilmeisesti olen harjoitellutkin sen tekemisen väärin: vedän koiran liikaa ohitseni ennen käännöstä, jolloin käännös menee aina pitkäksi ja pieni notkea koira kääntyykin väärinpäin.
Hyvää treenissä oli taas kerran se, että alan nähdä, että voin luottaa Marilyniin. Se tekee sitä, mitä siltä pyydänkin. Lisäksi se on aikuistunut ja kestää paljon enemmän toistoja. Kieli vain pitenee ja into lisääntyy, kun harjoittelemme. Se on myös siitä huvittava, että se ei hauku radalla muuta kuin silloin, jos käsky tulee liian myöhään. Tyyliin: "Prkle, minne?" Se haukkuu myös, jos jään miettimään aloituksessa hetkeksikin. "Äkkiä, mennään, äkkiä!"
Miinuspuolena olen siis minä itse: olen niin kaavoihini kangistunut ja teen samat virheet uudelleen ja uudelleen, vaikka yrittäisin kuinka saada aivoni toimimaan toisin, niin vartaloraukkani ei osaa toimia. Harmillista on se, että aivoni oikeasti yrittävät... kaipa siellä on se reikä jossain, missä kaikki poispäinkäännökset, pakkovalssit, jaakotukset ja sylikäännökset ovat kauniissa pinossa ilman kunnon indeksointia.
Silti on aina mukavaa olla Jaakon treeneissä, toivottavasti saamme niitä vielä lisää (vinkvink: Lägin koulutustoimikunta).
---
Indeksoinnista päästäänkin siihen, että töihin tästä olisi kuitenkin jouduttava. Vielä tämä viikko, niin edessä on viikon mittainen joululoma. Tuntuukin, että olen loman tarpeessa.
---
Maailmassa ei ole rajoja, ellei sinussa ole.
-Jouko Lehtonen
sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008
Itsenäisyyspäivän iloja
Itsenäisyyspäivä on juhlittu. Meillä oli aika tasaista menoa tuon juhlinnan kanssa. Pikkupeikko ei tullut viikonlopuksi kotiin, joten sekin hiljensi elämää talossa. Anopin telkkarista alkoi kuva pätkiä pahasti - ilmeisesti antennissa on vikaavikaa. Mummo oli koko viikon odottanut Linnan juhlien näkemistä ja niinpä haimme hänet meille katsomaan telkkaria.
Ihan rauhaisasti tuo sujui näköjään kättelykin. Kukaan ei pyörtynyt eikä kaatunut, itse meinasin tosin nuupahtaa sohvalla uneen kesken kaiken, sen verran huono juoni tuossa ohjelmassa on. Vähän kun lukisi puhelinluetteloa.
Tosin se on kai hiukan lukijastakin kiinni, onko puhelinluettelo kiinnostava vai ei. Eräs ystäväni kertoi viimeisillään raskaana aukaisseensa puhelinluettelon ja alkaneensa selata sitä mukavia nimiä lapselle etsien. Jotkut nimet olivat niin ihania hormonimyrskyssä seilaavalle, että ystäväni alkoi kyynelehtiä: *Oi, jos meidän lapsen nimi olisikin Saana, Lapissa oli niiin ihanaa! Ehkä Pinja olisi kiva, rakastan männyn hajua! Tai rehti Antero, jos se on poika!* Ehkä voitte kuvitella, miten hämmästynyt oli aviomies, kun hän tuli kotiin ja löysi vaimon itkemästä ja lukemasta puhelinluetteloa!
---
Itsenäisyyspäivän kunniaksi ja mukavan sään piristämänä lähdin päivällä ratsastamaan. Tarkoitus oli ottaa ensin Félagi ja sitten Ísing, mutta Félagi oli taas kadottanut toisen etukengän. Torstaina kävi kengittäjä ja silloin tarkistettiin, että herralla on vielä kengät tallella. Lisäksi ne on olleet jaloissa vasta kaksi viikkoa, mutta Félagi polkee aika usein kenkiä pois ja lisäksi tuo pahuksen mutalillu irroittaa tilsakumilliset kengät helposti. Vissa oli niin kurainen, ettei huvittanut edes ajatella sen puhtaaksi kaapimista.
No, otin alleni Ísingin, jolla ei ole tainnut kukaan ratsastaa miesmuistiin. Kävimme peräkylällä, tahtina oli käynti-laukka-käynti-laukka-käynti ja otus puhisti aika mukavaan malliin vauhdikkaana, kuten aina. Yritän käynnissä koota sitä töltin suuntaan, jotta sekin alkaisi sieltä lopulta löytyä. Paikka paikoin tuntuikin siltä, että energinen poni meni ihan väkisinkin töltille, koska se olisi halunnut liikkua kovempaa. Painoin takapuoleni tiukasti alas ja homma maistui mukavalle.
Olimme jo kääntyneet takaisinpäin ja ajattelin mielessäni, että on mukavaa, kun otus reippaudestaan huolimatta on kuuliainen eikä rymistele mielin määrin oman tahtonsa mukaisesti. Se varmasti kuuli, koska sitten mammaa vietiin: typy tempaisi itsensä täyteen laukkavauhtiin, jonka hiljentäminen ei tullut kysymykseenkään. No, tiellä ei ollut muita liikkujia, joten aikansa laukattuaan se tietenkin rauhottui ja pysähtyi. Se innostui omasta menemisestään niin kovasti, että kuului sellaista pienen lohikäärmeen puhinaa ja sieraimet olivat teevadin kokoiset.
Käännyin tieltä metsään, jossa menee erittäin jyrkkä rinne ylös. Ajattelin, että se voisi väsyttää itseään vielä hiukan lisää, kun kerran energiaa on päässyt kertymään. Pölöä alkoi pelottaa metsässä. Ehkä se ei ole ollut siellä suunnalla pitkään aikaan, koska se pälyili ympärilleen ja puhisi isomman lohikäärmeen puhinaa kuin aiemmin. Kun pääsimme mäen ylös, päätin nousta alas selästä ja kävellä loppumatkan, koska olo oli kuin viritetyn pommin päällä istuisi.
Mukavaa tuossa hevosessa on se, että se ei pidä tapanaan pukitella, vaan liikkuu ihan vain maata pitkin. Kuvailisin Ísingiä rehelliseksi hevoseksi, joka yrittää aina tehdä parhaansa ratsastajan kanssa. Eipä sitä voi siitä syyttää, jos se nuoruuttaan hiukan intoutuu, kun pääsee kylille. Mutta kyllä otus kaipaisi säännöllisempää käyttöä ja hiukan lisää koulutusta. Onneksi sellaista onkin alkuvuonna luvassa.
Jaa-a, taidan mennä värkkäämään meille jotain aamupalaa. Sitten voisi ehkä ottaa sunnuntai-aamupäivän torkut, jotta jaksaa tämän päivän touhut.
Ihan rauhaisasti tuo sujui näköjään kättelykin. Kukaan ei pyörtynyt eikä kaatunut, itse meinasin tosin nuupahtaa sohvalla uneen kesken kaiken, sen verran huono juoni tuossa ohjelmassa on. Vähän kun lukisi puhelinluetteloa.
Tosin se on kai hiukan lukijastakin kiinni, onko puhelinluettelo kiinnostava vai ei. Eräs ystäväni kertoi viimeisillään raskaana aukaisseensa puhelinluettelon ja alkaneensa selata sitä mukavia nimiä lapselle etsien. Jotkut nimet olivat niin ihania hormonimyrskyssä seilaavalle, että ystäväni alkoi kyynelehtiä: *Oi, jos meidän lapsen nimi olisikin Saana, Lapissa oli niiin ihanaa! Ehkä Pinja olisi kiva, rakastan männyn hajua! Tai rehti Antero, jos se on poika!* Ehkä voitte kuvitella, miten hämmästynyt oli aviomies, kun hän tuli kotiin ja löysi vaimon itkemästä ja lukemasta puhelinluetteloa!
---
Itsenäisyyspäivän kunniaksi ja mukavan sään piristämänä lähdin päivällä ratsastamaan. Tarkoitus oli ottaa ensin Félagi ja sitten Ísing, mutta Félagi oli taas kadottanut toisen etukengän. Torstaina kävi kengittäjä ja silloin tarkistettiin, että herralla on vielä kengät tallella. Lisäksi ne on olleet jaloissa vasta kaksi viikkoa, mutta Félagi polkee aika usein kenkiä pois ja lisäksi tuo pahuksen mutalillu irroittaa tilsakumilliset kengät helposti. Vissa oli niin kurainen, ettei huvittanut edes ajatella sen puhtaaksi kaapimista.
No, otin alleni Ísingin, jolla ei ole tainnut kukaan ratsastaa miesmuistiin. Kävimme peräkylällä, tahtina oli käynti-laukka-käynti-laukka-käynti ja otus puhisti aika mukavaan malliin vauhdikkaana, kuten aina. Yritän käynnissä koota sitä töltin suuntaan, jotta sekin alkaisi sieltä lopulta löytyä. Paikka paikoin tuntuikin siltä, että energinen poni meni ihan väkisinkin töltille, koska se olisi halunnut liikkua kovempaa. Painoin takapuoleni tiukasti alas ja homma maistui mukavalle.
Olimme jo kääntyneet takaisinpäin ja ajattelin mielessäni, että on mukavaa, kun otus reippaudestaan huolimatta on kuuliainen eikä rymistele mielin määrin oman tahtonsa mukaisesti. Se varmasti kuuli, koska sitten mammaa vietiin: typy tempaisi itsensä täyteen laukkavauhtiin, jonka hiljentäminen ei tullut kysymykseenkään. No, tiellä ei ollut muita liikkujia, joten aikansa laukattuaan se tietenkin rauhottui ja pysähtyi. Se innostui omasta menemisestään niin kovasti, että kuului sellaista pienen lohikäärmeen puhinaa ja sieraimet olivat teevadin kokoiset.
Käännyin tieltä metsään, jossa menee erittäin jyrkkä rinne ylös. Ajattelin, että se voisi väsyttää itseään vielä hiukan lisää, kun kerran energiaa on päässyt kertymään. Pölöä alkoi pelottaa metsässä. Ehkä se ei ole ollut siellä suunnalla pitkään aikaan, koska se pälyili ympärilleen ja puhisi isomman lohikäärmeen puhinaa kuin aiemmin. Kun pääsimme mäen ylös, päätin nousta alas selästä ja kävellä loppumatkan, koska olo oli kuin viritetyn pommin päällä istuisi.
Mukavaa tuossa hevosessa on se, että se ei pidä tapanaan pukitella, vaan liikkuu ihan vain maata pitkin. Kuvailisin Ísingiä rehelliseksi hevoseksi, joka yrittää aina tehdä parhaansa ratsastajan kanssa. Eipä sitä voi siitä syyttää, jos se nuoruuttaan hiukan intoutuu, kun pääsee kylille. Mutta kyllä otus kaipaisi säännöllisempää käyttöä ja hiukan lisää koulutusta. Onneksi sellaista onkin alkuvuonna luvassa.
Jaa-a, taidan mennä värkkäämään meille jotain aamupalaa. Sitten voisi ehkä ottaa sunnuntai-aamupäivän torkut, jotta jaksaa tämän päivän touhut.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Kuorsauksia ja yskintää
Kuiskauksia ja huutoja olisi ollut melkein mukavampaa yöääntä, mutta eiei, meillä kaikui kuorsaus ja yskintä. Meidän makkarissahan kyllä kuorsataan aina, välillä jopa viidellä kurkunpäällä (ukko, koirat ja minä, minä vienosti), joten se ei hirmusti haittaa.
Eilen alkoi Marilyniä yskittää ja sen yskä on sellaista koiramaista tukehtumiskarjuntaa. Köh-kööh-kräh-kräääh-kräää-krä-krä-yöks. Sen tahdissa on melkein mahdotonta nukkua. En tiedä yskivätkö muut rodut noin, mutta cairnterrierit ainakin yskän saadessaan ovat aina melkoisen kovaäänisiä.
Heräsin yöllä ja juotin mussukalle kuumaa hunajavettä nappuloiden kera ja yskiminen laantui hetkeksi. Olin puolet yötä hereillä, kunnes tajusin, ettei Marilyiniä ole pakko pitää samassa makuuhuoneessa, vaan sen voi työntää ovesta pihalle ja se osaa mennä muuallekin nukkumaan. Kleon olen joskus yrittänyt vastaavanlaisen yskän tullen työntää muualle nukkumaan. Kleo viettää sitten vaikka lopun yötä tassullaan ovea kaapien: tahtoo takaisin, tahtoo takaisin - klonk klonk klonk.
Marilyn, joka on itsenäinen olento, hypähti tyynesti työhuoneen sohvalle nukkumaan, kun tuuppasin sen ovesta ulos. Työhuoneesta äänet kuuluvat melko hyvin meidän makkariin, enkä kuullut otuksen kertaakaan yskähtävän enää tuon jälkeen. Huoh.
Tänään taidan siirtyä ihan pelipaikalle Helsinkiin töihin, joten - otanpa toisen kupposen kahvia vielä.
---
Näytä minulle ihminen, joka ei vaivaudu tekemään pikkujuttuja ja minä näytän sinulle ihmisen, jolle ei kannata antaa suuria luottamustehtäviä. -Lawrence Bell
Eilen alkoi Marilyniä yskittää ja sen yskä on sellaista koiramaista tukehtumiskarjuntaa. Köh-kööh-kräh-kräääh-kräää-krä-krä-yöks. Sen tahdissa on melkein mahdotonta nukkua. En tiedä yskivätkö muut rodut noin, mutta cairnterrierit ainakin yskän saadessaan ovat aina melkoisen kovaäänisiä.
Heräsin yöllä ja juotin mussukalle kuumaa hunajavettä nappuloiden kera ja yskiminen laantui hetkeksi. Olin puolet yötä hereillä, kunnes tajusin, ettei Marilyiniä ole pakko pitää samassa makuuhuoneessa, vaan sen voi työntää ovesta pihalle ja se osaa mennä muuallekin nukkumaan. Kleon olen joskus yrittänyt vastaavanlaisen yskän tullen työntää muualle nukkumaan. Kleo viettää sitten vaikka lopun yötä tassullaan ovea kaapien: tahtoo takaisin, tahtoo takaisin - klonk klonk klonk.
Marilyn, joka on itsenäinen olento, hypähti tyynesti työhuoneen sohvalle nukkumaan, kun tuuppasin sen ovesta ulos. Työhuoneesta äänet kuuluvat melko hyvin meidän makkariin, enkä kuullut otuksen kertaakaan yskähtävän enää tuon jälkeen. Huoh.
Tänään taidan siirtyä ihan pelipaikalle Helsinkiin töihin, joten - otanpa toisen kupposen kahvia vielä.
---
Näytä minulle ihminen, joka ei vaivaudu tekemään pikkujuttuja ja minä näytän sinulle ihmisen, jolle ei kannata antaa suuria luottamustehtäviä. -Lawrence Bell
maanantaina, joulukuuta 01, 2008
Pitäviä päätöksiä
Eilen illalla päätin hiljaa itsekseni, että tänä maanantaiaamuna nousen reippaasti ylös, lähden ajoissa liikenteeseen ja olen oikein ajoissa töissä, ihan työmaalla asti.
Nousin vasta viidennen torkkukytkimen painalluksen jälkeen ylös, tein normit aamutoimet - tallille koirien kanssa, hevosten ruokintaa ja hiukan vesiämpäreiden kanniskelua. Sitten vääntäydyin suihkuun uudestaan, ulkona sai jo ensimmäisen, kylmän suihkun - ja tässä minä nyt istun haukottelemassa tietokoneen ääressä.
Kello on kohta kahdeksan. Tosi reipasta menoa. Loppupeleissä se ei silti haittaa yhtään, koska luulisin, että työni jälki on parempaa, jos olen hereillä.
---
Onnistumisen paras mitta on se, voitko
suoda itsellesi sen ylellisyyden, että
sinulla on aikaa tehdä mitä tahdot.
-Leontyne Price
---
Lisäinfoa aamusta: Juuri, kun olin julkaissut tämän tekstin ekan kerran, soitti ukkokulta ja kertoi, että ei kannata lähteä kohti Helsinkiä, jos ei ole pakko, koska moottoritiellä suma seisoo jonkin onnettomuuden vuoksi. Koska minulla ei ole varsinaisesti mitään syytä mennä Helsinkiin, niin jäänkin tänne tekemään paperihommiani. Onni on olla sopivan laiska!
Nousin vasta viidennen torkkukytkimen painalluksen jälkeen ylös, tein normit aamutoimet - tallille koirien kanssa, hevosten ruokintaa ja hiukan vesiämpäreiden kanniskelua. Sitten vääntäydyin suihkuun uudestaan, ulkona sai jo ensimmäisen, kylmän suihkun - ja tässä minä nyt istun haukottelemassa tietokoneen ääressä.
Kello on kohta kahdeksan. Tosi reipasta menoa. Loppupeleissä se ei silti haittaa yhtään, koska luulisin, että työni jälki on parempaa, jos olen hereillä.
---
Onnistumisen paras mitta on se, voitko
suoda itsellesi sen ylellisyyden, että
sinulla on aikaa tehdä mitä tahdot.
-Leontyne Price
---
Lisäinfoa aamusta: Juuri, kun olin julkaissut tämän tekstin ekan kerran, soitti ukkokulta ja kertoi, että ei kannata lähteä kohti Helsinkiä, jos ei ole pakko, koska moottoritiellä suma seisoo jonkin onnettomuuden vuoksi. Koska minulla ei ole varsinaisesti mitään syytä mennä Helsinkiin, niin jäänkin tänne tekemään paperihommiani. Onni on olla sopivan laiska!
sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008
Vaikeuksien kautta voittoon?
Taas viikonloppu on vilisemässä ohitse valtavalla vauhdilla kuin elämä ikään. Perjantaina hävisi lumi. Uskomatonta, että sitä oli torstaina vielä ainakin 10 cm ja nyt maa on aivan musta taas. No, käy tätä suremaan - antaa sataa, kun kerran haluaa. Nytkin tuolla ulkona tulee vettäräntää, yäk.
Eilen oli tarkoitus ratsastaa, mutta päätinkin sitten tehdä hyvää ruokaa pikkupeikolle ja ukolle. Tein naudan suikalelihasta, pekonista, sipulista, juureksista, oliiveista ja valkosipulista muhevan padan, jonka annoin hautua uunissa tunnin verran. Kaveriksi tein valkosipulikermaperunat. Hyvää oli, jopa loistavaa.
Kermaperunat olivat Karmastakin varsin maittavat, sillä poissaollessamme se oli kipannut kulhon lattialle säpäleiksi ja yhdessä terrierikamujen kanssa ne natustelivat kaiken lasinsirujen seasta. Olemme odotelleet jotain oireita, mutta ilmeisesti koko porukka on ruokaillut hienostuneesti eivätkä ne ole hotkineet lasinpaloja massuunsa.
Maan sulaminen on saanut Kleon innostumaan kaivelusta. Tallilla käydessämme se jumittui ojaan eikä ollut kuulevinaan, kun komensin sitä kotiin. Kohta viluinen ja hiekkainen mamma tulee haukkumaan närkästyneenä takaovelle, kun ovi ei aukea tarpeeksi nopeasti. Eilen se oli reissussa kaksi tuntia ja palasi sisään tummanruskeana ja kokonaan hiekan peitossa. Uskomaton näky!
Tänään sataa sen verran paljon, että kotiinpalaaja on lähinnä märkä, kuten kuvasta näkyy.
---
Eilen olimme Suoknuutin Jaakon agilitykoulutuksessa Marilynin kanssa. Olimme viimeisessä ryhmässä ja jättäydyin viimeiseksi koirakoksi, jottei yleisöä olisi kovin paljon näkemässä, kun mokailen. Marilyn oli taas oma, valloittava itsensä ja Jaakko nauroikin, että tuosta koirasta ei voi olla pitämättä, se on niin omalaatuinen pakkaus.
Radalla oli yllättävästi muutama ihan looginenkin siirtymä esteeltä toiselle, mikä hämmästytti minua rataan tustustumisessa suunnattomasti. Yleensä Jaakon radat ovat olleet sellaisia, että seuraava este on aina se, jota viimeksi odottaisi.
Ja tulihan sitä taas mokattua ja naurettua. Estevälillä 2-3 oli melko raju sivuetäisyys ja Jaakko palkkasi Marilynin, kun se tuli oikeaan kohtaan. Treenistä aika iso osa meni siihen, että jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse ja kutsuin sen takaisin ja jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse ja kutsuin sen takaisin ja jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse... Jaakko totesikin jossain vaiheessa, että tässä lienee jokin pieni ongelma. En jaksa tajuta, miten Jaakko ei hermostu ollenkaan, kun aika menee ylettömään söhläämiseen ja siihen, että Marilyn nuolee Jaakkoa, joka lojuu lattialla namipalojen ja vinkulelun kanssa ja nauraa.
No, muutamien yritysten jälkeen se radan kohta meni lopulta melko mallikkaasti ja pääsimme oikeastaan aika sujuvasti esteväliin 9-10, josta olisi pitänyt mennä vasemmalle kepeille ja loogisesti sijoituin esteen 10 oikealle puolelle paikkaan, josta oli täysin mahdotonta ohjata koiraa sinne, minne piti.
Tässä kohtaa sain ystävällismielistä saarnaa siitä, kuinka en oikeastaan ollenkaan tutustu rataan, vaan vetelen hommaa aivan fiilispohjalta. Koiran huomioon ottaen tuo fiiliskäyttäytyminen on kuulemma ymmärrettävää. Varmaa on silti sekin, että mikäli minä olisin vaativa ja täsmällinen, Marilyn tekisi suoraviivaisesti rataa, koska se osaa.
Kepit ovat aivan kesken, mutta niihinkin tuli ihan hyvää vinkkiä, joten pääsimme etenemään radalla esteelle 13-14, jossa olisi pitänyt tehdä aivan yksinkertainen poispäinkäännös. Liike, jonka Jaakko kertoi meille opettaneensa jo 3 vuotta sitten. Noin kymmenen yrittämän jälkeen onnistuin tekemäään se oikein. Tässäkin vaiheessa Jaakko vielä jaksoi hymyillä, vaikka kaikki vanha oppimani oli jossain ojassa lojumassa.
Tämän ponnistelun jälkeen päästiin esteille 19-20, jossa olisi pitänyt tehdä kaksi persjättöä. Vaikka kuinka yritin, niin jälkimmäisestä persjätöstä tuli valssi. Sain juosta tämän vauhtikohdan Marilynin kanssa taas noin kymmenen kertaa ja Jaakko ilmoitti, että voimme jäädä vaikka yöksi, mutta tuon toisenkin persjätön on onnistuttava. Ja onnistuihan se lopulta!
Saimme kehotuksen aloittaa lopultakin kisaura. Minä kuulemma jopa osaan ohjata tosinaan aivan mallikkaasti. Hymyilin koko matkan kotiin. Moni muu itkisi, kun onnistuisi treenissä tekemään noin valtavasti virheitä, mutta minulle tulee agilitystä ja Marilynin kanssa tekemisestä aina hyvä mieli. Lisäksi olen viime aikoina huomannut, että Marilyn on aikuistunut ja jaksaa keskittyä treenaamaan huomattavan pitkiä aikoja lähtemättä haahuilemaan omiaan.
On aivan mahtavaa, että agilityseurassamme jaksetaan järjestää näitä koulutuksia ja mahtavaa, että taas mahduin mukaan. Pikkupeikko oli tosi pahoillaan, kun olisi myös päässyt mukaan, mutta Karman juoksun vuoksi ei voinut osallistua. Siksipä peikkolapsi päättikin lähteä juhlimaan ja lohduttamaan velipoikaa, joka makaa kotona nivelsiteet revenneinä.
Eilen oli tarkoitus ratsastaa, mutta päätinkin sitten tehdä hyvää ruokaa pikkupeikolle ja ukolle. Tein naudan suikalelihasta, pekonista, sipulista, juureksista, oliiveista ja valkosipulista muhevan padan, jonka annoin hautua uunissa tunnin verran. Kaveriksi tein valkosipulikermaperunat. Hyvää oli, jopa loistavaa.
Kermaperunat olivat Karmastakin varsin maittavat, sillä poissaollessamme se oli kipannut kulhon lattialle säpäleiksi ja yhdessä terrierikamujen kanssa ne natustelivat kaiken lasinsirujen seasta. Olemme odotelleet jotain oireita, mutta ilmeisesti koko porukka on ruokaillut hienostuneesti eivätkä ne ole hotkineet lasinpaloja massuunsa.
Tänään sataa sen verran paljon, että kotiinpalaaja on lähinnä märkä, kuten kuvasta näkyy.
---
Eilen olimme Suoknuutin Jaakon agilitykoulutuksessa Marilynin kanssa. Olimme viimeisessä ryhmässä ja jättäydyin viimeiseksi koirakoksi, jottei yleisöä olisi kovin paljon näkemässä, kun mokailen. Marilyn oli taas oma, valloittava itsensä ja Jaakko nauroikin, että tuosta koirasta ei voi olla pitämättä, se on niin omalaatuinen pakkaus.
Radalla oli yllättävästi muutama ihan looginenkin siirtymä esteeltä toiselle, mikä hämmästytti minua rataan tustustumisessa suunnattomasti. Yleensä Jaakon radat ovat olleet sellaisia, että seuraava este on aina se, jota viimeksi odottaisi.
Ja tulihan sitä taas mokattua ja naurettua. Estevälillä 2-3 oli melko raju sivuetäisyys ja Jaakko palkkasi Marilynin, kun se tuli oikeaan kohtaan. Treenistä aika iso osa meni siihen, että jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse ja kutsuin sen takaisin ja jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse ja kutsuin sen takaisin ja jätin Marilynin esteen 1 taakse ja se kipitti viivana Jaakon luokse... Jaakko totesikin jossain vaiheessa, että tässä lienee jokin pieni ongelma. En jaksa tajuta, miten Jaakko ei hermostu ollenkaan, kun aika menee ylettömään söhläämiseen ja siihen, että Marilyn nuolee Jaakkoa, joka lojuu lattialla namipalojen ja vinkulelun kanssa ja nauraa.
No, muutamien yritysten jälkeen se radan kohta meni lopulta melko mallikkaasti ja pääsimme oikeastaan aika sujuvasti esteväliin 9-10, josta olisi pitänyt mennä vasemmalle kepeille ja loogisesti sijoituin esteen 10 oikealle puolelle paikkaan, josta oli täysin mahdotonta ohjata koiraa sinne, minne piti.
Tässä kohtaa sain ystävällismielistä saarnaa siitä, kuinka en oikeastaan ollenkaan tutustu rataan, vaan vetelen hommaa aivan fiilispohjalta. Koiran huomioon ottaen tuo fiiliskäyttäytyminen on kuulemma ymmärrettävää. Varmaa on silti sekin, että mikäli minä olisin vaativa ja täsmällinen, Marilyn tekisi suoraviivaisesti rataa, koska se osaa.
Kepit ovat aivan kesken, mutta niihinkin tuli ihan hyvää vinkkiä, joten pääsimme etenemään radalla esteelle 13-14, jossa olisi pitänyt tehdä aivan yksinkertainen poispäinkäännös. Liike, jonka Jaakko kertoi meille opettaneensa jo 3 vuotta sitten. Noin kymmenen yrittämän jälkeen onnistuin tekemäään se oikein. Tässäkin vaiheessa Jaakko vielä jaksoi hymyillä, vaikka kaikki vanha oppimani oli jossain ojassa lojumassa.
Tämän ponnistelun jälkeen päästiin esteille 19-20, jossa olisi pitänyt tehdä kaksi persjättöä. Vaikka kuinka yritin, niin jälkimmäisestä persjätöstä tuli valssi. Sain juosta tämän vauhtikohdan Marilynin kanssa taas noin kymmenen kertaa ja Jaakko ilmoitti, että voimme jäädä vaikka yöksi, mutta tuon toisenkin persjätön on onnistuttava. Ja onnistuihan se lopulta!
Saimme kehotuksen aloittaa lopultakin kisaura. Minä kuulemma jopa osaan ohjata tosinaan aivan mallikkaasti. Hymyilin koko matkan kotiin. Moni muu itkisi, kun onnistuisi treenissä tekemään noin valtavasti virheitä, mutta minulle tulee agilitystä ja Marilynin kanssa tekemisestä aina hyvä mieli. Lisäksi olen viime aikoina huomannut, että Marilyn on aikuistunut ja jaksaa keskittyä treenaamaan huomattavan pitkiä aikoja lähtemättä haahuilemaan omiaan.
On aivan mahtavaa, että agilityseurassamme jaksetaan järjestää näitä koulutuksia ja mahtavaa, että taas mahduin mukaan. Pikkupeikko oli tosi pahoillaan, kun olisi myös päässyt mukaan, mutta Karman juoksun vuoksi ei voinut osallistua. Siksipä peikkolapsi päättikin lähteä juhlimaan ja lohduttamaan velipoikaa, joka makaa kotona nivelsiteet revenneinä.
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Pitkä, pimeä talvi
Lunta on edelleen maassa, paljon! Se on hienoa. Iloani masentaa hieman loppuviikon sääennuste, joka lupaa reilusti plusasteita ja vesisadetta. Lisäksi jonkin verran masentaa, että olen koko ajan töissä valoisaan aikaan, enkä ole yhtään päässyt tyyppaamaan lumessa ratsastusta Félagin uusilla talvikengillä ja tilsakumeilla. Tänään korjaan asian, sillä olen etätöissä ja pidän ruokatunnin perään ratsastussession.
En tiedä, miksi minusta on tullut niin arka pimeällä ratsastaja. Ehkäpä alan tulla vanhaksi ja pelokkaaksi... tai vanhaksi ja laiskaksi... tai vanhaksi. No, en halua ajatella sitä nyt, kohta on viikonloppu ja voi liikkua muulloinkin kuin pimeällä. Sen verran kuitenkin on sanottava, että yhteiskuntamme nuoruuden ihannointi on alkanut vanhemmiten ärsyttää. Se on ihan ok, että ihmiset pitävät kunnostaan ja itsestään hyvää huolta, mutta se, että kaikkien pitäisi näyttääkin alle 30-vuotiailta loppuun asti, on luonnotonta.
Viikko on mennyt hirmuisen hitaasti. Joka aamu olen luullut, että on jo perjantai, mutta sitten olen kohdannut tiistain, keskiviikon ja torstain. Mitähän huomenna tulee vastaan? Erittäin vaikeaa arvata...
No, tänään, tässä ja nyt pitää aloittaa ahkera työnteko, että voin hyvällä omallatunnolla loikata päivällä luottoheppani selkään ja hiukan nauttia elämästä. Tai loikata ja loikata, jatkuva sohvalla lojuminen lievässä talvimasennuksessa on jäykistänyt selkäni niin, että kohta pitää ostaa invahissi, että pääsen kopukan selkään.
Sitä (ja mahdollista mediaa tapahtumaa julkistamaan) odotellessa.
---
Ihminen ei voi muuttaa kaikkia asioita,
mihin hän törmää. Mutta kaikkeen on
törmättävä ennen kuin sitä voidaan muuttaa.
-James Baldwin
En tiedä, miksi minusta on tullut niin arka pimeällä ratsastaja. Ehkäpä alan tulla vanhaksi ja pelokkaaksi... tai vanhaksi ja laiskaksi... tai vanhaksi. No, en halua ajatella sitä nyt, kohta on viikonloppu ja voi liikkua muulloinkin kuin pimeällä. Sen verran kuitenkin on sanottava, että yhteiskuntamme nuoruuden ihannointi on alkanut vanhemmiten ärsyttää. Se on ihan ok, että ihmiset pitävät kunnostaan ja itsestään hyvää huolta, mutta se, että kaikkien pitäisi näyttääkin alle 30-vuotiailta loppuun asti, on luonnotonta.
Viikko on mennyt hirmuisen hitaasti. Joka aamu olen luullut, että on jo perjantai, mutta sitten olen kohdannut tiistain, keskiviikon ja torstain. Mitähän huomenna tulee vastaan? Erittäin vaikeaa arvata...
No, tänään, tässä ja nyt pitää aloittaa ahkera työnteko, että voin hyvällä omallatunnolla loikata päivällä luottoheppani selkään ja hiukan nauttia elämästä. Tai loikata ja loikata, jatkuva sohvalla lojuminen lievässä talvimasennuksessa on jäykistänyt selkäni niin, että kohta pitää ostaa invahissi, että pääsen kopukan selkään.
Sitä (ja mahdollista mediaa tapahtumaa julkistamaan) odotellessa.
---
Ihminen ei voi muuttaa kaikkia asioita,
mihin hän törmää. Mutta kaikkeen on
törmättävä ennen kuin sitä voidaan muuttaa.
-James Baldwin
Tunnisteet:
aforismeja,
sananlaskuja,
sää,
talvi
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Arktisen alueen asujan arkipuuhat alkoivat
Eilisen päivän ja illan aikana sitä kaivattua lunta sitten tuli. Paljon. Oikeastaan valtavasti, kun vertaa viime vuosiin. Ukkokulta jopa aurasi tiet eilen illalla, jotta pääsisimme täältä liikkeelle.
Harmittaa, että tänä aamuna on pikkupakko mennä töihin: huvittaisi ottaa valokuvia lumisesta maisemasta ja ei huvittaisi lähteä ajelemaan, kun ajantasainen liikennetiedottaminen kertoo, että tiesää on Suomessa kaikkialla joko huono tai erittäin huono. No, ukkokullalla on huonommin, se raukka lähti tänä aamuna jo ennen seitsemää ajelemaan kohti Tamperetta.
Viikonloppu on mennyt harrastaessa. Lauantain vietin agilityhallilla ensin kisaamassa Marilynillä (tuloksena hylätty suoritus, josta ei voi syyttää kuin minua, söhkelöä ohjaustani ja kisajännitystä - kisajännitystä, karmaisevaa - sellainenkin este agilitykisaamisemme tiellä!) Iltapäivän vietin mölliluokkien tuomarina. Möllit olivat osin todella lupaavia ja osin hyvinkin keskeneräisiä vielä. Sormeni olivat sinisenpunaiset, kun pääsimme kotiin, koska en osaa käyttää hanskoja. Oli kuitenkin mukavaa, että kisaajia oli paljon ja uusi mattopohjamme on tosiaan edelleenkin upea! Tätähän jo viikolla hehkuttelin.
Sunnuntaina oli Hestbakkin 2-vuotisjuhlat, joita juhlistettiin tallin ensimmäisillä tallikisoilla. Sää suosi issikkaharrastajia, sillä oli lähes yhtä tuulista, raakaa ja kylmää kuin Islannissa toisinaan. Olin tilaisuuden kuuluttajana ja koska papereita ei voi pitää käsissään lapasilla, sormeni olivat lauantaitakin sinisemmät. Sormien palelemisesta huolimatta oli mukava olla mukana.
Tänä aamuna ovat sormet edelleenkin hieman turvoksissa ja niitä särkee, kun näpyttelen konetta. Apua, olen tulossa vanhaksi ja raihnaiseksi, koska palautuminen palelusta kestää näin kauan!
---
No, nyt raahaan raihnaisen olemukseni vaatekaapille ja lähden ponnistelemaan arktisessa maisemassa kohti Helsinkiä. Illalla tulee kengittäjä ja saan ainakin yhdelle hevoselle talvirenkaat alle, jotta pääsen lumiseen maisemaan irrottelemaan (jonain päivänä, kun sää suosii sokerista olemustani).
Harmittaa, että tänä aamuna on pikkupakko mennä töihin: huvittaisi ottaa valokuvia lumisesta maisemasta ja ei huvittaisi lähteä ajelemaan, kun ajantasainen liikennetiedottaminen kertoo, että tiesää on Suomessa kaikkialla joko huono tai erittäin huono. No, ukkokullalla on huonommin, se raukka lähti tänä aamuna jo ennen seitsemää ajelemaan kohti Tamperetta.
Viikonloppu on mennyt harrastaessa. Lauantain vietin agilityhallilla ensin kisaamassa Marilynillä (tuloksena hylätty suoritus, josta ei voi syyttää kuin minua, söhkelöä ohjaustani ja kisajännitystä - kisajännitystä, karmaisevaa - sellainenkin este agilitykisaamisemme tiellä!) Iltapäivän vietin mölliluokkien tuomarina. Möllit olivat osin todella lupaavia ja osin hyvinkin keskeneräisiä vielä. Sormeni olivat sinisenpunaiset, kun pääsimme kotiin, koska en osaa käyttää hanskoja. Oli kuitenkin mukavaa, että kisaajia oli paljon ja uusi mattopohjamme on tosiaan edelleenkin upea! Tätähän jo viikolla hehkuttelin.
Sunnuntaina oli Hestbakkin 2-vuotisjuhlat, joita juhlistettiin tallin ensimmäisillä tallikisoilla. Sää suosi issikkaharrastajia, sillä oli lähes yhtä tuulista, raakaa ja kylmää kuin Islannissa toisinaan. Olin tilaisuuden kuuluttajana ja koska papereita ei voi pitää käsissään lapasilla, sormeni olivat lauantaitakin sinisemmät. Sormien palelemisesta huolimatta oli mukava olla mukana.
Tänä aamuna ovat sormet edelleenkin hieman turvoksissa ja niitä särkee, kun näpyttelen konetta. Apua, olen tulossa vanhaksi ja raihnaiseksi, koska palautuminen palelusta kestää näin kauan!
---
No, nyt raahaan raihnaisen olemukseni vaatekaapille ja lähden ponnistelemaan arktisessa maisemassa kohti Helsinkiä. Illalla tulee kengittäjä ja saan ainakin yhdelle hevoselle talvirenkaat alle, jotta pääsen lumiseen maisemaan irrottelemaan (jonain päivänä, kun sää suosii sokerista olemustani).
Tunnisteet:
agility,
löpinää,
maalaiselämää,
talvi
torstaina, marraskuuta 20, 2008
Onni = ENSILUMI!
Tätä on odotettu: viime yönä on satanut sen verran lunta, että maa on valkoinen. Tallille näki mainiosti kävellä ilman otsalamppua. Eilen aamulla olisin joutunut ilman valoa pöpelikköön. (Paitsi etten olisi, koska osaan omissa nurkissa aika hyvin kulkea pimeässäkin. Mutta se ei kuulu tähän.) Lumi oli se upea, valaiseva ja nariseva onni, jonka sain tänä aamuna. Hymyilin koko matkan tallille. Onneksi kukaan ei nähnyt minua, näytin varmasti joltain kylähullulta. Vaikka ei se varsinaisesti minua haittaa, mitä minusta ajatellaan.
Eilen illalla oli agilitytreenit. Olemme saaneet koko treenihallin käyttöömme ja hallissa on uudet matot: alla solukumia ja päällä hiekoitettu keinonurmimatto. Viime lauantain talkooporukka oli tehnyt hyvää työtä ja kaikki näytti tosi upealta!
Itseasiassa ihailin hallia niin kovasti, että Liisan meille tekemä 19 esteen rata oli minulle täysin mahdoton muistaa. Jo esteellä 7 olin aivan pallo hukassa. (Tai siis vaaleanpunainen vinkupallokaksikkohan ei ole hukassa, vinku niistä kylläkin alkaa olla katoamassa.) Marilyn teki aika lailla sitä, mitä pyysinkin. Ikävä kyllä aina ei tullut ohjattua sitä rataa, mitä piti.
Pari kertaa pimatsu karkasi haistelemaan jotain hiirenhajuista pylväänjuurta. Tämäkin silloin, kun herpaannuin. Otukselle pitäisi höpöttää koko rata jotain älytöntä, että se pysyisi matkassa. Älyttömyys ja höpötys ei olisi mikään ongelma, mutta happi tuppaa loppumaan ja eksyn radalta.
Kepit ovat oikeastaan suurin perusongelma. Olemme alkaneet harjoitella suorilla kepeillä (aiemmin verkoilla) ja Marilyn toimii kepeillä hyvin vain, kun olen keppien oikealla puolella ja juoksen takaperin. Melko älytöntä.
Onneksi olen tottunut vaikeuksiin enkä lannistu helposti. Agility on hauska harrastus, vaikka meistä ei taidakaan tulla koskaan maailmanmestareita. Päästäisiinpä edes virallisiin kisoihin... No, se este on omien korvieni välissä, joten siihen pystyn vaikuttamaan.
---
Hauskaa talvipäivää! Minä lähden nyt autoilutaidoissaan keskieurooppalaistuneiden suomalaisten kanssa köröttelemään kohti Helsinkiä.
---
On pyrittävä olemaan kevyt linnun tavoin, ei höyhenen tavalla. -Paul Valery
Eilen illalla oli agilitytreenit. Olemme saaneet koko treenihallin käyttöömme ja hallissa on uudet matot: alla solukumia ja päällä hiekoitettu keinonurmimatto. Viime lauantain talkooporukka oli tehnyt hyvää työtä ja kaikki näytti tosi upealta!
Itseasiassa ihailin hallia niin kovasti, että Liisan meille tekemä 19 esteen rata oli minulle täysin mahdoton muistaa. Jo esteellä 7 olin aivan pallo hukassa. (Tai siis vaaleanpunainen vinkupallokaksikkohan ei ole hukassa, vinku niistä kylläkin alkaa olla katoamassa.) Marilyn teki aika lailla sitä, mitä pyysinkin. Ikävä kyllä aina ei tullut ohjattua sitä rataa, mitä piti.
Pari kertaa pimatsu karkasi haistelemaan jotain hiirenhajuista pylväänjuurta. Tämäkin silloin, kun herpaannuin. Otukselle pitäisi höpöttää koko rata jotain älytöntä, että se pysyisi matkassa. Älyttömyys ja höpötys ei olisi mikään ongelma, mutta happi tuppaa loppumaan ja eksyn radalta.
Kepit ovat oikeastaan suurin perusongelma. Olemme alkaneet harjoitella suorilla kepeillä (aiemmin verkoilla) ja Marilyn toimii kepeillä hyvin vain, kun olen keppien oikealla puolella ja juoksen takaperin. Melko älytöntä.
Onneksi olen tottunut vaikeuksiin enkä lannistu helposti. Agility on hauska harrastus, vaikka meistä ei taidakaan tulla koskaan maailmanmestareita. Päästäisiinpä edes virallisiin kisoihin... No, se este on omien korvieni välissä, joten siihen pystyn vaikuttamaan.
---
Hauskaa talvipäivää! Minä lähden nyt autoilutaidoissaan keskieurooppalaistuneiden suomalaisten kanssa köröttelemään kohti Helsinkiä.
---
On pyrittävä olemaan kevyt linnun tavoin, ei höyhenen tavalla. -Paul Valery
keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008
Kyllä maalla on kummallista
Talvi on taas ovella. Toivottavasti se tulee tänä vuonna sisään asti, eikä vain kolkuttele koko aikaa ovella. Viime yönä riehui taas melkoinen myrskytuuli. Paikoitellen kuulemma jopa 25m/sek, mikä on aika haipakkaa. Kaupunkilaisille voisi moista kuvailla vaikkapa kertomalla, että tukka ei pysy ollenkaan nätisti sellaisella tuulella.
Kaupunkilaisten ja maalaisten elämä näinkin pienessä maassa kuin Suomi on yllättävän erilaista. Sitä välillä hämmästyy aidosti, kuinka vieraantuneita luonnosta ovat jo helsinkiläiset.
Ihmetyksenaiheita, joita olen kuullut:
Minua hämmästytti tässä eräänä päivänä se, että ruoho kasvaa vielä - marraskuussa. Romeota se näytti ilahduttavan, kun se nyrhi omalla laitumellaan viimeisiä kesän rippeitä.
Jaa-a, nyt pitäisi lähteä töihin. Ukko juuri soitti, että matkan varrella on parikin ketjukolaria ja jonot seisovat. Pitää kerätä extra-annos kärsivällisyyttä salkkuun, jos matka kestääkin hieman kauemmin. Ehkä vielä yksi kuppi kahvia virkistäisi?
--
Ai, meinasi unohtua kiitokset: mukavaa, että niin moni koiraharrastajaystävä on käynyt Marilyniä onnittelemassa luolilla pärjäämisestä.
Yhtään pentutilausta ei ole vielä tullut, ovatkos ne eksyneet jonnekin?
Kaupunkilaisten ja maalaisten elämä näinkin pienessä maassa kuin Suomi on yllättävän erilaista. Sitä välillä hämmästyy aidosti, kuinka vieraantuneita luonnosta ovat jo helsinkiläiset.
Ihmetyksenaiheita, joita olen kuullut:
- mistä tuulee, kun on pohjoistuuli?
- voiko oikeasti olla pakko kävellä 150 m postilaatikolle, eikö laki kiellä noin pitkää matkaa?
- mistä saa vettä, jos sähkö on poikki? (kaivosta nostamalla -vastaus saa jo silmät pyörimään ihmetyksestä: eikö kaivovesi ole likaista?)
- tarvitseeko oikeasti lamppua aamulla ja illalla ulkona?
- ei katuvaloja?
- pelottaako asua metsän keskellä (karhu, ilves, pimeä, tuuli, rosvo)?
Minua hämmästytti tässä eräänä päivänä se, että ruoho kasvaa vielä - marraskuussa. Romeota se näytti ilahduttavan, kun se nyrhi omalla laitumellaan viimeisiä kesän rippeitä.
Jaa-a, nyt pitäisi lähteä töihin. Ukko juuri soitti, että matkan varrella on parikin ketjukolaria ja jonot seisovat. Pitää kerätä extra-annos kärsivällisyyttä salkkuun, jos matka kestääkin hieman kauemmin. Ehkä vielä yksi kuppi kahvia virkistäisi?
--
Ai, meinasi unohtua kiitokset: mukavaa, että niin moni koiraharrastajaystävä on käynyt Marilyniä onnittelemassa luolilla pärjäämisestä.
Yhtään pentutilausta ei ole vielä tullut, ovatkos ne eksyneet jonnekin?
sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008
Tappokone
Eilen köröteltiin autolla Marilynin kanssa luolakokeeseen. Kerrankin oli itsellä melkoisen varma olo siitä, että tämän homman pitäisi onnistua. Syykin selvisi minulle tuomarin puhuttelussa: koira tekee kaiken työn ja minä istun tuolilla. Tiesin parin kerran kokemuksella, että Marilyn hallitsee homman melkoisen hyvin.
Ja olin oikeassa! Marilyn oli kokeen D-B asteen paras koira ja sai kokeesta täydet pisteet - B44. Koepöytäkirjassa lukee seuraavaa:
Koe alkoi: 10:47 Koe päättyi: 10:55
Ahdinkoputken läpäisy: Nopea
Tyhjän luolan tarkastus: hitaasti, äänetön, täydellinen
Arvostelu: Koira nopeasti putkeen, hieman vaikeuksia äänen annon kanssa hakupesällä, kettu siirtyy vasempaan kulmapesään ja koira seuraa nopeasti ja aloittaa painostuksen, joka johtaa ketun perääntymiseen päätepesälle, koira seuraa ja aloittaa etenemisen ahdingon alle, kettu iskee muutaman kerran ja keskeytän kokeen, koska koira on esittänyt kovuutensa.
Saavutettu kehitysaste: B 44 pistettä.
Jukka Vesala
Suorituksen arvoa nostaa se, että viimeksi cairnterrieri (koiranetin mukaan) on saanut B-luolakoetuloksen syyskuussa 1994. Koko rodussa on vain yksi valion arvoinen koira, vuodelta 1993. Vuonna 1997 on viimeksi yksi cairn käynyt kahdessa luolakokeessa ja silloin se on saanut tulokset C ja seuraavasta kokeesta D:n.
Marilyn on siis ainutlaatuinen. Senkin tiesin jo ennestään.
Kokeen jälkeen saimme vielä kokeilla, miten Marilyn toimii hiekkaesteellä, joka on edessä sitten, kun toinen B-tulos on saatu. Luolastoon laitettiin ensin hieman vähemmän hiekkaa ja Marilyn haukkui hetken esteen takana, mutta sitten se kaivoi itsensä läpi. Homma kesti ehkä minuutin. Kun hiekkaa laitettiin täysi määrä ja Marilyn uudelleen putkeen, hiekkaeste ei hidastanut sen menoa ollenkaan.
Kun tuo herttainen, pikkuinen karvakasa hyppii ympärilläni ja tanssii riemusta, minun on vaikeaa uskoa, että vanhat luolakoiraharrastajat katselivat sen menoa eilen ja ihastelivat minulle: "Todellinen tappaja!"

Ja olin oikeassa! Marilyn oli kokeen D-B asteen paras koira ja sai kokeesta täydet pisteet - B44. Koepöytäkirjassa lukee seuraavaa:
Koe alkoi: 10:47 Koe päättyi: 10:55
Ahdinkoputken läpäisy: Nopea
Tyhjän luolan tarkastus: hitaasti, äänetön, täydellinen
Arvostelu: Koira nopeasti putkeen, hieman vaikeuksia äänen annon kanssa hakupesällä, kettu siirtyy vasempaan kulmapesään ja koira seuraa nopeasti ja aloittaa painostuksen, joka johtaa ketun perääntymiseen päätepesälle, koira seuraa ja aloittaa etenemisen ahdingon alle, kettu iskee muutaman kerran ja keskeytän kokeen, koska koira on esittänyt kovuutensa.
Saavutettu kehitysaste: B 44 pistettä.
Jukka Vesala
Suorituksen arvoa nostaa se, että viimeksi cairnterrieri (koiranetin mukaan) on saanut B-luolakoetuloksen syyskuussa 1994. Koko rodussa on vain yksi valion arvoinen koira, vuodelta 1993. Vuonna 1997 on viimeksi yksi cairn käynyt kahdessa luolakokeessa ja silloin se on saanut tulokset C ja seuraavasta kokeesta D:n.
Marilyn on siis ainutlaatuinen. Senkin tiesin jo ennestään.
Kokeen jälkeen saimme vielä kokeilla, miten Marilyn toimii hiekkaesteellä, joka on edessä sitten, kun toinen B-tulos on saatu. Luolastoon laitettiin ensin hieman vähemmän hiekkaa ja Marilyn haukkui hetken esteen takana, mutta sitten se kaivoi itsensä läpi. Homma kesti ehkä minuutin. Kun hiekkaa laitettiin täysi määrä ja Marilyn uudelleen putkeen, hiekkaeste ei hidastanut sen menoa ollenkaan.
Kun tuo herttainen, pikkuinen karvakasa hyppii ympärilläni ja tanssii riemusta, minun on vaikeaa uskoa, että vanhat luolakoiraharrastajat katselivat sen menoa eilen ja ihastelivat minulle: "Todellinen tappaja!"
Kokeen aikana siitä on muuten melkoisesti hyötyä, että tuntee hyvin oman koiransa. Siitä tuolilta, jolla pitää istua, ei näe juuri mitään. Eipä kokeessa muutenkaan näe kuin heiluvia punaisia lippuja putkiston päällä. Sitä paremmin kuulee ja äänet, joita Marilyn ja kettu päästivät, kuulostivat todella hurjilta välillä. Marilynin kiljunasta pystyin kuitenkin melko hyvin päättelemään, että pimu oli tosissaan ja että sitä tilanne ei pelottanut ollenkaan. Siitä en kylläkään ollut aivan varma, puriko kettu sitä kunnolla vai ei. Jälkiä siinä ei kuitenkaan ollut, joten ilmeisesti se osaa väistää nopeasti.
Aamulla, kun se herätti minut nuolemalla nenääni nukuttuaan miltei koko yön pää tyynylläni, haistoin sen suusta huokuvan vienon ketun tuoksun.
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
Tippa linssissä
En minä kyllä nuorena ollut tällainen nyyhky kuin nykyään. Tänäänkin meinasi tulla tippa linssiin, kun lueskelin yhtä blogia. Siis tätä. Tyypithän on siis oikeasti hauskoja ja tekstit sujuvia, joten liikutus johtuu aivan muusta.
Se muu on tietenkin se, että on mukavaa seurata oman, ihan itse kotona kasvatetun, itikan sopeutumista maailmaan ja ihanaa nähdä, että sillä on luonnetta. Kaikenlisäksi on hienoa, että pörriäinen sopeutuu maailmassa ja löytää oman paikkansa. Jännityksellä odotan, montako sataa tekstiä nuo kirjoittavat ennen kuin selviää, miksi ihmeessa ne ovat yhteen muuttaneet ja mitä muuta ne tekevät kuin siivoavat ja lutraavat viinipullojen kanssa...
Se on kyllä myös sanottava, että luonnetta löytyy sitä isommaltakin lapseltani. Jopa niin paljon, ettei se ala mitään blogeja väsätä - tosimies kun on. Irc-galleriastahan toki tuokin löytyy, jos jotakuta kiinnostaa, miltä tämä meidän perheen tosimies näyttää.
Varmaan siksi tässä yleensä mietin tuota luonneasiaa, että kohta mennään Marilyn kanssa luolakokeeseen. Päästiin nimittäin peruuttaneen tilalle. Jännittävää nähdä, miten tällä kertaa menee. Tyhjässä luolassahan epeli ei ole ollenkaan ollut ja minua mietityttää, meneekö se a) tyhjään luolaan ahdingosta b) haukkuuko se tyhjässä luolassa c) meneekö se enää luolaan, jos se on kerran havainnut, että siellä ei ole kettua.
Ja kovasti kuitenkin salaa toivon, että tyyppi saa vastaansa sen pehmeämmän ketun, koska mamman mussuthan ei saa maailmalla itseään yhtään satuttaa, vaikka niillä olisikin sitä luonnetta. Ihmeellinen paradoksi. Ensin kasvatetaan pärjäämään ja sitten ei saisi ollenkaan yrittää.
---
Haluaako joku muuten marilyninpentuja? Nyt voi alkaa varailemaan, jos haluaa vahvistaa suunnitelmiani...
Se muu on tietenkin se, että on mukavaa seurata oman, ihan itse kotona kasvatetun, itikan sopeutumista maailmaan ja ihanaa nähdä, että sillä on luonnetta. Kaikenlisäksi on hienoa, että pörriäinen sopeutuu maailmassa ja löytää oman paikkansa. Jännityksellä odotan, montako sataa tekstiä nuo kirjoittavat ennen kuin selviää, miksi ihmeessa ne ovat yhteen muuttaneet ja mitä muuta ne tekevät kuin siivoavat ja lutraavat viinipullojen kanssa...
Se on kyllä myös sanottava, että luonnetta löytyy sitä isommaltakin lapseltani. Jopa niin paljon, ettei se ala mitään blogeja väsätä - tosimies kun on. Irc-galleriastahan toki tuokin löytyy, jos jotakuta kiinnostaa, miltä tämä meidän perheen tosimies näyttää.
Varmaan siksi tässä yleensä mietin tuota luonneasiaa, että kohta mennään Marilyn kanssa luolakokeeseen. Päästiin nimittäin peruuttaneen tilalle. Jännittävää nähdä, miten tällä kertaa menee. Tyhjässä luolassahan epeli ei ole ollenkaan ollut ja minua mietityttää, meneekö se a) tyhjään luolaan ahdingosta b) haukkuuko se tyhjässä luolassa c) meneekö se enää luolaan, jos se on kerran havainnut, että siellä ei ole kettua.
Ja kovasti kuitenkin salaa toivon, että tyyppi saa vastaansa sen pehmeämmän ketun, koska mamman mussuthan ei saa maailmalla itseään yhtään satuttaa, vaikka niillä olisikin sitä luonnetta. Ihmeellinen paradoksi. Ensin kasvatetaan pärjäämään ja sitten ei saisi ollenkaan yrittää.
---
Haluaako joku muuten marilyninpentuja? Nyt voi alkaa varailemaan, jos haluaa vahvistaa suunnitelmiani...
perjantaina, marraskuuta 14, 2008
Vaihtelun vuoksi
Tähän on tultu - taas on perjantai. Istun kahvia juomassa koneella ja suunnittelen lähtöä työpaikalle. Mukavaa vaihtelua viime aikoina ollut tuo työpaikalle meno, koska maanantaina, tiistaina ja torstaina en ollut konttorilla. En myöskään ollut työmaalla viime viikon torstaina enkä perjantaina. Töitä olen toki silti tehnyt, mutta joko asiakkaan luona tai täällä kotosalla.
On aivan mahtavaa, että työpaikka on sellainen, että pystyn itse päättämään, lähdenkö ajamaan Helsinkiin vai en. Tietenkin joskus joku muu on päättänyt puolestani palaverin tms., mutta näin aikuisena ihmisenä vapaus tehdä ja päättää on arvokasta. Osana asiassa on tietenkin luottamus siihen, että en etäpäivänä häärää täällä koko ajan siivoamassa, nukkumassa tai ratsastelemassa. Se ei tosin ole mikään salaisuus, että toisinaan pidän lounastunnin perään ratsastussession ja jatkan sitten pidempään illalla töitä. Joskus otan myös päivätorkut, mutta omalla ajallani.
Viime aikoina vanha sokerinen kroppani ei tosin ole ratsastamaan halunnut. Aivan törkeät säät ovat pitäneet hevoset lomalla ja minut ulkona vain aamu- ja iltalenkit tallille (satunnaisia koiratreenejä lukuunottamatta). Iltalenkitkin olen hoitanut tällä viikolla autolla, koska kaikkina iltoina on ollut jokin kokous tai muu meno ja paluumatkalla voi pysähtyä tallille. Tänä iltana tämän talon menosta taitavat huolehtia pikkupeikko ystävän kera ja 3 lisäkoiraa, jotka tulevat talon koirapopulaatioon mukaan.
Sitä odotellessa kohti työmaata.
---
Pohjalaisakkaystävilleni, joita on siunaantunut matkan varrella muutama, haluan omistaa tänä aamuna ihan oman vitsin, jonka kuulin eilen Radio Novalta:
- Tiedättekö, mitä eroa on pohjalaisakalla ja terroristilla?
- Terroristin kanssa voi neuvotella.
On aivan mahtavaa, että työpaikka on sellainen, että pystyn itse päättämään, lähdenkö ajamaan Helsinkiin vai en. Tietenkin joskus joku muu on päättänyt puolestani palaverin tms., mutta näin aikuisena ihmisenä vapaus tehdä ja päättää on arvokasta. Osana asiassa on tietenkin luottamus siihen, että en etäpäivänä häärää täällä koko ajan siivoamassa, nukkumassa tai ratsastelemassa. Se ei tosin ole mikään salaisuus, että toisinaan pidän lounastunnin perään ratsastussession ja jatkan sitten pidempään illalla töitä. Joskus otan myös päivätorkut, mutta omalla ajallani.
Viime aikoina vanha sokerinen kroppani ei tosin ole ratsastamaan halunnut. Aivan törkeät säät ovat pitäneet hevoset lomalla ja minut ulkona vain aamu- ja iltalenkit tallille (satunnaisia koiratreenejä lukuunottamatta). Iltalenkitkin olen hoitanut tällä viikolla autolla, koska kaikkina iltoina on ollut jokin kokous tai muu meno ja paluumatkalla voi pysähtyä tallille. Tänä iltana tämän talon menosta taitavat huolehtia pikkupeikko ystävän kera ja 3 lisäkoiraa, jotka tulevat talon koirapopulaatioon mukaan.
Sitä odotellessa kohti työmaata.
---
Pohjalaisakkaystävilleni, joita on siunaantunut matkan varrella muutama, haluan omistaa tänä aamuna ihan oman vitsin, jonka kuulin eilen Radio Novalta:
- Tiedättekö, mitä eroa on pohjalaisakalla ja terroristilla?
- Terroristin kanssa voi neuvotella.
keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008
Käyttölinjainen cairn?
Pääsin eilen Marilynin kanssa luolille. Suuri kiitos seurakaveri-parsoneille!
Marilynhän on kerran aiemminkin käynyt kettua tapaamassa keinoluolilla ja jo silloin sitä pidettiin kokeeseen valmiina yksilönä. Ketun näkeminen sai sen metsästäjänvietit nousemaan ja otus kävi häkissä olevan ketun kimppuun ihan tosissaan. Se tunki raivoisan kuononsa aivan pelkäämättä häkin läpi ja yritti purra kettua, jolla oli aivan samat aikeet Marilyniä kohtaan. Mielestäni kettu oli ainakin kaksi, jollei kolme kertaa isompi kuin Marilyn, mutta voihan olla, että komea turkki hieman hämäsi.
Luolaan! kuului treenarin ohje aika lakonisesti, mutta hieman hymyillen. Hän oli aiemmin kertonut paikalla käyneen kerran parinkymmenen cairnin porukan, mutta niistä ei kulemma yksikään oikein toiminut.
Pienen autossa odottelun jälkeen Marilyn pääsi luolastoon. Ensin ihan ketun lähelle keskelle luolia ja sitten isommasta aukosta sisään ja lopulta ahdingosta pari kertaa. Toisella kertaa ahdingosta sisään laitettuna Marilyn ei epäröinyt yhtään, vaan painui täyttä vauhtia ketun perään. Kerran se eksyi väärään haaraan, mutta se oli ilahduttavasti hiljaa, kun kettua ei ollutkaan siellä päin. Kiivas kynsien rapina kävi ja koira pysähtyi pimeässä luolastiossa vain kääntyäkseen takaisin etsimään kettua.
Kun otus pääsi ketun kannoille, niin se kiljui aivan suoraa huutoa. Haittalevyn laitto ei sujunut tarpeeksi nopeasti (Marilynillä oli kuono jo välissä, mutta ei siihen sattunut) ja kun nostin koiran pois luolastosta, se syljeksi ketun karvoja suustaan varsin innokkaana menemään takaisin.
Kokeeseen! kuului seuraava ohje minulle. Loistava koira! Kun kävelytin Marilynin takaisin autolle, kuulin vielä perääni huudettavan: On muuten rotunsa paras edustaja tässä lajissa!
Pakko myöntää, että tuntui mukavalta. Kasvatetun, elävän ketun käytöstä kokeessa voidaan tietenkin olla vaikka mitä mieltä, mutta koiran kannalta minusta on upeaa, että se saa toteuttaa sitä viettiä, mihin se oikeastaan on alun perin jalostettu. Cairneillahan tämä - ainakin Suomessa - on aika lailla väistyvä ominaisuus, koska kasvattajat ovat ilmeisesti keskittyneet lähinnä näyttelyihin ja metsästysominaisuudet ovat jääneet jopa ei-toivottuina sivuun.
Pitäisiköhän aloittaa käyttölinjaisten cairnien kasvatus? Mielenkiintoinen ajatus... Sen kuitenkin päätin, että tällä kertaa mennään kokeeseen, kunhan sellainen löytyy, jonne mahtuu mukaan.
Kuvasta näkyy, että villejä harjoituskappaleita löytyy ihan läheltä. Seurasin pari viikkoa sitten tätä kuvan kettua pitkään omalta pihalta. Kaunis ja notkea eläin.
---
Kalastajat tietävät, että meri on vaarallinen ja myrskyt voivat olla kauheita, mutta he eivät pidä näitä vaaroja riittävinä syinä pysyä rannassa.
-Vincent Van Gogh
Marilynhän on kerran aiemminkin käynyt kettua tapaamassa keinoluolilla ja jo silloin sitä pidettiin kokeeseen valmiina yksilönä. Ketun näkeminen sai sen metsästäjänvietit nousemaan ja otus kävi häkissä olevan ketun kimppuun ihan tosissaan. Se tunki raivoisan kuononsa aivan pelkäämättä häkin läpi ja yritti purra kettua, jolla oli aivan samat aikeet Marilyniä kohtaan. Mielestäni kettu oli ainakin kaksi, jollei kolme kertaa isompi kuin Marilyn, mutta voihan olla, että komea turkki hieman hämäsi.
Luolaan! kuului treenarin ohje aika lakonisesti, mutta hieman hymyillen. Hän oli aiemmin kertonut paikalla käyneen kerran parinkymmenen cairnin porukan, mutta niistä ei kulemma yksikään oikein toiminut.
Pienen autossa odottelun jälkeen Marilyn pääsi luolastoon. Ensin ihan ketun lähelle keskelle luolia ja sitten isommasta aukosta sisään ja lopulta ahdingosta pari kertaa. Toisella kertaa ahdingosta sisään laitettuna Marilyn ei epäröinyt yhtään, vaan painui täyttä vauhtia ketun perään. Kerran se eksyi väärään haaraan, mutta se oli ilahduttavasti hiljaa, kun kettua ei ollutkaan siellä päin. Kiivas kynsien rapina kävi ja koira pysähtyi pimeässä luolastiossa vain kääntyäkseen takaisin etsimään kettua.
Kun otus pääsi ketun kannoille, niin se kiljui aivan suoraa huutoa. Haittalevyn laitto ei sujunut tarpeeksi nopeasti (Marilynillä oli kuono jo välissä, mutta ei siihen sattunut) ja kun nostin koiran pois luolastosta, se syljeksi ketun karvoja suustaan varsin innokkaana menemään takaisin.
Kokeeseen! kuului seuraava ohje minulle. Loistava koira! Kun kävelytin Marilynin takaisin autolle, kuulin vielä perääni huudettavan: On muuten rotunsa paras edustaja tässä lajissa!
Pakko myöntää, että tuntui mukavalta. Kasvatetun, elävän ketun käytöstä kokeessa voidaan tietenkin olla vaikka mitä mieltä, mutta koiran kannalta minusta on upeaa, että se saa toteuttaa sitä viettiä, mihin se oikeastaan on alun perin jalostettu. Cairneillahan tämä - ainakin Suomessa - on aika lailla väistyvä ominaisuus, koska kasvattajat ovat ilmeisesti keskittyneet lähinnä näyttelyihin ja metsästysominaisuudet ovat jääneet jopa ei-toivottuina sivuun.
Pitäisiköhän aloittaa käyttölinjaisten cairnien kasvatus? Mielenkiintoinen ajatus... Sen kuitenkin päätin, että tällä kertaa mennään kokeeseen, kunhan sellainen löytyy, jonne mahtuu mukaan.
---
Kalastajat tietävät, että meri on vaarallinen ja myrskyt voivat olla kauheita, mutta he eivät pidä näitä vaaroja riittävinä syinä pysyä rannassa.
-Vincent Van Gogh
Tunnisteet:
aforismeja,
koirat,
luolakoe,
valokuvia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)