Kaksipäiväurakka

Niin, siis siivouksesta tulikin kahden päivän duuni, joka on tehty erityistä löysäilyä harjoittaen. Eli ei ole edes oletettavaa, että tästä tulee ihan priima.

Ensteksikin: eilinen päivä meni kuitenkin melkoisesti Marilynin ympärillä pyörien ja sitä kuskaillen. Toisekseen: eilen oli kuuma ja kai kaikki tietää, että hienot naiset ei hikoile. Näin ollen oli pakko välillä himmailla.

Tänään en ole vielä edes aloittanut. Nukuin hieman pitempään ja nyt olen maksellut laskuja ja surffaillut netissä. Kohta, ihan kohta alkaa tohina.

---

Kyllä sika syitä keksii: jos ei ole maa jäässä, niin on kärsä kipeä. (suomalainen sananlasku)

Kivaa ja ei-kivaa

Hienoa on se, että Marilynin kasvain oli vaaraton rasvapatti. Iso sellainen ja hankalasti hännän juuressa. Poisto kesti 2 h ja tuli aika kalliiksi. Kyllä siitä hyvä tulee.


Kun näimme Marin pyllyn ekan kerran, niin piti varmuuden vuoksi kysyä eläinlääkäriltä, ettei sillä ole omenoita ollut, kun koiran peppu näyttää ihan täytetyltä kalkkunalta. Haava on iso ja pitkä ja peppu aivan karvaton. Aika surullisen näköinen.


Surullinen on myös Marilyn, tötterö päässä ja pikku pöhnässä ei olo tunnu kivalta. Katsokaa vaikka:

Lomapäiviä

Olen tässä miettinyt, että vain naiset ottavat kesälomapäiviä siivotakseen. Minullakin on tässä loppuviikko lomaa vain siitä syystä, että saisin talon kuntoon pikkupeikon lauantaisiin valmistujaisjuhliin. Enkä ole edes ekaa kertaa siivouspuuhien takia lomalla tänä vuonna! No, en jää sitä harmittelemaan.

Nyt pitäisi vain tehdä itselleen työsuunnitelma. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: tehdä lähes kaikki urakalla ja vauhdilla tänään ja ottaa huominen loman kannalta tai jakaa duuni kahdelle päivälle ja ottaa molemmista päivistä osa rauhallisemmin. Olen kallistumassa tuon ekan kannalle.

Marilynin hännän juuressa oleva kasvain leikataan tänään pois. Onneksi en ole kauhea pessimisti enkä siis pelkää pahinta *koko ajan* kasvaimen laadun suhteen. Etukäteen sureminen ei näissä jutuissa auta yhtään, joten täytyy vain odotella ja katsoa. Kasvain on kyllä mielestäni kasvanut varsin reippaalla vauhdilla ja se ei ole minusta hyvä asia. Mutta ei, en aio googlettaa asian tiimoilta yhtään mitään - luultavasti löytäisin vaikka mitä hirmeää ja tulisin vain surmeaksi.

Meillä oli Marilynin kanssa eilen taas agilitytreenit. Olen tainnut mainitakin, että olemme siirtyneet ulos (tosin aidatulle kentälle), mutta karkailun kanssa ei ole ollut ollenkaan ongelmia. Ainoa ongelma on se, että vaikka olenkin lenkittänyt pikkukoiruuden ennen treenejä, niin se kuumuu niin kovin kentällä, että aina treeneissä pitää mennä kakkimaan kesken kaiken.

No, nyt lähden paiskomaan pölyisiä mattoja ulos narulle tuulettumaan - siitä se alkaa, pois tieltä pölypunkit ja villakoirat!

Älypää

Oheisista kuvista näkee, miten älykäs koira mali parhaimmillaan on. Varsinainen valopää...

Pikkupeikko - The Metal Artesan!

Riemu kattoon!

Pikkupeikko sai puhelinsoiton, että koepaperin takapuolelle taiteiltu aikajana aiheuttikin kokeen hyväksymisen! Näinollen peikkolapsella on valmis tutkinto: Metalliartesaani!

Eilinen suru on kädenkäänteessä vaihtunut riemuksi.
Ensi viikon lauantaiksi saa kummit ja mummit ruksata kalenteriin kyläpaikaksi meidän kodin.

***
(Edit: lisää ilonaiheita.)
Poika soitti juuri, että oli läpäissyt autokoulun kirjallisen kokeen!
***

Ylös, ulos ja pisulle!

Tänä aamuna saimme kunnon herätyksen. Olin vielä täydessä unessa, kun kuulin, että pikkupeikon ovi kävi. Se narisee hieman, joten se on helppo tunnistaa. Hetken kuluttua räpsähti makuuhuoneemme ovi auki ja samassa vieressäni oli jotain vinkuvaa, iloista ja kiihkeää. Karma! Se ei antanut yhtään periksi ja niin sitä oli pakko nousta ylös. Kun nousin, alkoi herätyskello soittaa Radio Novaa. Kello oli 6:00 - tasan.

Pikkupeikon ovi aukeaa sisäänpäin, joten on Karma jotain oppinut. Avaamaan oven ja vetämään sitä samalla. Veikkaisin, että tänä kesänä Marilynkin pääsee karkaamaan Karman ovenavaustaitojen vuoksi useamman kerran.

Kävin näyttämässä Marilynin häntäpattia eilen lääkärille. Ensi torstaina se leikataan pois. On syytäkin, koska hännän ympärillä on yli kananmunan kokoinen kasvain. Poiston jälkeen tutkitaan, mikä se on. Peukkuja saa pitää.

Eilen oli syntymäpäiväni. Päivä ei poikennut mitenkään tavallisesta. Sain kaksi tekstaria ja yhden puhelinsoiton aiheen tiimoilta. Ukkokulta ei muistanut ollenkaan eikä muukaan perhe. Sellaista se on kun tulee riittävän vanhaksi: kukaan ei uskalla edes muistuttaa moisesta rajapyykistä. Riemukkaammat synttärit on tänään kolme vuotta täyttävällä Wilmalla. Onnea hänelle! Huomenna juhlitaan.

Eilen oli pikkupeikon viimeinen tentti. Se ei mennyt läpi, joten valmistuminen siirtyy elokuulle. Kyllä harmitti, peikkoa itseään ja meitä muita peikkolapsen puolesta. Se on joskus niin harmillisen pienestä kiinni...

Kirsikkapuut kukkivat. On vain kovin kylmää, joten ei ole kuulemma takeita siitä, että kukkiin tulee tarpeeksi pölyttäjiä, jotta saisimme kirsikoitakin.

Niin tai näin, niin kirsikkapuut ovat kauneimmillaan nyt.

Valokuvafiiliksiä

Pikkupeikko fiilisteli kameran kanssa Hiidenveden rannalla maanantai-iltana.
Tuli aivan sellainen olo, kun näin nämä kuvat, että pitäisi itsekin patikoida jonain iltana rantaan ihailemaan iltaruskon värejä.



Pyysin peikkolasta ikuistamaan Romeonkin, jotta muutkin näkisivät, että se on jo melko voimisssaan. Luulen, että se menetti noin 50 kg painostaan sairastaessaan, mutta aimo määrä on laitumella tullut takaisin. (Tarkkaavainen kuvankatsoja kyllä huomaa, ettei kaikki ole ihan ok, pieni kuolavana valuu koko ajan pikkuponin suusta...)












Illalla, kun päästän toiset laitumelle, Romeo kipittää kiireissään pihattoon nukkumaan. Tekevät ikäänkuin vuoronvaihdon: toiset laitumelle syömaan ja toinen pihattoon päivystämään.

Alemmassa kuvassa Romeo tuijottaa närkästyneenä suljettua porttia, josta vanhan herran kulku on tilapäisesti estetty valokuvauksen vuoksi.

Hellittääkö kevätväsymys?

Minulla on ollut rankkaa kevätväsymystä blogipäivityksissä. Siihen taitaa olla kaksikin syytä. Ensinäkin hampaanpoiston jälkeinen antibioottikuuri vei kaikki mehut. Viimeiset pari viikkoa päivät ovat soljuneet seuraavalla ohjelmalla: ylös, hevosten ja koirien hoito, töihin, kotiin, kahden tunnin päiväunet, siirtyminen sohvalle telkkarin eteen muutamaksi tunniksi, hevoset laitumelle yöksi ja nukkumaan. Tuosta ei paljon kirjoittamista riitä. Täysin tapahtumatonta elämää.

Nyt on antibioottikuuri ohi, toivottavasti vähän piristyn. Tänä aamuna ei kyllä sellaisesta ollut mitään merkkejä. Väsymys johtui kylläkin sunnuntaipäivän ohjelmasta. Olimme pikkupeikon kanssa töissä seuramme agilitykilpailuissa aamusta iltaan. Aloitimme 7:30 ja kotona olimme klo 18 aikoihin. Minä olin kuuluttajana kisoissa. Se on kiva homma, kun näkee kaikki suoritukset ja pysyy koko ajan kilpailun tulosten tasalla. Olikin muutamia tosi hyviä koirakoita paikalla. Joidenkin koirien suoritukset taas herättivät etupäässä hilpeyttä. Osaavatkin koirat voivat sille päälle sattuessaan lähteä ihan lapasesta haahuilemaan ympäriinsä.

Omissa koirissa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo jonkin aikaa: Karma syö voikukan nuppuja. Yhdellä ulkoilukerralla se napsii niitä kymmeniä ja rouskuttaa ne hyvällä halulla kitusiinsa. Minkä ihmeen vuoksi? Eihän se voi olla hyvää.

---

Mutta nyt lähden sonnustautumaan työvaatteisiin. Mentävä on.

Ei kannata toivoa...

... koska toive saattaa toteutua.

Eilen aamulla minulla oli hammaslääkäri. Koko matkan toivoin hartaasti, että ne sanoisivat: "Nyt emme ehdi ottaa teitä, koska edellisen potilaan toimenpide on kestänyt huomattavasti oletettua kauemmin. Menkää ajanvaraukseen ja tilatkaa uusi aika".

Ja toive toteutui! Tosin se meni vähän niinkuin silmällä pieleen, koska ne sanoivat niin minua seuraavalle asiakkaalle. Yläviisaudenhampaan poiston luvattiin kestävän maksimissaan 5 minuuttia ja niinhän sitä sitten kiskottiin 2 tuntia! Puudutus tosin oli hyvä ja tuntemukset eivät olleet kivuliaita, lähinnä vain vastenmielisiä. No, siitä selvittiin. Tosin suu, leuka ja puuttuvan hampaan kohta ovat melkoisen kipeät.

---

Meillä on siirrytty laidunkauteen! Varmaan aikaisin kevät ikinä. Hevoset - Romeota lukuunottamatta - ovat yöt vihreällä ja päivät mustalla. Viime yön olivat ensimmäistä yötä laitumella.

Aamulla oli yllättävän helppoa saada ne pois vihreältä. Menin alas tallille, hevosia ei näkynyt, olivat jossain kulman takana syömässä. Vihelsin. Kohta alkoi kuulua melkoinen jytinä, kun kolme lihavaa ponia tuli täyttä laukkaa laitumen perältä katsomaan, mitä hyvää mamma antaa.

Annoin jokaiselle omenan ja talutin Romeon laitumelle. Jostain syystä Romeo oli halunnut viettää yön pihatossa. Se muuten liikkuu jo varsin vauhdikkaasti. Joutui juoksemaan, kun toiset hieman jahtasivat sitä, ettei vanhus varastaisi kenenkään omenaa. Pyöreyttäkin on ilmestynyt lavoille, eiköhän tuo kesän vielä pärjää.

Ei voi olla totta!

Kesä onkin jo tullut! Käsittämätön kevät! Yhtäkkiä heräsin talviuniltani ja olikin yli 20C lämmintä ja koivussa hirmuisen kokoinen lehti. Hiirenkorvat ehtivät olla varmaan muutaman tunnin, kun on ollut niin lämmintä, että ne kasvoivat melkein silmissä lehdiksi.


Romeo on toipunut ja saa nyt asua omalla laitumellaan, jossa sille on oma koppikin yön viettoa varten. Heinä tuntuu maistuvan, vaikka siitä osa meneekin silppuna maahan. Otin siltä jo loimenkin pois. Pidin sitä kahdestä syystä sen päällä: jottei näkyisi kuinka laihaksi se on päässyt ja tietenkin lämmittämään.

Toisetkin hepot ovat jo päässeet pari kertaa maistelemaan vihreää, mutta silti ne ovat niin höpsöjä, että kun vihellän, niin tulevat kiireesti syömään kuivaa heinää. Sulassa sovussa ne sitten sitä rouskuttavat. Meillä ei yleensäkään tapella, vaan aina ollaan kylki kyljessä ja sovussa. Kiimat voivat saada hieman potkimaan ja vinkumaan, mutta muuten ollaan hyvin rauhassa.

Vapun tienoilla minulla on ollut kokonaiset neljä päivää vapaata. Mahtaa tuntua hirveältä lähteä huomenna töihin!


Tänään menemme tyttöjen kanssa hieman shoppailemaan (Plantageniin ainakin), kun kaupatkin ovat taas aloittaneet sunnuntai-aukiolot. Sitä ennen täytyy mennä nauttimaan auringosta aamukahvin merkeissä etukuistille.

---

Ei mikään ole niin helakka kuin kevät, kun se helähtää kiurun nokasta, mahlakoivun norosta, renkipojan laulusta ja varsahevosen kaviosta. - Unto Seppänen

Kevättä

Kevät on tullut keikkuen. Säät ovat olleet kerrassaan ihanat: aurinkoa ja lämpöä on riittänyt. Kaikissa puissa on jo isot silmut ja hiirenkorvat ilmestyvät aivan pian. Romeokin on päässyt joka päivä pihanurmikolle vatsaansa kasvattamaan. Pikkuhiljaa se onkin tullut jo hieman varmajalkaisemmaksi. Ehkä se on jopa hieman lihonut. En ole vielä voinut ottaa fleeceloimea pois, kun en halua oikeasti nähdä, mitä sen alta näkyy.

Olin alkuviikon Vanajanlinnassa koulutuspäivien merkeissä. Upea paikka. Sain asuakseni oikein kahden huoneen sviitin katoksellisella parisängyllä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Kimi (Räikkönen siis) valitsi tuon paikan häilleen. Ruokakin oli ihanaa ja palvelu myös. Hieman oli tylyä eilen työpaikan lounaspöydässä syödä hieman jäähtynyttä perunamössöä, hampurilaispihviä ja kanamunaa. Kaukana oli gourmet-ateria siitä...

Voi olla, ettei viikonloppunakaan saada aivan gourmet-ruokaa. Lähden issikkanäyttelyyn töihin ja minun hommanani on myös muonitus. Erilaisten kiusausten ohjeita olen kaivanut netistä ja laskeskellut, kuinka paljon sapuskaa pitää 25:lle hengelle laittaa. Ihan sitä välillä yllättyy, mihin kaikkeen sitä suostuukin ryhtymään.

Tänään on taas ratsastustunti. Sitä odotan kovasti. Toivottavasti Félagi on yhtä reipas ja mukava kuin viime tunnilla. Viime aikoina on taas joutunutkin panostamaan melko lailla tähän ratsastuskalustoon: kengittäjä on käynyt meillä harva se päivä. Nyt meillä on 2,5 kesäkenkäistä hevosta. Vissan takajaloissa ei ole kenkiä, koska se ei antanut kengittäjän koskea niihin.

Talossa on uusi potilas: Kleolla on yskä ja räkätauti. Kleohan yskii aina, koska sillä on ilmeisesti jokin polyyppi tms. nenussa häiritsemässä, mutta nyt se on selvästi flunssainen ja yskii, jos liikkuu hiukankin. Ressukka.


****
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä suotta kysele kenenkään muun mielipidettä.
****

Merkkipaalu

Tänään tulee 22 vuotta siitä, kun menimme ukkokullan kanssa naimisiin. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta etupäässä kai on ollut tasamaata. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämä on kohdellut meitä keskimääräisesti ottaen varsin hyvin. Iltaa juhlimme meille tyypilliseen tapaan: ukko istuu kokouksessa ja minä vietän aikaani kengittäjän kanssa. Ehkä me illalla nostamme yhteisen maljan!

Ehkäpä siinä juuri on se syy, että olemme olleet noinkin kauan naimisissa: meillä on elämää, ystäviä ja harrastuksia myös avioliiton ulkopuolella.

---

Eilen oli pitkästä aikaa ratsastustunti. Keskiviikkona putsasimme talkoilla Katjan kentän talven jäljiltä heinästä ja hevonkakasta ja kenttä olikin ihanan kuivassa ja hyvässä kunnossa. Minna piti kevätkuntoamme melko hyvänä, vaikka talvikautena on ollut melkein kolme kuukautta pelkkää lepoa. Félagikin oli yllättävän reipas ja tunti meni meidänkin osalta mukavasti. Ensi viikolla uudelleen! Ihanaa!

---

Ja mikä parasta: tänään on perjantai, perjantai, perjantai!

Potilaskertomuksia

Eläinlääkäri ei oikein löytänyt Romeosta kunnon vikaa. Hampaat olivat lohkeilleet, mutta ei niissä ollut sellaisia piikkejä, mitkä estäisivät syömisen. Nielussa oli lievää turvotusta, mutta mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Romeo käyttäytyi - tapansa mukaan - ihanasti eikä yhtään kiukutellut, vaikka käsi työnnettiin ihan pitkälle suuhun. Kovin on poika laihtunut ja lääkäri sanoikin, että jos sen ilme ei olisi niin hyvä ja kiinnostus ruokaan niin kova, niin pitäisi ehkä harkita lopullisempia toimenpiteitä. Saimme uudenlaista kipulääkettä ja sulfakuurin ja isot peukutukset sille, että kevät etenisi nopeasti, jotta pojan saisi laidunruohon ääreen lihomaan.

Talossa on toinekin potilas: pikkupeikon silmät alkoivat eilen vuotaa, punottaa ja kirvellä kovasti. Hän kävi kaksi kertaa eilen päivystyksessä. Ekalla kertaa sai vain reseptin ja apteekit olivat jo kiinni. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä lääkäriltä! Tokalla kertaa sai puudutustippoja silmiin, mutta ne auttoivat vain hetken. Pikkuinen on sängyssä, eikä voi pitää silmiä kiinni eikä räpytellä, kun sattuu niin kovasti. Mitähän alumiinipölyä simmut ovatkaan vetäneet itseensä? Ressukka, inhottavaa, kun ei voi mitenkään auttaa.

Ja onhan meillä kolmaskin potilas, joka ei tosin itse ymmärrä siitä mitään. Marilynin hännän juuressa on edelleen outo pahkura ja pitänee viedä typykkä ohutneulanäytteelle, jotta saadaan selville, mikä ihme se on. Marilyn ei myöskään halunnut ruokaa tänä aamuna, mutta se voi johtua siitäkin, että sitä ei kiinnosta muu kuin Kleon astuminen... *huoh* Käsittämättömän rasittavaa, kun ne kaksi koko ajan huohottavat ja hosuvat jossain.

No, töihin tässä on lähdettävä. Unettoman yön jälkeen ei ihan nappaisi, mutta mentävä on, ei auta.

Risa?

Onko herätyskello rikki, kun havahdut aamuyöllä kummastelemaan, että se näyttää W:W2? No hei, ei se ole, seuraavaksi se näyttää W:WW eli 3:33. Hehhe. Tämä muistuttaa ällistyttävästi erään ystäväni bensamittarin lukutaitoja.

On muuten ollut hermostuttava aamu. Kleolla on juoksu ja Marilyn yrittää astua sitä koko ajan ja kun Karma tulee ihmettelemaan moista toimintaa, Marilyn hyökkää haukkuen sen kimppuun ja sitten on täysi rähinä päällä. Nyt on Marilyn eristetty etukuistille ja maassa on taas rauha. Tuommoinen hormonien pilaama koiratyttö on ihan rikki: ei kuule mitään, ei ymmärrä mitään ja se on todellakin raivostuttavaa. Onneksi tämä ei kestä päiväkausia.

Olen tänään etäpäivällä, eläinlääkäri tulee puolilta päivin katsomaan, mitä hoitoa Pikku-Romeolle keksittäisiin tai jos löytyisi edes jokin syy ruokahaluttomuuteen.

Kevätaamua

Onkin näköjään jo viikko vierähtänyt, enkä ole yhtään tänne kirjoitellut. Aika kuluu nopeasti, kun on lystiä, sanotaan. No, lystiä ei kyllä ihmeemmin ole ollut. Haipakkaa senkin edestä. Töissä on ollut kiirettä, kotirintamalla ei niinkään.

Romeon vointi on entisellään, se syö yhtä vähän kuin aiemminkin, mutta on hengissä edelleen. Kohta lähden tekemään sille pienen aitauksen aurinkoisimmalle pihanurmellemme, jos vihreä ruoho virkistäisi sitä. Minusta se syö niin vähän, ettei se ollenkaan ulosta ja se ei liene hirveän hyvä asia. Eläinlääkäri tulee maanantaina sitä katsomaan, jos keksittäisiin, mikä sen suussa niin vaivaa, ettei ruoka maista.

On aivan upea aamu. Aurinko paistaa ja paljastaa kaikki liat pölyt ja likaiset ikkunat. Pakko päästä ulos, ettei niitä näkisi. Siivoaminen ei tule kuuloonkaan... kai.

Puuro miehen tiellä pitää!

Kaurapuuro maistuu nyt Romeolle, keittelin sitä eilen kahteenkin otteeseen ja ponivanhus söi sitä aiempiin ruokamääriin nähden melko paljon (siis noin 3 dl tai jotain). Olen myös onnistunut löytämään vihreitä ruohotuppoja ja eilenkin se sai ilta-appeeksi melkein täyden vadillisen vihreää ruohoa. Kyllä alkoi vanhuksen turpa liikkua iloisesti, kun vihreän heinän tuoksu tapasi sen sieraimet. Melkein tuli itku, kun katselin sen ruokailua illalla. Viime yönä oli syöty myös 8 ruisleipäää ja kaksi omenaa, joten ravintomäärät alkavat pikkuhiljaa kasvaa.

Uskomattoman laihaksi se on viime viikkoina tullut, kuten vanhat sairaat ihmisetkin usein. Edelleen toivon sille makoisaa laidunkesää, vaikka se olisi sen viimeinenkin kesä. Kevät onkin keikkuen tulossa, mm. kurkiauroja on jo kulkenut talomme yli useitakin. Niiden huutoa on sykädyttävää kuunnella. Usein ne laskeutuvat johonkin lähipellolle lepäilemään ja kun ne etsivät laskeutumispaikkaa, ne huutavat ja lentävät ympyrää kylän yllä. Upea näky!

Paranemisia toivottelen myös Elkielle ja Dorikselle, kyllä nyt on tuttavapiiriin osunut paljon potilaita ja toipilaita yhtäaikaa.

Aprillia!

Lapsena aprillipäivät olivat hauskoja. Perheessämme aprillattiin aina jotenkin ja sitä piti olla melko tarkkana, ettei mennyt vipuun. Itseasiassa en muista, millaisia isäni keksimät pilat olivat, mutta mieleen on jäänyt isän ilkikurinen ilme pilan onnistuttua ja huudahdus: "Aprillia, aprillia, syö silliä - juo kuravettä päälle!"

Tämä ei ole aprillipila: pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä, että Romeo kuntoutuu. Ruokaa menee päivä päivältä hiukan enemmän ja ilme on pirteämpi. Eilen oli niin lämmintä, kun pikkupeikko tuli töistä, että Romppu pääsi ulos aurinkoa ottamaan. Aina se könyää sieltä käytävälle, jos hetkeksikin jättää karsinan portin auki. Siitä voisi päätellä, että pikkuinen ei oikein nauti sisällä olosta. Silmäkään ei näytä pahalta, joten kaipa tässä taas hetki elämää mennään.

Peikkolapsi kävi eilen ratsastamassa molemmat tammat. Ísingiltä oli vissiin jarrut tippuneet tallin pihaan, kun niitä ei kuulemma oikein löytynyt matkan kestäessä. On se mukavaa, että kotoa löytyy tarpeeksi taitava ja rohkea ratsastaja reippaalle pikkutammalle!

Illalla vielä piipahdimme agilitytreeneissä. Kouluttajamme oli poissa ja meillä oli itsenäiset harjoitukset. Osanotto treeneihin oli mahtava! Kaksisteen pikkupeikon kanssa siellä harkattiin. Ohjeena oli harjoitella yksittäisiä esteitä. Me harjoiteltiin Marilynin kanssa keppejä (verkkokepeillä) ja putkeen menoa. Viimeksi Jaakon treeneissä otus ei mennyt millään heittämällä putkeen, mutta nyt sen sai menemään myös pimeistä kulmista vauhdilla, kun pikkupeikko oli targetin kanssa putken suulla palkkaamassa.

Kateellisena katsoin, kun Karman kanssa targetilla pakkauksen voi tehdä niin, että käy yhdessä koiran kanssa laittamassa palkan targetilla ja sitten menee suorittamaan. Koira ei varasta palkkaa, vaikka menee siitä ihan ohi. Tuo ei onnistuisi kurittoman terrierin kanssa millään lailla.

Kevät muuten tulee vauhdilla. Aurinko on paistanut muutamana päivänä niin, että se oikeasti lämmittää. Ihanaa.

Selvittiin säikäyksellä!

Viikonloppu meni taas aivan liian pian ja kesäaikaan siirto vielä varasti yhden ihanan nukkumistunninkin. Jonnekin pitäisi saada valittaa!

Lauantaina koin suurimmat kauhunhetkeni pitkään aikaan. Menin illalla 21 aikoihin pistämään Romeolle antibioottipiikin. No, noin 30 sek antibiootin pistämisen jälkeen se kaatui kyljelleen maahan ja alkoi ikäänkuin ravata. Vanha hevosparka sai penisilliinishokin! Pelästyin tietenkin kovasti ja hälytin paikalle ukon ja pikkupeikon ja päivystävän eläinlääkärin. Olin aivan varma, että Romeon päivät olivat luetut. Se makasi tallin lattialla pää pikkupeikon sylissä ja kaikki tuntui niin kovin lopulliselta. Noin tunnin kuluttua se kuitenkin reipastui ja lähti pyrkimään pystyyn. Horjakoin jaloin se seisoi hieman kummastuneen oloisena, kun eläinlääkäri tuli. Uskomatonta, miten vanhalla hevosella elämänliekki vain palaa!

Eläinlääkäri - nuori tyttö, nuorempi kuin Romeo - kuunteli sydämen tahtia ja totesi sen lyövän nopeasti, mutta tasaisesti. Silmään pikkuponi oli saanut haavan kaatuessaan, joten nyt silmää pitää puhdistaa, voidella ja laittaa tippoja kahden viikon ajan. Sunnuntaina poni jo söi taas hieman enemmän, se ihastui kuiviin ruisleipiin, joita naapuri on rahdannut säkillisen meille. Kun Ísing tuotiin kengitettäväksi talliin, Romeo jopa hörisi sille ja ponit tervehtivät toisiaan huuliaan yhteen hiplaillen.

Tiedänhän toki, etti tämäkään vanha poni voi elää ikuisesti. En myöskään halua sen kärsivän, mutta nyt tilanne näyttää taas kääntyvän hieman parempaan suuntaan.

Voi, miten toivonkaan, että ruoho kasvaisi nopeasti!

Lisää potilaita...

Keskiviikkona tuli Marilyn kipeäksi. Se ei syönyt ja tärisi vain apaattisena. Pikkupeikko löysi lisäksi sen hännän yläpuolelta ison pahkuran ja niin sitä vietiin eläinlääkärille. Tulos: pattia pitää tarkkailla, ei tietoa, mikä se on. Lisäksi pahoinvointilääkitys ja epäilys ahneen ruuansulatusvaivoista. Luita lienee tulllut popsituksi hiukan liian isoina paloina. Tänään koiruus on melkolailla ennallaan, ruokahalu on vielä hieman hakusessa, mutta ruoka painuu alas jo ja kuppia pitää puolustaa, vaikka ei itse söisikään. Kiva niin.

Toinen potilas on edelleen samanlainen. Romeo-ressukka ei vieläkään syö juuri mitään. Nyt on yritetty maustaa sapuskaa melassilla ja omenamehulla, mutta ruoka ei kiinnosta sen enempää. Yritän tänään saada eläinlääkärin paikalle katsomaan, mitä tehdään. Oli yritystä saada paikalle endoskooppi, jolla olisi voinut tähystää sen ruokatorven, mutta lääkärimme ei saanutkaan sellaista vielä. Voi olla, että edessä on klinikkareissu. Siinä saattaa palaa rahaa melkoisesti, mikä tietenkin on vain rahaa, mutta kyllähän sitäkin on luonnollista miettiä...

Se odotettu talvi muuten saapui tällä viikolla. Keskiviikkona paukahti toistakymmentä senttiä lunta. Juuri nyt, kun minäkin jo aloin odottaa kevättä ja vaaleanvihreää ruohoa Romeon ravinnoksi. Keskiviikkona menomatka töihin kesti 1,5 h ja paluu 2 h. Siinä sitä hiukan kysytään kärsivällisyyttä. Pikkupeikko ei mennyt töihin olenkaan, ne peilikirkkaat tiet olivat liikaa kaksiviikkoiselle ajokortille. Saattaahan tuohon sekin vaikuttaa, että työ ei liene kaikkein mukavinta maailmassa ja tässä oli hyvä syy jättää menemättä.

Tänään on onneksi perjantai. Jotenkin tämä työviikko nelipäiväisyydestään huolimatta on ollut tavallista raskaampi. Varmaan huoli Romeosta varjostaa mieltä koko ajan. Ihanaa on kuitenkin se, etti poni ole apaattinen, vaan aika lailla oma itsensä. Aika usein pysähdyn toivomaan, että se vielä kuntoutuisi. Ihana pikku teräsvaarimme kun on.

Yksin kotona

Olen koko pääsiäisen yksin kotona. Ukko ja lapset sekä Karma viettävät pääsiäistä Tahkovuoressa lasketellen ja lautaillen. Outoa olla yksin. Onneksi on kaksi pikkuista koiruutta, etten tunne itseäni aivan niin yksinäiseksi.

Toisaalta nautin siitä, että saan olla yksin. Se on harvinaista herkkua elämässäni.

Viime yönä oli mahtava täysikuu, yritin vangita sitä kamerallani, mutta en aivan onnistunut haluamallani tavalla. En tajua, miksi kuu ei kuvassa ole pyöreä...

Tänään illalla on Jaakon vetämät agilitytreenit. Sitä saa taas tukka hiestä märkänä ihmetellä oman vartalonsa rajallisuutta...

Huomenillalla tulee pari ystävää syömään ja kylpemään tynnyrissä. Ihan mukavaa, kun on ohjelmaa.

Romeo ei vieläkään ole oikein kunnossa. Syö huonosti ja suu vaahtoaa kovasti. Oi, miten toivonkaan, että kesä tulisi nopeasti ja se pääsisi maistelemaan tuoretta ruohoa.