Viikon varrelta

Viikko on hupsahtanut tiehensä aivan omalla painollaan. Kertailenpa tähän viikon tapahtumia ihan omankin muistin virkistämiseksi.

Perhe tuli kotiin jo viime lauantaina. Lumiloma oli ilmeisesti muuten odotusten mukainen, mutta aurinkoa olisivat varmaan enemmänkin toivoneet matkaltaan. Pikkupeikon huono tuuri kännyköiden kanssa jatkui: nyt kopsahti kaksiviikkoisen kännykän näyttö taskussa avaimiin ja sen kännykän elämä oli sitten siinä. Hinta-arvion jälkeen voitaneen todeta, että uuden osto on edukkaampaa. Harmillista, että työn hinta on nykyisin sellainen, että hyviä tavaroita pitää heittää pois tai hylätä.

Viime sunnuntaina olin Félagin kanssa pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Meillä oli yhteinen tunti naapurin Alvarin ja Katjan kanssa. Félagi oli yli kuukauden mittaisen lomansa jälkeen melkoisen hyvässä vireessä. Yleensä se kiemurtelee ja punkee vastaan kentällä ja työskentelystä ei tule mitään. Nyt se meni ensimmäisen puolituntisen korvat tötteröllä ja työskenteli varsin halukkaasti. Lopputunnista se alkoi jo hiipua, mikä pantaneen huonon kunnon piikkiin.

Vasempaan kierrokseen askellajit sujuivat paremmin kuin oikeaan, vasemmassa kierroksessa töltti oli melko puhdasta ja oikeassa hyvinkin passitahtista. Kenttä oli raskas paksusta lumesta, mutta luulisin sen vain puhdistavan Félagin tölttiä. Oli myös kiva havaita, kuinka helppoa Félagin kanssa on tehdä temponvaihteluita ravissa. Se oli kuulolla ja tykkäsi liikkua. Muksaa, kuten toivoinkin. Mukavaa olla tunnilla, missä saa palautetta tekemisistään. Etenkin, kun tulee edes hiukan sellainen olo, että osaa ratsastaa, vaikka onkin vanha täti-ihminen.

Olin siis hurjan tyytyväinen tuntiin ja päivän aiemmat murheet kaikkosivat ainakin tunnin ajaksi kokonaan. Loppuverryttelyksi ravasimme reippaasti kilometrin matkan kotiin, laitoin hikisen ponin fleeceloimen sisään kuivumaan ja kurvasimme autolla takaisin Katjalle kahvittelemaan. Pikkupeikkokin pääsi mukaan, vaikka olikin hiukan heikossa hapessa ystävän 20v-synttäreiden jälkimainigeissa. Meillä oli oikein mukava yhteinen kahvihetki. Sellaista olinkin kaivannut yksinäisen viikkoni aikana.

Työviikosta en sitten muistakaan paljon mitään, päivät ja illat ovat ollet yllättävän kiireisiä. Tiistai meni Turussa tapaamassa muillakin paikkakunnilla työskenteleviä kollegoita. Kotona olin vähän klo 23 jälkeen ja sen seurauksena nukuin ensin aamulla pommiin normaalista heräämisajasta (pidin kylläkin etäpäivää ja silloinhan työmatkoihin ei kulu aikaa, mikä on näpsää) ja sitten vielä työpäivän jälkeen onnistuin nukkumaan pommiin agitreeneistä, jotka olisivat alkaneet klo 20:30. Kaksi muuta arki-iltaa meni kokouksissa, toinen issikkaväen kanssa ja toinen agilityporukan seurassa. Ihan muksaa vaihtelua, vaikka uuvuttaakin hieman.

Kaksi viikkoa jo ilman ainuttakaan agilityjuttua Marilynin kanssa, aika noloa. Tänään piti olla Sepon pitämät treenit, mutta Sepporessu tuli kuumeeseen, kun näki osallistujaluettelon. No, ensi kerralla en ole mukana, niin Seppokin kestää terveenä. (Todellisuudessa en usko enkä toivo olevani kenellekään noin merkityksellinen tyyppi.)

Tänä aamuna, kun menin tallille, oli sinne ilmestynyt uusi asukas. Tyynesti se nukkui roskakasan päällä eikä välittänyt minusta tai koirista. Pieni, musta kissa. Nappasin siitä kännykällä kuvankin todisteeksi. Pyysin äsken ukkokultaa viemään sille raksuja, tallista ei pääse omin voimin ulos ja ulkona oli aamulla kuitenkin ihan oikea talvi -16C. Emme oikein tajua, milloin se on sisälle mennyt, mutta ilmeisesti eilen, kun ukko on laskenut vesiä hevosille.

Se on muuten upea juttu, talvi! Aurinko paistaa, hanki kimaltaa ja kunhan pakkanen hiukan laantuu, niin kampean itseni ponin selkään ja annan lumen pöllytä!

Hauskaa päivää muillekin!





*** Ja vielä myöhästyneet synttärionnittelut Kleolle, joka eilen täytti 11 vuotta. Sen kunniaksi saa olla takkuinen, kunhan on puhdas. Lahjaksi se sai jo aiemmin viikolla luunmuotoisen vilkun, joka tunnistaa ollaanko pimeässä ja liikutaanko. ***