Hevosharrastusviikonloppu

Olipa hevosharrastuspainotteinen viikonloppu pitkästä aikaa. Välillä nimittäin tuntuu, etten harrasta hevosia ollenkaan, ruokin niitä vaan.

Perjantaina kävimme katsomassa, miten pitkälle naapurin viisivuotiaan ruunapojan koulutus oli edennyt kolmeviikoisella ratsutussessiolla. Ihan vakuuttava alku oli pienen hevosen ratsu-uralle tullut. Oli jotenkin liikuttavaa, kun se meni kentällä korvat tötteröllä. Nuoren hevosen ilme oli luottavainen ja kiinnostunutkin. Ratsun elämän esimmäiset viikot olivat selvästi olleet mukava kokemus. Oletettettavasti sille oli ollut terveellistä vaihtelua saada puuhastaa ihmisten kanssa ja olla uudessakin ympäristössä. Ratsuttaja esitti omana mielipiteenään, että ruunapoika oli kolmessa viikossa kasvanut henkisesti melkoisen harppauksen. Kiva nädä, miten homma etenee ja millainen hevonen siitä kuoriutuu.

Lauantaina tein pitkästä aikaa oikein kunnollisen ratsastuslenkin omalla hepolla. Ihanaa, että sillä on lopultakin tilsakumit alla, niin ei tarvitse koko ajan posottaa kovaa vauhtia. Félagista on välillä hauska seurata edellä menneen otuksen jälkiä, ihan nuuskimalla kuin koira. Nytkin oli hiljaisella mökkitiellä hiukan vastasatanutta lunta ja ennen meitä oli mennyt ihminen ja koira. Félagi seurasi koiran jälkiä välillä hirmuisesti tuhistellen. Huvittavaa.

Loppulenkille saimme vielä seuraksemme tyttären omalla ratsullaan ja siinä vaiheessa oma ratsuni virkistyi kuin olisi saanut lisää virtaa jostakin. Mukavaa sekin.

Eilinen päivä meni sitten issikkayhdistyksen johtokunnan kokouksessa. Juu, ihan koko päivä. Ne kokoukset eivät ihan lyhyeen lopu - kokous kesti yhdeksän tuntia. Mukavaa oli se, että kokous oli hyvähenkinen siitäkin huolimatta, että kaikki eivät olleet koko ajan samaa mieltä. Toivottavasti se ei ollut vain uuden johtokunnan vieraskoreutta...

---

Mutta nyt pitä tehdä syöksähdys maanantaiaamun arkeen, jotta pääsisi tästä tekemään ansiotyötään edes jollain aikataululla. Kouluun kuljettettava lapsonen ei ole käynnistynyt, joten pitää mennä katsomaan, onko sen akussa yhtään virtaa jäljellä...

---

Ainiin, Elinan tarpeet meinasivat unehtua: -3C, ei tuule, ei sada.

Sananlaskuja arkikäyttöön

Kyllä sitä jonkin aikaa on vaikka aidanvittana, jos niikseen tulee
Perjantai - ihanaa. Todella rankka työviikko takana ja käytännössä se on jo ohi, kun nyt on jo perjantai. Kovin kauan ei jaksa aidanvittanaan olla (kiristää ja ahistaa liikaa ;)) ja siksi on ihanaa aikatauluttaa itselleen välillä tarkoituksella hieman löysempiä päiviä. Tänään pitäisi olla sellainen.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää
Aikataulutuksesta puheen ollen, kun tuossa eräänä päivänä kerroin kahden työn dilemmasta ja siitä johtuvasta mahdollisesti pitkästä päivästä, niin voin kertoa, että siinä hommassa kävi niin, että en ehtinyt kunnolla kumpaakaan. Keskityin sivulta hyökänneeseen kolmanteen juttuun. Ensi viikolla on sitten kaksin verroin taas tehtävää.

Laiska töitään lukee
Tämä sopii töiden suremiseen ja niiden suurenteluun oikein hyvin. Usein törmään siihen, että ihmiset, jotka eivät oikeasti saa paljon mitään aikaiseksi, luettelevat tekosiaan ja tekemättä jättämisiään varsin paljon. Tyypit, jotka saavat kovasti aikaiseksi, eivät ehdi kauheasti hommiaan luetella. (Tämä ei sitten koske kennelpoikaa, jonka projektieista on kiva lukea ja oletan, että vain murto-osa niistä pääsee plokiin.)

Sitä ei koskaan tiedä, mihin pystyy ennen kuin yrittää
Uusien haasteiden tullen tämä kannattaa muistaa. Kannattaa muistaa myös se, että jos haluaa onnistua, niin usein myös onnistuu. Jos etukäteen ajattelee, ettei jutusta tule mitään, niin juuri niin asiassa käykin. - Tämä pätee muuten agilityssäkin, ansaesteisiin ei kannata rataantutustumisvaiheessa keskittyä. Sitä tulee helposti ohjanneeksi koiran sinne ansaan, jos sen ansaksi mieltää...

Ilta on aamua viisaampi.
Se nähdään sitten illalla.

Hauskaa päivää!

Optimisti - realisti - pessimisti

Olen taas mietiskellyt asenteen vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Se, onko ihminen pessimisti, realisti vai optimisti on merkityksellistä aivan kaikelle. Joskus ihmettelen, mihin pessimistejä tarvitaan, mutta voihan olla, että jonain päivänä keksin niillekin jonkin käyttökohteen.

Itseasiassa keksin aivan heti yhden: pessimistit kiskovat yltiöoptimisteja realismin suuntaan. Liika optimismikin on vahingollista, kuten liika pessimismi ja realismikin.

Aika hassua on sekin, että usen pessimistit ja optimistit liikkuvat tosiaan pareina. Monissa parisuhteissa toinen on pessimisti (tai realisti) ja toinen optimisti.

Tätä pitää miettiä... Hieman myöhemmin tosin, koska optimistinen luonteeni on työntänyt tälle päivälle kaksi työtehtävää, joiden molempien pitää olla huomenna valmiit. Eilen, kun arvioin niiden kestoa tarkemmin, totesin, että kumpikin on yhden työpäivän mittainen, jos menee huonosti ja puolikkaan, jos menee hyvin. - Saattaa tulla pitkäkin työpäivä. ;)

---

Optimisti on ihminen, joka näkee vihreää valoa kaikkialla, kun taas pessimisti näkee vain punaisen pysähtymisvalon. ... Todella viisas ihminen on värisokea. - Albert Schweitzer

Optimisti säteilee onnesta: Olen ainoa jonossa, olen siis ensimmäinen. Pessimisti marisee: Olen ainoa jonossa, olen siis viimeinen. -Žarko Petan

Turha pelätä tulevaisuutta - se alkaa vasta huomenna. -Žarko Petan

Nestorin päivä

Tänään on juuri sopivasti Nestorin nimipäivä. Eikös sitä sanota, että on jäänyt nestoriksi, jos on hävinnyt jotain? Sanotaan myös, että hopea ei ole häpeä, joten päädyn siihen sanontaan.

Eilen oli issikkayhdistyksen vuosikokous ja olin ehdolla puheenjohtajaksi. Äänin 35-30 hävisin vaalin Aimolle. Voin vilpittömästi sanoa, että minua ei harmita yhtään. Onneksi elämässäni riittää tekemistä, luultavasti myös Sihyssä. Nyt pääsen toimintaan mukaan tavalla, jolla alunperin halusinkin eli aloittamalla hallituksessa "sivuhenkilönä" ja tutustumalla siten yhdistyksen toimintaan. Uskon myös, että Aimo halusi homman ja olen varma, että hän kykenee tehtävän hyvin hoitamaan. Minnan jälkeen saappaat ovat suuret, sillä niin tyylikkäästi ja karismaattisesti hän hommansa on hoitanut. Seuran elinvoimaakin osoittaa se, että puheenjohtajaksi on vaihtoehtoja - ensinhän näytti siltä, että olen ainoa ja sellainen ei mielestäni ole tervettä.

Kokous kesti muuten uskomattoman kauan - viisi tuntia. Pelkästään jäsenmaksusta päättäminen vuodelle 2008 kesti melkein tunnin keskusteluineen, lippuäänestyksineen ja kaikkineen. Loistavaa muuten, että jäsenmaksuun tulee vuoden kuluttua World Fengur-lukuoikeus kaikille jäsenille.

---

Ja täällä kotona on taas tyypillinen maanantaiaamu. Tytär ei lähde käyntiin millään. Taitaa olla vieteri poikki tai lataus huonona tai jotain. Täytynee mennä vetämään moottori käsin käyntiin. Onneksi tuo kuitenkin lähtee ilman ryyppyä. ;)

Hauskaa viikkoa kaikille! Kevättä on jo ilmassa, vaikka pakkasta onkin tänä aamuna -10C.

Älä ajattele...

... omilla aivoillasi, lue ensin käyttöohjeet. Tänään sain taas pikkuisen kärsiä siitä, että ajattelen omilla aivoillani enkä usko käyttöohjeita. Kärsimyksenä oli vain hikoileminen ja ähinä, joka itseasiassa tekee ylipainoiselle, rapakuntoiselle keholleni vain hyvää. - Näin taas kaikki kääntyi hyväksi, huomasitteko? :) –





Tuossahan siis lukee melko isolla präntillä, että talvikaudella suosittelemme siirrettäväksi lämpimään hyvissä ajoin ennen käyttöä.

No, en ole ennenkään siirtänyt niitä minnekään ja hyvin on lohjennut turvesiivuja hieman jäisestä paalista irti. Nyt ei lohjennut juuri murustakaan, vaikka hyppelin päällä ja hakkasin lapiolla ja vaikka mitä. Kiva, ettei lapio haljennut. Siitä olisi tullut varmaan sanomista.

Sain aamullakin hikoilla melko mukavasti, kun pääsin peruutuspaikalle agilitytreeneihin, joita veti Riikka Suomen B-maajoukkueesta.

Marilyn yllätti taas minut taitavuudellaan. Välillä yhteinen lankamme kuitenkin katkesi ja Marilyn paineli ohitseni puuhaamaan ihan muuta. Varsin usein itselleni sattui joku naurettava kämmi ja tein jotain aivan muuta kuin mitä olimme suunnitelleet. Valssit unohtuivat tai ne tuli tehdyksi eri paikkaan kuin oli tarkoitus.

Oli kuitenkin hyödyllistä ja mukavaa. Sain paljon vinkkejä siitä, mitä kannattaa treenata, kun koira on nopea ja ohjaaja ei. - Niitä voin sitten joskus jakaa jollekulle, joka sopii paremmin siihen konseptiin. *Kaikki, jotka tuntevat minut tietävät, että tässä kohtaa on tarkoitus nauraa :)*

Minusta oli hienoa, että Riikka osasi antaa kaikille ohjeita, jotka sopivat nimenomaan koirakolle kokonaisuutena - ei pelkästään rataan tai koiraan.

Kunpa halli olisi lähempänä, niin varmaan tulisi treenatuksi useamminkin.

Treenikavereiksi minulle osui kyllä vähän eri luokan koirakoita kuin mitä itse olemme. Oli mahtavaa nähdä, kuinka Doris kääntyy esteen jälkeen melkein napin päällä. Virven ja Roopen yhteinen sävel paranee koko ajan. Minun veikkaukseni on, että olemmat parit tullaan kyllä näkemään vähintäinkin SM-kisoissa lähiaikoina.

Tiaisen pääluu

Ile Jokinen (Radionova) sanoo usein, että tie on liukas kuin tiaisen pääluu. Mielestäni erittäin omaperäinen ja osuva vertaus. Tänne maalle se sopii hyvin, kun omaa tietä on muutama sata metriä eikä hiekotukseen ole sulaa hiekkaa eikä energiaakaan juuri sopivaan aikaan.

Terveisin nimimerkki "polvet mustelmilla".

---
Joitakin yksinkertaisen elämän palkkioita on se, että maailman yleiset elementit riittävät, että ilma ja vesi virkistävät, aamukävely tai iltavaellus uudistavat, että yön tähdet sykähdyttävät, että mieli ylentyy linnunpesän tai kevään villikukan äärellä. - John Burroughs

Hyvin sanottu, mutta uskaltaisin väittää, että Burroughsilla ei ole aamukävelyllä polvet iskeytyneet jäähän koskaan. ;)

-21C - villahousut jalkaan!

Se on sitten taas torstai. Lempipäiväni. Kahdesta syystä: illalla tulee leppoisaa sohvaperunaohjelmaa telkkarista: Kuningaskuluttaja, Kotikatu ja Lost ja päivällä käyvät siivoojat. Tosin nyt on kahtena viikkona käynyt niin, että siivoojille on tullut ikävä este. Ikävällä en tarkoita sitä, että koti jää siivoamatta, vaan sitä, että siivoojilla on ollut henkilökohtaista harmia. Koska he ovat molemmat ystäviäni, minua harmittaa enemmän heidän elämänsä takaiskut kuin oman kotini sotkuisuus.

Joo, ihmettelijöille voin kertoa, että aivan totta se on on. Meidän perheen sotkuisuusaste on niin maailmanluokkaa, ettei yhdellä siivoojalla pärjää. Niitä tulee kaksi joka viikko. Minusta on upeaa, että jossain olemme todella hyviä ihan joukkueena kotona. Meillä osataan jättää korjaamatta roskat lattialta ja pyyhkimättä koirien tassut kurailmoilla. Meillä voidaan löpsähtää työpäivän jälkeen sohvalle lepäämään, vaikka lattialla olisi taiteellinen asetelma limupulloja, mandariininkuoria ja euron kolikoita.

Kyllä, tosinaan se harmittaa, mutta nyt kun joka torstai on käyty siivoamassa ei kotikaan ole päässyt infernaalisen hirveään kuntoon. Siivoojat eivät edes uskalla pitää vapaaviikkoja, koska sitten on niin rankkaa seuraavalla viikolla. Mutta en nyt hehkuttele tällä asialla enempää, ettette oikeasti luule, että olemme aivan sikoja. Syömme puhtailta astioilta ruokaa, jonka viimeinen myyntipäivä on kaukana edessäpäin. Se on oleellista.

---

Mutta nyt lähden töihin. Mottona voisi tänään olla vaikkapa:
Parhaiten ihminen voisi testata valmiuttaan kohdata ihmiskunnan tavallinen edustaja olisi kiivetä sattumanvaraiseen taloon savupiippua alas ja tulla niin hyvin kuin mahdollista toimeen sisällä olevien ihmisten kanssa. Ja näin itse asiassa jokainen meistä teki sinä päivänä, jona syntyi. - G. K. Chesterton

---

Ps. tuo päivän otsake oli tietenkin Elinalle - nyt sinun ei tarvinnut lukea koko juttua saadaksesi selville, mitä pukea päälle tänään. ;) Hauskaa päivää pakkasessa!

Aamukahvitapoja

Tästä blogin kirjoittamisesta on tullut aamukahvitapa. Paikallislehti on niin ohut, että se ei riitä aamukahvieni ajaksi. Tarvitsen nimittäin joka-aamuiseen käynnistymiseen ainakin kolme mukillista. Hesarin luen vasta iltapäivällä, kun se anoppilasta siirtyy meidän postilaatikkoomme päivän aikana. - Se on minusta aika ekologinen teko, tuo Hesarin jako kahteen talouteen. - Teen aamulla myös puolisen tuntia/tunnin töitä, ennenkuin lähden konttorille. Tänä aamuna täytyy siksikin hieman viivytellä, että auto ehtisi lämmetä.

Katselen myös melkein päivittäin, montako ihmistä ja mistä tulee blogiani lukemaan. Itseasiassa on hämmästyttävää, että päivittäin parikymmentä tyyppiä käy näillä sivuilla. Kerran on yksi ihminen kertonut tämän olevan mukavaa luettavaa. Olisi kiva, jos säännöillinen kävijä kertoisi vaikka tuonne kommettiosioon joskus, mikä ihme saa lukemaan tätä haircuttia ja kuka kumma siellä on.

Jos et ole varma, mitä kirjoittaisit kommenttiin, niin ehkä pari mietelmää kritiikistä yleensä olisi paikallaan:

Ah, parhaat arvostelut ovat pahimpia. Ne johtavat enemmän harhaan kuin huonot, koska ne vain ruokkivat egoasi. Haluat vain lisää niitä, kuten perunalastuja tai muuta, ja tulos on, että lihot ja paisut. Minä kieltäydyn siitä, kiitoksia vain.
- Chazz Palminteri

Ketään ei voi arvostella kuin se joka on häntä suurempi. Joten älä lue arvosteluja. - Ralph Waldo Emerson

---

Ja pakkasraportti: -20C varustettuna toiveella, että sää iltapäivää kohti lauhtuisi, jotta tytär pääsisi nauttimaan hiihtolomasta lautailemalla.

Ilves

Elämään tuo paljon vaihtelua se, että käy töissä pääkaupungissa ja asuu silti aivan maalla. Eilen aamulla, kun läksin ajelemaan töihin istui tiellä ilves korviaan heilutellen. Ohikiitävän hetken katselimme toisiamme ja sitten se ponkaisi yhdellä loikalla metsään. Mielikuva eläimestä ei ollut kissamainen vaan menninkäismäinen. Varmaan tuo johtui sen paksuista, villavista takareisistä ja siitä , että otus näytti takakorkealta, ikäänkuin se olisi ketterää vauhtia kontannut.

Olen nähnyt ilveksen kotipellollamme kerran aiemminkin, mutta en noin läheltä. Miten toivonkaan sen säästyvän metsästäjiltä. Tällä seudulla kun on kuulemma tarkoitus kaataa muutamia ilveksiä. En ymmärrä miksi. Luulisi, että jäniksillä, myyrillä ja rotilla on liian vähän luontaisia vihollisia nykyisin.

*****
Tällaisen löysin Ylen läntisen uutissivuilta:
"Ilveksen kaatoluvista kärhämää Lohjan seudulla 04.01.2007
Uudenmaan riistanhoitopiirin myöntämät ilveksen pyyntiluvat ovat joutuneet eläinsuojelutahojen hampaisiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri vaatii muun muassa Siuntioon annetun pyyntiluvan peruuttamista.

Länsi-Uudenmaan alueelle on myönnetty lupa ilveksen kaatamiseen Siuntion lisäksi myös Tammisaareen, Lohjalle ja Nummi-Pusulaan.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemän vuoden 2005 tilaston mukaan alueella eli yli sata ilvestä ja kanta on ollut kasvussa."
*****

Tuo ei selitä mitenkään sitä, miksi ilveksen kaatolupia on myönnetty. Sata ilvestä tällä Läntisen Uudenmaan alueella ei kuulosta kuitenkaan hirveän suurelta määrältä. Paljonko niitä pitäisi olla, vai 95, jos kaatolupia on vain 4 kpl? Tietääkö joku muu? Pelottaako ihmisiä nykyään se, että metsissä asuu isompia eläimiä? Sellaiset ihmiset voisivat mielestäni muuttaa kerrostaloon aivan jonkin kaupungin keskustaan. Maalaiselämään kuuluu muutakin kuin se, että ruoho kasvaa ympärillä ja söpöt pikkupuput ja oravat liikkuvat lähimaastossa. Ei sekään ole mielestäni mukavaa, että niitä pupuja on liikaa.

---

Talvi muuten jatkuu, tänä aamuna -15,7 C. Ihmeen nopeasti sitä tottuu kylmään, tänä aamuna tuo tuntui varsin vähältä.

Kevättä ilmassa

Tänään tein henkilökohtaista historiaa: aamuhommat (siis hevosten ruokinta, koirien ulkoilutus ja sanomalehden haku) saattoi toimittaa ilman otsalamppua.

Se on kevään merkki! Muita kevään merkkejä pihapiirissä esittelevät hepot, joiden talvikarva alkaa jo irrota. Ja sekin taita olla kevään merkki, että nukuttaa enemmän kuin yleensä. ;)

Kohta saa jo aamut aloittaa lintujen laulussa. Se onkin kovin meteli täällä maalla.

Tosin talvi ei kyllä ihan heti irrota otettaan: tänä aamuna pakkasta on yli 12 astetta.

---

Mutta tavalliseen tapaan, kiire painaa, joten hauskaa viikkoa. Minulla ei ole lomaa, tyttärellä on - ja se helpottaa tietysti omiakin aamujani.

Yllätys: on sunnuntai

Olipa riemullista huomata, että tänään onkin sunnuntai. Perjantaina pidetty vapaapäivä pidensi viikonloppua varsin oivallisella tavalla.

Perjantaina poikani vannoi sotilasvalan. Oli aika juhlallisen näköistä, kun runsas tuhat alokasta oli järjestäytynyt varuskunnan urheilukentälle valaa vannomaan. Olin ylpeä itsestäni, kun viiden minuutin tiirailun jälkeen löysin oman poikani tuosta joukosta. Ympärilläni olevien joukosta saatoin kuulla, ettei se niin kovin tavallista ollut omaansa tunnistaa porukasta.

Jotkut äidit kuulemma itkeä tuhistavat katsoessaan poikansa valanvannontaa, mutta minulle ei tullut sellaista oloa. Kuitenkin tuli lohdullinen olo siitä, että nykyajankin nuoret miehet osaavat noudattaa armeijan kuria ja säntillisiä tapoja. Lisäksi minusta on hienoa, että poika selvästi viihtyy armeijassa ja pärjää mukavasti noissakin oloissa. Ensi viikolla hän saanee tietää jatkosta eli minkälaisen koulutuksen hän armeijasta saa.

Eilen aamupäivällä käväisin ratsastamassa. Sää on kääntynyt lämpöasteiden puolelle ja Félagilla oli taas vaikeuksia pysyä pystyssä, kun tilsoja kertyi jalkoihin niin kovasti. Saimme taas mennä melkoisen vauhdikkaasti. Ihan mukavaa pitkästä aikaa taas ratsastellakin. Kotiintultua huomasin, että toisesta takakengästä oli jäljellä vain puolikas, sekin saattoi vaikuttaa tuohon pystyssä pysymiseen jonkin verran.

Iltapäivällä starttasimme autolla kohti Lietoa - olimme varanneet Jaakolta erikoiskoulutusta agilitystä pariksi tunniksi kolmelle koirakolle: Teija & Osku, Maija & Bondi ja minä & Marilyn. Korakondiksen halli, jossa koulutus tapahtui oli lämmin, valoisa, jotenkin kotoisa ja mattopohja oli loistava.

Bondia hämmensi ilmeisesti suunnattomasti hyppyesteiden siiveekkeettömyys ja osa heidän koulutusajastaan menikin hyppyjen opettelemiseen. No, sehän on hyvin oleellista, että agilitykoira osaa hypätä. ;)

Teija ja Osku puolestaan sahasivat puomia ja keppejä aika pitkään. Oskua myös hämmensi uusi paikka ja uudet tuoksut, joten se välillä lähti nuuskimaan omiaan.

Minulla ja Marilynillä eniten vaikeuksia tuotti keppien vääränpuoleinen ohjaus ja se, että itse en osannut yhtään ohjata kepeillä koiraa. Marilynhän on kepeissä vielä ihan aloittelija ja sen joutuu namilla ohjaamaan etenkin "vääränpuoleisilla" kepeillä ja se ei minulta kertakaikkiaan sujunut. Jouduimmekin nauraen toteamaan, että minun pitää asiaa harjoitella ilman koiraa, ennen kun se sujuu.

Me kaikki saimme kotiläksyksi palkkauksen muuttamisen. Meistä jokainen palkkaa koiran yleensä säännönmukaisesti kädestä annetulla namilla ja se johtaa siihen, että koira ei irtoa tarpeeksi. Hankalammissa tilanteissa koira myös jää pyörimään käteen eikä sekään tietenkään ole hyvä juttu.

Kotimatkalla päätimme, että ei ollut turha reissu ja varaamme varmasti pari koulutuskertaa lisää. Vaikka sitä hieman masentuukin omasta taitamattomuudestaan, niin Jaakon tyyli opettaa on kuitenkin positiivinen. Matkoineen hommaan meni kuutisen tuntia, mutta se kai on harrastusten tarkoituskin: ajan kulu ja hauskuus.

---

Jaaha - mitähän kivaa tänään tekisi? Oliskohan pikkutorkut vaikka paikallaan vaihteeksi?

Aika kiitää, kello käy

Torstait tulevat aina vain useammin ja nopeammin. Aika kuluu kuin siivillä. Joskus tuntuu, että ei saa mitään aikaiseksi, mutta ehkäpä se ei kuitenkaan ole ihan totta.

Tänään pitäisi yrittää päättää, mitä pitää saada aikaiseksi ensi viikolla. Työnteko ennen ja nyt ei taida kuitenkaan olla niin erilaista. Maanviljelijä on tehnyt näihin aikoihin viljelysuunnitelmia aina ja laskeskellut siemenviljan riittävyyttä. Silti viidakossa elävät luonnonkansat tuskin ymmärtäisivät käsitteitä, jotka omassa hommassani ovat pääosassa: asiakaspalvelu, lisäarvon tuottaminen, ammattimaisuus, suunnitelmallisuus...

Joskus toivon, että me kaikki voisimme palata takaisin agraariyhteiskuntaan ja oravannahat olisivat taas rahaa. Ehkä se olisi karumpaa ja julmempaa elämää, mutta olisi ehkä kuitenkin kiva kokeilla.

Vai olisikohan?

---

Sitä miettiessä kiidetään taas töihin... Hauskaa päivää.

Oppia ikä kaikki

Joka päivä pitäisi oppia jotain uutta, niin pysyisi pirteänä, tiedättehän?

Olen viime päivinä pari uutta ja hyödyllistä juttua

1. Miten helpoiten peittää paniikissa olevan hevosen silmät, jos sitä joutuu siirtämään (esim. tallitulipalo tms.)? - Rintsikat päähän, kupit silmille, olkaimet korvien taa ja kiinnitys leuan alta. - Lähde: Hippos-lehti
2. Mikä on votiivi? - Pieni kynttilä. -Lähde: kynttiläkutsuilla eilen Katjalla esittelijä käytti tätä nimeä ja esitteessäkin luki niin.
3. Never say never. - Ei kannata vannoa, ettei tee jotain ikinä. -Esimerkkejä: a) sunnuntainen pojan kämpän lattian pesu. b) Eiliset kynttiläkutsut: "-Tulen, mutta en taatusti osta mitään." "-Ja tämä tekisi sitten 62,20 - mikä maksutapa?"

On kovin seurallinen viikko menossa: sunnuntaina oli vieraita (siis tuttuja, tottakai), maanantaina agilityharkat ja eilen tosiaan olimme kynttiläkutsuilla naapurissa Katjalla. Tänäänkin tulee vieraita (ne samat kuin sunnuntaina), perjantaina on pojan valatilaisuus ja lauantaina menemme Lietoon agilityä harrastamaan. Mahtaa taas sunnuntaina nukuttaa. Tosin sunnuntaina olisi Hestbakissa laskiaisrieha, pitänee käydä kurkkaamassa.

---

Ja niin nukuttaa tytärtäkin tänäkin aamuna. Täytyy ihan taas lähteä tästä koneen äärestä sitä tökkimään. Kohta ollaan taas myöhässä. Ei mitään uutta...

Juu, ja jotain on unohtunut täältä viime aikoina, talvi jatkuu: -8C ja puolipilvistä.

Maanantain toimitusaika viivästynyt?

Tänään on pakko olla maanantaiaamu. Millään ei meinannut saada päätä ylös tyynystä, kun se oli niin mukavasti. Torkkukytkin painui melkein sisään kelloradioon, kun sitä napakasti painelin puolisen tuntia.

Syynä on mitä todennäköisemmin eilisen agilityharkat. Ne venyivät hieman, kun päätimme ottaa Bondin kanssa puomin, koska hallicupissa vaikutti, että se on saanut itselleen puomikammon. Tytär meni sen kanssa ensin kaksi kertaa puomin ja se meni ihan hienosti sen ja ajattelimme, että ei ole pojalla ollenkaan olekaan kammoa. Kolmannella kerralla tuli yhtäkkinen stoppi ja paniikki. Koulutusohjaaja ja tytär maanittelivat namilla ja kehuivat puomin ylöstulon viimeisellä osalla läähättävää isoa koiraa ja hitaasti kuin etana se eteni. Ressukka, aivot varmaan heräsivät vasta kolmannella kerralla tajuamaan, että puomihan se siinä, iik. On tommoinen belgianpaimenkoira sitten viisas. Olisitte taatusti samaa mieltä, kun olisitte nähneet sen eläimen puomin päällä tyhjin katsein läähättäen ja kieli maassa roikkuen. Viisas ja söpö. :D

Viisitoista minuuttia siihen saatiin menemään - toivottavasti ensi kerralla menee paremmin ja kammot katoavat hyvän kokemuksen myötä.

---

Tytärkin tuolla jo reippaana paiskoo tavaroita ehtiäkseen kouluun, joka alkoi vartti sitten. Jotta semmoinen tiistaiaamu tällä kertaa.

No, nyt täytyy laittaa kone kiinni ja lähteä tarkistamaan tilanne maailmalla. Eihän ne ressukat pärjää siellä työmaalla, jos en mene niille rahaa hankkimaan... hehheh.

Lapsosten puuhailuja

Sunnuntaina kävin tekemässä jotain, josta olen useasti sanonut, että sellaiseen en sorru. Vannomatta paras elämässä, näköjään. Kävin nimittäinen imuroimassa ja pesemässä poikani kämpän lattiat. Mitäpä sitä ei tekisi, jos toinen kauniisti pyytää. - Juu, kauniimmat pyynnöt tulivat sanallisesti, aiemmin tänne kopioitu tekstari ei todennäköisesti olisi saanut minua liikkumaan. -

Melko älyllistä muuten säilöä ylimääräisisä olutmäyräkoiria parvekkeelle. Naapureita on varmaan ilahduttanut niiden paukahtelu ja lemu. Hohhoijaa.

Sunnuntaina oli taas vierailulla ukon lapsenlapsi, Wilma, joka tyttää siis toukokuussa 2 vuotta. Vilkas tyyppi, täytyy sanoa. Eilen suurinta riemua näytti tuottavan tasajalkahyppy. Ja sitä riitti. Miten ihmeessä pikkuihminen voi jaksaa koko ajan juosta ja hyppiä? Luultavasti henki menisi, jos yrittäisi perässä samaa. Onneksi ei tarvitse.

Ihana lapsi Wilma joka tapauksessa on. Iloinen ja hymyileväinen enimmäkseen. Tosin näkeehän sitä draamaakin jonkin verran, jos kaikki ei mene aivan niinkuin neito haluaa.

Illalla olin vielä kylässä naapurin Katjalla. Siellä Emma, joka myös täyttää toukokuussa 2 vuotta, on hyvin toisenlainen pikkutyttö. Paljon rauhallisempi, mutta tasajalkahypyt olivat myöskin hanskassa. Ja Emma oli ilmeisesti isommilta lapsilta oppinut hauskan leikin: silmät kiinni kävelemisen. Katjan kannalta varsin kätevää, että Emma on nk. "helppo lapsi", seuraavaa lasta perheeseen odotetaan ensi kuun puolessa välissä.
---

Mutta nyt oma lapsoseni heräsi ja viiden minuutin päästä pitäisi kuulemma olla autossa, että hän ehtii kouluun. Saattaa tulla kiire, kun olen vielä tallivaatteissa.

Joten kipinkapin menoksi - hauskaa viikkoa muillekin.

Talvitunnelmia

Näkymiä pihaltamme. Aina en ymmärrä, miksi joku haluaa asua kaupungissa.

Tässä kuvassa näkyy nuo hevosten alaleuassa kilisevät jääklöntit, joista kerroin tuolla.

Felagi haukottelee usein, kun sitä alkaa urakalla valokuvata - hämmentyy varmaan siitä tähtäilystä jotenkin.

Romeo on ihanan punainen auringonvalossa, eipä uskoisi, että herra on jo 28 vuotias.

"Harmaa pallo" eli Ísing on pelkkää ihraa ja pehmeää karvaa.

Ja ihan lopuksi, päivän agilityhymynaihe, hallicupin minimöllien voitto ainoalla nollaradalla, kiitos tuomarin, joka ei antanut kieltoa, kun seisoskelimme esteen edessä huitomassa suuntaa aika kauan. :) Kisaavissa tuli sitten hylly, kun kokeilimme rataa, mutta ei se haitannut. Se rata oli paljon vaikeampikin. On muuten ainoa nollarata, jonka olemme koskaan Marilynin kanssa tehneet epiksissä. :) Vielä kun pääsisi siitä motorisesta pyllistelyhäiriöstä, niin kehtaisi esiintyä julkisesti vaikka kisoissa joskus.

Juu, piti ottaa valokuva, kun skanneri on kadoksissa tyttären pöydällä. ;)

---

Grr. Tähän bloggeriin ei saa mukavan näköisesti näitä valokuveja sitten millään. Ei haittaa, nyt on kumminki valtava kiire päiväunille, että jaksaa taas porskuttaa. ;)

Norsukissa ja skandaaleja

Näin viime yönä unta norsukissasta - tiedättehän sen? Ai ette? No, se on kissan näköinen otus, millä on pieni kärsä, norsun töppöjalat ja se on harmaaraitainen ja se tömistää ja naukuu tosi lujaa.

Kun havahduin unestani, kuulin, kun oma kissamme paineli ympäri tupaa hepulissa, kuten joskus öisin. Hirveä töminä - töm töm töm töm - otus juoksee toiseen päähän taloa ja naukuu täysillä ja sitten pieni tauko ja taas töminä - töm töm töm töm - otus juoksee toiseen päähän taloa ja naukuu täysillä. Melko omituisen kuuloista yöpuuhaa. Kissat ovat kummalisia otuksia. Hassua on se, että koirat eivät reagoi tähän menoon mitenkään. Nukkuvat makkarissa aivan rauhassa. En tiedä, millainen meno olisi, jos ovi olisi auki.

Skandaaleista: pääministerin lyhytaikainen heila - Susan Kuronen - on julkaissut kirjan, jossa kuulemma on Vanhasen lähettämiä tekstiviestejä. Kirjaa ei ole tietenkään julkaistu rahan toivossa tai katkeruuttaan vaan aivan siksi, että kauniin rakkauden saisi kuvattua maailmalle. ;)
Tässä oman perheeni minulle lähettämiä tekstiviestejä.

Skandaalinkäryä ilmassa:

1. poika: 8.2.07 klo 12:46 voisiks käydä siivoo vähän siellä mun kämpässä?
2. tytär: 2.2.07 12:02 Hölmö
3. tytär: 1.2.07 14:23 Pääsen iskän kyydillä
4. tytär: 30.1.07 14:41 OK :)
5. poika: 26.1.07 20:12 Samaan aikaan ku viimeks vissii.
6. ..

Ikävä kyllä, ukkokulta ei paljon tekstiviestejä lähettele, joten niitä ei tässä nyt ole. Niissähän toki olisi skandaalinkäryä ja romantiikkaa. Me yleensä puhutaan, jos on asiaa.

---

Ja sää -13C ja ihan jees. Ihan jees on sekin, että on perjantai.

Hrrr - kylmää, mutta ihanaa

Tämmöistä kuuluukin olla talvella: tänä aamuna -22C , kirkas tähtitaivas ja lumen narina jalkojen alla. Minusta ihanaa, jotenkin rauhoittavaa - tai mikäköhän olisi oikea sana: kuulas - seesteinen? Ainoa haittapuoli on se, ettei enää ole lapsi, vaan pitää murehtia kaikenlaisista turhista: jäätyykö tallin patterit, hyytyykö auto työpaikan parkkikselle yms.

Hevoset ovat hauskan näköisiä näillä ilmoilla. Näinä päivinä hevosten turkki on valkoinen, ne ovat kuurassa ja jotenkin aika eksoottisen näköisiä. Minähän pidän issikat ulkona yötä päivää, niillä on suojaisa pihatto (jossa ne eivät tietenkään oleile öisin, vaan nukkuvat metsässä) ja ne saavat tuplamäärän ruokaa näin kylminä päivinä. Koskaan en ole nähnyt niiden palelevan.

---

Mutta nyt pitää kipittää. Velvollisuudet kutsuvat.

Joulu?

Nonni, nytte on kunnon talvi, -24C. Ei tarvitse kitistä vesisateesta keskellä talvea. Autokin onneksi suostui eilen lähtemään kotiin eikä jäätynyt sinne työpaikan parkkihalliin. Luultavasti se auttoi, että kävin sen luona päivällä antamassa vähän lämpöä. Tänään pitää käydä varmasti ainakin kahdesti ja ajellakin hiukan, että lämpenee kunnolla. Melko älytöntä, että parkkihallissa on säästetty lämmitinpistokkeissa. No, toivottavasti talon välikatoissa ei ole säästetty, kun olen kumminkin viidennessä kerroksessa.

Eilen oli varmaan muuten jokin myöhästynyt joulu tai muu sellainen lahjuspäivä. Päivällä saimme työpaikalla uudet litteät näytöt, uudet näppikset ja hiiret koko tiimille. Toimitusaika siitä, kun pyysimme niitä oli vain 1v 8kk! Välillä pikkufirmoissa hommat jää vaiheeseen... Illalla puolestaan soitteli kennelpoika ja kyseli, saapiko tilaamani agilitykeinun maalata punavalkoiseksi. Sen toimitusaika taitaa olla samaa luokkaa kuin noiden näyttöjen. ;) -Tosin pitää muistaa, että kennelpoika ei tee keinuja ammatikseen on tehnyt paljon muutakin tässä välissä, mm. pikkuisen tyttären, joten olen ihan tyytyväinen, kun edes ehtii tehdä jotain ylimääräistä. -

Muuta kummalista ei eilen tapahtunutkaan - paitsi tietenkin se tuntuu oudolta, että tytär heräsi kouluun ihan itse eikä häntä tarvinnut käydä kuuttatoista (vai paljonko tähän kohtaan liioittelisi?) kertaa herättämässä. Nyt on sellainen herättelyaamu, joten pitää poistua, jotta pääsisi nauttimaan pakkasesta ja työstä.

---

Elämä on parempaa, kun se on hauskaa. Veljet, tuo oli syvällistä, eikö vain? - Kevin Costner

Tarpeellinen tyyppi

Tänä aamuna -16C ja kuulemma kylmenee. Taitaa olla talven kylmimmät päivät edessä, aamulla luvattiin tänne Etelä-Suomeenkin -20 - -30C. Uuden toimitalomme autoparkkihallissa ei ole meille lämmitinpistokkeita ja autoni on diesel. Ihanaa, saa päivällä käydä raikkaassa ulkoilmassa tuulettamassa ajatuksiaan. (Lukija saa arvata, olenko oikeasti tästä asiasta näin iloinen. ;))

Aamulla, kun lähdin ruokkimaan hevosia, ulkoiluttamaan koiria ja hakemaan lehtiä, kuului jo pihamaalle Romeo-ponin innostunut hörinä. Se ilmoitti todella äänekkäästi ilonsa tulostani jo kun avasin ulko-oven ja lakkaamaton matala hörinä kuului koko matkan kävellessäni tallille.

Tulin ajatelleeksi, että ihminen on varmasti tyytyväisimmillään silloin, kun hän on tarpeellinen. Ainakin itselleni suuri surun aihe olisi, jos olisin aivan turha. Lemmikkien pidossa, äitiydessä, työssä, harrastuksissa ja monissa muissakin asioissa voimaa tehdä asioita saa siitä, että oma panos on tapeellinen.

"Olen onneton jos ojennan tyhjän käden ja kukaan ei anna. Olen toivoton, jos ojennan täyden ja kukaan ei halua."

---

Mutta nyt pukeutumaan, että pääsee ihailemaan Tarvontien talviruuhkia.

Virkistävä sunnuntaipäivä takana

Viikonloppuna tuli huomattua, että se parempi tapa virkistyä on puuhailla kivoja juttuja. Tosin voihan se olla, että jos en olisi nukkunut koko lauantaita lähes putkeen, niin en olisi jaksanut puuhailla sunnuntaina.

Elina, Dino ja Mila piipahtivat tosiaan sunnuntaina. Mila on ihana, tervepäinen pikkuotus. Tervetuloa vaan toistekin! Kuvia löytyy Elinan dorkajengin elämää -blogista. Marilyn sai kerrankin ihan kunnolla leikkiä jonkun toisen kanssa ja se uupuikin ennen Milaa. Tosin se saattoi johtua siitäkin, että ennen vierailua vein koirajengin lumihankilenkille. Nittikin touhusi pellolla hangessa melkein tunnin kaivellen ja pomppien, ennenkuin päätti siirtyä metsään, missä lunta on vähemmän.

Elinan visiitin jälkeen kävin tekemässä ratsastuslenkin. Félagi oli taas tauon jälkeen vauhdikkaana, laukannostoissa tuli pieniä pukkisarjojakin ja töltti tuntui kevyeltä ja liitävältä. Lenkin jälkeen oli pihalla Ísingin ratsuttaja ja sain nousta 'harmaan pallon' selkään. Opetimme taas liikkeellelähtöä, peruutusta ja pysähdyksiä. Otus on oppinut hyvin ja toimii todella kevein avuin. Lähiaikoina aloitamme varmaan jo ilman taluttajaa, jännää.

Illalla hain poikani saunaan ja ukko kuskasi hänet lomabussille. Oli kiva nähdä poikaakin, vaikka vain lyhyen aikaa. Parin viikon päästä tapaamme seuraavan kerran ja sitten hän ei ole enää alokas, vaan jääkäri tai aliupseerioppilas.

Ainoa varjopuoli viikonlopussa oli tyttärelle sunnuntai-iltana noussut korkea kuume. Ressukka oli tosi kipeän oloinen, tylsää kun ei voi mitenkään auttaa. Vaikka tyär on jo melkein täysi-ikäinen, niin tuntuu ikävältä jättää hänet yksin kotiin.

Mutta kyllä nyt on lähedettävä sonnustautumaan töihin, että pääsee poiskin. Tämänhetkinen työmatkani Pitäjänmäkeen on ärsyttävästi pitempi kuin vanha...

---

Ainiin, sää unohtui: -5C ja tähtikirkas taivas.

Ei terve ruumis työtä kaipaa

Ja heti alkuun sää: -1C, pilvistä. Ihan yhtä selkeästi ulkoiluilma kuin eilenkin. Tosin ei kyllä tullut ulkoiltua juuri ollenkaan. Oli meinaan muuta puuhaa...

Tein nimittäin ulkoilun sijaan lähes oman elämäni ennätyksen tuossa lepäilyssä: tempaisin ainakin neljät päiväunet aivan vaivatta. Viime viikot ovat olleet aika kiireisiä ja työpäivät ovat venyneet pitkään ja se taitaa väsyttää. Tiedän kyllä, että jos lähtisi ulos vaikkapa reippaalle kävelylenkille ja haukkaisi happea päiväunten sijaan, niin varmaan virkistyisi enemmän kuin torkkumalla. Tiedän, mutten tee niin. Tervetuloa vaan kaikki terveysintoilijat tönimään meikämannea liikkeelle. Liikun jos liikun... ;)

Koirapoppookin on ollut oikein onnellinen, kun koko jengi on löhöillyt kanssani milloin sängyllä ja milloin sohvalla. Ei terve ruumis työtä ja liikuntaa kaipaa.

No, vakavasti puhuen - tänään ajattelin lähteä ratsastuslenkillekin. Mikäli keli pysyy pikkuisen pakkasen puolella, se on nautittavampaakin, kun lumitilsat eivät kerry hepon kavioihin ja se pysyy pystyssä ilman pinnistelyä.

---

Jotain vaihtelua elämäänkin on luvassa: Iltapäivällä lupaili Elina tulla kelpiepentu Milan kanssa meitä moikkaamaan. Mila taitaa olla jotain 13-viikkoinen eli siis hurjan ihana. Lisäinfoa Milasta löytyy tuolta.

Mistähän se muuten johtuu, että minusta kelpiet näyttävät jotenkin nokkelilta katupojilta. - Tämä on siis ranskalaisista vanhoista elokuvista saatu mielikuva katupojista. - Onko kenelläkään muulla samaa mielleyhtymää?

Sääennusteita ja energian nostoa

Pitäisiköhän laittaa blogin tietoihin, että tämä on säätiedotusblogi? ;) Tänään +1C, onneksi ei sada vettä. Eilen satoi, kun köröttelin töistä kotiin illalla kuuden pintaan. Lupasivat runsasta lumisadetta ja oikein odotin sitä ja sitten antoivat vettä. Paljonkohan tuonne ilmatieteen laitokselle tulee reklamaatioita? Tekisi mieleni laittaa, vaikka korvausvaatimuksen kera. Paljonkohan voisi pyytää pahasta mielestä virheellisen toimituksen vuoksi?

Muutenhan tuo +1C olisi ihan kiva, mutta juuri aamulla muistin, että hevosellani ei ole tilsakumeja kengissään. Se tarkoittaa sitä, että ratsastusvauhdin on ainakin ajoittain oltava melko kova, että kavioihin kertyneet tilsat lentävät taivaan tuuliin. Jos ei pidä kovaa vauhtia ja saa tilsoja häipymään voi kopukka kaatua ja se ei ole mukavaa. Me olemme molemmat (heppa & minä) sen verran hyvässä lihassa, että moisesta kuuluu kova tömäys ja vammojakin voi tulla. Tähän tietenkin lähiomaiset sanoisivat, että pehmeästihän sinä putoaisit, jos massullesi tulisit. Meillä ollaan aina niin herttaisia, joo.

Energiaa ei kyllä ole mistään tullut lisää sitten eilisaamun. Yritin kyllä illalla jouluisilla suklailla ja roséviinillä nostaa energiatasoa, mutta nuo aineet varmaan jotenkin kumosivat toistensa vaikutuksen. Suklaasta tuli energiaa ja viini väsyttää. Tilanne nyt aamulla on siis jonkin verran huonompi kuin illalla.

Nittikin on nostellut energiatasojaan viime päivinä. Ilmeisesti roskasäiliömme tai kompostimme on räjähtänyt tai jotain, kun se seutu on Nitistä niin houkutteleva. Eilen illalla se viipyi kauan ulkona ja kun se tuli sohvalle makaamaan ja kääntyi selälleen oli massu aivan killillään. Paksu ja kiiltävä kuin sian selkä. Yöllä koiruus herätti pariin kertaan ja joi varmaan ämpärillisen vettä ja halusi ulos. Terrierit ovat kyllä ahnetta porukkaa.

Marilynkin on varmasti bulimikko. Päivänä muutaman se oli ahmaissut lattialle tipahtaneen lihapullan yhtenä nielaisuna ja oksenteli sitten koko illan keltaista vaahtoa, kunnes kokonainen lihapulla pullahti lattialle. Olisikohan se takertunut jonnekin kurkkuun? Mitään hengitysvaikeuksia sillä ei ollut. Ajattelin että koiruus on saanut taas vatsataudin, kun sellaista on kuulemma liikkeellä. Kun ukolle ihmettelin, mistä se oli lihapullan saanut, hän kertoi otuksen napanneen sen suunnilleen ilmasta, vaikka se oli nukkumassa, kun lihapulla tipahti. ;)

---

Ajattelin nostaa omaa energiatasoani tavanomiseen lauantaiaamupäivän tapaan. Arvatkaapas miten?

• Ei, en lähde shoppailemaan.
• Ei, en lähde kävelylle.
• Ei, en lähde hiihtämään.
• Ei, en lähde sauvakävelylle.
• Ei, en lähde ratsastamaan.
• Ei, en lähde kyläilemään.
• Ei, en aio siivota.
• Joo, menen aamupäivätorkuille.

Piste takkutukkaiselle naapurihuoneeseen. :)

Odotettu päivä - perjantai

Ihanaa, on perjantai! Raskas työviikko on melkein ohi. Vielä kun tämän päivän pinnistelee, niin saa levätä viikonlopun.

Aamut ovat valostuneet kovasti. Melkein voisi jo jättää otsalampun pois, mutta olen kuitenkin pitänyt sitä, jotten astuisi kotitiellämme mihinkään isoon kuoppaan ja katkoisi koipiani tms. Ehkä jo ensi viikolla on niin valoisaa, että lampun voi päästää lepäämään.

Tänä aamuna ihailin tyttären ratsua - Vissa-tammaa, sen liike näytti mukavan tasapainoiselta, kun se tölttäsi vauhdilla alamäkeä metsästä pihaton eteen syömään. Tölttäsi, tosiaan, minusta se on aiemmin tullut ravilla, mutta ehkä märkä lumi oli jotenkin liukasta ja töltissä oli mukavampi tulla. Hevoset näkyvät aamun kajossa hauskoina silhuetteina ja niiden liikkeitä on helppo tarkastella taivasta vasten.

Tänä aamuna oli muutenkin niin mukavan tuntuinen sää, että oikeasti harmitti, ettei ole vapaapäivä. Olisi ollut ihanaa lähteä pitkälle ratsastuslenkille, kun pakkasta ei ole ollenkaan ja maisema on puhtaan valkoinen. Toivottavasti huomenna pääsisi ja jaksaisi mennä. Olen ollut harmillisen saamaton ja väsynyt viikonloppuisin. Toivon, että kevään tulo piristäisi mieltä ja alkaisin luonnostaan aktivoitua. Tai sitten vaan pitää päättää aktivoitua...

---

Aamun lehdessä kerrottiin, että Matti Nykäseltä on ilmestynyt uusi mietelmäkirja. Muutama helmi oli poimittu mukaan. Minusta yksi parhaita oli tämä: "Käyn kielikoulua. Opettelen kaksi sanaa päivässä. Vuodessa se on jo lähes tuhat sanaa. Niillä voi jo keskustella."

Kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää

Aamulla katselin ikkunasta ulos ankein ajatuksin. Lumisade näytti piiskaavan kovalta ja terävältä ja tuuli kylmältä. Värisytti sisäisesti ajatuskin ulos menosta.

Pakkohan ulos kuitenkin oli mennä: koiratytöt odottelivat pisulle pääsyä, hevoset aamuruokiaan ja aamun lehti kaipasi laatikossaan aamukahviseuraksi pääsyä.

Totuus oli toisenlainen: Lumi oli pehmeää, tuuli oli leppeä. Itseasiassa vastasataneen lumen päällä kävely tuntui aivan pumpulilta, aivan kuin olisin ääneti voinut liidellä maata pitkin. (Näillä kiloilla se on saavutus, että voi noin ajatella.)

---

Uusi maisemakonttorimme näytti ankean harmaalta eilen. Lähes kaikki työtoverit olivat pahantuulisia ja ympärillä oli käsittämätön muuttokaaos, kun melkein jokainen oli muuttanut majaa viikon alussa. Jokaisella oli jotain valittamista, myös itselläni.

Pliis, anna senkin olla väärä ensivaikutelma, pliis....

Kuunvalossa

Tänä aamuna hevoset näyttivät jotenkin romanttisilta. Lumi kimalsi tuhansin tähdin ja tummat hevosensiluetit sitä vasten olivat kauniita. Jalkojen alla narisi pakkaslumi ja tähdet loistivat mustalta yötaivaalta valoisampina kuin kesällä.

---

Toivottavasti siitä seesteisyydestä saa osan vietyä mukanaan tänä aamuna. Ensimmäinen päivä maisemakonttorissa on edessä, enkä totisesti odota sitä varsinaisesti riemusta kiljuen.

Jalkahikinen koira?

Pakkasta, -22 C-astetta. Vähempikin riittäisi, etenkin Kleon mielestä. Kleolla on pakkaselle erikoisen herkät tassunpohjat. Muutaman minuutin ulkoilu saa jo aikaan sen, että koiratyttö ontuu kaikkia jalkojaan. Erikoisen surkean näköinen otus. Muut koiramme eivät reagoi niin voimakkaasti pakkasilmoihin. Onkohan Kleolla jalkahikeä tai jotain?

---

Taitaa tytär olla hieman dieselkäynnisteinen tänään - eka kouluaamu loman jälkeen ei ole helpoin. Pitää mennä tökkimään sitä, että päästään liikkeelle.

Kleo kertoo

Eilinen päivä alkoi yhtä tylsästi kuin aina ennenkin. Olin juuri kääntämässä kylkeä ja päättänyt nukkua niiiin pitkään kuin mahdollista kun Nitti-mamma alkoi vikistä. Äiti on nykyisin niin omituinen, kun se ei jaksa nukkua edes kahtatoista tuntia yhteen mittaan. Taitaa vanhuus vaivata.

No, uloshan se oli lähdettävä - venyttelin ihan rauhassa, kun muut jo kipitti hirveetä vauhtia ulos. Hirveetä hoputtamista aina aamuisin, kuka sitä nyt heti jaksaa. Sit kuului vierashuoneesta haukkumista - joo, se mustavalkoinen pitkänokka oli meillä yötä. Se on ihme tyyppi, muuten, kun ei kerrasta tajua, että mun kanssa ei kannata yrittää leikkiä, hyppelee ympärillä ja ei usko, vaikka murisen. Islannista on kuulemma tullut, en usko, että sellaista paikkaa edes on olemassa. Emäntä kyllä kanssa kesällä valehteli semmoisessa Islannissa olleensa, mutta en usko kumminkaan.

No, se vieras koira laittoi typerän näköisen keltaisen takin päällensä - ei kunnon koirat mitään takkeja käytä, niillä on turkki - ja lähti onneksi pois. Sitten tuo emännän äitikin - sanon sitä ruuanantaja-emännäksi - lähti pois jonnekin ja sain lopultakin ryhtyä lempipuuhaani, nukkumiseen.

Kun se sitten tuli takaisin - se ruuanantaja-emäntä, niin mikä siinäkin on, ettei se voi avata ovea heti reippaasti, vaikka kuinka kauan saa raapia ovilasia ja vinkua ennekuin se tajuu. Ja vesikuppi oli taas jätetty ihan liian tyhjäksi, ihan hyvin olis voitu kuolla janoon sillä aikaa - mitään noi ihmiset ei ymmärrä tarpeeksi hyvin.

Sitten se tuijoitteli tietokonettaan ja kelloa ja aika pian otti harjan - ja alkoi harjata mua. Ihan niinkuin olisin edes joskus takkuinen tai jotain. Yhtään en tykkää harjauksesta, mutta toisaalta se meinaa jotain erikoista, jos harjataan. Eläinlääkäri? Yäk, eikä. Miksi se harjasi vaan mut? Sit se otti mukaan vaan mut. Eikä laittanut peräluukkuun, vaan takapenkille, sanoi että on kova pakkanen ja siellä on lämpimämpää. Oli aika jännää. Hetken katselin innokkaana ja heiluttelin häntää, mut sitten nukahdin kumminki, kun auto lähti. Ei autolla ajossa oo mitään jännää.

Sitten kun tultiin perille jonnekin, niin en olisi yhtään halunnut niitä tyhmiä valjaita päälle. Kyllä kunnon koirat voi kulkee aina vapaana. Enhän minä minnekään lähtisi, aina olen totellut. Tai melkein aina olen. Perillä oli hirveästi autoja ja semmoinen omituinen ovi, joka oli lasia ja liukui edes takaisin sivulle ja takaisin. Panin ihan täydet jarrut päälle, ajattelin että se on varmaan semmoinen giljotiini, kerran näin emännän vidofilmillä kun jonkun pää putos irtipoikki just tommoisessa. Se tuli ylhäältä kyllä, mutta samanmoinen oli. No, ihan vahingossa päästiin siitä elävinä sisälle.

Siellä sisällä oli kamalan liukkaat ja kiiltävät lattiat. Ei mua kyllä liukastuttanut, menin vaan reippaana eteenpäin. Vähän muistui mieleen, että tänne on ennekin tultu. Jotain kuulutuksia kuului, ihan kuin agilitykilpailuissa, mutta eri kielillä. Ruuanantajaemäntä sanoi, että lento on hiukan myöhässä. Lento? Emäntäkin on puhunut joskus lentokoneista, ja se pitkänokka leuhki kanssa lentäneensä sieltä Islannista (mitä ei edes oo olemassa). Mun häntä alkoi yhtäkkiä viuhtoa ihan kuin itsestään ja mieleen tuli emäntä ja se, että se sanoi, että se lentää jonnekin ja takaisin. Ihan piti istahtaa. Istuin ja heilutin häntää, kun näin semmoisen harmaan giljotiinioven - muistin, että emäntä oli kerran tullut semmoisesta. Ruuanantaja sanoi, että se on väärä ovi, mutta en heti kyllä uskonut. Sit se sanoi, että mennään ensin kahville ja mentiin.

Istuin ja katselin kaikkia ihmisiä, tosi kivoja olivat kaikki. Ne hymyili mulle melkein jokainen ja heilutin niille häntää. Mut sitten kumminkin nukahdin, kuorsasinkin kuulemma.

Sitten mentiin semmoisen toisen harmaan giljotiinioven luokse ja odotin, heilutin häntää ja odotin, heilutin häntää ja odotin. Ihan varma olin, että nyt emäntä ja sen isä tulee sieltä ihan just. No, ei ne tullu ihan just. Taas ehdin nukahtaakin.

Ja sitten yhtäkkiä - siinä ne oli! Emäntä otti mut syliin ja rutisti ja oli niin hyvä olla. Se kantoi mut koko matkan autolle ja piti mua koko matkan kotiin sylissä ja nukuin koko matkan. Oli ihanaa, oli turvallista, oli lämmintä. Koko lauma on taas koossa. Mullakin on taas nälkä. Ihanaa.

Jäähyväisiä

En jaksa olla ihastelematta sitä, että on lopultakin talvi. Puhdas lumivaippa peittää kaiken alleen ja aamuisin otsalampun valo heijastuu takaisin tuhansin pikku timantein kuurasta ja lumesta.

Hevoset ovat pörhöllään, ilmava 'turkki' saa ne näyttämään paljon paksummilta kuin ne oikeasti ovat. Oikeastikin ne ovat tosi paksuja, joten nyt ne näyttävät tölttäävältä mammuttilaumalta, kun ne kiirehtivät aamulla ruokintapaikalle. Ne pukittelevat ja hyppelevät pystyyn ja ovat selvästi saaneet energiaa pikkupakkasesta.

Ikävä vain, että tuskin tänäänkään ehdin selkään kiivetä. Pitää käydä kaupoilla, yksinollessani en käynyt kuin kerran ja nyt jääkaapissa suorastaa kaikuu, kun huutelen sieltä ruokaa itselleni. Iltapäivällä tulevat Alppimatkailijat takaisin kotiin, käyn heidät noutamassa lentokentältä. Matkailijat ovat kuulostaneet niin onnellisilta päivittäisissä puhelinraporteissaan. Ihanaa, että reissu toteutui ja kivaa, että siellä on ollut luntakin.

Itsellä oli eilen hieman haikea päivä. Työpaikkani on ollut koko viikon hyrskyn myrskyn ja muuttolaatikoita on ollut kaikki käytävät täynnä. Eilen pakkasin omatkin tavarani ja maanantaina muutamme uusiin tiloihin Pitäjänmäkeen. Pienestä on tullut suuri. Oli mukavaa olla pikkufirman pikkukonttorissa töissä - varmasti on erilaista olla ison talon maisemassa.

---

Illalla myöhään kännykkääni oli tullut viesti, että pieni Osku-koira on siirtynyt koirien taivaaseen. Varmasti Oskun on parempi olla siellä, kivut ja vanhuuden kolotukset ovat nyt poissa.

En kuitenkaan luultavasti koskaan unohda sitä, millaista oli seurata häkissä eläneen, aran, käyräjalkaisen ja lähes liikuntakyvyttömän takkuisen peikon muuttumista luottavaiseksi ja iloiseksi pieneksi kiinanpalatsikoiraksi.

Mieleeni on piirtynyt kuva kukkapurkin takana lymyilevästä otuksesta, joka ärisi, haukkui ja yritti purra lähes hampaattomalla suullaan heti, kun jokin meni sen luo. Vastakohtana muistan pienen häntää heiluttavan karvakasan, joka luottavaisin mielin kipitti hevosia katsomaan. Ei olisi uskonut samaksi otukseksi, jollei olisi tiennyt.

Aina joku myötäeläjä

Huomenna tulevat laskettelijat Itavallasta kotiin. Tämä on viimeinen yksinäinen aamu, sillä illalla tulee ystävä yökylään.

En ole tuntenut itseäni kovin yksinäiseksi, sillä perässä kulkevat "hännät" ovat seurana. Nytkin, kun istun tässä, makaa Kleo varpaideni päällä. Tai ainakin luulen, että se on Kleo. - (Tarkistan: Joo, Kleo se on.) Koirat tunnistaa näkemättä karvanlaadusta ja tuhinasta, Kleolla karva on karkein ja tuhina kovin.

Ymmärrän hyvin, että tutkimustulokset kertovat lemmikkieläinten parantavan esimerkiksi vanhainkodeissa viihtyvyyttä. Eläimet ovat sensitiivisiä ja vaistovat hyvin ihmisten tunnelmia. En esimerkiksi voi olla pahoilla mielin kovinkaan kauaa, kun Nitti on jo vieressäni. Mikäli yritän salaa ääneti kyynelehtiä jotain, Nitin kieli on aika nopeasti kyyneliä kuivaamassa.

Kaikki koiramme ovat erilaisia, vaikka ovat samaa rotua. Nitti meillä huomaa haikean mielen nopeasti ja on lohduttajana kaikille. Marilyn on koirista se, joka lähtee ilonpitoon heti mukaan. Hiukan jos hymyilet, niin Marilyn jo pomppii riemusta. Kleo on koiristamme se uskollinen puurtaja, merimiehen koira, joka istuu laiturilla kaipaamassa. Kleo on aina mukana aidanteossa, siivoamassa ja kaikissa askareissa. Mikäli sen tassut eivät olisi niin kömpelöt, niin se varmaan hallitsisi kaikki hommat - sen verran tarkasti se on työvaiheet läpi tarkkaillut. Kleo on koirista se, joka lakkaa syömästä, jos joku puuttuu. Nytkin alkuviikon Kleo on syönyt huonosti, vaikka herkkujakin on kuppiin annettu.

Kohta on koko lauma riemusta sekaisin, kun ukko ja tytär tulevat kotiin.

---

Vielä loppuun ISOT onnittelut Kirkkonummelle - serkkuni tytär Aija sai toisen poikalapsen tiistaina 24.1.2007 ja nyt perheessä on siis kaksivuotias ja vaavi. Touhua tulee riittämään ja voimiakin tarvitaan. Uskon kuitenkin Aijan hyvin jaksavan: jo pikkutyttönä hänellä oli luontainen lahja olla lasten kanssa. Tosin luulen, että se johtuu siitä, että hänelle lapsetkin ovat ihmisiä jo vaavista lähtien. Lämmöllä muistan niitä päiviä, jolloin Aija oli minua auttelemassa, kun omat lapseni olivat aivan pieniä.

Kilisee, kilisee...

Meidän hevoset kilisee. Pakkasta on taas lähemmäs kymmenen astetta. Tammoilla on sellaiset partakarvat ja juomistavat, että niihin jäätyy isot pallukat jäätä roikkumaan. Kun hepo hiukankin heiluttaa päätään, niin kuuluu mahtava kilinä.

Jos olisin jompikumpi noista hevosista, niin olisin varmaan ihan raivon partaalla kilinästä ja alaleuan painosta.

No onneksi en ole tamma. :D

---

Mutta nyt on mentävä töihin - Hmmm... ehkä sitten olisin kumminkin mielummin tamma... voisi vaan kilisyttää partakarvoja tämänkin päivän.

Pumpulielämää

Täydellistä - tänä aamuna kaikki oli täydellistä:

Pakkasta alle 5 C-astetta, yöllä oli satanut noin 5 cm puuterilunta ja oli aivan tyyntä. Hevoset odottelivat ruokaansa pumpulinpehmeinä palleroina karvat puhtaina pörhöllään kuin satukirjan kuvissa. Félagin selässä oli muutaman senttimetrin paksuinen lumivaippa - turkki eristää lämpöä niin hyvin, että selkään satanut lumi ei sula.

---

Juuri tällainen pitäisi talvipäivän aamun olla.

Ollapa talviunilla

Kuten eilen kerroin, talvi tuli: nyt on jo -15,4 C-astetta pakkasta. Heräsin aamun säätiedotukseen ja oli todellisia vaikeuksia päästä pois lämpimän peiton alta. Yhden torkkuherätyksen aikana jo näin varsin elävän unen siitä, kuinka olin karhumamma talviunilla parin pikkupennun kanssa. Syy karhunpentu-uniin oli varmaankin se, että kaksi koiristani oli myös peiton alla visusti, vain kirsunpää näkyi peitonreunan alta.

Koirat sairastavat lievää vatsatautia, Marilyn on oksennellutkin, mutta muille vaan ei maistu ruoka. Kaikki ovat hieman apeita. Lieneekö osasyy siinä, että kotiväestä on kaksi ihmistä kadonnut. Oman kokemukseni mukaan koirat ovat yleensä aika rutiiniin sidottuja otuksia, joten aivan mahdotonta ei ole sekään, että ikävä vaivaa koirien massuja.

Eilen oli anopin syntymäpäivä - hän tarjosi illalla kahvia ja omenapiirakkaa. Pikku-Wilma perheineen tuli myös paikalle. Melkoinen epeli tuo toukokuussa kaksi vuotta täyttävä typykkä on! Hetkeäkään ei malta istua paikallaan, koko ajan pitää juosta, hyppiä ja kiipeillä. Siinä ei sovi kotijoukkojen herpaantua kovin pitkiksi ajoiksi. On se hyvä juttu, että lapsia ei yleensä saada enää tässä iässä.

---

Mutta pitänee pistää työhyntteet päälle, lähteä ja matkalla ottaa Romeo ulos tallista, missä se on syömässä aamumössöjään. Romeohan on jo 28-vuotias ja saa siksi ruuastaan ison osan veteen sekoitetuuna viherpellettinä.

Ja mitä hajamielisyyteen tulee, niin pitää tuoda talliin unohtunut Kleokin vielä kotiin ennenkuin pääsee työmatkaa taas taittamaan.

Talviset tunnelmat

Talvi tuli - lopultakin. Pakkasta on yli 10 astetta. Kun kävin aamuhommat hoitelemassa, ohut lumikerros narisi jalkojen alla ja tähtikirkas taivas valaisi aavistuksen tietäni. Upeaa.

Eilinen meni ihan vilauksessa ohi. Nyt pääsin jopa ratsastamaan, ei mennyt koko päivä päiväunien merkeissä. Olen kyllä iloinen issikoiden selväpäisyydestä: matkan varrella naapurin kuusivuotias pikkupoika oli päättänyt mennä piiloon ojaan ja hypähtää sieltä ylläriksi ylös juuri kun olemme kohdalla. Félagi toki pelästyi, mutta järkevällä tavalla - se lähti reippaassa töltissä pohkeenväistöllä toiselle puolen kylätietä ja pysähtyi ja pörähti pojalle korvat tötteröllä. Varmaan tarkoitti sanoa: "Kylläpäs pelästytit!". Luulisin, että mikäli olisin ollut jonkin muunrotuisen hevosen selässä, olisi hepo pysähtynyt vasta toisella puolen kylää eikä 4 metrin päässä toisella puolen tietä.

Postilaatikkooni kolahtelee tasaisin väliajoin raporttia Itävallasta, kännykkäkuvia paikan päältä. Niistä saa kyllä lähinnä sellaisen käsityksen, että tytär on kulinaarilomalla: kuvateksteinä on ollut "ranskanperunoita sumussa", "repsahdus illallisella" (=iso olut) sekä "aamupalalla". Oli siellä yksi kuva, jossa tytär "nauttii ekasta laskusta", joten kaipa siellä on lumilaudankin päälle päästy.

Eilisillan kruunasi alokaspoikani, joka tuli saunomaan ja syömään. Appiukolle tuli ylpeydestä kyynel silmäkulmaan, kun näki pojan lomapuvussa. Olen kyllä itsekin ylpeä pojastani, joka on hyvää vauhtia kasvamassa aikuiseksi. Ehkä armeija pystyy opettamaan pojillemme kärsivällisyyttä ja kuuliaisuutta sopivassa määrin. Nykyajan ihmiset ovat kovasti tyyppiä mullekaikkihetinyt ja minusta se on merkki lapsellisuudesta ja lyhytnäköisuudestä.

---

Näin yksinollen täällä talossa on liian hiljaista ja rauhallista - kohta unohdan lähteä töihin, kun istun ja nautin siitä, että ei ole ketään herätettävänä. Taidan kuitenkin lähteä liikkelle, kiireinen viikko on vielä edessä päin.

Yksin kotona

Harvainaista, olen yksin kotona. Itseasiassa koko viikon.

Eilen aamulla herätyskello soitteli jo klo 4:00. Ukko ja tytär lähtivät Itävaltaan laskettelemaan ja heidät piti käydä heittämässä lentokentälle. Uskomattoman hiljaista on kehä III:nkin liikenne lauantaiaamuna viiden aikaan.

Kotiin palattuani otin parinkymmenen minuutin torkut ja sitten lähdin vauhdilla agilityhallille kurssille, joka alkoi klo 8.30. Anne-Mari tuli pitämään koko päiväksi koulutusta Lägin ykkösille ja melkein kisaaville. Olin aika tyytyväinen Marilyniin - vain yksi kontaktivirhepomppu koko treenin aikana ja muutenkin se meni juuri sinne, minne näytin. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisimme suorittaneet virheettömiä ratoja - ei todellakaan. :D Kurssilla kuitenkin alkoi vahvistua se, että joskus voisi jopa mennä kisoihinkin...

Kurssin jälkeen menin ruokaostoksille hankkimaan ravintoa illan vieraille, Sadulle ja Johannalle. Heistä muuten oli kiva juttu lauantaina paikallislehdessä. Kuvat olivat raikkaat ja tekstikin jokseenkin asiallista. Kuvateksti "Paksalon hevoskuiskaaja" pani hiukan naurattamaan, mutta muuten asiallista kamaa.

Eilinen sää oli harvinaisen kaunis, kirkas aurinkoinen pakkaspäivä ja suunnittelinkin ensin ratsastusretkeä, mutta sitten päiväunet veivät voiton. Päiväunien jälkeen olikin kiva laitella ruokaa ja trimmailla paikkoja hiukan kuntoon, kynttilöitä palamaan ja takkatuli vireille vieraita varten. Ruokakin onnistui valtavan hyvin, tein uunilohta, jossa päällä oli katkarapu-valkosipulituorejuusto-purjosipulipeti ja valkosipuliperunoita. Kiitos vaan vinkistä pastanjauhantaa -blogille.

---

Tapasin ystäviä Cittarin foodi-kahviossa päivällä ja mieleeni tuli, että seuraavaksi voisi pitää "hajamielisten pileet".

Mukaan kutsuttaisiin ainakin

• kummityttö Maria, joka sai alokas-poikaystävän asunnon käyttöönsä ja hävitti avaimen. Samalla katosi reppukin selittämättömästi. Molemmat löytyivät pojan ekan loman tultua - sieltä asunnosta
• sisarensa Liisa voisi poimia matkaan naapurista stringinsä
• äitinsä Aila voisi myöskin tulla, samalla saisi matkaansa meille unohtuneen kaulakorun, taskulampun sekä yöpuvun - miten ne voi kaikki unohtaa samalla reissulla? (yhtä epäillään kun mietitään, mistä tyttäret on perineet hajamielisyytensä)
• eilinen vieraani Satu saisi pileissä kännykkänsä - mitäs tuore hevosyrittäjä nyt puhelimella päivittäin tekisikään? ;)
• poikani voisi pitää kännykkälaturin tarpeesta armeijassa pikku luennon
• naapurin Jari voisi samaten opastaa koirien etsintää öisestä maastosta (tarina löytyy myös täältä)
• puheenjohtajaksi kutsuisin entisen esimieheni Mikan vaimoineen - he unohtivat kerran mökille lähtiessään perheen kolmannen lapsosen olohuoneen lattialle turvakaukalossa

Noihin pileisisin ei varmaan tarttisi kauheasti valmistaa tarjottavaakaan, tuskin kaikki kumminkaan muistaisivat tulle ;).

Jaa-a - josko lopettaisin jaarittelun ja lähden katsomaan tyttöjä ja heppoja Hestbakkiin - saapas nähdä, onko sanomalehti, jonka unohdin aamulla tallin taakse vielä yhtenä kappaleena ;)

Kosteutta silmänurkissa

Viikko on ollut mielenkiintoinen ja työntäyteinen. Olen tainnut joka päivä tehdä töitä vähän yli päivän tarpeen. Siellähän ovat sitten tunnit liukumavarastossa.

Sunnuntaina käytiin perheemme valtionelättiä tapaamassa. Tytär näki matkalla vankila-kyltin ja olisi halunnut sinne, koska ei ole koskaan käynyt vankilassa. Sovimme, että menemme sinnekin yhdessä velipoikaansa tapaamaan, mikäli sinne joutuu... -Tässä kohtaa voi heti todeta, että perheemme sisäinen hirtehishuumori ei ehkä aukene kaikille.-

Pojalla tuntui huumorintaju, fysiikka ja äly riittävän hyvin armeijan hommiin. Miehen ympärillä leijuvaa testosteronipilveä pystyi melkein koskettamaan, sen verran miehinen oli ilmapiiri ollut. Tyttären sanoin: "Oli niin äijää, niin äijää!" Oli jotenkin outoa nähdä normaalisti mustiin pukeutunut poikani armeijan maastonvärisessä lomapuvussa. Epäilimme, että oli varusvarastolla varmuuden vuoksi kysynyt saako niitä mustina ollenkaan. ;) Kaikesta yhteisestä naurusta huolimatta, olin kotimatkalla jotenkin haikea siitä, että pieni poikani (syntymäpaino vähän yli 3kg, nyt 90 kg) on armeijassa ja iso mies.

Maanantaina oli agilityilta, kuten aina. Minulle erityisen vaikeaa on oppia uusia temppuja, kuten takaperin juokseminen. Jonain päivänä läpsähdän sinne matolle selälleni. No, sitten nauretaan. Tytär ja naapurin Bondi-mali ovat viime aikoina edistyneet aimo harppauksen. Bondi suorittaa välillä rataa keskittyneesti ja kauniisti. Ihanaa katsottavaa. Tosin vain paikoitellen, mutta uskoisin, että kasvavassa määrin.

Eilen ostin jotain, mistä en ole varma, kadunko asiaa myöhemmin. Ai mitä ostin? Tyttären lentoliput Islantiin ja takaisin. Melkein kaksi kuukautta hän viettää siellä ensi kesänä. En tiedä kostuivatko silmäni etukäteisikävästä vai kateudesta, kun painoin confirm-nappia.

---

Niiskuneiti oli löytänyt kevän ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.

Rakas päiväkirja

Yritin löytää linkkiä hesarin eiliseen Kamut-sarjakuvaan, jossa tekstinä oli:
"16.1.2007 - Rakas päiväkirja. Mihinhän tämäkin päivä on kulunut?"

En löytänyt ihan oikeaa linkkiä, mutta siis tuohon tapaan.

:D

Blogitauon paikka?

Pitäskö pitää pieni blogitauko? Aika tylsää juttua nimittäin syntynyt viime aikoina.

Voisinhan toki laittaa tähän päivän sään: 0,8 astetta Celsiusta, pilvistä. Lumitilanne: 3-4 cm.

Eilisestä: Onkohan kellään muulla samaa ongelmaa Jumboon mennessä. Itse en nimittäin koskaan osu sinne ekasta liittymästä, vaan posahdan aina sadatellen ohi. Tytär sanoi jo lähtiessä, että "se on se ostoskeskus, jonka ohi aina ajat". Niin oli eilenkin. Naurettavaa.

Illalla ajellaan tapaamaan poikaa Säkylään. Unohti laturinsa kotiin, ruoja. Mitähän kaikkea hänellä oli mukaan otettavien listalla: 1) rahaa, 2) laturi, 3) palvelukseenastumismääräys. No, ei kaikkea voi muistaa :D. Toisaalta mukavaa mennä katsomaan, millainen on nykypäivän sotku. Olen sellaisessa ollut varmaan viimeksi jotain 30-vuotta sitten.

Päivä ei oikein ole vielä lähtenyt käyntiin, istun tässä vielä aamukahvilla. Ihan mukavaa olla joutilaana. Kerään intoa ratsastuslenkkiä varten. Yritän muistella, kauanko siitä on, kun olen viimeksi ollut hevosen selässä. Varmaan kolmisen viikkoa. En kyllä ihmettele asiaa yhtään, pimeää ja märkää on riittänyt ja viikonloput ovat menneet muissa puuhissa. Eilinenkin kauppakierros vei kaikki mehut ja tassut olivat kävelystä kipeät.

Mutta kaipa minä kohta jaksan lähteä...

---

Aloita ja epäonnistu aina uudelleen. Joka kerta kun epäonnistut, aloita taas alusta ja kasvat vahvemmaksi kunnes olet saavuttanut päämäärän - et ehkä sitä mikä aluksi oli mielessäsi, mutta päämäärän jonka muistat mielelläsi. - Anne Sullivan

Shop until you drop

Suuntaamme Jumboon. Ostamaan. Kaikkea, mitä tarvitaan. Saattaa olla uuvuttavaa tai hauskaa tai molempia.

Nyt lopultakin sataa lunta ja maa on täysin valkoinen. Hiukan iloani hälventää se, että Félagille ei laitettu tilsakumeja viime kengityksessä. Nyt jos on märkää lunta kauankin maassa, pitänee pyytää kenkääjä paikalle nopeammin kuin normaalisti. Silti olisi mukavaa, jos tulisi oikea talvi.

Tänään taitaa olla Kirkkonummella serkuntyttärellä laskettu aika. Olisi kiva kuulla sieltä jotain hyviä uutisia.

---

Nyt aamukahville. Hauskaa päivää muillekin.

Ämmänpätkän tolppapulmat

Aamulla tuli vastaan Romeo-poni, poissa aidoista. Taas yksi tolppa katkennut. :( Tyhmää, viime kesä oli niin kuiva, että tolppia ei oikeen saanut maahan, kun ei saanut aikaan kunnon reikiä. Syksy ja talvi ovat sitten olleet niin märkiä, että kyllästämättömät purilastolpat, joita käytän aidantolppina, lahoavat juuresta ja katkeavat. Ne katkeavat jopa tuulen voimasta. Ärsyttävää.

Ukkokulta lisäksi inhoaa jostain syystä juuri tolppien lekaamista. Tottakai, tietenkin voisin sen tehdä itsekin. Kun on alle 160 cm pitkä ja yrittää lyödä lekalla maahan 160 cm pitkää tolppaa, niin tuntee itsensä tosi pieneksi ja naurettavaksi. Saunajakkarakin tuntuu aika kiikkerältä, mutta joskus sitäkin on joutunut hommassa apuna käyttämään.

Mutta nyt on perjantai. Ei surra. Eihän?

---

Pari toivetta tämän päivän loppuun:
- saisikos lunta Itävällan Alpeille?
- voisikos poikani saada jossain puhelimen akkunsa ladattua, että kuulisi armeijakuulumisia?
Kiitos etukäteen.

Kick off

Eilinen positiivisuuskampanjan aloitus poiki kaksi hyvää asiaa: aamunavaukseksi poistin kuusesta koristeet ja päätin itselleni, että en karju uneliaalle perilliselle, vaikka hän ei saakaan itseään ylös sängystä. Päätös jopa piti ja auton ovi säästyi hieman, kun hän ei poistuessaan yrittänyt saada sitä enää osumaan kuljettajan jalkoihin. Tai mihin sillä paiskomisella nyt pyritään?

Illalla kävi ratsuttaja ja harmaa palloponi sai opetella pidätteitä ja peruutusta selästä käsin. Ei mikään tyhmä otus: Koska se sai palkkaa peruuttamisesta, se tarjosi sitä ihan muutenkin vaan. Jee: kohta mulla on maastoponi, jonka kanssa voi peruuttaa retket! :D Vakavasti puhuen, hyvä siitä tulee, otus on luottavainen ja ystävällinen ja vaikuttaa siltä, että tykkää työskentelystä.

Mutta nyt aamun arkeen: pitää mennä karjumaan perilliselle, että sen saisi ylös. Tai jotain. ;)

---

Huomenna on uusi päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
Muumimamma

Iloa elämään?

Pitäisiköhän aloittaa positiivisuuskampanja omassa elämässään? "Iloa elämään." -kampanja.

Kun lukee taakspäin tätä blogia saa mielikuvan, että tänä vuonna ei oikein mikään ole vielä naurattanut. Tosin se tilanne on tietenkin ihan blogiharhaa, totta kai välillä naurattaa kovastikin. Mutta se on myönnettävä, että jossain pohjalla on mielialoissa on koko ajan jonkinlainen väsynyt alavireisyys. Sellainen on useimmiten kiinni omista asenteista (tai PMS vaivaa, mutta ei nyt antauduta sen valtaan :D).

Voin muuten lämpimästi suositella www.positiivarit.fi -sivujen Ajatusten aamiaista. Usein sieltä aamuisin sähköpostiin saadut mietteet ja ajatukset elämänmenosta osuvat kohdalleen juuri omassa tilanteessa.

Mistähän sen positiivisuuden aloittaisi? No, mietin sitä lisää illalla... tai matkalla töihin.

---

Tässä malliksi tämän aamun ajatus:
Älä anna periksi. Mikäli peräännyt, voi elämä tuntua helpommalta, mutta samalla siitä katoaa mielenkiinto.

Saamaton, saamaton...

Jotkut kalkkiset muistaa tuon ällöttävän laulun: "Sanoa et saisi koskaan, että olen saamaton, saamaton..."

Minulla se soi päässä, kun näen tuvassamme tököttävän joulukuusen koristeineen. Jospa jo tänään...

---

Kyllä te vietätte elämää! Korjaatte, puuhaatte ja hypitte aamusta iltaan. Mokoma hosuminen voi olla vaarallista. Johan sitä masentuu, kun vain ajatteleekin kaikkia niitä, jotka tekevät työtä ja raatavat, ja mitä hyötyä siitä muka on. Eräs sukulaiseni luki trigonometriaa tuntokarvansa lerpalleen, ja kun hän oli oppinut kaiken, tuli Mörkö ja söi hänet suuhunsa.
(Muumipapan urotyöt)

Rutiineja

Rutiinimaanantai - aamulla painoin kuusi kertaa torkkuherätystä ennen kuin nousin ylös. Niin on melkein joka maanataiaamu. Mielessäni kutsun sitä turhapuronukkumiseksi - jossain leffassahan Uuno sai unen päästä kiinni, kun herätyskello soi ja käytti sitä unettomuutensa apuna.

Outoa on se, että Nitti puuttuu. Tytär ja Nitti lähtivät viimeistä siviili-iltaa viettämään pojan kanssa. Muutkin koirat olivat selvästi hämillään, kun yksi puuttui.

Mutta yhtä ei puutu: räntää sataa aina vaan. Alkaa kyllä tosiaan optimistinkin vitsit olla vähissä, kuten tässä on tullut muutaman kerran mainittua.

No, työt kutsuvat ja onneksi on keksitty sähkölamput.

---

Muista, että on pilvistä. Tiedäthän että kaikki näyttää hiukan synkältä, kun aurinko on poissa.
-Muumipeikko-

Kaamosmasennus?

Mistähän se johtuu, että joskus on vaan huonommat fiilikset kuin joskus toiste? Nyt just tuntuu siltä, että olisi hyvä idea muuttaa Lappiin ja tehdä sellainen periaatepäätös, että on valveilla vain valoisaan aikaan.

Itseasiassa olen nukkunutkin paljon enemmän kuin yleensä. Saattaahan se olla, että tuo perheenjäsenten flunssa juilii minussa väsymystä kehittelemässä.

Toinen vaihtoehto on, että minulle on kehittymässä taas yksi ikäkriisi: olen niin vanha, että vanhin lapseni lähtee huomenna armeijaan. Vastahan poika tuossa köpötteli pihalla vihreissä kurahaalareissa ja osoitteli koppakuoriaisia sormellaan eikä osannut ärrää. Mihin ihmeeseen se kaikki aika on mennyt? Miten ihmeessä niin nopeasti?

---

Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

Hemmetin hevonen

Siis tuo viisvee - hemmetin aituri, GRRR. Sain eilen sähkön kiertämään ihan kunnolla aidassa. Ollin aitatesteri näytti täpöjä 4000V ja mitä näinkään tänä aamuna: langat löysällä ja kaakki ulkopuolella laukkailemassa. Äsken näin sen menevän suoraan läpi siitä langasta. Sähköä on, mutta otus vaan ikään kuin kerää rohkeutta ja laittaa simmut kiinni ja työntää niskallaan langan ylös ja siinä se. Ulkopuolella ollaan. Todella kivaa.

No, kunhan tukkani on kuivunut suihkun jäljiltä lähden palauttamaan sen aitaukseen ja parantelemaan tuota aitaa. Lankoja tiuhempaan ja leveämpinä... Pakkohan sen on jossain vaiheessa loppua tuon karkaamisen taas. Ihan pakko!

---

Talossa on flunssa-aalto eli ukko ja tytär molemmat kipeinä. Muutin majani vierashuoneeseen viime yönä, kun siinä nuhansekaisessa korinassa on mahdoton nukkua. Onneksi ukko ei sentään ole pahantuulinen. Tuo toinen potilas on ja sitä ei kestä mikään. Toivottavasti hän paranee pian...

Ei paljon huvita

Se, mikä ei ensteks huvita, on nämä säät. Miten kukaan voi olla kaipaamatta lunta ja pakkasta näissä säissä? No, tietty heti hyppäävät esiin ne optimistit, jotka kaipaavat aurinkoa ja kesää, mutta kaikki tulee aikanaan. Kai.

Toinen tympäiseva juttu on eilinen koulutus. Herättää heti innostuksen, kun samaan huoneeseen, jossa ennestään on tuoleja tusinalle, tungetaan noin 60 ihmistä. Paikalle tuleva kouluttaja toteaa lisäksi välittömästi, että ei ymmärrä, miksi on täällä, kun hänellä olisi parempaakin tekemistä. Koulutuksen oppikirja, osa yksi: mitä älä ikinä tee. Kaksi hukkaan kulunutta tuntia elämästäni. No, noitahan riittää: Hukkaan menneitä elämän tunteja.

---

Tänään parasta on se, että on lopultakin taas perjantai eli just nyt en voi leuhkia motivaatiolla yhtään enempää kuin eilinen kouluttajamme.

Kun ajelen töihin, aloitan ajattelun tästä lauseesta:

Kyky on se mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää sen mitä teet. Asenne ratkaisee kuinka hyvin teet sen. - Lou Holtz

Erikoinen aamu

Aamulla pää kolahti hevosen otsaan, kun työnsin koiria ulos takaovesta. Oikeesti. Siinä seisoi meidän neljävee (oikeastaan jo viisvee, kun vuosi onkin jo vaihtunut) heppatyttö ja piti päätään kuistin sisäpuolella. Nukkui vissiin, kun ei huomannut väistää. Puolikas heinäpaali on saanut typykän houkuteltua sähkölankojen väärälle puolelle. Taaskin jossain sähkökatko langoilla. Pah. Illalla korjaan , jos jaksan tai ehdin.

Aamulla kävin myös hyvästelemässä espanjalaiset. Kohta ne jo huristavat lentokoneessa kotia kohti haikein ja iloisin mielin. Kaksi viikkoa meni taas nopeasti. Justhan tässä vasta Joulua odoteltiin ja stressattiin...

----

Mutta nyt on kiirus taas ja siinä ei ole mitään erikoista. Heippa!

Yömenoa

Otsikko antaa aavistaa, että menoa on ollut. Jep, viime yö oli jotenkin levoton.

Itse menin kyllä jo jotain puoli yhdentoista aikaan nukkumaan unisena kuin kypsä makarooni.

Rauhallinen yö voi joskus sujua näinkin:

• Herätys yksi: ukko tuli nukkumaan ja luki hetken kirjaa.
• Herätys kaksi: tytär palautti koiran, jonka piti nukkua hänen kanssaan.
• Herätys kolme: tytär ilmeisesti harjoitteli kanta-astujaa (tiedättehän sen tyypin, joka asuu Viivin ja Wagnerin yläkerrassa?) laittaessan yövieraalleen petiä.
• Herätys neljä: hullu kissa juoksee ympäri tupaa.
• Herätys viisi: jano.
• Herätys kuusi: ukko kuorsaa.
• Herätys seitsemän: luonto kutsuu - pissille.
• Herätys kahdeksan: koira läähättää.
• Herätys yhdeksän: ukko kuorsaa.
• Herätys kymmenen: koiran maha murisee pään vieressä.
• Herätys yksitoista: ukko närkästyy, kun koira läähättää korvan vieressä ja ajaa sen lattialle.
• Herätys kaksitoista: herätyskello.
• Herätys kolmetoista: herätyskello ekan torkkuherätyksen jälkeen.
• Herätys neljätoista: herätyskello tokan torkkuherätyksen jälkeen.
• Herätys viisitoista: herätyskello kolmannen torkkuherätyksen jälkeen.

Ihanaa huomenta teille muillekin. :D

---

Kyllä tämä tästä taas liikkeelle lähtee, hiukan kahvia ja huumorintajua koneeseen, niin päivä sujuu kuin itsestään. Tuli vuoden ekana päivänä myös nukutuksi vähän niinkuin varastoon. Joku rakettisavuallergia tai vastaava pani nukkumaan päivälläkin. ;)

Uusia piirteitä

Uusi vierahuoneemme saa ihmisistä uusia piirteitä esiin. Huoneessa on nyt asustellut kahdet vieraat: poikani ensin joulunaikaan ja ukon vanhin tytär perheineen Uuden Vuoden yön. Ai mitä piirteitä? No, poikani kotiin lähtiessään pakkasi mukaansa huoneen verhot. Katariina taas pakkasi huoneen maton matkaansa. Omituinen juttu. Saas nähdä, mitä seuraava vieras vie mennessään? ;)

Marilynkin yllätti Uuden Vuoden yönä. Jossain vaiheessa ilmeisesti joltain oli mennyt ulko-ovi huonosti kiinni, koska Marilyniä ei yhtäkkiä löytynyt mistään. Ulkona satoi kaatamalla ja raketit räiskyivät taivaalla melkoisella paukkeella. Pihalla ja ajotien varrella paloivat ulkolyhdyt ja isot jätkänkynttilät. Ajattelin, että pikkukoira on taatusti pelästynyt tuota menoa ja häipynyt kauas. Huolestumistani peitellen ryntäsin ovesta ulos melkoinen namipalavarasto taskussani ajatellen, että tulee mukava yö pikkukoiraa etsiessä. Vaan mitäpä tapahtui? Huutaessani koiraa nimeltä, se juoksi mäkeä ylös suoraan syliini. Arvatkaapas, saiko se palkakseen jackpotin herkkuja?

---

Vuoden 2007 ensimmäinen työpäivä on edessäni. Todennäköisesti vuodesta tulee erilainen ja haasteellisempi kuin edellisestä, koska myös työt vaihtuvat hieman toisenlaisiin.

Nautin elämästä. Erityisesti aamuisin, jolloin alan toteuttaa uutta ja lujaa päätöstä. - Anais Nin

Kosteeta on

Hohhoijaa - tulipa taas otetuksi uusi vuosi vastaan iloisesti juhlien ja *liikaa* viiniä nauttien. Nyt sitä sitten väsyttää, kuten aina Uudenvuodenpäivänä. No, tästä ei elämä voi mennä kuin paremmaksi. :)

Muistan sellaisenkin Uudenvuodenpäivän, että oli niin kylmä, ettei oikein ulos tarjennut mennä. Nyt sataa kaatamalla vettä.

---

"Terve Pöllö" sanoi Risto Reipas. "Mitä sanot? Minä olen saarella."
"Ilmastolliset olosuhteet ovat viime aikoina olleet varsin epäsuotuisat" sanoi Pöllö.
"Ilma -- mitä?"
"On satanut", selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "On satanut."
"Tulva on saavuttanut ennalta-arvaamattomat mittasuhteet."
"Kuka?"
"Vettä on vähän joka puolella.",selitti Pöllö.
"On" sanoi Risto Reipas, "Vettä on."

Loppusaldo

Uskomatonta, että taas on vuoden viimeinen päivä. Pitäisikö luodata katse menneisyyteen ja kelata pätkä vanhaa vuotta taaksepäin? Niinhän kaikki kalkkikset aina tekee? ;)

Vuoden aikana tuli tehdyksi kaksi ihanaa lomamatkaa.

Huhtikuussa oltiin ukon kanssa Egyptissä Sharm el Sheijk'ssä viikko. Silloin tuli täyteen 20 vuotta tätä taivalta avioliiton myrskyissä ja satamassa. Lomapaikka oli muuten ihan oiva, edullinen ja loistavat säät. Kauniit koralliriutat. Paljon tuli nukutuksi rannalla. Rento olo. Kiitos matkan onnistumisesta kuuluu tietenkin myös tyttärelle ja naapurin Katjalle ja Mikalle. Tytär hoiti eläimet ja Katja ja Mika huolehtivat siitä, että tytär pääsi koluluun ja koulusta pois.

Elokuussa oltimme sitten tyttären ja ystävämme Sadun kanssa kymmenen päivää Islannissa. Se oli toisella tavalla mahtava reissu. Islannin maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat. Maa on kaunis ja ihmeellinen. Yhteispelimme kolmistaan loman aikana oli myös mahtavaa, kolme eri-ikäistä naista, ystävinä - kenelläkään ei kampaa eikä hiusharjaa matkassa - rento fiilis ja reipas mieli koko matkan ajan. Tämän matkan ajan ukkokulta hoiti kodin ja eläimet. Joskus hän nurisee, että golfbägiä ei tarvitse ruokkia, kun hän on poissa. Minun "harrastevälineeni" osaavat kuitenkin lohduttaa ja lämmittävät sänkyä, kun olen poissa.

Vuoden kulkuun kuuluu myös oleellisesti Pikku-Wilman ja muiden tuttavapiirin pikkuihmisten kasvun ja kehityksen seuraaminen. Nuo alle kaksivuotiaat ovat muuttuneet vuoden aikana eniten. Kaikki ovat vaihtaneet askellajin nelijalkaisista kaksijalkaisiksi ja jokainen aloittaa kohta itsensä ilmaisun puheen kautta. Ehkä elän niin kauan, että näen kaikki nuokin vielä aikuisina...

Yhdistystoiminnan puolelta ensimmäinen vuosi moniin vuosiin, kun en kuulunut minkään yhdistyksen hallitukseen. Agiseuran puheenjohtajuuden jättäminen ei tapahtunut hetken mielijohteesta. Asiaan vaikutti kyllä erikoisen paljon nimetön ja ilkeämielinen viestintä seuramme vieraskirjalla, mutta muutenkin oli varmasti oikea aika jättää ruori muille. On ollut helppoa tottua siihen, että joka päivä ei saakaan kymmentä harrastustoimintaan liittyvää mailia ja viikottain soittoja agilitystä innostuneilta uusilta harrastajilta. Aikaa on jäänyt myös harrastamiseen. No, ensi vuosi saattaa olla taas toisenlainen, mutta se nähdään sitten helmikuussa...

Kuluneen vuoden aikana arki ja työ on ollut pääosin nautittavaa. Tokihan on sattunut ikäviäkin asioita ja elämä ei aina hymyile, mutta verrattuna moniin muihin (se köyhä neekeri, jolla ei ole tarpeeksi ruokaa ja joka on vielä onnettomuudekseen bingossa töissä) elämäni on hyvää. Onneksi osaan myös nauttia siitä enkä mielestäni käytä päiviäni nurisemiseen. Sellaisiakin tyyppejä näkee...

---

Nyt voisi vielä hehkauttaa eilistä. Seuran agimestaruuskisoissa Marilyn sai ihan kivan tuloksen: 10 virhepistettä ja alle (löysän) ihanneajan. Päästiin neljän koiran joukossa kakkostilalle. Mestaruus jäi saamatta, mutta olen iloinen, että sen sai nuori harrastaja. Menestys kannustaa. Marilyn oli huvittava, kun radan lopuksi sen piti vielä käydä heiluttamassa häntää ja hyppimässä innoissaan kaikkia ratatoimihenkilötä vasten kuin kiitokseksi. Se on kyllä iloinen ja ihmisiä rakastava otus. Hieman kuriton, mutta who cares. ;)

---
Ja aivan loppuun sopinee lainaus, jonka voisi yrittää muista ensi vuonnakin - edes ajoittain ;):

Keski-ikäisen Rukous

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.

Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä.