maanantaina, helmikuuta 08, 2016

Uudenlainen elämäkumppani

Minulla on uusi elämänkumppani, josta tosin tahdon eroon mahdollisimman pian. 

Näin me kohtasimme: Sain viime vuoden lopulla kutsun seulontamammografiaan kuten niin moni muukin (onneksi) saa.  Muistin ystäväni alleviivatut kehotukset, että näitä ei saa jättää väliin ja laitoin ajan huolellisesti kalenteriini.  Olin jättänyt työkiireisiin vedoten jo pari seulontaa väliin ja nyt minua huolestutti aika lailla. 

Menin seulontaan ja jutellessani röntgenhoitajan kanssa ja kysellessäni, mitä hän kuvissa näkee sain vastauksen, että hän tutkii vain niiden laatua, ei sisältöä.  Silti minulle tuli väkevä tunne, että hän näki jotain muutakin.  Tunne taisi olla oikea, sillä runsaan viikon kuluttua sain kutsun jatkotutkimuksiin.  Otettiin pari koepalaa vasemmalta puolen, myös kainalosta ja sitten taas sain odotella viikon verran.  Öisin tuntui siltä, että pieni kindermunan kapseli tykytti vasemman rintani sivussa, kasvain oli ilmeisesti ärsyyntynyt koepalan otosta.  Sain kuitenkin melko hyvin nukutuksi ja olin positiivisella mielellä.  Tuli mitä tuli, ilman taistelua ei luovuteta!

Vastausten piti tulla maanantaina, mutta kun kiidin potkukelkallani kylätietä kotiinpäin perjantaina aamupäivällä -29C pakkasessa, puhelimeni soi ja kun vastasin kohmeisin sormin, puhelimessa oli minulta näytteet ottanut lääkäri, joka kertoi, että kasvain on pahalaatuinen ja kainalon imusolmukkeessakin on pieni löydös.  Lähete lähti heti eteenpäin Helsingin kirurgiseen sairaallaan, joka onneksi on Pohjoismaiden huippupaikka näiden asioiden hoidossa.  Sairaslomaa olisi edessä ainakin kaksi kuukautta.  

Nopeammin kuin tajusinkaan, minut oli vedetty julkisen terveydenhoidon tarjoaman erittäin tehokkaan hoitoputken läpi: kävin tapaamassa leikkaavaa kirurgia, anestesialääkäriä, syöpähoitajaa, sain ajan leikkaukseen, minut nukutettiin, leikattiin ja herätettiin. Sairaalassa vietin vain yhden yön. Hoitajat ja lääkärit olivat sydänlämpöisiä, silmiin katsovia ja ammattitaitoisia.  Tunsin olevani hyvissä käsissä koko ajan. 

Nyt olen viikon verran kuljettanut vyölläni dreenipussukkaa, jonka tyhjennän joka aamu ja tänään iltapäivällä saan moisen iljetyksen pois.  Sen kanssa on tietenkin hankala olla ja nukkua, mutta se lienee kuitenkin pikkujuttu kokonaisuuden kannalta.  Minulle on tehty nk. säästävä leikkaus eli vain kasvain ja sen ympäriltä jonkin verran tervettä kudosta on poistettu ja kainalon imusolmukkeita on poistettu.  Jatkossa tulee varoa haavojen saamista vasempaan käteen, koska tulehduksen riski on iso.

Keskustelussa leikkaavan kirurgin kanssa tajusin, että kovasti pelkäämäni leikkaus on tässä se pikkujuttu, voimiani ja positivisuuttani tullaan eniten tarvitsemaan jatkohoidoissa, joita tulen saamaan seuraavan puolen vuoden ajan.  Onneksi lähelläni on kannustavia ja rakastavia ihmisiä, joten yksin ei tarvitse huolienkaan kanssa olla.

Ensimmäisenä aamuna leikkauksen jälkeen taivas oli sininen ja mieltäpiristävä


---

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi




1 kommentti:

- Tuija - kirjoitti...

<3 Ystäviä ja lämpiä ajatuksia on myös vähän etäämmällä <3 Voi hyvin <3