torstaina, toukokuuta 07, 2015

Kesä on taas täällä!

Ensimmäiseksi aamulla ihastelin, kuinka isoja ovat kuusaman lehdet ja pitkää ruoho.  Nuoret koivut ovat heleän vaaleanvihreitä hiirenkorvineen, vanhemmat koivut eivät ole vielä tohtineet laskea korviaan ulos.  Juhannusruusupensaatkin vihertävät jo lupaavasti.

Kuusama etualalla, taustalla vaaleanvihreät jouhannusruusun lehdenalut.

Rentukatkin ovat jo isoja, niitä on ojanvarsi keltaisenaan
Ukkokulta on taas kiltisti kunnostanut ulkokanalan. Ihan pikkuisen vaan on pitänyt viikottain (päivittäin?) hänelle kotkottaa, kun on tuntunut olevan muutakin puuhaa.  Tänään oli taas se päivä, kun sain siirtää kanat ja kukon ulos kesäkanalan puolelle kuopsuttamaan. 

Yhdellä kanalla onkin ollut kovasti kevättä rinnassa, muutaman viikon olen sen kanssa kiistellyt siitä, haudotaanko meillä vai ei.  Olen sen joka päivä riistänyt lämpimien munien päältä ja ottanut munat pois.  Varmaan haudontainto nyt hiukan hiipuu, kun kanala vaihtui kesäkanalaksi ja pitää päästä ulos ruopsuttamaan.

Ensin laitoin kanalan lattialle puhtaat turpeet.  Viimevuotiset kärräsin viikonloppuna navetanpäätyyn ja tein niistä auringonkukkapenkin.

Se olikin yllättävän hiostavaa puuhaa, kun pyydystin kanat kiinni ja kannoin toiseen kanalaan.  Lämpöasteita oli viitisentoista ja eilisen sateen jälkeen sää oli kuuman kostea. Kanat eivät olleet järin yhteistyöhaluisia, ne singahtelivat sinne tänne kanalassa. Yllättävän hyviä ne ovat lentämään.

Sain kuitenkin kunnialla ja siististi kaikki kiinni ja siirretyksi.  Vielä siirsin ruoka- ja vesiastiat ja niin on kesäkoti taas valmis!  Jossain vaiheessa käyn vielä siivoamassa kanalan eteisen ja sitten on ihan kaikki valmista.

Kanaparvi on uudessa tilanteessa vielä aika supussa, mutta kunhan päivä etenee,
niin ne uskaltautuvat levittäytymään ympäri piha-aluettaan

Minusta aika somanvärinen parvi.
Siitä se taas alkaa, kesänaapureiden aikainen herättäminen:  "Kukkokieeekuuu!"

Ei kommentteja: