Piinaviikko on ohi

Pääsiäinen meni tiiviisti kotosalla.  Näin kahdestakin syystä: olin todella väsynyt, pienikin ponnistus sai uuvuksiin ja lisäksi dreenipussin kanssa ei huvittanut juuri laajemmin liikkua.

Säät olivat mahtavat, kävin aina välillä koirien kanssa ulkona ja pyörähdin pari kertaa talon ympäri ja nautin linnunlaulusta ja kevään lämmöstä.  Tosin nämä lähes 20 asteen lämpötilat tässä vaiheessa kevättä kummastuttavat myös.  Ilmastonmuutos lienee tosiasia ja se ei ole hyvä uutinen.

Eilen sain sitten lopultakin dreeniputken pois.  Pääsiäinen hieman hidasti aikataulua, mutta nyt se ärsytin on poissa.  Ensi viikolla pitäisi jo leikkaushaavankin olla parantunut.  Nopsaanhan tässä varmaan toipuu.  Luulen silti, että melko kauan menee ennen kuin totun tähän uuteen kehooni. Toistaiseksi vielä joka kerta tulee irvistettyä, kun näen leikkaushaavan.  Pientähän tämä kyllä on, elämä jatkuu ja ilotkin ovat aika lailla ennallaan.

Kevään tulo on iloista päällimmäisin.

Ensimmäinen pieni krookus kurkistelee maasta

Narsissit portaanpielessä ilahduttavat

Vaaleanpunainen iltataivas kirsikkapuiden takana

Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä: 
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo

Iskee se joskus kahdestikin, salama

Kirjoitan tätä Helsingissä, kirurgisen sairaalan sängyssä.  Se iski uudelleen: sain noin kuukausi sitten rintasyövän jälkitarkastuksesta tiedon, että rinnassa on 3 mm kasvain.  Eilen rinta leikattiin pois.  Olin aamulla ensimmäinen leikattava ja kaikki meni hyvin. Iltapäivällä ekalla vessareissulla sitten meinasi mennä taju ja dreenipussukkaan hulahti 750 mm verta eli jokin verisuoni oli alkanut vuotaa.  Kiireesti uudelleen leikkaussaliin ja näin sain olla myös viimeinenkin leikkaussalin asiakas eilen.

Nyt olen lepäillyt, täällä on yllättävän rauhallista. Viime yönä tässä 16 hengen makuusalissa meitä oli vain 2 ja oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Hoito on hyvää ja hoitohenkilöt pätevän ja empaattisen oloisia.  Pääsen tänään kotiin.  Tulee varmasti rauhallinen pääsiäinen.  Tylsää viettää se tuon vastenmielisen dreenipussukan kanssa, mutta aina ei voi valita.

Mitä ajattelen tästä kaikesta? No, ensin tuli itku, tietenkin.  Heti sen jälkeen tuli toivo ja usko siihen, ettei tämä vielä ole tässä.  Kasvain oli vain 3 mm ja koko kroppakin on syynätty tietokonetomografiassa eikä muuta ole löytynyt.  Ennuste on hyvä.

Juuri nyt olen toki hurjan väsynyt, hemoglobiini painui karvan alle 100, mutta eiköhän se siitä nouse ruisleivän ja muun terveellisen avulla. Ihana kevätaurinko paistaa näistä sairaalan korkeista ikkunoista.

Kun kesä on kauneimmillaan, olen minäkin varmasti jo kunnossa.