Jumalatar Keravalta

Olen työmatkalla Joensuussa, istuskelen viihtyisässä (hehehh) tilapäisasunnossani sairaalan asuntolassa, nautiskelen naposteluporkkanoita ja juotavaa ja nyt on aikaa hiukan päivitellä viime aikojen tapahtumia.

Runsas viikko kulunut viime päivityksestä ja vaikkamitäkivaajamuuta on tapahtunut sen jälkeen, jotain ehtii/muistaa tässä luetellakin:

• Olen ahkerasti ratsastellut ja nauttinut siitä hurjasti. Kaikki hevoseni ovat ihania, kuten muistelinkin ja on mukavaa, kun olen saanut Kaisasta ratsastuskaverin. 
• Pikkupeikko koirineen löysi oman kodin, sai viime perjantaina tietää, muutti kiireellä ja aivan "liekeissä" pois lauantaina.  Iloista ja haikeaa - haikeaa lähinnä kai kahdesta syystä: peikko on olletikin lopullisesti poissa "kotoa" ja meitä on jäljellä enää kaksi mörökölliä ja se, jos mikä, tuntuu vanhuuden odottelulta - toisekseen Pikkupeikon koiruuksia - etenkin Louhi-lasta tulee ikävä - kukapa ei haluaisi koiranpentua rutistella tai silitellä sileäturkkista ja aikuiseksi muuttunutta Karmaa, josta olen myös kovasti alkanut pitää.
• Viime viikonloppuna oli islanninhevosnäyttely Kytäjällä, se onnistui hyvin, kiitos osaavan toimihenkilöjoukon - kaamea varsakuume iski tuttuun tapaan yksivuotiaiden kohdalla, mutta onneksi tänä vuonna ei enää ehdi astutella hevosia. 

Siellä näyttelyssä iski lujempaa koiranpentukuume.  Minähän en pahemmin muuten sairastele kuumetauteja, mutta nämä "eläinkuumeet" kun tulevat, niin ne tulevat kovaa ja saattavat aivot tilaan, jossa alkaa oikeasti tapahtua.

Olen kauan ihaillut islanninlammaskoiria, ensimmäinen suuri ihailun kohteeni oli Misan Rune, jonka monet varmasti muistavat agilityareenoilta. Nauravampaa ja mukavampaa koiraa saanee hakea. Myöhemmin, kun olen tutustunut rodun muihin edustajiin, olen todennut, että ilo ja tarkkavaisuus ovat rotuominaisuus. Näyttelyssä ihailimme Krilaa ja sen lutuista luonnetta ja mietimme porukalla, että tuommonen pitäisi saada. Pari meistä jo tilasi Krilan pennunkin, myös minä ilmottauduin halukkaaksi.  Olen joskus googletellut koiranpentuja rodusta, mutta koskaan ei oikein ole ollut sopiva aika tai pentuja saatavilla.

Kotiin mentyäni lähdin googlettelemaan ja Keravalta löytyi iso koirapentue kuvineen ja ihanine esittelyineen, kennelnimi Vongoivan.  Lähdin maanantaina työmatkalle tänne Joensuuhun ja aamusella soittelin kasvattajalle ja totesimme lähes yllättäen olevamme ennestään tuttuja ja niin pysähdyin Keravalla. Tiesin jo lähtiessäni, ettei koiranpentuja katselemaan mennä vaan valitsemaan oma.  Kaksi pennuista oli onneksi vielä vapaana (mieluisimman nettisivujen perusteella oli kasvattaja varannut itselleen) ja perillä omalta tuntui se pentu, jota kasvattaja luonnehti nettisivuilla: "Vaikka tätä kirjoitettaessa Disa on massaltaan pentueen kevein, hän ei todellakaan ole mikään pahnan pohjimmainen. Disa on aina porukan etunenässä, rohkea, reipas ja leikkisä".  Sopisi agilityyn, tallikaveriksi ja mukaan juoksemaan ratsastusretkillä.

Niin sitä sitten tehtiin alustavat kaupat ja vahvistuksen soitin melko pian autosta, kun olin uskaltanut ukkokullalle kertoa hankinnastani.  Perustelutkin olivat mahtavat: kaikki matot on jo muutenkin ulkona, koska niihin on Louhi pissinnyt. Sain kyllä ansaitut moitteet siitä, että taas tein omin päin ratkaisuja, mutta ilmeisesti saan kuitenkin mennä takaisin kotiin...

Pentueen vanhemmat: Stella ja Kelmi (kisaavat agilityn kolmosluokassa)

Pallo vai kana - pallo vai kana?

Kumikana on mieleinen, niitä meiltäkin löytyy.

Vähänkö oon soma?

Toiveissa olisi, että aikataulut sopisivat ja jumalatteremme (sitä nimittäin Disa-nimi tarkoittaa) pääsisi arvoiseensa joukkoon Kleopatran ja Marilynin kanssa jo huomenna kotimatkallani. Toki nimiperheeseen sopivat hyvin Karma ja Louhikin - pojan Rami-Rampe -koira saa edelleen olla se rakastettava renttu koko rinsessalaumassa. Kyllähän siinä häntiä riittää, jos kaikki yhteen osutaan - ja miksei välillä osuttaisikin.

Suloinen sunnuntaiaamu

Sunnuntai. Peikkolapsi ja ukkokulta pakkasivat itsensä aamuvarhaisesta vapaaehtoistöihin (toinen agilitykisaan ja toinen purjehduskisaan) ja minä ja koiralauma jäimme kotiin "laiskottelemaan".

Mieli olisi tehnyt vaikka alpakoiden myyntinäyttelyyn Inkooseen, mutta aikataulut ei ihan antaneet myöden, koska pikkupeikolle pitää roudata koira kisoihin iltapäivällä - hän starttaa kolme kisaa. Pikkupeikon polvi on lonksahatnut ja kipeä, joten toivotaan, ettei lonksahda pahemmin ja että tulostaso on toivottua nollaa.  Tuo alpakkanäyttelyyn menemättömyys voi olla hyväkin juttu - olishan se noloo tulla kotiin ostamatta mitään... ja ukkokulta olisi varmaan riemuissaan parista kantavasta alpakasta tms.

Aamu on kyllä mennyt vauhdilla, ensin join kupposen kahvia ja sitten tassuttelin cairnien kanssa tallille ruokkimaan Romeota ja katsomaan, että muilla hevosilla on vedet.  Hevoset olivat yhtä tyynessä tilassa kuin minäkin. Olin ajatellut ratsastaa aamusta, mutta en raskinut rikkoa idylliä.  Siksi olenkin lähinnä siivoillut ja puuhaillut sisähommia.

Laitan kuitenkin tähän muutaman kuvan, koska rauhaisat aamut maalla ovat lähes parasta, mitä tiedän ja näistä kurjalaatuisista kännykkäkuvista saattaa saada jonkinlaisen kuvan tästä aamusta.

Kaikki 5 hevoseläintä näkyvät kuvassa, kun tarkkaan katsoo.

Mietiskelin matkalla Romeon puolelle, että en ole nähnyt Musti-kisaakaan pitkään aikaan ihan läheltä.  Se tuntuu vaeltelevan ympäristössä ja on hyvinvoivan ja kiiltävän näköinen.  Olen sille kuitenkin aina täyttänyt ruokakupin ja ruoka on kadonnut.  Toisinaan minusta on tuntunut tallissa, että minua tarkkaillaan.

Musti ja Marilyn - ei ihan ylimmät ystävät

Kun olin laittanut Romeolle viherpelletit, rypsiöljyt ja myslit ja tarkistanut, että kaikki on hyvin, alkoi hurja haukku muuten rauhallisessa kylässä.  Kas, kas - Mustihan se oli meitä tarkkaillut ajosillan päältä ja pieni, teräväkatseinen Marilyn huomasi sen heti.

Marilynin riemunpäivät vapaudessa juoksenteluineen ovat ainakin hetkeksi ohi, koska typykkä kehitti juoksun tähän kohtaan.

Suomalainen idylli

Vietimme eilen ihanan kesäillan ystävien luona järven rannalla. Saunassa oli pehmoiset, kosteat löylyt ja järven vesi oli raikasta - aika lähellä täydellisyyttä jo sellaisenaan. Illan kruunasi isännän grillaama kesäkurpitsa, kana ja halloumijuusto sekä emännän tekemä raikas salaatti, jossa oli itsekasvatetut tomaatit ja kurkut. Seura tiedettiin jo ennestään sopivaksi, joten sitä ei tarvitse erikseen hehkutella. (Uusintaa odotellessa... )

Otin runsaasti valokuvia, mutta tähän blogiin pääse nyt puuseen sisällä, nurkassa bongaamani kyltti, joka kuvaa koko rakkaudella rakennettua paikkaa varsin mukavasti muutamalla sanalla.

Kotimatkan hämärässä mieleen jäi isolla laitumella vapaana käyskentelevä herefordilaisten emolehmien lauma - jokaisella näytti olevan oma lapsi ja porukka oli kai käymässä yöpuulle, kovin näytti rauhaisalta ja isokokoiselta tämä lehmäjengi. Voisi arveluttaa niiden joukossa pimeällä kulkeminen vaikka rotu ei kai yhtään aggressiivinen olekaan.

Kotona pikkupeikko oli illalla siivonnut kovasti ja jättänyt sitten koiralauman hoiviimme. Pikkumoka oli sattunut roskapussin välisijoituspaikan kanssa ja keittiö oli varsin mielenkiintoisen näköinen Louhen tuunattua tarjolla ollleen virikepussin uuteen uskoon. Onneksi roskat olivat suhteellisen kuivaa tavaraa ja pian talo näytti taas omalta itseltään (lue: pikkuroskia lattialla, mutta pöydillä voi pilkkoa ruokaa ja syödä).

Yö neljän koiran kanssa sujui hiljaisesti, muut nukkuivat meidän makkarissa, Louhi keskellä eteisen aulaa. Ylimääräisiä ininöitä ei kuulunut kertaakaan ennekuin herätyskello alkoi kuudelta latoa uutisia aamu-uniseen korvaani.

---

Tämän idyllisen illan jälkeen jäin aamulla miettimään, että kaikilla on kuitenkin omat huolensa ja murheensa jaettavaksi, vaikka niitä ei tarjottimella eteen työnnetäkään. Mutta ehkä juuri siksi sitä jaksaa olla positiivinen ja iloinen, että antaa ilollekin mahdollisuuden...

Vielä kuva iltaruskosta, joka kimalsi puiden lomassa eilen illalla.

Luova äly puuttuu?

Poikani teki ystävänsä kanssa uuden portin kuistillemme. Asennusvaiheessa viime sunnuntaina havaitsimme, että siinä saattaa olla vikaa, Marilyn mahtuu salvan alla olevasta aukosta karkuun.

Vielä emme tiedä, ymmärtääkö se mennä...

Korjausrimaa ja/tai karkureissua odotellessa.

Yrittänyttä ei laiteta

On Marilynin kuudes syksy. Jotenkin aina syksyisin aktivoidun uudelleen yrittämään sen vapaana pitoa. Onhan sen pakko tulla järkiinsä joskus? Eilen ja tänään taas tuntuu siltä, että nyt on se syksy.

Heräsin eilen, kuten tavallista, kuuden pintaan ja varustin Marilynin "batman-viitalla" sekä kaulapannan ledilampulla. Tuuppasin sen toisten koirakamujen kanssa ulos - ensin tehtiin paikalla ja istu -harjoituksia ovensuussa ja se sujui nätisti. Typykkä kiisi metsään iloisesti haukkuen. Hetken kuluttua näin sen kiitävän kohti tallia ilman viittaa. Löysin viitan myöhemmin piikkilangasta talomme takaa.

Seitsemän pintaan aamulla kuului Marilynin haukku naapurimäeltä aika rajuna. Kuulin myöhemmin, että se oli mennyt herättämään espanjalaiset kesämökkiläiset teputtamalla kuistilla ja haukkumalla suureen ääneen. Kun he heräsivät, oli koira kiitänyt tiehensä tehtyään ensin pihalle kaksi suurta kuoppaa. Onneksi siellä ei suututa pikkukoiraani, vaan tilanne nähdään huvittavana.

Yhdeksän pintaan tuli Kaisa kokeilemaan issikkaratsastusta ekan kerran meille. Kaisa sai itse noutaa Félagin laitumelta ja hänellä vaikutti intoa olevan kuin 7-vuotiaalla ratsastusleirin ekana päivänä, sydän pomppi riemusta niin että se näkyi fleecen läpi. Ainakin melkeen. No, hellettäkin oli jo, lämpöasteita taisi olla aamusta huolimatta yli 20C.


Pyörimme parilla pellolla, minä ratsastin rakkaalla harmaalla pallollani, Ísingillä, ja se tosiaan oli innoissaan, kun sai pyöriä Félagin ympärillä antaessani neuvoja siitä, miten kannattaisi koettaa sitä hevosen päällä istumista. Olin jo edellisenä päivänä kokeillut monen kuukauden tauon jälkeen, miten Ísingin jarrut toimivat, joten siitä ei ollut huolta. Noin puolen tunnin jälkeen Kaisa oli niin valmis, että päätimme kokeilla laukkaa ja sekin onnistui hienosti ylämäkeen.

Ylitimme taas yhden pellon ja olimme juuri tulossa Lehmijärventielle metsästä, kun Kaisa sanoi, että meillä on seuraa. Perässämme tuli Marilyn kieli pitkänä roikkuen ja varsin uupuneen näköisenä. Huikkasin koiraa seuraamaan ja se asettui tyylikkäästi kolmanneksi jonoon.

Ylitimme Lehmijärventien ja lähdimme kohti Saarikon leirikeskusta ja Marilyn vaikutti tosi väsyneeltä. Ajattelin, että se ei jaksa kävellä kanssamme enää sitä paria kilometriä, mitä reitistämme oli jäljellä. Vastaan tuli sauvakävelijä ja pyysin häntä nostamaan koiran eteeni satulaan ja Marilyn nousi ryhdikkäästi istumaan ja vaikutti olevan tosi mielissään kyydistä.


Välillä jouduin roikottamaan sitä kainalossani kuin jotain sangatonta käsilaukkua, jotta sain mennyksi ravia tai laukkaa, mutta se ei yhtään vastustellut, joten homma sujui suhteellisen hienosti. Edellisenä päivänä agilityharkoissa olimme hirtehishuumorisesti suunnitelleet parson-käsilaukkua uusiokäyttönä menehtyneelle koiralle ja minua huvitti vielä enemmän, kun tuo leikinlasku tuli mieleeni.

Tallin pihassa Marilyn hyppäsi pois kyydistä ja oli sen verran levännyt, että jatkoi menoaan. Enää se ei antanut minulle kiinni, vaikka yritin sitä houkutella. Aiemmin oli tallin pihalla pussailtukin, mutta enää ei onnistunut. Hassu otus. Vasta neljän pintaan iltapäivällä Suvi otti sen syliin ja laittoi odottamaan minua hevoskarsinaan. Sieltä vein sen syömään ja lepäämään. Illalla käytiin flexilenkillä. Kerran koira pääsi irti flexistä, mutta palasi kutsusta luokseni aivan heti. Ilahduttavaa.

---

Tänä aamuna on jatkettu harjoituksia. Aaamulla käytiin ensin flexilenkillä hakemassa lehti ja sen jälkeen Marilyn on juoksennellut vain kotipihassa, mutta ei anna enää kiinni.

Kumpi on Marilyn?

Päivystys oikealle

Päivystys vasemmalle.

Tylsää.

Rasahtiko jokin?

---

Tätä kirjoittaessani n. klo 11 on ulkona kaatosade ja Marilyn on ilmeisesti kuistin alla eikä halua tulla sieltä sisään, vaan odottelee sateen loppua päästäkseen taas päivystämään. Se ei kuitenkaan ole nähdäkseni poistunut kotimäeltä minnekään, joten joutaahan se tuossa juoksentelemaan.

***jatkuu***
Klo 12 Marilyn halusi poikani Mikon kyytiin tiellä (ukkosmyrsky, matkalla kohti Lohjaa) ja tuli sitten kotiin lepäämään noin neljäksi tunniksi - sitten päästin sen uudelleen liikenteeseen klo 16, kun heräsi ja meni etuportin eteen odottelemaan. Se haukuskeli siellä sun täällä eikä tullut kenenkään luo, vaikka pyydettiin välillä.

Kymmenen maissa illalla se makasi hevostarhassa ihan talomme takana eikä tullut, kun kutsuin, makasi vain paikallaan. Ukkokulta sanoi sen ontuvan. Kävelin typykän luo ja se kääntyi selälleen. Kannoin sen kotiin, annoin herkkuaterian ja ilmeisesti se ei jaksa enää edes kävellä... kipeä ei ole mistään muuten eikä mielestäni onnu.

Katsotaan, kuinka kauas menee huomenna...

Louhen jännä päivä

Louhen matte meni töihin ja jätti koiran puuhailemaan kotihommia mamman kaa. Meillä oli hauska päivä, tehtiin ihan kaikenlaista.


Ensin käytiin ruokkimassa Romeo:

Myslipurnukassa kun istuu, niin ei pääse karkuun.

Paitsi jos oikein haluu, niin saattaa purnukka vaikka kaatua, onneksi ei.

Toi Romeo on aika iso, mutta vaikutti kiltiltä. Se viherpelletti on kans ihan hyvää vaikka kuivanakin, mutta erityisen hyvää märkänä.

Sit oltiin mummolassa kahvilla. Se on semmoista, että ne höpöttää pöydän ääressä ja mä nukun lattialla. Aika tylsää.

Sit mentiin odottaan jotain kengittäjää. Se oli semmoinen setä, sano mua maasian näköiseksi ja hymyili kovasti. Tais tarkottaa, että mä olen nätti. Välillä ne meni matten mamman kaa yhdessä sinne laitumelle hakeen toisen hevosen ja sitten mua ulvotti kovasti, mutta ei ne oleet kauan pois.

Toi iso on kuulemma Félagi, musta oli hassua, kun se joi mun uimavedet. Mut en haukkunut, kun se oli niin hämmästyttävä juttu, että joku voi juoda kokonaisen uima-altan.

Tässä mä sain uudet vedet ja se oli ihan kivaa.

Toi Félagi liotti jalkaa ämpärissä ja sit ämpäri meni rikki. Sen jalkaan on laitettu jotain kovaa, kuulemma kengät - ne on rautaa ja sanoivat että tekee kipeetä, jos se astuu päälle. En uskaltanut kokeilla. Mut hassuinta on se, että sitä jalkaa vuoltiin puukolla ja se mitä siitä lähti irti oli tosi hyvän makuista.

Mut sit matte tuli jo ja mentiin autolla nukkumaan kotiin.

Meluisat uudet naapurit

Kurjet ovat herättäneet meidät monena aamuna huutoonsa. Huuto kuuluu erittäin selvästi avonaisen ikkunan takaa ja välillä sitä aamu-unisena kuvittelee niiden istuvan kylpytynnyrissämme. Eilen aamulla ihailin niitä flexissä olevan Marilyn-mangustin kanssa, kun tulimme tallilta ja lehteä hakemasta. Se seisoi monta minuuttia aivan hievahtamatta katsomassa kasvihuoneen alla tepastelevia kummajaisia. Välillä Marilynistäkin lähti outo ulahdus.

Minustakin ne näyttävät oudoilta (etenkin, jos on silmälasit unohtuneet tai huurussa) - ne ovat kuin kahdella jalalla tepastelevia peuroja ja välillä ne huutavat haikeasti törähdellen.

Tänä aamuna hiivin yksin ulos kameran kanssa hiukan ennen kuutta ja yritin saada niistä kuvia. Unohdin tietenkin kakkulat uunin ranssille ja kameran asetukset olivat aivan pielessä. Kun aloin laukoa kameralla, ne nousivat lentoon ja huutelivat mennessään. Hetken teki mieleni lentää perään ja harmitti, kun en osannut.

Pian ne lentävät lopullisesti etelään talveksi ja alkaa ihan oikea syksy. Vielä tämän viikon kuvittelen kesäksi, koska olen kesälomalla. Eilisen päivän kulutin Kaisan kanssa ilman velvollisuuksia kotipihallamme ja tänään teen taas aivan mitä lystään. Mahtavaa!

Kuvia oli pakko värieditoida, koska ne olivat joko liian tummia tai vain vihreitä. Ensi kerralla otan myös silmälasit enkä pelkkää kameraa... jos ensi kertaa tänä syksynä edes tulee. Ehkä ne lähtivätkin juuri tänä aamuna viimeisen kerran.









Epäröinnin kynnyksellä kysy
kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään jättää käyttämättä.
-Tommy Tabermann

Kuusi jalkaa ja takapuoli keskellä selkää

On tiistai - issikoiden PM2010-kisat loppuivat toissapäivänä ja tänä aamuna onneksi tuntui siltä, että niistä on jo ikuisuus. Noin 130 suomalaista vapaaehtoista tekivät sen, mitä olimme toivoneet: onnistuneet kisat! Oma roolini ei varmasti ollut suurin eikä pienin, mutta oma tapani tehdä asioita samalla lailla kuin koirani Marilyn: täysii tai ei ollenkaan, kuten meidät molemmat tuntevat tietävät vei mehut tästä vanhasta ämmästä hetkeksi aika tyystin.

Myös kirjaimellisesti, sillä painoni putosi n. 7 kg kisojen aikana. Uskon, että putosi monen muunkin paino monessa muussakin paikassa, sillä ennennäkemättömät säät: ukkosia ja trombeja tuli useana päivänä koko Etelä-Suomeen ja lauantaina oli varmasti hiuskarvan varassa, ettei kukaan ystäväni tai muu paikalla ollut kuollut. 127 maasalamaa iski kisapaikallemme romahduttaen VIP-telttamme ja heitellen muovituoleja ilmassa kuin legopalikoita. Itse istuin turvassa ja ihmettelin sisätiloista tapahtunutta enkä osannut pelätä, mutta uskon, että ulos jääneet olivat todellisessa vaarassa.

Eilen olin siis tilassa väsynyt, mutta onnelinen ja olin päättänyt jo kauan sitten, että PM-kisojen jälkeisena maanantaina nousen taas lempipuutarhatonttuni, Félagin, selkään ja sen tein. Ja valtava, miten hienolta se tuntui! Se ei ole eikä siitä enää koskaan varmaan tule sellaista suoritushevosta kuin näin kisoissa, mutta se on omani - ollut jo 11 vuotta - 7-vuotiaasta hurjapäästä on tullut 18-vuotias, viisas ja kuuliainen heppa. Kun istun sen selkään, olemme vanhat kaverit ja tutut lapaset, mutta meillä molemmilla on se sama rakkaus: liikkua yhdessä. Se tuntui oikeasti upealta. Luulen, että ratsastan enemmän taas tämän jälkeen.

En usko, että jatkan juoksuohjelmaani, minulle sopii paremmin puuhastelu hevosten ja koirien kanssa, kun vapaata aikaa jää. Jostain syystä tein juoksulenkkini ilman yhtään koiraa ja minusta on jo pienenä ollut melko turhaa kävellä ilman koiraa.

Otin itsekin kisapaikalta yli 600 kuvaa, mutta en ole vielä osannut valita sopivia, joten laitan tähän Facebookista bongaamani ruotsalaisen Carina Jöerin ottamat kuvat, jotka kuvaavat tunnelmia kisapaikalta tavalla, jota en itse voinut kuvata:




Kisojen suomalaisen loppuhuipennukseksi Suomessa syntyneen norjalaisomisteisen orin Töltti-T1 -voitto tuntui aivan siltä, kuin Suomi olisi voittanut. Voittaja oli siis Gry Hagelund [S] Norjasta hevosella Hrynjandi fra Fageräng [FI1999102002] huikein pistein 7,71. Silmissäni oli roskia, kun palkintoseremoniat päättyivät viimeiseen kunniakierrokseen.