Hei hei, mikä sulla on, kun oot onneton, mikä sul on...

*** Nyt jos et halua lukea itsesäälin täyttämää valitusta, niin laitapa selainikkuna suosiolla kiinni. *** 

Taakse jäänyt jouluaika on ollut varmaan elämäni turhin ja jollain lailla masentavin.  Muutama valopilkku toki tähänkin aikaan on mahtunut, yhteiset hetket itselle tärkeiden ihmisten kanssa ovat piristäneet mieltä.  Taustalla on kuitenkin tunne, että sellaisia hetkiä on vähemmän kuin ennen.  Sehän on tietenkin aivan luonnollista, kun lapset ovat jo aikuisia ja viettävät enemmän aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat heidän elämässään tärkeimpiä.

En tahtoisi valittaa, mutta
... kyllä tämä surkea, sateinen, kurainen, pimeä sää myös vie minulta halun piristää itseäni ulkoilemalla.  Olen kuitenkin tottunut olemaan ulkona vapaa-ajastani melko suuren osan, mutta nyt en ole saanut itseäni lähtemään ulos. Valehtelematta lähes joka ikinen päivä on satanut, ikkunat ropisevat ja taivas on harmaa kuin mielialani.  Saamattomana olen kaikki vapaapäiväni istuskellut sisällä surffaillen netissä, telkkaria katsellen ja kaikenlaisia turhia murheita mietiskellen.  Tänään ei satanut ja ajattelin lähteä ratsastamaan, mutta kun kaupasta tultuani näin kaksi kuran peittämää hevosta metsässä ja mietin sen kuran harjaamista irti tahmeasta karvasta, niin enpäs sitten mennytkään.  Olen turhautunut siitä, että monta vapaapäivää on ikäänkuin kulunut hukkaan, kun en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi.  Ehkä tämä on sitä kaamosmasennusta... Totisesti toivon, ettei tämä olotila kestä kauan!

Ensi viikolla vaihtuu vuosi, työviikkokin on vain kolmipäiväinen, tämänviikkoisen yksipäiväisen sijaan se tietenkin on huomattavasti pitempi, mutta lyhyt silti ja lisää vapaata on tiedossa.  Voi, miten hurjasti toivonkaan, että säät suosivat hiukan enemmän tulevia vapaita ja pääsisin irti tästä harmaasta, painavasta murheellisesta olosta, joka on kuin märkä viitta päälläni.

Otin perinteisen joulukuusikuvan, mukaan tuli pyytämättä pari koiraa
(Disan ilme on todella vaivautunut, kun sitä näin zoomaillaan)

Joulu on jo ovella...

Joulu joululta tulen laiskemmaksi näiden jouluvalmistelujen kanssa.  Tänä vuonna joulusiivous on toistaiseksi ollut vain imurointi. Ukkokullan kanssa käytiin perjantaina ostamassa lähes kaikki lahjat yhtenä päivänä, Mikon kanssa kävimme hankkimassa loppuja lahjoja lauantaina.  Jouluruuat haki ukkokulta äskettäin ruokakaupasta - kaikki ruuat siis valmisruokia. KInkun toki paistan ruiskuoressa leivinuunissa, joka onkin jo lämpiämässä.

Ukkokulta kera Wilman tuonee kohta joulukuusen tupaan ja he koristelevat sen, minusta kuusi riittää hyvin joulutunnelman luomiseksi.  Luultavasti ukkokulta ei ole ihan samaa mieltä, joten jossain vaiheessa tämä laiskuuteni kostautunee sanakopuna ukkokullan joulustressin vuoksi, mutta toivottavasti se on ohi ennen kuin Suomen Turku julistaa joulurauhan.   Sen jälkeen pääsemme rauhaisaan joulutunnelmaan kerä pähkinöiden, rusinoiden ja kynttilöiden, jouluruuan, levon ja rauhan.

Jouluaatto on huomenna, mutta minun suuresti odottamani talven päivä oli jo lauantaina: talvipäivänseisaus.  Vielä ei huomaa, että päivät pitenevät, mutta riittää, että sen tietää: kuljemme kevättä ja valoa kohti.

Tämä "talvi" onkin ollut ankein pitkään aikaan, pellot ovat pehmeinä jatkuvasta vesisateesta ja iltojen pimeyskin tuntuu pimeämmältä, kun odotettua lunta ei ole tullut.

8.12.13 oli sentään hiukan lunta, mutta nyt ei ole yhtään jäljellä

Ilman Kleppaa ja sen iloisuutta olisi varmaan vieläkin synkempää

Suomen Turusta tuli mieleen että Pikkupeikko aka tyttärein Maija on hankkinut Turusta asunnon keskustan puutaloalueelta ja on valtaisan innoissaan vaihtamassa Etelä-Pohjanmaan maalaismaisemat kaupunkiasumiseen.  Asunto näytti esitteessä persoonalliselta ja kauniilta puuhelloineen ja kierreportaineen. Toivottavasti hän löytäisi sieltä työpaikan nyt, kun opiskelu menikin vähäksi aikaa hyllylle.  Harmi sinänsä, mutta koska luultavasti elämme vain kerran, niin jokaisella pitää olla oikeus tehdä uusiakin valintoja.

Minullakin on lähes viikko lomaa tässä Joulun aikaan, joten ehdin hyvin lepäillä ja nauttia näiden kiireisten jouluvalmistelujen jälkeen. 

Hyvää Joulua kaikille!

Hei, mennään tsiigaan avaruuden ikkunaa...

Koko marraskuu oli niin pimeä, että eipä sitä paljon muuta ole tullut nähtyäkään kuin taivaankansi.   Viime tekstini jälkeen olen ollut vielä pari kertaa Joensuussa ja kerran Jyväskylässä ja joka kerta on maan tasalla ollut varsin pimeää, mutta taivaankantta on vuoroin valaissut valtava täysikuu ja vuoroin tuhannet tähdet.  Sinä päivänä, kun matkustin tähtikirkkaan taivaan alla, olisi äitini täyttänyt 80 vuotta.  Muistelinkin häntä melkein koko matkan ja ajattelin, että varmasti hän on jokin niistä kimaltavista tähdistä ja voi seurata menoani.

Jyväskylässä käytiin marraskuun puolen välin tienoilla pyörähtämässä näyttelyssä: Disa, Kleppa ja Kossi.  Kossi ja Kleppa olivat junnuluokassa ja Kossi pokkasikin itselleen upeasti ERI:n ja SA:n, Disa ja Kleppa saivat EH:n.  Disa oli tuomarin mielelestä iso ja maskuliininen (ihmeellistä, sen suurista korvista ei sanottu tällä kertaa mitään)  ja Kleppa puolestaan oli kehittymätön ja sillä oli huonot korvat.  Meni kokemuksen piikkiin siis meiltä tämä reissu.

Kossi käyttäytyi kehän ulkopuolella varsin nulikkamaisesti, haukkui ja ei oikein totellut, mutta kehässä se oli mallikkaasti.  Kleppa taas, aivan vastoin odotuksiani, meni kehässä aivan kipsiin, kun tuomari kopeloi sen rakennetta ja hampaita.  Jos pieni koira voisi tietää, että eläimiä viedään teuraaksi, niin Kleppa oli kehässä juuri sen näköinen: hämillään ja korvat aivan rutussa.  Koko sen kroppa sanoi: 'Apua!'.   Disa sitävastoin oli melko reipas ja olinkin tyytyväinen, kun se piti häntäänsäkin pystyssä lähes koko ajan. 

Ihanaa, että Hanna kerkisi mukaani näyttelyyn, kun Maritalla oli muuta puuhaa - muuten olisin kyllä ollut aika pulassa tuon kolmikon kanssa.

Kleppa hämillään ja korvat rutussa (c) Sanna Rasimus

Jännitin Jyväskylän reissussa eniten sitä, miten Disa ja Kleppa osaavat olla kerrostalossa hiljaa, kun eivät ole koskaan olleet moisessa ja miten remmissä onnistuu tarpeiden teko, kun sitä ainakaan Kleppa ei ole koskaan ennen joutunut tekemään.  Kerrostalossa ei tainnut kummaltakaan päästä haukun haukkua ja asioiminenkin onnistui, kun malttoi tarpeeksi tepastella ulkona.  Yhden kerran Kleppa oli käynyt tekemässä lammikon lattialle, mikä on kyllä aika hyvin tuossa tilanteessa.

Kännykuvan laatu on surkea, mutta kuva kertoo, että remmiulkoilu kolmen kanssa meni hienosti.

Visiitti serkkutytön luokse oli taas mukava, kerittiin turista kaikenlaista ja taas sain tuntea itseni tervetulleeksi.  Joulukuun tapaaminen taitaa meiltä jäädä väliin, mutta tammikuussa on sitten taas täällä Lohjalla palju lämpimänä.

Kerkisin tavata Tuijan ja Peponkin ja käytiin leikkimässä heidän borderterriereidensä kanssa.  Kyllä oli vauhdikasta menoa!

Kyy edellä ja Keppa perässä: kyllä oli kivaa lapsilla!  (c) Tuija Kortelainen

Kovaa voi mennä, vaikka olisi pallo suussa!  (c) Tuija Kortelainen

Disakin intoutui jahtaamaan Kyytä  (c) Tuija Kortelainen

Jyväskylästä matkani jatkui suoraan Joensuuhun ja ihana ukkokultani ajoi 2 h per suunta hakeakseen koirat minulta Heinolasta, jottei minun matkani kestäisi ihan niin kauan. Meidän perheen miehet ovat kyllä aina valmiina auttamaan, vaikka ajomatkaa tulisi paljonkin.  (Tässä muutama viikko takaperin "Team Ahma" (Mikko ja ukkokulta) ajelivat Ylöjärvelle laittamaan Maijan autoon öljyä ja vettä arki-iltana klo 22 maissa.  Olisihan sitä voinut toki laittaa silloinkin, kun ne renkaat vaihdettiin, mutta sellaista se joskun on naisautoilijoiden kanssa...)

Odotan kovasti lunta ja pikkupakkasta, eilen oli jo hetken aika lupaavaa, kun tein pienen ratsastuslenkin Isíngillä, mutta tänään on taas satanut vettä ja räntää.  Voi, kun tulisi lumi ja talvi!

Aurinko kimalsi ja maa oli jäässä ja kuurassa.

Tätä säälittävää kuuraa ei voi lumeksi sanoa.  (Ja nyt sekin on jo sulanut pois.)

Tätä kirjoittaessani sähköt välkähtelevät aina silloin tällöin, Oskarin myrsky tekee tuloaan...

---

Ihan asiasta kukkaruukkuun, olen joskus miettinyt, että tuolla sosiaalisen median puolella joillakin ihmisillä saattaisi olla käyttöä kommentoinnin estolaitteelle - kun promilleja on tarpeeksi puhalluskokeessa ei kommentti-ikkuna enää toimisi.  Se säästäisi varmaan läheiset turhilta loukkaantumisilta ja näiden kommentoijienkaan ei tarvitsisi sitten seuraavana päivänä hävetä.  Olisikohan siinä markkinarakoa - kuka lähtisi mukaan tuotekehittelyyn?

Taivalsin läpi tuulen ja tuiskun...

... ja istun nyt iltaa täällä Joensuun "opiskelijakämpässäni".  Tulin siis eilen illalla taas tänne työmatkalle ja enpä muista, koska olisi ollut niin ällöttävä ilma ajella.

Ensimmäisen puolikkaan matkasta - välin Lohja-Mikkeli  n. 250 km - satoi rankasti.  Uutisia vesiliirtojen aiheuttamista kolareista tuli radiosta muutamia, se piti sopivasti vireänä ajon ajan.  Mikkelin paikkeilla tuli jo pimeää ja silloin alkoi puolestaan rankka räntäsade.  Kun käytti pitkiä valoja, räntäsade teki metkan ilmiön, tuntui siltä kuin ajelisi valkoisen ilotulitusraketin sisällä.

Räntäsade jatkui sitten rankkana ja vieläkin rankempana loppumatkan eli Mikkeli-Joensuu-välin, joka on myös sen noin 250 km. Pari tuntia myöhemmin Joensuuhun saapunut kollegani, joka yleensä ajelee varsin reipasta vauhtia, kertoi ajelleensa viimeiset pätkät  paksussa räntäloskassa 60km/h. Onneksi en ollut silloin enää liikkeellä.

Huomenna ajelen taas kotiinpäin - toivottavasti sää on hiukan mukavampi.

Kun oli viime viikollakin täällä sain ukkokullalta sähköpostiviestiä kotipuolesta kuvina.  Vinossa tönöttänyt latomme oli saanut uuden ilmeen. Toinen pää onkin nyt varmaan pitkään pystyssä, kun toinen pää kaatui noinkin hallitusti.

Komeasti on mennyt ladon toinen pää littanaksi -
varmaan ohi kävellyt jättiläinen istahtanut siihen lepäämään illan pimeydessä.

Viime viikon lopulla oli paikoitellen ihan kivakin sää.  Ratsastelin torstaista sunnuntaihin joka päivä, vuorotellen Isíngillä ja Vissalla.  Nyt, kun Isíng on ollut terveen ja reippaan oloinen ja kelit ovat olleet mukavia, on minulla ollut aika hyvä motivaatio ratsastella.  Hirveä hevoskuume minulla on myös ja katselinkin yhtä silmääni sopivaa tammaa Islannista "sillä silmällä", mutta uuden hevosen hankkiminen taitaa siirtyä kuitenkin jonnekin tulevaisuuteen.  Pari asiaa pitää saada kuntoon: rahat hevoseen ja ukkokullan puoltoääni asialle - tai ainakin ne rahat olisi hyvä olla...

Vissa on ollut ratsastettaessa vuoroin hurjan mukava ja vuoroin aivan kilipäinen.  Siitä sitä saa oivaa vaihtelua lenkkeihin, kun ratsu reima yhtäkkiä päättää kesken lenkin tehdä napakäännöksen ja laukata tulosuuntaan sieraimet levällään.  

Kaikki märkyys ei ole tarhasta, Isígillä on lenkin jälkeen ihan reipas hikikin.

Tulisipa jo talvi ja lunta, saisimme valoa ja hevosten tarhat ja muutkin paikat pysyisivät kuivempina.

Vielä oli hautausmaalla ruska, kun kävimme laittamassa pyhäinpäivän kynttilät haudalle.

Lokakuu on lopussa

Taas on yksi työviikko takana.  Huomenna lokakuukin on jo menneisyyttä.  Tällä viikolla olin maanantain ja tiistain Joensuussa.  Lähdin jo sunnuntaina ajelemaan ja palasin tiistai-iltana.  Melko raskastahan tuo ajelu on, kun noita kiometrejä kertyy miltei tuhat tuon reissun aikana.  Onneksi kuitenkin keli oli aika hyvä, paluumatkalla 25-tie oli rankkasateinen ja pimeä, mutta muuten tiet olivat kuivat ja ruuhkiakaan ei ollut.

Menomatkalla ihailin taas Tuuliharjan hevospatsaita - sopisivat meidänkin pellolle hyvin

Ennen Joulua onkin luvassa melko paljon Joensuun matkailua, olen lähes joka viikko 2 tai 3 päivää siellä.  Toisaalta on kiva, kun töitä riittää, mutta se ainakin harmittaa, että agility jää luvatoman usein meiltä väliin.

Tosin eilen agility oli Kleppan kanssa melkoisen katastrofaalista, kun se sai aivan järkyttävän haukku- ja räyhäysvimman, kun samaan aikaan hallin toisessä päässä olevan koiran ohjaajalla oli kimeä vinkulelu.  Tyyppi rähjäsi ja haukkui ja haukkui ja rähjäsi.  Sillä oli stressitaso niin korkealla treenien jälkeen, että varmaan vielä tunnin kotona olon jälkeen se edelleen läähätti sohvalla.  Melkoinen pikkupiru.

Varsinainen agility pikkutehtävineen siltä sujuu hyvin, kun se vaan malttaa keskittyä. Kleppa on niin itsevarma ja peloton, että sen kanssa kaikki uusi on helppoa.  Disa puolestaan innostuu aina, kun se huomaa  osaavansa jotain - eilen tämä juttu oli kepit ohjureilla.  Niitä se olisi tehnyt vaikka koko illan. 

Nyt on ollut kovin sateista ja illat ovat pimeitä, kun kellot kierrettiin taas talviaikaan, mutta tänä aamuna syksy näytti taas kauniimman puolensa, kun yöllä oli ollut pikkupakkanen, joka oli maalannut kuuralla koko maailman.

Disa ja Kleppakin nauttivat selvästi kuivasta kelista ja pikkupakkasesta.

Ihana aurinko kultaa aamun ja kullanmurut.

Nyt alkoikin taas 3 päivän vapaa, juhlistin sitä käymällä Isíngillä lenkin Kiviojan tien päähän ja takaisin.  Mukava pikkuhevonen se vaan on, pysyisipä se nyt terveenä!

Pieni etelänmatka

Nyt, kun minulla on perjantait vapaat ja ukkokulta on eläkkeellä, olemme yleensä yrittäneet perjantaisin tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa.  Usein aamupäivisin teemme jotain hyödyllistä: minä siivoilen ja pesen pyykkiä ja ukkokulta tekee jotain ulkotöitä ja iltapäivisin sitten ajelemme jonnekin katselemaan maisemia ja lounaalle.

Viime perjantaina jätimme hyödylliset väliin ja lähdimme jo aamulla anivarhain ystäväpariskunnan kanssa Tallinnaan Eckerölinen Finlandia-laivalla.  Otimme auton mukaan, jotta tuliaisia saisi helpommin matkaan ja autolla laivaan meno olikin näppärää: ei jonotusta eikä kilometrin pituisia käytäviä käveltäväksi.

Olimme varanneet aamiaisen ensimmäisestä kattauksesta ja syötävää olikin varsin runsaasti.  Mainingit olivat yllättävän teräviä ja sainkin lievän meritaudin menomatkalla.  Kalpeana ja hikoilevana istuin baarijakkaralla loppumatkan odottaen hartaasti laivan pääsyä satamaan.  Onneksi matka on lyhyt.

Ensimmäiseksi suuntasimme pankkiautomaatin kautta askarteluvälinekauppaan nimeltä Karnaluks, koska ystäväpariskuntamme rouva on taitava käsityöihminen.  Paikka olikin melko huikea, voisin kuvitella, että askartelua harrastava tyyppi saattaisi mennä aivan sekaisin tuolla.

Kaisa tilasi virkkuukoukkuja ja onneksi kertoi tarkkaan, minkälaiset haluaa - oli nimittäin aikamoinen tarjonta!

Lankoja, kankaita, pirtanauhoja, korujen tekovälineitä, virkkuukoukkuja, puikkoja, matonkuteita... you name it! Kaikkea  löytyi.

Erilaisia kanttinauhoja ja nyörejä (ja mm. heijastinnauhaa kymmeniä erilaisia) oli hyllykaupalla

Kaikenalaisi silkkinauhoja yms. myöskin kymmeniä hyllyjä

Lankaosasto oli isompi kuin meidän talo!

Ei ole vaikea uskoa, että tuohon paikkaan tehdään ihan bussimatkoja varta vasten.  Kovasti siellä kuuli suomenkieltä, joten moni muukin oli suunnannut samaan paikkaan.  Hinnat olivat tietenkin aivan eri luokkaa kuin Suomessa.  Minä kun en ole vielä oppinut hirveästi askartelemaan, ostin itselleni vain 6 nahkanyöriä, joilla voin uudistaa kaulakorujeni narut.  Hinta á 0,16 €.

Seuraavaksi ajelimme kohti Piritaa katselemaan maisemia ja tarkistamaan sen väitteen todenperäisyyden, että kauempana keskustasta ja satamasta tuliaisjuotavat ovat halvempia.  Kävimme yhdessä pienessä marketissa toteamassa, että siellä hinnat olivat lähes Suomen Alkon luokkaa.  Tuliaiset ostimmekin sitten sataman viinakaupasta. Noin 10€ hintaan sai viinipänikän, jonka hinta Suomessa lienee about 23€.  Me emme ostaneet olutta, joka olisi todella halpaa sekin, koska olemme nykysin juoneet lähinnä kakkosolutta ja sitähän tuolla ei tietenkään ollut.

Meri oli tyrskyinen ja taivas harmaa

Ajatuksena oli myös käydä katsomassa Tallinnan uutta merimuseota, joka on aivan satamassa.  Ajelimme kuitenkin sen verran harhaan, että aikaa olisi jäänyt varsin vähän tutustua paikkaan, joten päätimme jättää pääsyliput lunastamatta ja mennä paremmalla aikaa seuraavan kerran paikalle.

Venäläistyyppistä, ehostamatonta kerrostaloasutusta on vieläkin paljon

Pikkukaupunkimaista idylliä sai kuitenkin ihailla auton ikkunasta

Paluu laivaan auton kanssa meni vieläkin näppärämmin kuin laivaan tulo.  Henkilökunta tiesi auton rekisterinumerosta, keitä olimme ja liput vilkaistiin ja hups vain olimme laivassa.   Onneksi paluumatkalla oli huomattavasti tyynempää, joten minäkään en tullut merisairaaksi.

Mukavia jutellen ja ruokaillen meni paluumatka varsin nopeasti.  Yllättävän väsynyt sitä on illalla, kun aamulla aukaisee silmänsä jo viiden jälkeen ja viettää päivänsä jokseenkin aktiivisesti.  Suvi oli käyttänyt koirat ulkona päivällä, mutta kovin oli Disa ollut ikävissään, koska nukkumaan käytäessä se tunki itsensä viereeni peiton alle, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut.

Vielähän tuonne takapaksiin olisi mahtunut!

Oli kiva reissu, ehkäpä joulumarkkinoiden aikaan uudelleen?

Vali-vali

Hrrrrr - tänään on kylmää - vaikka on vain 2C lämmintä eli ei edes pakkasta, ulkona on hyyyyytävän kylmänkosteaa.  Pieni, alle puolen tunnin piipahdus pihalla keran koirien ja kameran, toppatakki yllä ja olen ihan kypsä tulemaan sisälle.  Miten ihmeessä sitä taas sopeutuu talveen?

Taivaskin on laveerattu kylmänsiniseksi.

Kleppa ihmettelee, miksi Disa ei ole tarkkana kuin porkkana, kuten se itse.

Tallista saaliiksi saatu ihana kavionpala vie kaiken huomion.

Tämä jo tavaksi tullut jokapäiväinen valokuvaus ja blogiin kirjoitus saattaa mennä tauolle, kun ulkona on kohta aina vapaa-aikoina niin pimeää, ettei näe kuvata.   Mutta senhän näkee, saako sitä aikaiseksi kuitenkin.

Pikkupakkaspäivä

Tästä päivästä ei hirveästi ole jälkipolville kerrottavaa.  (Kiinnostava aloitus blogitekstille, luultavasti kaikki tänne eksyneet jatkavat hyvinkin kiinnostuneina lukemistaan.)

Aamulla olin juuri hiukan raottanut silmiäni ja todennut kellon olevan vasta 6:15, kun koirat saivat kauhean haukkukohtauksen ja syöksyivät porukalla räksyttämään etukuistille.  Yritin niitä komentaa hiljaisemmiksi ilman tehoa, joten päätin sitten nousta.  Olihan kuitenkin taas arkiaamu ja työpäivä.  Mitä nopeammin työt saa alkuun, sitä varhemmin voi käydä päiväunille iltapäivällä tjsp.

Kun sain vaatteet päälle ja olin juuri menossa ulos, soikin puhelin ja Suvi soitteli, josko voisin parinkymmenen minuutin päästä käydä laittamassa Ramin sisälle, kun se on lopettanut supijahdin naapurin mäellä.  Lupasin, mutta aika pian tuli peruutus, sillä suuri metsästäjä oli jo saapunut takaisin.  Siinäpä tuli samalla selitys aamuherätykseemme, kukapa koira hiljaa voisi olla, jos vastapäätä kaveri tarvitsee metsästysapua tai ainakin kannustusta?

Päivä meni lounasta lukuunottamatta tarkkaan työpöydän ääressä ja heti, kun työaika päättyi, kupsahdin taakseni sohvalle päiväunille.  Minä, joka en juuri koskaan tunnusta palelevani, tarvitsin kaksi peittoa päästäkseni uneen, kun vilutti niin kovasti.

Kuuden maissa illalla sain itseni sen verran ulos, että kävin päästämässä hevoset syömään ja viemään kanoille päivän annoksen ruuanjämiä: kananmunankuoria, perunankuoria ja salaatinjämiä.  Hyvin näytti maistuvan.  Kukkokaan ei ilkeillyt, vaan tarkkaili puuhiani ihan rauhassa orrelta.  Kovasti niistä on muuttopäivänä lähtenyt sulkia, varmaan järkytyksestä.  Yhtään munaa ei ole vielä talvikanalaan munittu.  Kohta joutuu kaupasta hakemaan itselleen kanamunia, kammottava ajatus.

Mikä on tipusten sisällä ollessa, kun lämmitys on päällä

Koko päivän on ollut pakkasta, enimmillään se lienee ollut noin -5C, mutta sieltä se talvi tulee.  Ja voi, miten ihanaa, tänä syksynä ei olla nähty oikeastaan lainkaan kuraa.

Loppuviikon ja viikonlopun iloja

Kuvakooste ja hiukan tarinaakin torstaista sunnuntaihin.

Torstaina pikkupakkasta ja kaunista aamulla - illalla satoi vettä.

Torstaiaamuna oli lampi ekaa kertaa jäässä tänä syksynä.

Perjantaina Marita ja Kossi tulivat viikonlopuksi kyläilemään.  Koirat olivat heti samalla aaltopituudella ja leikkiä melskasivat pihalla sulassa sovussa.  Kyllä niillä oli mukavaa.  Ja oli meillä ihmisilläkin mukavaa.

Kossi ja Marita tulivat perjantaina kyläilemään - tässä vasemmalta Disa, Kleppa, Kossi

Lauantaina tehtiin metsälenkki ja käytiin Ofeigurtallilla tapaamassa kaikkia Disan pentuja.

Lauantaiaamuna maassa oli rakeita kuin lunta

Disa näyttää mallia Kossille, hevosten haukkuminen sujuu hyvin

Poseeraus metsässä: Disa, Kleppa ja Kossi . matkamittarit pitkinä

Kaikki Disan pennut taas tapaamisessa Ofeigur-tallilla (kuvaaminen ei ollut helppoa)

Jos ei ollut valokuvaaminen helppoa meidän pentutapaamisessa, niin ei ollut puhuminenkaan.  Aina joku haukkui niin korvia koskettavasti, että puolet jutuista meni ihan ohi.  Mutta mukavaa oli silti!  Kerran Kossi ja Hemuli saivat tappelun aikaiseksi, mutta muuten koirat olivat sovussa.  Tietenkin vain minun koirat haukkuivat hevosia itsepintaisesti eivätkä yhtään kuunnelleet komentojani.

Pojat ovat isoja: Hemuli 19,5 kg ja Kossi 20,5 kg.  Tytöistä Kleima painaa noin 12 kg ja Kleppa 13,1 kg.

Kaikki pennut ja Disa samassa kuvassa - parempaan ei pystytty

Aada ja Kleima ovat hyvä pari

Sunnuntaina tehtiin Maritan kanssa kävelylenkki aurinkoiselle, huurteiselle pellolle.

Ihanaa juosta ja riekkua yhdessä

Sunnuntaiaamunakin sää helli - pikkupakkanen ja hieno auringonpaiste

Kossi

Kleppa

Disa

Marita ja koirajengi

Kossi haukkuu, tytöt tarkkailee tilannetta

Perjantaina ja lauantaina lämmitettiin kylpytynnyri ja lojuttiin molempina iltoina toista tuntia kuumassa vedessä ihailemassa täysikuuta ja juttelemassa niitä näitä.  Kylpemisen jälkeen syötiin hyvin.  Ylellistä.

Sunnuntai-iltana tuli kanoille talvi: ne muuttivat lämpimään talvikanalaan.

Kun Marita ja Kossi olivat lähteneet paluumatkalle kotiin, otin pienet torkut ja sen jälkeen siirsin kanat talvikanalan puolelle.  Kukko puolusti kanojaan terhakkasti, sain sen kiinni aika helposti, kun se jalat ojossa hyppäsi päälleni orrelta.  Kummallekaan meistä ei tullut vammoja. 

Toivottavasti kanat nyt taas alkavat munia, viime viikon aikan on tullut vain kaksi munaa.  Nyt laitoin talvikanalaan ajastuksella valon, jotta muninta taas käynnistyisi. 

Kiva viikonloppu, sen voimalla jaksaa varmaan taas tehdä ensi viikon työt.

Kiireinen keskiviikko

Eilinen - keskiviikko - alkoi taas säkkipimeässä pienellä aamulenkillä koirien kanssa.  Sitten muutama kuppi kahvia koneeseen ja kohti Olaria ja työpaikkaa.  Hyvin huomasi, että on koulujen syysloma, koska matka taittui parisenkymmentä minuuttia nopeammin kuin normiaamuina. Päivä meni palaverissa.  Meillä on neuvottelupöydän ympärillä mustat tuolit ja oli hiukan noloa, kun kotiinlähtiessäni työkaveri osoitti tuoliani todeten, että "Tuo on varmaan sun tuoli".  Istuinosa oli aivan valkoisen islanninlammaskoiran aluskarvan peitossa.Kotonahan tuo on tuttua, mutta en ollut tajunnutkaan, kuinka tiukasti karvat ovat mukana vaatteissa kaikkialla.

Kotiin ehdin juuri parahiksi samaan aikaan kuin kengittäjä.  Isíng tiputti toisen etukenkänsä lauantain lenkillä ja muutenkin kengitys oli ajankohtaista.  Edelliskerran puolimätä ja haiseva, paiseinen kavioaines oli parantunut kuivemmaksi ja terveemmän näköiseksi, mutta edistymisestä ei voi mitään varmaa sanoa, kaviot kasvavat niin hitaasti.  Nyt kuitenkin tamma seisoi kiltisti koko kengityksen ja edellisen kengityksen jälkeen liikkeetkin ovat olleet puhtaat ja hevonen halukas liikkumaan, joten olen kovin toiveikas.

Eihän Isíng tokikaan lihava ole, nostaa vaan pakaroitaan, että raspi pysyy selässä.

Kavioista otettiin edelleen huonoa materiaalia aika lailla pois, pohjaan tuli oikeat kraaterit.  Niihin pantiin fylliksi ensin lääkettä ja sitten trasselia.  Isíng sai jo talvikengät hokkeineen, joten nyt se on valmis liukkaisiin ja lumen tuloon.

Illalla vielä puolitoistatuntinen Disan ja Kleppan kanssa agilitytreeneissä, niin meikäläinen oli pienen tv-sohvasession jälkeen aika tattis unten maille. Yöllä tosin piti nostaa Marilyn välillä jäähylle, kun se vikisee ja ulvahtelee seinän raossa rapisteleville hiirille.  Niitä ilmaantuu aina talon seinien väliin ja vintille, kun yöt kylmenevät.

Ensi lauantaina on täysikuu.  Toivottavasti on silloinkin kirkasta, kun istumme paljussa.

Pimeys voittaa

Oivoi, päivät vaan lyhenee, enää ei näe seitsemän aikaan illalla mitään ilman otsalamppua.   Pimeys valtaa alaa valolta, mutta onneksi ei masenna.  Tänään meitä ilahdutti ukkokullan tyttärentytär Wilma, joka on ollut pari päivää hoidossa koulujen syysloman vuoksi.  Wilma on jo iso tyttö, ukilla riitti kaikkea kivaa puuhasteua Wilman kanssa ja koiratkin saivat taas kunnon päivälenkin.

Itse istuin taas ahkerana koko päivän koneella, oli tarkoitus jopa hypähtää ratsaille, mutta pari huonosti nukuttua yötä vetikin minut päiväunille.  Selkä kiusaa ja herättelee aika ajoin, se ei ole mukavaa. 

Kuuden maissa pyörähdin taas tallille ja kanalaan.  Tänään oli syksyn ensimmäinen päivä ilman ainuttakaan munaa.  Pimeys tekee kanalassakin tehtävänsä.  Vielä en ole siirtänyt kanoja lämpimään talvikanalaan, koska öisin on ollut vain pikkupakkasia.  Kunhan oikea talvi tulee, siirrän kanat ja laitan samalla niille ajastuksella valoa lisää, jolloin muninta taas aktivoituu.  On hyvä, että kanatkin lepäävät vähän muninnasta, pysyvät paremmassa kunnossa ja elävät pitempään.

Hyvä puoli tässä on se, että työviikko on jo puolessa.  Jaksaa, jaksaa!

Pihalampi kalansilmin.

Maanantait ne tulee ja menee

Sinänsä aina hyvä, että tulee uusi maanantai, etteivät ne vaan lopu - päivät - mutta kyllä ne jotenkin on aina niin uuvuttavia - siis maanantait.  Onkohan ihminen oikeasti tarkoitettu työntekoon säännöllisesti ja kokopäiväisesti?  (Vastaan itse: Tuskinpa lainkaan, mutta jostain tällainen tapa on vakiintunut ja nykymenossa on kyllä pakko minunkin mennä virran mukana.)

Olen aina paljon väsyneempi maanantaisin, sitä joutuu ihan pakottamaan itsensä nousemaan ylös.  Tietysti, jos en pakota itse, niin Disa ja Kleppa osaavat sen aika tehokkasti tehdä.  Tänään ajelin taas Olariin konttorille, oli kylläkin kaunis aamu, yöllä oli ollut pikkupakkanen ja maailma ympärilläni oli kirkas ja kaunis.

Iltatallille mennessä otin taas kameran mukaan ja mietin, että varmaan tämänkin blogin lukijat ovat aika kyllästyneitä näkemään näitä samoja maisemia joka päivä varustettuna hehkutuksilla "Kyllä on kaunista!" .   Kalansilmäobjektiivillä kuvattuna maisema muuntautuu sopivasti, joten nyt voin taas laittaa uuden kuvan samasta paikasta:

Kaunis alkuilta!

Muita havaintoja syksyn etenemisestä:

Ruska on haapojen kohdalla tippunut jo maahan.

Joku on kirjoittanut ison A:n taivaalle, miksi?

Ja nyt tätä kirjoittessani tuntia myöhemmin on jo ihan pimeää.  Kunhan tästä päästään taas normaaliaikaan, niin kuvaamisen voi klo 18 maissa unohtaa. Tyhmää.