Kesämietteitä

En ymmärrä, minne se huhtikuu ja toukokuu katosivat yhtäkkiä.  Nyt mennään jo kesäkuussa hyvää vauhtia enkä ole tullut päivittäneeksi mitään tänne blogiin.  Ehkä nämä blogit eivät ole enää muodissa ja se vaikuttaa minuun?  Pitäisikö minunkin siirtyä tekemään boomerangilla videonpätkiä instagramiin? Sieltä ne sitten kätevästi katoaisivat vuorokauden kuluessa eikä tarvitsisi hävetä tekemisiään ja sanomisiaan jälkeenpäin.  Tosin en kyllä kovasti häpeile tätä blogikirjoittamista, koska tässä voi aika hyvin harkita sanomisiaan. Reaalimaailmassahan on ihan toisin, sanat ovat joskus kuin kuuden tuuman naulat lankkuaidassa, yrität kiskoa sanomasi takaisin, mutta reikä on ja pysyy.  Ajan kanssa tosin nekin virhelyönnit sitten ehkä lahoavat pois ja unohtuvat.

Niin, se huhtikuu, mitä silloin tehtiin? Kun selaan kalenteriani taaksepäin, niin siellä ei juuri ole merkintöjä. Ei ole kuntosalivarauksia, on vain pääsiäinen ja sekin meni aika lailla arkisesti, ei vieraita, ei juhlaruokia, pelkkää koronakaranteeniä. Emme käyneet ukkokullan kanssa kumpikaan ruokakaupassa kertaakaan, jotain tilaa ja lastaamme autoosi -kauppareissuja teimme, mutta muuten pysyteltiin pääosin kotona.  Vappuaattoa juhlimme teemalla skumppaa ja suolaista yhdessä lähipiirin kanssa.  Terassilla olimme, eikä ollut ihan lämmintä sään puolesta.

Huhtikuun valokuvat on otettu lähinnä leivonnaisista, on ollut mukava testailla kaikenlaisia reseptejä, kun luppoaikaa oli enemmänkin.

Ukkokulta teki monta linnunpönttöä huhtikuulla.
(Nyt kesäkuussa niissä on vilkasta.)

Ukkokultakin innostui leipomaan, ylävasemmalla pataleipä on
hänen aikaansaannoksensa.  Muut taitaa olla minun tekemiäni.

Lisäksi huhtikuussa tuli tänne Lohjalle enemmän lunta kuin koko talvena. Erikoista.

14.4.20 aamukahvia keittämään mennessäni maa oli valkoinen

Iltapäivällä lumi jo suli pois

16.4.20 päästiin  jo Varsinais-Suomeen ja piipahdettiin heti mökillä
katsomassa, että kaikki oli ok, ei tehnyt kyllä uimaan mieli

Lunta ja hiirenkorvia

Mökkireissu tehtiin vähän maisemareittejä ja tosiaan, paikoitellen
oli aika laillakin lunta - huhtikuun puolivälissä! Enpä muista moista ennen.
(Tosi muistini on aika huono tämmöisissä.)

Toukokuun alussa tuli tieto, että pikkuinen kuntosali, jossa käymme ystäväni kanssa, on jälleen auki.  Ajanvarauksella, 2 yhtäaikaa ja max 3 kertaa viikossa.  Nyt on sitten huhkittu joka viikko tunnin verran 3 kertaa ja kyllä tuntuu mukavalta, kun pääsee tekemään.  En ole sitä tyyppiä, joka osaa kotona voimistella ja venytellä, joten tämä kuntosalihurahdus on kyllä hyvä juttu.  Rapakuntoni kyllä hieman lienee siitä kärsinyt, mutta ikävä kyllä toistaiseksi vain hieman. Toistakymmentä senttiä ympärysmitasta on kumminkin kadonnut, joten kaipa siitä jotain hyötyäkin on ollut.

Toukokuu on lempikuukausiani, jos sää sallii ja ei ole järjettömän koleaa, niin ei kuitenkaan ole liian kuuma ja luonto herää. Kanat voi siirtää kesäkanalaan, hevoset pääsevät jo maistelemaan laidunta, kasvihuoneen voi laittaa alulle.  Pitkälti omat puuhat siirtyvät sisältä ulos ja ennenkaikkea tulee valo.  Yhtäkkiä päivät ovat pitkiä ja mielikin valostuu talven tunkkaisuudesta.

Toukokuun kuvia: Dugur ihmettelee kanoja,
kaikenlaiset kukkaset ihastuttavat.
On hassua, että joka vuosi niitä kukkia pitää kuvata,
vaikka osin ne ovat aivan samoja.

Disan mielestä luultavasti parasta toukokuussa on uimisen aloittaminen. 

Nyt mennään siis jo kesäkuun puolessa välissä.  Olen käynyt muutaman kerran ruokakaupassakin, kun koronavirus lienee laantunut riskiltään pieneksi.  Eka kerta kaupassa muutamaan kuukauteen tuntui ihan siltä, kun olisi päässyt pois Pohjois-Koreasta (tai mistä minä mitään siitä tiedän...) ja ihastelin valikoimia ihan huolella.  Luulen kuitenkin, että viikottain tehdyistä ostoslistoista tulee minulle tapa, aikaa ja rahaa säästyy, kun ei käy niin usein kaupassa.

Tältä kasvihuone näytti 10.6,
hyvin on tilaa kasvaa isommiksi

Tänä viikonloppuna on oltu mökillä vähän pitemmän kaavan mukaan. Kastoin talviturkinkin. Ihanaa.

Disa on rennompi soutuveneessä
Kleppaa arveluttaa.

---

Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa.

— Japanilainen sananlasku

Syystunnelmia

Syksy on ollut kovin kaunis. Upeita iltaruskoja, vaaleanpunaisia sekä ihania sumuisia aamuja, mahtava ruska - säätkin ovat suosineet eikä ole kauheasti satanut. Talvi kolkuttelee jo ovella, yöpakkasia on jo ollut.

Aamu Halkjärvellä oli hempeän vaaleanpunainen

Pari viikkoa sitten eräänä kylmänä sateisena iltapäivänä ratsastuksen sijaan  pyydystimme Sariannan kanssa kukon ja kanat kesäkanalasta ja siirsimme ne siivottuun talvikanalaan. Yllättävän pienellä räpistelyllä ja paniikilla homma oli hoidettu. Itse puuha kesti puolisen tuntia ja muu rupattelu siihen päälle tunnin. Mukavaa puuhastaa, kun on ystävä apuna.

Ulkokanalassa  - aina kun tulen paikalle, ne tulevat
ihan ovelle herkkuja kerjäämään

Kanaraukat ovat olleet koko lokakuun sulkasadossa. Ne näyttävät silloin melko surkeilta, kun kaulassa ja päässä on vain nahka ja valkoisina törröttävät höyhentupet ja pyrstökin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Lokakuussa on tullut vain kourallinen munia.  Kesällähän niitä saattoi parhaimmillaan tulla 10 päivässä. Kohta joutuu ostamaan kaupasta kananmunia.

Talvikanalassa

Viikot ovat rytmittyneet edelleen alkuviikon improilun ja keramiikan myötä tasaisiksi, uutena on viikko-ohjelmaan tullut torstaiaamun vesijumppa. Sain houkutelluksi mukaan ystäväni Ailan ja on kyllä todella mukavaa tavata viikottain. Ensin jumpataan ja sitten käydään kahvilla. Jouduin menemään hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun liityin mukaan seniorivesijumppaan - olenhan vielä ihan nuori, mutta jumpan tahti on kyllä minulle aivan sopiva.

Loppuviikosta olemme yleensä viettäneet pari päivää Halkjärvellä. Vaikka ulkona on välillä ollut hyytävä tuuli on sisällä kaminan loisteessa ollut mukava lueskella kirjoja, syödä hyvin ja katsella telkkaria.

Ratsastellutkin olen, en tosin ihan niin paljon kuin varmaan pitäisi, mutta jonkin verran kuitenkin. En vieläkään arvaa lähteä Hnökrilla yksikseni maastoon, mutta olen sentään - yhtä poikkeusta lukuunottamatta - nyt syksyllä aina ratsastanut sillä itse.  Isíngin poismenon jälkeen olin pari viikkoa hirveän huolissani Vissasta, kun se alkoi tuntua yhtäkkiä niin vanhalta. Nyttemmin olen taas alkanut uskoa teräsmummon - 28 v - kestävyyteen enkä kipitä heti aamusta kurkkimaan, onko se hengissä.

Erään iltaratsastuksen jälkeen ylellisen kaunis taivas.
Näitä ei näkisi, jos istuisi sohvalla telkkaria katsomassa.

Olen ollut jotenkin haikea tänä syksynä. Välillä, kun huomaan maassa Isíngin valkeita jouhia, joudun puremaan huulta, etten itkisi.  Kun vanha mersu ajaa vastaan tiellä, tulee kova ikävä Maijaa ja Hannua. Tällä viikolla törmasin Maijan kuistin kaiteita maalatessa maalaamaan valkoiseen vaahteranlehteen ja taas tuli kova ikävä. Varmaan olen vanhaksi tulossa. Onneksi Maija on tänä syksynä ottanut tavakseen soittaa joka perjantai. On mukava kuulla, mitä sinne pohjoiseen kuuluu.

Sieltä se pilkistelee, valkoinen lehti, jonka Maikki maalaili

Disa ja Kleppa kisaavat siitä, kumpi ehtii ennen .
Ihana syyspäivä ja värit kotitiellä.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista 

nuokkuu hiljaa pellon aidalla. 

Ruskea on rinta kaisliston, 

taivas harmaa. Sataa. Syksy on. 

"Kurkikin jo lähti", veljelleen 

toinen virkkaa niin kuin itsekseen. 

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin 

"niin maar; lähti", sanoo takaisin. 

Sitten vanhukset taas vaikenee. 

Järven pintaan sade soittelee. 

Lauri Pohjanpää 

Hyggeillään

Muutaman kuukauden luulin, että elämäni on tylsääkin tylsempää, mutta nyt olenkin oivaltanut, että olen trendien jälkiaallokossa: hyggeillään. Jos termi ei ole vielä tuttu, niin jo vuonna 2014 Me Naiset kirjoitti aiheesta näin.

Olen nyt joulun aikaan kaikki illat kotona, kun harrastusjututkin ovat joulutauolla ja jatkuva tuuli, sade tai loska tai ne kaikki eivät houkuttele hevostelemaan. Hevosetkin saavat siis joululoman, kuten joka vuosi.  Hevoset saavat siksikin lomaa, että Hnökriä kouluttamassa käyvä Sarianna on muutaman viikon sairaslomalla, kun mursi pikkusormensa.  (Pikaista paranemista, että pääset taas potkimaan minutkin liikkeelle.)

Isíng on muuten pari kertaa "ilahduttanut" meitä rikkoen aidan ja lähtien peräämme, kun olemme Nökön, Sariannan ja Vissan kanssa olleet lenkillä.  Onneksi se pysyy ihan hyvin matkassa ja osaa kulkea nätisti kylätien viertä, kun on lopulta meidät löytänyt.  Varsinainen vainuhevonen.  Viimeksi kokeilin ensiavuksi sitä, että kävin Isíngin kanssa ennen yhteislenkkiä yksin ja silloin typykkä jäi melko rauhassa tarhaan.  Sitä konstia pitää jatkossa käyttää, jos ei voi ottaa Isíngiä käsihevoseksi.

Sieltä Isíng tulee kaikessa rauhassa vastaan, kun palaamme lenkiltä.

Noin kerran viikossa käymme ukkokullan kanssa mökillä saunomassa ja nauttimassa takkatulesta ja hyvästä ruuasta.  Kaipa sekin käy hyggeilystä. Mökillä on vieläkin rauhallisempaa kuin täällä kotona, juuri koskaan ei kuulu mitään muita ääniä kuin omien koirien haukku ja lintujen huutelut.  Hiukan minua juuri nyt arveluttaa koirien kanssa siellä, kun jäät ovat niin ohuet ja ne tuppaavat sinne juoksentelemaan vailla pelkoa.

Lunta ei ole nimeksikään (ja tätä kirjoittaessani on loppukin melkein sulanut)

 Piipahdettiin me tosin viime viikolla vuotuisella reissulla  Tallinnan joulutorilla ystäväpariskunnan kanssa, se oli ihan mukavaa ja sääkin suosi. Kahvila Majassa maistuivat kahvi, leivokset ja Vana Tallinna ihan yhtä hyviltä kuin aina ennenkin.

Joulutorin kuusi oli kaunis, kuten aina

Meripihkakorvikset piti taas ostaa ja samalla ihailin näitä pikkuisia somia meripihkaotuksia.

Paluumatkalla laivalla meillä kävi hyvä tuuri, kun ainoat vapaat istumapaikat olivat karaokepaikan vieressä ja karaokelaitteet olivat rikki melkein koko matkan.  Sen verran saimme laulajien tasosta esimakua, että oli kiva päästä satamaan.  Ei minulla karaokea vastaan mitään ole, mutta kyllä joillakin ihmisillä soisi olevan hieman itsekritiikkiä. Tai voihan se olla, että sitä ei innoissaan tiedä eikä kukaan ole kertonut, että edes joku nuotti voisi laulaessa oikeinkin mennä.  No, saihan siitäkin eräänlaista iloa.

Joulu on muutaman päivän päästä, mutta tänään on kyllä se päivä, jota eniten talvisin odotan: talvipäivänseisaus.  Tänään on vuoden pimein päivä ja huomisesta alkaen alkaa päivä pitenemään.  Luultavasti ennen kuin huomaankaan, on taas kevät. 

On kolmas joulu, jota pikkupeikko-tyttäremme ei vietä kanssamme.  Se on ikävää, mutta saimmehan nauttia koko kesän siitä, että Maija ja Hannu asuivat ihan naapurissa.  Luultavasti näin on myös ensi kesänä ja se vähän lohduttaa.  Ja voihan olla, että pääsen ensi keväänä taas vierailemaan siellä Levilläkin.  Iloa puolestaan tuottaa jo etukäteen se, että poikamme Mikko avopuolisonsa Alisan kanssa tulee aatonviettoon sekä se, että tytärpuoleni Katariina perheineen on myös luvannut viettää aaton meillä.  Aivan ihanaa, että väkeä on enemmän joulupöydässä ja iltaa viettämässä.  Yhdessäolo ja hyvä ruoka kuuluvat jouluun.

Hupsistakeikkaa, kesä meni jo!

Parin viime viikon aikana tupsahti syksy kuin arvaamatta.  Tämä syksy on kaunis.  Kun ajelen autolla paikasta toiseen, tulee väistämättä pientä viipymää, kun pitää ihailla ruskan värejä.

Toissapäiväinen näkymä kanalalle mennessä.

Ja mitä tästä kesästä jäi mieleen?  Viimeksi olen kirjoittanut heinäkuun puolessa välissä tähän blogiin, joten siitä voisi alkaa muistella/miettiä.

Heinäkuun loppu meni aika lailla kesäteatterin merkeissä.  Tosin nyt aikaa jäi muuhunkin, koska 20.7. alkoivat esitykset (Pusulan maamiesseuran kesäteatteri/Jäniksen Vuosi/ohjaajana Markku Ihamäki), joita oli torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, viimeinen esitys oli 6.8.17.

Itselleni tällä kertaa ensin alkuun oli vaikeinta vuorosanojen muistaminen, mikä oli kammottavaa, koska kun olin kaksi vuotta sitten mukana, muistin kaikkien muidenkin vuorosanat ulkoa jo parin harjoittelukerran jälkeen. Syytä tähän voin vain arvella, joko olen tullut vanhaksi tai viimekesäiset solumyrkyt kummittelevat vielä elimistössä. Toivon, että solumyrkyt, koska sitten olisi toivoa vielä saada muistinsa takaisin.

Meillähän oli jokaisella monta roolia, koska näyttelijöitä oli niin vähän.  Itse olin näyttämöllä juopahtavana ylimeikattuna naisena karaokebaarissa, kylän ämmänä metsäpaloaueella, hippinä bussissa, poromiehenä sekä poliisi Heikkisenä Nilsiästä. Parhaani yritin joka roolissa ja toisinaan rollihahmot kirvoittivatkin kesäteatteriyleisössä toivotun naurureaktion.

Oli hauska havaita, miten erilaisia eri esitysten yleisöt ovat. Jotkut ovat hyvinkin hiljaa ja jotkut räjähtävät nauramaan ja taputtamaan kovastikin kesken esitysten. Jänis ja Vatanen ja koko "näyttelijäperheeni" onnistuivat rooleissaan mielestäni joka kerta loistavasti.

Takahuoneessa kyllä harmittaa välillä kovin, ettei esityksiä näe ollenkaan. Pääosin saimme erittäin positiivisen vastaanoton paikallislehdissä, mistä ei voi olla kuin mielissään.  Se, että Vatasen roolissa oli nainen, antoi erilaista kulmaa ja särmää esitykseen ja ravisteli varmaankin melko konservatiivisen yleisön ajatusmaailmaa jonkin verran.

Alla roolihahmokuviani, näitä voi sitten joskus naureskella, nyt kyllä tunnen hieman myötähäpeää itseäni kohtaan, mutta väliäkö sillä. 

 

Mahtuihan kesään muutakin kuin teatteria.  Elokuussa alkoi reippaampi hevostelusessio. Hnökrin (nimi muuten tarkoittaa kuulemma 'kuhmu' - mikä ei tarkoita ilmeisesti takapuoleni kuhmuja vaan Hnökrin ulkomuotoa) ratsastelu jäi heinäkuussa vähemmälle teatterin vuoksi ja heinäkuun lopulla onnistuimme erkaantumaan toisistamme melko rajusti, kun Nökö pelästyi naapurin oven pauketta ja lasten ääniä.  Itselleni tuli tämän vuoksi hetkeksi pieni tauko Nököllä ratsasteluun, kun en halunnut koko kesäteatteriporukkaa pettää joutumalla pois pelistä vielä enemmän ja hiukan yksinään maastoilu alkoi hirvittääkin.

Tähän avuksi tuli ihana Sarianna, joka on elokuun puolen välin jälkeen käynyt säännöllisesti totuttamassa poikaa kylän maastoihin ja lenkkeihin.  Välillä olemme menneet yhdessä ja välillä Sakke on mennyt yksin.  Yhteiset ratsastuslenkit (Maijakin on ollut mukana jonkun kerran) ja hevosten käsittely ovatkin olleet kesäni yksi kohokohta. Ne ovat myös ilmeisesti tuottamassa toivotun tuloksen, pikkuhevonen on lenkeillä ollut jo paljon varmempi ja rauhallisempi.

Vielä en kuitenkaan ole sillä yksin maastoon uskaltanut, mutta eikähän sekin hetki pikapuoleen koeta.  Kohtapuoleen pitänee pystyä tekemään päätös siitä, jääkö tämä hupsu pikkupoika meille lopullisesti vai ei. Ystäväni Kaisakin on päässyt pari kertaa ratsaille ja toivon, että tästä tulee lähes jokaviikkoinen juttu. Sitäkin olen kovasti kaivannut.

Maija on melko ahkerasti liikutellut tammoja ja välillä Nököäkin ja Isíng on taas melko hyvässä kunnossa, kun saa liikkua viikottain useamman kerran.  Nökö on sen verran virkeä, että liikuttaa tammoja tarhassakin melko lailla, mikä on myös kiva juttu.

Yhdelle lenkille otin Vissalle käsihevoseksi Isingin. Loppumatkasta tehtin vaihto,
jotta sain yli-innokasta Vissamammaa vähän laukkuuttaakin.

Tässä Kaisan ottama selfie viime viikon lenkiltä. Oli kyllä niin mukava metsälenkki,
emmekä tokikaan selvinneet ilman kommelluksia alussa, mutta eipä julkisteta kaikkea.

Tietenkin muutaman kerran piti ehtiä katsomaan Leilan kasvattamia Disan lapsen Kleiman lapsia. Ofeigur-tallille kun menee sopivaan aikaan ja aurinkoisella säällä, saa aina ystävällisen kohtelun, kahvia ja maailmanparannushetken. Sellaisia hetkiä osaa arvostaa, kun on paljon yksin ja parantaa maailmaa vain itsekseen ajatellen.

Pennut saivat nimikseen BALDUR, BRAGI, BERTA, BRANA ja BRUDA. (Linkin takaa löytyvät Kleiman ja samalla myös pentujen tiedot Koiranetistä.)  Kaksi niistä pääsi islanninhevostuomareiden kotiin ja yksi jäi Leilalle itselleen, joten näitä tullaan ehkä välillä näkemään islanninhevoskilpailuissa yleisönä ja muutenkin. Kaikki pennut olivat todella ihania ja väritykseltään kauniita.  Kovasti mietin Kleppan astutusta, mutta ratkaisu uroksesta pitäisi tehdä pian.

Kleima, pennut ja Morgunstjarna. Kleiman ilme kertoo:
"Apua, päästäkää mut pois, joko nuo lapset kohta lähtee maailmalle?"

Ikäviäkin juttuja mahtui kesääni, eiköhän kaikille sellaistakin tapahdu. Yhtenä kurjimmista se, että sairastuin borrelioosiin.  Elimistöni ilmeisesti on melko herkkä nykyisin ja olinkin viikon verran todella kipeä ja voimaton, kunnes sain antibioottilääkityksen.  Vaikka minulla oli selvä borrelioosirengas jalassani, ei lääkäri suostunut antamaan lääkitystä, koska erehdyin kertomaan, että kyseiseen kohtaan oli purrut paarma eikä punkki.  Punkinpuremaa puolestani en muistanut.

Lääkäri kaikessa viisaudessaan väitti, ettei paarma voi levittää borrelioosia ja siksi sain odottaa yli viikon, että sain lääkkeet, kun asia piti varmistaa vasta-ainetestillä (jonka tulos oli muuten negatiivinen).  Tiedoksi: paarmat ja hyttysetkin voivat tätä tautia levittää. Tuo väsymys ja voimattomuus kesti sitten kolmisen viikkoa, koska antibiootitkin väsyttivät ja laittoivat aika-ajoin vatsan sekaisin. (Tästä ei ole kuvaa, eikö ole hyvä juttu?)  Harmitti erityisesti se, että en Halkjärvelle viitsinyt lähteä puolikuntoisena ja mökkikesästä meni näin kolmisen viikkoa "hukkaan".


Mutta palataan mukaviin juttuihin tästä kesästä.  Ikäviä voin muistella itsekseni, jos viitsin.

Kesä on myös ollut kaiken kaikkiaan aika sateinen ja siksi esimerkiksi kurkkusato jäi tosi pieneksi. Sitruunakurkkuja tosin on tullut jonkin verran.  Kasvihuoneesta on silti ollut ihan päivittäistä iloa, se on minulle sellainen oma, vihreä keidas, lempipaikkani.

Ensimmäiset sitruunakurkut

Loki ja Krakki ovat aina mukana kasvihuonehommissa ja
kun on lämmin päivä ne usein lötköttelevät siellä. 
Pojat ovat olleet ilonamme jo vuoden.

Lähes viimeiset tomaatit. Vielä niitä on kypsymässä, mutta kohta pitää
kaikki kerätä pois homehtumasta.

Työkaveri Tiinan kanssa vietettiin pari päivää Lohjalla ja Halkjärven mökillä. Kyllä riitti naurua ja ikä piteni.  Samaan aikaan toisaalla saatiin Maijan avomiehen Hannun rapsuttama mummola maalatuksi uudelleen ja siitä tuli tosi hieno. 
Maija ja Hannu ovat viipyneet täällä etelässä vapunaatosta alkaen ja molemmat ovat olleet Kasvihuoneilmiön kahvilassa viime aikoina töissä ja viihtyneet hyvin, vaikka työpäivät ovat olleet pitkiä.  Noin viikon kuluttua he, Louhi ja auto lastautuvat junaan ja matkaavat talveksi takaisin pohjoiseen, Leville.  Olo on nyt jo valmiiksi haikea, kun tyhjä talo jää odottamaan mahdollisia ensi kesän asukkaita.  Iltaisin koiria ulkoiluttaessani on aina niin hyvä mieli, kun näen mummolan valot keittiön ikkunasta.

Liisa ja Fernando matkasivat jos syyskuun puolenvälin paikkeilla takaisin Espanjaan ja näin jäi ylämökkikin tyhjäksi taas odottamaan heitä ensi kesänä palaaviksi.

Syksyn tullen olemme taas viettäneet ukkokullan kanssa viikottain aikaa myös mökillä yhdessä.  Koirat tykkäävät kovasti ja välillä niitä saa pestä mustasta naapuritontin suomudasta ja välillä ne tipahtavat ihan itse järveen.

Illan valot: lyhty ja iltarusko.

Sumu varasti taas järven vastarannan.

Pelakuut on tykänneet sadekesästä.

Ensi viikolla pitää ahkeroida ja siivota talvikanala loppuun (kesällä sain tallin jo hienosti siivotuksi) ja siirtää kanarouvat ja kukko lämpimämpiin tiloihin.  Nyt siellä on muutama kana melko hassun näköinen, kun pyrstö ja osa höyhenistä on sulkasadon myötä kokonaan kadonnut.

Erityiskivaa syksyssä on se, että Hiiden opiston kurssit ovat taas alkaneet.  Mitään uutta en aloittanut, mutta maanantai-illat menevät improteatterporukassa ja tiistaisin saan taas sotkea kädet ja essun (ja muutkin vaatteet) saveen.  Savitöistä ehkä kuvia, kun olen saanut niitä valmiiksi asti.

Syksy on lempivuodenaikani. Pienet asiat ilahduttavat.

Nämä sienet ovat pikkuriikkisiä ja niin räiskyvän värisiä.

Ajattele positiivisesti siitä syystä, että ajatuksesi ovat luovia voimia. Kaikki mikä on ilmestynyt, aineellistunut tai toteutunut, on ensin ollut ajatuksena mielessä. Kaikki saa alkunsa ajatuksesta. Ajatus on luova. Jos se on myönteinen, voit saada ihmeitä aikaan. Jos se taas on kielteinen, saat aikaan ongelmia, sairauksia ja elämänkriisejä.
— Kirjailija Axel Fredenholm (1881-1962)

Kesällä kaikilla on kiire...

... jopa minulla.  Toki tahdonkin, että on tekemistä. Sehän olisi hirveää, jos ei olisi mitään puuhaa, mutta jotenkin kesällä tuntuu, että jokainen yrittää käyttää jokikisen  valveillaolosekunnin perinpohjin. Stressiähän siitä tulee. Stressihän on hyvä tai paha juttu, riippuu olosuhteista ja stressin määrästä.

Toukokuussa

oma aikani kului mm. kesäteatteriharjoituksissa. Olen taas mukana piskuisen Pusulan maamiesseuran kesäteatteriryhmässä.  Viime vuonna ei ollut tätä juttua, koska ohjaajamme Make - Ihamäen Markku - ohjasi Seitsemän veljestä. Se olikin hieno esitys ja taitavat miehet näyttelemässä. Minullahan oli viime kesänä kuin sattumalta muuta puuhaa.  Tuskin olisin mukaan teatterihommiin jaksanutkaan.

Tänä vuonna meillä on näytelmänä Paasilinnan Jäniksen vuosi.  Luulin, että se on komedia, mutta ei se kyllä ole.  (Onko mikään?) Se on eräänlainen road-movie suomalaisuuteen ja ihmistyyppeihin ja siihen, miten arjesta voisi päästä irti ja mitä sitten tapahtuu.  Monikerroksinen kuin elämä. Paasilinna ei ole tyhmä tyyppi, ei.  Tätä kirjoittaessani ensi-iltaan on 5 päivää. Hirvittää hiukan, mutta hyvä siitä tulee.

Tietenkin yritin toukokuussa käyttää aikaani myös siihen, että tutustuisin paremmin Hnökriin ja saisimme aikaan yhteisen luottamuksen. Jonkin verran ratsastelinkin, mutta kurjat kelit ja oma kermaperseilyni haittasi harrastusta.  Silti tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen onnistui melko hyvin, mutta ehkä kuitenkin vasta kesäkuussa. Olen kovin mieltynyt tähän poikaan, toivottavasti se voi jäädä porukkaan.

Lisäksi täytin tasakymppejä kammottavan määrän, 60 vuotta tuntuu ihan uskomattomalta. Välillä tosin hetkisen luulin, etten pääse niinkään pitkälle, mutta nyt tuntuu taas vahvemmalta. En usko aina silti itsekään, että olen niin vanha, mutta tokihan se näkyy ja etenkin tuntuu.  Juhlistin syntymäpäiviäni yhdessä minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja arvostan sitä, että lähes kaikki kutsumani ihmiset pääsivät mukaan.

Toki tein muutakin toukokuussa. Vietin aikaa mm. ystävien, kasvihuoneen,  koirien, kissojen, sukulaisten, hevosten, pölynimurin, tiskikoneen, tietokoneen, ukkokullan, islanninhevoskerhon ja sen kilpailujärjestelyjen kanssa.  Niin ja nukuin ja lojuin sohvalla tai muualla.  Laiska töitään luettelee, kuten juuri tein.

11.5.17 satoi aikuisten oikeasti vielä luntakin! 
Kyllä maailma ja luonto tosiaan on sekaisin.

Nökö tarkastelee auringonlaskua

Auringonlasku Halkjärvellä - serkkutyttökin tätä valokuvaili,
oli ihana ilta yhdessä

Tomaattien ensimmäiset hetket kasvihuoneessa. Kiitos taimista Ailalle.

Kurkut, sitruunakurkut ja viiniköynnös alkutaipaleella. (22.5.17)

Jo vain kirsikkakin kukki toukokuussa, mutta tulleeko kirsikoita?

Kesäkuussa

Kesäkuussa oli kesälomaa kesäteatterista. Hyvä niin. Sen sijaan puuhasin kasvihuonehommia, ratsastusta, mökkeilyä, arjen askareita, Juhannuksen juhlintaa.

Erikoismainintana mukava viikonloppu Valkeakoskella islanninkoirien erikoisnäyttelyssä ja rallytokokilpailuissa. Hotelliviikonloppu ystävän ja 4 koiran kanssa, paljon naurua ja hyviä hetkiä. Pääsin rapsuttamaan lähes vastasyntynyttä varsaakin sinä viikonloppuna, sen voi kuvitella jälkeenpäin sormissaan pitkään. Mukavaa porukkaa kaikenkaikkiaan nämä islanninkoiraihmiset.

Ja Kleppa, niin reipas ja häntä kippurassa kehässä, hampaatkin uskalsi näyttää. ERI tuntui ihan voitolta viime vuoden jälkeen, etenkin siksi, että minä jopa juoksin ja Kleppa oli rento ja peloton. Disan tämänvuotiset paikalla olleet pennutkin (Tassumäen Mardís ja Marbjörn) esiintyivät ja käyttäytyivät erittäin  kauniisti ja saivat hienot arvostelut. Voi olla, että Alma (Mardís) on perinyt äitinsä isot korvat, mikä ei ehkä ole kauneuskilpailuissa hyvä juttu, mutta koira on kyllä ihana silti tai ehkä juuri siksi. Käytökseltään molemmat olivat juuri sellaisia kuin tahtoisinkin.

Kesäkuussa ehdittin mökille rakkaan tuttavapariskunnan kanssa.
Tässä istutetaan huolella syntymäpäivälahja-alppiruusua ja sen kaveria, mökkituliaisalppiruusua.

Rannalla yhdessä Disan ja Kleppan kanssa on kiva hengailla vaikka ei uimaan tahdokaan.

Disa oli turistina mukana islanninkoirien erkkarissa
(c) Anne Vaskio on jo kauan yrittänyt saada siitä edustavaa kuvaa - tässäkin se on aika naatti

Kleima oli turistina myös, koska se oli tiine - niin ihana kuva Kleimasta
(c) Anne Vaskio

Kleppa kehässä, olen niin iloinen tästä reippaasta esiintymisestä. 
(c) Anne Vaskio

Kleppa ja Gelgja´s Morgunstjarna osallistuivat parikilpailuun. Saatiin ruusukekin.
Haastava pari esittää, kun toinen pomppi ja toinen ei. (c) Tripletan

Tassumäen Marbjörn aka Halti (c) Tripletan

Tassumäen Mardís aka Alma.
Molemmat pennut olivat käytökseltää niin ihania, että olen onnellinen näistä.
(c) Tripletan

"Meidän jengi" jaksoi hyvin vielä rallytokopäivänkin, vaikkei niillä ollut muuta
puuhaa kuin heiluttaa häntää ja olla.

Voiko olla ihanampaa kuin päivän ikäinen varsa?

Tämän kesän palapeli on grillikatos. Onneksi on talkooapua mm. kiipeilemään.

Kesäteatteriinkin kerkisin. Sammatin Sampomäellä "Kuin kekäle kädessä". 
Erittäin osaava näyttelijäporukka, hienot lavasteet.  Minulla mukavaa seuraa.
Mitäpä sitä muuta kaipaa elämässä.

Nökön näkymät? Vai minun?

Jussia juhlittiin mm. rannalla kokolla kyläläisten kera.

Disan - ja toivottavasti kaikkien koirien - tärkeä homma, olla läsnä.

Juhannusruusut kerkisivät jopa juhannukseksi.

Rauhalliset aamut näiden poikien kanssa ovat osa ihanaa kesäpäivää.

Pieni vieras Kirkkonummelta mummeineen ilahdutti valtavasti yhtenä kauniina päivänä.

Aamun ystävät kasvihuoneella.

Nököttely vähentää mököttelyä.

Ensimmäiset minitomaatiti kypsyivät aivan kesäkuun lopulla.

Heinäkuussa

Vastahan tämä heinäkuu on puolessavälissä, mutta paljon mukavaa on ehtinyt jo tapahtua. Kylällä oli hienot 70- vuotissynttärit kartanossa naapurissa, paljon tuttuja ja sankarin näköinen, lämminhenkinen juhla. Ihanaa, kun sain olla mukana.

Oli myös Virolaisen sukuseuran juhlat Lohjalla, kerrankin kerkisin mukaan, taas mukavia ihmisiä kauempaa ja lähempää. Onneksi monikaan ei huomannut, että nimimuistini on tasoa "apinan tuntee kaikki, apina ei ketään". Naamat sentään tiedän ja monista tykkään kovastikin.

On myöskin tullut ja mennyt vieraita (lue: ystäviä, sukulaisia) Espanjasta ja Kittilästä.  Hulinaa ja huisketta on ollut, onneksi mukavaa sellaista.  Kaupan päälle alkoivat kesäteatteriharjoitukset ja ensi-ilta lähenee huimaa vauhtia. Hiukan pelottaa, tuleeko maailma valmiiksikaan ennen tai edes se esitys...

Eilen oli merkittävä päivä, olin ekaa kertaa yksin mökillä yötä, ihanaa rauhoittua kaiken kiireen keskellä. Tai en ole yksin, tietenkin Disa ja Kleppa ovat mukana.  Olen nauttinut rauhasta, istutellut kukkia, siivoillut ja saunonut ja pulahdinpa ekaa kertaa tänä vuonna järvessäkin, kylmää oli. Ennen oli aina lämmintä, missä vika vai verenkierrossa?

Disasta tuli 1.7.17 mummi ja Klepasta täti. Kleima-äiti hoitaa pennut hyvin,
tässä pariviikkoiset kuutoset. (c) Leila Salovaara

Fiskarsissa vietettiin varsin mukava päivä yhdessä Kittilän vieraiden kanssa.

Vaihteeksi oli lämmintäkin, jotkut tarkenivat ilman paitaa.

Nämä masuunikuonatiilet ovat niiiiin hienoja.

Eilen, kun tulin mökille oli kerrankin repsikka aika hiljainen, ei neuvonut yhtään.

Järvi oli tuulinen. Ihana raikkaus ilmassa.

Istutin pari kukkaa ja koiraa.

Illan viimeinen valokuva kaminan tulista toi mieleeni jäniksen.
Aamulla ihmettelen sitä ja juon aamukahvia teatterimuumimukista.
Ihana rauha täällä mökillä. Illalla harjoitellaan taas Jäniksen vuotta. Mukava päivä edessä.

Tässä vilaus Jäniksen vuoden harjoituksista, kuvassa Vatanen ja kuvaaja.

Tulkaahan teatteriin, jos kesäkiireiltänne ehditte.  Minä taidan mennä kohta saunaan.