Hupsistakeikkaa, kesä meni jo!

Parin viime viikon aikana tupsahti syksy kuin arvaamatta.  Tämä syksy on kaunis.  Kun ajelen autolla paikasta toiseen, tulee väistämättä pientä viipymää, kun pitää ihailla ruskan värejä.

Toissapäiväinen näkymä kanalalle mennessä.

Ja mitä tästä kesästä jäi mieleen?  Viimeksi olen kirjoittanut heinäkuun puolessa välissä tähän blogiin, joten siitä voisi alkaa muistella/miettiä.

Heinäkuun loppu meni aika lailla kesäteatterin merkeissä.  Tosin nyt aikaa jäi muuhunkin, koska 20.7. alkoivat esitykset (Pusulan maamiesseuran kesäteatteri/Jäniksen Vuosi/ohjaajana Markku Ihamäki), joita oli torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, viimeinen esitys oli 6.8.17.

Itselleni tällä kertaa ensin alkuun oli vaikeinta vuorosanojen muistaminen, mikä oli kammottavaa, koska kun olin kaksi vuotta sitten mukana, muistin kaikkien muidenkin vuorosanat ulkoa jo parin harjoittelukerran jälkeen. Syytä tähän voin vain arvella, joko olen tullut vanhaksi tai viimekesäiset solumyrkyt kummittelevat vielä elimistössä. Toivon, että solumyrkyt, koska sitten olisi toivoa vielä saada muistinsa takaisin.

Meillähän oli jokaisella monta roolia, koska näyttelijöitä oli niin vähän.  Itse olin näyttämöllä juopahtavana ylimeikattuna naisena karaokebaarissa, kylän ämmänä metsäpaloaueella, hippinä bussissa, poromiehenä sekä poliisi Heikkisenä Nilsiästä. Parhaani yritin joka roolissa ja toisinaan rollihahmot kirvoittivatkin kesäteatteriyleisössä toivotun naurureaktion.

Oli hauska havaita, miten erilaisia eri esitysten yleisöt ovat. Jotkut ovat hyvinkin hiljaa ja jotkut räjähtävät nauramaan ja taputtamaan kovastikin kesken esitysten. Jänis ja Vatanen ja koko "näyttelijäperheeni" onnistuivat rooleissaan mielestäni joka kerta loistavasti.

Takahuoneessa kyllä harmittaa välillä kovin, ettei esityksiä näe ollenkaan. Pääosin saimme erittäin positiivisen vastaanoton paikallislehdissä, mistä ei voi olla kuin mielissään.  Se, että Vatasen roolissa oli nainen, antoi erilaista kulmaa ja särmää esitykseen ja ravisteli varmaankin melko konservatiivisen yleisön ajatusmaailmaa jonkin verran.

Alla roolihahmokuviani, näitä voi sitten joskus naureskella, nyt kyllä tunnen hieman myötähäpeää itseäni kohtaan, mutta väliäkö sillä. 

 

Mahtuihan kesään muutakin kuin teatteria.  Elokuussa alkoi reippaampi hevostelusessio. Hnökrin (nimi muuten tarkoittaa kuulemma 'kuhmu' - mikä ei tarkoita ilmeisesti takapuoleni kuhmuja vaan Hnökrin ulkomuotoa) ratsastelu jäi heinäkuussa vähemmälle teatterin vuoksi ja heinäkuun lopulla onnistuimme erkaantumaan toisistamme melko rajusti, kun Nökö pelästyi naapurin oven pauketta ja lasten ääniä.  Itselleni tuli tämän vuoksi hetkeksi pieni tauko Nököllä ratsasteluun, kun en halunnut koko kesäteatteriporukkaa pettää joutumalla pois pelistä vielä enemmän ja hiukan yksinään maastoilu alkoi hirvittääkin.

Tähän avuksi tuli ihana Sarianna, joka on elokuun puolen välin jälkeen käynyt säännöllisesti totuttamassa poikaa kylän maastoihin ja lenkkeihin.  Välillä olemme menneet yhdessä ja välillä Sakke on mennyt yksin.  Yhteiset ratsastuslenkit (Maijakin on ollut mukana jonkun kerran) ja hevosten käsittely ovatkin olleet kesäni yksi kohokohta. Ne ovat myös ilmeisesti tuottamassa toivotun tuloksen, pikkuhevonen on lenkeillä ollut jo paljon varmempi ja rauhallisempi.

Vielä en kuitenkaan ole sillä yksin maastoon uskaltanut, mutta eikähän sekin hetki pikapuoleen koeta.  Kohtapuoleen pitänee pystyä tekemään päätös siitä, jääkö tämä hupsu pikkupoika meille lopullisesti vai ei. Ystäväni Kaisakin on päässyt pari kertaa ratsaille ja toivon, että tästä tulee lähes jokaviikkoinen juttu. Sitäkin olen kovasti kaivannut.

Maija on melko ahkerasti liikutellut tammoja ja välillä Nököäkin ja Isíng on taas melko hyvässä kunnossa, kun saa liikkua viikottain useamman kerran.  Nökö on sen verran virkeä, että liikuttaa tammoja tarhassakin melko lailla, mikä on myös kiva juttu.

Yhdelle lenkille otin Vissalle käsihevoseksi Isingin. Loppumatkasta tehtin vaihto,
jotta sain yli-innokasta Vissamammaa vähän laukkuuttaakin.

Tässä Kaisan ottama selfie viime viikon lenkiltä. Oli kyllä niin mukava metsälenkki,
emmekä tokikaan selvinneet ilman kommelluksia alussa, mutta eipä julkisteta kaikkea.

Tietenkin muutaman kerran piti ehtiä katsomaan Leilan kasvattamia Disan lapsen Kleiman lapsia. Ofeigur-tallille kun menee sopivaan aikaan ja aurinkoisella säällä, saa aina ystävällisen kohtelun, kahvia ja maailmanparannushetken. Sellaisia hetkiä osaa arvostaa, kun on paljon yksin ja parantaa maailmaa vain itsekseen ajatellen.

Pennut saivat nimikseen BALDUR, BRAGI, BERTA, BRANA ja BRUDA. (Linkin takaa löytyvät Kleiman ja samalla myös pentujen tiedot Koiranetistä.)  Kaksi niistä pääsi islanninhevostuomareiden kotiin ja yksi jäi Leilalle itselleen, joten näitä tullaan ehkä välillä näkemään islanninhevoskilpailuissa yleisönä ja muutenkin. Kaikki pennut olivat todella ihania ja väritykseltään kauniita.  Kovasti mietin Kleppan astutusta, mutta ratkaisu uroksesta pitäisi tehdä pian.

Kleima, pennut ja Morgunstjarna. Kleiman ilme kertoo:
"Apua, päästäkää mut pois, joko nuo lapset kohta lähtee maailmalle?"

Ikäviäkin juttuja mahtui kesääni, eiköhän kaikille sellaistakin tapahdu. Yhtenä kurjimmista se, että sairastuin borrelioosiin.  Elimistöni ilmeisesti on melko herkkä nykyisin ja olinkin viikon verran todella kipeä ja voimaton, kunnes sain antibioottilääkityksen.  Vaikka minulla oli selvä borrelioosirengas jalassani, ei lääkäri suostunut antamaan lääkitystä, koska erehdyin kertomaan, että kyseiseen kohtaan oli purrut paarma eikä punkki.  Punkinpuremaa puolestani en muistanut.

Lääkäri kaikessa viisaudessaan väitti, ettei paarma voi levittää borrelioosia ja siksi sain odottaa yli viikon, että sain lääkkeet, kun asia piti varmistaa vasta-ainetestillä (jonka tulos oli muuten negatiivinen).  Tiedoksi: paarmat ja hyttysetkin voivat tätä tautia levittää. Tuo väsymys ja voimattomuus kesti sitten kolmisen viikkoa, koska antibiootitkin väsyttivät ja laittoivat aika-ajoin vatsan sekaisin. (Tästä ei ole kuvaa, eikö ole hyvä juttu?)  Harmitti erityisesti se, että en Halkjärvelle viitsinyt lähteä puolikuntoisena ja mökkikesästä meni näin kolmisen viikkoa "hukkaan".


Mutta palataan mukaviin juttuihin tästä kesästä.  Ikäviä voin muistella itsekseni, jos viitsin.

Kesä on myös ollut kaiken kaikkiaan aika sateinen ja siksi esimerkiksi kurkkusato jäi tosi pieneksi. Sitruunakurkkuja tosin on tullut jonkin verran.  Kasvihuoneesta on silti ollut ihan päivittäistä iloa, se on minulle sellainen oma, vihreä keidas, lempipaikkani.

Ensimmäiset sitruunakurkut

Loki ja Krakki ovat aina mukana kasvihuonehommissa ja
kun on lämmin päivä ne usein lötköttelevät siellä. 
Pojat ovat olleet ilonamme jo vuoden.

Lähes viimeiset tomaatit. Vielä niitä on kypsymässä, mutta kohta pitää
kaikki kerätä pois homehtumasta.

Työkaveri Tiinan kanssa vietettiin pari päivää Lohjalla ja Halkjärven mökillä. Kyllä riitti naurua ja ikä piteni.  Samaan aikaan toisaalla saatiin Maijan avomiehen Hannun rapsuttama mummola maalatuksi uudelleen ja siitä tuli tosi hieno. 
Maija ja Hannu ovat viipyneet täällä etelässä vapunaatosta alkaen ja molemmat ovat olleet Kasvihuoneilmiön kahvilassa viime aikoina töissä ja viihtyneet hyvin, vaikka työpäivät ovat olleet pitkiä.  Noin viikon kuluttua he, Louhi ja auto lastautuvat junaan ja matkaavat talveksi takaisin pohjoiseen, Leville.  Olo on nyt jo valmiiksi haikea, kun tyhjä talo jää odottamaan mahdollisia ensi kesän asukkaita.  Iltaisin koiria ulkoiluttaessani on aina niin hyvä mieli, kun näen mummolan valot keittiön ikkunasta.

Liisa ja Fernando matkasivat jos syyskuun puolenvälin paikkeilla takaisin Espanjaan ja näin jäi ylämökkikin tyhjäksi taas odottamaan heitä ensi kesänä palaaviksi.

Syksyn tullen olemme taas viettäneet ukkokullan kanssa viikottain aikaa myös mökillä yhdessä.  Koirat tykkäävät kovasti ja välillä niitä saa pestä mustasta naapuritontin suomudasta ja välillä ne tipahtavat ihan itse järveen.

Illan valot: lyhty ja iltarusko.

Sumu varasti taas järven vastarannan.

Pelakuut on tykänneet sadekesästä.

Ensi viikolla pitää ahkeroida ja siivota talvikanala loppuun (kesällä sain tallin jo hienosti siivotuksi) ja siirtää kanarouvat ja kukko lämpimämpiin tiloihin.  Nyt siellä on muutama kana melko hassun näköinen, kun pyrstö ja osa höyhenistä on sulkasadon myötä kokonaan kadonnut.

Erityiskivaa syksyssä on se, että Hiiden opiston kurssit ovat taas alkaneet.  Mitään uutta en aloittanut, mutta maanantai-illat menevät improteatterporukassa ja tiistaisin saan taas sotkea kädet ja essun (ja muutkin vaatteet) saveen.  Savitöistä ehkä kuvia, kun olen saanut niitä valmiiksi asti.

Syksy on lempivuodenaikani. Pienet asiat ilahduttavat.

Nämä sienet ovat pikkuriikkisiä ja niin räiskyvän värisiä.

Ajattele positiivisesti siitä syystä, että ajatuksesi ovat luovia voimia. Kaikki mikä on ilmestynyt, aineellistunut tai toteutunut, on ensin ollut ajatuksena mielessä. Kaikki saa alkunsa ajatuksesta. Ajatus on luova. Jos se on myönteinen, voit saada ihmeitä aikaan. Jos se taas on kielteinen, saat aikaan ongelmia, sairauksia ja elämänkriisejä.
— Kirjailija Axel Fredenholm (1881-1962)