perjantaina, toukokuuta 15, 2015

Palikat paikallaan

Kyllä se vaan äkkiä käy, kun homma on hallussa.  Sunnuntai-iltana mökkitontille majoittui pystytysporukka asuntovaunulla.

Maanantaina:

Aaamu on jo tehty töitä, kuva n. klo 11

Klo 14:30
Tiistai:

Tiistai klo 9 maissa

Kolme miestä, leka ja tikapuut - siinä tärkeimmät
N. klo 15
Keskiviikko:

Keskiviikkona klo 9 maissa tehdään jo huopakaton aluslaudoitusta

Klo 10 aikaan sama jatkuu

Keskiviikkona klo 15:30 on jo toinen lape huopa päällä

Torstaina:
Aaamuyhdeksältä on jo toinenkin kattolape laudoitettu


Aika valmiilta näyttää jo kehikko!

Tilanne tänään, perjantaina:

Vesikatto on päällä, harjakaiset voisi pitää.  Ensi viikolla asennetaan ovet ja ikkunat.

Ikkunoita ja ovia odotellaan ensi viikolla, työmiehet lähtivät eilen viikonloppuvapaille

Ei sitä oikeastaan voi kuin ihmetellä, miten nopeasti on valmista

Siellä se järvikin siintää!
Jep, aika vauhdilla on tällä viikolla työ edennyt.  Ukkokulta oli sitä mieltä, että loppuhommiin menee sitten seuraava vuosi.  Saapas nähdä.

Vielä en ole harjakaisoluita nauttinut.  Flunssa, jonka onnistuin saamaan tällä viikolla, ei ole yhtään houkutellut juomaan huurteista.  Katsotaan sitä sitten viikonloppuna, jos tauti hellittää.

lauantaina, toukokuuta 09, 2015

Palikat pihalla

Eilen oli mökkitontilla vipinää, kun mökin hirsikehikko toimitettiin paikalle.  Onneksi tontille menee hyvä tie, joten ei ollut mitään vaikeuksia saada hirsiä lähelle mökin paikkaa.

Perävaunu jäi vielä mökkitien varteen - melko monta leegoa sieltä saapui

Tässä näkyy osa toimtetuista tavaroista
(en tajua, miksi en ottanut kuvaa, missä näkyy kaikki)

Kurkihirsi
Pari tuntia taisi mennä purkamisessa.  Maanantaina tulevat pystyttäjät.  Ensi viikolla voitaneen viettää harjakaisia.  Olen ollut  oluetta helmikuun alusta lähtien - lupasin korkata oluen sitten harjakaisissa.  Sitten olen luultavasti jälleen oluetta, koska se vaikuttaa hyvältä tavalta.

Ukkokullan vävypoika Arska oli auttamassa ja samalla he laittoivat vielä puuseehen huopakaton. Arskan crocksit olivat tosi näppärät ja turvalliset tikapuilla kiivetessä.

Tämä tuli iltapäivän aikana valmiiksi - jäljellä enää ikkunat, lukot ja maalaus.
Kun miehet tekivät töitä, minä sain rauhassa ihastella kevään etenemistä tontilla ja haistella järveltä puhaltavaa raikasta ilmaa.  Niin ihanaa!

Hiirenkorva...

... vai taivaanranta?  Onneksi voi valita molemmat!

torstaina, toukokuuta 07, 2015

Kesä on taas täällä!

Ensimmäiseksi aamulla ihastelin, kuinka isoja ovat kuusaman lehdet ja pitkää ruoho.  Nuoret koivut ovat heleän vaaleanvihreitä hiirenkorvineen, vanhemmat koivut eivät ole vielä tohtineet laskea korviaan ulos.  Juhannusruusupensaatkin vihertävät jo lupaavasti.

Kuusama etualalla, taustalla vaaleanvihreät jouhannusruusun lehdenalut.

Rentukatkin ovat jo isoja, niitä on ojanvarsi keltaisenaan
Ukkokulta on taas kiltisti kunnostanut ulkokanalan. Ihan pikkuisen vaan on pitänyt viikottain (päivittäin?) hänelle kotkottaa, kun on tuntunut olevan muutakin puuhaa.  Tänään oli taas se päivä, kun sain siirtää kanat ja kukon ulos kesäkanalan puolelle kuopsuttamaan. 

Yhdellä kanalla onkin ollut kovasti kevättä rinnassa, muutaman viikon olen sen kanssa kiistellyt siitä, haudotaanko meillä vai ei.  Olen sen joka päivä riistänyt lämpimien munien päältä ja ottanut munat pois.  Varmaan haudontainto nyt hiukan hiipuu, kun kanala vaihtui kesäkanalaksi ja pitää päästä ulos ruopsuttamaan.

Ensin laitoin kanalan lattialle puhtaat turpeet.  Viimevuotiset kärräsin viikonloppuna navetanpäätyyn ja tein niistä auringonkukkapenkin.

Se olikin yllättävän hiostavaa puuhaa, kun pyydystin kanat kiinni ja kannoin toiseen kanalaan.  Lämpöasteita oli viitisentoista ja eilisen sateen jälkeen sää oli kuuman kostea. Kanat eivät olleet järin yhteistyöhaluisia, ne singahtelivat sinne tänne kanalassa. Yllättävän hyviä ne ovat lentämään.

Sain kuitenkin kunnialla ja siististi kaikki kiinni ja siirretyksi.  Vielä siirsin ruoka- ja vesiastiat ja niin on kesäkoti taas valmis!  Jossain vaiheessa käyn vielä siivoamassa kanalan eteisen ja sitten on ihan kaikki valmista.

Kanaparvi on uudessa tilanteessa vielä aika supussa, mutta kunhan päivä etenee,
niin ne uskaltautuvat levittäytymään ympäri piha-aluettaan

Minusta aika somanvärinen parvi.
Siitä se taas alkaa, kesänaapureiden aikainen herättäminen:  "Kukkokieeekuuu!"