Syystunnelmia

Syksy on ollut kovin kaunis. Upeita iltaruskoja, vaaleanpunaisia sekä ihania sumuisia aamuja, mahtava ruska - säätkin ovat suosineet eikä ole kauheasti satanut. Talvi kolkuttelee jo ovella, yöpakkasia on jo ollut.

Aamu Halkjärvellä oli hempeän vaaleanpunainen

Pari viikkoa sitten eräänä kylmänä sateisena iltapäivänä ratsastuksen sijaan  pyydystimme Sariannan kanssa kukon ja kanat kesäkanalasta ja siirsimme ne siivottuun talvikanalaan. Yllättävän pienellä räpistelyllä ja paniikilla homma oli hoidettu. Itse puuha kesti puolisen tuntia ja muu rupattelu siihen päälle tunnin. Mukavaa puuhastaa, kun on ystävä apuna.

Ulkokanalassa  - aina kun tulen paikalle, ne tulevat
ihan ovelle herkkuja kerjäämään

Kanaraukat ovat olleet koko lokakuun sulkasadossa. Ne näyttävät silloin melko surkeilta, kun kaulassa ja päässä on vain nahka ja valkoisina törröttävät höyhentupet ja pyrstökin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Lokakuussa on tullut vain kourallinen munia.  Kesällähän niitä saattoi parhaimmillaan tulla 10 päivässä. Kohta joutuu ostamaan kaupasta kananmunia.

Talvikanalassa

Viikot ovat rytmittyneet edelleen alkuviikon improilun ja keramiikan myötä tasaisiksi, uutena on viikko-ohjelmaan tullut torstaiaamun vesijumppa. Sain houkutelluksi mukaan ystäväni Ailan ja on kyllä todella mukavaa tavata viikottain. Ensin jumpataan ja sitten käydään kahvilla. Jouduin menemään hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun liityin mukaan seniorivesijumppaan - olenhan vielä ihan nuori, mutta jumpan tahti on kyllä minulle aivan sopiva.

Loppuviikosta olemme yleensä viettäneet pari päivää Halkjärvellä. Vaikka ulkona on välillä ollut hyytävä tuuli on sisällä kaminan loisteessa ollut mukava lueskella kirjoja, syödä hyvin ja katsella telkkaria.

Ratsastellutkin olen, en tosin ihan niin paljon kuin varmaan pitäisi, mutta jonkin verran kuitenkin. En vieläkään arvaa lähteä Hnökrilla yksikseni maastoon, mutta olen sentään - yhtä poikkeusta lukuunottamatta - nyt syksyllä aina ratsastanut sillä itse.  Isíngin poismenon jälkeen olin pari viikkoa hirveän huolissani Vissasta, kun se alkoi tuntua yhtäkkiä niin vanhalta. Nyttemmin olen taas alkanut uskoa teräsmummon - 28 v - kestävyyteen enkä kipitä heti aamusta kurkkimaan, onko se hengissä.

Erään iltaratsastuksen jälkeen ylellisen kaunis taivas.
Näitä ei näkisi, jos istuisi sohvalla telkkaria katsomassa.

Olen ollut jotenkin haikea tänä syksynä. Välillä, kun huomaan maassa Isíngin valkeita jouhia, joudun puremaan huulta, etten itkisi.  Kun vanha mersu ajaa vastaan tiellä, tulee kova ikävä Maijaa ja Hannua. Tällä viikolla törmasin Maijan kuistin kaiteita maalatessa maalaamaan valkoiseen vaahteranlehteen ja taas tuli kova ikävä. Varmaan olen vanhaksi tulossa. Onneksi Maija on tänä syksynä ottanut tavakseen soittaa joka perjantai. On mukava kuulla, mitä sinne pohjoiseen kuuluu.

Sieltä se pilkistelee, valkoinen lehti, jonka Maikki maalaili

Disa ja Kleppa kisaavat siitä, kumpi ehtii ennen .
Ihana syyspäivä ja värit kotitiellä.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista 

nuokkuu hiljaa pellon aidalla. 

Ruskea on rinta kaisliston, 

taivas harmaa. Sataa. Syksy on. 

"Kurkikin jo lähti", veljelleen 

toinen virkkaa niin kuin itsekseen. 

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin 

"niin maar; lähti", sanoo takaisin. 

Sitten vanhukset taas vaikenee. 

Järven pintaan sade soittelee. 

Lauri Pohjanpää