maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Selvittiin säikäyksellä!

Viikonloppu meni taas aivan liian pian ja kesäaikaan siirto vielä varasti yhden ihanan nukkumistunninkin. Jonnekin pitäisi saada valittaa!

Lauantaina koin suurimmat kauhunhetkeni pitkään aikaan. Menin illalla 21 aikoihin pistämään Romeolle antibioottipiikin. No, noin 30 sek antibiootin pistämisen jälkeen se kaatui kyljelleen maahan ja alkoi ikäänkuin ravata. Vanha hevosparka sai penisilliinishokin! Pelästyin tietenkin kovasti ja hälytin paikalle ukon ja pikkupeikon ja päivystävän eläinlääkärin. Olin aivan varma, että Romeon päivät olivat luetut. Se makasi tallin lattialla pää pikkupeikon sylissä ja kaikki tuntui niin kovin lopulliselta. Noin tunnin kuluttua se kuitenkin reipastui ja lähti pyrkimään pystyyn. Horjakoin jaloin se seisoi hieman kummastuneen oloisena, kun eläinlääkäri tuli. Uskomatonta, miten vanhalla hevosella elämänliekki vain palaa!

Eläinlääkäri - nuori tyttö, nuorempi kuin Romeo - kuunteli sydämen tahtia ja totesi sen lyövän nopeasti, mutta tasaisesti. Silmään pikkuponi oli saanut haavan kaatuessaan, joten nyt silmää pitää puhdistaa, voidella ja laittaa tippoja kahden viikon ajan. Sunnuntaina poni jo söi taas hieman enemmän, se ihastui kuiviin ruisleipiin, joita naapuri on rahdannut säkillisen meille. Kun Ísing tuotiin kengitettäväksi talliin, Romeo jopa hörisi sille ja ponit tervehtivät toisiaan huuliaan yhteen hiplaillen.

Tiedänhän toki, etti tämäkään vanha poni voi elää ikuisesti. En myöskään halua sen kärsivän, mutta nyt tilanne näyttää taas kääntyvän hieman parempaan suuntaan.

Voi, miten toivonkaan, että ruoho kasvaisi nopeasti!

perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Lisää potilaita...

Keskiviikkona tuli Marilyn kipeäksi. Se ei syönyt ja tärisi vain apaattisena. Pikkupeikko löysi lisäksi sen hännän yläpuolelta ison pahkuran ja niin sitä vietiin eläinlääkärille. Tulos: pattia pitää tarkkailla, ei tietoa, mikä se on. Lisäksi pahoinvointilääkitys ja epäilys ahneen ruuansulatusvaivoista. Luita lienee tulllut popsituksi hiukan liian isoina paloina. Tänään koiruus on melkolailla ennallaan, ruokahalu on vielä hieman hakusessa, mutta ruoka painuu alas jo ja kuppia pitää puolustaa, vaikka ei itse söisikään. Kiva niin.

Toinen potilas on edelleen samanlainen. Romeo-ressukka ei vieläkään syö juuri mitään. Nyt on yritetty maustaa sapuskaa melassilla ja omenamehulla, mutta ruoka ei kiinnosta sen enempää. Yritän tänään saada eläinlääkärin paikalle katsomaan, mitä tehdään. Oli yritystä saada paikalle endoskooppi, jolla olisi voinut tähystää sen ruokatorven, mutta lääkärimme ei saanutkaan sellaista vielä. Voi olla, että edessä on klinikkareissu. Siinä saattaa palaa rahaa melkoisesti, mikä tietenkin on vain rahaa, mutta kyllähän sitäkin on luonnollista miettiä...

Se odotettu talvi muuten saapui tällä viikolla. Keskiviikkona paukahti toistakymmentä senttiä lunta. Juuri nyt, kun minäkin jo aloin odottaa kevättä ja vaaleanvihreää ruohoa Romeon ravinnoksi. Keskiviikkona menomatka töihin kesti 1,5 h ja paluu 2 h. Siinä sitä hiukan kysytään kärsivällisyyttä. Pikkupeikko ei mennyt töihin olenkaan, ne peilikirkkaat tiet olivat liikaa kaksiviikkoiselle ajokortille. Saattaahan tuohon sekin vaikuttaa, että työ ei liene kaikkein mukavinta maailmassa ja tässä oli hyvä syy jättää menemättä.

Tänään on onneksi perjantai. Jotenkin tämä työviikko nelipäiväisyydestään huolimatta on ollut tavallista raskaampi. Varmaan huoli Romeosta varjostaa mieltä koko ajan. Ihanaa on kuitenkin se, etti poni ole apaattinen, vaan aika lailla oma itsensä. Aika usein pysähdyn toivomaan, että se vielä kuntoutuisi. Ihana pikku teräsvaarimme kun on.

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Yksin kotona

Olen koko pääsiäisen yksin kotona. Ukko ja lapset sekä Karma viettävät pääsiäistä Tahkovuoressa lasketellen ja lautaillen. Outoa olla yksin. Onneksi on kaksi pikkuista koiruutta, etten tunne itseäni aivan niin yksinäiseksi.

Toisaalta nautin siitä, että saan olla yksin. Se on harvinaista herkkua elämässäni.

Viime yönä oli mahtava täysikuu, yritin vangita sitä kamerallani, mutta en aivan onnistunut haluamallani tavalla. En tajua, miksi kuu ei kuvassa ole pyöreä...


Tänään illalla on Jaakon vetämät agilitytreenit. Sitä saa taas tukka hiestä märkänä ihmetellä oman vartalonsa rajallisuutta...

Huomenillalla tulee pari ystävää syömään ja kylpemään tynnyrissä. Ihan mukavaa, kun on ohjelmaa.

Romeo ei vieläkään ole oikein kunnossa. Syö huonosti ja suu vaahtoaa kovasti. Oi, miten toivonkaan, että kesä tulisi nopeasti ja se pääsisi maistelemaan tuoretta ruohoa.

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Pikku ressukka

Voi että on vaikeaa, kun pikkuinen on edelleen kipeä. Siis poni. Ei syönyt eilen kuin inasen ja suusta tulee edelleen valkoista vaahtoa kovasti. Laitoin sen fleeceloimen alle yöksi sisälle, ettei palele, kun ravinnotta ei varmaan paljon kehitä itse lämpöä.

Tänä aamuna oli jo hiukan pirteämpi, söi omenaa ja näkkileipää ja pikkuisen pellettipuuroakin. Kuivikkeet sen turvan alta olivat kuitenkin ihan valkoisessa vaahdossa. Ilmeiseti nielu ja suu on tulehtuneet siitä rassaamisesta, mikä oli pakko tehdä ruokatorven avaamiseksi. No, nyt pistetään antibioottipiikkejä päivittäin ja pidetään toivoa yllä, onhan se kuntoutunut toki sunnuntaista...

Olen lomalla, mutta ei ole kauhean kivat fiilikset ja olen nukkunut huonosti, kun olen surrut pikkuista. Toisaalta hyvä juttu, kun pystyn koko ajan tarkkailemaan, miten potilaan vointi kehittyy. Suunnitelmani siivouksista ja suurisuuntaisista vaatehuoneen järjestelyistä ovat kyllä menneet ihan edestään. Pah.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Marilynin totuudet



Mila haastoi Marilynin kertomaan itsestään 7 totuutta ja tulkoot ne nyt tässä Marilyn-elokuvien teemoin esiteltyä:

1)Ikuisesti nuori (As Young as You Feel) (1951)
Minä en vanhene, olen aina yhtä höpsö, pirteä, iloinen ja vallaton.

2)Purkaus yössä (Clash by Night) (1952)
Saan öisin rakkauskohtauksia. Hyökkään emännän tai isännän kimppuun nuolemaan raivokkasti häntääni heiluttaen. Ihanaa, ihanaa, kun olet siinä.

3)Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) (1953)
Olen blondi. Olen ihana. Minusta pitävät kaikki, muutkin kuin herrat.

4)Kuinka miljonääri naidaan (How to Marry a Millionaire) (1953)
Emäntä on namiautomaatti = miljonääri. Voiko parempaa toivoa?

5)Joki, jolta ei ole paluuta (River of No Return) (1954)
Jos karkaan, en palaa pian.

6)Rytmiä veressä (There's No Business Like Show Business) (1954)
Agility on rytmikästä menoa. Rakastan sitä.

7)Sopeutumattomat (The Misfits) (1961)
Minulla on hieman vaikeuksia sopeutua kaikenlaisiin sääntöihin. Kuten luoksetulo tai paikallolo. Sopeutumattomuus on viisautta ja sitä, että on tarpeeksi rohkea tekemään just sitä, mitä haluaa. Minä en pelkää, en mitään.






Marilyn haluaa haastaa Helmin.

Huoleton on hevoseton...

... nainen. Aivan huoleton ukoton.

Sunnuntain huolenaiheena oli Romeo-shettis. Ikää sillä on 29 vuotta ja se on ollut meillä kohta 10 vuotta. Koskaan se ei ole ollut kipeä. Sunnuntaina Romeo sai taas päiväateriansa sisälle, ukko tarjoili, kun olin itse kokouksessa. Noin tunnin kuluttua, kun sen piti päästä takaisin ulos, se oli jättänyt kaiken syömättä ja sen sieraimista ja suusta tuli hirvittävä määrä valkoista limaa.

Eläinlääkärin saaminen ei ollut aivan helppoa, puhelimitse ei meinannut tärpätä millään. Omassa kylässä on eläinlääkärin kotitila ja sattumoisin ukko sai hänet tieltä pysäytettyä ja hätiin. Diagnoosi oli porkkananpalanen ruokatorvessa. Sitä yritettiin saada pois työntämällä letku sieraimesta ruokatorveen. Onnettomuudeksi putki piipahti myös keuhkojen puolella ja niin alkoi pikkuponin hengityskin rohista reippaasti, kun limaa pääsi sinnekin.

Pala ei irronut ja poni selvästi kipuili. Se sai kipulääkettä ja antibioottia. Kipulääke onneksi auttoi nopeasti ja pikkuinen rauhoittui. Minä nukuin yön vaatteet päällä ja kävin välillä katsomassa, miten ponipoika pärjää. Oli jossain vaiheessa yöllä pirteämpikin, mutta aamulla kuitenkin aivan samassa jamassa. Juotin sille lääkeruiskulla vettä. Laitoin lääkeruiskuun pellavaöljyäkin. Yhtäkkiä noin kymmenen aikaan aamupäivällä poni alkoi juoda. Mikä helpotus! Hengityskin lakkasi yöllä rohisemasta.

Nyt on ilmeisesti pahin ohi, mutta suusta tulee edelleen aika lailla limaa. Varmaan nielu on ärtynyt juuttuneesta palasesta ja letkusta. Hiukan poni saa syödyksi ja juo, joten toivon, että se vielä kesällä saa laukkailla laitumella.

---

Peukut pystyyn pikkuisen puolesta!

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Täystuho?

Maanantaina agilitytreeneissä vertailtiin juuri, mitä kaikkea koiramme ovat syöneet. Listalta löytyi kännyköitä, nuppineuloja, lasinsirpaleita, koristetyynyjä, petauspatja, peittoja, käyttämättömät kumisaappaat, upouudet talvilenkkarit, Tuire Kaimion koiranpennun kasvatus-kirja, lumilautahousuja, lompakko, seinää... (Aika monet esineet listalta ovat muuten Karman tuunaamia juttuja.)

Karman listalle pääsi eilen meidän olohuoneen 2-istuttava pikkusohva, josta se oli päättänyt ottaa täytteet parempaan käyttöön. Sohvien ostosta oli kyllä jo ollut muutama kuukausi sitten puhetta, mutta tämä hieman vauhdittaa hankintaa. En ollut tästä yhtään yllättynyt, koska jossain vaiheessa otus oli nakertanut sohvaan 1 * 1 cm kokoisen pikkureiän, josta kutsuvasti pullahti hieman täytettä ulos. Varsinaista koiraperheen sisustusidylliä...

---

Hienostuneisuus ja eleganssi erottavat sivistyneen ihmisen villi-ihmisestä. - Samuel Johnson

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Karma vastaa haasteseen

Roihu ja emäntänsä Mari haastoivat Karman vastaamaan 7 totuutta itsestään ja pitäähän sitä vastata, kun nettipoikakaverit kyselee juttuja. Ties vaikka pääsisi treffeille...

1. Olen rotutietoinen. Kun mä tulin tänne Vanhaankylään en ollut oikeastaan koskaan nähnyt muita koiria kuin mainoiseja. Olin ihan kauhuissani, kun näin muunlaisia. Tuo peikko-emäntäni itkeä tirauttikin kerran, kun en halunnut olla labbis Hamin kanssa, haukuin vaan kaikki karvat pystyssä sitä. Emäntä luuli, että musta ei tuu ikinä kivaa ja sosiaalista koiraa. Ja ihan hoopo olinkin silloin, koska nyt Hami on mun paras kaveri. Mutta malinoisit on silti ihan parhaita.

2. Mä olen kai noutaja. Koko ajan noudan kaikkia pehmoleluja muille: apinoita, lampaita ja erityisesti pesupalloja. Näytän kuulemma idiootilta valtava lelusimpanssi suussani, mutta se ei kai voi olla totta.

3. Olen peluri. Öisinkin rakastan pelata pesupallopeliä ja se paukkuu niin, ettei oikein kukaan saa nukutuksi. Melko päheetä!

4. Olen juoksija. Rakastan juoksemista. Juoksemisesta saa hurjia kicksejä. Kokeilkaa muutkin.

5. Olen arkajalka. En enää niin paljon, kuin pienenä, mutta esimerkiksi ensilumi sai mut nostamaan kaikki karvat hännäntyvestä niskaan asti pystyyn. Haukuin sitä lunta, mutta ei se mihinkään häipynyt. Tai häipy se sittenkin ja pitkäksi aikaa. Olikohan se kumminkin mun vika?

6. Tykkään tekemisestä. On ihanaa, kun toi mun emäntä opettaa mulle asioita. Rakastan agilityä ja voisin harjoitella kaikkia juttuja ihan aina. Emäntä sanookin, että on ihanaa, kun mä olen tällainen palvelualtis ja nopea oppimaan. Tietty, mä olen ihana.

7. Mulla ei ole oikeaa nimeä. Tämä mua harmittaa välillä. Mulla ei ole jotain rekisteripaperia, vaikka mä olen jo kohta vuoden vanha. Emäntä sanoo, että on 6 kk aikaa saada sellainen rekisteripaperi, kun sitten pitää mennä kilpailemaan agilityä. Se mua vaan huolestuttaa, että laitetaanko mun pyllyyn sitten rekisterikilpi, niinkuin autoillekin. Mut ei kai, kun Marilynillä ja Kleollakaan ei oo semmoista. Jotenkin mun on kyllä vaikeaa uskoa, ettei mulle ole tehty jo sitä rekisteröintiä, kun se mun kasvattaja oli kumminkin ihan kiva ja ihana tyyppi. Onnellinen lapsuus ja sillain, tiedättehän?


No, eiköhän tämä jo riittänyt. Mä menen sohvalle torkkumaan, kun kaikki muut on töissä. Kenetkähän mä haastaisin seuraavaksi, ainakin Bugin voisi haastaa isäntänsä Jarin suulla kertomaan juttuja ja Saija voisi kysellä Riepulta juttuja, kun se on samaa rotuakin.


Muu vaara!


Keskiviikko 5.3.2008 tulee piirtymään koko Läntisen Uudenmaan muistojen verkkoon historiallisena päivänä. Tuona päivänä maanteillemme ampaisee (jos muistaa ottaa käsijarrun pois päältä liikkeelle lähtiessään...) viininpunainen "muu vaara". '

Tarkemmat tuntomerkit viinipunaisesta vaarasta:
  • Opel-merkkinen pikkuinen auto, jonka rekisterikilvessä numerot 111.
  • Sisällä 1 tai 2 kpl ylen hurmaavaa takkutukkaista peikkolasta.
  • Liikkuu arkisin klo 6-7 ja 15:30-16:30 välillä Lohja-Loppi,
  • ilta-aikoina valtoimenaan Lohjan ja Nummelan seuduilla,
  • satunnaisesti jopa kauempana.
Olkaa valppaina liikenteessä!
---
"Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä. Siksi valpas aina mieli se on turva verraton." - Lasten liikennelaulu

maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Maaliskuinen maanantaiaamu

Yli viikkoon ei ole ollut intoa kirjoitella blogiin. Mitään erityistähän ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin, joten syytä päivityksiin on vaikea löytää muutenkin. Viime viikko ei tee tästä minkäänlaista poikkeusta.

Tämä viikko tulee olemaan kiireinen: tänään Helsingissä töissä, huomenna Helsingissä ja Hyvinkäällä, keskiviikon ja torstain olen johtamisvalmennuksessa Aulangolla ja perjantaina onkin varmaan jo takki tyhjä. Keskiviikkona on muuten pikkupeikon (ensimmäinen) insinööriajo, toivottavasti typykkä saa ajokorttinsa. Torstaina hän sitten aloittaa harjoittelun alumiinivalimossa Lopella. Tässä perheessä ei pitkät työmatkat arveluta. Kohta mennään kolmella autolla töihin ja jokaisella on matkaa vähintään 100 km/pv.

Perjantaina piipahdin Tampereella, tai oikeammin Viljakkalassa, Tuulensillan issikkatallilla. Meillä oli issikkayhdistyksen johtokunnan kokous. Hieno paikka, kokoustimme tallinvintillä, joka oli uudistettu upeaan kuntoon. Sieltä löytyi jopa sauna ja poreallas. Kunhan saavat maneesin ja baanan, niin paikka on täydellinen esim. kurssien ja leirien pitoon. Kotona olin lauantain puolella klo 1:40, joten hiukan väsyttävää on välillä yhdistystoiminta. Lauantaina en oikein meinannut saada itseäni käyntiin.

Eilen sentään kävin ratsastamassakin pitkästä aikaa. Félagi oli oikein pörheänä ja pisteli tahdikasta tölttiä pitkin tietä. Ihanaa, kun nyt on jonkin verran lunta, niin hevosetkaan eivät ole sellaisia mutapaakkuja, kun ovat muuten olleet tämän "talven".

Tänä aamuna olisin voinut nimetä Karman uudelleen. Nimeksi antaisin Harmi. Otus lähti kuin tykin suusta, kun lähdimme aamulla ulos. Ensin hevosia haukkumaan, sitten peräkylältä tulevan auton perään. Lopuksi se äkkäsi jäniksen ja se oli lopullista vientiä. Puolisen tuntia sain huhuilla sitä, kunnes se läähättäen ja tyytyväisen näköisenä tuli luokseni. Toivottavasti moinen ei tule tavaksi. Jäniksiä nimittäin riittää...

Mutta kaipa se on lopetettava turhat jorinat ja hankkiuduttava työmaalle. Tosin tässä samalla teen koko ajan töitä jo nyt, mutta kaipa sitä voisi mennä työmaalle näyttäytymään.

---

Kuinka on mahdollista,
että vuodet kiitävät niin nopeasti,
kun tunnit ja minuutit joskus matelevat.